KUUDEN PÄIVÄN JUOKSU - 1.

Olen luvannut kirjoittaa kuuden päivän juoksusta ja siihen valmistautumisesta. Useiden sähköpostien ja henkilökohtaisesti esitettyjen pyyntöjen innoittamana ryhdyn nyt tähän mahdottomaan tehtävään.

ALUKSI :

Lukija : Älä yritä löytää vastausta kaikkeen, vaan pyri ymmärtämään kysymykset.

TAUSTAA

Kuuden päivän juoksu on todellista ultrajuoksua. Sen voi mieltää eräänlaisena etappijuoksuna ja juuri tästä syystä otsikossa voisi yhtälailla olla sana : monipäiväjuoksut.

Suomen urheiluliitto ei ole noteerannut ultrajuoksua ja laji on usein kuitattu pienen joukon puuhasteluksi. Edes muoti-ilmiöstä kaupalliseksi standardiksi kehittynyt polkujuoksukaan ei juuri ole muuttanut ultrajuoksun asemaa Suomen urheiluskenessä. Sensijaan polkujuoksu on nostanut urheiluvälinevalmistajien myyntiä koska kaikilla pitää olla samanlaiset kengät ja juomareppu kuin Kilian Jornetilla.
Edelläkerrottu nyt ei ole mitään uutta, sillä Suomessa kaikesta noteerattavasta urheilusta 80 prosenttia on jääkiekkoa, kymmenen prosenttia pesäkorilentopalloa tai autourheilua ja loput sitten jotain muuta sekamelskaa. 
Jääkiekko on ostanut asemansa ja suurin osa kädellisistä lapsellisesti luulee että kaikki toisetkin kädelliset kiinnostuvat aina ja vain jääkiekosta - kyseessä on siis selvä salaliitto.
Huippujääkiekon kunniaksi on kuitenkin luettava että maailmanmestaruuden voittaminen ja muu kansainvälinen pärjääminen on tehnyt yhden tärkeimmistä menestykseen johtavista asioista tutuksi : pelin (urheilemisen) on oltava pelaajilleen (urheilijalleen) kivaa. Tämä tarkoittaa että turha hermoilu jää pois, sitten kun on aika niin voitetaan. Tämä pätee myös ultrajuoksuun : kun hetki lyö niin käytä se hyväksesi, juuri silloin on pakko jaksaa ja se on kivaa.

Maailmassa tosin on vain yksi ihmisiä yhdistävä urheilulaji - jalkapallo. Jos ette usko niin menettepä minne tahansa maailmassa pallo kainalossa ja potkaisette sen sitten tuntemattomalle niin todennäköisyys siihen että hän potkaisee sen teille takaisin on melko suuri.

Sitävastoin jos juoksette jossain niin teitä luullaan murtovarkaaksi, yöllä otsalamppu päässä tirkistelijäksi tai muuten vaan mielenvikaiseksi, mutta älkää luovuttako - sillä :

KESTÄVYYSJUOKSU VAATII SYVÄÄ HENKILÖKOHTAISTA ROHKEUTTA.

Ja kuuden päivän ultrajuoksu vielä ainakin kaksinverroin enemmän.

TÄRKEIN ASIA

Aikaperspektiivi. Kuuden päivän juoksussa on tarkoitus juosta tai yleensä liikkua eteenpäin kuusi päivää yhtämittaa. Siis 144 tuntia koko ajan. Jatkuvasti.

Tämä ei ole mahdollista. On.

Jos ette pysty olemaan erossa elämänkumppanistanne, lapsistanne, työstänne, kännykästänne, tietokoneestanne, raamatustanne tai ylipäätään koko elämästänne kuutta vuorokautta yhteen mittaan niin miten kuvittelette pystyvänne juoksemaan koko tuon ajan ?

RATA

Hyvä tulos syntyy liikkumalla radalla eteenpäin mahdollisimman paljon. Ette kuitenkaan ole siellä yksin. Huomaatte pian että ympärillänne on koko joukko muitakin kädellisiä kiertämässä kierroksia. Ja kaikilla heistä on taatusti erilainen suhtautuminen kuuden päivän juoksuun ja etenkin juuri siihen samaan kilpailuun tai tapahtumaan johon tekin poloinen olette mennyt osallistumaan.

KÄVELY

Kun iso joukko ihmisiä kokoontuu saman asian äärelle niin asia yhdistää mutta myös eriyttää. Jo tullessamme alas puusta meillä oli kävelemäänoppimisen lisäksi paljon ongelmia esimerkiksi banaanien tasapuolisessa jakamisessa. Toiset oppivat myöhemmin juoksemaankin mutta jokaisen meistä on käveltävä kuuden päivän juoksussa hiukan. Pikkuisen tai vähän enemmän. Se vähän riippuu..myös banaaneista.

KUUSI PÄIVÄÄ ELÄMÄÄ

Ongelmat sensijaan eivät ole näiden vuosien aikana kädellisten joukossa vähentyneet, joten nyt olisi oiva tilaisuus yrittää keskittyä omaan tekemiseensä. On hyvää viihdettä seurata toisten tekemisiä kilpailun aikana mutta ei saa masentua jos jonkun huoltotilassa nesteytetään urheilijaa keinotekoisesti tai jossakin toisessa huoltotilassa harrastetaan seksiä kesken kilpailun.
Luulitteko että kaikki ovat rehellisiä kilpailijoita tai että kaikki vain vimmaisesti yrittävät parhaansa pelkän tuloksen suhteen ? Joku saattaa juosta tietyn kisan kunnioittaakseen edesmennyttä vaimoaan joka sattumoisin oli ultrajuoksija. Ambitiot juosta ovat kovasti laajemmat, totutuista hölkkä- tai maratonjuoksuista mielenkiintoisesti poikkeavia.
Naiminen kesken kilpailun saattaa rentouttaa, etenkin jos on varaa olla radalta poissa sen hetken. Te sen päätätte. Minulla on kokemusta. Siis kuuden päivän juoksusta.

Yritän selventää teille, että kuuden päivän juoksu ei ole mikään neljän tunnin suolakurkkumaraton mehukatteineen, vaan kokonaisvaltainen pätkä ihmisten elämää kuuden päivän jaksona. Suurin piirtein kaikki paikalle kilpailemaan hilautuneet ovat tulleet juoksemaan mutta kovasti omista lähtökohdistaan ja omilla vahvuuksillaan joten keskittykää omaan tekemiseenne mutta seurustelkaa toki myös muiden kanssa oppiaksenne, jopa elämästä.

