HIDASTA

Pohjoisen ihmiselle nili on selvä asia. Minä tein uuden aluevaltauksen: nilimyllyn. Kymmenen vuotta vanhan tuulimyllyn jalusta lahosi, joten korvasin sen. Saa matkia.

 

HIDASTA AJATTELUA

Daniel Kahneman voitti taloustieteen nobelin vuonna 2002 ja pohtii ajattelua kirjassaan Ajattelu, nopeasti ja hitaasti. Kahnemanille nopea ajattelu on automaattista, intuitiivista ja itsestään käynnistyvää. Ajattelua, jossa reagoidaan ilman tietoista ponnistelua. Jossain tilanteissa nopea ajattelu on elinehto. Eläimille päivittäin villissä luonnossa ja ihmiselle esimerkiksi polkupyörän satulassa, kun auto yrittää ajaa päällesi. 

   Näin kävi minulle Tampereen Epilässä. Pyöräilin kaikessa rauhassa ajoradan vieressä erillisellä pyörätiellä, kun yhtäkkiä auto syöksyi suoraan kohti. Ilman vilkkua ja viistossa kulmassa, ajoradalta kääntyen pihaanajoon. En käynyt kysymässä mitä kuljettajan päässä liikkui. Tiedän sen kysymättäkin.

   Hidas ajattelu vaatii keskittymistä ja ponnistelua. Se on analyyttistä, tahdon alaista ja kriittistä. Hidas ajattelu vaatii pysähtymistä ja sitä tarvitaan uutta opittaessa tai yrityksissä ymmärtää suuria kokonaisuuksia. 

   Hidasta ajattelua voi harrastaa kauan kestävän urheilusuorituksen aikana. Ultrajuoksussa tai pitkänmatkan pyöräilyssä ehtii tuumia asioita monista eri näkökulmista. Yhtälailla romaania kirjoittaessa hidas ajattelu on tarpeen kokonaisuutta ajatellen. Draaman kaari ja niin edelleen.

   Hidasta ajattelua soisin hyödynnettävän ihmisen elämässä enemmänkin. Ihmisten pahoinvointi johtuu suurimmaksi osaksi ylenmääräisestä teknologiasta, jota väkisin tuputetaan jokaiseen tilanteeseen elämän varrella.

   Ihminen on luotu kohtaamaan ihminen. Oikeassa maailmassa niissä olosuhteissa, jotka kulloinkin sattuvat juuri siinä kohtaamisen hetkessä olemaan. Ilman kohtaamisia näivetymme ja alamme elää omaa elämäämme virtuaalisen virran keinotekoisten kohtaamisten saastuttamana.

   Yksi hyvä esimerkki on ruokarobotti. Miksi ei ihminen? Nuori kesätöissä tsupparina? Miksei ihminen voi viedä toiselle ihmiselle hänen tilaamiaan tavaroita, soittaa ovikelloa ja tervehtiä? Miksi pitää olla äppiä ja robotiikkaa? 

   Älkää sanoko, että se on mennyt sellaiseksi. Minä en ainakaan ole "päästänyt" mitään "sellaiseksi". Haluan kohdata ihmisiä, en koneita.

 

KYLMÄ ALKUKESÄ

Euroopan kierroksen jälkeen olen viikon nauttinut Pirkanmaalla normaalista Suomen kesästä normaalissa kesävarustuksessa. Vesisateessa ja pipo päässä. Kotona Lapissa jäät alkavat väistyä Inarijärvestä ja aurinko on pitkään paistanut yötöntä yötä.

   Suomessa herättää pahennusta sään arvostelu. Syy on selvä: paskakelejä yritetään epätoivoisesti puolustella isänmaallisella paatoksella. "Ei Suomesta kesällä mihinkään tarvitse matkustaa."

   Vitsit sikseen. Lämmön kokemus on hyvin henkilökohtainen. Se missä plus viisitoista on toiselle kuuma, toinen alkaa nauttia vasta plus kolmessakymmenessä. Karu totuus on, että jos todellisesta lämmöstä ja leppeistä illoista haluaa nauttia, on Suomesta lähdettävä etelämmäs. Niin kovin vähän meillä on keskimäärin kauniita päiviä.

