ULTRAJUOKSUKILPAILUUN VALMISTAUTUMINEN

 

VALMISTAUTUMISTA VAI VARAUTUMISTA

Ultrajuoksukilpailuun voi varautua monin tavoin, ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa. Jokaisen on kilpailukokemustensa kautta löydettävä itselleen sopiva tapa varautua. 

    Kestävyysurheilussa laajemmin käytössä oleva termi valmistautua on täysin filosofiani vastainen. Mihinkään ei kannata valmistautua, sensijaan kannattaa yrittää olla läsnä jokaisessa hetkessä. Odotuksesta seuraa aina pettymys, mikään ei tapahdu kuvitellulla tavalla. 

    Lukijalle suosittelen tämän tekstin lukemista loppuun, vaikkakin jo tässä vaiheessa kiusaantuisi tai kokisi olevansa mukavuusalueensa ulkopuolella. Filosofiani ei ole uskontoa ja koko ultrajuoksuni yksi keskeisistä tavoitteista on sietää mukavuusalueensa ulkopuolista elämää, tai toisella tavalla sanottuna: löytää kokonaan uusi elämäntapa.

Hyvin varautunut ultrajuoksija kestää kilometrejä. Toisin sanoen hänen kehonsa kestää kilometrejä. Toisin sanoen keho toimii kokonaisuutena päiväkausia liikkeessä. Lapsellinen ajatus kunnonajoituksesta voidaan unohtaa. Sensijaan kannattaa tuntea olevansa kunnossa. Tähän tunteeseen päästään jatkuvan, vuosikausia kestävän harjoittelun tuloksena. 

    Kannattaa myös levätä. Tässä ei lue, että kannattaa levätä kilpailuun harjoitusta kevennettäessä. Aina kannattaa levätä, kuten aina kannattaa myös juosta pari tuntia päivässä.

 

On luonnollista, että en harjoittele samalla tavalla nyt kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Miltä kuulostaisi, jos vakavalla naamalla ilmoittaisin juoksevani viisi kertaa kilometrin nopeusharjoituksen kuuden päivän ultrajuoksua varten. Tai että viimeisellä viikolla ennen kilpailua verryttelisin ensin kaksi kilometriä, sitten kiihdyttäisin kilpailuvauhtiin ja jatkaisin sitä kolme kilometriä, sitten verryttelisin kaksi kilometriä. Ei uskottavaa. Nuohan ovat esimerkiksi maratonjuoksijan tyypillisiä lajiharjotteita.

    Mikä sitten on kuuden päivän ultrajuoksijan lajiharjoite? Entä tuhannen mailin lajiharjoite?

    TÄRKEINTÄ ON OPETELLA OLEMAAN JUOKSEMATTA KILPAILUA ETUKÄTEEN.

    Kilpailua ei saa juosta harjoitellessaan etukäteen. Kilpailua ei saa juosta mielessään etukäteen, paitsi hyvin pieniä, kuviteltuja osasia, ja loppujen lopuksi nekin ovat vääriä. Mielikuvina voi opetella kohtaamaan vaikeuksia kaikessa, mutta vaikeuksia ei pidä odottaa - ne tulevat kyllä.

Luonnollisesti on ymmärrettävä mihin on ryhtymässä. Voi olla hyödyllistä juosta kilometrin kierrosta harjoituksissa, jos kilpailun rata on kilometrin pitkä. Jos aikoo juosta kilpailussa tietyn kilometrimäärän päivässä, on harjoitellessa hyvä tutustua edes puoleen siitä. Miltä se tuntuu. Miltä seuraava päivä tuntuu. Mutta loppujen lopuksi mikään ei ennakkoon tunnu samalta kuin sitten. 

    Sitten jos. 

    Joskus.

    Ehkä ei koskaan.

 

HUOMIO PÄIVITYS 1.7.

Jos luit tämän tekstin aiemmin, on kilpailun nettiseuranta tällä hetkellä epäselvä ChampionChip Eestissä tapahtuneen sairastapauksen vuoksi.

Facebookin Kauhajoen Ultrafestivaalin ryhmän julkaisun mukaan ajanotosta vastaa Alge.

Nettiseurannasta ei tätä kirjoitettaessa vielä tietoa.

(ALKUPERÄINEN TEKSTI:

Kauhajoen Ultrafestivaalia voi seurata täältä: ChampionChip Eesti

Hieman varttuneemmalle lukijakunnalle tiedoksi: ChampionChip Eesti ei ole mikään hyökkäyssivusto, vaan linkistä aukeaa kalenteri, jonka kautta erilaisia ultrajuoksuja voi seurata.)

    Kilpailussa juoksijalla on jalassaan panta, jonka siru mittaa matkan aina kun juoksija ylittää kierroksen päätteenä olevan maton radalla.

VIIKKO 25.

Ma- Saunalenkki 10,04 km - 1.13.

Ti- 8,87 km - 1.01.

Ke-To- Lepo

Pe- 11,24 km osittain polkua - 1.20. Juhannusaaton lenkki, 30 vuotta sitten kotiin syöpäsairaalasta.

La- 18,78 km - 2.10. Asvalttia.

Su- 12,18 km - 1.23. Lyhyttä kierrosta mutta ei 1,5 kilometrin kierrosta.

Yhteensä 61,1 km - 7:10

 

Minulta on usein kysytty miten kykenen pitämään pääni kasassa ennen ultrajuoksukilpailua. Harjoittelu kevenee ja aikaa ajatella vapautuu?

Olen tietenkin poikkeus, koska olen elänyt ilman kelloa jo ties kuinka kauan. Elin ilman kelloa myös työurani viisi viimeistä vuotta - pienin poikkeuksin tosin.

    Kuvassa on kaksi ruohonleikkuria. Vasemmanpuoleinen maksoi 50 markkaa käytettynä hieman yli kaksikymmentä vuotta sitten. Nyt siihen tuli ensimmäinen varsinainen vika, äänenvaimentaja ruostui puhki. Aiemmin kaasuttimen ja bensiinitankin kiinnityksiä on pitänyt kunnostaa, öljyä vaihtaa ja terää terottaa. Vaihdoin vaimentimen, vanha lähti irti lämmittämällä, Wurthin boltexilla ja lyömällä metallitaltalla ja vasaralla varovasti kierteet rikki kiinnityshelasta. Uusin myös ilmansuodattimen vaahtomuovin, jonka hiiret olivat nyt syöneet lopullisesti. 

    Osat maksoivat enemmän kuin koko kone aikanaan. Osamyyjä sanoi, että ei näitä enää kukaan korjaa. Minä sanoin, että minä korjaan. Ja että en osta sähköautoa, enkä robottileikkuria.

    Oikeanpuolimmaisen leikkurin olen saanut lahjaksi uutena. Se ei ollut käynyt viiteen vuoteen. Purin kaasuttimen ja löysin tukoksen suuttimesta sekä ilmavuoto-ongelman kaasuttimen imukaulasta. Nyt kone käy moitteetta. Erotin myös kaasuvaijerin kuorestaan ja voitelin sen, sekä tietenkin puhdistin koko koneen.

    Pienkonebensa näissä on välttämättömyys. Tavallinen ei säily ja tukkii paikat.

 

Lisäksi lisäsin laituriin yhden ponttoonin. Ostaessani ponttoonia, ei myyjä löytänyt haluamaani Keskon järjestelmästä. Lopuksi selvisi, että järjestelmään se oli laitettu ponttoniksi. Ponttoonilaiturissamme etelässä on siis kahden ponttoonin lisäksi nyt myös ponttoni. Visit Finland.