Ei siis ole valmista sapluunaa juoksuviihdeurheilulehdessä. Että näin kun teet niin saat helvetin hyvän tuloksen ja pikkuisen palautusjuomaa päälle. Vaan kyse on jostakin muusta. Jos ette tajua, niin juoskaa tavallisen elämänne keskellä kuutena päivänä peräkkäin maraton ihan vaikka omalla reitillä. 252 kilometriä ja risat päälle.
Siinä ohessa käytte töissä, hoidatte perheen ja katsotte hiukan televisiota - ainakin loton ja lauantain luontodokumentin. Harrastatte seksiä tai käsitöitä, yritätte löytää positiivisuutta arkeenne keskellä nillittävää suomalaista ilmapiiriä ja tietenkin saunotte. Mutta juoksette ne 252 kilometriä.
Ette pysty vai ?
No miten luulette pystyvänne kuuden päivän juoksussa sitten parempaan ?
-No kun ei tarvitse käydä töissä eikä...
Älkää nyt puhuko paskaa. Pakkohan on arjessakin pystyä jos aikoo juhlia. Sitähän te haluatte, eikö niin ? Niitä kilometrejä. Kilometrien juhlaa. Menestystä. Kokemuksia joita ette voi ostaa.

Valotan omaa kompetenssia tässä välissä. Aikanaan testasin itseäni ennen ensimmäistä kuuden päivän juoksuani juoksemalla kuutena päivänä peräkkäin noin kolmekymmentä kilometriä joka päivä. Joko yhdellä lenkillä tai useammalla. Tästä syntyy (voi syntyä) matemaattinen utopia, että jos pystytte viikossa 200 kilometriin voitte kisassa pystyä 600 kilometriin. Minä en vielä ole pystynyt. Vielä. Toisaalta olen pystynyt reiluun 1600 kilometriin 27 päivässä joten minulla on varaa vaatiakin jotain itseltäni. 
Palaan harjoitteluun tarkemmin sitten osassa 2. Sitä ennen juoskaa. Paljon mutta hiljaa. Ja liikkukaa pitkään yhtäjaksoisesti, muutenkin kuin juosten.

SÄÄ

Olen juossut kuuden päivän juoksuja jossa lämpötila on vaihdellut lähes pakkasesta helteeseen. On satanut ja salamoinut. Puutarhatuolit ovat lennelleet ja huoltopöytä miltei tuulessa kaatunut. Silti kaikki juoksevat (yrittävät liikkua) koko ajan. Tai melkein koko ajan. Jonkin verran vaatetusta tarvitaan kaikkeen. Ja kenkiä. Isompia kuin normaalisti sillä jalat saattavat turvota. Pää turpoaa. Ainakin minulla välillä.

POSITIIVISUUS

Voimien loppuessa käännytte etsimään niitä jostakin. Vain positiivisuuden kautta voi löytää uutta voimaa loppuunajettuna. Viha ei vie pitkälle.
On erilaisia tapoja. Meditointia ja musiikkia korvanapeissa. Keskusteluja muiden kilpakumppanien kanssa tai/ja huoltajan kanssa.
Minä sairastuin syöpään ollessani 28- vuotias. Kaikki merkittävä juoksu-urallani on tapahtunut sen jälkeen. On oltava intohimoa mutta myös rohkeutta myöntää heikkoutensa ja kehittää vahvuuksiaan. Ja on juostava. Ihan saatanan paljon ja juuri silloin kun elämän muut asiat vaativat kaikkea muuta kuin juoksua. On uskallettava kokeilla. Mutta juoksulle ei saa kokonaan antaa itseään koskaan. (Lassekin sanoi näin. Viren siis. Kuka Viren ? Mitäs jos tutkisitte historiaa hieman.)

SUUNNITTELU

Jos olette suunnitelleet että kolmannen juoksupäivän iltana kilpailussanne kello 18.03 huoltajanne antaa teille energiapatukan numero kolme laatikosta kuusi ja olettekin juuri silloin vessassa oksentamassa niin olette epäonnistuneet - suunnitelmassa - mutta ette kilpailussa. Ei siis ole järkevää suunnitella etukäteen liikaa. Sensijaan on järkevää miettiä valmiita toimintamalleja mahdollisten eteentulevien ongelmien varalle. Toimintamallien yksinkertainen tehtävä on saattaa juoksija juoksukuntoiseksi ennemmin tai myöhemmin.
Olipa kauniisti sanottu. Siis toimintamallien yksinkertainen tehtävä on saattaa juoksija yleensäkin elävien kirjoihin laskettavaksi ja edes jotenkin liikuntakykyiseksi.

PIENET ASIAT

Jotta ihminen pysyisi liikuntakykyisenä kuusi päivää on pienten asioiden oltava jatkuvasti lähes kunnossa. On syötävä ja juotava jatkuvasti mutta ei liikaa. Jos jokin vaate tai kenkä ei toimi niin se on vaihdettava. Huoltoa suunnitellessa on hyvä miettiä juostessaan mitä tarvitsee. Ja saako sitä. Kaikkea ei voi koskaan saada. Silloin on vaan juostava. 
Ja rasvattava perse. Sillä jos perse ei toimi niin sitten ei toimi mikään. Menee siis perseelleen. (jatkuva hikoilu syövyttää ihon rikki ja sitten sattuu...)

RUOKA

Kuuden päivän kilpailuissa syödään ja juodaan kuten normaalissa elämässä paitsi vähemmän kerralla ja useammin. Normaalia ruokaa ja säähän sopivaa juomaa. Jokainen määrittelee itse oman normaalinsa. Kauppoja on jokapuolella maailmaa ja urheiluravinteista on hyötyä mutta geeleillä ei kukaan elä kuutta päivää.

UNI

Kuuden päivän kilpailussa ei saisi nukkua ollenkaan. 
Kun huomioidaan henkilökohtaiset ominaisuudet niin lääkäri sanoo että olisi nukuttava vähintään kuusi tuntia vuorokaudessa huomioiden rasitus.
Jokainen päättää unesta itse. Huippujuoksijat nukkuvat erittäin vähän. Riski on iso grillata aivonsa mutta kilometrejähän tässä on tarkoitus kerätä. Ei siis terveysfasismia eikä neuvolantätejä tähän.
Oma mielipiteeni on että kannattaa nukkua viimeistään silloin kun homma menee hoiperteluksi tai syntyy aistiharhoja.

