12/30

DATAN TAKANA

17 km - 1.51. Nellimintiellä ja uudella tielinjalla. Plus kolme celsiusta.

Piti juosta kymppi. 
   Ultrajuoksussa on usein heikkoja hetkiä. Nykyisin harjoittelussani keskityn niihin heikkoihin hetkiin, niiden ennakointiin ja niistä selviämiseen. Yllämainitun lenkin data näkyy Stravassa ja Garmin Connectissa, molemmat löytyvät blogin sivupalkista.
   Juoksin ensimmäisen kilometrin tunnustellen. Luurit olivat korvissa mutta hiljaa kuten koko lenkin ajan. Sitten jatkoin ajatuksissani seuraavat neljä kilometriä hiukan liian kovaa. Nellimin uusi tie on rakenteilla ja uusi linja nousee tasaisen suoraan kylältä kohti Kaitavaaraa. Kaitavaaraa on louhittu melkoisesti, uusi tie tulee menemään vaaran läpi.
   Saapuessani viiden kilometrin kohtaan tunsin oloni heikoksi, joten päätin juosta pari kilometriä lisää. Kaitavaaran louhimispaikalta on hienot näkymät Sarmiin ja Akanlauttapäälle. Lähdinkin laskettelemaan uutta linjaa alas, koska tiesin että lopulta kohtaan välitien jota pitkin pääsen vanhalle tielle ja takaisin. Alaspäin juostessa vanha automaatti kytkeytyi, pulssit putosivat ja aloin rullata säästöliekillä.
   Saatatte pitää hulluna ajatusta, että lenkkiä pidennetään aina silloin kun tuntuu huonolta. Kyse on elimistön opettamisesta. Kuuden päivän lähes tauottomassa juoksussa, kilpailussa, on jatkuvia huonoja hetkiä ja niistä on selvittävä, niiden yli ei voi päästä mutta ne voi ohittaa ja jatkaa. Tämä on osittain meditaatiota ja osittain kestävyyttä isolla K:lla. Iso K hankitaan loputtomilla pitkillä lenkeillä.
   Minusta kaksi tuntia on täysin standardiharjoitus ultrajuoksijalle. Neljän kuukauden sairasteluiden jälkeen joudun olemaan hieman enemmän tosissaan juostessani lähelle kahta tuntia eikä se oikein palvele peräkkäisinä päivinä - vielä. Ollessani normaalissa tilassa pidän varsin normaalina juosta pari tuntia päivässä koko viikon ja levätä yhden päivän. Siis 14 tuntia ja yksi lepopäivä. Ihan normaalia. Viime vuoden helmikuussa juoksin 586 kilometriä, tunteja tuli 66, kaksi lepopäivää joista toisena kävelin kaksi kilometriä. Siitä sitten vaan.
   Tässä kuussa olen juossut noin 88 km. Siitä sitten vaan.
   Jos suoraan sanon niin saatana sentään!
  Ajatukset datan takana eivät muutu minnekään. Päästyäni lenkin käännepisteeseen aloin kavuta ylös vanhaa tietä Kaitavaaran sivussa. Sitten laskettelin kohti kylää nelisen kilometriä. Lämpötila suosi ja tuuli jäi selän taakse.
   Vasta kylällä, eli kolmella viimeisellä kilometrillä aloin aavistuksen väsyä. Kotiinpäästyäni latasin pesukoneen ja kävin makaronilaatikon kimppuun. Kun ihminen nukkuu, syö ja treenaa niin silloin hän kehittyy fyysisesti.
   Minulla on hieman liikaa rutiinia. Sairastelujen jälkeen nostan hiukan liian nopeasti harjoittelumäärää. Koska pystyn siihen. Miksi en nostaisi? Voisin tietenkin alkaa rajoittamaan mutta en koskaan olisi saavuttanut tuloksiani puhumattakaan kokemuksiani rajoittamalla. Rajoittaminen ei ole järjenkäyttöä ultrajuoksussa vaan se on vuosien varrella kehittyneen vaiston aliarvioimista. Omien, jonkun mielestä suurien, kilometrimäärien aliarviointia. 
   Kuka haluaa dissata itseään jos mielii kehittyä?
   Tässä on nyt neljä kuukautta mennyt täysin perseelleen urheilun puolella.
   Jokohan se nyt lähtisi?
   Juoksen vuonna 2020 Kauhajoella Kuuden päivän juoksun mikäli se siellä järjestetään. Jos ei niin sitten joudun lähtemään Unkariin. Olen päättänyt laittaa kerran vielä, eli vieläkin kerran, kaikki peliin. Katson saanko hengen itseltäni harjoittelemalla syksyn ja talven 2019 -2020 aikana. 
   Ennen projektin alkua täytyy tarkistaa rahatilanne, leiritys ja mahdolliset lyhyemmät kilpailut valmistautumiseen. Kirsin kanssa keskustelut on käyty. Siitä sitten mutta ei vaan. Vaan siitä sitten.
   Tämä vuonna olen harkinnut osallistumista Super Pepin perusmatkalle, 171 kilometrille. Teen päätöksen toukokuussa, ehkä sitten olen terveyden kanssa selvillä vesillä? Aika toki riittää vielä Super Peppiin varsinkin kun en nyt juokse alle kuuden päivän kilpailua.
   Mikähän saatana sinne Pesänevalle oikein vetää. Olen varmaan saanut sieltä jonkun taudin.
   Helvetti!
   Taustalla soi Tieston Love Comes Again.
   Ulkona alkaa hämärtää ja sataa lunta, pakkasmittari näyttää -0,7 celsiusta.
   Minä nousen tästä.
   Arne Dahlin Vuoren huipulle odottaa sohvalla.
   Huomiseen.