 

Huolsin yhdessä Janin kanssa Elovainion Autohuollon tiloissa matkailuautomme, tapasin ystäviä ja kuuntelin laulurastasta, peippoa ja ihastelin sammakoita.

 

Grillasin kasviksia ja istuin kuistilla Kirsin kanssa.

 

Aika kuluu kuluttamattakin, ja vain täysin vapaa on ihminen, joka ymmärtää ja hyväksyy elämän olevan pelkkää kärsimystä, nauttii kärsimyksistä, sekä antaa kärsimysten mennä menojaan.  

  

 

JUHANNUSTUULETUS

 

Julkisesti jotain mieltä oleminen tuntuu minusta joskus ylivoimaisen yksinäiseltä. Ihmiset ovat äärimmäisen varovaisia ottamaan julkisesti kantaa mihinkään asiaan.

 

Seuraan hiukan huvittuneena niitä, jotka maailmojasyleilevän positiivisuuden vallassa työntävät sosiaalisen median eri profiilinsa täyteen kivaa ja helppoa koettavaa. Sitten kun tapaan heidät, onkin naama rutussa ja ongelmia tuntuu riittävän.

    Jos julkisesti esitän jonkin oman valintani, esimerkiksi lapsettomuuden, minut osa porukasta lokeroi sillä perusteella automaattisesti niin, että en pidä lapsista. Olen tehnyt lasten kanssa töitä kymmenen vuotta päätoimisesti, lapset ovat valloittavia ja heissä saattaa olla tulevaisuus, mutta itselleni en heitä halua. 

    Olen siis itsekäs ja haluan nauttia elämästäni vapaana? Voi olla, mutta te, joilla lapsia on, olette todennäköisesti harkiten heidät tehneet. Jos lapset aiheuttavat teille harmia tai tunnetta, että teillä ei ole omaa elämää, niin minun valintani ei ole arvostelu teitä kohtaan. Minun ei myöskään välttämättä tarvitse yhtään yrittää ymmärtää valintojanne, kuten ei teidänkään minun valintojani. Ja kliimaksi: Te ette voi tulla sanomaan minulle, että pääsisin jotenkin helpommalla ilman lapsia.

    Edellämainitussa lapset olivat vain esimerkki. Roolinveto ei minua kiinnosta. Ei filttereitä kiitos.

---

Kuten edellisessä blogikirjoituksessani kerroin, kävimme  kotona kesken etelän kesän. Etelän kesä on ollut tähän mennessä vittumainen osittain, hirveästi hyttysiä ja sadetta sekä kylmää - tuulista.

 

Todennäköisesti vielä vittumaisempaa on olla työnantaja tänä päivänä. Mistä saa tekijöitä. Tekijä ei ole henkilö, joka tulee työpaikalle, on siellä ja lähtee kotiin. Tekijä on henkilö, joka tekee työpaikalla annettuja tehtäviä. Olemisen ja tekemisen ero on merkittävä.

    Pohjoisen reissulla pakettiautolla jouduimme ulkopuolisten majoitus- ja ruokapalvelujen varaan. Matkailuautoillessa olemme omavaraisia. Minua ja Kirsiä pisti rajusti silmään tiettyjen palvelujen toimimattomuus.

1. Mäkipeura eli vanha kunnon Peuraesso Kemin ja Rovaniemen välillä. Kello on 20.00 ja sulkemisaikaan on tunti. Ei yhtään pullaa tiskillä syötäväksi vaikka ne paistetaan siellä. Kaikki pöydät notkuvat sokeri yms. tähteistä sekä likaisista astioista. Henkilökuntaa yksi tiskillä, se jolla on eniten luomiväriä ja pisimmät rakennekynnet, henkilökuntaa keittiössä kokoontuneena naureskelemaan ja runkkaamaan puhelimiaan, ne joilla on eniten tatuointeja.

2. Lintulahden Neste ennen Jyväskylää. Sama kaaos kuin Mäkipeurassa, ilman tatuointeja ja luomivärejä sillä erotuksella, että nyt oli pullaa.

3. ABC-ketjun lounaspöytä on aina arvaus. Jossakin se on siisti ja hyvin hoidettu sekä etenkin hyvin täydennetty, joissakin paikoissa sinänsä kelvollisesta ruoasta saadaan höyrytettyä mössöä samalla kun tiski notkuu ruuantähteistä ja puolityhjistä ruuansäilytysastioista.

4. Juustoportti Jalasjärvi, kuten myös Ylöjärvi, säästävät siivouksesta. Asiakas on onnensa kukkuloilla kahlattuaan paskaiseen pöytäänsä paskaisella lattialla. Ruoka sentään on kelvollisen alarajalla.

    Pitäisikö vielä jatkaa?

    No entä hyvää? Esimerkkeinä Tervolan Tervakuksa, siisti majoitus ja hyvä aamiainen. Ivalossa Kultahipun lounas.

    Minä olin 17 vuotta työnantajana, eikä tekijöistä ollut koskaan puutetta. Tekijöitä arvostin, tekemisestä maksoin enemmän kuin itselleni, jaoin huolet, sekä yritin auttaa mahdollisuuksieni mukaan. Hyvä johtaminen ei ole rakettitiedettä, sensijaan jatkuva kasvu ja osakkeenomistajien jatkuva lihottaminen ovat utopiaa. Asikas maksaa, mutta kuinka kauan ja etenkin mistä.

    Julkisuudessa on ollut useita tapauksia, joissa työntekijöitä on kohdeltu ala-arvoisesti. Kahvila- ja ravintola-ala on näistä pahin. Oletuksena on jopa ollut, että osa töistä tehdään talkoilla, esimerkiksi siivous. Vessataukoon ei ole aikaa. Uskomatonta.

    Hoitoala on omansa. Enemmän kuin palkasta on kyse arvostamisesta ja siitä, että saisi tehdä sitä työtä mihin on koulutettu. Lisäksi väkeä on osittain liian vähän. Osittain taas on kyse siitä, että töissä ei suinkaan tarvitse olla aina kivaa vaikka yleisesti niin luullaan. Henkilökohtaisuuksiin mennään asiakkaiden taholta usein ja on omasta päästä kiinni kestääkö tämän. Oma irtisanoutuminen ei oleellisesti vähennä kusipäiden määrää maailmasta. Takaisin pitäisi voida sanoa, mutta sehän on heti kunnianloukkaus, ahdistelu, asiaton käytös tai muu mee too.

---

Ylenmääräisen sensitiivisyyden aikakauden lisäksi elämme kuulemma lama-, sota- ja ilmastokatastrofiaikaa. 

    Ihminen on ajanut itsensä suhteessa elinympäristöönsä nurkkaan ja yrittää nyt pelastautua ummistamalla silmänsä siltä, että zairelaiset pikkupojat louhivat akkumalmia käsin ilman suojavarustusta uusiin maailmanpelastaviin sähköautoihin. Tai sillä, että kotimaamme metsät muuttuvat pusikoiksi, joissa punkit ja villisiat risteilevät. Kas kun kohta ei hiilinielun menettämisen pelossa saa katkaista risuakaan.

    Ihmisen tulevaisuuden suunnan kruunaa ajatus, että tulevaisuudessa syömme hyönteisiä, keinotekoista proteiinia tai juomme omasta kusestamme suodatettua olutta. Kloonaamme aivomme supertietokoneeseen, nyt jo on onnistuttu kloonaamaan hiiren aivot mutta koneessa ilmeni resurssipulaa.

