PAINEETTOMIA HOUSUJA JA MUITA HAVAINTOJA

Trendilaji polkujuoksun parissa 27.5. Hämeessä. Olen juossut metsässä koko ikäni...

Yksitoista päivää kuuden päivän kilpailun loppumisesta laitoin kilpailukengät jalkaan ja juoksin ensimmäisen lenkin - aivan kuten olisin jatkanut kilpailua. Tätä lenkkiä edelsivät pari pyörälenkkiä joiden välissä olin viikon flunssassa samalla matkailuautoillen kohti kotisuomea. Tämän ensimmäisen lenkin jälkeen alan oppimaan uutta. Yritän jättää liiaksi käytettyjä ajatuksia pois juoksustani. Tavoitteena on aina löytää uusi helppous - ease - uusi kevyempi askelkontakti maahan jotta pääsisin vieläkin pidemmälle. Ymmärtämättömät kutsuvat tätä addiktioksi tai ahneudeksi. Minulle se on elämää.

Toisella lenkillä Viron Pärnussa katselin joen rannalla kalastavaa murrosikäistä poikaa. Näin pojassa itseni vuosien takaa. Siniset raitaverkkarit ja hieman pyöreä olemus. Pituuskasvu ei vielä ollut imaissut rasvoja. Keskittyneesti poika kalasti heittovavalla vieressään viehelaatikko. Heittojen välillä hän tuijotti jotenkin synkänoloisesti virtaavaa vettä, mikä lie nuorenmiehen mieltä painanut ?
Kauan sitten kalalla tuijotin itsekin vettä. Mielessä kummitteli erään sukumme akateemisesti koulutetun henkilön tokaisu : "Sinusta ei koskaan tule mitään kun olet noin lihavakin." Tämän lauseen jälkeen kyseinen isokokoinen matematiikan lehtori tuijotti minua paksujen pullonpohjalasiensa takaa ja jatkoi että minun pitäisi liittyä kommunistisen puolueen nuorisojärjestöön jotta saisin ryhtiä elämääni.
Vasta pitkälle yli 40 vuotta myöhemmin äitini hautajaisissa sama, nyt huomattavasti kutistunut ja vanhuuden pehmentämä mummeli, tunnusti ihailevansa päättäväisyyttäni ja saavutuksiani. Samassa yhteydessä hän pahoitteli oman siskonpoikansa elämän vaiheita, joita edes poliittinen ura ei ollut edesauttanut toivotulla tavalla.
Ehkä on niin että omien polkujensa kulkemisella löytää itselleen oikean suunnan. Avarakatseisuus ja elämän tarkoitus omalla kohdalla löytyvät ajan kanssa tai sitten ei ollenkaan. Kerron tämän kaiken vain siksi että olen sen aikakauden lapsi joka on joutunut kuuntelemaan paskapuheita taatusti enemmän kuin olisi ansainnut. Eivätkä nämä puheet todellakaan ole kannustaneet tekemään omia valintoja.

Ultrajuoksuun tulee tasaisesti asioita joiden sanotaan parantavan suorituskykyä. Painehousut ovat viimeisin tulokas. Nämä lihasten toivuttamiseen suunnitellut housut puetaan harjoituksen jälkeen ylle ja niihin pumpataan paine vilkastuttamaan alaraajojen verenkiertoa.
Mitä pidemmälle olen omin jaloin päässyt sitä huvittuneemmin olen suhtautunut näihin keksintöihin. Lähentelee jo eettistä valintaa mitä kaikkea käytät kehosi toiminnan tehostamiseen tai tukemiseen. 
Itsestään selvää pitäisi olla että jos näiden apulaitteiden ja aineiden avulla harjoittelussaan vie kehonsa jatkuvasti yli luontaisten kuormitusrajojen on vammautuminen taattu. Tuloshurmoksessa pitäisi muistaa että elämää saattaa olla jäljellä vielä huipputuloksienkin jälkeen.

Omat housuni ovat paineettomat ja jos niihin jostain syystä kertyy painetta niin sen purkamiseen on minulla omat keinoni. Mieluummin hiukan huonommin kuin harmaan alueen siivittämänä loppuiän häpeään. Itsensä kanssa sinut tarkoittaa rehellisyyttä itselleen. Itsensä kanssa sinut tarkoittaa myös kykyä antaa olla - mitä suurimmassa määrin.

Tätä viimeksimainittua kykyä ultrajuoksija tarvitsee palautuakseen kilpailun rasituksista. On annettava välillä olla vaikka mieli palaa hurjana roviona lenkille. Vielä ei ole aika.

Virallinen matkairvistys Kaunasista. Pyörä on koriste...