En mie tiä onko tällä mithän virkaa, sekupahan aijjankuluksi värkkään.

   
   

11/30

YKSIN TIELLÄ

Koin tänään lenkillä dejavun. Tuttu tunne yksinäisyydestä tiellä realisoitui uuden alun kokemukseksi. Kuinkahan monta kertaa olen tehnyt elämässäni tämän? Pukenut juoksuvaatteet ylle ja lähtenyt lenkille yksinäisyyteen kaikkien vaikeuksien jälkeen varmana, että ennenpitkää se lähtee rullaamaan, ennenpitkää onnistun. 
   Harjoittelu on epäonnistumista ja uudelleen yrittämistä. Ultrajuoksu ei ole mitään leikkiä kaikilta osiltaan. Silloin kun elimistö ei toimi ei voi tehdä muuta kuin levätä ja unelmoida uudesta alusta - mutta koskaan ei saa luovuttaa.
 
   Lukijat olivat kommentoineet edellistä 10/30 päivitystäni. 
   Kiitos kommenteista. 
   En ole yhteiskuntakriitikko tai edes kovin kiinnostunut politiikasta mutta silloin tällöin menee kuppi nurin, toivon salaisesti jonkun poliitikon näitä lukevan ja miettivän oikeutustaan päätösten tekemiseen ja ihmisten kusetukseen.
   Lukija kysyi mykoplasman antibioottohoidosta. Myko on siitä ovela, että se ei kaikissa vaiheissaan edes parane antibiooteilla ja vielä kuurinkin jälkeen se saattaa jäädä lymyämään jonnekin puhjetakseen sitten taas. 
   Minulla aikanaan diagnosoitiin ohimennyt mykoplasma niistä markkereista. Toimintatapa on kuurin jälkeen kuitenkin sama kuin nyt ilman kuuria, elimistöä voi rasittaa jos se kestää rasituksen. Jos ei niin sitten kevennetään tai levätään. Minä seuraan tilannetta ja käyn sitten tarpeen vaatiessa yksityislääkärillä ja verikokeissa. Minulla on terveysvakuutus, jotta saan haluamaani palvelua juuri silloin kun haluan. Terveys on kaiken perusta. Paraskaan elämänfilosofia ei auta jos keho ei toimi kun minä käsken.