 

STIHL

Ostin 23 vuotta sitten moottorisahaksi Stihl 25- merkkisen laatulaitteen. Nyt se päätti elämänsä. Saha ei suostu käymään enää tasaisesti puhumattakaan tyhjäkäynnistä. Kampiakselin tiivisteet vuotavat. Yritin viimeisenä keinona vaihtaa siihen kaasuttimen kalvot muun huollon ohessa. Ei auta mikään: sähköt ovat kunnossa ja tulppa uusi. Ilmansuodatin ja bensiininsuodatin ovat uudet. Kaasutin on puhdas, kalvot uudet ja säädöt kohdillaan. Mutta ei.

   Aika kultaa muistot. Minulla on Nellimissä kaksi erilaista Stihliä lisää. Toinen on legendaarinen 241C, jonka valmistus on lopetettu päästömääräysten vuoksi. Tämä saha on noin viisitoistavuotias. Sikäli on ihmeellistä miksi juuri tämän, elektronisesti ohjatun sahamallin valmistus lopetettiin, koska se käy aina optimaalisella ilman/polttoaineen seoksella.

   Toinen Stihl on isäni vanha saha, jonka mallia en muista, mutta ei sekään vanha ole. Tai mikä on vanha? Sahaksi? Karu totuus on, että on pakko ostaa uusi saha etelän mökille. Emme tälläkään kertaa olisi päässeet pelipaikalle ilman moottorisahaa. Syy tuulikaadot.

 

   Ilmastonmuutos näkyy kuusen kasvussa pitkin eurooppaa. Kuusikot kuivavat lukuunottamatta pohjoista ulottuvuutta ja kuusi pinnallisine juuristoinen on potentiaalinen tuulikaatopuu elinvoiman heikennyttyä tai kirjanpainajan toukkien jäljiltä.

   Nyt joku sähköautolataaja kiihottuu: "Alkaa se Koskinenkin taipua ilmaston suhteen." Kuten monesti olen todennut, en kiellä ilmastonmuutosta, vaan peräänkuulutan suhteellisuudentajua yrityksiin hoitaa sitä. En usko, että me pystymme sitä hoitamaan. Syynä on ihmisen ahneus.

   Ilmaisen puun polttaminen tuskin on ahneutta. Tai tuulikaatojen sahaaminen polttopuiksi. Eivät ainakaan sähköä tuottavan tuulimyllyn lavat heilu maisemassani. Eivätkä aurinkopaneelipellot, joita on häkellyttävän paljon Euroopassa, estä ympärilläni sadeveden imeytymistä maahan. Puhumattakaan paneelipeltojen ruuantuotantoon tarkoitetun maan varastamisesta.

 

LIIKUNTAA

Matkan aikana liikunta oli pääosin pyöräilyä joitakin lyhyitä juoksuja lukuunottamatta. Pyöräily maistuu myös kotimaassa, mutta juokseminen on alkanut kiinnostaa jälleen. En silti lupaa vielä mitään. Olo on edelleen Tsekeissä tapahtuneen sairastumisen jäljiltä puolikuntoinen.

VIIKKO 21.

Ma- Tsekeissä. Lepo/kurkku kipeä

Ti- Puolan Poznanissa kaupunkiin tutustumista, kävelyä 7,70 km - 1.52.

Ke- Lepo

To- Puolan Suwalkissa pyöräilyä Kirsin kanssa 12,19 km - 1.02.

Pe- Lepo

La- Viron Pärnussa pyörällä Kirsin kanssa 19,66 km - 1.33. Happi ei kulje.

Su- Lepoa, matka Suomeen. 

VIIKKO 22.

Ma- Lepo

Ti- Kirsin kanssa pyörillä, osin poluilla 24,19 km - 1.51.

Ke- Pyörällä 44,58 km - 2.14. Happi ei kulje vieläkään.

To- "Lepo" Metsätöitä.

Pe- Kirsin kanssa pyörillä asioilla 24 km - 1.42.

       Oma lenkki pyörällä, vetoja 30,96 km - 1.13. Nyt jo kulki hiukan paremmin.

La- Lepo/selkäkipu.

Su- Lepo/selkäkipu.

 

UUDET KUMIT

Vaihdoin pyörääni uudet renkaat. Entisten Vittoria Terreno Dry- renkaiden jälkeen halusin kokeilla Continentalin Terra Speediä leveydessä 45 mm. Ensikokemukset sekä polulta, että asvaltilta ovat rohkaisevat. Rengas pitää hyvin märällä ja nappulakuviosta huolimatta rullaa kohtuullisesti myös asvaltilla. Paineet ovat 3,5 barin luokkaa. Joku voi pitää tätä isona paineena grevelrenkaalle, mutta minulle se sopii.

