JA JOSSAIN SOI HILJAA ...

Ihminen älä sinä hermostu / ihmettele vaan
Ota vastaan kiitellen / mitä ylhäältä annetaan          (Martti Jurva)

JA JOSSAIN SOI HILJAA ...


Koskaan ei ole ollut näin vaikeaa olla juoksematta. Ei koskaan.
Pystyisin kyllä juoksemaan enemmänkin mutta jossain taustalla varoituksen kello soi hiljaa. Kuten niin monesti aiemmin itsestään kovin suurta numeroa tekemättä se soi vaimeasti. Ikäänkuin olettaen että ääni kuuluu.
Tunnelma on erikoisen kaksijakoinen. Keho ja jalat etenkin kaipaavat juoksua fyysisesti. Keho toimiakseen normaalisti ja jalat palautuakseen.
Mieli kaipaa juoksua kun ei juokse. Mutta kun lähden juoksemaan jossain soi siis hiljaa. Ei tunnu oikealta juosta. Ristiriita mielen ja kehon kanssa on ilmeinen. Kolmiyhteys jalat, sydän ja pää rakoilee.
Vanhana teuraseläimenä ja joidenkin kuvaamana konkarina - mitä muuten en koe oikeasti olevani - minun pitäisi siis hallita tämä. Minun siis pitäisi käydä rakentava keskustelu mieleni kanssa. Ehkäpä pitäisi irtautua kehostaan kuten eräs maailman tunnetuin kreikkalainen ultrajuoksija ja tutkailla kuihtuvan miehen menoa ?
Koska kohtalotovereita ja yleensä lukijoitani tuntuu kiinnostavan kuinka koville ottaa 6-päivän juoksu ja siitä toipuminen niin koetan kuvata asiaa myös numeroina. Jos tarkastelen oloani ja jalkojeni tunnelmaa niin normaalisti saan (joudun) juoksemaan noin 80 kilometriä ennenkuin jalkani ovat yhtä väsyneet kuin nyt. Ainoa ero on että ne ovat kokoajan yhtä väsyneet. Siis jatkuvasti. Palautumista ei ole. Ei lainkaan. Toisaalta jokin 5 -6 kilometrin juoksu ei muuta oloa miksikään - lisääkään en koe väsyväni.
Sensijaan 6-päivän juoksun palautuminen on varmasti alkanut. Kivut kertovat korjausprosessien käynnistyneen. Tätä kirjoittaessani olen käynyt kaksi kertaa lenkillä kisan päättymisen jälkeen. Kotiinpalattuani odottivat paitsi yrityksen paperityöt ja 30 maksamatonta laskua myös ruohonleikkuu, ikkunanpesu, terassin kesäkuntoon laitto, perunanistutus ja niin edelleen. Lenkit ja pihaliikunta ovat ikäänkuin käyttäneet kehoa hitaalla tempolla ja aineenvaihdunta vilkastuu. 
Ruoka ja uni maittavat. Keho on rehellisesti sanoen täydessä katastrofissa hivenaineiden ja muiden tasapainojensa kanssa. Paino on alkanut laskea taas. Nämä ovat omia tuntemuksia, lukuunottamatta vaakaa muita numerotietoja vaikkapa verikokeista ei ole. Päällimmäisena on kuitenkin hallinnassa oleva tunnelma - kyllä tämä tästä. Yleisvointi on siis hyvä ellei erinomainenkin.
Vaikka kirjoitankin avoimesti jätän tällä kertaa jotakin myös kertomatta. Vain Kirsi on päässyt näkemään kilpailun loputtua seuraavan aamun ja epätoivon syvyyden kun ei radalta pääse pois. Enkä sieltä pääsekään pois vielä pitkään aikaan. Tuskin koskaan kokonaan. Onneksi.