---

Ratkaisuksi kaikkeen edellämainittuun minä tarjoan läsnäoloa, pysähtymistä ja rauhoittumista. Vähemmän kuluttamista ja luopumista turhasta. Edellämainittu ei tunnu riittävän niille, jotka intohimoisesti uskovat loputtomaan kasvuun.

    Miksi on niin vaikeaa ymmärtää, että ei ole muuta taikaa kuin elämä itse?

 

Kaikesta huolimatta toivotan lukijoille HYVÄÄ JUHANNUSTA!

 

 

JUHANNUS LÄHESTYY

 

Siirryttäessä juhannuksenviettoon maaseudun rauhaan on ennen juhlintaa syytä tarkistaa huvilan piano.

Näinä sukupuoliroolien ylivertaisina aikoina perheenjäsenet eivät useinkaan ole juhlapyhinä tehtäviensä tasalla. Miesten siirtyessä kalastamaan, uimaan tai riippumattoon filosofoimaan jää huvilan siisteydestä huolehtiminen muun perheen tehtäväksi. Jos tässä tilanteessa esiin nousee ongelmia, tarjoan ratkaisuksi JOKANAISEN NIKSIKIRJAA, seitsemäs painos (82. - 102. TUHAT) vuodelta 1952.

 

Kirja opastaa näin:

 

PIANON PUHDISTAMINEN

 

Piano kuten muutkin kiilloitetut huonekalut puhdistetaan hankaamalla pintaa huonekaluöljyyn kostutetulla hienolla villatilkulla. Hyvää huonekaluöljyä saa sekoittamalla tavalliseen ruokaöljyyn muutaman tipan etikkaa tai punaviiniä.

 

PIANON KOSKETTIMIEN PUHDISTAMINEN

 

1. Pianonkoskettimet saadaan puhtaiksi ja valkoisiksi hankaamalla niitä pumpulirievulla, joka on kostutettu maidossa.

2. Valkoiset koskettimet puhdistetaan tärpättiin kastetulla tilkulla.

3. Norsunluiset pianonkoskettimet puhdistetaan seoksella, jossa on 1 osa tärpättiöljyä ja 3 osaa väkiviinaa.

4. Ammoniakilla voi myös kokeilla.

5. Kärpäsenlika irtaantuu kylmällä vedellä tai spriillä tai kölninvedellä.

 

 

 

 VIIKKO 24.

 

Ma- 21,01 km - 2.31.

Ti-15,05 km - 1.38.

Ke- Lepo

To- 44,22 km - 5.20. Janin kanssa, pääosin asvalttia.

Pe- Erikoisharjoitus vauhtileikkiä poluilla 17,53 km - 2.11. Maastoon suhteutettuna erittäin kovaa osittain.

La- Polkupyörällä kauppaan. 4,01 km - 19 min. 3,99 km - 14 min.

Su- 10,06 km - 1.09.

 

yhteensä 107,8 km - 12:51.

 

Fyysisesti alan olla Kauhajoen kuuteen päivään valmiina. Kuntoutuminen Kokkolan kilpailusta mutta etenkin mökkimuutosta on ollut odotetun hidasta.

Henkisesti en koskaan elämässäni ole ollut näin tasapainossa kuin nyt. Ja jos näin on, ei minun tarvitsisi sitä edes sanoa, mutta jotakin on kysyjille vastattava.

Tärkeintä on, että en juurikaan ole juossut Kauhajokea ennakkoon harjoituksissani - en juurikaan, aina on parannettavaa.

 

 

 

JO JOUTUI ARMAS AIKA

 

Kuva Tarmo Lehtosalo.

 

Lapin ortodoksisen kappeliseurakunnan Ivalon alueen pappi, isä-Rauno Pietarinen jäi eläkkeelle. Kävimme Kirsin kanssa Nellimin kirkolla palveluksen jälkeisessä kahvitilaisuudessa toivottamassa isä-Raunolle antoisia eläkepäiviä.

    Isä-Raunolla on Lappiin muuttomme yhteydessä ollut merkittävä rooli keskustelijana kanssani eksistentiaalisista kysymyksistä. Rohkenin esittää hänelle ajatuksen: kulkeeko aika menneisyydestä tulevaan, tulevasta menneisyyteen vai kulkeeko aika mihinkään. Kokemuksesta tiedän, että eläkkeellejääminen tai työelämästä sivuun hyppääminen ei ole aina niin helppoa tai vapauttavaa, kuin luullaan.

    Minusta tärkeintä on olla uskomatta mihinkään. Tämä ei poissulje sitä, että jotakin korkeampaa voimaa voi olla. Tämä ei myöskään poissulje sitä, ettei itseensä voisi uskoa. Mielikysymykseni on ollut vuosikausia: mihin käännyt kun voimasi loppuvat. Tuossa lukee mihin, ei siis kenen puoleen.

    Mitä tulee aikaan, on vastassa pelkkää mielettömyyttä. Et voi muuttaa mennyttä etkä kovin paljon vaikuttaa tulevaan. Näin on aivan sama miten päin aika kulkee. Viisarien liike kellossa on pelkkä mekaanisen keksinnön ja sopimisen tulos. Minusta me olemme ajassa, ja olemme siinä ilman muotoa vielä senkin jälkeen kun kuolemme, aivan kuten ajassa ovat kaikki, mitä on ollut aiemminkin, ilman muotoa.

    Eläkkeelle jäämiseen tai työelämästä sivuun hyppäämiseen liittyy aina luopumista. Moni on tehnyt työstä merkityksen olemassaololleen, säälin heitä. Edesmennyt isäni sanoi minulle aikanaan: elä elämääsi! Tuolloin kivuliaassa keskustelutilanteessa ensin loukkaannuin, mutta vasta vuosien jälkeen olen oivaltanut huutomerkin merkityksen. Elä nyt, tässä! Isäni sanoi myös usein kysyjille: pojalle nämä kaikki jäävät, poika tekee sitten mitä tykkää. Näin sanoessaan hän opetti minua luopumaan, antoi valita.

    Syksyllä ilmestyvässä esikoiskirjassani kerrotaan kuinka poika kaivaa yksikätisen isoisän kanssa lapiolla multaa kovasta, kivisestä ja juurien läpitunkemasta maasta. Kirjassa ei kerrota kuinka kasvimaan reunat kivettiin, kuinka ranta kivettiin, kuinka rakennettiin kaksi seitsemän metrin kivilaituria ja salmen keskelle seitsemän metriä syvään mutaan kiviarkku, jonka varassa laitureita yhdistävien siltojen kautta pääsi mökin edustalla olevaan saareen. 

    Kivet kerättiin viiden kilometrin päässä asuvan maanviljelijän pellolta, käsin nostamalla traktorin peräkärryyn tai isommat traktorin talikolla tontille kuljettaen, josta ne sitten rautakangen ja käsirattaiden (maitokärryt) avulla kuljetettiin talvella jään päältä veteen.

    Kysyin Hämeenkyrön Kirsinrannan saunassa, miksi minulla ei voinut olla sellaista isää tai isoisää, jotka olisivat jatkuvan raatamisen sijaan vain lukeneet kirjoja, lämmittäneet saunaa tai kalastaneet mökillä. Kirsin vastaus tuli epäröimättä: ettei sinun tarvitsisi. Olen aina sanonut, että Kirsi on mahdottoman viisas ihminen.

