TALVIAJAN ALUSSA

Vaikka aika ei ole lineaarinen käsite niin epätoivon vimmalla käännämme kaksi kertaa vuodessa kelloa tunnin kohti lähintä kesää. Nytkin siis mennyttä kesää kohti. Tällainen toiminta ei ole hedelmällistä sillä pitäisihän aina katsoa eteenpäin, aikaakin.  Juoksijan tapauksessa siis kohti tulevaa kesää ja sen haaveita. Ja mitä pitäisi talven aikana elämässä tapahtua, jotta haaveet olisivat tulevaisuudessa lähempänä totuutta ?
Tuossahan on melkein vaaliteeman ainesta. Kuitenkin isänmaa on pullollaan kaltaisiani äänestäjiä, jotka eivät yksinkertaisesti uskalla äänestää kun ei ole varmuutta mitä sillä ainoalla äänellä tehdään tai pikemminkin jätetään tekemättä. Joten se siitä eli politiikasta.  Muuten rohkeutta kyllä riittää ja siitä seuraavaksi vähän enemmän.

Istuessani sunnuntain aamusella Kirsinrannan huussissa (ulkoekokäymälä; suomeksi siis paskahuussi) katselin avoimesta ovesta jäätynyttä järveä ja jään päälle satanutta koskematonta lunta. Mieleeni juolahti että taas olen pitkän tien alussa ja housut kintuissa. Talviharjoituskausi käynnistyi ja taas pitäisi itsensä ylittää. Toisinsanoen polkea koskemattomaan koko joukko askelten jälkiä. Kyetä nostamaan tasoa jälleen kerran.
Ikävuosien karttuessa harjoituksen määrän lisääminen ei ole ainoa tie onneen mutta vanhempi teuraseläin eittämättä tarvitsee hieman sokkihoitoa tullakseen parempaan kuntoon. Vanhanmallinen kaava harjoittelussa ei välttämättä pure vuodesta toiseen ja lopputulos on harmaan turta ja tasavarma - ei siis värikkäästi kehittävä. Juostava on kuitenkin paljon, rytmitys arveluttaa.
Onni kommentoi edellisessä postauksessani taitoani kuunnella itseäni. Oletan, että hän tarkoitti minun osaavan tuon vaikean taidon. Periaatteessa väsyneenä harjoittelusta kyllä mutta ehkäpä kehittämistä olisi silloin kun harjoitus sujuu euforisena. Minulla on taipumus liiallisiin ylilyönteihin juuri silloin kun niinsanotusti "oikeinkin vedetään". Eli harjoitellaan paljon ja kovaa. Malttia siis pitäisi olla.
Kestävyysjuoksu vaatii syvää henkilökohtaista rohkeutta. Siltikin on uskallettava ottaa riskejä harjoittelussa mikäli aikoo kehittyä. Yleensä Suomessa ollaan aina liian kaukana vauhdista. Ultrajuoksussa tämä tarkoittaa turhaakin suurten harjoitusmäärien myötä hidastumista. Toisinsanoen sen vähänkin nopuden hermotuksen ja tekniikan kadottamista ja valitettavasti peruuttamattomasti.