TASAPÄISTÄJILTÄ KIELLETTY

Aikaa on ja oleilun sivussa olen ehtinyt lukea paitsi raamattua ja muuta kirjallisuutta, myös nettiä. Seuraamieni blogien rikkaus onkin juuri niiden kautta käsiksi pääsy uusiin tarinoihin.
Erään nuoren juoksijan blogia lukiessani hämmästyin yhden tekstin kommenteista. Hänelle oli sanottu lääkärien taholta että ihmistä ei ole tehty juoksemaan pitkiä matkoja. Siis ylipitkiä tai järjettömiä matkoja.
Kuten olen todennut aiemminkin että mitä järjettömämpi matka sitä järjellisempi pitää olla siitä selviytyäkseen.
Miksi sitten pitää selviytyä ? Miksi ylipäätään pitää juosta ? En nyt lähde tässä kirjoittamaan ihmisen historiasta mutta lakonisesti totean että ellemme olisi nousseet kahdelle jalalle emmekä jossain vaiheessa olisi juosseet niin meitä tuskin olisi lainkaan olemassa.
Kiinnostavaa on että vieläkin Suomessa yritetään tasapäistää kaikki. Eikö ihminen saisi valita elämäänsä toisenlaista kulkua ? Pitäisikö kaikkien vaan tehdä aina työtä 8 tuntia päivässä ja lopulta jäädä eläkkeelle näännytettynä vailla harrastuksia tai rikasta elämänsisältöä. 
Jos joku haluaa olla luonnon kanssa yhtä ja kohtuullistaa töitään ja tekemisiään, mitata elämänsä arvoja muulla kuin rahalla niin se hänelle suotakoon. Useimmiten juuri näiden ihmisten elämästä ei jää jäljelle patsaita eikä pytinkejä mutta sensijaan heidät muistetaan lämminsydämisinä ja erikoisina persoonina jotka tuottivat hyvää oloa ja positiivisia kokemuksia muille ympärillään. Vieläkö vaaditaan muuta ?
Eli mitäpä jos antaisitte meidän juosta. Jos ette pysy perässä niin meillä on kyllä aikaa pysähtyä kuuntelemaan. Ja sitten jatkamme juoksua - elämmehän vain kerran.

Monet sairaudet, vaikkapa sydämen läppävika, pahenevat makaamallakin. Ajan voi siis käyttää hyödyksi. Sammakoita ei suustaan kannata päästää - ei lääkärin eikä poliitikon - vaikka päämääränä on elämän suojelu tai kollektiivinen yhteiskuntavastuu niin elämänsä voi elää vain kerran. On oma valinta mitä elämällään tekee.

KOTONA

"Kotona" paluumatkallakin, Liettuan Kaunasissa leirintäalueella.

26 päivän ja yli 4500 ajokilometrin - ai niin ja 545 juoksukilometrin - jälkeen olen kotona. Matkailuauto on toinen kotini mutta Hämeenkyrön Käpykolo on silti "oikeampi" koti.
Sytyttäessäni saunanpesää perjantaiyöllä totesin ettei Suomen keväisen vihreyden ja kotirannan tuoksuja saunan savuineen voita mikään.
Kuuden päivän juoksun jälkeen suuntasimme Budapestiin ja valuimme sieltä hiljakseen kotiin. Viro - Latvia - Liettua - Puola - Tsekki - Slovakia - Unkari. Paljon tuli nähtyä ja koettua. Myöhemmin kirjoitan blogiini leirintäalueista joilla vierailimme ja matkailuautoilusta noissa maissa muutenkin.

Usein ultrajuoksujen jälkeen kehon tilat sekä fyysisesti että psyykkisesti ailahtelevat melkoisesti. Elimistö koittaa palautua kokemuksesta kokonaisuutena. Tämä ei onnistu minun kohdallani ollenkaan vaan mieuluimmin jaan palautumisen aina reilusti kahtia - kehon ja mielen palautumiseen siis.
Tänään sunnuntaina kävin juoksemassa viisi kilometriä hiekkatiellä. Mitään ihmeellisiä kipuja ei ollut. On vain tasainen väsymys. Jaloista pienet lihakset ovat tuhoutuneet ja isot täynnä mikrovaurioita. Kuitenkin jalkani ovat olleet huomattavasti vähemmän elastiset ja enemmän kipeät esimerkiksi 48-tunnin juoksun jälkeen eli harjoitus on siis tehnyt tehtävänsä.
Mielen palautuminen onkin sitten paljon mielenkiintoisempaa. Mielestäni sen ei tarvitsekaan palautua. Päinvastoin toivon että se jää juuri tällaiseksi kuin se nyt on. Mieli on rauhallinen ja kiitollinen. Varmuus ja itseluottamus ovat asettuneet aivan uudelle tasolle. Nöyryys on päällimmäinen tunne. Egolla ei ole näissä juoksuissa mitään sijaa. 
Kuuden päivän juoksun kokemukseni on kokonaisvaltainen. Jos joku kysyy kannattiko niin ehdottomasti ! Siksi valtavan syvän kokemuksen kautta mahdollisuuden henkiseen kasvuun yhtämittainen taival päivästä toiseen antaa.
Edelliseen blogipostaukseeni oli kommentoitu ilahduttavan paljon. Kiitos kaikille myötäelämisestä. Vaikka harjoittelenkin pääosin yksin, olen radalla yksin ja teen asiat pääosin yksin en silti pystyisi tähän yksin. Olen sanomattoman kiitollinen kaikille minua tukeneille ja minuun uskoneille ihmisille - ketään erikseen esiin nostamatta.
Edellisestä blogipostauksesta on luettavissa varsin selkeästi myös muunlaista kiitollisuutta. Usko ja kiitollisuus Herraan ei ainakaan kilometrejä vähennä. Kilpailussa Peter, joka oli menettänyt vaimonsa Jutan syövälle viime vuonna, kuvasi uskoa mielentilaksi. On sanoinkuvaamattoman rohkeata tulla juoksemaan samalle reitille missä viimevuonna juostiin Jutan "viimeinen" kierros. Ilman uskoa tämä ei onnistu mitenkään. Itse lisäisin mielentilaan myös mielenrauhan ja pohjan hyvään arkeen. Iloa unohtamatta.