KILPAILUN JÄLKEEN

Kun olette juosseet kuusi päivää niin sitten ehkä tiedätte jo jotain edelläkerrotusta. 
Kilpailu loppuu. Olette kuolemanväsynyt, kipeä ja teillä on paljon pyykkiä.

Ettekä oikein pysty mihinkään järjelliseen toimintaan.

Voi olla henkisesti vaikeaa pysähtyä. Päästä pois radalta. Palata omaksi itseksi jälleen. Ymmärtää mitä on saavuttanut. 

Antakaa itsellenne lepoaikaa. Ottakaa pari päivää rauhassa. Älkääkä kiirehtikö sinne töihin, kyllä ne odottavat. Juokaa olut. Itkekää. Chillailkaa läheistenne kanssa.

Ja suunnitelkaa sitten seuraavaa kuuden päivän kilpailuanne, sillä olette myyneet sielunne ultrajuoksulle. Toivottavasti vain osittain.

Kannattaako ? Kyllä ehdottomasti jos minulta kysytään.

Kuvat ovat Unkarin kuuden päivän kilpailustani keväältä 2017.

OSA 2. KIRJOITUKSESTA JULKAISTAAN MYÖHEMMIN. SE KÄSITTELEE HARJOITTELUA JA VALMISTAUTUMISTA MUUTENKIN.

Tähän blogitekstiin olennaisena osana liittyy 1883 Adolf Erik Nordenskiöldin viimeisellä Grönlannin retkellä kaksi saamelaista ja se että he hiihtivät kahdessa päivässä noin 420 kilometriä lähes nukkumatta kuin myös Jesper Olsen tanskasta, joka on juossut maailman ympäri kaksi kertaa. Ihminen on siis liikkunut aina ja pystynyt liikkumaan paljon jos on ollut tarve tai syy.
En siis kaipaa tähän blogini kirjoitukseen minkäänlaisia niin sanottujen "ammattilaisten" kommentteja kuuden päivän juoksusta. Monipäiväjuoksuun kun ei voi soveltaa ammattivalmennusta eikä terveystieteitä kuin osittain. Hommalla ei ole mitään tekemistä terveysliikunnan eikä etenkään terveyden kanssa. Jokainen kilpailee omalla riskillään.
 

RASTI

- 18 astetta. Pakkasta. Kalenterissa oli rasti tämän päivän kohdalla. Aamukahvilla katselin keltaista paloa puiden latvojen yllä. Keittiön ikkunasta näkyy vaaroille. Vielä hetki ennenkuin tästä tulee kaamosvalon maa. Tiaiset kärvistelivät lintulaudalla.  


Tein koko päivän kaikkea muuta kuin rasti vaatisi. Makasin haalareissa solumuovipatjan päällä ja avasin Kirsin autosta kiinnijäätyneen käsijarrun. Sulatin matkailuauton jäätyneen harmaavesiventtiilin. Käynnistin moottorikelkan ensi kertaa sitten kesän. Vaihdoin vastavalmistuneen katoksen toiseen valoon uuden ledilampun.

Palasimme eilen viikon matkailuautoreissulta. Tuli käytyä Rovaniemellä kaupoilla ja viihteellä eli teatterissa. Kuusamossa kylpylässä pehmittämässä rakennusurakan kovettamia hartioita. Ja sitten Luostolla ihan muuten vaan. Henkeä vetämässä. Ennen rastia.

Juostessani keskiviikkona Luostolla tiedostin rastin lähenevän. Niinpä juoksin muutaman nopeamman kilometrin pakkasesta huolimatta. Tunsin itseni terveeksi ja hyväkuntoiseksi, ehkäpä kymmenen kilometriä menisi alle viidenkymmenen minuutin. Helposti ?

Iltapäivän päätteeksi puin sitten lenkkivaatteet päälleni. Juoksin kotitien sinisyyteen päivän viimeisten auringonsäteiden kanssa. Katselin hiljentyen samaa maisemaa minkä te näitte kuvassa aloittaessanne lukea tätä.
Käännyin kylän raitille ja kohtasin alkutalven viiman. Ilmassa oli viiltävää kosteutta mikä Pohjoisessa on harvinaista. Huivia naaman eteen ja maantielle. Pari kilometriä ja sitten sininen satu. Haapakurun alussa askel vajosi vain viitisen milliä kelkalla ja autolla poljettuun uraan. Katselin Palo-Pyhävaaraa, samaa mitä te katsotte tuossa seuraavassa kuvassa.

Juostessani syvemmälle Haapakuruun askel alkoi upottamaan enemmän. Poromiehet olivat ajelleet kelkoilla rehukuormia ristiin rastiin. Viiden kilometrin kääntöpaikalla pysähdyin hetkeksi. Hiljaisuus. Luonto on kuorruttunut valkoiseen. Palasin kotiin hyvällä mielellä. Olen Pohjoisessa kotonani - myös henkisesti.

Rasti kalenterissa merkitsee harjoittelun aloittamista. Haapakurun lumelta on pitkä matka kevään Unkarin kuuden päivän juoksuun. Harjoituskilometreissä 1500 - 2000 kilometriä. Aikaa reilu viisi kuukautta.
Ilmassa on tiettyä surumielisyyttä. Kuinkahan monta kertaa olen aloittanut harjoittelun jotakin päämäärää varten ? Kerrankin on aikaa. Ei työmurheita eikä muitakaan paineita. Näin olisi saanut ehkä olla jo vuosia aiemmin - silloin hieman tuoreempana. Mutta toisaalta...

Minua lähellä olevat nuoremmat ultrajuoksijat ovat jo harjoitelleet reilun kuukauden kohti uutta kautta. Määrät ovat kasvaneet ja olen tyytyväisyydellä pannut merkille että ilmassa on tervettä päättäväisyyttä. 
Näillä nuoremmilla on vain kalpea aavistus siitä mihin ultrajuoksu voi heidät pahimmillaan johtaa. Viimeinen esimerkki löytyy Anton Krupickan blogista missä hän avautuu ensimmäisen kerran pohjia myöten vammakierteensä jälkeen. 
Ultrajuoksu voi olla elämäntapa mutta koko elämä se ei voi olla, eikä sen varaan voi koko elämäänsä rakentaa. Minä olen yksi niistä jotka ovat käyneet sillä rajalla mutta pelastuneet. Kaikkien vuosieni jälkeen olen suhteellisen selväpäinen ja edelleen juoksukykyinen. 
Minulta on sponsori pyytänyt papereita jos lähtisin juosten kiertämään maailmaa mutta en taida lähteä. Juoksemiselle maailman ympäri kuten muutenkin pitää olla jokin syy. Minulle syyksi riittää edelleen lenkkien jälkeinen hyvä olo. Hyvä olo ei pelkästään synny suurista harjoittelumääristä tai kilpailemisesta vaan hyvästä tasapainosta koko elämässä.

