ISO-SYDÄNMAAN RAUHASSA

ENSIKERTALAISEN KOKEMUKSIA ISO-SYDÄNMAAN REITILTÄ.

I-Sr:llä on kotisivut joten en yksityiskohtaisesti esittele reittiä. Kotisivuilta löytyy kartat, historiaa ja tapahtumia reitillä. Linkit blogini lopussa.
Kokonaisuutena reitti tarjoaa erämään rauhaa ja hiljaisuutta kaikentasoisille kulkijoille. Varsinkin järvet ja kauniit kankaat jäivät mieleen. Suot tarjoavat perspektiiviä ja kenkiä voi kuivata taukopaikoilla jos on astunut onnensa ohi.

Tähän alkuun nostan valtaisan talkootyön merkityksen. Onni ja Nivalan Keijo ja lukuisat muut ovat talkootyönä raivanneet ja merkinneet uraa maastoon. Pahimpien ojien yli on siltoja tai riukuja ja erinomaisen reittimerkinnän ansiosta laajoillakin suopätkillä hahmottaa hyvin minne pitäisi mennä.
Polku on valmis ja paranee kuljettaessa mutta sitä on huollettava. Lisäksi ne sankarit jotka ajelevat maastoautolla tai traktorilla pitkospuut palasiksi pitäisikin viedä Pesänevalle ja kävellen ilman kenkiä. 
Eli annetaanpa arvo niille jotka ovat reitin raivanneet ja palkitaan heidät reittiä lihasvoimin kulkien.

Lähdimme viisimiehisenä partiona reitille juoksemaan Pyssymäeltä lauantaina kello kymmenen. Meitä ennen oli lähtenyt yksi ryhmä jo aamuseitsemältä, heillä oli tavoitteena 13 tuntia ja meillä suunnitelma 10 tunnin juoksuun. Myöhemmin selvisi että myös pari kauniimman sukupuolen edustajaa olivat liikkeellä salaa koko reitin kierrolla kävellen ripeää vauhtia.
Sain kunnian juosta kärjessä eli pääsin vanhempana teuraana sopivasti jarruttelemaan nuorempien tai kovakuntoisempien säntäilyä. Lisäksi kun reittiä juoksee ensikertaa niin kärjessä saa parhaan käsityksen maisemasta.

Nivalan Keijo oli Onnille sanonut että Pasikin saa juosta siihen kymmeneen tuntiin. Tämä kerrottiin minulle jossain 35 km vaiheilla.
Arvostan kovasti Keijoa, etenkin kun pikkuhiljaa jaamme samaa valitettavaa asiaa mistä nuoremmat kollipojat eivät ymmärrä mitään - nimittäin vanhenemista ja elastisuuden katoamista. Nimenomaan elastisuuden katoaminen rassaa paikkoja maastojuoksussa.
Lisäksi Keijo seuraa blogiani ja on varmasti pannut merkille alavireisyyden ja kehnon syyskuun harjoituksellisesti joten arvio oli napakymppi.
Lähdin kuitenkin avoimin mielin matkaan. Harjoittelen kotona suhteellisen paljon teknisillä poluilla joissa on korkeuseroa huomattavasti enemmän kuin Keskipohjanmaalla edes osataan kuvitella. Lisäksi juoksupohjani kestää kyllä hieman äkkinäisempiäkin liikkeitä mutta siinä Keijon kanssa jaan saman ajatuksen, että näin vanhemmiten ei saisi yhtään olla juoksematta vaan pitäisi juosta päivästä päivään mikäli aikoo säilyttää helppouden tunteen.

Tiesin että reitin alku on helpompaa joten aloitin kuuden ja puolen minuutin kahtapuolta olevaa alkuvauhtia. Koska reitillä järjestettiin PEP-polkujuoksu kesällä olin kisassa toiseksi tulleen Marko Mattilan kanssa puhelimessa keskustellessa saanut hyvän käsityksen mitä jumppaa on odotettavissa. Hevosteluun alussa tällä reitillä ei ole varaa.

Ensimmäinen yllätys porukalle tuli siitä kuinka kovaa maasto oli. Yöpakkanen oli kovettanut uran hämmästyttävän kantavaksi joten päästiin huomattavan helpolla soilla. Onni sanoikin että kosteus oli tasoa 2 kun asteikko on kymppiin.
Reitti on rakennettu traditionaalisen vaelluspolun haamulle joten se kulkee niin kuivalla maalla kuin noissa oloissa yleensä mahdollista on. Toki ura on paikka paikoin suopursujen ja heinän reunustamaa, peitteistä ja kapeaa mutta levenee tulevaisuudessa huomattavasti.

Toinen yllätys oli että Valio-myrsky ei ollut kovin pahasti osunut reitille. Toki näin pitkän ja monen kunnan alueella puikkelehtivan reitin varteen mahtuu jatkuvaa muutosta esimerkiksi tuulenkaatojen ja metsätöiden osalta mutta aika vähän oli moton jäljiltä olevaa raiskattua lohduttomuutta, jossa tunnelmaa lisäävät poikittaiset risut jalkovälissä kun rallatetaan menemään.
Reitille kertyy nousumetrejä vain reilu 200. Tästä joku äkkinäinen voisi kuvitella helpoksikin taipaleeksi mutta erehtyy nautinnollisen raskaasti. Reitin haastavuus tulee yksitoikkoisuudesta. Tekninen polku, suo, kangaspolku, harvat kalliot, sammaleinen louhikko, ojanpenkka ja rantapöpelikkö. 
Yhtään ei voi rentoutua jos vauhti kasvaa vaan on keskityttävä jalansijaan.  Harvoissa paikoissa kuten tienylityksissä tai rantapenkoilla voi hieman löysätä. Muuten herpaantumisesta seuraa katolleenmeno välittömästi. Pysyin pystyssä mutta viittä vaille tilanteita oli jokunen.

Ympärillä hiljainen erämää. Jäätyviä järviä. Kanervikkokankaita ja jäkälää. Aurinko paistaa naavaisen metsikön läpi.  Viisi miestä, juoksu ja hyvää huumoria. Voisiko päiväänsä enää paremmin viettää.

Nautin kärjessä maisemista tietäen kuitenkin että lunta tulee henkilökohtaiseen tupaan jossain vaiheessa. Teknisillä osuuksilla vauhti painui helposti kahdeksan minuutin tuntumaan. Kun vauhti alkoi olla yhdeksän kantimissa tiesin että näin pitkän yhtämittaisen maastorymyn rutiinin puute alkaa vaatimaan veronsa. Jossakin 45 kilometrin kohdalla oli selvää että lopussa hidastuu entisestään.

Olen viimeisinä vuosina tottunut monipäiväjuoksuissa syömään päivän kuluessa enemmän. Nyt juoksurepussa oli kolmen litran säiliö vettä imuletkulla, Pullo mehua ja ruisleivät paksuun folioon käärittynä. Lisäksi neljä geeliä ja Leaderin Barebar energiapatukoita muutama.
Viimeisillä kilometreillä alkoi energiavaje painamaan joten tultiin Onnin kanssa loppu kaksin nippa nappa alle yhdeksän tunnin. Tuomas, Sauli ja Erkki juoksivat lopun noin viisi kilometriä hieman ripeämmin, joten saivat parikymmentä minuuttia paremman ajan.

Pakkanen hellitti päiväksi hiukan mutta kiristyi sitten illalla taas. Pääsimme sopivasti pois metsästä eikä otsavaloa tarvinnut. Lopussa astuin harhaan ja pääsin tunnelmaan kun meni polvea myöten kuraan. Voinkin hyvin ymmärtää reitin suo-osuuksilla kesän kilpailussa koettua tuskaa. Lämpöä ja paarmoja sekä genitaaleja myöten suossa. Kivaa ja tehokasta !

Juoksin reitin Salomonin Speedcrosseilla. Ne ovat kannasta hieman korkeat eli kiikkerät mutta pitävät penkoilla ja juurilla kohtuullisesti ja vesi tulee ulos hyvin. On parempiakin kenkiä, mielestäni ei ole Inovin voittanutta näissä leikeissä. Suunnistusnastariakin olisi voinut koittaa mutta ainahan sen tietää vasta jälkeenpäin näissä koitoksissa.
Mukana repussa oli kuiva paita, pipo, hanskat ja sukat mutta niitä ei tarvittu. Tälle reitille kylmemmällä kelillä kalvosukka on paras. Neopreenistä tulee rakkoja mutta kalvosukka pitää lämmön paremmin. Minulla oli tavalliset coolmax-sukat eikä varpaita paleltanut paitsi aivan viime metreillä.

Olen kokemukseeni kovin tyytyväinen. Hieno reitti. Reittiennätys on hiukan yli seitsemän tuntia. Kokemuksellani sanon että täytyy olla erittäin juoksuvoimainen yksilö joka tulee keskiarvokosteudella läpi hiukan yli kuudessa tunnissa. Alle kuuden tunnin aika vaatii mestarin.
Sensijaan kaikki ne jotka selviytyvät liikkuen alle kahteentoista tuntiin voivat olla ylpeitä suorituksestaan. Itse en nykytilassa pysty juoksemaan reittiä kovin helposti alle kahdeksaan tuntiin joka kertoo maastoharjoittelun rutiinin kapeudesta.
 
Jokainen kerta maastossa on yksilöllinen johtuen juuri märkyydestä tai vuodenajasta mutta sehän on juuri se polkujuoksun salaisuus. Meitä on moneksi mutta ei ole mitään järkeä juosta jatkuvasti asvaltilla kun tarjolla on näin hienoa luontoa koettavaksi.