  

Nikon D3300, 55mm, f/6,3, 1/20s, ISO400

   Ylläoleva kuva on otettu tänään 16.45. On neljä astetta lämmintä ja föhn tuulen jälkeinen vesisade. Sateenkaari helmikuussa! Vastakkainen taivaanranta paloi oranssinkeltaisena. Täällä arktisella alueella luonto tulee syliin joka päivä.
   Tein makaronilaatikkoa ja katsoin suomalaisten hiihtoa Seefeldissä. Hyvä Norja ja Ruotsi! Onnistuneeseen juoksu- kuten hiihtosuoritukseen kuuluu olennaisena osana pystyssä pysyminen, Virenille sallittiin poikkeus tästä. Nyt naiset eivät olleet tarpeeksi hyviä ja miehillä oli huonoa tuuria. Harmittaa Hakolan puolesta, hän on kova jätkä, joka ansaitsisi menestyä.
   Oma 10 km - 1.03. Vesisade. Liukasta? Mitä sitten. Mukava oli juosta kun sai kerrankin jättää paksut talvitamineet kotiin.
   Kuulokkeissa soi Guns N` Roses, November Rain.
   Huomiseen.

---

Menossa siis 30 peräkkäisen päivän päiväkirjablogi vaihteluksi. Jos olen yhteyksien ulkopuolella erämaassa niin päivitän palattuani.

10/30

ULTRAPAMPERS - NEUTRAALEJA NÄKÖKULMIA?

Yhteiskunnassamme elää sitkeästi harha, että jos kasvatamme lapset tiettyjen arvojen mukaan niin yhteiskunta muuttuu. Kyllä se muuttuu mutta vasta tulevaisuudessa, ei nyt. Sinällään lapset ovat avoimia ja vailla valmiita stereotypioita. Stereotypiat ja niin kutsutut väärät asenteet imeytyvät heihin ympäröivästä maailmasta kuin itsestään vuosien varrella. Pyrkimällä välttämään tiettyjä asioita kasvatuksessa pyrimme välttämään meille aikuisille epämieluisia asioita, välttämättä näihin asioihin ei "puhdas" lapsenmieli edes kiinnittäisi huomiota ilman aikuisten ohjausta.
   Tähän aikaamme syntynyt ja vaipoissa konttaava tulokas istutetaan potalle riippumatta genitaalien laadusta. Ei siinä mitään, sisäsiisteys alkaa kehittyä eikä miespuolinen henkilö (uros, pippelillä varustettu) vielä tuolloin tunne paineita pytyn istuinrenkaan nostovaatimuksista. Tuona auvoisena aikana on lupa helpottaa naispuolisille henkilöille (naaras, pimpillä varustettu) pyhitetyssä wc- tilassa tai jopa tienpientareella ilman pelkoa sopimattomasta käytöksestä.
   Niin sanotun miehen tien ensi kivikot hän kohdannee ensi kerran nykymallin mukaan sukupuolineutraalissa päiväkodissa, jossa hänet saatetaan sisäleikeissä pukea mekkoon prinsessaksi, vaikka hän olisi halunnut syödä koiranpaskaa kurahaalareissa ulkona, ulkona jossa on päiväkotitätien (henkilökunnan) mielestä liian huono ilma ulkoiluun.
   Tilanteessa, jossa hän tietää että on pippeli ja pimppi mutta ei poikia eikä tyttöjä, alkaa hämärtyminen alkuperäisestä sukupuoliroolista. Kun kaikki ovat kavereita syntyy illuusio, että kaikki on sallittua. Myöhemmin ihmetellään mistä moisen törkykasan asenteet ovat peräisin. Tämä senjälkeen kun kyseinen yksilö onkin yhtäkkiä törmännyt siihen, että ei saa tehdä mitä haluaa eikä myös voi tehdä.  
   Lähtökohtainen sukupuolten välinen tasa-arvo on pelkkää ilmaa. Toisen ihmisen kunnioitus ei synny keinotekoisilla sananvälttelyillä. On ihan sama millä nimityksellä henkilöä nimitetään, jos hän on kusipää. Kukaan ei pidä kusipääpalomiehestä yhtään sen enemmän kuin kusipääpalopelastajastakaan. Tässä esimerkissä relevantti on se onko joku mies vai nainen vai onko?
   Podemme erilaisuuden pelkoa. Nuoren maailmankuvan mukaan kukaan ei ole toista huonompi ihonvärin tai vaikkapa kielen mukaan, vaan käytös ratkaisee onko joku "hyvä tyyppi" vai ei. Sensijaan aikuisten asenteiden mukaan tumma ihonväri antaa jo ensimahdollisuuden epäillä ja kytkeä henkilö johonkin ryhmään lainkaan tutustumatta häneen syvemmin. Ei siis anneta edes ensimmäistä mahdollisuutta.
   Viime vuosina erilaisuus on nostettu jalustalle. Joku on erilainen ja siitä hyvästä häntä pitää ymmärtää. Siis siitä erilaisuudesta johtuen? Silloin kun tulimme alas puusta ja ryhdyimme kävelemään kahdella jalalla meille sittemmin vapautui runsaasti vapaa-aikaa ja mitäpä muuta vapaa-ajalla tekisimme kuin leikkisimme pippelillämme tai pimpillämme. Henkinen kasvu jäi siinä elintasohuumassa puolitiehen kiinnostuksen siirtyessä muualle - näinkö tosiaan kävi? 
   Edelleenkö tahkoamme näissä samoissa kysymyksissä vaikka jäätiköt sulavat ja botit vääristävät maailmankuvaamme ja mielipiteitämme. Käymme edelleen sotia ja sorramme toinen toisiamme yhä hurjemmin mutta meitä oikeasti kiinnostaa vain kuka panee ketä ja miten? Ja onko joku mies vai nainen tai jotain siltä väliltä.
   Annetaan kaikkien olla mitä huvittaa ja keskitytään tulemaan toimeen toistemme kanssa luonnollisesti ja avoimesti. Pysytään edelleen miehinä, naisina tai vaikka kolmantena sukupuolena mutta ennenkaikkea ihmisinä toisillemme.