Edessä on pitkä talvi.

Anton Krupicka

VIIKKO 46.

Ma-Lepo
Ti- 7 km - 46 min.
Ke - La - Taukoa
Su- 10,4 km - 1.08.

Yhteensä 17,4 km - 1 tunti ja 54 minuuttia

Tulossa tähän blogiin lähiaikoina : kaksiosainen kirjoitus kuuden päivän juoksusta yleisesti ja harjoittelusta siihen.

LUVUN ALLA

Jens Lapidus ja Rahalla Saa

Stockholm noir 1 - 3

LOPPUUN KUVIA KOTIPIHALTA JA MATKALTA KOTIIN

 Kysyminen hävettää vain sen hetken. Kysymättä jättäminen ja tietämättömänä pysyminen on koko elämän kestävä häpeä.

KATOLLA

Lumiukko on kädetön mutta minä en, onneksi. Sensijaan olen erittäin väsynyt. 


Jos pitäisi kuluneesta viikostani jotain sanoa niin sen voi tiivistää yhteen sanaan : katolla. Rakennusprojekti etenee ja on nyt puolivalmis. Tässä on joutunut vääntämään kilpaa talven kanssa tai oikeammin sitä ennen. Juuri ja juuri ehdin. Ehkä.

Jos joku ihmettelee vähäisiä juoksukilometrejä niin voin vakuuttaa että tällä työtahdilla en juuri muuhun pysty. Pitkät päivät ulkona liukkailla puurakenteilla kylmässä vaativat veronsa. Eikä kyllä juuri nyt huvittaisikaan ja se on hyvä. Vielä ei ole vanhan raakin aika aloittaa.
Kun kirjoitan tätä sunnuntaina illalla niin ulkona sataa lunta. Puolet katoksesta on saanut peltikaton ja puolet on vielä kattamatta. Vielä hiukan, jaksaa jaksaa...

VIIKKO 45.

Ma-Ti - Lepo
Ke- 8,1 km - 57 min.
To-Lepo
Pe- 5 km - 34 min.
La-Su - Lepo

13 km - 1,5 tuntia

Bändistä tuli hyvä dokkari. Tämä on hiukan erilaista vanhempien setien musiikkia. Koskahan siellä radion puolella tajutaan että esimerkiksi oma ikäluokkani ei kaipaa päiviinsä mitä tahansa toistettavaa sontaa päivästä toiseen.

Menen nyt syömään leipomaani taatelikakkua. Antakaapa hyvän kiertää. Palataan taas hiukan syvällisemmin seuraavaksi.

ULUKONA

Otsikko on Pohjoisen murretta ja tarkoittaa ulkona olemista, siis taivasalla, pihalla, luonnossa - tiedättehän, siellä siis voi olla pitkiäkin aikoja täysin vaaratta ?

Minä olen ulkoilmaihminen. Pohjoiseen muutto on lisännyt ulkona olemista entisestään, monessakin mielessä. Samalla tulee arkipäivässään koettua sellaista joka on ollut vain kaukainen haave.

Menneellä viikolla rakensin päivittäin pihallemme tulevaa katosta. Parhaimmillaan kahdeksan asteen pakkasessa ja lumessa työskentely antaa perspektiivin lisäksi myös syvää tyydytyksen tunnetta että saa omilla käsillään aikaan jotakin vaatimukset täyttävää hieman vaativimmissakin olosuhteissa. Pitkien parrujen nostaminen yli kolmen metrin korkeuteen vaati jälleen tissiä ja päivän päätyttyä koki saaneensa enemmän kuin tarpeeksi, joten juoksu on ollut nyt sivuosassa. Toisaalta on ollut ilo huomata jälleen juoksun palauttava ja kuntouttava merkitys raskaan rakennusraadannan jälkeen.

Sunnuntaina olin suunnitellut lukevani kirjaa tiukasti lämpimissä sisätiloissa. Ystävä kuitenkin soitti  ja pyysi mukaansa Kessin erämaahan huoltokeikalle. Minua ei tarvitse kahta kertaa pyytää kun tarjoutuu tilaisuus moottorikäyttöisen ajoneuvon harkittuun ja luvalliseen väärinkäyttöön maasto-olosuhteissa.
Ennen lähtöä tankkasin oman mönkijäni, vaihdoin takalaukun pehmeään malliin ja pudotin rengaspaineet 0,70 baariin sekä irrotin pitkän peräkoukun pikakiinnityksestään. Otin mukaan puunsuojaliinan, sahan, kirveen ja normaalit maastovarusteet eväineen.
Ajetulla yli 20 kilometrin maastotaipaleella tuli ensikerran testattua nykyinen t3-mallinen 570 Can Am kunnolla. Verrattuna ystävän Hondaan pitkä kanamme on jousitukseltaan kovempi mutta etenemiskyky maavaroineen on sama. Jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut pudottaa paineet 0,35 baariin ja kääntää jousten esijännitykset vielä löysemmälle.
Pehmeällä kesäkelillä olisin ehdottomasti vaihtanut alle Mudliten leveämmät mutarenkaat mutta nykyiset alkuperäiset korkeaharjaiset Carlislet toimivat kivikossa ja jäällä moitteetta. Ystävän Hondassa oli Mudlitet ja kokemus niistä on itsellänikin talviolosuhteista erittäin myönteinen mutta nämä ovat makuasioita...
Traktorimönkkäreistä ja niiden renkaista kiinnostuneille kerrottakoon että Nellimissä poronhoitajien suosiossa on juurikin tuo 570 Can Am joko pitkänä kuten meillä tai sitten lyhyenä mallina. Poikkeuksetta ammattilaiset vaihtavat alle 29" mutarenkaan kesäksi jänkien ylitykseen. Itselläni on 28" Mudlitet jotka ovat hyvä kompromissi. Edellisessä mönkkärissämme ei ollut g2-runkoa joten edessä Mudlitet hakkasivat käsille jatkuvasti, tässä nykyisessä ei ongelmaa enää ole.
Jos joku harrastaja katsoo kuvia niin jätin tuulisuojan ja peilit paikalleen laiskuuttani. Ei niillä siellä metsässä mitään tee mutta eivät ne tielläkään olleet paria poikkeusta lukuunottamatta. Käsisuojilla varustettu malli olisi hajonnut jo monta kertaa...