JÄLKEENPÄIN

Tiedän että blogiani lukee moni harrastaja joka miettii omalle kohdalleen erilaisia ultrahaasteita. Usein kysytään palautumisesta. Millä perkeleellä ne aina vaan vetää ?
Kerronkin tässä hieman I-Sr:n kierron jälkeisistä toimista.

Matkailuauto odotti lämpimänä parkkipaikalla. Muut ulkona vetivät pakkasessa kuivaa niskaan. Minä menin suihkuun mutta ennen sitä kippasin palautusjuoman ja vissyä. Onni tuli autoon vaihtamaan kuivat vaatteet ylleen.
Tämän jälkeen pidettiin loppupalaveria makkaranpaiston kera pimenevässä illassa. Osa porukasta oli jo lähtenyt ja emme mekään kauan istuneet kylmässä vaikka lämmintä olikin päällä. Söin kaksi makkaraa ohimennen ja toivotettiin hyvät jatkot.
Palasin autolle ja keitin kahvit. Tein pari voileipää joiden päällä oli mätitahnaa ja kippari-juustoa sekä tomaattia. Lisäksi muromysliä tyrnimarjakeitolla sekä maustekakkua siivu.
Tässä yhteydessä en malta olla lohkaisematta että Härmän Jätkän evästyksiin ei Rehellisten Lapinmiesten puheet vaikuta. Sami Jauhojärvi oli todennut Juoksija-lehdessä että kolme pahinta piilosokerin lähdettä ovat mysli, murot ja jogurtti.
Huippu-urheilussa ehkä tekee jotakin viidellätoista sekunnilla jotka saattaa säästää kun välttää piilosokeria. Sensijaan olisin enemmän huolissani trans-rasvoista ja proteiinihypetyksestä tavallisen mutta paljon harjoittelevan kilpakuntoilijan kohdalla.
Yleensä syön näiden juoksujen jälkeen mielelläni kunnon ruokaa, esimerkiksi keittoa mutta nyt oli niin myöhäinen ilta että en viitsinyt kokata. Nautin nestettä lisää, katselin uutiset ja menin nukkumaan.

Heräsin sunnuntaina yhdeksän jälkeen. Oli viikon ensimmäinen päivä kun ei ollut mitään sovittua. Keitin kahvit, tein puuroa johon lisäsin mustaherukkahilloa, paistoin ruisleivän oheen pari kananmunaa ja söin siivun maustekakkua.
Levättyäni tovin lähdin Pyssymäen Tissilenkille verryttelemään. Juoksin reilun kympin etsien jälkiä eilisestä itsestäni. Illalla vasen jalka oli krampannut hiukan pohkeesta sekä takareidestä ja vielä aamullakin pohkeet olivat hieman saaneen oloiset mutta muuten tuntemukset kehossa olivat hyvät.
Verryttelyn aikana aurinko alkoi paistamaan. Koin jonkinmoista liikutuksen tunnetta juostessani pururataa hiljaa. Alavireinen mieli on alkanut kohentua eikä vähiten juoksun ansiosta. Ultrajuoksu ystävineen on siis se jänne joka kantaa vaikeidenkin aikojen yli ja antaa uskoa tulevaisuuteen.
Toisaalta tässä on tuli taas todistettua että syyttömän ei tarvitsisi juosta mutta syyllisen on syötävä jaksaakseen juosta. En nyt viitsi tänään sunnuntaina heti lähteä uudestaan Iso-Sydänmaan reitille vaikka siihen pystyisinkin.
Kokemattoman ultrajuoksukokemukseen kuuluu usein katkeaminen ja loputon väsymys. Jossain Iso-Sydänmaan hiljaisessa rauhassa saattaa noviisi itkeä tirauttaa kun voimat loppuvat, tavoite karkaa ja kaikki on kaukana. Silti rohkaisen kokeilemaan ja kehittämään itseään. Erämaan rauhassa tehty kestävyyssuoritus avaa aistit ja opettaa elämisen riemua - aina uudestaan ja uudestaan - myös minulle.


VIIKON 41. HARJOITTELU

Ma- maastossa 11,5 km - 1.17. Pitkästä aikaa hyvää juoksua.
Ti- Lepo
Ke- maastossa 14 km - 1.35.
To- Lepo
Pe- Onnin kanssa Nivalassa tiellä 10 km - 1.00.
La- Iso-Sydänmaan reitillä 57 km - 8.59.
Su- Pyssymäen Tissilenkillä verryttelyä 11,5 km - 1.19. (sis. 1 km kävelyä luuri korvalla.)

yhteensä 103 km - 14 tuntia ja 10 minuuttia

Alla kuvia jotka suurenevat klikattaessa. Kuvissa allekirjoittanut syö lähes jatkuvasti, olen pahoillani.

-Ensimmäisessä kuvassa Nivalan Noppanapa ja Hämeen Kohtuullinen lounaalla Nivalassa; paikan nimi meni ohi mutta hyvää oli - Onni voi kommenteissa mainita paikan nimeltä ?
-Toinen kuva on 57000 metrin esteiltä.
-Kolmas kuva on tauko Syyryllä. Tauko sisältyi kilometriin jonka aika oli noin 13 minuuttia eli liikkumaan oli tultu.)
-Viimeisessä kuvassa vanhempi teuras syö ja nuoret urheilijat venyttelevät. Onni kuvasi ja söi.

Iso-Sydänmaan vaellusreitti

Onnin blogi

Uikko liikuntapalvelut

BLOGIVIERAANA ONNI VÄHÄAHO

Blogivieras on uusi sarja blogissani. Sarja kertoo sähköpostikeskusteluista minulle tärkeiden ihmisten kanssa. Aiheet vaihtelevat mutta sivuavat ultrajuoksua ja menevät joskus jopa sen edelle. Eli ovat elävää elämää.
Sarjan aloittaa Nivalalainen ystäväni Onni Vähäaho. Perheenisä, hoitaja, ultrajuoksija, blogikirjoittaja, NHL-seuraaja ja etenkin pidetty liikuntamotivaattori. Kotiseudullaan Onni on ideoinut monenlaista tapahtumaa liikunnan ilon pilke silmäkulmassa ja saanut ihmiset hikoilemaan.

     

Kuvassa Onni oikealla nauttimassa Heinäkuun 2015 säästä Hämeenkyrössä luonani.

Tervehdys Onni. Väsyttääkö ?

Terve vaan, Pasi! Kiitos ensinnäkin kutsusta blogivieraaksi.

Väsyttää ja ei väsytä. Uni on hyvä mittari, ja mieliala.
On hyvä, että väsyttää - saa unen. Eli juuri nyt ei väsytä ei-toivotulla-tavalla. Olen koittanut myös arvioida ja ennakoida väsymyksen tilaa.. mm. jos olen lisäämässä harjoitusmäärää, pyrin ottamaan sen 24/7h suunnitelmassa huomioon.

Tietysti ultrajuoksijana on tilanteita, jolloin laittaa itsensä alttiiksi tiedostetulle

väsymykselle. <-  "Karkkipäiviä" ei sovi olla kuitenkaan liikaa, jotta väsymys pysyy hallinnassa.

Perheenisän roolin, vuorotyön ja oman harjoittelun yhteensovittaminen on hankalaa. Lisäksi tapahtumien järjestäminen ja muu normaali sosiaalinen elämä. Kellossa Nivalassa on todennäköisesti myös vain 24 tuntia. Ihmiset ruikuttavat että ei ehdi tai ei jaksa.
Miten sinä ehdit ja mistä joudut luopumaan ? Vai joudutko luopumaan ollenkaan ?

Aikaa ystävien tapaamiseen on liian vähän.
Ystävien tapaamista ja yhteydenpitoa olen pyrkinyt pitämään yllä yhteislenkkien muodossa, koska lähes kaikki muu aika menee muihin asioihin.

Kuitenkin työ on välttämätön aikasyöppö, harjoittelu (harrastus) on oma valinta ja perhe terveyden ohella se kaikkein tärkein, jonka kanssa vietettyä aikaa tarvitsen jaksaakseni elää ja harjoitella täydellä teholla.

Luonnollisesti muut harrastukset (mm. nhl-seuranta) ovat tällä haavaa sivussa, mutta henkisesti mukana.

Eli minun näkövinkkelistä 24h/vuorokausi on aika pieni osa siitä, mitä haluaisin. Toisaalta on kurjaa, kun on ihmisiä, jotka eivät keksi edes täyttöä annetuille tunneille. Sillä tavalla koen olevani hyvässä asemassa. :)

Me molemmat saamme, emme siis joudu, kohdata töissämme sairaita ja vanhuksia. Onkin usein mieltäliikuttavaa kun vaikean sairauden keskellä tai elämän loppusuoralla elämän ilo on rehellinen ja jokapäiväinen.
Olet varmasti ihmetellyt miksi niin monet masentuvat eivätkä löydä väriä päiviinsä vaikka kaikki on periaatteessa hyvin. Polku on auki mihin vaan jos itse tekisi.
Itse saan voimaa uskonnollisuudesta, mietiskelystä ja tasapainoisesta elämästä Kirsin kanssa.
Mihin käännyt kun voimasi loppuvat ?