Pidän juoksua ulkoilmalajina ja nautin siitä kelillä kuin kelillä. Siltikin olen sitä mieltä, että nuorempien tulisi juosta talvisin välillä hallissa ja matolla - kovaa. Minun ei enään ole niin väliä...valmistaudunhan kuuden päivän juoksuun. Nopeus ei ole harjoittelussani kärkikriteeri mutta silti osa sitä. Juokseminen kovaa tuo aina väljyyttä hitaaseen askeleeseenkin.
Itselläni on nyt alkanut voimanhankinnan peruskausi, joka kestää marraskuun loppuun. Jalkojen voimaa kehitetään juoksemalla mäkisillä reiteillä. Myös maastossa mikäli lumi ei ole esteenä. Metsätyöt tulevat taas tutusti kuvioon mukaan. Keskivartalo kehittyy puusavotalla kivasti.
Kelien huonontuessa jatkan juoksua ulkona. Mielestäni huonoissa olosuhteissa ( mm. kylmä, liukas, lumi) tapahtuva harjoittelu kehittää psyykkeen lisäksi myös kroppaa kokonaisvaltaisesti ja sopii hyvin peruskunnon luomiskaudelle. Toki jäykistää lihaksia mutta sisäkuminauhamiehet ovat ihan eri asia. Kunnia heillekin mutta minulle se ei sovi.
Olemme asuneet viimeiset kaksi viikkoa mökillä. Vaikka kodin ja mökin välimatka on melko lyhyt on olossa vailla mukavuuksia puolensa. Vähemmälläkin tulee toimeen ja ämpäri on yhtä tehokas kuin suihkukin. Kun turha ympäriltä karsitaan voi keskittyä olennaiseen. Itselleni tämä on ollut hedelmällistä aikaa toipua ja samalla suunnitella tulevaa harjoittelua. Erilainen ympäristö katkoo rutiinit ja luo uusia ajatuksia.
Talviajan alussa olen kääntänyt kellon taaksepäin mutta katseen voimakkaasti eteenpäin. Halu harjoitella on valtava. Pyrin tasaisuuteen. Älyttömän pitkiä ja kuluttavia harjotteita pyrin olemaan tekemättä liikaa. Tarkoitan siis 50-60 km erikoisharjotteita. Näistä toipumiseen menee aivan liian kauan, kokonaisuutta ajatellen siis. Peräkkäisiä pitkiä 20 - 30 km lenkkejä tulen tekemään enemmän kuin ennen. Kävelyn määrä lisääntyy juoksun ohessa. Tarkoitus on kyetä liikkumaan Kilpailussa Unkarissa kuusi päivää putkeen välillä leväten eli perusasiat on syytä olla kunnossa.
Ajatukset ovat vielä kesken.  Kiirettä ei ole, olemmehan talviajan alussa. Pääasia on vahva tahtotila ja tasapaino. Ja onhan luonto valkoisenakin kaunis, jos ehdit katsoa...