    Tämän blogin päivitysväli on jälleen kerran venähtänyt - minäkään en pysty mahdottomiin, edes fyysisesti. Siitäkään huolimatta, että olen nuorena kerännyt kiviä, vetänyt käsin reellä puita metsästä tienvarteen tai tehnyt heinää ja kaivanut lapiolla. Mökille oli matkaa 60 kilometriä, ajoin sen usein pyörällä. Töiden välissä kävin juoksulenkeillä. Ja niin edelleen.

    Matkustimme kesken Hämeenkyrön kesän takaisin kotiin Lappiin. Luovuin erämökistäni Talvituvasta, jonka alkuperäinen nimi oli Sirkanmäki. Mökin uudet omistajat halusivat mökin käyttöönsä ennen juhannusta, joten kaikki ylimääräinen tavara oli rahdattava mökiltä pois. Edelleen jäljellä oli paljon hirsiä ja rakennuspuutavaraa, pari venettä, siirrettävä tulipaikka, savustin, kaksi agrekaattia ja vaikka mitä muuta. 

    En muista aikoihin olleeni näin lujilla fyysisesti, eikä asiaa auttanut yhtään Kokkolassa juoksemani kilometrit tai viideskymmeneskahdeksas syntymäpäiväni. Mitä tulee viimemainittuun, on se minusta pelkkää mielenharhaa.

    Isän kuoleman jälkeen saatoin erämökin tarinan osaltani loppuun. Maalasimme rantasaunan ja liiterin talkoilla. Tein pitkospuut rantaan ja sinne tulipaikan penkkeineen virtaavan veden ääreen. Köysikaiteet ja toisen ulkovaraston. Ja niin edelleen.

    Minä tein, myös surutyötä. Mutta yhtään kiveä en kantanut minnekään. No, ehkä pari pitkospuiden somisteeksi. Tämän tekstin jälkeinen kuva osaltaan kertoo luopumiseni syistä. Kuva ei ole mökiltä vaan Nellimin kylän kotimme pihalta. Minä aloitin mökkeilyn viisivuotiaana Hulppojärven rannalla Ikaalisissa, Kirsi aloitti seitsemänvuotiaana Hämeenkyrössä. Kyllä tässä mökkeilty ollaan yhdessä ja erikseen. Mitä teemme mökillä kun asumme joen rannassa, kilometrin päästä kotoa alkaa Haapakuru ja erämaat? Aivan niin, emme mitään.

    Ajassa kulkiessa jätämme useimmiten huomiotta pysähtymisen mahdollisuuden. Parhaiten tämä realisoituu matkailuautoilussa, kun pyörämökki pysähtyy, on maisema aina uusi. Ihminen kiintyy helposti paikkoihin ja niiden tunnelmiin. Palaaminen on aina helpompaa kuin uuden löytäminen. Ikävuosien karttuessa uusintojen määrä lisääntyy. Minä olen tovi sitten oivaltanut, että en ole yhtä kuin mieleni. Ne maisemat, mitkä elämäntapani minulle näyttävät, ovat ainutkertaiset. 

    Jo joutui armas aika. Miten niin jo?

 VIIKKO 21.

Ma- Kävelyä 1,88 km - 29 min.

Ti- Lepo

Ke- Polttopuiden kantamista tunti.

To- Hämeenkyrö polkua ja tietä 14,13 km - 1.36. (Siis 4 päivää 24-tunnin juoksun jälkeen.)

Pe- Polkupyörällä 7,28 km - 31 min. Hain pakettiauton lainaan, puunkantoa.

La- "Lepo" Matkalla.

Su- Kotona Nellimissä tiellä 10,09 km - 1.01. 

25, 8 km

Nellimin harjun polkua.

 

VIIKKO 22.

Ma-"Lepo" Mökkimuuttoa.

Ti- Mökkimuuttoa. Kävelyä Kirsin kanssa 3,98 km - 1.01.

Ke- Mökkimuuttoa.

To- 10,14 km - 1.05. Valokuvaaja Tarmo Lehtosalon kanssa kuvaussessio loppukesästä tai syksystä ilmestyvään henkilökuvaan Sport-lehdessä ja Helsingin Sanomien verkkosivuilla. Mökkimuuttoa.

Pe- Mökkimuuttoa.

La- Haapakurussa 10,12 km - 1.09. Mökkimuuttoa.

Su- Nellimissä 10,39 km - 1.09.

30,65 km

Tuomipihlaja kukkii Nellimissä.

 

VIIKKO 23.

Ma- Lepo. Aivan poikki.

Ti- 5,30 km - hölkkää 39 min.

Ke- 10,31 km - 1.00.

To- 10,28 km - 1.13. Pientä 3 kilomerin lenkkiä kuuden päivän kilpailun tyyliin. Matkalle.

Pe- Matkalla. "Lepo".

La- Matkailuauton huoltoa Ylöjärvellä, "Lepo".

Su- Rajamäellä synttäreillä päivä. Ylöjärvellä  yöllä 7,31 km - 48 min. Palautin pakettiauton.

25,89 km

Ylöjärven Sasinharjun polkua.

 

Matkailuauton huoltoa. Pakoputken jousto-osan vaihdon yhteydessä laipan ruostuneiden pulttien irtiporaus. Kovaa metallia!

Viimeinen matka. Kolme harmaakuvemyyrää Fiatin ilmansuodatinkotelossa. Kuvassa suodatinelementti on keskeltä poistettu.

Maanantai 13.6. Pikku-Ahveniston suppa. Puolimaratonin mittaisella lenkillä peukku ylös.

Kauhajoen kuuden päivän juoksun starttiin on 20 päivää. Kilometritavoite? Uskokaa nyt: mielessäni on runsaasti tyhjää tilaa kilometreille ja jos näin on, minun ei tarvitsisi sitä edes sanoa - mutta jotain on kysyjille vastattava.

MATKALLA TOUKOKUUSSA

 

Odotukseen kuuluu aina pettymys. Koemme onnea vain silloin kun asiat sujuvat niinkuin haluamme. Jos ne eivät suju toiveidemme mukaan petymme ja kärsimme.

 

KOHTI ETELÄÄ

Lähdimme Kirsin kanssa Nellimistä toukokuun kymmenes päivä valumaan kohti eteläsuomea. Virallinen lumensyvyys oli lähtiessä 14 senttimetriä ja ilma kaikkea muuta kuin keväinen. Toukokuun alun jatkuvat tuulet tekivät ilmasta entistä kylmemmän ja lisäsivät osaltaan kaipuuta lämpöön. Valosta Lapissa ei ole keväällä puutetta.

    Minä olen jo kauan ymmärtänyt, että nimenomaan ikävuosien karttuessa ihminen tarvitsee valoa ja lämpöä. Jatkuva perseily karvalakissa ja viisissä pitkissä kalsareissa paitsi tympii, myös jumittaa kaikki lihakset. Olo muuttuu jähmeäksi ja ajatus vielä jähmeämmäksi. Pää ei käänny, joten uutta ei näe. Edelläkerrottu ei mitenkään vähennä arvostustani Lapin oikeaa talvea kohtaan - talvesta vaan on päästävä välillä oikeaan kesään, joka ei suinkaan ole se Lapin alkukesä, jossa pieni vihreä koivunlehti räpättää räntäsateessa.