Aina on vara hiljentää tai vaikka vallan pysähtyä. Voimat vähenee joskus liian kiivaan tahdin vuoksi. Ultrajuoksu on tuonut henkistä vahvuutta myös ihmisenä, ja ennen kaikkea sen kautta on oppinut tunnistamaan omia tarpeita, myös hiljentämisen taidon ennen väsymistä.

Varmasti voi elämässä tulla myös tilanteita, jolloin jotakin asiaa varten saattaa tarvita ammattiapua, mutta onneksi sitä ei ole vielä tarvinnut.

Nivala on pieni mutta viihtyisä. Teillä on käsittääkseni hyvää yhteisöllisyyttä - myös urheilun ympärillä. Se on voimavara mutta kaipaatko joskus isompiin ympyröihin ? Tarkoitan tällä virikkeiden hakemista niin elämään kuin juoksuunkin. Matkustaminen avartaa.

En kaipaa isompiin ympyröihin noiden syiden vuoksi. Joskus olisi muutoin mukava olla tuntematon - monestakin syystä. Sen sijaan esim. Lappi kiinnostaa loppuelämän mittaisena tavoitteena päästä tutustumaan ja kokemaan. Kenties sekä lomaillen, että harjoitellen. Ehkä osin polkujuoksukisojen kautta Lappiin. Viihdyn hyvin Nivalassa, ja täällä tuntuu edelleen löytyvän paljon juoksemattomia polkujakin. :)

Olet juossut ultria monipuolisesti mutta minun näkövinkkelistäni kovin lyhyen ajan. Olet päässyt kokemaan jo jopa kuuden vuorokauden yhtämittaista askellusta Unkarissa.
Mitä haaveita sinulla juoksun suhteen vielä on ? Kilpailu tai tavoitteellinen harjoittelu ei liene kaikki tai edes tärkeintä sinulle(kaan) ?

Tavoitteena on edelleen etsiä omia rajoja. Enempi haaveena pidän osallistua joskus pitkään polkujuoksukilpailuun, monipäiväiseen. Mutta kuten monien muidenkin haaveiden, sen ei ole ollenkaan pakko toteutua, jotta se säilyy haaveena. :) ...Kilpailu eikä tavoitteellinen harjoittelu ole tärkeintä. Tärkeintä on itsestä oppiminen, kokeminen, juoksun kautta voimaantuminen ja hyvänolon tunne, mikä juoksemisesta tulee. Toki suhteellisen nuorena ultrajuoksijana minulla on puolivakavia tavoitteitakin, toki tunnistaen oman rajallisuuden vanhana keihäänheittäjänä ja painonnostajana. :)

Tässähän on kulunut miltei neljän päivän tauko edellisestä viestistä. Tauko johtuu viikonlopusta ja siitä että itse nykyisin rentoudun sekä töistä että osittain jopa juoksustakin viikonloppuisin. Voitko itse kuvitella tilannetta että kaipaat juoksemattomuutta ?

Asia (juokseminen) ei ole minulle niin isossa roolissa kuin sitä voisi esim. blogiani seuratessa ajatella. Toisaalta en kaipaa juoksemattomuutta, mutta elämä ilman juoksua olisi myös täyttä elämää. Eli olen joutunut siirtämään juoksun tieltä paljon itselle mieluisia asioita syrjään. Näin on juuri nyt hyvä. Mielestäni on tärkeää olla elämän täytettä esim. loukkaantumisten tai muiden syiden katkaistessa juoksut joksikin aikaa tai kokonaan.

Hoitajana sinulle on tärkeätä että saat ilta- ja yövuoroista tervetullutta palkanlisää. Uskotko ollenkaan nykyisen hallituksen linjaan ja uskotko että he oikeasti ovat kansan asialla.
Minä en usko että hyvinvointi säilyy ilman amerikan mallia jossa vakuutukset hoitavat kustannukset. Minusta maailma ei voi olla demokraattinen tai tasapäinen sillä joukossa on aina niitä jotka haluavat enemmän tai eivät halua tehdä mitään muiden hyväksi.

Asia on sen verran kimurantti ja siten kovin vähän mustavalkoinen. Sipilän johtaman hallituksen lähtölaukaus leikkausehdotuksineen oli suorastaan järkyttävä. Nyt on menty parempaan, tasapuolisempaan suuntaan. Toivotaan, että kilpailuhypyt ja ketterät loikat osuvat sopivasti lankulle kaikille aloille. Edellinen lause alleviivatkoon minun suhtautumista politiikkaan. Kunhan eivät bensaa ja tulta heitä nuotioon niin siinähän pyörittelevät taikinaa. Yksikään heistä ei söisi kotona sen taikinan pullaa hyvällä omallatunnolla.

Keskustelu on ollut antoisa kuten keskustelut aina silloin kun ne tapahtuvat syvästi tuntevien ihmisten kanssa. Olet harvinaislaatuinen persoona koska empatia on sinuun sisäänrakennettu. Kysyn tähän loppuun että miten tästä maailmasta sinun mielestäsi tulisi parempi paikka ?

Jos jokainen kohtelisi lähimmäistä kuten haluaisi itseään kohdeltavan.

Et ole kysynyt minulta mitään vielä eli nyt olisi siihenkin tilaisuus.

Onko sinulla jokin kiinnostuksen kohde elämässä josta blogisi lukijat eivät vielä
ole kuulleet?

Pitkään blogiani lukeneet muistavat että olen myös radioamatööri mutta se(kin) voi olla uusi asia joillekin. Kuulun niihin ihmisiin joilla on harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita tauolla pahojen päivien varalle. Oikeastaan aika ei riitä kaikkeen mukavaan ollenkaan.
Mitä todella haluaisin on lukea enemmän sekä kirjoittaa sen keskeneräisen kirjani - aika näyttää mitä jälkeeni jää.
Ai niin, vastaus kysymykseen on siis : Ei mitään sellaista mikä kaipaisi julkistamista.

Laitatko tähän linkin mielimusiikistasi you tubessa niin laitetaan videokin jatkoksi lukijoiden riemuksi.
(ps. Beatleseja en suosittele...)

On niin paljon hyvää mielimusiikkia... voisin hieman yllättää?

 

Olin onnekas saadessani tavata mestarin.


Kiitos Onni vierailusta ja nähdään taas.

   VIIKKO 40. HARJOITTELUNI

Ma-Lepo.
Ti-Maastossa, osa ryteikköä 13 km - 1.33.
Ke-6 km otsalampulla maastossa pimeässä - 44 min.
To-11 km väkinäistä tiellä - 1.09.
Pe-Lepo.
La-Kaitajärven lenkki 19 km - 2.00.
Su-Julkujärven tienoilla 18 km - 2.02.

Yhteensä 67 km, 7 tuntia ja 28 minuuttia.

Alavireisyys jatkuu. Viikonloppuna juoksin pari standardiani saadakseni aerobisen sysäyksen koska ensi lauantaina on Nivalan porukoiden kanssa tarkoitus juosta noin 57 km vaellusreitillä.
Alavireisyys ei parane idiootin roolia vetämällä eikä suomen kansalaisena, sensijaan juosten aikanaan varmasti kyllä.
Idiootti tässä tarkoittaa vastuunsa kantavaa, työllistävää yrittäjää jolle jää omaksi hyödyksi kasa maksettuja laskuja ja tekemisen ilo.
Tekemisen ilokin on tavallisena suomen kansalaisena kyseenalainen. Mielenosoittajat osoittavat maahanmuuttajia vastaan ja puolesta. Tällä välin poliittinen eliitti eli broilerit jatkavat räpistelyään ja ovat onnellisia että huomio on muualla.
Kevan johtaja eroaa ja saa 200000 tuhatta lähtiäisiksi. Samaan aikaan valitetaan että eläkerahat loppuvat. Kuntien eläkevakuutus olisi tuollakin rahalla maksanut eläkkeitä pitkän pennin.
Paras ilo on kuitenkin vahingonilo. Pirkanmaalle perustettiin 2000-luvun alussa rahasto nimeltä Tamseed. Pääomasijoitukseen tarkoitettuun rahastoon osallistuivat myös kunnat. Lopputuloksena Tampere ja ympäristökunnat menettivät kolme miljoonaa. Koko rahaston yli 8 miljoonan sijoitukselle tuli tuottoa 1589 euron korkotulot, ei muuta.
Joku konsultti ottaa nyt Pina Coladaa palmun alla tyytyväisten bisneskumppanien kanssa lämmöstä nauttien. Täällä syksy saa mutta kunnallispoliitikko ei, hän löysää kravattia ja miettii mikä meni vikaan. Rahasto purettiin kesäkuun lopulla.
Kunnat saivat kokea konkreettisesti pääomasijoittamisen nurjat puolet. Tämä on lopputulos kun irti todellisesta elämästä olevat poliittiset broilerit räpistelevät hyväuskoisuuttaan.
Näitäkö varten suomalainen pidentää päiväänsä ja luopuu lomapalkastaan, näitäkö varten yrittäjä yrittää ja hoitaja valvoo yönsä osastolla ?

SYYSKUUN SUMMAUS

Juoksua 207 km, 22 tuntia ja 14 minuuttia.

Ihan helvetin säälittävä kuukausi mutta ei masennuta.