   Iivo hiihti ja kaatui.
   Sitä ennen Krista hiihti ja ei kaatunut.
   Minä kävin ennen kaikkea tätä juoksulenkillä.
   9 km - 1.03. Osittain Inarinjärven jäällä.
   Jos pitäisi lenkin perusteella arvuutella tätä omaa terveyttään niin epäilisin mykoplasmaa. Kovin samanlaista voimattomuutta ja kummaa oloa minkä koin 2015 jatkuu nyt aina vaan. 
   Paskajutun mykosta tekee sen vastustuskykyisyys antibiooteille. Kun sen kerran on saanut niin siellä se lymyää mystisesti ja sitten kun vastustuskyky sakkaa kehossa niin käy näin kun minulle on käynyt. Kerran kuussa kipeänä ja molo kasvaa otsaan kun ei pysty harjoittelemaan eikä edes ulkoilemaan edes välttävästi saati säännöllisesti.

   Otsamolo ei ole vaikuttanut henkiseen tilaani. Olen kirjan kirjoittamisen jälkeen vereslihalla jo valmiiksi ja valmistautunut tekemään sen eteen vielä töitä, mikäli kustantaja niin arvioi. Koko kustantaminenkin on vielä epäselvää, odotellaan rauhassa.
   Jos joku kokee blogin alun kiusallisena tekstinä niin en minäkään aina jaksa pidätellä. Uudeksi pääministeriksi tähtää ihminen, joka ei kertomansa mukaan jaksa kävellä kuin 150 metriä. Miten tämä liittyy mihinkään?
   Vastaan näin :
   Pitäisikö meistä tulla sokeita olmeja, jotka kuuliaisesti äänestämme kerran neljässä vuodessa uudet nuket teatteriin Arkadianmäelle ja purematta nielemme kaikki mitä yhteiskunnassamme keskusteluun nostetaan. Onko elämämme muodostunut pelkäksi petokesäksi? Tajuatteko viittauksen vai pitääkö kertoa lisää ajankuvaa?
   En viitsi.
   Mikä minä olen sanomaan?
   Mutta korrektilla hymistelyllä mikään ei muutu.
   Taustalla soi BB King ja You Know I Love You.
   Huomiseen.

8-9/30

Palasin kairasta. 
   Jokainen sukupolvi ymmärtää asiat tavallaan. Blogiani saattaa lukea joku minua huomattavasti nuorempi, joten selitän nyt hieman toisin miksi siellä kairassa, erämaassa, kiveliössä, palkisella tai pöpelikössä on niin rentouttavaa viettää aikaa.
   Erämaassa ei ole yhtään bottia. Ei ainuttakaan algoritmia eikä silmukkaa kaulaani. Mikään keinotekoinen ei reflektoi minuun siellä. Niin kauan kun kännykkä ja radio ovat kiinni olen siellä vapaa. 
   Jos ette ymmärrä niin googlettakaa effi. Jos ette usko, niin istukaa alas tukevasti ja selvittäkää mihin algoritmit ja tekoäly yltävät. Huomaatte, että maailmassamme on kovin vähän aitoa jäljellä. Mihinkään ei voi sokeasti luottaa - ei mihinkään. Paitsi tulitikkuihin ja kirveeseen ja näihinkin varauksella. Tikut on pidettävä kuivana ja kirves terävänä.