Kessiä kahlatessa ihailin satoja vuosia vanhoja aihkimäntyjä. Vastaan tuli pari hirveä, riekkoja ja monet pienpetojen jälkeensä jättämät jälkivanat. Inarinjärvi oli jo Kessivuonon suulta kymmensenttisessä teräsjäässä joten pääsimme kirveellä jään kokeilun jälkeen yli kivuttomasti. Suot ja pikkujärvet joitakin poikkeuksia lukuunottamatta olivat jo kulkukelpoisia. Kelkka- ja suksikelistä puuttuu toistaiseksi vain lumi.
Metsähallitus hakkaa Kessistä puita tasaisesti. Voidaan kysyä onko toiminta taloudellisesti kannattavaa pitkien etäisyyksien kannalta ? Sisukkaasti metsähallituksen omat asiantuntijat julkisuudessa vakuuttavat että on mutta täysin selvää ainakin meille paikallisille on että ei ole. 
Kun paikalle Jumalan selän taakse ensin aurataan metrinen hanki pois tieltä, tuodaan rekalla harvesteri ja toisella korjuukone, hakataan ja kuljetetaan puu tienvarren kautta etelämmäs, niin kulujen jälkeen ei jää mitään  edes valtiolle. Asiaa tuntemattomille tiedoksi että 50 litraa tunnissa polttoainetta ei ole vielä mithän näissä leikeissä näissä maastoissa. 
Kun vielä kaupan päälle kaikki metsurit on lomautettu tai irtisanottu niin tehometsätalouden jälki on murheellista katsottavaa - täällä missä erämaa ei anna anteeksi kovakouraista käsittelyä vuosikymmeniin.

Sunnuntaina kaiken ulkonaolon jälkeen tein kuitenkin sumuisessa iltakelissä vielä juoksulenkin. Kirsi vinoili että tulee muuten vieroitusoireita jos on alle kymmenen tuntia päivässä ulkona. Kun kirjoitan maanantaina tätä niin sataa lunta tasaisen kauniisti. Taidan jäädä vaihteeksi sisälle - hetkeksi... ;)

VIIKKO 44.

Ma- Lepo
Ti- 8,1 km - 53,25
Ke- Lepo
To- 8,1 km - 1.01
Pe- 10,1 - 1.04
La- Lepo
Su- 9,5 km - 1.02

yhteensä 36 km - 4:02

LOKAKUUN SUMMAUS

Juoksua 207 km - 24 tuntia - vertikaalia 3189 metriä (mitenkään keräämättä...)

Rauhaa kaikille lukijoille kaikkialla.  Let the Force be with you everywhere.

"Heprean kielen rauhaa tarkoittava sana shalom tarkoittaa kaikinpuolista eheyttä, hyvinvointia ja terveyttä, ei vain sodan puuttumista. Ihmiset tervehtivät toisiaan toivottamalla rauhaa samalla tavalla kuin me sanomme ”päivää”. Puhe rauhasta ei kuitenkaan muuttunut köykäiseksi small talkiksi, vaan sillä viitattiin Jumalan siunaukseen, jonka seurauksena yksilö voi saada sisäisen rauhan ja yhteiskunta voi päästä kokonaisvaltaiseen rauhan ja oikeudenmukaisuuden tilaan."

- Kari Kuula

 

ARKIHUOLESI KAIKKI HEITÄ,

MIELES NUORENA NOUSTA SUO.

Status : työtön. Tulot ma - pe 32,40 €/päivä, la - su 0 €/päivä, - 20 % veroa.

Työttömyys ei aiheuta minulle alkoholiongelmaa eikä seksuaalista kyvyttömyyttä. En muutenkaan koe oloani tarpeettomaksi, hylätyksi tai yhteiskunnan loiseksi. Päällimäisenä on yli 16 vuoden yrittäjätaipaleesta palautumisen tunne - helpotus että niitä saatanan laskuja ei tulekaan enää yli kolmeakymmentä joka kuukausi.

Julkisuudessa on uutisoitu työttömien työvoimapalveluista kieltäytymisestä ja oman onnensa nojaan putoamisesta. Tässäkin tasapäistetyt toimet työvoimaviranomaisten taholta jatkavat Suomen tämän hetken asenneilmapiiriä : kovat talouskeskeiset arvot ja pakonomainen "pikkuisen enemmän"- periaate jyräävät humaanit arvot.
Oma mielipiteeni on että kansan syviä rivejä pyritään systemaattisesti huijaamaan. Syntyy illuusio että jonkin näkymättömän yhteisen hyvän vuoksi pitää työskennellä palkatta ja säästää. Yhteiskunnan jäsenten hyvinvointiin liittyviä lakeja muutetaan kiihtyvällä vauhdilla ja lopputulos on aina sama : voitto jaetaan edelleen yhä harvempien kesken kuten hyvinvointikin.

Itse ehdottaisin vastikkeellista kansalaispalkkaa kaikille sitä haluaville. Esimerkkinä käytän itseäni täällä Nellimin kylässä. Saadessani kansalaispalkkaa voisin kuvitella sitoutuvani tiettyyn työpanokseen esimerkiksi vanhusten kotona asumisen tukihenkilönä tai vaikkapa eksyneen turistin erämaasta pelastajana. Ehdin huomattavasti nopeammin apuun täältä kuin kankean puhelinsoittokierroksen jälkeen ylityöllistetty kodinhoitaja Ivalosta - 42 kilometrin päästä. Samoin maaston tuntevana ja siellä kulkukeinot eri keleillä hallitsevana kykenen nopeampiin liikeisiin kuin viranomaiset sitten kun on kiire.
Voin myös luvata, että jos minulle tuodaan pihaan ryhmä loppuunpalaneita uraohjuksia, niitä jotka luulivat olevansa kuolemattomia ja uskoivat että vain työssä ja tuloksissa on imua, niin vien heidät kansalaispalkkaa vastaan luontoon hengittämään syvään ja rauhoittumaan. 
Voin sitten nuotiolla kertoa että on muunkinlaisia elämänarvoja kuin kvartaalit ja että läheisen ihmisen käteen tarttumalla jää enemmän itselle kuin virtuaalisessa maailmassa surffaamalla. Ja ehkä voisimme siinä sivussa vaikka laulaa jotakin hiljaa erämaan lempeän huminan säestyksellä.

VIIKKO 43.