  

KUPLIA

Juttelin tänään työasioissa tutun yrittäjän kanssa. Tuli puhetta vuodesta 2016 ja kertoessani omista tarpeistani hän tokaisi että ei hän tiedä missä silloin ollaan tai mitä tapahtuu. Tämä kertoo ihmisten elämisestä tutussa kuplassa. Tahkotaan päivästä toiseen eikä tajuta että vuodet vierivät.
Blogini lukijat ehtivät tottua säännöllisiin sunnuntai-illan päivityksiin. Viime aikoina nämä ovat siirtyneet maanantai-illoiksi. Tämä johtuu omasta kuplastani. Pyrin viikonloppuina rauhoittumaan pois työstä, kirjoittamisesta ja jopa nykyisin juoksustakin silloin tällöin. "When the power is off the real life begins. " - on oma lanseeraukseni enkä vieläkään keksi parempaa kansainvälistä.
Varsinainen kupla on "das Auto." On uutisoitu että VW-konserni on tuotteissaan manipuloinut autojen päästöjä. Volkswagenin ja Audin perässä myös BMW on tunnustanut. Ja kuinka moni muu vielä seuraa perässä ?
Maailman pelastaminen on tärkeää mutta ammattiautoilijana olen seurannut huvittuneina cityvihreiden ja kukkahattutätien avautumisia yllämainitusta "skandaalista" eri yhteyksissä. Jo pitkään on ollut mahdollista imuroida auton oma tietokoneohjelma ja muuttaa se niin että moottori ei tiedä saastelaitteista mitään. Tähän kun katalysaattori on vielä halkaistu, tyhjennetty ja hitsattu kasaan on saatu päällisinpuolin lailliselta vaikuttava auto. Liikuttavaa on että operaation jälkeen kulutus yleensä laskee ja auto menee päästömittauksista läpi ! Kaikkea kun ei katsastuskonttorilla mitata.
Ongelmana on ollut että läheskään kaikkiin uusiin autoihin ei ohjelmamuutoksia ole ollut saatavilla. Niinpä itsekin olen uhrannut viimeisen viidentoista vuoden aikana kymmeniä tuhansia euroja imupuoleltaan tukkeutuneiden ammattiautojeni korjauksiin. Pitäähän lakia noudattaa että maailma pelastuu. Surkuhupaisaa on että kilpailukyky ei samalla pelastu.
Naiivit suomalaiset luulevat että maailmassa kaikki noudattavat sääntöjä. Ja sitten ihmetellään että meillä ei mikään kannata. Joskus kulissien takana on varsin ruma maailma. Kestävän kehityksen ja reilun kaupan ynnä muiden "kaikki pelaa"-paskapuheiden takaa löytyy joskus ihan sitä itseään. Kuten tässä VW-konsernin tapauksessakin. Uskomatonta on että jäivät kiinni - ei se että huijasivat !
Aihe on minulle läheinen sillä olen saanut tarpeekseni diesel-autoilusta ammattiajossa. Yritykseni seuraava taksi on hybridi. Täyssähköautoon eivät rahkeet riitä koska tukea ei enää saa. Niinsanotun PHEV-hybridin eli pistokkeesta ladattavan, polttomoottorilla varustetun auton hinta/toimintasäde ei vielä anna mahdollisuutta taksiajoon mutta tavallisen itse sähkönsä tuottavan hybridin kylläkin.
Ympäristöteko ei hybridin ostaminen välttämättä ole vaikka sen päästöt ovatkin todella alhaiset. Auton valmistaminen on kalliimpaa ja jättää sekin jalanjäljen mutta mikäpä ei jättäisi. Käytännössä yritykseni osti Suomen viimeisen 2015 mallisen Toyota Prius Hybridin. Malli uudistuu vuodelle 2016 täysin.
Kyseessä on polttomoottorilla varustettu hybridi joka kulkee osan matkasta sähkömoottorinsa avulla. Auto tekee sähköä ajoakkuunsa jarrutusenergialla sekä tietenkin käydessään polttomoottorilla. Käytännössä alle 50 km/h nopeuksissa useissa tilanteissa mennään sähköllä. Luvatut kulutukset ovat 3,8 tai 4 litraa bensaa sadalla. Todellinen kulutus on isompi mutta ammattiajossa hyötyä on saatu muullakin tavalla. Toimintavarmuus on ollut huippuluokkaa ja esimerkiksi jarrupaloja on vaihdettu tavallista autoa harvemmin.
Karkea oma arvioni on että vuosittaisesta ammattiajomäärästä noin neljäsosa mennään sähköllä. Lisäksi tyhjäkäynnin määrä laskee rajusti koska auto ei normaaliolosuhteissa käy lainkaan esimerkiksi seisoessaan liikennevaloissa. Myös ohjaamon lämmitys ja viilennys käyttää osittain sähköä eikä tarvitse näin polttomoottoria lainkaan. Harhakuvitelmia ei kuitenkaan ole. Kun pakkasta on miinus 20 astetta niin toki bensaakin kuluu.
Kun media työntää päivästä toiseen lamaa ja sopimusriitoja on hieman haastavaa katsella oman kuplansa läpi jonnekin kauas tulevaisuuteen. On ennustettu että 2025 autoista on jopa 25 prosenttia osittain sähköllä kulkevia. Osaltani tämä on siis sitä kertomaani toisinajattelua. Höyrymakkara- ja turpotiisselimiehet ovat erikseen. Sähköautoilussahan päätökset ovat vain ja ainoastaan poliittisia. Kenellä on öljyä sillä on valtaa ja niin edespäin.
Kehitys kohti puhtaampaa maailmaa on silti väistämätön. Valitettavasti minun sukupolveni kohtaloksi näyttää lankeavan esi-isien sontiman maailman puhdistuksesta lankeava lasku. Päivän pidentämisen motivaatioksi eivät kuitenkaan käy edelleenkään legendaariset "ei silloin ajateltu" eikä "me olemme rakentaneet Suomen" -sloganit.
Olen saanut tarpeekseni myös yhteisen hyvinvointivaltion ylläpitovaatimuksista. Keskikaljan ja liiallisen viinankäytön rappeuttamat suuret ikäluokat ovat alkaneet vinkua. Jotenkin tuntuu että vinkumisesta ei tule loppua. Vinkumisen lisänä perisuomalainen kateus saa lisää jalansijaa.
Jalansijaa tuntuu saavan myös rasismi. Eläkeläispariskunta antaa lehdessä lausuntoja että pakolaisia vuorilta tulee opastaa jos he eivät osaa käyttää vessaa. Harvoin sanon suoraan mutta nyt on pakko todeta että Suomessa ähkittiin vielä savupirtissä oljilla ilman housuja silloin kun jossain muualla kirjoitustaito ja juokseva vesi olivat arkipäivää.
Esimerkiksi 1965 sovittiin 8-tunnin työpäivästä. Nyt sama porukka vinkuu että meidän tulisi pidentää omaa työpäiväämme jotta laskut saadaan maksettua. Vinkujat ovat ensin hoitaneet koko joukon sosiaalietuuksia ja nyt niitä leikataan vimmaisesti kun ei olekaan varaa niihin. Ja miksiköhän ei ole ? Olisiko kupla viimein puhjennut. Tehtiinkö ennen oikeasti töitä vai työaikaa ? Ja mistä maksettiin ? Tehdystä työstä vai läsnäolosta ? Juu. Ja velalla.
Viimeaikoina juoksu ei ole maistunut. Tämä ei ole aiheuttanut mitään kovin mullistavaa elämääni. Ehkäpä en sittenkään ole elänyt kuplassa koska näytän selviävän ilmankin. Kehitys tässäkin on väistämätön. Ilmaa pitää saada ja se käy helpoiten lähtemällä lenkille syksyiseen metsään. Sen jälkeen on tarve puhtaalle vedelle niin ulkoisesti ja sisäisesti. Ja saippualle. Ja siitä ne kuplat sitten taas syntyvät.


VIIKKO 39.

Ma - Tiellä 8 km - 55 min.
Ti- Lepo
Ke- Vauhdinvaihtelua 11 km rytmillä 1 km / 1 km ; hitaat kilometrit 6.37 - 5.50, nopeat 4.57  - 4.29, koko harjoitus yhteensä 1.00.
To - 5 km verryttelyä - 35 min.
Pe- Lepo
La- Tuuri Talasnevan tiellä 10 km - 1.01.
Su- 11 km - 1.09. Tuurin kylällä.

yhteensä 45 km - 4 tuntia ja 40 min.

Kun ei maistu niin ei maistu.