VIIKKO 21. HARJOITTELUNI

Ma- 9,2 km - 55,40. Pärnu, kilpailukengissä, ensimmäinen lenkki kilpailun jälkeen.
Ti- 9,2 km - 1.00. Pärnu. Barefoottia ruoholla ja hiekalla pääosin.
Ke- Lepo
To- 10 km - 1.03. Tampere, puistoissa ja Pyynikin poluilla.
Pe- Lepo
La- Polkupyöräilyä maastopyörällä kauppareissulla 15, 3 km - 50:36.
Su- 17 km - 1.59. Teknisiä polkuja Ylöjärvi - Hämeenkyrö rajalla. Erittäin väsynyt ja uupunut lenkin jälkeen.

Yhteensä 45,5 km - 4:39 - vertikaalista nousua 411 m

Laituri tulee ? Kenellä teistä on Saab-lippis ?

JATKOA ODOTELLAAN

"Hienoa on ollut lukea kaikki kirjoitukset, analyysit ja ajatukset. Hyvän tuloksen tempaisit. ONNITTELUT! Jatkoa odotellaan." -Kalevi Montela

(Lainaus on kommentti edelliseen kirjoitukseeni, Kalevi ja Olavi Montela ovat Suomen ultrajuoksun suuria esikuvia ja pioneereja. He ovat tehneet minuun lähtemättömän positiivisen vaikutuksen esimerkillään siitä mihin omin jaloin voi päästä - elämässään.)


 VIIKOT 18 - 20.

Ma- 4,8 km kilpailuradan testausta - 30,04.
Ti- Lepo
Ke- 5 km - 33,03.
To - Pe - La - Su - Ma -Ti - Ke - Emu 6 Day Race - 554,253 km.
To - Pe - Lepo
La - Pyörällä 5,1 km - 22.27. Vierotusoireiden ehkäisyä.
Su - Sairas, flunssa, pää täynnä räkää ja yskä. Menee Panadoliksi, perkele sentään.
Ma - To - Sairas, Lepoa ja matkustusta, Bratislava, Pjotr Trubunalski.
Pe- Varsovassa tolpillaan mitenkuten, pyöräilyä 13,5 km - 1.09.
La - Su - Lepo ( Liikunta ei tehnyt hyvää, olo kuin niistetyllä kumikukolla.)

yhteensä : riittävästi...

Huhtikuun summaus 348 km - 37 tuntia. Koko vuosi tähän asti 2433 km.

Jatkoa odotellaan.
Juu.
Tulee välittömästi kunhan hihna alkaa vetämään.
Odotan itsekin innolla mutta en enää poikamaisella innolla.
Valetta.
Into onkin juuri poikamainen ja se vetää suupielet korviin vaikka olo on nyt kuin niistetyllä kumikukolla. Vetelä ja tyhjiin pumpattu.

Kun juoksen näitä pitkiä yhtämittaisia taipaleita yritän päästä eroon niistä ajatuksista jotka hidastavat minua ja tekevät matkanteon vaikeaksi. Taipaleiden jälkeen on joka kerta kaivettava kalenteri esiin, merkittävä siihen tapahtuneet asiat päiväkohtaisesti ja sitten yrittää tavoittaa kadonnut aika. En yksinkertaisesti kykene ymmärtämään muuten mitä olen tehnyt.
Kilpailun jälkeen palautuminen ensin kakisteli ja lähti sitten nousuun mutta ensimmäisen Balatonfüredissä tehdyn pyöräilyn jälkeisenä sunnuntaina tuli flunssa. En muista olleeni näin kipeä muutamaan vuoteen, kuumeettomuuden rajalla onneksi kuitenkin. Meni Panadoliksi tai Apapiksi kuten paikallisen parasetamolin kauppanimike kuuluu.
Hankalinta tässä oli se että Unkarissa oleminen alkoi henkisesti riittämään. Piti siis tervehtyä edes senverran että pääsi vaihtamaan maisemaa. Bratislavassa olin jo senverran kunnossa että koimme Kirsin kanssa ensimmäiset Brownie Momentsit.

Brownie Moment ?
Termi tarkoittaa vaimolle tai tyttöystävälle kiitokseksi järjestettyjä hetkiä. Tässä tapauksessa aikaa sille, joka on ajan ansainnut kaiken ultraurheilijan tukemisensa vastapainoksi.

-And now it is gonna be some brownie moments ? (Martin Fryer minulle Emu Six Day Race iltajuhlassa katsoen samalla Kirsiin.)
- You bet we definitely gonna find some ! ( Ultrajuoksija Koskisen väsynyt vastaus, käsi Kirsin kädessä )
Kaikki nauroivat sydämellisesti vedet silmissä ja sitten nostimme maljat voittajan kanssa.

Nämä hetket ovat minulle äärimmäisen tärkeitä. Kuten aikaisemminkin olen todennut kestääkseni taipaleiden rasitukset niin henkisesti kuin fyysisesti pitää löytyä normaalia elämää sen ytimessä.