Levähdyshetki kuninkaiden entisillä  metsästysmailla Budapestin suurimmassa puistossa, joka on rakennettu 1800-luvulla englantilaiseksi puutarhaksi. 

KOKEMUKSIANI EMU 6 DAY RACE ULTRAMARATHON KILPAILUN JÄRJESTELYISTÄ

6-päivän kilpailu järjestetään Unkarissa Balatonjärven rannalla sijaitsevan Balatonfured- nimisellä leirintäalueella Tihanyn niemimaan kupeessa. Tihanyn niemimaalla on korkeuseroja ja metsäpolkuja. Leirintäalueelta sinne johtaa erillinen pyörätie joten keväisenä harjoittelupaikkanakaan alue ei ole ollenkaan hassumpi. Tätä tukee hintataso ja ihmisten ystävällisyys.
Leirintäalue on leirintämatkailun näkökulmasta huippuluokkaa ja todella iso. Alueella on ainakin kolme ravintolaa ja heti alueen ulkopuolella kävelymatkan päässä kauppoja kuten spar ja tesco. Jos juoksija ottaa perhettään mukaan on alueella kyllä tekemistä ja lisämajoitukseen on mahdollisuuksia. Eri asia on sitten onko kuuden päivän kisa kaikilta osiltaan perheelle sopivaa katsottavaa, aina kaikilla ei ole kivaa kun isistä tai äidistä otetaan kaikki irti.
Paikalle matkustaa kätevästi lentämällä ensin suoraan Budapestiin ja sieltä junalla Balatonfuhredille. Järjestäjät hakevat kilpailijat mielellään asemalta kilpailupaikalle kunhan ilmoittaa saapumisensa ajankohdan ajoissa.
Kilpailun majoitus on toteutettu muutaman metrin päässä juoksureitistä sijaitsevissa mökeissä. Mökeissä on kaksi makuuhuonetta ja tupakeittiön tyyppinen oleskelutila sohvineen. Keittiö on varusteltu eli kahvinkeitin, mikro, jääkaappi ja liesi siis löytyy. Hanavesi on juotavaa - tosin kalkkipitoista.
Mökissä on erillinen wc ja suihkukaapilla varustettu kylppäri, johon ei mahdu varusteita kuivamaan eikä siellä mikään kuiva muutenkaan. Sensijaan mökin takana on pieni terassi jossa on kuivaustelineelle hyvä paikka. Myös mökin etupuolelle voi viritellä naruja. Puitakin on mutta epätoivo kilpailun aikana tuskin on niin suuri että kaulasilmukkaan on tarvetta. Ja jos onkin niin paikalla on vertaistukea juoksemassa eli henkiseen nousuun on mahdollisuus vaikka ei kulkisikaan minuutilleen suunnitellussa tahdissa.
Mökissä ei ole minkäänlaista lämmitystä. Kylmällä kelillä kivilattia on jäätävä ja kylmä tulee varmasti nukkuessa ellei ole varustautunut lämpimillä vaatteilla. Kahdenhengen makuuhuoneet ovat ahtaita mutta sopu antaa sijaa vaatien kuitenkin hieman järjestelmällisyyttä kilpailun ollessa kiivaimmillaan käynnissä. Joku tässäkohtaa toteaa että ei sinne nukkumaan mennä - sitten vaan monoa jonoon jos se on niin helppoa. Puhetta on maailma täysi, tekoja sitten hieman vähemmän.
Mökistä Balatoniin on vain noin 40 metriä eli uimaankin pääsee. Balaton ei ole mikä tahansa lätäkkö vaan Unkarin keväisen vaihtelevan sään oikutellessa myrsky pyyhkii pitkin järveä ja vie varmasti kaiken irtaimen mennessään - myös juoksijan... Kisavarustukseen on siis syytä varata talvijuoksukamat ettei itku tule liian aikaisessa vaiheessa. Itku tulee jokatapauksessa mutta se vaan piristää ja luo mahdollisuuksia kasvulle ihmisenä.