LIEKKI PALAA HILJAA

Illat pimenevät. Takassakin on pitänyt polttaa tulta silloin tällöin. Jos ei varsinaisesti lämmityksen takia niin ainakin poistamaan kosteutta. 
Katselin tässä eräänä iltana hiipuvia kekäleitä ja mieleeni juolahti että juoksuni muistuttaa niitä tällä hetkellä. Lisänä on pelko siitä että tulta ei saa enää palamaan jos sen päästää sammumaan.
Vuosiin 2011 - 2014 ajoittuvalla jaksolla olen juossut 17689 kilometriä. Tuon jakson aikana olen juossut kaikilla ultramatkoilla kilpaa alkaen 50 kilometristä päätyen 6-päivään. Kruununa on tietenkin "Tuhat Mailia Elämälle" eikä vähiten siksi että se ei ollut kilpailu.
Tajusin vasta äskettäin että edellämainittu jakso päättyi vuoden 2014 joulukuun sairastumiseen ja mystiseen mykoplasmaan. Tätä seurasi liian nopeasti kasattu harjoittelu keväällä 2015 ja Unkarin 6-päivän tasapaksu vääntö.
Nyt olen sitten tässä. On lenkkejä jolloin tekee mieli pysähtyä ja pistää kävelyksi. Toisaalta on lenkkejä jotka sujuvat erinomaisesti. 
Eräs erittäin huolestuttava piirre kuitenkin on ja pysyy. Jos juoksen hiukankin enemmän kahden tai kolmen peräkkäisen viikon aikana väsymys tulee välittömästi takaisin. Olo on kuin ylensyöneellä. Voimaton ja askel ponneton.
Näitä miettiessäni muistutan itselleni että vaikka olenkin kokenut ja juossut useita vuosia, niin yli neljäntuhannen vuosikilometrin vuosia on historiassani vain kolme. Kahdenkymmenenkolmen vuoden keskiarvo on "vain" 2856 juoksukilometriä. 
Keskiarvoon täytyy huomioida syöpävuosi jolloin juoksin 402 km. Seuraavana vuonna 1994 määrää tuli jo 2634 km ja heti perään vuonna 1994 sain kasaan 3683 km. 
Muutakin liikuntaa noissa kaikissa kahdessakymmenessäkolmessa vuodessa on mukana. Mutta vain juoksu lasketaan - näinhän se oli ?
Ystäväni Onnin kanssa naurettiin puhelimessa. Onni kysyi juoksustani ja sanoin että tulevia pyöräilijöitä me olemme kaikki. Ironiana tässä oli lopputulos. Auto, polkupyörä, rollaattori ja sairaalasänky. Ja sitten lopulta...
Kuka tietää ?
Onni käytti hauskaa kielikuvaa. Olen kuulemma sissi Anttalan kirjassa. Istun panostetun rautatien vieressä piilossa tarkkaillen. Voisin räjäyttää rautatien mutta en halua juuri nyt. Aika tulee ja sitten räjähtää.
Todellisuudessa en ole harjoitellut vuosieni varrella mitenkään hirvittäviä kilometrimääriä. Moni on juossut paljon enemmän. Mutta kuinka moni näistä juoksee edelleen ?
Nautin juoksusta vuodesta toiseen. Kirsi tekee aivan liian hyvää ruokaa jotta pystyisin lopettamaan juoksemisen. Jos lopetan niin minusta tulee iso ja alan hikoamaan. Siis vielä enemmän kuin nyt. Hiki nimittäin laiskan syödessä.
Suomessa on tällähetkellä erittäin negatiivinen ilmapiiri. Joudun yrittäjänä seuraamaan asioita työni puolesta. On pakko jos aikoo tehdä liiketoimintasuunnitelmaa tulevaisuuteen. Vaikka olen peruspositiivinen niin tämä jatkuva julkinen vääntäminen talouden kanssa pistää mielen mustaksi.
Pelko siitä että ei saa liekkiä palamaan onkin pelkoa tasapäistymisestä. Taantumisesta harmaaseen massaan. Lyödyksi tulemisesta. Pelosta että unohtaa inhimillisyyden.
Hyvinvointi on ehkä turvattava mutta keskiössä on aina ihminen. Elämä on ihmistä varten - ei kasvua tai kvartaalia eikä kilpailukykyä varten.
Juokseminen ja ultrajuokseminen onkin todellinen kontaktipinta omaan mieleen. Näköalapaikka arvojen punnitsemiseen. Missään tapauksessa en aio luovuttaa. Päinvastoin 2016 tuokin aivan uusia ulottuvuuksia. On valintojen aika. On jälleen aika toteuttaa haaveitaan elämässä. 
Juoksu seuraa mukana kuuliaisesti. Tavalla tai toisella liekki palaa.


VIIKON 38. JUOKSUT

Ma- 8 km tiellä - 52 min.
Ti- 14 km - 1.26.
Ke- 8 km tiellä 54 min.
To 10 km - 1.07.
Pe- 10,5 km - 1.18. Osin maastossa: sisältää kilometrin kävelyä luuri korvalla.
La- Lepo / Erittäin raskas mönkijäsiltojen purku ja uudelleenrakennus. Lekaa, lapiota ja rautakankea- osastoa.
Su- Ap. metsätyö ja puunajo kolme tuntia.
       Ip. 12,5 km maastojuoksua teknisillä poluilla ja umpimetsässä - 1.30.

yhteensä 63 km - 7 tuntia ja 7 minuuttia

Alla olevan siltamallin saa kopioida vapaasti. Puut eivät ole kiinni toisissaan vaan päät upotettuna maan tasalle. Molemmille sivuille on lyöty puolimetriset tuoreesta kuusesta tehdyt maakiilat tueksi ja keskellä olevat poikittaiset pöllit lukitsevat rakenteen pitäväksi. Kestää taatusti helposti 2 tonnin kuormaa.

Syksyinen metsä on kaunis hauraassa valossa.
 

 Kuvat suurenevat klikkaamalla.
 

PÄÄSTÄ IRTI

Kun kirjoitan tätä kello on jo melko paljon. Kolme eri ihmistä on tänään eri yhteyksissä todennut että et ole vielä päivittänyt blogia. Puhelimessa, sähköpostitse ja sattumalta livenäkin. On valtavan kannustavaa saada palautetta noin. Se ei silti aiheuta paineita kirjoittamiseen - pikemminkin päinvastoin.
Vaikka kello onkin jo paljon niin venyn hiukan. Teille ja itselleni jäsennän.

Pyrin kehittämään mieltäni jatkuvasti. Päinvastoin kun luullaan se ei aina minun tapauksessani tapahdu juoksemalla. Joskus on päästettävä irti. Oltava juoksemattakin. Vaikka väkisin.
Irti päästäminen on mielenkiintoista. Kristillisessä uskossa jättää elämänsä Jumalan käsiin. Budhalaisuudessa välttää takertumista. Minun käsitykseni mukaan ultrajuoksussa luopuu tavoitteen tavoittelemisesta väkisin ja saavuttaa sen vapautuneesti. Luopuu keinotekoisesti itse itselleen asettamista rajoista ja saa sen mistä luopuu. Eli menee rajan yli.
Tapasin sattumalta Kilpisjärvellä budhalaisen munkin Markuksen, jonka kanssa kävin englanniksi yli kolmetuntisen keskustelun. Osaan saksaa vähän ja sveitsiläisenä englanti ei ollut Markuksenkaan äidinkieli mutta ei saksakaan vaikka hän sitä ymmärsikin. Totesimme keskustelun jälkeen huvittuneina että molempien englanti joutui koville mutta päämäärä ei. 
Loppujen lopuksi oli vapauttavaa todeta että pyrkimys pois itsekeskeisyydestä rauhalliseen harmoniaan oli yhteneväinen. Todellinen suuruus syntyy vain nöyrästä kulkemisesta samaan suuntaan riittävän kauan. Mikä on riittävää jää nähtäväksi.
Nykyihminen pyrkii hallitsemaan kaikkea. Onkin puhdistavaa tajuta että itse ei suinkaan voi vaikuttaa kaikkeen vaikka illuusio siitä elää vahvana. Vaatii uskoa jättää elämänsä omien käsiensä ulkopuolelle. Noin kuvainnollisesti sanoen.
Olen aloittanut irtipäästämisen mentaalisen harjoituksen pikkuhiljaa. Ajatus alkaa siitä että jokainen terveytensä ja kykynsä mukaan pyyhkii pyllynsä itse ja ilmaiseksi. Hyvinvointiaan ei voi ostaa eikä edes oppia maksullisesti vaan se on opittava itse. Opettaja voi opettaa ja teksti puhutella mutta valinnat ja usko niihin jäävät itselle. Ja etenkin rohkeus toteuttaa ne.
Pyllyn pyyhkiminen- terminä liittyy myös tähän suureen uutiseen jonkinasteisesta yleislakosta perjantaina. Asia on kesken vielä tätä kirjoitettaessa. Minulta ette saa suoraa mielipidettä vaan kysymyksen että mikä ihmeen herrakansa suomalaisista on tullut ? 
Euroopassa on paljon maita jossa kesäloma on kaksi viikkoa. Saksalaiset ilmoittivat jo vuosia sitten tekevänsä pidempää päivää jos työpaikat säilyvät. Ja mitä tekee idiootti suomalainen ? Hinnoittelee itsensä pihalle. Lopullisesti.
Minua ei oikeasti kiinnosta. Minä olen päästänyt irti työn oravanpyörästä niin pitkälle kuin mahdollista tässä vaiheessa. Minulle on turha vittuilla. Tienasin tänään 50 euroa käteen yhdeksän tunnin työpäivässä. Tervetuloa yrittämään. Ja kyselemään palkallisesta ruokatunnista ja muista lisistä.
Silti en anna päivääkään pois. Sillä sitten kun aika on oikea niin lähden juoksemaan. Ja voi olla etten pysähdy ennenkuin ruoho on vihreämpää. Ja sitä ennen on kiivettävä.