Unkarin kilpailu oli siitä harvinainen urallani että siitä mitään ei jäänyt hampaankoloon. Tein sen mitä pystyin sillä mihin olin harjoitellut mutta huonolle ololle en minäkään voinut tällä kertaa tämän enempää.
Ajatukseni siitä mikä tulee sisältä itsestä tai mikä tulee ulkoapäin häiritsemään matkantekoa piti paikkansa. Kaikkeen voi valmistautua ja tehdä sitten parhaansa.
Kuuden päivän juoksusta vain yksi asia on kirkastunut. Tulen tästä eteenpäin soveltamaan tätä tulevissa kymmenen ja kuuden päivän juoksuissani. (Lausetta saa tulkita tulevaisuuteen...) Nimittäin kolmen tunnin jakso. Sovelsin sitä jo omassa tuhatmailisessani. Eli kolme tuntia juoksua, tauko ja sitten taas. Tauon pituus tarpeen mukaan ilman etukäteissuunnitelmaa 15 minuutista aina kolmeen tuntiin. Syy : keskittyminen on helpompaa lyhyeen aikajaksoon ja jos tulee tehtyä virhe kolmessa tunnissa niin siitä irtipääseminen on helpompaa kuin kuuden tunnin virheestä.

Ylläolevassa kuvassa automme on Bratislavassa Tonavan rannalla Magio Plazissa jonne ajoimme orientoitumalla. Katsoin siis vain kartasta parkkipaikat ja ajoin rohkeasti läpi hirveiden ja alati kapenevien liikennesolmujen päätyen upealle, ilmaiselle ja vanhaakaupunkia lähellä olevalle parkkipaikalle. Tämän saa kun jättää suosiolla kommunismin aikaiset väsähtäneet leirintäalueet rauhaan.
Jokilaiva on yli sata metriä pitkä ja tekee käännöksen alavirtaan. Yökuvassa Bratislavan linna, Hrad, joka on museo. Me söimme linnan alapuolella olevassa ravintolassa joka oli iloinen yllätys ja lähenteli fine diningia vaikka emme sellaista etsineetkään. Suosittelemme !

Bratislavassa on paljon nähtävää. Vanhaksi itsensä tuntee linnamuseossa jossa katselin samanlaista Jawa moottoripyörää joka aikanaan oli isälläni ja samanlaista kymmenvaihteista pyörää, Favoritia, jonka olisin nuorena halunnut mutta sain tanskalaisen viisivaihteisen.

Mieluummin kuvaan kuitenkin jotain aivan muuta.

Aikaa, joka ei pysähdy muualla kuin valokuvissa.

Jos joku on jollain tavalla kateellinen elämäntavastani niin lohdutan että olen tehnyt paljon töitä päästäkseni tähän ja teen tulevaisuudessa vielä enemmän töitä, ainakin harjoittelun eteen, päästäkseni vieläkin pidemmälle. Olemme myös Kirsin kanssa luopuneet tietyistä elämän normaalikaavoista saadaksemme jotain muuta tilalle.
Osa näistä matkoista on autohelvettiä. Onnettomuuksia, tietöitä ja käsittämättömiä ruuhkia joissa ihmiset hukkaavat elämänsä. Tiet täynnä kuoppia, irtainta romua ja koko päivän kestävää kaatosadetta. 
Kuorrutuksena kaiken päälle hullut puolalaiset, jotka ohittavat kaiken mikä liikkuu tai ei liiku kummalta puolelta tahansa, missä tahansa, päätyäkseen lopulta tietyökaivantoon katolleen - mutta ohi oli päästävä...

Minusta tulee aina autovastainen kun automatkailen - niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin. Mielestäni ihmisten ei tulisi lainkaan päästä autolla joka paikkaan vaan junilla ja muilla julkisilla ja erittäin yhteisillä välineillä.

Tai sitten jaloilla !

Viimeinen kuva on Varsovasta Wok 90 - leirintäalueelta. Alue on yksi siisteimmistä missä koskaan olemme käyneet. 
Nokka on kohti kotia eli pohjoista. Kun tervehdyn alkaa hihnakin taas vetämään. Jatkoa on siis taatusti luvassa mikäli se minulle suodaan.

KEHÄNKIERTÄJÄN TESTAMENTTI ?

Vuonna 2016 alkukesällä käytiin Hämeenkyrössä silloisen kotini, Käpykolon, keittiössä keskustelu. Kirsi ja minä sovimme tuolloin että asetan tavoitteekseni voittaa vuoden 2017 6-päivän kilpailun Unkarin Balatonfüredissä ja Kirsi omalta osaltaan ymmärtää ja tukee tätä pyrkimystä. Lähdin harjoittelemaan tosissani. Takana oli muutamia tuloksellisesti huonoja vuosia ja taantumista. Syksyn 2016 Norjan tuntureilla alkoi jo tuntumaan että unelmaa kohti voi alkaa tosissaan pyrkimään.