   Lähtiessäni torstaina aamulla oli -27 pakkasta. Täytyi laittaa huppu päähän ja moottorikelkalla ajaessa hanskat käteen (vitsi). Tuossa kylmyydessä on syytä värkeissä olla varaa ja suunnitelma pelastautumiseen valmiina jos tekniikka pettää. Jos mies pettää niin sitten ei voi mitään, ei ole minun murheeni. 

   Tein lumikengillä reilun tunnin lenkin. Lunta oli paljon mutta ei todella paljon, silti syvää ja upottavaa. Pahimmissa paikoissa eteneminen oli vaikeuden rajamailla kenkää ylösnostettaessa.

   
   Tänään pilkin mutta kylmä tuuli ajoi pois jäältä. Ei kalaa.

   Menossa on Arne Dahlin esikosteos, Verikyynel. Toivottavasti se ei ole koneen kirjoittama, sillä siihenkin keinoäly jo pystyy.
   Taustalla ei soi mitään.
   Huomiseen.

   electronic frontier finland eli effi

7/30

Jos tulit mukaan vasta nyt, niin menossa on 30 peräkkäisen päivän päiväkirjablogi vaihteluksi. Jos olen erämaassa yhteyksien ulkopuolella niin päivitän sitten heti palattuani.

Keskiviikko on minulla kauppapäivä mutta ensisijaisesti se on keskustelevan kirjoittajapiirin kokoontumisilta. Syrjäseudulla kun harrastetaan niin siihen menee koko päivä, on kyse sitten viinanjuonnista tai kulttuurista - syy on aina etäisyyksien. 
   Toisaalta Kirsi käveli tänään 400 metriä joogatunnille, joten 66 asukkaan rajasyrjäkylämme tarjoaa kaikenlaista, tarpeen mukaan.
   Lähikauppa on Ivalossa, 42 kilometrin päässä kuten Ivalon mainio kirjastokin, missä kirjoittajapiiri kokoontuu. Kirjoittamisesta kun ei pysty keskustelemaan ihan kenen kanssa tahansa eikä etenkään ihan missä tahansa, silloin kun ollaan tosissaan. 
   No joo, ollaanko me aina niin tosissaan, sanoisi S. kuten minäkin.
   Tulin kotiin vajaa tunti sitten, 21 25. Kauppa on onneksi yhdeksään auki. Voisi salaatti jäätyä autossa piirin kokoontumisen aikana. Nyt oli matkalla  -24 astetta ja täysikuu. 
   En vaihtaisi näitä maisemia mihinkään, en edes pimeällä. Otin matkalla kännykällä kuvankin, joka ei kuitenkaan tee oikeutta syvän siniselle mysteerimaisemalle kuutamossa. Kuvitelkaa itse.

   Päivän ilouutinen oli, että Topi Raitanen juoksi 3000 metriä hallissa 8.01. ja alitti EM-rajan. Hyvä Topi!

   Päivän surkein uutinen kosketti A. Bernerin ratkaisuja ja signaalia, että kun laiva uppoaa niin rotat alkavat häipyä. Miljoona-Sipiläkin sönkötti jotakin puolustukseksi ja keinui kantapäillään. Olisitte edes rehellisesti ahneita! Ensin kyykytetään lapset, vanhukset, sairaat, työttömät ja muut heikompiosaiset ja sitten aletaan petata kiinnostavaa tulevaisuutta mukavalla palkalla.

   Taustalla soi Haistakaa paska koko valtiovalta. (Irwin Goodman)
   Kuulette minusta seuraavan kerran perjantaina jos Jumala suo, lähden huomenna yöksi kairaan.