Yläkuvan alimmainen rengas on takarengas, joka oli kuluneempi. Renkaat kestivät hiukan alle tuhat kilometriä. Terra Speed on muodinmukaisesti ruskeasivuinen. Tämä väri tuskin vaikuttaa ominaisuuksiin, mutta hintaan kylläkin.

 

Lopuksi kysyn, haluatko että pohtisin blogissani jotakin sinua kiinnostavaa aihetta tai ilmiötä? Jos näin, niin kommentoi. Kommentin voit jättää myös nimettömänä.

   Vuosien varrella, alkaen vuodesta 2011, tässä blogissa on kirjoitettu monista aiheista. Toisin kuten eräs omasta tahdostaan edesmennyt ystäväni, en kysele lukeeko tätä kukaan. Sen näen tilastoista. En myöskään kysele, haluatteko että jatkan blogini kirjoittamista. Siihen minulla on kyllä motivaatiota kaiken muun kirjoittamisen ohessa. 

   Aikaa tämä tietenkin vaatii, mutta mikä muu aika olisi arvokkaampaa kuin ajatusten jaettu aika?

 

SELLAISENAAN

 

Sellaisenaan. Ilman ennakko-odotuksia.

 

Muutama viikko sitten Nellimin harjulle osui myrsky, joka kaatoi useita mäntyjä. Kysyin metsähallitukselta, että voinko ostaa valtionmaalta kaatuneet puut. Vastaus oli myöntävä. Siis toimeen.

   Tähän aikaan vuodesta metsätöiden tekeminen Nellimissä on kaikkea muuta kuin ajankohtaista. On paras kanalinnunpyyntiaika, ja talviverkostelua pitäisi aloitella. Ei auta. Puita on saatava. 

   Puita, puita! Näin pappa opetti kauan sitten. Silloin kun moottorikelkassa ei ollut pakkia ja saha oli savuava Jonsered. Aloitin metsätyöt kaksitoistavuotiaana isän ja papan kanssa. Kuten esikoiskirjaani, ja kaikki kivestä- romaaniin, kirjoitin: Vasta viisitoistavuotiaana kykenin tekemään puita enemmän kahdella kädellä, kuin veteraanipappani yhdellä kädellä.

   Taistellessani Nellimin tuulikaatojen kanssa mieleen tuli kaikenlaista. Työ itsessään sujui hyvin. Mönkijä, Can-Am ja tukkikärry - mies ja moottorisaha, Stihl. Aluksi piti ottaa itsestään kaikki irti, koska kauan seisseen tukkivinssin kytkin ei toiminut, eikä toiminut myöskään vinssin kaukosäätimen kytkin. Takaraivossa lumettomassa metsässä iti ajatus lumisateesta. Puut kyytiin käsin, nostamalla. Äkkiä. Omilla hartioilla.

   Miehet, jotka metsätyöt minulle opettivat, ottivat kaiken sellaisenaan. Tulee mitä tulee. Vaikeuksia ei kannata ennalta odottaa. Kokemuksia ei kannata ennalta kuvitella. Pelkästään tee, tunnista toiseen, aamusta iltaan.

   Kolme päivää sitten sain vinssiin uuden kaukosäädinyksikön ja käyttökytkimen olin korjannut jo viikko sitten. Tukkien kyytiin juontaminen helpottui. Mönkijän käytin kaiken touhun välissä Sodankylässä Kone-Vasaralla huollossa. Kolmensadan tunnin huolto tuli siellä tehtyä ammattitaidolla. 

   Miinus kahdenkymmenen asteen pakkasessa tuli mieleen papan sanat: "Kärsivällisyyttä, tulee hiljakseen mitä tulee - älä hosu." Kaikki tuli. Tänään Kirsin kanssa ajoimme viimeiset kaksi kuormaa jyrkästä rinteestä, hirveässä lumipyryssä. Nyt on puita.

 

Mielestäni ihmiset voivat nykyisin huonosti, koska heillä on jatkuvia ennakko-odotuksia. Kaiken suhteen. Esimerkiksi kun lähdetään lomalle tai syömään ravintolaan; matka ei olekaan sellainen kuin kuvitteli, ruoka ei ollutkaan sellaista kuin odotettiin. Seksi ei tunnu siltä, miltä kuvitellaan. Odotetaan liikaa, yritetään liikaa. Verrataan kaikkea kaikkeen virtuaalitodellisuudessa olevaan paskaan, osin tekoälyllä tuotettuun kuolleeseen kuvastoon. Ja niin edelleen.