Sitten isäni kuoli.

Siteet menneisyyteeni katkesivat. Minut pysäytettiin ja pantiin arvioimaan koko elämäni tarkoitus uudelleen. Uskoani koeteltiin ja harmonia särkyi.
Teimme ison elämänmuutoksen. Myimme kotimme ja muutimme Pohjoisen Nellimiin. Päätin juosta 2017 Unkarin 6-päivän juoksun samalla tavoin kuin aikanaan juoksin Täby Extreme Challengen satamailisen heti äitini kuoleman jälkeen, antaa ultrajuoksun itsensä kertoa haluaako se minut vielä mukaansa vaikka valmistautuminen on henkisesti ja fyysisesti täysin puutteellista.
2017 antoi pelkällä pohjakunnolla juosten tulokseksi 476 kilometriä ja hennon kuiskauksen jatkaa.

Minä jatkoin.

Lähtiessäni harjoittelemaan kohti vuoden 2018 6-päivän kilpailua kävimme saman keskustelun uudestaan Kirsin kanssa. Tällä kertaa se tapahtui Luostolla matkailuautossa varsin lumisissa olosuhteissa Lapin alkutalvessa lokakuussa 2017. Tavoitetta ei muutettu. Siihen lisättiin kaksi sanaa : annat harjoittelussa vain kaiken.

Ultrajuoksukilpailun voi voittaa kahdella tavalla. Tulla ensimmäiseksi, saada ensimmäinen palkinto ja olla paras kaikista osallistujista. Tai sitten voi tehdä oman ennätyksensä ja todeta että ei tarvitse enää koko kilpailua ollenkaan. Jälkimmäinen on mahdollista myös ilman ennätystäkin.
Kilpailu voi voittaa sinut. Palaat vuosi vuoden jälkeen yrittämään mahdottomia ja lopulta olet rikkijuostu raunio, addiktoitunut kasa ihmisen osia.

Kuuden päivän kilpailu on 144 tuntia kokonaisvaltaista huippurasitusta joka pudottaa sinut maan tasalle. Se kitkee sinusta kaiken ylpeyden ja antaa palkinnoksi harmoniaa jos annat sen tehdä niin. Kaikki turha jää, on vain sinä ja juoksu, lopulta juostu juoksu. Ja sitten tyhjyys. Kyyneleet ja uuden alku.

Minä juoksen kuuden päivän kilpailuja nostaakseni päivittäistä standardiani. Haluaisin että kykenisin suhteellisen helposti juoksemaan 600 kilometriä kuudessa päivässä. Haluaisin myös juosta muutaman yli 700 kilometrin tuloksen ja kymmenen päivän kilpailussa mielellään 1200 kilometriä.

Miksi ?

Nuo luvut perustuvat ajatukseen juosta 52 päivää eli 3100 mailia eli yli 5000 kilometriä New Yorkissa Sri Chinmoyn kilpailussa. Tuohon kilpailuun ei ole mitään realismia pyrkiä ilman noita tuloksia sekä ilman harmoniaa. Sri Chinmoyn seuraajat kun tarjoavat kaiken, joten ensin pitää tutustua heihin juoksemalla siellä 6- ja 10-päivän kilpailuja. Riidankylväjiä ei haluta 52 päivän kilpailuun, mikä on itsestään selvää jos asiaa pohtii hieman tarkemmin.

Luuletteko vittuilemalla pystyvänne juoksemaan 52 kappaletta 18-tuntisia päiviä pysyen kilometrivaatimuksessa ? Entäpä jos teille vittuillaan ?

Minun tasoni on ollut noin 70 kilometriä päivässä. Todistin sen 2014 juostessani tuhat mailia. Voi se olla 80 kilometriäkin ja nyt se voi olla jo 90 kilometriä mutta ei vieläkään riittävästi.

Kuuden päivän tuloksissa minulle merkitsevät siis vain tunne miten tulos tulee huomioiden olosuhteet ja luvut 550-600-650-700-750.

Kärsivällisyys palkitaan ? Tai ainakin minusta tulee parempi ihminen ?

Kun kirjoitan että olen valmis juoksemaan itseni rikki ennätystä tavoitellessani se tarkoittaa että yritän välttää kirurgin pöydälle joutumista. En haluaisi olla addiktoitunut kasa ihmisen osia vaan haluaisin juosta vielä vanhempanakin tunturien tuulessa hissukseen.

Hyvää elämää. Harmoniaa. Loppuun asti kulutettuna.

8th EMU 6 DAY ULTRAMARATHON TROPHY 3.5 - 9.52018 Unkari / Balatonfüred

Kilpailu käynnistyi sujuvasti. Juoksin vaivattomasti joka kierroksella kävellen ensimmäiset kuusi tuntia ja ihmettelin itsekin vauhtia joka ei missään tapauksessa tuntunut kovalta vaan kello näytti toisin. Yritin jarruttaa ja sain tehtyä hyvän ensimmäisen päivän.
Sitten aloin tuntemaan oksettavaa oloa kuitenkaan oksentamatta. Minkäänlaisia vatsaoireita ei minulla ollut koko kilpailun aikana, joten innostuneen kotikatsomon osmosal- ja lihaliemijutut lähinnä naurattivat vaikka olo varsin kehno olikin.