    Valuimme yhden yön Kemin kautta Ouluun. Oulussa poikkesimme, harvinaista kyllä, ihan oikein Nallikarin leirintäalueelle vaihteluksi. Kävimme pyörillä keskustassa nauttimassa Oulun kauppahallin tunnelmasta Natokahvilla. Illemmalla tein puolipitkän lenkin ystäväni Jyrki Leskelän kanssa.

 

    Oulusta ajelimme Susiluotoon, joka on paremmin tunnettu Ohtakarina. Paikalla on hienoa historiaa mutta nyt oli myös hyytävää merituulta. Karavaanipaikkaa kahvila Katiskassa voi suositella erikoista maisemaa hakeville.

    Ohtakarilta kävimme vaisussa Raahessa. Jatkoimme Kokkolaan ja vielä Luodon, eli Larsmon kautta mainioon Pietarsaareen ja palasimme sitten Kokkolan leirintäalueelle odottamaan kauden ensimmäisen ultrakilpailuni starttia.

    Alasvaluessa olimme muutaman yön leirintäalueilla ja muut yöt ihan muualla. Jälleen kerran tuli todistettua, että monet leirintäalueet eivät tarjoa rahalle mitään vastinetta paitsi pittoreskin pistorasian. Nallikari varsinkin oli todella väsynyt kevätmoskissaan. Matkailuautoilija tarvitsee leirintäalueelta saunan ja pesukoneen lisäksi normaaleja vesihuoltoja autoon - tai sitten maiseman, rauhaa, ehkä aktiviteetteja. Pelkästä sähkötolpasta ei kukaan kokenut maksa älyttömyyksiä jos muut fasiliteetit ontuvat.

    Poikkeuksena edellämainittuun Kokkolan leirintäalue yllätti positiivisesti siisteydellään ja jossain määrin myös hinnoittelullaan.

KILPAILU

 

Juoksin Kokkolassa 24 tuntia siten, että sataan kilometriin etenin tosissani, sitten kymmenen kilometriä hissukseen. Tähän meni reilu 13 tuntia. Tämän jälkeen otin suihkun, söin ja nukuin. Neljän tunnin tauon jälkeen palasin aamuun ja juoksin kuten kuuden päivän kilpailussa unitauon jälkeen aina puoleenpäivään asti. Näin toimien säästin itseäni heinäkuussa Kauhajoella juostavaan kuuden päivän kilpailuun.

    Sain kasaan 148,035 kilometriä. Hirveä ultrapaskahätä lopussa vei mahdollisuudet 150 kilometriin, mutta ei se mitään. 

    Minulta kysyi usea eri ihminen eri yhteyksissä mitä kilometrimäärää kilpailussa tavoittelen. Vastasin kaikille samalla tavalla: Mielessäni on runsaasti tyhjää tilaa. Ja jos asia on näin, minun ei tarvitsisi sitä edes sanoa, mutta jotakin on kysyjille vastattava.

    Kiitos kilpailun järjestäjille ja kanssakilpailijoille. 

    Kumarran teille.

    No olenko kilpailuun tyytyväinen?

    Juokaapa kuppi kahvia.

 

MATKAILUAUTON HUOLTOA - ALDE 3010 PIIRIKORTTI - SERIAL VIKAILMOITUS

Jo Nellimistä lähtiessä oli tiedossani, että joudun ostamaan matkailuautomme lämmittimeen uuden piirilevyn. Elektroniikka ikääntyy tärinän ja lämmönvaihtelun seurauksena.

    Autossamme on ALDE 3010 nestekiertolämmitys ja lämmönvaihdin, jolla ajaessa moottorin lämpöä voi hyödyntää asuinosan lämmitykseen tai päinvastoin talviaamuina parkista lähdettäessä. 

    Alden ohjauspaneeliin tulee vikailmoitus serial. Tämä tarkoittaa ohjekirjan mukaan kytkentähäiriötä pannun ja paneelin välissä. Jos lukee netin ihmellisestä maailmasta karvanaamareiden keskusteluja, voi tästäkin asiasta saada monenlaista käsitystä monelta eri kantilta.

    Minulla sattuu olemaan pannun ja paneelin välinen alkuperäinen ja täysin uusi johtosarja. Jos kytken tämän sarjan pannun ja paneelin väliin voin poissulkea mekaanisen, alkuperäisessä johtosarjassa olevan vian pois johdon osalta. 

    Serial- vikailmoitusta tulee johtosarjavian lisäksi komponenttivioista ja/tai sitten koko systeemi on mykkä tai piirilevyssä on kontakteihin vaikuttavia murtumia. Piirikortissa on mikrotemp komponentin lisäksi muitakin ajan kanssa väsyviä puolijohteita. 

    Käytännössä lämmitin yritti meillä käynnistyä ja sammui heti, tauluun tuli vikailmoitus serial ja niin edelleen. Välillä lämmitin toimi normaalisti, välillä ei. Pääosin pelkällä sähköllä normaalisti mutta yksin kaasulla tai yhteiskäytöllä ei.

 

    Irroitin lämmittimen piirilevyn. Mittasin komponentit ja kävin ostamassa uuden piirilevyn Kokkolan Caravanlandiasta. Asensin uuden piirilevyn huolellisesti paikalleen ja ongelmat ovat tiessään. Piirilevy on sikakallis, mutta Kokkolan Caravanlandian lähtöhinta ei ole markkinoiden kallein. Jälleen voin heitä suositella kuten Caravan Erälaukkoakin.

    Vanhaa piirilevyä ei kannata heittää pois. Joku, joka osaa asiat kykenee sen mahdollisesti korjaamaan. Ainakin se mikrotemp ja se yksi transistori kannattaa tarkistuttaa. Meillä mikrotempin toisenpuolen jalka oli lievästi mustunut, mikä kertoo lämpöjen nousseen kotelossa jossain vaiheessa laukeamisen rajoille. Minä korjaan levyn itse itselleni varaosaksi.

 

Vaihdoin matkalla myös vessakasetin läpän tiivisteen, mutta en nyt laita kuvaa siitä. Ostin Kokkolasta uuden tiivisteen varalle, entinen varatiiviste on kulkenut mukana kuusi vuotta. Hajussa kasvaa kädet ja pää, sanoi isoisä aikanaan. Tiiviste oli halventunut vuosien varrella kymmenen euroa - jotain positiivista sentään.

 

Kuten huomaatte, elän matkailuautonkin kanssa kuten opetan. Meillä on nopeasti katsottuna hieno ja iso matkailuauto. Niin on, mutta vanha. Vanhakin toimii, jos sitä opettelee korjaamaan. Aina ei tarvitse ostaa uutta.

 

HELMIÄ

Oulu ei ole paska kaupunni, vaan slogan kuvaa Oululaista mielentilaa. Kauko Röyhkä voi olla väärässä ja yleissivistykseen kuuluu ymmärtää mikä oli Oulun kristalliyö. Kauppahallissa on hyviä kristallipullia. Nämä eivät liity toisiinsa mitenkään.

Ohtakari tarjoaa merimaisemaa ja kurkistuksen historiaan. Paikallisten kanssa jutellessa ymmärtää hyvin miksi ammattikalastusta ei enää harjoiteta suuremmin. Ottakaa itse selvää tai menkää itse kalaan, kun ruoka loppuu.

 

Raahe on ihan nätti ja kaupungin ilmainen matkaparkki on plussaa.