   Pessimisti ei pety? Tässä ei ole nyt siitä kyse, vaan kaiken kokemisesta sellaisenaan. Ilman ennakko-odotuksia. Lähdetään, mennään ja koetaan. Tulee mitä tulee. Näin toimien kaikki on aitoa, elämänmakuista. Yllättävän tuoretta.

   Tätä mietin puita tehdessä. Hanskat jäässä, selkä jäykkänä. Mönkijän satulassa kiinni juuttuneena karheikkoon. Tukkisaksien livetessä jäisen petäjän kuoresta. Kaatuessani moottorisahan kanssa kivikkoon. Kiveen sahatessani. Lunta niskassa. Loppuun väsyneenä saunassa. Nukahtaen takkatulen ääreen, juomaton konjakki lämmeten sohvan käsinojalla.

   Elämää niin, että tuntuu. Sellaisenaan.

   Tulee mitä tulee.

   Minulta on usein kysytty miten jaksan, miten aina viitsin. Tulee aika, jolloin en enää viitsi enkä jaksa. Silloin oion koipiani matkailuauton edustalla punaviinilasi kädessä Espanjan lämmössä. Jos näin ei käy, niin mitä sitten?

   Tulee mitä tulee.

 

 

---

 

Joku voi ihmetellä, eikö Ivalossa lähempänä ole huoltopaikkoja. Sodankylään on meiltä 220 kilometriä. 

   Mönkijä oli huollossa paikallisella Brp-jälleenmyyjällä vuosi sitten kahdensadan tunnin huollossa. Noutaessani laitetta kysyin tiskillä: "Niin säädettiinhän ne venttiilit?" Vastauksen ja kysymyksen välissä oli puolitoista sekuntia liikaa. Vastaus oli: "Kyllä ... ne säädettiin."

   Alkusyksystä kuuntelin Rotaxin (Can-Amin moottori) naputtamista kylmänä. Pelko hiipi selkäpiihin ja se osoittautui aiheelliseksi. Kolmensadan tunnin huollossa ilmeni, että venttiilejä ei oltu säädetty ollenkaan, ei koskaan. (ensimmäinen säätö on 200 tunnin kohdalla) Tämä näkyi muun muassa etummaisen sylinterin toisen pakoventtiilin lähes välyksettömyytenä. Lisäksi takimmaisen sylinterin päällä olevaa imuputkea ei ole irroitettu koskaan, siinä oli alkuperäiset "sinetit". Ilman imuputken irroitusta venttiilejä ei voi säätää, koska venttiilikoppaa ei saa pois paikaltaan.

   Muutakin oli. Nestevuotoja. Can-Amin vesiletkuihin vaihdetaan jousiklemmareiden tilalle oikeat ruuvikiristeiset yleensä jo ensimmäisessä huollossa. Niitäkään ei oltu vaihdettu. Syksyllä lisäsin litran pakkasnestettä. Nyt jäljellä kolmesta litrasta oli tasan yksi. Tietokoneen mukaan maksimiläpö oli ollut 109 astetta. 140 asteessa saattaa syntyä konevaurio. Nestettä ei kuitenkaan ole ollut esimerkiksi tallin lattialla. Ehkä se on valunut pohjapanssarille, hissukseen.

   Minä kykenen huoltamaan koneita myös itse. Olen entinen ammattiautoilija ja ymmärrän huollon merkityksen. En koskaan enää astu jalallanikaan paikalliseen BRP- merkkiliikkeeseen Ivalossa.

  Odotan jännityksellä, kun huollan seuraavaksi itse moottorikelkkani Lynx 49 Ranger 900 Ace Pro:n. Minulla on paikallisen liikkeen lasku huoltokirjan välissä entisen omistajan jäljiltä. Onko laskutettua ketjukoteloöljyä edes vaihdettu, saati öljynsuodatinta? Voitte taas jäädä kiinni kun näen proput, onko niissä edes avausjälkiä?

  Kone-Vasaraa voin varauksetta suositella. Heillä on Sodankylässä aivan uudet tilat. Minulle esiteltiin huoltopuoli, joka on jopa siistimpi kuin oma huoltopajani Nellimissä.

 

Kyllä lähtee.

---

Tänään 22.11.2024, kelkkakauden avaus.

Okei, nyt oikea talvi alkaa. Lunta on tullut mukavasti. Pääsemme kelkkailemaan, hiihtämään ja avaamaan talviverkkokauden. 