Minä olen oksentamisen mestari. Unohdetaan että syöpähoitojen aikana minulle järjestettiin ohjattu mahdollisuus oksentaa kuusi kertaa viisi päivää kahden viikon palautuksella. Kemoterapiaa eli solumyrkkyhoitoa. Minulle annettiin tuolloin hyvinvointilääkettä joka katkaisi osittain yhteyden aivojen ja pahoinvointikeskuksen välillä. Oksentaminen siis merkitsi minulle kuolemaa alati heikkenevien veriarvojen ja sen myötä sen vähäisenkin ravinnon menettämisenä minkä sain syötyä.

Kilpailussa on katastrofi jos ei saa syötyä eikä juotua ohjelmansa mukaisesti. Syöksyy varsin alas ravintoaineiden kadotessa elimistöstä ja hiipuu. Arvelimme oksetavan olon johtuvan lämmöstä, juomisesta sekä paikallisen leivän hiivasta. 
Kehon happo-emäs tasapaino sakkasi ja aiheutti heikotusta ja energian imeytymisongelmia. Korjasimme oloa kaliumilla ja sitruunamehulla saaden liian nesteen osittain ulos.

Olo koheni mutta kesti luvattoman kauan. Kysyy mielenhallintaa hortoilla radalla aina neljä kierrosta ja tauottaa sitten hiukan ettei pyörry. Ja jatkaa taas. Niitä kilometrejä kun saa vain siellä radalla...
Palasin normaaliin mutta nyt oli varottava ettei yritä kelata menetettyä aikaa takaisin koska se ei ole näissä leikeissä mahdollista. Lämpötila kilpailussa säilyi korkeana koko ajan. Yöt 14 - 19 astetta ja päivät varjossa parhaimmillaan 29 astetta. Siitä voitte päätellä aurinkolämpötilat itse asvaltilla.

Kotisuomessa on joku todennut että huonot ultratulokset (mitä ne ovat ?) pannaan usein kuumuuden tai olosuhteiden piikkiin. Minä en laita mitään mihinkään piikkiin mutta totean että monipäiväjuoksuissa olosuhteet vaikuttavat luonnollisesti aivan kuten kaikkialla muuallakin - vaikutuskertoimen ollessa nyt kuusi, vähintään.
Nämä samaiset ihmiset unohtavat usein että kaikki mitä internettiin laitetaan se myös siellä säilyy. Muistissa on vuosien takaiset kirjoittelut siitä että joku juoksija vaihtoi kuntosalia kun siellä kävi rumia ihmisiä tai ehkä joku toinen juoksija kauhistui nähdessään lenkillään lihavan ihmisen.
Nämä ihmiset ovat myös puhuneet ultrakävelijöistä. Tämän vuoden Unkarissa kilpailussa kolmanneksi sijoittunut käveli koko matkan, 786 kilometriä ja vähän päälle. Siinä voisi olla näille kusipäille jo juoksemistakin varsinkin kun näiden ihmisten omat juoksuprojektit odottavat vieläkin toteutumistaan.

Sain juostua menetettyjä kilometrejä hieman takaisin. Neljännen päivän lopussa alkoi näyttää mahdolliselta että voisin ylittää viisi vuotta vanhan ennätykseni 545 kilometriä.
Juoksin kilpailun viimeiseen päivään haaveissa nostaa paine viimeiselle vuorokaudelle niin ylös että 600 kilometrin raja rikkoutuisi. Elimistö ei enää kuitenkaan toipunut riittävästi yötauolla joten etenin varman päälle loppuun asti saavuttaen tarkasti laskien 554,253 kilometriä.

138,096
  90,829
  77,852
  71,366
  82,487
  93,608

Kollaa kesti. Hirvittävän perusharjoittelun saanut juoksukone jaksoi mutta yksinkertaisesti en uskaltanut kolmannen ja neljännen päivän aikana enempää johtuen huonosta olosta ja energiatason jatkuvasta heittelystä.
Viimeiset kaksi päivää kertovat kaikille miksi lähdin harjoitukseen Nellimin talvessa usein vielä toisenkin kerran illansuussa otsalamppu päässä kohti Virtaniemeä. Täydellisessä yksinäisyydessä luotiin perusteet kestää verenpunainen tunneli joka tällä kertaa oli odotettua lyhyempi.