Kokkola on Raahea isompi ja moni-ilmeisempi. Katuralli mopoilla ja jenkkiautoilla on iltaharrastus edelleen, mutta tälläkertaa saimme nukuttua. Sunti on edelleen ruskea, miksi sitä tekojärveä ei tehdä yläpäähän?

Larsmo eli Luoto tarjoaa hienon vaellusreitin, jonka varrelle tehtiin juuri uutta kotaa ja tulipaikkaa. Reitti lähtee Idrottscenteristä, mikä on mahdollisuus paikallisille urheilijoille kaikkine toimintoineen.

 

Pietarsaari ei pidä melua itsestään: vanhan tupakkatehtaan takaa avautuvaan Skataan kannattaa tutustua, kuten myös lukion puutarhaan, mutta etenkin kahvila ja leipomo Skorpaniin. 

    Matkailuautoilijat: ajelkaapa Pietarsaaren vanhaan satamaan ja ottakaa rennosti. Rannalla on tankkauspisteellä makeanveden hana ja lähellä on hieno kalaravintola. Jos on täyttä niin suljetun, säälittävän Fantasean jälkeen voi avautua mahdollisuuksia omaan auringonlaskuun.

 AIKAA

Minä täytin 58-vuotta. Kokkolan jälkeen ajoimme Villa Kirsinrantaan Hämeenkyröön. Mökki täyttää kohta 50 vuotta ja on täysin alkuperäinen. Huomattavaa on, että jo rakennusvaiheessa 70-luvun lopulla Kirsin vanhemmat käyttivät osittain kierrätettyjä materiaaleja mökkiä rakentaessaan. 

    Kuistin lankut ovat purettuja arkistohyllyjä, lattiassa on pankin lattiasta purettua vinyyliä. Piippu, avotakka, puuhella ja saunankiuas sekä peltikatto ovat alkuperäiset kuten kaikki muukin. Mikään ei ole rikki ja kaikki toimii.

    Miten helvetissä ihminen on ajanut itsensä nykyisenkaltaiseen tilanteeseen rakennusmateriaalien osalta. Rauta on moneen kertaan kierrätettyä sontaa. Laastit, liimat ja tasoitteet pelkkää kuraa ympäristökiiman pakottamina. Rakennuspuu keinolannoituksella kasvatettua harvasyistä tikkua. Rakennustapa muovien ja muiden väärien materiaalien yhdistelemisellä täysin pielessä.

    Kirsinrannan hirret elävät vuodenkierron toisensa perään. Ne ovat rakennuspaikalta oikeaan aikaan kaadettuja. Korkeilla tolpilla oleva rossipohja tuulettaa ja paksu aaltopeltikatto kestää vuodesta toiseen. Joka vuosi mustarastas yrittää pesiä tasakerran ylimmän salvoksen päälle.

    Maailmassa ainoa pysyvä asia on kaiken pysymättömyys. Se mikä elää, on se mitä täällä kokoajan on läsnä. Vain valitettavan harva sen kokee.

    Kestänkö minä aikaa?

    Juokaapa taas kuppi kahvia. 

HARJOITTELUNI VIIKOT 18 - 20

Ma- Matolla 10,10 km - 59 min. Viimeinen kilometri 4.35 vauhtia

TI- Ke - Lepo

To- 32,74 km - 3.47. Osittain lumisella tiellä.

Pe- Matolla 10,20 km - 1.14.

La- Poluilla metsässä osin 10,20 km - 1.17. Lunta, kylmä ja huonoa palautumista.

Su- Lepo

yhteensä juoksua 63,1 km

 

Ma- 10,01 km kiihdyttäen täyteen vauhtiin - 57 min. Päälle 3,10 km ravistelua 21 min.

Ti- Ivalossa 10,09 km - 1.11. Asioita ja maastotutkimuksia.

      Illalla kävelyä Kirsin kanssa Kemissä 2,69 km - 36 min. Hirveä tuuli.

Ke- Lepo

To- Pyöräilyt Oulussa 4,58 km ja 7,73 km Kirsin kanssa.

       Illalla Leskelän Jyrkin kanssa 21,55 km - 2.25. Seurustelulenkki.

Pe- Oulussa kävelyä Kirsin kanssa 6,66 km - 1.29.

       Ilta Raahessa 8,01 km - 54 min. Jälleen hirveä tuuli.

La- Pyöräilyt Raahessa Kirsin kanssa 4,77 km ja4,66 km.

Su- Ohtakari kävelyä luontopoluilla 2,35 km - 45 min.

Yhteensä juoksua 52,7 km

 

Ma- Kilpailun radalla Suntilla Kokkolassa 10,30 km - 1.10.

Ti- Larsmo vaellusta Kirsin kanssa 8,21 km - 2.06.

Ke- Pietarsaaressa 6,68 - 46 minuuttia. Muutama aukiveto.

To- Pyöräilyt Kokkolassa 2,70 km ja 2,61 km.

Pe- kävelyä 1,39 km - 22 min.

La-Su- Kokkola Ultrarun 2022 24-tunnin juoksu 148,35 kilometriä.

Yhteensä 164,7 km

Selkeyden vuoksi en ole laittanut vikkojen liikunnan yhteisaikaa näkyviin, koska esimerkiksi race-tilassa urheilukello laskee tauot pois, vaikka kilpailu kestääkin täydet 24 tuntia.

Niiden, jotka eivät ymmärrä ultrajuoksuharjoittelua tai ultrajuoksukilpailuun valmistautumista, ei pidä vertailla kävelyyn käyttämääni aikaa omiin kuntokävelyihinsä. 

    Me kävelemme Kirsin kanssa liikunnan, mutta myös muun takia. Jos esimerkiksi vaellamme kahdeksan kilometriä metsässä, niin emme toki paina kieli vyön alla kelloa kytäten. Meillä on aikaa olla rauhassa metsässä tai muualla, koska olemme tehneet elämänvalintoja saadaksemme aikaa.

---

Kokkolan kilpailusta Ultrajuoksusivustolla 

Oheisen linkin jutusta löytyy linkki Jari Tompon mainioihin kisakuviin.

TAKA- VAI ETUTALVI

Kaksi Zen-munkkia, vanhempi ja nuorempi, saapuivat vaelluksellaan joenrantaan. Rannassa seisoi nainen neuvottomana vuolaan veden virratessa kivisessä uomassa.

- Voitteko auttaa minut joen yli, nainen pyysi.

Epäröimättä vanhempi munkki nosti naisen syliinsä ja kantoi hänet joen yli kahlaten.

Nuorempi munkki seurasi kiihtyneenä perässä. Nainen suuntasi toisaalle ja munkit jatkoivat kahdestaan matkaa.

Hetken kuljettuaan nuorempi munkeista ei enää voinut olla hiljaa:

- Miten saatoit koskea naiseen?

- Minä laskin hänet sylistäni joen vastarannalle, miksi sinä kannat häntä yhä mukanasi, vastasi vanhempi munkki.

 

 

Olemme asuneet Lapissa nyt reilun viisi vuotta ja ainoa asia mitä kaipaamme on nopea, lämmin kevät muuttolintuineen. Etelässä tähän aikaan peippo on laulanut ajat sitten ja mustarastaat touhuavat pesintää. Lehti tulee etelässä puihin toukokuun loppuun mennessä ja tuore vihreys tuoksuineen syvenee.

    Inarin Lapissa lumet ja jäät hädintuskin lähtevät kesäkuun alkupuolella ja usein koko kesäkuu on hyvin kylmä. Inarin kesä on vasta elokuussa, sitä ennen pieni vihreä koivunlehti räpättää hyisessä tuulessa.