VIIKON 43. HARJOITTELU

Ma- 9 km tiellä juoksua - 58 min.
Ti- "Lepo" : 4 kuutiota hiekkaa lapiolla kärrystä kotitien (2,86 km) monttuihin ja kahden auton talvirenkaiden vaihto plus pesut...
Ke- 13,5 km osin poluilla - 1.24.
To- metsätyö 6 tuntia keskiraskas, illalla 6 km tiellä - 41 min.
Pe- metsätyö 3 tuntia kevyemmin, illalla 10,5 km tiellä - 1.02.
La- "Lepo" : aurausmerkkien laittoa ja puunajoa.
Su- 15 km osin raskaassakin maastossa -1,43,  illalla kävelyä Kirsin kanssa reilu 6 km.

yhteensä juoksua 54 km - 5 tuntia ja 24 minuuttia

RASKAS LEPO

Tänään tuli kuluneeksi 16 päivää Vaarojen Ultrasta. Kuten edellisestä postauksesta oli luettavissa niin lepoon on ollut tarvetta. Viikolla 41. en siis juossut askeltakaan, kävellä töpöttelin kyllä parhaan kykyni mukaan mutta hitaasti ja vähän kerrallaan. 
Heti kilpailun jälkeen ajelimme Martonvaaran Eroseen, joka historiassaan on ollut Kirsin isänäidin kotitalo. Vietimme pari päivää seudulla ja valuimme Polvijärven kautta kotiin. Olin kokolailla voimaton jaloistani etenkin etureisien osalta ja uni maittoi koko viikon tavallista enemmän.
Viime viikko eli viikko 42. onkin sitten ollut raskasta lepoa. Henkilökunta yrityksestäni syyslomaili eli allekirjoittanut istui takapuolensa melkein solmuun työautossaan.
Torstaina kävin kevyellä kuuden kilometrin hölkällä saadakseni infoa jalkojeni todellisesta voinnista. Info oli täysin painokelvotonta tekstiä eli unohdamme sen. Viikko sisälsi myös muutaman lyhyen kävelylenkin Kirsin kanssa mutta muuten liikunta lukuunottamatta katoskiipeilyä oli vähäistä.
Nimittäin vesisateiden välissä syksyn viimeinen ja pakollinen rakennusprojekti eli katoksen valmistuminen matkailuautolle ennen lumia muodostui periaatekysymykseksi. Jäykin jaloin tasapainoilu neljässä metrissä onkin ollut oivaa palauttelua... Lauantaina paistoi onneksi aurinko ja Maken avustuksella katos valmistui pitkän päivän päätteeksi. Eli talvikin voi sitten tulla tältä osin.
Ulkopuolisen silmin voisi nähdä minun viihtyvän siis varsin hyvin ilman juoksua. Varsinkin kun olen kertonut kauden olleen pitkä ja lepokauttakin olen kaipaillut. Yllätys itselleni tällä kertaa on ollut kuinka suorastaan helvetin huonosti olen fyysisesti voinut ilman juoksua. En muista aikoihin olleeni näin väsynyt eikä elimistö muutenkaan ole toiminut normaalisti levon aikana. Päinvastoin on ollut toistuvia päänsärkyjä ja yleistä kankeutta elintoimintojen kanssa. Olo on ollut umpinainen ilman päivittäistä juoksuannosta. 
Sensijaan henkisesti on tehnyt hyvää olla sivussa hetken. Surkea yleisvointi kuitenkin pakotti tänään viikon 43. aluksi juoksemaan tasaisesti tiellä 9 kilometriä kevyesti. Voitte ehkä kuvitella kuinka hyvää se teki.
Niinpä varsin pakottomasti päätin tänään 22.10.2012 on juuri se päivä. Päivä, josta alkaa yli puolen vuoden pikkuhiljaa syvenevä prässi kohti keväistä Unkaria ja kuuden päivän juoksua. Edessä on siis pitkälti yli 2000 suunniteltua harjoituskilometriä juosten ja kävelyt päälle.
Olo on kuin pikkupoikana karkkikaupassa !!!

VIIKON 42. HARJOITTELU

Ma- Lepo
Ti- kävelyä 5 km
Ke- Lepo, rakennustöitä työpäivän päälle puolipimeässä
To- 6 km "kevyttä" 41 min. oivoi, olo on kuin löysäksi keitetyllä kananmunalla kahden hammastikun varassa...
Pe- Lepo
La- Lepo, rakennustöitä
Su- Lepo 
yht. juoksua 6 km - 41 min.

jo olemassaolevaan katokseen uusi katto, ultrajäykkä yrittää olla tekemättä lapajättiläisiä...