   Välillä käyn töissäkin. Työskentelen nykyisin kausiapuna Kiinteistöhuolto Välitalo Oy:ssä. Teen käsin lumitöitä, etenkin vanhuksille. Hyvien kahvien lisäksi saan hyvän mielen ja kykenen tuottamaan iloa ikäihmisten päiviin.

   Kolmas kirjani nimeltään Ifrit, ilmestyy helmikuun 2025 toisella viikolla. Neljäs kirja on alulla ja pohjatyöt siihen alustavasti tehty.

   Voikaa hyvin ja uskokaa huomiseen!

 

Rauhallinen kahvitauko Kessissä kanalinnunmetsästyksen lomassa.

 

 --- 

 

VIIKKO 45.

Ma- Gravelpyörällä 40,78 km - 2.15. Luottojärvelle. kylmä ja luminen nimismiehenkihara.

Ti- Lepo

Ke- Metsästys 1,82 km - 38 min.

To- Juoksua 6,05 km - 48 min.

Pe- Kävelyä Kirsin kanssa 4,10 km - 55 min. 12,6 astetta lämmintä, lumi suli.

La- Metsästystä Kessissä 2,92 km - 1.00. Kauden 8. lintu alas.

Su- Kirsin kanssa läskipyörillä 11,76 km - 1.01.

 

 

VIIKKO 46.

Ma- Pe- Metsätöitä, pitkiä päiviä niin kauan kun valoa riittää.

La- Metsästystä 6,53 km - 2.02.

Su- Metsätöitä Kirsin kanssa.

Maailmani ilman Kirsin naurua olisi musta.

Keskellä soita on hiekkaharju.

Can-Am, kukkulan kuningas.

"Joskus tekis, toisinaan sitten taas ei." - 20 astetta, raudat ovat kylmiä, puut jäisiä.

Kaukosäädinpalikka. Kuvassa tukijalka alhaalla ja vinssiköydessä olevat tukkisakset ovat kiinni tukissa. Joku väittää tätä systeemiä lapselliseksi, mutta oman kokemuksen mukaan se on kaikkea muuta ja säästää selkää pienimuotoisessa hakkuussa.

ATV-Expertin telikärryn vinssissä on molemmille puolille säätyvä tukijalka ja jatkettava puomi. Kuvassa puomi on lyhimmillään. Vinssi on kiinalainen, Motorpowerin myymä, 15 vuotta vanha, jolla on vinssattu reilu kolme tukkiautollista puita. Vinssissä on sininen, sakkelilla varustettu köysi. En käytä metallivaijereita. Kärryä pystyy jatkamaan säätämällä taaimmaista lovipankkosarjaa taaksepäin. Minä kuitenkin tarvitsin nyt rinnemaastossa lyhyttä kärryä. Mönkijän renkaat ovat Mudlitet, jotka pitävät talvella hyvin. Jos eivät pidä, minulla on takapyöriin norjalaiset lumiketjut. Niillä saa sitten turvetta tuuttiin rajattomasti ja kaupan päälle uusia vetoniveliä.

"Ei mulla plexit ihan pienest huurru..."

Kaukosäädinyksikkö (Strong Line) kiinnitettynä laitekoteloon, jonka sisällä on vinssin rele. Alakulmassa on erillinen keinuvipukytkin, jonka olen evakuoinut jostakin mönkijän vinssisarjasta itselleni. Vihreä roikkuva johto on antenni. Asennukset ovat itse ideoituja ja ovat kestäneet vuosikausia. Aiempi kaukosäädin oli Warnin oma. Siinä oli jossain määrin parempi kaukosäädin, mutta tälläkin Strongin versiolla tulee toimeen jos ei ole pakkasta yli 20 astetta. Strongin käyttökytkinten kumi jäykistyy pakkasella ja niitä saa sitten tosissaan painaa...

Käytän nykyisin irrallista akkua vinssissä. Näin juonnettaessa ei tarvitse käyttää mönkijää tyhjäkäynnillä. 60Ah jaksaa lyhyen päivän ( 8 tuntia). Samoja akkuja käytän kesällä sähköperämoottorissa. Johdoissa on trukkiliittimet. Lataan akut Cetekin älylaturilla. Laturin välijohdossa on myös trukkiliitin, joten akkuja ei tarvitse kaivaa esiin akkukotelosta latausta varten. Molemmissa moottorikelkoissamme on kiinteät välijohdot, joiden liittimet sopivat suoraan Cetekiin, näin kesän ylläpitolatausta varten ei myöskään kelkkojen akkuja tarvitse kaivaa esiin.