FIAT DUCATON KAASULÄPPÄKOTELO JA JOHTOSARJA PLUS MUUTA HUOLTOA

Otsikko on omituinen koska haluan että googlettamalla kokemukset leviävät. Tieto ei siis lisää tuskaa paitsi mersun ostaneilla jotka saavat samat viat kalliimmalla.
Kun matkailuautoa huolletaan täytyy ymmärtää jakaa asia erikseen kahtia, asuinosan huoltoon ja auton huoltoon. Meillä asuinosan huolsi Caravan Erälaukko ja auton korjasi Elovainion autohuolto ja allekirjoittanut.
Wc:n magneettiventtiili vuosi pyttyyn vettä hiukan. Koska meillä on uppopumppu ei vesivahinkoa synny sillä jokaisen hanan yhteydessä on kytkin. Eli painetta on vain tarvittaessa. Magneettiventtiili vuosi silti jäljelle jäänyttä verkostopainetta ja se vaihdettiin. Joskus auttaa puhdistus mutta meillä se oli rikki.
Keittiönhana uusittiin. Jääkaapin poltin puhdistettiin, suutin vaihdettiin ja tarkistettiin sytytyskärjet. Kaasulaitteet koeponnistettiin ja lieden kolmen levyn polttimet putsattiin ja yhteen vaihdettiin liekinvarmistin.
Asiantuntevaa ja luotettavaa palvelua sai jälleen kerran Erälaukolta Tampereen Hervannasta.

Itse Fiat Ducaton 2,3 litraisen vuosimallia 2008 ahdetun commonrailin huolto onkin sitten toinen tarina. Pohjoisen reissulla moottorin vikavalo syttyi. Kävin Rovaniemellä testerissä eli ajoin yli 600 kilometriä ylimääräistä. Samalla ostin paikallisesta Motonetistä OBD-koodinlukijan, jolla vikakoodit saa myös poistettua. Automme kun menee varatilaan vian ollessa aktiivinen ja sitten se ei kulje kunnolla. Hädin tuskin 70 km/h pahimmissa Norjan ylämäissä kaasu pohjassa.
Olin jo autoa ostaessani tietoinen että Fiatin moottorin johtosarja aiheuttaa vanhemmiten ongelmia. Johdot haurastuvat ja antavat aiheettomia vikakoodeja kuten meillä katkonainen egr ja katkonainen kaasuläppäkotelo jne. Ongelmasta pääsee sarjan vaihtamalla.
Sensijaan tämän blogin sivumäärä ei anna mahdollisuutta selvittää näiden commonrailien imupuolen ongelmia tyhjentävästi. Totean että pakokaasujen takaisinkierrätyksen tuloksena egr-venttiili syöttää kaasuläppäkoteloon tavaraa joka rappeuttaa läpän akselin tiivisteen ja kulkeutuu siitä elektroniikkaan. Maailma kenties pelastuu eli päästöt laskevat mutta omistajan rahapussi laihtuu kun osia uusitaan.
Itse osallistuin operaatioon purkamalla LMC:n etupuskurin, konepellin ja pohjapanssarin pois tieltä säästääkseni kustannuksia. Sitten purimme yhdessä asentajan kanssa niinsanotun lukkopellin pois ja sen jälkeen ammattilainen sai yksin hoitaa loput. Eli vaihtaa kaasuläppäkotelon ja johtosarjan. Tämän jälkeen taas kasattiin keula ja samalla korjasin maailmalla kolhittua pohjapanssaria hiukan ehommaksi.
Kehotan tee se itsemiehiä harkitsemaan kahdesti ennen piharemonttia. Egr:n putken pultit ovat usein ruosteessa eli niitä joutuu lämmittämään jotta ne saa irti. Kaasuliekkiä ei enää tämänpäivän moottoritilaan laiteta eli täytyy olla sähköinen pultinlämmitin. Ja myös momenttiavain kun uusi kotelo kiristetään. Ja ne tiivisteet...
Nyt se toimii taas tasaisesti, nykimättä ja heijaamatta. Ja opin minäkin uusia asioita vaikka minulla ammattiautoilijana on ollut viimeisen reilun viidentoista vuoden aikana kahdeksan hiukkasdieseliä. Samanlaisia ne ovat kaikki merkistä riippumatta kunhan niillä tarpeeksi ajetaan.
Alla kuvia tekniikasta kiinnostuneille.

Vanha johtosarja purettuna.

Kaasuläppäkotelo moottorin etupuolella. Johtosarjan pahimmat viat tulevat juuri punaisen öljytikun takana olevaan poikittaisen muovikuoren sisällä kulkeviin johtoihin tärinän ja lämmönvaihteluiden seurauksena.

Kuvassa musta osa pitää sisällään sähkömoottorin ja elektroniikan joka säätää läppää. Kuva kertoo hyvin kuinka likaisia nämä takaisinkierrättävien moottoreiden imupuolet ovat sisältä. Varsinkin peltinokkaisissa Fiateissa tuohon mustaan elektroniikkaosaan menee vielä vesikin kaupanpäälle ajanmittaan.

Matkailu avartaa...vasemmalla lattialla etualalla lukkopelti ja takana puskuri ja konepelti tukineen irtipurettuina.

VIIKON 37. JUOKSENTELUT JA MUUT LIIKKEET

Ma- 5 verryttelyä tiellä - 37 min.
Ti- Asvaltilla Hervannasta  Tampereen Hämeenpuistoon 12 km - 1.12.
Ke - Lepo / Kävelyä Kirsin kanssa puoli tuntia.
To- Tiellä 8 km - 48 min.
Pe- Lepo.
La- Kävelyä metsässä Pirunvuorella (Ellivuori)  2 tuntia ja päälle juosten Pirun lenkkiä 8,5 km - 48 min.
Su-  Ap. Pyöräilyä Kirsin kanssa 25 km Kärppälä - Kutala maisemissa.
        Ip. Pirun lenkkiä 6,5 km - 45 min.

Yhteensä juoksua 40 km - 4 tuntia ja 10 min. Muuta ei lasketa.

Urjalan poika kävi kylässä Vuoricaravanissa.

Live outside is life.

Kuvat suurenevat klikattaessa, caravaninfoa sähköpostilla tarvittaessa; osoite blogissa oikella sivupalkissa.