Kilpailun jälkeen olen kohtuullisissa voimissa mutta kaikki nilkan seudun jänteet ja jalkaterät ovat varsin piestyt.
Ensimmäinen päivä kilpailun jälkeen oli yllättävän helppo ja lihasten turvotukset alenivat. Toisen päivän aamu taas yllättävän vaikea, koska jalkaterät turposivat uudelleen heti ylösnousun jälkeen. Tätä kirjoittaessani olo on taas tasaantunut ja nyt näyttää että palautuminen alkaa pysyä nousujohteisena nestekierron vilkastumisen myötä.

Tarkemmin sanoen olen loppuunajettu, grillattu ja lanattu henkisesti maan tasalle.
Erittäin tyytyväinen tulokseen ja tapaan millä sen saavutin mukaanlukien olosuhteet. Urheilullisesti olen pystynyt palaamaan sille tasolle missä olin viisi vuotta sitten ja ehkä hieman ylikin. Plussaa tähän tekee se että olen viisi vuotta vanhempi eli kestävämpi ja viisaampi mutta hieman hitaammin palautuva ja enemmän harmaa ainakin parran osalta.
Henkisesti lanattu tarkoittaa että aina on uuden oppimisen paikka. Et ole koskaan valmis saatikka riittävän hyvä. 

Itselleni oli yllätys että kilpailun jälkeen sain kuulla kotikatsomosta että tulokseni on kaikkien aikojen 7. paras Suomen tilastoissa. Pikonlinnan syöpäosastolta on pitkä taival tähän porukkaan. Toivon kovasti että Kauhajoella 2. -8.7.2018 saamme uusia tulokkaita lisää kuuden päivän juoksijoiksi kun Suomen ensimmäinen 6 päivän juoksu siellä järjestetään.

Kuuden päivän juoksun järjestäminen on erittäin vaativaa. Radan pitäisi olla tasan kilometrin mittainen ja ehdottomasti kokonaan asvaltoitu (ei muruakaan hiekkaa reitillä, koittakaa nyt ymmärtää suorituksen pituus säänvaihteluineen) sekä lähes tasainen ja vailla kaltevuutta sekä jyrkkiä mutkia. 
Ruokatarjoilu tulisi pitää hygienisenä ja simppelinä, pastan, riisin, couscousin sekä vähärasvaisen lihan, kanan ja kalan rinnalle pystyy tekemään ihan perusvihreää salaattia.  aamiainen puurolla, muroilla, myslillä ja marjakeitolla ei ole vaikeaa. Voileipiä kykenee jokainen tekemään ja kaiken voi toteuttaa suoraan laktoosittomaksi.
Niin sanotun snack- pöydän lautasilla tulisi olla lusikat joilla omaan kertakäyttömukiin otetaan pikkusuolaista ettei tarvitsisi syödä edellisen kilpailijan sormistaan jättämiä erilaisia eritteitä.
Mummonmehut saa unohtaa sillä maltodekstriini, vesi, vissy, tuoremehut, isotoniset juomat, alkoholiton olut, virvoitusjuomat sekä kunnon kahvi ja tee eivät loppujen lopuksi paljon kustanna. 
Rahaahan ei kilpailuja järjestämällä ansaita - täytyy olla muita syitä ja tukijoita mukana.

Kuuden päivän juoksijat eivät ole mitään ylpeitä ja vaativia mutta kyse on juoksijan terveydestä silloin kun kilpailu kestää 144 tuntia. Juuri tästä syystä en palaa hetkeen Unkarin kaltevalle alle kilometrin radalle syömään vuosi vuodelta huononevaa ruokaa (osittain). 
En ole vuosiin syönyt juuri mitään snack pöydästä, jonka lautasilta hikisin ( ja mitä muuta, kuvitelkaa itse vessakäynnin jälkeen) sormin urheilijat kauhovat menemään pientä purtavaa.
Uudella radalla verrattuna vanhaan rataan on huonommat (pienemmät) majoitteet ja tunnelma ei ole juostessa yhtä tiivis. 
Unkarilaiset itse sen sijaan ovat avuliaita ja sydämellisiä. Kun ottaa huomioon maan sisäisen tilanteen, on ihme, että he kykenevät tällaiseen suoritukseen vuosi toisensa jälkeen.

Kehänkiertäjän testamentti saa siis odottaa. Matka jatkuu. Aina voi parantaa, etenkin henkisesti. Tulevaisuudessa on odotettavissa paljon mielenkiintoisia juoksuja.

Olen erittäin tarkka missä kilpailen. Siksi minulle on itsestään selvää että syksyllä palaan Nivalan Polun järjestämälle PUFFILLE. Erinomaisesti järjestetty intiimi ja lämminhenkinen tilaisuus kutsuu yrittämään jälleen lähes mahdotonta tehtävää : kiertää kolmasti aikarajan puitteissa Iso-Sydänmaan vaellusreitti Suomen pisimmässä polkujuoksussa.

Kiitos kaikille tuesta ja myötäelämisestä !