HILJAINEN KYLÄTIE

Köppä-Risto mennä nylkytteli postilaatikolle kävelysauvojensa kanssa. Tarkistettuaan ensin kaikkien muiden laatikot syventyi hän tihrustamaan omaan peltilaatikkoonsa, joka viimekin uutenavuonna oli kestänyt poikasten räjäytysyritykset sinnikkäästi - tosin muotoaan muuttaen.
- On se ilmoja pidelly huikkasi Ikkuna-Tapsa mennessään ohi ajokoiransa kanssa.
Köppä pelästyi ja valahti kalpeaksi. Että oliko se nähnyt kun hän tutki naapurin laatikosta Intrum Justitian kirjekuorta...olikohan sekin jokin sijoitusyhtiö ?
-Tet...terve vaan, niin on satanut...
Tapsa pysähtyi ja kuulumistenvaihto alkoi. Sälli-koira mulkoili Köppää ja aavisteli, että tässä sitä nyt sitten taas seisottaisiin.
Todettiin, että on hiljainen kylätie jo näin lokakuussa. Juoksijaakaan ei ole näkynyt. Arvuuteltiin onko se kipeä mutta sitten paikalle tullut Jormanmummu Nallekoiransa kanssa tiesi kertoa, että se on ollut kisoissa taas.Koirat mulkoilivat toisiaan yhteisymmärryksessä ja Nalle kusaisi protestiksi Köpän laatikon alle. 
Juoksemassa maratoonia. Joo. Tai oikeammin 86 kilometriä eli hieman yli kahta maratonia peräkkäin laskeskelivat siinä.
Ja maastossa kuulemma jossain Kolin vaaroilla. Totesivat että hulluhan se on, ilmanmuuta. Tapsa tosin muisti, että olihan se juossut aiemmin kesän lopussa tielläkin jossain Nivalassa 177 kilometriä. Että eihän tuo nyt ole mitään tuo alle satanen raikkaassa metsäluonnossa.
Neljäntenä paikalle karautti Tero työpakettiautonreuhullaan. Kysyi että mistäs puristaa. Kertoivat että hiljaista on kun ultraurheilijaakaan ei ole näkynyt. Tero tiesi, että se oli nähty puutavaliikkeessä ja myöhemmin pihallaan matkailuauton suojakatosta korjailemassa. Että hengissä oli. Oli nähty sunnuntaina kävelemässäkin armaansa kanssa eli vielä se perkele liikkuu.
Postilaatikolle tuli vielä Susimäen-Kulmalakin uudenkarhealla mersullaan. Toiset siinä todistivat hiljentyvää kylätietä. Kulmala kun itsekin hiihtää pitkiä talvella ja on kiinnostunut urheilusta niin muisti hän että oli se juoksija keväälläkin jo tarponut jotain ystävyyskisaa radalla kuutisenkymmentä kilometriä päänsä pyörälle. Ja vähän ylikin.
Hulluhan se on ilmanmuuta mutta kova jätkä kuitenkin, lappaa menemään päivästä toiseen, todettiin.
Paikalle tuli vielä punainen volvo toisesta suunnasta. Sami-Jorma pakkasi mummunsa kyytiin ja Nalle ahdettiin farmarin takakonttiin. Kauppaan olivat menossa. Jorma tuli kysäisseeksi että onko tässä jokin kokous kun väkeä on koolla kuin merenmutaa.
Toiset kertoivat että on hiljainen kylätie. Näitä laskuja tässä haeskellaan vaan. Ei ole ollut paljon kulkijoita. Juoksijaakaan ei ole näkynyt juoksemassa pitkään aikaan. Tähän Jorma suorapuheisena miehenä letkautti :
-Tässähän meitä on kuusi ja kaksi koiraa vielä kaupan päälle. 
Ja antakaa sen juoksijan välillä huilatakin - ei sekään mikään kone ole !

VIIKKO 41. HARJOITTELU

Lepoa, ei juoksua.  

REMIX :

Uudelleenjulkaisen uuden version vanhasta Ajattomuuden Askelista. Syy tähän on, että alkuperäinen filmi sisälsi musiikkia jonka käyttö ärsytti jotain tahoja You Tuben ihmeellisessä maailmassa. Syntyi siis tekijänoikeudellinen este.
Ymmärrän tämän. Mutta vain osittain. Alkuperäisen filmin tarkoitus oli antaa toivoa elämässään vaikeuksia kokeneille. Viestiä että koskaan ei saa luovuttaa. 
Filmin tekijänä Hannu Kallio oli nähnyt paljon vaivaa sovittaessaan valitsemani musiikin tukemaan kuvien sävyjä ja tunnelmia. 
Alkuperäistä filmiä katsottiin yli 1600 kertaa ja saimme siitä valtavasti positiivista palautetta. Nyt koen, että kieltämällä musiikkinsa käytön filmissä tietyt tahot haluavat deletoida tällaiset ei-kaupalliset, inhimillisiin näkökohtiin ja viesteihin nojaavat teokset jotka pyrkivät yhteiseen hyvään ja hyvinvointiin.
Filosofiani on edelleen sama ja onneksi ajatukseni kuuluvat videolla edelleen.

You Tuben linkki, josta kuvaan saa kokoa lisää

JUOKSUN JUURILLA - VAAROJEN ULTRA KOLILLA

ALUKSI

Itsensä ja luonnon väliin on turha pystyttää raja-aitoja. Ajan saatossa ne kaatuvat kuitenkin. Luonto voittaa aina.
Esteet kokemuksen tiellä on raivattavissa lujalla keskittymisellä ja nöyrällä asenteella. Luonto kohtelee sinua kuten sinä sitä.