6/30

Kirsin vapaapäivä ja erämaa kutsui, terveyskin alkaa kohentua mutta vielä on tällaisten päivien jälkeen ihan poikki.
   Lumisade ja - 10 pakkasta, lunta puolireiteen rajaseudulla, kylällä vähemmän. Hiljainen palkinen. Siis kaira. Ei jääkaira.
   Täytyy nyt vielä käydä ostoksilla Nasuneuvoksen autolla. Kiertävä kauppias tulee Nellimiin 19.00 ja myy lihatuotteita mutta myös kaalikääryleitä.
   Tänään ruokapöydässä illalla tortilla wraps kasviksilla ja Cerro Tinto, joten lyhyestä virsi kaunis.
   Hauki on kala ja huomenna keitossa. Kuvat kertovat loput.
   Huomiseen.
   Taustalla honkapuu napsuu takassa.

Nikon D3300, VR 18 - 55mm (25mm) f8 1/80s  ISO 400

  

5/30

Heräsin myöhään satumaiseen päänsärkyyn mutta muuten terveempänä kuin eilen. Valvoin yöllä pari tuntia lukien Lapin puutavarautokuljetusten toimintahistoriaa. Upeasti kuvitetun kirjan on kirjoittanut Jorma Nykänen, jonka olen henkilökohtaisesti tavannut. Kirja kokonaisuudessaan on historiallinen kulttuuriteko, suuret kiitokset vielä Jormalle hienosta kokonaisuudesta!

YMPÄRISTÖMME

   Minua on alkanut ärsyttämään tosissaan jatkuva rummutus ilmastonmuutoksesta ja kaikista siihen liitetyistä seikoista. Milloin mikäkin on pahasta, nyt viimeksi puun poltto takassa. 
   Mihinkään ei voi ottaa kantaa, koska ihmiset jakautuvat eivätkä pysty järkevään keskusteluun. Jokainen seisoo omien ilmastobarrikaadiensa takana toinen toistaan moittien.

   Yritän kuitenkin:
 
1. Jos minä kaadan polttopuut tontiltani ja kuljetan ne itse liiterille, sahaan, halkaisen ja kuivatan sekä lopuksi poltan niin pitäisikö minun sensijaan lähteä autolla töihin ajamaan päivittäistä sadan kilometrin työmatkaa ansaitakseni enemmän rahaa tuulisähköön lämmitystä varten? Julkista liikennettä ei ole meillä täällä rajaseudulla.
2. Pitäisikö meidän Kirsin kanssa ajaa se sama sata kilometriä kauppaan ostamaan tofua ja soijaa kun saamme poronlihaa kilometrin päästä  tai kalaa järvestä? Julkista liikennettä ei edelleenkään ole ja juu, poroa on ruokittu rehulla, joka on ajettu moottorikelkalla palkiselle. On ruokittu koska kukaan ei enää nykyaikana halua asua laavussa hihnaporojen kanssa kairassa ja tehdä niille käsin yötäpäivää rehua tai talvella siirtää niitä ja kaivaa lapiolla niille jäkälää esiin, joka päivä. Ja juu, mennään sinne pilkille moottorikelkalla koska muuten se on plus miinus nolla kalorikulutuksen kanssa.
   Vastaus: hankkikaa paikallinen elämä.
   Minä yritän aina tehdä asiat entistä paremmin. Tiedän, että nykytakoissa ja saunankiukaissa on kiertoja tehostettu palamisen parantamiseksi. Joskus näistä pitemmän päälle käytettyinä on saatu varsinaisia savuttimia. Mikä toimii laboratoriossa ei välttämättä toimi eri ilmanpaineissa ja tuulissa eikä etenkään eri lämpötiloissa tosipaikan tullen. Kyse on samasta asiasta kuin dieselautojen pakokaasujen takaisinkierrossa, joka loppujen lopuksi tukkii koko moottorin ja etenkin sen apulaitteet aiheuttaen huomattavia kustannuksia ja materiaalikulujen kautta heikentää näin ratkaisevasti sitä kuuluisaa hiilijalanjälkeä.
   En siis vastusta vaan peräänkuulutan jonkinlaista, edes alkukantaista järjenkäyttöä ennen jatkuvaa vaahtoamista. Koskee myös Yleisradiota, joka päivä päivältä profiloituu yhä enemmän julkisin verovaroin kustannetuksi suurpääoman käsikassaraksi. Sillä rahasta tässä on loppujen lopuksi kysymys. Laavulla poron kuivalihaa nakertava pöpelikköpöhkö kun ei ole potentiaalinen ostaja, harvoin oikein millään ostamisen alueella.
   Elämäni on ihan helvetin tasapainoista silloin kun pistän radion, television ja netin kiinni - silloin minuun ei voi vaikuttaa mikään eikä kukaan paitsi lähelläni oleva, minuun välittömässä kosketuksessa oleva. Minun tapauksessani näitä ovat läheiset ihmiset ja luonto.