KUN LAHJAT LOPPUVAT NIIN ELÄMÄ ALKAA

On hetkiä jolloin juoksu saa odottaa. Epävarmana tarvitaanko sitä enää ollenkaan.
Kun lyhyen talvipäivän sinisessä pakkasessa on tehnyt metsätöitä Kirsin kanssa koko päivän. Kaatanut, karsinut ja kuljettanut tukkeja mönkijällä valkoisten hankien keskellä luistellen. Istunut nuotiolla taukokahvilla makkara tikussa pakkasen jäädyttäessä kosteat vaatteet peltiseksi kuoreksi. Palannut lopulta mökille ja tehnyt valkean saunaan, avotakkaan ja puuhellaan. Syönyt ja saunonut. Todennut avannosta palatessa että pakkanen kiristyy ja taivaalla palavat tuhannet tähdet. Istunut höyryten kuistilla ja kuunnellut pakkasen napsumista mustassa, valottomassa kuusikossa. Kun valot ovat sammuneet, iltakahvi juotu ja pöydällä palaa kynttilä lepattaen. Kun lopulta on oikaissut sänkyyn ja tuntenut yli kolmekymmentävuotiaan hirsimökin lämmön heijastuvan seinästä takaisin. Kun on tuntenut että on antanut kaiken päivälleen. Ja kaiken saanut. Itse itselleen mitaten.
Niin ei ole tarvinnut enää juosta. Ei pakoon eikä perässä. Tuskin on edes muistanut miettiä että pitikö edes ja miksi.
Kun on tuominnut itsensä elämäntapajuoksijaksi niin on tottelevaisesti kulkenut vuosia samaan suuntaan. Pakostakin on joutunut pohtimaan valintojaan ja niiden mielekkyyttä. Myös tulevien valintojen suhteen.
On yllättynyt vain kahdesta asiasta ja niistäkin perinjuurin vain toisesta.
Motivaatiosta juosta ja motivaatiosta kilpailla ja siinä sivussa harjoittelumotivaatiosta.
On ollut tilanteita että olen piirtänyt harjoituspäiväkirjaan mustan nuolen alaspäin ja antanut olla. Ei ole kiinnostanut. Ei tipan noppaa eli ei pätkääkään. Käytännössä olen lopettanut harjoittelemisen kokonaan. Käynyt vaan lenkillä summittaisesti oman halun ja hikoilun tarpeen mukaan. Palannut sitten kurinalaisuuteen ja harjoituksen prässiin aikanaan. Joskus tauko on ottanut kuukauden, joskus melkein vuodenkin. Mutta aina olen palannut.
Viime vuosina en ole uskaltanut. Antaa olla siis. Olen pelännyt että peruskunto putoaa liian alas ja paluuta ei ultrajuoksuun ole. Niinpä olen väsyttänyt itseni.
Oudointa onkin että motivaatio juoksuun on säilynyt vaikeiden aikojen yli. Sensijaan kilpailemisen motivaatiota olen saanut tosissani kaivaa viimeisinä vuosina syvältä.
Juostuani 1622 km 27 päivässä halki Suomen vuonna 2014 tulin tuntemaan että mittaaminen on osaltani mitattu. Teen tässä itseironiaa kun kirjoitan sen noin. Oikeasti jouduin tarkistamaan kuinka monta päivää minulla menikään. Niin vähän sillä oli minulle merkitystä.
Sensijaan suuri merkitys oli tavata ystävät reitin varrella, juosta tuhat mailia ja päästä perille. Oli vain yksi tilaisuus ja minä käytin sen. Matka teki sieluuni lähtemättömän jäljen. Se avarsi ymmärtämään että voimavarat ovat mittaamattomat. Kunhan niitä ei mitata.
Nuori ystäväni Onni kirjoitti tuosta blogissaan. Tuskin oivalsi että juju on juuri mittaamattomuudessa. Rajansa voi rikkoa jos ei ole asettanut niitä etukäteen. Suuruus syntyy vain tottelevaisuudesta kulkea samaan suuntaan riittävän kauan.
Eräs ultrajuoksija teki maailmanennätyksen tänä vuonna. Mielenkiintoiseksi asian tekee suuren yleisön kannalta juuri se että syntyi maailmanennätys. Mitattu suure jonka kautta asiaa voidaan arvioida tai yrittää ymmärtää.
Minä taas olen enemmän kiinnostunut siitä mitä kyseessä oleva juoksija on itse sanonut aiemmin. Hän on sanonut että voittoja eikä ennätyksiä ei saa mukaansa. Kokemuksen kylläkin. 
Kysynkin nyt mitä järkeä sitten on tehdä maailmanennätys ? Onko kokemus jotenkin suurempi tai arvokkaampi kun on muita parempi ?
Epäitsekäässä kristityssä tai meditoivassa gurun seuraajassa voi siis sittenkin asustaa pieni paskiainen joka haluaa menestyä. Olla parempi kuin muut tai jättää muiston numeroluetteloon. Niin tai näin, huonosti ei kannata juosta edes uskonsa takia. Etenkään itselleen. Säälittäväksi asian tekee se että itsehän tässä tulee asettaneeksi oman uskonsa perustan itselleen. Ja seuraukset.
Vai onko se perusta jo asetettu valmiiksi ? Kun lahjat loppuvat niin elämä alkaa. Tuo ajatus on minua itseäni jostakin Måskokaisen huipun tuntumasta parin viikon takaiselta lenkiltä pohjoisessa Norjassa. Pitkän ja keskittyneen menomatkan viimeiset askeleet. Huippu. Täyttymys ja tyhjyys. Ja sitten kristallinkirkas ajatus että lähemmäksi en Jumalaa juosten pääse.
Paluumatkalla leikin sanoilla. Voi sen ymmärtää niinkin että kun lahjat loppuvat on tehtävä itse. On otettava itsestään enemmän irti. On oltava kanttia mutta ei henkistä.
On olemassa kirja nimeltä Fyysinen Kantti. Henkinen kantti on jotain muuta kuin tarina uhrauksista jotta menestyisi. Henkinen kantti on ymmärrys rajallisuudesta. Käsityksestä että varmasti tulee reisille vaikka kuinka juoksisi. Ymmärryksestä että lopputulos on silti sama saavuttaako ennätykset tai että on paras joskus jossakin kilpailussa, jonain päivänä ennen sitä kun joku muu on parempi.
Olen kertonut että sairastin varsin vaikeasti syöpää ollessani 28-vuotias. Lähtökohtani ovat jonkun mielestä siis huonommat. Kysyn tosin aina itse että niin mihinkä verrattuna huonommat ?
Totuus on kuitenkin se että minun on vuosien varrella ollut pakko olla sinut lähtökohtieni kanssa. Niillä lahjoilla on mentävä mitä on annettu ja kun ne loppuivat aloin sitten elämään. Tästä on vuosia. Onneksi.
Harjoittelu väsyttää. Olen tuntenut itseni liian väsyneeksi jo muutaman vuoden. Mielenkiintoista on että en ole testien mukaan sairas vaan tekemäni juoksuharjoittelu yksinkertaisesti väsyttää minua enemmän kuin haluaisin ja etenkin verrattuna aiempaan samantyyppiseen harjoitteluun. Toisinsanoen en siis halua tuntea itseäni liian väsyneeksi vaan haluan että harjoitteluni rakentaa minua sekä fyysisesti että henkisesti.
Kuulemma on olemassa myös varsin yleisesti koettu asia : vanheneminen. Itse en ainakaan kärsi siitä vaan koen elämisen rikkaaksi vuosien vieriessä.  En kuitenkaan voisi kuvitella mittaavani tasoani ikäkausisarjoissa vuosittain vaikkapa maratonilla. Mitä helvetin hyötyä minulle on todistaa että pystyn sen ja sen ikäisenä siihen ja siihen aikaan. Libidoni pysyy toistaiseksi kunnossa ilman vuosittaisia maratontuloksia tai mersuja.
Viimeksi minulle sanottiin Helsingissä että en näytä maratoonarilta, laihalta kuikelolta. Tämä keskustelu käytiin matkailuautomme takaosan tarrojen takia kun selitin kysyjälle miksi ne ovat siellä. En viitsinyt oikoa stereotypiaa. Kaikki maratoonaritkaan eivät ole kuikeloita. Saati ultrajuoksijat sitten.
Olen palannut kotiin pohjoisesta. En muista aikaa koska viimeksi olisin ollut näin tyytyväinen pohjoisesta saamaani mielenrauhaan. Saatan jopa uskaltaa olla juoksematta. Ainakin silloin tällöin.
Sillä on hetkiä jolloin juoksu saa odottaa...


VIIKON 36. JUOKSUT

Ma- Lepo.
Ti- 10 km - 1.03.
Ke-10 km - 0.59.
To- Lepo / Kävelyä kirsin kanssa reilu tunti.
Pe- 10,5 km - 1.05.
La- Lepo / Metsätyöt.
Su- Metsätyöt / 9,5 km - 0.58. 
yhteeensä 40 km - 4 tuntia ja 5 minuuttia

ELOKUUN SUMMAUS

Juoksua 371 km - 54 tuntia ja 22 minuuttia
Lisäksi siis vaellusta, polkupyörää ja muuta kävelyä ilman ketjuja.

"Pitkittynyt odotus tekee sydämen sairaaksi mutta täyttynyt halu on elämän puu." (San. 13:12)

TYHJÄNKULKIJAN TUUMAILUJA

POHJOISESTA ETELÄÄN

Pitkä matka ? Mikä se on ? Tuumailimme Kirsin kanssa kysymystä matkalla etelään. Tulimme vajaassa kahdessa päivässä Norjasta reilut 1200 kilometriä ihan Helsinkiin asti. Meidät oli kutsuttu puutarhajuhliin lauantaiksi joten Norjan Signaldalenista on meidän mielestämme lyhyt matka ystävien luo rannikon pieneen kalastajakylään.
Toiset ihmiset eivät tunnu pääsevän kotiympyröitä kauemmas. Eivät kuulemma kaipaa matkustamista eli eivät viitsi. Sääli. Kuinka paljon heiltä jääkään kokematta.
Matkustaminen ei itselleni ole mikään itsetarkoitus. Toiset vaan on luotu kulkemaan. Ja miettikääpä kuinka rikas rinnastus on tunturista tupsahtaa Rastilan lenkkipolulle kohti Talosaarta.
Äänimaailmat ovat täysin erilaiset. Pohjoisessa huutaa kapustarinta ja tuuli tuivertaa. Helsingissä suurkaupungit mölinät sekoittuvat raikkaaseen meri-ilmaan. Mustavalkoista ? Kyllä ja erittäin mukavaa !

MYYTINMURTOA KEHITYSALUEESTA NIMELTÄÄN KÄSIVARREN LAPPI

Sanovat että ajettaessa Käsivarteen suurtuntureille viimeinen mänty Luspassa. Ei ole. On mänty Ropinsalmella ja jopa Saanatunturin takamaastossa, siellä missä keskivertoturisti ei koskaan kulje. Biologisen aseman hylätyn koekentän reilut parimetriset männyt kituvat siellä. Joten se siitä nostalgiasta.
Aika on ajanut A.E. Järvisen ja Moskun yöhongista ohi. Ei oijusta Timo Kojokaan enää pitkälle eikä Metsälän Yrjö opasta tarujen tuntureille. Tulee uusia sukupolvia omine kujeineen. Saanankin takana, missä maaston kulumista pyritään rajoittamaan, oikaisee huoltomies tai biologi tylysti suon poikki Can Amin traktorimönkijällä. Ja pääsee. Tiedän sen kun minulla on itsellänikin Can Am. Ja varmasti jää jälki kun turve on tuutissa.
Tänäpäivänä mennään kevyesti teknisillä vehkeillä. On tehty reittisuunnitelmat lukuisten jo käyneiden ja nettiin kirjoittaneiden sekä valokuvanneiden perusteella. Ja onnistutaan luontokokemuksen hankinnassa.
Ainoa myytti mikä pitää on sää. Tunturia on edelleen kunnioitettava mikäli aikoo pärjätä. Kun u-ruuhilaaksossa puhaltaa 25 metriä sekunnissa ja sataa kaupan päälle on tosi kysymyksessä. Ja sää muuttuu nopeasti. Niinpä kaltaiseni kevyillä varusteilla varsin pitkällä yksin liikkuva on altis. On siis oltava riittävä potku että pääsee pois. Jos pääsee. Tai nöyryyttä kääntymiseen.
Minua huomattavasti kovempikuntoisiakin on matkaan lähtenyt. Ovat päässeet paljon minua pidemmällekin. Mutta minä olen toistaiseksi palannut ehjänä. Niistä toisista en tiedä.
Kilpisjärveä on yritetty viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kehittää. Edelleen puuttuu se kuuluisa yrittäjien välinen yhteishenki. Kateus sensijaan on hirvittävä.
Taannoin Muonioon ei pystytty majoittamaan Japanilaisturisteja riittävästi, joten osa vietiin Kilpisjärven kylälle. Eivät viihtyneet. Sanoivat paikkaa pimeäksi. Kylän ongelma onkin se että retkeilykeskuksen ja kaupan välillä ei ole mitään, ei edes kävelytietä.
Yleensäkään mitään helppoa kävelyreittiä ei Kilpisjärvellä ole ellei lasketa Salmivaaran pururataa. Kaikki eivät ole ultrajuoksijoita eivätkä pysty satojen metrien nousuun kahdella kilometrillä Tsahkaljärvelle ja Haltin reitin alkuun. Ja ei Mallankaan reitti mikään helppo ole kun ei ole siloiteltu.
Minä tiedän sen asenteen : "Ei me turistille ruveta polkuja siloittelemaan..." Mutta kun on paikkoja missä on siloiteltu. Ja se kuuluisa raha menee sitten sinne. Eli Rukalle, Leville ja Saariselälle.
Kilpisjärvi on osittain myös hinnoitellut itsensä pihalle. Ei pariskunta maksa kahdeksan hengen mökistä kahdeksan hengen hintaa. Kohtuuhintaiselle ja pienemmälle majoitukselle on edelleen tarvetta. 
Retkeilykeskuksen 14,50 euron buffet on hinta-laatusuhteeltaan hyvä. Edellyttäen että on ultrajuoksija. Silloin pystyy alkukeittoon,salaattiin,kahteen pääruokaan ja jälkiruokaan ynnä lopuksi vielä kahviin kakulla ja pikkuleivillä. Puolitusta ei ole ? Monelle riittäisi pelkkä salaatti ja keittokin.
Asiat pitäisi muutenkin tehdä kunnolla. Loppuun asti. Ei siis perilappilaisittain sinne päin ja pois silmistä. Oheisista kuvista saatte ymmärryksen mitä tarkoitan. Siisteyttä arvostetaan. Kukaan ei halua lomailla kautta liikkua luonnossa joka muistuttaa kaatopaikkaa.
Nyt sitten joku paikallinen tämän lukee ja sanoo että elämä on kovaa pohjoisessa. Minä sanon että ryypätkää vähemmän ja tehkää töitä kunnolla. Opetelkaa käyttäytymään ja puhumaan ihmisille kuten ihmisille puhutaan. Sitten saatte sitä rahhaa ja huomaatte että se ei tee onnelliseksi. Tehän elätte onnen keskellä tajuamatta siitä mitään.
Siksi minäkin käyn siellä.