VAAROJEN ULTRA 86 KM, KOLI

---
Tunnen kuinka polku liikkuu allani Ryläyksen kivikossa, hyppään juurakon yli ja olen hetken ilmassa palatakseni taas maan pinnalle, kotiin. Väsymys tulvii ja hamuan repusta energiaa. On juostu jo yli 60 kilometriä. Pystysuoraa nousua ja alamäkeä. Silokalliota. Pehmeää mutaa ja liukkaita osin lehtien peittämiä juuria. Huohotan keskittyneenä eteenpäin.
Ollaan juurilla - ollaan luonnon kanssa tanssilla - ollaan juoksun alkujuurilla Vaarojen Ultralla.
---

Hieman tärähtänyt kuva tärähtäneistä. Metsään menossa jo aamuseitsemältä.

Vaarojen Ultra starttasi Hotelli Kolin alaparkkipaikalta seitsemältä aamuhämärissä. Olin herännyt kahta tuntia aiemmin matkailuautosta samaisen parkkipaikan alaosassa. Mielessäni pyörivät Neil Youngin säkeet: I wanna live, I wanna give, it keep´s me searching heart of gold and I´m getting old...
Harjoittelu maastokisaan oli sujunut loistavasti mutta lievä väsyminen kauden päättyessä haittasi suorituskykyä ja etenkin sen esiinsaamista. Asun maalla ja harjoittelen raskaassa maastossa mielelläni, mutta eittämättä nyt 48-vuotiaana tuntuu, että osa jalkojen elastisuudesta on kadonnut jonnekin tunturien tuuleen. Vielä kun viimevuosina on tahkottu pitkiä maantieultria suhteellisen tasaisilla reiteillä niin osasin odottaa vaikeuksia kilpailun loppupuolelle.
Ensimmäiselle kierrokselle lähdin turvetta tuuttiin asenteella, eli kaikki tai ei mitään. Vanhakin teuraseläin nuortuu juurakkoisilla poluilla kivien hakatessa varpaita. On mahtava tunne juosta kovaa jyrkkään kiviseen alamäkeen ja olla välillä ilmassa. Suhteellisen mukava määrä nuorempiakin kollipoikia jäi ensimmäisellä kierroksella taakse ja huoltoon 43 kilometrin kohdalle saavuin hyvissä voimissa ja tyytyväisenä.

Juoksureppussa pullo ja geelejä plus pakolliset puhelin, ensiapuvehkeet ja otsalamppu. Kengät Inovin Roclitet. Tähän maastoon on turha lähteä pehmeäpohjaisilla...

Vaarojen Ultra on erittäin hyvin järjestetty tapahtuma. Järjestäjät todella pitävät huolta juoksijoista. Puolenvälin huoltohuoneen lämpimään oli Kirsi tuonut huoltokassin ja kun astuin ovesta sisään henkilökunta kysyi heti mitä tarvitsen. Sillä välin kun kaivoin kuivaa paitaa tuotiin jo lämmintä keittoa ja juotavaa eteen. Nopean huollon jälkeen olin valmis kohtaamaan toisen kerran kauniin syksyisen metsän.

Keitto on syöty - on aika lähteä taipaleelle.

Huollon jälkeen joutui juoksemaan pienen pätkän asvalttia serpentiinimutkan kautta luonnon helmaan.