Kirsi - ilman sinua olisin pelkkää tyhjää täynnä.

Tunnelmakuvia, ei järjestyksessä.

                      Koskaan ei saa luovuttaa mutta joskus on annettava hieman periksi.


 

Kuuden päivän kilpailuuni valmistautumisesta kaikki tarpeellisen olen kirjoittanut ja sanonut aiemmissa postauksissani.

" Whatever happens, stick together ! Now we are free. "



Balatonfüredissä 3.5. kello 12.00 - 9.5. kello 12.00 on tekojen aika.

Kilpailun seuranta :

http://www.emusport.hu/hu/6dayrace

http://www.emusport.hu/hu/klub/emu-sport-tv


On mahdollista että sekä livekuva ja livetulokset ovat pimeänä kilpailun alussa ja joskus kesken kilpailunkin koska järjestäjien tekniikkatiimi tarvitsee hieman aikaa synkronisoida systeemiä aina välillä.

He ilmaisevat sen itse näin :

It is possible that the broadcast and the result table will be blank in the first hours of the race because our technical team needs some time to sync the systems. Thanks for your patience in advance.

Kilpailun säätila :

 https://www.idokep.hu/idojaras/Balatonf%C3%BCred



VIIKKO 17. HARJOITTELUNI

Ma- 10,16 km - 1.05. Keskivauhti 6.29 min/km)
Ti- 15,01 km nousuakin mukana, osin metsässä poluilla - 1.56. (7.02)
Ke- Lepo
To-  Aamupäivällä 9 km - 0.56. (6.13) Ilta 8 km - 58.31. (7.06)
Pe- Tihanyn niemimaa ympäri 19 km - 1.56. (6.06)
La- Lepo
Su- 8 km - 45.24. Sisältää kolme tiukkaa noin 500 metrin vetoa (5.40)

Yhteensä 69,2 km - 7 tuntia ja 27 minuuttia. Huhtikuun kilometrit nyt yhteensä 343 km.

Kilpailurataa, vasemmalla majoitusrakennukset. Matkailuautomme on oikealla vastapäätä omaa bungaloviani. Kilpailun ajaksi rata eristetään lippusiimoilla ympäriinsä. Stravaan sivulleni tulee vielä ennen kilpailua näytille yksi kisakierros kartalle sekä linkkipostaus.

AUTOMAATTI

Herätessäni tajuan että olen jo tovin kuunnellut unen ja valveillaolon rajamailla lintujen laulua matkailuautossa. Unkari on linnustoltaan hyvin rikas koska se on maantieteelliseltä sijainniltaan eräänlainen itäisten - kuten eteläistenkin lajien risteyskohta. 
Västäräkki tepastelee auton katolla, ympärillä laulavat peipot ja tiaiset. Kotimaisista lajeista iloisesti poikkeavat esimerkiksi vihertikka, mustaleppälintu ja etelän puukiipijä. Suurin metelin aiheuttaja on kuitenkin alla olevassa kuvassa oleva veijari, jonka ääni on monelle vanhan Balatonfüredin 6-päivän radan kiertäjille tuttu, kuten myös käen kukunnan kestävyys ja haikaran matala basso.

Reilu kolme viikkoa poissa kotoa viettäen nomadin elämää matkailuautossa on jo avannut jäykkyyksiä sekä kehosta että mielestä. Rakastan Lapin oikeaa talvea - ainakin niin kauan kun tiedän pääseväni aina välillä oikeaan kesään. Unkarissa kesä tulee, on ja pysyy toisin kuten kotisuomessa aina toisinaan - valitettavasti. Luoja voisi säästää meitä vesisateilta ja antaa niiden valua välillä maapallon muihin kuivempiin osiin, mutta ehkä kaikella on tarkoituksensa.

Viime päivät olemme nauttineet todellisesta lämmöstä. Iltapäivän päätteeksi varjon puolen lämpötilat lähentelevät kolmeakymmentä. Olen erittäin tarkka mikä on todella kuuma, mielestäni kuumuus alkaa 33 asteesta ja 35 on jo paljon juoksijalle sillä silloin asvaltin kautta juoksukenkiin heijastuva kuumuus menee jo yli 50 asteen. Tällaisella ajattelutavalla kestän kuumuutta kilpailussa. Kuumassa on osattava olla, jos keskittyy omaan tukalaan oloonsa lopputulos on porsaanpunainen pysähtyneisyys.

Elän kilpailua odottavan osaa. Päivät kuluvat helposti eikä aika tule pitkäksi, sillä kaikenlaista pientä tekemistä riittää harjoittelun lisäksi yllin kyllin. On pestävä pyykkiä, käytävä kaupassa ja laitettava ruokaa. Lämpimällä kelillä laitamme ruokaa ulkona kaasugrillillä, jolla voi myös keittää. (Dometic) Keitämme kahvia ulkona, syömme ulkona ja olemme muutenkin ulkona kaikin puolin.
Kirsi tukee ja ymmärtää minua. Hän tietää että välillä olen aivan jossain muualla. Alitajuntani järjestää palasia paikalleen kuin huomaamattaan. Tällä kerralla olen päässyt melko helpolla eikä pakonomaista keskittymisen tarvetta ole. Kilpailu juostaan kilpailussa, ei etukäteen pään sisässä.