Minä olen Käsivarresn Lapissa rymynnyt kaksikymmentä vuotta. En halua olla negatiivinen vaan kerron sen miten koen nykyisin. Kompetenssia on siis pitkästi. Siksipä majoitunkin auton kanssa Ropin Pirtille ja joskus harvoin Retkeilykeskuksen alueelle.
Käyn Kilpisjärvellä tankkaamassa ja kaupassa. Sitten menen Norjaan. Voisin viihtyä kylällä pidempäänkin varsinkin sesongin ulkopuolella jos hiukan nähtäisiin vaivaa ympäristöön ja tarkistettaisiin hintoja.
Mihinkään yleiseen ryyppypilkkiin tai joukkopsykoosiin minua ei saa kirveelläkään. Haen luonnonrauhaa ja kokemuksia - en örvellystä enkä ylihinnoittelua.

YHTEISKUNTASOPIMUS

Pitkien harjoittelu- ja juoksureissujen aikana sitä on uutispaitsiossa. Tai haluaa olla. Onnekseni ystäväpiirini on laaja ja Helsingistä tunnen ihmisiä läheltä vallan keskiötä, joten blogikirjoittajana saan kuulla mielenkiintoisiakin uutisia joita ei paineta.
Nyt painetaan.
Yhteiskuntasopimuksesta tuli farssi. Todellisuudessa osapuolet tapasivat vain kerran ja lopun hoiti sovittelija kahden eri huoneisiin linnottautuneen ryhmän välillä sukkuloiden. Tämähän ei ole varsinaista rakentavaa keskustelua vaan osapuolten vaatimusten sorvaamista.
Naurettavaksi asian teki pääministeri itse jo aluksi tulemalla julkisuuteen kovin vähin tiedoin siitä mitä Suomessa on työmarkkinasopimuksiin ja lakiin kirjattuna. Millään insinööripalaverilla ei työmarkkinalainsäädäntöä muuteta yhtäkkiä vaan lain muuttamiseen on proseduuri ihan erikseen.
Kovin löyhin perustein yritettiin markkinoida orjatyötä kilpailukyvyn ja tuottavuuden nimissä. Suomen useissa yrityksissä on johtajuusongelma. Ihminen tekee mielellään paljonkin työtä jos siitä on hänelle itselleen hyötyä. Sensijaan pidempää päivää samalla palkalla ei tee kukaan jonkin veteen piirretyn viivan vuoksi. Tässä tapauksessa se viiva oli yhteiskuntasopimus,kilpailukyky ja tuottavuus.
Jos joku naureskelee minun kompetenssiani kirjoittaa aiheesta niin muistutan että olen itse yrittäjänä ajatellut aina valtavirrasta poiketen kohta kaksikymmentä vuotta. Ajatteluni keskiössä on aina ihminen, niin työntekijänä kuin asiakkaana.
Vaikeuksia on ollut tasaisesti mutta olen pystynyt viimeisen viiden vuoden aikana olemaan lomalla yli kaksi kuukautta vuodesta. Eli kovin väärässä oman yritysstrategiani kanssa en ole.
Suomessa nykyinen sääntely ei periaatteessa estä yrityksien menestystä. Pikemminkin kyse on valvonnan puutteesta. Tällöin toimintaympäristö ei ole tasapuolinen. 
Omalla kuljetusalalla vaatimukset ja velvoitteet ovat hirvittävät mutta viranomainen ei kuitenkaan puutu kaikkiin laittomuuksiin. Esimerkikkinä vaikkapa Vuosaaren lähiöravintolan ilmaiset asiakaskuljetukset. Luvaton liiketoiminta rehottaa ja luvalliset maksavat viulut.
Helsingin Sanomissa taivastellaan että opiskelijat joutuvat ottamaan lainaa. Yhteiskunnanko koulutuksen pitäisi maksaa ? Ja sitten koulutettu siirtyy monikansalliseen ulkomailla toimivaan yritykseen ja mitä me kotimaassa siitä koulutuksesta sitten hyödymme. Ajattelen tässäkin niin että meillä ollaan jo totuttu liian hyvään ja kaikki pitäisi saada valmiiksi katettuun pöytään.
Asemani vuoksi voin kirjoittaa mitä lystään sananvapauden nimissä. Niinpä toteankin että emme me niin kovin huonosti voisi jos tiputtaisimme elintasomme vuoden 2004 tasolle. Pitäisi uskaltaa ja tehdä. Niukkuus synnyttää niukkuutta. 
Lisäksi työmoraalissamme on rutkasti kehitettävää. Tästä on olemassa vitsikin :
Miksi eläkeläisillä on aina niin kiire ?
Heidän pitää tehdä kaikki omalla ajallaan.

Tässä sitten niitä rumia kuvia ja alin on Ropinsalmelta paikasta mistä paikalliset lähtevät porojaan kaitsemaan :

VIIKON 35. HARJOITTELU

Ensiksi on todettava että viikon 34. lepopäivään tuli 10 km kävelyä josta osa tunturissa. Laitankin siis tähänkin viikkoon kävelyt mukaan.

Ma- Vaellus Kirsin kanssa 16 km - 6.30. Vertikaalia hiukan yli kilometri.
Ti- Vaellus 10 km - 3.43. Kirsin kanssa. Vertikaalia tuli 700 metriä.
      Ilta: Juoksua tiellä 6,5 km - 0.41.
Ke- Juoksua korkea Jiehkakselle ja alas avotunturia suoraan 12,5 km - 1.58.
       Ilta :Kävelyä Kirsin kanssa reilu tunti tunturissa, vertikaalia 200 metriä.
To- Lepo/ kävelyä 0.30 tasaisella.
Pe- Lepo/ kävelyä 0.30 tasaisella.
La- Helsinki Talosaaren lenkki hiukan runtaten mutta ei kovaa 22 km - 2.01. Kirsi pyörällä mukana.
Su- 10 km - 1.05. Hissukseen kävelyteitä.

yhteensä juoksua 51 km - 5.45, vaellusta 26 km - 10.13 ja kävelyä 2 tuntia
Vertikaalia vajaa pari kilometriä.

Ja sitten vähän muunlaisia kuvia :

KUVAT SUURENEVAT KLIKATTAESSA.

Tyhjänkulkija Ramsinniemessä, kuvan otti Kirsi.

Helssingissä on esitetty että Rastilan leirintäalue siirrettäisiin jonnekin muualle ja mielellään kauas. Tilalle rakennettaisiin kerrostaloja.
Muistutan että tänäkin viikonloppuna alue oli lähes täynnä ja joukossa paljon ulkomaisia matkailijoita niin matkailuautoilla ja vaunuilla kuin teltoillakin.
Jokaisessa Euroopan suurkaupungissa on leirintäalue kohtuullisen lähellä keskustaa helppojen julkisten yhteyksien päässä. Esimerkkinä vaikkapa Budapestin Haller, joka on muutaman sadan metrin päässä Tonavasta.
Matkailijat vievät mennessään kuvan Suomesta ja suomalaisista. Tälle kuvalle perustuu usein se kuuluisa vientikin.
Minkä kuvan Helsinki haluaa antaa ? Rastila on edustava ja edustavalla paikalla. Olisi järjetöntä rakentaa uusi alue jonnekin Sipoonkorpeen. 
Tässäkin voisi siis ajatella hieman toisin.