Ma- 23,2 km - 2:34, Apinavaaran lenkki
Ti- 6 km - 42 min.
Ke- 8 km - 1.00. Talvituvalla ilman Garminia, tämä ei siis Stravassa näy.
To- Lepo
Pe- 10,1 km - 54,48 min, reipasta...
La- 19,1 km - 2.03. Uuttuperä ja Vellivaaralla käynti
Su- 7 km 47 min. Koipienoiontaa pururadalla veneretken jälkeen. pakkasta -7 astetta.

yhteensä 73,5 km - 8 tuntia ja 4 minuuttia - 850 m vertikaalista nousua 

Se näyttää siltä että harjoittelu on alkanut. Ei ole - eikä ala. Kunhan juoksen vapaasti kohti tulevaisuutta, jossa on ensin aina välillä muutakin kuin juoksu. Alla kuva lauantain lenkiltä Vellivaaran laelta. Todellisuudessa meillä ei ole ihan noin paljon lunta kaikkialla.

Alla kuvia sunnuntain veneretkeltä Inarilta jonne ystävä meidät kutsui. Toisesta kuvasta näette että leikkimistä tämän veden kanssa ei ole tähän aikaan kuten ei milloinkaan muutenkaan, yli 80 metriä syvää, neljä asteista vettä. Palaamme seuraavan kerran sukset jalassa tai moottorikelkalla, mutta se kestää vielä tovin.

Kirsi nauttii kylmäsavustettua hirveä ja peuramakkaraa erittäin yksityisellä tulipaikalla siellä jossakin todella kaukana.

Lahdet alkavat jäätyä, veneily loppuu täällä juuri nyt.

Kaamokseen on hetki vielä aikaa.

 

ROSPUUTTO

Uni tuli jäätyvästä joesta. Noustuaan Kotalan rantatörmälle vettä ei valunut pisaraakaan vastasataneeseen lumeen sillä eihän uneen mikään tartu. Unen takana joki yritti vielä olla urhea ja virrata edelleen uhmakkaasti tulevaa talvea vastaan, mutta silti kotirannan ryssänmaan pienempi uoma pyrki jo jäähän. Joenrannnan koivut olivat jo ajat sitten riisuutuneet ja se paikka, missä minä ja Kirsi kesällä ruohikon reunassa kasvatimme kullankeltaisia kulleroita, oli kuihtunut syksyn ensi pakkasten tultua.
Uni lähti hitaasti kohti taloa. Se ohitti joenrannan nurmikentälle pystytetyn kepin, johon radioamatööriantennin balunista taloon lähtevä johto on kiinnitetty. Tällä yksinkertaisella lanka-antennilla pidin viikolla Nellimistä kautta aikain ensimmäisen radioyhteyteni. (Qatariin) Uni vähät välitti, eiväthän unet tarvitse edes radioaaltoja liikkuakseen. 
Määrätietoisesti uni eteni sisälle kylmän kuistin kautta pikkukeittiöön ja siitä kodinhoitohuoneen läpi tupakeittiön lämpöön. Vielä eteinen ja sitten makuuhuone. Uni oli perillä ja siitä tuli minun uneni sillä makuuhuoneessa niitä unia pitäisi nähdä.

Unessa laitoin vähän paremmat vaatteet päälle. Valitsin kengätkin tavallista huolellisemmin ja lähdin juoksemaan Haapakuruun koska halusin rukoilla. Jumala ei koskaan vastaa liikeessä. Sitäpaitsi lumisessa metsässä tulee helposti kylmä jos juostessaan pysähtelee liikaa, joten en ollut ihan varma kuunteliko Jumala. Jotkut väittävät että Jumalaa ei ole ollenkaan mutta kysyin kuitenkin kuka suojelisi valkoista heteromiestä ? Siinä on kysymys vähän samasta jutusta kuin aasialaisilla - kasvot on säilytettävä ja heikkouden myöntäminen tarkoittaa juurikin kasvojen menettämistä.

Unessa isäni kusi lavuaariin ja ryhtyi sitten pesemään pyykkiä soikeassa soikossa jota minä käytän nykyisin autonpesussa. Siihen kun saa varsiharjan kastettua pesuaineliuokseen helposti. En kysynyt isältä miksi se pesi pyykkiä käsin vaikka pesukonekin sillä oli olemassa. En kysynyt koska muistin sen jutun Jumalan kanssa niistä valkoisista heteromiehistä. Muusta ei sitten muutenkaan tarvinnut kysyä.

Unessani istuin kirjoittamassa maassa missä ei ollut kiellettyjä sanoja. Sananvapaus oli täydellinen eikä laki määrittellyt yleisen moraalin rajoja kun kysymys oli kirjoittamisesta. Uni muuttui painajaiseksi siinä kohtaa kun näppäimistön ääressä joutui miettimään ovatko kaikki sanat hyväksyttyjä ja mitä tapahtuu jos erehtyi sittenkin.

Unessani mies tuli töistä. Hän oli työskennellyt koko yön. Hän istui bensa-asemalla ja joi laiskasti kahvia. Hän on koulutukseltaan insinööri mutta nyt hän oli jakanut lehtiä koko yön. Tunnin päästä hän aloitti toisen työnsä. Hän siivosi suurta puutarha-alan myymälää auringon noustessa pikkuhiljaa kylmän ja lumisen harjun takaa.
Kuulusteluissa poliilaitoksella kaikki muu oli kunnossa mutta hän ei tienannut 1530 euroa kuussa. Senverran vaadittiin että hän saisi vaimonsa tähän maahan ja pystyisi elättämään hänet täällä. Tämä maa on se maa missä on kiellettyjä sanoja. Mies määrättiin tähän maahan kiintiöpakolaisena. Hänen isänsä ja setänsä oli kotimaassa teloitettu. Seuraavaksi olisi ollut hänen vuoronsa, oli pakko paeta henkensä edestä.
Hänen oli tehtävä kolmea työtä, että hän sai rakastamansa ihmisen vierelleen. Kuinka moni tämän kiellettyjen sanojen maan asukkaista olisi valmis kolmeen työhön rakkauden takia. Viha kytee silti syvällä jossakin. Ei ihme että tulijoista joku turhautuu ja laittaa sytyttimen napaansa ja sitten ostoskeskus räjähtää. Silloin syy on aina maahanmuuttajan vaikka syntyperäinen sotasankarin pojan poika ehti näyttää esimerkkiä ensin jo vuosia sitten. Kiellettyjen sanojen maan ihmiset ovat mestareita sielunsa pesemisessä ja historiansa unohtamisessa.

Kiellettyjen sanojen maan lehdessä luki että muslimi auttoi ihmistä.

Mies auttoi ihmistä. Nainen auttoi ihmistä.