Ilta tummuu Unkarissa tähän vuodenaikaan seitsemän jälkeen illalla. Samalla ilma viilenee. Öisin alle kymmeneenkin asteeseen. Alla olevat kuvat ovat matkalta ja Balatonakalista. Vaihdoimme Balatonakalin Strandista tuttuun Vonyarcvashegyn Parkin leirintäalueeseen, jonka taustalla 156 metriä merenpinnasta oleva kukkula komeilee kappeleineen ja muinaisine hautapaikkoineen. 
Strand oli hieman kulahtanut ja myös hieman kusilan oloinen. Kusila määritelmänä syntyy kausipaikkalaisten rakennelmista ja vapaa-ajanviettotavoista. Karpinkalastusta ja palinkaa, se heille suotakoon - mitään häiriötä ei ollut mutta touhua ei viitsi katsella loputtomiin.

Tätä kirjoittaessani starttiin on aikaa kymmenen päivää. Ystäväni Make jo kysyi alkaako kisafiilis nousta. Ei yhtään. Sensijaan fiilis on viikontakaisesta muuten parantunut huomattavasti koska sain juostua normaalin 130 kilometrin harjoitusviikon lämmössä terveystilanteen jatkuvasti parantuessa.
Lauantaina tein 27 kilometrin viimeistelyn jonka päätteeksi juoksin kilometrin vetoja tunteen mukaan suhteuttaen palautuksen vauhdin aina rasituksen kovenemiseen. Eli en suinkaan hidastaen. Viikolla tavoitin askeliini tutun keveyden ja saatoin huokaista helpotuksesta - kollaa kestää edelleen. Tällä tarkoitan sitä että kunto ei vielä ole laskusuunnassa eli kaiken todennäköisyyden mukaan sen pitäisi kestää ylhäällä vielä kisan loppuun asti. Todennäköisyyslaskenta ei ole vahvoja alueitani...

Monipäiväjuoksuihin ja muihinkin pitkiin ultriin harjoittelussa ei oikein ymmärretä mihin harjoitellaan. Pitkät kisathan ovat kokonaisvaltaisia toimivuuden testauksia. Yksinkertaisimmillaan juostaan ja syödään loputtomiin. Kehon olisi siis toimittava tasaisesti, jolloin jalkojen iskunkestävyys ja elimistön kyky käyttää sille jatkuvasti syötettyä energiaa nousee arvoonsa. Varsinaisesti millään nopeusominaisuuksilla ei ole paljoa tämän kanssa tekemistä. Sen sijaan kokonaiskestävyydellä on paljonkin. Kokonaiskestävyys sisältää koko kehon - sielua myöten.

Kun starttaan kuuden päivän kilpailuuni alkaa talven ja kevään mittaan rakennettu automaatti toimia. Automaatti mittaa jo edettyä matkaa tavoitteena olevaan. Se tekee valintoja kehon eri tarpeiden mukaan. Automaatti määrittää jatkuvasti etenemistä ja kertoo milloin alkaa se vaihe jolloin kaikki suljetaan ulkopuolelle ja matka verenpunaiseen tunneliin alkaa. Tunnelista ei ole paluuta, eikä mikään estä juoksemasta pidemmälle kuin alkuperäinen tavoite oli - eihän ?

VIIKKO 16. HARJOITTELUNI

Ma- 14 km - 1.26. Illalla pyöräilyä reilu tunti Kirsin kanssa. (keskivauhti 6.11 min/km)
Ti- 8 km - 54.08. (6.44)
Ke- 38,5 km - 4.08. Paskat pois, paita valkoisena suolasta. (6.26)
To- 25 km - 2.33. Kirsi pyörällä mukana. (6.09)
Pe- 10 km - 1.02. (6.15)
La- 27 km - 2.40. Lopullinen varmuus, lopussa kilometrin vetoja. (5.57)
Su- 8 km - 55.55. Helppoa kiertelyä, sykkeet kisateholla erinomaisen matalat viikon jälkeen. (6.56)

Suluissa siis harjoituksen keskivauhdit - jaa aina sitä samaa ?

Yhteensä 130,7 km - 13 tuntia 42 minuuttia.

Rukouksiini on vastattu terveydestä - kiitos siitä.

Balatonfüred on oikein kirjoitettu. Jostain kumman syystä olen aina välillä kirjoittanut sen Balatonführed. Pyydän anteeksi virhettäni, mutta en pysty mitenkään korjaamaan kaikkia tekstejäni...