    Tähän toukokuun alkuun Inariin ovat saapuneet telkät, joutsenet ja joitakin peippoja kärvistelemään uudelle vastasataneelle lumelle. Uusi lumi on vanhan surma, mutta kun eilen vaihdoin matkailuautoon kesärenkaita lumessa kahlaten, niin on se uusi lumi kevätmielialankin surma.

    Niille, jotka pitävät Lappia teemapuistona esimerkiksi vappupilkinnälle tai muille kevätlumilajeille, tällainen ilma sopii. Juoksija kaipaa jo lämpöä ja sulaa maata. Huvittuneina seuraamme turisteja, joiden on aivan pakko ajaa moottorikelkalla Inarinjärven sulavalle jäälle. Viralliset reittimerkinnät on kerätty jäältä pois kaksi viikkoa sitten mutta turisti on uskossaan vahva oikoessaan virtapaikkojen ohenevan jään päällä. Autuaita ovat puupäät - he kelluvat.

    Alussa tarina kahdesta munkista kuvaa mainiosti ihmisen takertumista. Vuosien vieriessä ihminen takertuu menneisiin muistoihinsa ja yhä kiivaammin aikaan. Häneltä jää huomaamatta ilmastonmuutos ja kaiken muuttuvaisuus. Taivaspaikkaa odotellessa voisi elää tässä ja nyt - tänään. Ei huomenna, sitten kun.

    On aivan sama onko taka- vai etutalvi, jos et ole läsnä.

VIIKKO 17. HARJOITTELUNI

Ma- 20,09 km - 2.21. Juoksumatolla.

Ti- Sairas, hammas- ja leukakipu.

Ke- Matolla 10,10 km - 1.08. Aivan pihalla kipu- ja rentoutuslääkkeistä.

To- Siikajärventie 10,06 km - 1.07. Hirvittävän kylmä tuuli, heikko olo edelleen.

Pe- Lepo, on pakko levätä.

La- Siikajärventie 25,25 km - 2.53. Hiukan parempaa.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 5,73 km - 1.15.

       Hiekkateillä 21,08 km - 2.21. Mukavuusalueella, harvinaisen tyyni ilma pitkään aikaan.

Yhteensä 86,5 km - 9:52

 

Vuosien varrella kovia kokeneet hampaani saattavat minut aina välillä pulaan. Lapsuuden oikomishoidon seurauksena purentani on väärä, kun vuosien vieriessä hampaat(kin) kuluvat, muuttuu purenta entisestään. 

    Ivalon hammashohteen huippuhammaslääkärini Pasi Karvonen on saanut hampaani hyvään kuntoon. Ultrakilpailuiden jatkuvan syömisen aiheuttamat syöpymät ja syventyneet ientaskut pysyvät hyvällä hoidolla kunnossa. Vanhoja amalgaami yms. hässäköitä on ajanmukaistettu ja lohjenneet paikattu. 

    Yksi murtunut hammas laitettiin lopullisesti kuntoon mutta purin sen araksi, koska vastakkaisen puolen uusinta aiheutti purennan siirtymää. Murtunutta hammasta muotoiltiin ja sain kipu- ja leukalihasten rentoutuslääkettä.

    Lääkitys vei jalkojen hermotuksen ja elimistöni meni sekaisin kipulääkkeistä. Neljän päivän krapulan jälkeen tokenin jo hieman viikonloppuun, mutta tätä kirjoitettaessa on satanut ensin räntää ja sitten lunta kaksi päivää - paljon. Onneksi minulla on juoksumatto, pysyn tarvittaessa liikeessä kuormittamatta itseäni älyttömissä sääolosuhteissa.

    Joku lukijoista saattaa hymähdellä "älyttömille sääolosuhteille" ja kysyä onko periksiantamaton ultrakoskinen pehmennyt. Juoskaa yhtä paljon kuin minä ja mielellään enemmän, sekä tehkää samat fyysiset metsä- yms. "rysketyöt" kuin minä niin huomaatte, että kukaan meistä ei ole rikkoutumaton - eikä etenkään kulumaton.

Sillä aikaa kun toiset hankkivat rahaa perse punaisena saadakseen uudet sähköautonsa maksettua ja oman viherpesunsa näkyväksi, minä yritän kuluttaa mahdollisimman vähän ja käyttää asiat loppuun.

    Kuva on otettu matkailuautomme pohjapanssariin tehdystä öljynvaihtoluukusta. Kuva on otettu siis auton alta selällään lumessa maaten. Kuvassa on öljynsuodattimen jalalle menevän vesiletkun vuoto ja kuvassa ylhäällä näkyy kaasuläppäkotelon alle valunut ahtoletkun vuoto. Lapin pakkanen jäytää muutakin kuin ihmistä.

    Kaikkien ego ei auton alle taivu. Minuakin on yritetty vuosien varrella kusettaa monesti vetoamalla egoon. Että nyt olisi hieno uusi matkailuauto tarjolla, johon minun egoni mahtuisi. Minun egoni mahtuu teelusikkaan ja siitäkin sitä on vaikea löytää.

    Ostakaa rauhassa uutta, minä korjaan vanhaa - rauhassa.

ULTRAJUOKSUNI TÄNÄÄN

 

Blogikirjoittajan harvoja tähtihetkiä on lukijapalautteeseen vastaaminen. Vanhenevan ultrajuoksijan tähtihetkiä on jonkun nuoremman, vasta uransa alussa olevan, aito kiinnostus kokemukseen. Tässä tekstissä ovat nuo molemmat tähtihetket.

 

DUV- tilastoissa ensimmäinen ultrajuoksumerkintä löytyy kohdaltani vuodelta 2007. Ultrakilpailukilometrejä on kertynyt 4218 virallisissa kilpailuissa mitattuina aina vuoteen 2021. Jälkikäteen ajateltuna olisin voinut kilpailla enemmänkin, mutta kun lasketaan pois kaksi koronavuotta ja 2000- luvun alun kiireinen työelämäni, olen kuitenkin tyytyväinen. Etenkin kun ultrajuoksu jatkuu edelleen.

    Mihin olen sitten päässyt ultrajuoksuni kanssa ja mikä on muuttunut, kysyy eräs lukijani sähköpostissaan.

    Vuosi 2021 oli viimeinen, jolloin asetin yksittäisiinn kilpailuihin kilometritavoitteita. Se on nyt minun kohdaltani ohi. Ultrajuoksuni tänään on dynaamista meditaatiota ja minua kiinnostavat ainoastaan monipäiväjuoksut, mutta silloin tällöin saatan juosta vielä 24 tai 48 tunnin kilpailuja. Ennätykset ja ehjät kilpailut tulevat silloin, kun on sopusointua.

    Nykyisen filosofiani mukaan on täysin järjetöntä lähteä juoksemaan kohti tiettyä kilometritavoitetta tietyssä ajassa. Miksi pitäisi rajoittaa itseään etukäteen tai antaa lupa itselleen väsyä, jos ei pysy aikataulussaan tietäen, että ei tule saavuttamaan tavoitettaan. Ultrajuoksussa on jatkuvia ylä- ja alamäkiä sekä energian että mielialan kanssa. Ennustaminen on täysin mahdotonta. Ensin on juostava, tulos mitataan sitten jälkeenpäin.