Ihminen auttoi ihmistä.

Valkoinen heteromies on ihmeissään. Unessani hän edelleen pukee, ottaa aseensa ja tuo perheelle ruokaa metsästä. Valkoinen heteromies voi olla hipsteri tai muu kaupunkilainen ja keinot ruoan hankintaan voivat olla perinteisestä poikkeavia mutta yhtä ihmeissään he ovat kaikki tyyni. Milloin alkoi tuo aika jolloin sananvapaus vietiin ? Milloin tuli joku jostakin ja määritteli että näin kun sanot niin olet rasisti tai natsi.
Unessani minulle kerrottiin että vaikka monille valkoisille heteromiehille opetettiin rehellisyys ja tasa-arvoinen ihmisten kohtelu jo kotona, niin heitäkin syytetään vihapuheesta. Maassa, jossa täytyy tienata 1530 euroa kuussa saadakseen rakastaa on turha aloittaa tasa-arvokasvatus kieltämällä n-sana. 
Siinä maassa on myös turha yrittää kaunistella pinnan alla vallitsevaa kaksinaismoraalia - tarkoitus oli myydä tuotteita eikä keskustella naisten asemasta silloin kun eräs tunnettu yritys siinä maassa yritti myydä naisille halvemmalla. Tasa-arvo valtuutettu ärähti - heteromiesten puolesta ?

Ketkä ovat kiellettyjen sanojen maassa ylimääräisiä ja kuka sen saa määrittää ?

Unessani näin isoisän makaamassa juoksuhaudassa aivan toisessa maassa. Isoisä tunki sanomalehtiä muniinsa estääkseen niitä jäätymästä - eivät silloin kaikki pelanneet. Kaikille ei oltu tarjottu tasapuolisia mahdollisuuksia, eivätkä kaikki pärjänneet. 
Heti noiden aikojen jälkeen kaikista ei yritetty tehdä johtajia. Silloin työmies oli palkkansa ansainnut ja ilman kilpailutuksia. Koulukiusaukseen ei senjälkeenkään heti puututtu, eikä hiihtoliitolla ollut yhtään sen enemmän rahaa kuin nykyään. Noiden aikojen jälkeen urheilukilpailuihin tultiin katsomaan urheilua koska haluttiin unohtaa. Nyt ei enää muisteta mitä.

Unissani vuosien varrella syöpätaudin jälkeen olen nähnyt tasaisin väliajoin saman painajaisen. Tiheässä mäntymetsässä minua ajetaan veitsen kanssa takaa. Pujottelen runkojen välissä ja jokin lähestyy. Herään siihen kun ylleni on kumartunut vaaleanharmaa hahmo. Sen silmät hohtavat mustina aukkoina ja veitsi välkähtää. Mutta nyt en herännyt.

Unessani kuljin jäätynyttä pihan hiekkaa pitkin postilaatikolle yhä uudelleen ja avasin sen vapisevin käsin. Odotan kirjettä, jossa Kela määrittelee olenko ollut töissä viimeisen 48 kuukauden ajan riittävästi saadakseni työttömyyskorvausta. Jos en ole maksanut yrittäjäeläkettä tarpeeksi voi olla että työssäoloehto ei täyty ja joudun 21 viikon karenssiin. 
Uneni alkoi muuttua levottomaksi. Ulkona joen rantaan lankesi kapea valokiila vaarojen takaa. Kyselin 16 vuotta yötäpäivää yrittäneenä ja siinä sivussa muita työllistäneenä, että missä on kohtuus. Mutta kukaan ei vastannut ja niin se on aina kiellettyjen sanojen maassa lopulta. Sitä kutsutaan siinä maassa hyvinvointiyhteiskunnaksi.
Miksi ihmeessä olisin maksanut enemmän eläkemaksuina kuin hyvinvointiyhteiskunta minulle nyt armollisesti soisi. Unessani lensin kiellettyjen sanojen maasta pois kuumailmapallolla ja ihmettelin miksi ihmiset eivät siellä alhaalla ajattele, vaan nielevät kaiken valmiiksi pureskeltuna.

Onneksi minua siellä kuumailmapallon korissa ei kusettanut, sillä pulloa tai muutakaan astiaa ei unessani minulla mukana ollut. 

Uneni muuttui taas levolliseksi. Muistin mikä oikeasti on elämässäni tärkeää. Ja kuinka paljon ihmisiä onkaan huonommassa asemassa kuin minä. Minähän olen jo vuosia sitten ottanut selville mitä vaatii jos jättäytyy yhteiskunnan ulkopuolelle. Se on varsin pieni hinta siitä että saan elää vapaasti.
Unessani juoksin vaaran päälle. Päivä kahlasi vedessä. Sumun yläpuolella syntyi tunne että en pääse enää koskaan alas. Voi miten onnellinen olinkaan. Aamu tuli ja alas juostessani uni pakeni edelläni jättämättä jälkeäkään rospuuton ensilumeen.


JALAT ON

Hieman vakavammin otettavan kirjoittamisen ohella olen notkunut omalla hirsirakennustyömaallani turvakengät jalassa. Olo on notkumisen jäljiltä jalaton. Lepoa sitten vaan mutta toisaalta kaikki lenkit viikolla olivat nautittavia. 
Mikään kiire ei ole vielä aloittaa harjoittelua tosissaan kevään Unkariin. Niinpä jätin sunnuntain lenkin suosiolla väliin ja ulkoilutin kameraa Kirsin kanssa - kuvat alla.

VIIKKO 42.

Ma-12km-1:27
Ti-8 km-46:42
Ke-To-Lepo
Pe-8,1 km-53:35
La-12,2-1:29
Su-Kävelyä Kirsin kanssa luonnossa reilu pari tuntia.

Yhteensä juoksua 40,4 km -  4:37 - vertikaalista nousua 517 m

VIIKOLLA LUETTUA

Herta Müller - Matala Maa (Tämä olisi jokaisen ihmisen luettava...)
Vladimir Sorokin - Telluuria

OH3GWO

After couple silent years I decided to put up humble and small radio amateur set up in my new homevillage Nellim; KP48DU. Greetings from Lapland and from real tender wilderness !
Antenna is simply G5RV and radio is still my old Yaesu FT-897. 
First contact here was A71JOTA, Qatar with 5/9 pleasure. (21260.00 Mhz)
Many thanks and lets here more in the future.