Väliaika oli 5.40. Juostessani toisen kierroksen ensimmäisiä kivikkoisia alamäkiä totesin etureisieni olevan huolestuttavan jäykät. Etukäteen tiesin, että en pysty juoksemaan ensimmäisen kierroksen kaltaisella askelfrekvenssillä rennosti koko toista kierrosta. Kyse on jalan sovittamisesta alustaan - kivien ja mutaisten juurien väliin.
Varsinkin alamäissä meno alkoi olla melkoista vääntämistä jo pian 55 kilometrin jälkeen. Tässä vaiheessa yritin kaikkeni, jotta pääsisin mahdollisimman pitkälle ennen pimeää. Olen senverran kokenut, että tiedän kuinka haastavaa otsalampulla on rymytä Kolin kaltaisessa maastossa.
Kaksinkertaistin energian sisäänoton, eli otin peräti kolme geeliä tunnissa, koska tiesin joutuvani kävelemään melkoisesti toisesta kierroksesta eli aikaa tuhraantuisi ja tv-uutiset jäisivät nyt väliin tältä illalta.
Kuten järjestäjät sivustollaan useasti mainitsevat maasto on haasteellista. Itse en mitenkään yllättynyt, reitti oli hieno ja juostava. Nimenomaan siis maastojuostava. Käsivarren Lapin kivikoissa ja soissa rypeneenä tekniikka on tuttua. Jyrkät kavuttavat ylämäet mennään vuoristotyylillä kädet polvissa ja loppu niin kovaa juosten kun rahkeet antavat myöden.
Vaatii joinkinverran uskallusta pudottaa silokalliota menemään kun pudotusta on vieressä satoja metrejä. On kosteaa ja sammal irtoaa kengän alla. Osin mätänevät syksyn lehdet muodostavat juurien päälle rusken liukkaan tahnan. Ja mutaa. Juuri sellaista maastoa mihin äiti aina kielsi menemästä mutta onneksi menin jo pienenä !
Harjoittelematon ihminen ei pysty edes kävelemään Vaarojen Ultran nousuja yhtämittaa ylös saati sitten välissä juosten. Myöskin alamäet kivikoineen tuovat omat mausteensa etenemiseen eli tähän osallistuvien on syytä todella harjoitella maastojuoksua ja olla kunnossa.
Hämärä syveni hieman 19.00 jälkeen. Päästyäni pahimmista paikoista lopun tie- ja metsäautotieosuuksille sain vielä jonkinverran ryhtiä juoksuun. Lopussa noustaan ensin laskettelurinteen puoliväliin ja sitten vielä kerran alas tielle. Tässä kivikkoisessa alamäessä tunsin syvää tyytyväisyyttä valitsemaani taktiikkaan.
Olin nimittäin kaatunut ensimmäisellä kierroksella kahdesti. Kerran huolimattomuuttani ja kerran tekniikkavirheen seurauksena, paino oli väärällä jalalla. Nyt väsyneenä onnistuin toisen kierroksen pysymään pystyssä ja ehjänä. Väsyneillä lihaksilla on turha ottaa riskejä kivikossa. Tyytyväisyydellä olin pannut merkille, että alussa taaksejääneet nuoremmat kollipojat olivat minut jo aikaa ohittaneet eli ultraurheilulla ja maastossa juoksemisella on tulevaisuutta. Upeaa että nuoremmilla kiinnostus luontoon ja siellä mahdollisimman kovaa keskittyneenä liikkumiseen saa jalansijaa. Vain näin voi kokea olevansa yhtä ympäristönsä kanssa.
Loppunousu Ukko-Kolille on vajaa neljä kilometriä. Lapin ja Norjan maastot ovat tuoneet allekirjoittaneelle potkua ylämäkeen eli loppu sujui tyydyttävästi puristaen.
Maaliin saavuin 13 tuntia ja 55 minuuttia nauttineena. Sanan varsinaisessa merkityksessä. Kausi 2012 päättyi hienolla reitillä, hienossa säässä maastossa juosten - yhtä ympäröivän luonnon kanssa ollen.

Loppuviitoitus odottaa.

Takana hieno kausi ja lopetus - 86 kilometriä juoksun juurilla.

LOPUKSI

Ihan oikeasti ! Menkää metsään. Juoksemaan pois asvaltilta. Astukaa kuralätäkköön ja sotkekaa hienot tekniset kamppeenne. Unohtakaa pullovesi ja juokaa järvestä. Rypekää ja sotkekaa itsenne oikein kunnolla. Huohottakaa menemään !
Ja ennenkaikkea kokekaa elävänne oikeasti.

VIIKON 40. HARJOITTELU

Ma- Lepo
Ti- kotipoluilla 10 km, 1.01. Dramaattinen muutos parempaan. Ilta 5 km kävelyä Kirsin kanssa
Ke- Lepo
To- Lepo / matkalla
Pe- aamu kävelyä Varkauden Kuntorannassa 45 min. Kirsin kanssa plus 4 km verryttelyä 30 min.
La- Vaarojen Ultra 86 km 13 tuntia 55 minuuttia. (45.)
Su- ...
yhteensä juoksua 100 km 15 tuntia 24 minuuttia