    Edelläkerrottu ei poissulje kilpailun aikana kelloonkatsomista, mutta siihen se sitten jää. Minä en kuulu siihen joukkoon, joka alkaa tehdä laskutoimituksia numeroilla kilpailun ollessa kesken. Ajatukseni antaa mahdollisuuden toipua loppuun asti tai ylittää itsensä ilman henkisiä rajoja.

Tulevaisuuden suunnitelmissa on järjestää Ivalon seudulle polku- ja ultrajuoksuleirit sekä aloittelijoille että hiukan pidemmälle ehtineille. Nämä suunnitelmat ovat yhteistyökumppanini kanssa hyvässä vauhdissa ja niistä tiedotetaan myöhemmin tämän alkukesän aikana, mikäli asiat järjestyvät. Noilla leireillä on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja oppia pitkien matkojen juoksemisesta, sekä juoksemiseen tarvittavista varusteista. Ja tietenkin pääsee myös juoksemaan hienoihin Lapin maisemiin.

 

VIIKON 16. HARJOITTELU

Ma- Lepo, lihaskipu alaselässä.

Ti- 6,03 km - 42 min. Kipu jatkuu.

Ke- 10,09 km - 1.10.  Kävelyä Kirsin kanssa 4 km - 56 minuuttia. Selkä edelleen jäykkä.

To- 35,12 km - 3.59. Siikajärventie, hiekkatie.

Pe- 35,18 km - 3.59. Virtaniemi - Paatsjoki - Siikajärventie. Hiekkateitä ja muutama asvalttikilometri.

La- 10,10 km - 1.00. Hiekkatiellä, 5 km hieman reippaammin: 5.41 - 5.22 - 5.31 - 5.31 - 4.54 min/km.

Su- Korostetun rauhallinen 14,41 km - 1.38. Kävelyä Kirsin kanssa 4,52 km - 1.00.

yhteensä 110,9 km - 12:30. 

Selkävaiva pilasi viikon osittain.

 

 

RESERVAATTI

 

Turisti pysäytti minut Ahvenjärven parkkipaikalla. 

    Olin juossut hiekkatietä vajaan yhdeksän kilometriä ja tullessani kääntöpaikalle näin, että turre oli purkanut moottorikelkan kärrystä ja teki nyt valtavaa kuormaa vanhanmalliseen jalasrekeen. Sillä oli neljä jääkairaa, makkarapaketti ja laktoositonta jugurttia. Turre oli menossa pilkille. 

    Turren vaimo seisoi siinä vieressä paksu pilkkihaalari päällä ja huppu päässä. Lämmintä oli yksitoista astetta. Heilautin kättäni, käännyin ympäri, niistin nenäni jatkaakseni ja ajattelin: ei saatana, ne uppoaisi hankeen tuolla painolla viimeistään Apinavaaran sivulla urasta luiskahdettuaan. Tuskin turre oli koko talvena kelkkaansa etelässä koskenut.

    Kuulin huudon takaani ja pysähdyin. Sammutin kellon ja käännyin ympäri. 

    Mitä sinä täällä juoksentelet, turre kysyi, ja sen vaimo näytti vaivaantuneelta. Vastasin, että asun täällä. Ja että en pelkästään juoksentele, vaan yritän harjoitella. Takista turre luki ENDURANCE ULTRARUNNING TEAM FINLAND. Se muutti ryhtiään ja alkoi kysellä kalantulosta, että olenko pilkkinyt. Kerroin, että koko talven, ja on ollut juomuskin. Talviverkko. Ja nyt on pakastimen vieressä leka.

    Lekan kohdalla turre alkoi punoittamaan. Se änkytti, että ei ymmärrä. Kerroin, että leka tietenkin, muuten ei saa pakastimen kantta kunnolla kiinni. Turre kysyi, että onko siinä kannessa vikaa. Ehjä se on, vakuutin. Mutta pakastin on niin täynnä, että ei tahdo kansi sulkeutua. Turren silmät leimahtivat ja se alkoi vinkumaan ryöstökalastuksesta sekä järvien tyhjäämisestä. Turren vaimo avasi hiukan haalarinsa vetoketjua ja yskäisi. Yritin selittää, että siellä pakastimessa on muutakin kuin kalaa. Hillaa, puolukoita, kaarnikoita, hirveä ja poroa. Ja tietenkin viljapossua tarjouksesta ja jäätelöä. Laktoositonta.

    Turre laski volyymiä hieman, mutta syytti minua pilkanteosta. Sain sen rauhoittumaan, kun pyysin viinaa ja lasihelmiä. Se raapi karvalakkiaan ja kysyi hämmästyneenä, että mitä sinä niillä. Vastasin, että reservaattiin tuodaan aina alkuasukkaille viinaa ja lasihelmiä. Ainakin silloin, kun liikutaan reservaatin mailla pyyntömielessä.

    Turre kalpeni ja pyysi anteeksi. Että ihan pilkille tässä vaan vaimon kanssa, mutta kun jäi moottorikelkkalupakin kiireessä ostamatta. Totesin, että lupia ei tälle uralle edes myönnetä, mutta en minä estä. Lisäsin, että minulla on rajavartioston puhelinnumero kännykässä ja taputin taskuani juoksutakin rinnuksessa. Rajavartiosto hoitaa kyllä asiansa, kehuin. Niillä on kuulemma uusia ilmaisimia pitkin rajaa. Toivotin mukavaa reissua ja käännyin kotia kohti.

    Joisin kaakaot ja juoksisin toisen kierroksen. Tulisi kolmekymmentäviisi kilometriä, ajattelin. Vilkaisin taakseni. Turren vaimon kädet liikuivat ja leuka vielä käsiäkin vinhemmin.

    Kävin kotona kääntymässä. Toisella kierroksella Ahvenjärvellä ei ollut enää ketään. Ei yhtään autoa, saati peräkärryä. Maahan oli pudonnut litran banaanijugurtti, se oli kulmasta rikki ja sisältö valui hiekalle. 

    Käännyin kotia kohti ja ihailin reservaatin maisemia. Nättiä on meillä Lapissa näin keväällä.

 

VIIKON 15. HARJOITTELU

Ma- 10,09 km - 1.10. Vatsakipua.

Ti- Asvaltilla 26,06 km - 2.52.

Ke- Hiekkatietä 15,43 km - 1.45. Vielä lunta ja kuraa.

To- 20,76 km - 2.24. Asvalttia ja yksi toukka. Kevät tulee.

Pe- Kävelyä Kirsin kanssa 6,05 km - 1.21. 

       Matolla juoksua 10,12 km 1.09. Puolet barefoot tossuilla.

La- 60,19 km - 7.00. Kylällä vajaan kutosen kierroksella, neljä lyhyttä huoltoataukoa.

Su- 13,66 km - 1.33. Matolla. Pari kilometriä barefoottia. 

        Kävelyä Kirsin kanssa 3,66 km - 52 min. 

 

Yhteensä 156 km - 17:57.

Erinomainen viikko. Polkimet olivat jo työasennossa mutta sitten venäytin selkäni tämän viikon maanantaina täysin turhaan mökillä puuhastellessa. Laitan mökin myyntiin.

    Tätä kirjoitettaessa selkä on kolmen kevyen päivän jälkeen antanut juosta tänään 35 kilometriä, mutta hyvä se ei ole vieläkään. 

 Viimeisessä kuvassa Mariann ja Kristina Aikion edustava runo- ja kuvateos, Miksi tuulet aina palaavat - Mondiet piegah mäccih ain