73`pasi

KOTILIEDEN LÄMMÖSSÄ SAAMENMAALLA

Palasin kotiin Saamenmaalle Nellimiin. Tutummin teille Lappiin Nellimiin. Mutta asun Saamenmaalla. Erikoiseksi asian tekee Täyssinän rauha, vasta 1595 valtakunnanraja piirrettiin kartalle. Mutta mikä sitten on se Lappi ?

1200-luvulla ruotsin kielessä sana lapp (lappalainen) tarkoitti syrjässä asuvaa tai kaukaa erämaasta tulevaa. Saamelaiset itse eivät ole milloinkaan käyttäneet lappi-sanaa asuinpaikastaan tai olleet lappalaisia vaan he ovat saamelaisia ja asuvat Saamenmaalla.
Lappi-sanan etymologia on hieman epäselvä. Eteläsuomessa on lukuisia lappi-nimisiä paikkoja osoituksena lappalaisten asuinpaikoista. Noloksi asian tekee se että Suomi ei ole tunnustanut Saamelaisten asemaa alkuperäiskansana, Euroopan ainoana sellaisena.

"Sunkhan me mithän syrjäpuolen asukhaita ole koskhan olhet.
Son sillä lailla seki asija , että ainahan se ihmisestä ittestä kattoen kaikki muut on syrjässä."

Eli ennenkuin Aleksis Kivi ja muut alkoivat höyryämään fennomaniassaan he unohtivat juurensa. Ehkä he eivät voineet käsittää että polarisoituminen oli tapahtunut jo aikaa sitten ja kaikkien kanssa. Samojen ongelmien kanssa vääntävät saamelaiset vieläkin miettiessään kuka nykyisin on saamelainen ja kuka ei. Tarpeen tullen esi-isämme siis naivat kaikkea mikä liikkuu välittämättä kansallisuudesta. Ja niin saattaa olla vieläkin.

Alkuperäiskansana saamelaiset kuten intiaanitkin ovat olleet pilkan kohteena iät ja ajat ja täysin turhaan. Suomessa on aina pilkattu kaikkia vähemmistöjä, erilaisuutta tai niin sanotusti heikompia. Tähän takertuminen ei johda mihinkään sillä pahuutta ei tästä maailmasta pois saada.
A.V. Koskimies ja T.I. Itkonen kokosivat vuonna 1978 julkaistun kirjan nimeltä Inarinlappalaista Kansantietoutta. Kirjassa on suomeksi ja saameksi tarinoita, sananlaskuja ja vaikka mitä. Myös rivien välissä.

"Korkeampi kuin kaikki vaarat, matalampi kuin kaikki varvut ?

Polku.

Saamenmaalla eivät omenat kasva. Saimme matkan varrelta ystäviltä omenoita hillottaviksi ja mehuksi tehtäväksi. Kirsi keksi tehdä omena-sipuli hilloa lisäkkeeksi. Jos ette ole kokeilleet niin kokeilkaa - yhdistelmä on loistava.

Kuvassa olevat virsut ovat Hoka Onen Speedgoat 2. Olen nyt testannut näitä todella tyhmän näköisiä juoksujalkineita riittävästi voidakseni lausua niistä jotakin.
Kenkä on pitävä ja istuu jalassa hyvin. Vaimennusta on enemmän kuin riittävästi. Kiveniskusuojat ovat välttävät. Verrattuna aiempiin juoksemiini  Hokan maastomalleihin yritystä on oikeaan suuntaan mutta sittenkin kun nämä vie tosimiesten maastoon niin nivelsiteet ovat kovilla. Yletön pehmeys vie tuntuman eli en tykkää vaikeassa maastossa juosta näillä. Jalka on liian korkealla maanpinnasta ja pehmeys vie potkusta terän.
Kaipaan edelleen noin kymmenen vuotta vanhaa Inovn Rocliten tai Montrailin Mountain Masochistin kaltaisia hyvin vaimennettuja ja konstailemattomia maastojuoksujalkineita joilla pystyy ottamaan ilmalennon jälkeisen riskin alustaan alamäessä tai kalliokiipeilemään. Näissä välipohja säästää jalkaa, tuntuma alustaan on kokoaikainen ja kengän keskiosa mahdollistaa suuntavakaan etenemisen.
Seuraava sika säkissä on sitten La Sportiva. Tosin työttömän on mietittävä mitä ostaa mutta vastapainoksi onkin sitten runsain mitoin aikaa - vaikka juosta.
 

Juoksu ei ole kulkenut tällä viikolla erityisen hyvin. Olen toki matkustanut mutta suurin syy on yleisväsymys. Tämä lähtee perusharjoittelemalla kevyesti ja tietenkin lepäämällä mutta ei pelkällä levolla. Siirryn maastosta osittain takaisin tielle tähtäimessä Unkarin ensikevään kuudenpäivän juoksu.
Ihminen on kokonaisuus ja kotiinpaluu Puffin mutta etenkin yrityksen lopettamisen jäljiltä tuo esiin tarpeen hengähtää hetken. Muutokset kuormittavat henkisesti ainakin alitajuisesti vaikka oloni onkin seesteisen helpottunut. En siis koe työttömänä olemista mitenkään masentavaksi, olenhan julkisesti kritisoinut jo vuosien ajan maamme luterilaista työnteon kulttuuria ja työsidonnaisuutta. 
Sitäpaitsi useimmat ystävistäni pyrkivät vähentämään työmääräänsä, irtisanoutuvat tai harkitsevat kevyemmin ottamista ainakin tulevaisuudessa mikä onkin viisasta koska olemme täällä vain kerran.

Kuvat tämän kappaleen kahtapuolta ovat Palo-Pyhävaaran takaa isojenpoikien umpimetsästä. Alakuvasta joku saattaa oivaltaa jotakin myös jyrkkyydestä ja polkuahan ei ole ollenkaan rinteessä.

VIIKKO 41.

Ma-Ti-Lepo
Ke-10 km - 1.06.
To-Lepo
Pe- 8,3 km - 1.01.
La-Lepo
Su-10 km - 1.19.

28,5 km - 3 tuntia ja 27 minuuttia - 739 m vertikaalista nousua.
Tarkemmin Stravasta tai Garmin Connectista; linkit blogin oikeassa ylänurkassa.

SYYSKUUN SUMMAUS

304 km - 46 tuntia - 3823 m vertikaalista nousua.

Loppuun erityiskiitokset Nivalan Keijolle oivallisesta vinkistä kaapia leivinuunin hiilet pesäluukun eteen loppuunpalamaan. Todellakin toimii eli pesään ei jää juurikaan muuta kuin hitunen tuhkaa. Aina on uutta opittavaa !