   Hain Kirsin töistä moottorikelkalla, koska on Kirsin vuoro viedä hänen työpaikastaan kertyneet tyhjät pullot ja tölkit kauppaan. Kolme kaksisataalitraista jätesäkkiä täynnä palautettavaa. 
   Tämä on sitä kaksinaismoralistista ekomatkailua. Turisti vaatii ympäristöystävällisyyttä matkakohteeltaan viimeiseen asti mutta itse sontii kaikki paikat miten sattuu jättäen kierrätettävää tavaraa luontoon ja roskiin. Kääntelee huoneissa lämmitykset täysille, jolloin huonelämpötila on plus 28 - 30, avaa sitten ikkunan ja jättää sen auki lähtiessään ulos. Haaskaa illallisella ruokaa mutta vittuilee eräoppaalle, jos tämä polttaa muovipussin nuotiossa. Vaatien lopuksi moottorikelkkakuljetusta 200 metrin matkalle koska muuten tulee hiki.
   Ja kyllä, KAIKKI TUO ON TOTTA täällä Lapin matkailussa meillä Nellimissä.

PÄIVÄ KULUU
   
   Meillä täällä tänään sataa lunta ja pakkanen pyörii kympin kahta puolta, mieluummin alle. Tein lumitöitä, koska kakkosautomme, peräkärry ja mönkijän peräkärry alkoivat hautautua. Kaikelle ei ole, eikä tule, katosta, joten aika ajoin on siivottava jotta ne saa liikkeelle tarpeen tullen.

   Tänään pizzaa jossa itsekerättyjä sieniä ja vähän torttuja kanssa. Kuvassa todistettavasti liesituuletin toimii taas eikä pissi alleen.

    Summitin (moottorikelkka) laatikko. Sattui olemaan isän peruja tuollainen(kin). Komentaja Rautonen jos lukee tätä, niin tuohon voi puoliteholla tukea neljäviitosen saappaan sitten kun sukset on rajatarkistukäynnillä keväällä ilmassa pystyrinteessä. Siinä on alla ilmarako jäähdyttäjän välissä eikä se ole leveämpi kuin astinlaudat - perä on muutenkin aina lumen alla sitten kun oikeinkin ajetaan.
   Majuri Koskiselle tiedoksi Lapinlahdelle, että joukkojen muonitus kuivalla repulla helpottui laatikon myötä tälläkin kelkalla ensikuussa tapahtuvassa laajamittaisessa operaatiossamme rajan pinnassa. 

   Päiväkirjablogi tässä etenee. Ketään lukijoista tuskin ylättää, että nämä kirjoitukset välillä tämän kolmenkymmenen päivän jakson aikana käsittelevät muutakin kuin sitä että nousin ylös sängystä ja menin kuselle ja sitten niin mitäs sitten, nyt tuli ilta ja panettaa ja unettaa ja niin edelleen.
   Jos joku kaipaa ultrajuoksua niin muistakaapa, että juoksusta kirjoittamisen kanssa on samoin kuin juoksun kuvaamisen (video) kanssa. Juokseminen on senverran yksitoikkoista, että noin 15 sekuntia ihmiset jaksavat ja sitten katse alkaa harhailla pois kuvattavasta. Ja lisäksi olen toipilas. Kestää kaksi viikkoa ennenkuin olen täysin kunnossa flunssasta solutasolla. Niin kauan? Juu. Eli Jyri Kjäll remix: "No nyt ei vittu pysty!"

   Taustalla soi ACDC ja Highway To Hell, tietyt asiat eivät muutu koskaan, vain volyymi nousee vuosien kuluessa.
   Huomiseen. Pitäkääpä nupit kaakossa.
   Nyt soi Hanoi Rocks ja Don´t You Ever Leave Me
   -Pasi!
   -Joo, joo. Tullaan.
   Nyt soi L