Kisareitti on asvalttia. Asvaltti on leirintäalueelle tarkoitettua ajoväyläasvalttia eli se ei ole niin kovaa kuin kotimainen tie. Pinta on osin myös erittäin sileä ja sateella hieman liukas. Reitillä on kahdeksan melko suorakulmaista mutkaa. Reitti on muovinauhoin merkitty ja suljettu ulkopuolisilta. Kisarauhan takaa leirintäalueen aita ja alueen ympärivuorokautinen valvonta eli tavaraa ei katoa vaikka ovet ovat auki yötäpäivää. Reitillä on jonkinverran puita luomassa varjoa mutta kuumaa on 30 asteen helteen osuessa kohdalle varmasti, myös jalkapohjissa. Yövalaistus on kohtuullinen ja järjestäjät lisäävät valoja yön tiimellykseen.
Järjestäjien huolto on melko kattava. Hieman vuosittain juoksijamäärästä riippuen vaihtelee mitä kaikkea on tarjolla. Ruoka on ultrajuoksijalle sopivaa ja hyvin sulavaa ja se tarjoillaan mukaanotettavassa muodossa kohtuullisen tasaisesti ajallaan. Aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapalaa. Joskus tulee välilläkin jäätelöä ja lättyjä tai muuta mukavaa. Jopa vitamiinejakin on pöydässä tabletteina nautittavaksi.
Omasta mielestäni kisaa ei kuitenkaan millään pysty juoksemaan laadukkaasti läpi ilman omaa lisätarjoilua. Asia korostuu jos sattuu olemaan laktoosi-intolerantti kuten minä. Vatsavaivojen torjumiseksi on syytä nauttia ainakin maitohappobakteereja. Ottamaasi hilloleipää on saattanut hipaista pesemätön käsi...
Kuuden päivän taistossa on syytä nauttia nestemäistä energiaa ja omien mieltymysten mukaista lisäruokaa. Keho on riittävän kovilla muutenkin. Spartalaisuus ei tuo korkeampaa kruunua tässä asiassa.  Läheisistä kaupoista saa kaiken tarvitsemansa, myös laktoositonta maitoa. Hintataso ruualla Unkarissa on erittäin kohtuullinen. Suomalainen kauppa on suoranaista ryöstöä siihen verrattuna. Sparissa voi muuten maksaa euroilla luottokorttien lisäksi.
Kokonaisuudessaan järjestäjien toiminta on enemmän kuin kiitettävää. He todella tekevät kaikkensa juoksijan eteen. Kannustus ja huolenpito on lämminhenkistä vaikka yhteistä kieltä (englanti ja saksa) ei aina täydellisesti löydykään. Kisan hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdallaan. Huomioitavaa on että majoitus on varattu kahdeksaksi päiväksi.
Palkintojenjaon jälkeen on ruokaa ja palinkaa. Kuka sitten on siinä kunnossa että palinka kelpaa. Palinka siis on paikallinen pontikka  jonka sokeripitoisuus on vähäinen. Aine on oivallista ketunmyrkkyäkin...

Kirsi on keittänyt kahvit valmiiksi mökkiin mutta herrat vaan juoksevat ja juoksevat...

Pieni hetki hiljaa...

VIIKKO 21.

Ma-La - Lepoa ja turismia.
Su - 5 km - 38 min. "Lenkin" päälle juoksin sukkasillani nurmikolla ja pihahiekalla  tovin.
Yht. siis 5 km - 38 min.

Toukokuu sujuu ylimenokautena loppuun. Saatan paistaa  makkaran ja juoda 1/3 oluttölkistä, Kirsi juonee loput.
Kesä- ja heinäkuussa olisi tarkoitus kuntoutua pikkuhiljaa ja elokuussa aloitan harjoittelun seuraavaa taivalta varten. Mikä taival on se julkistetaan sitten elokuun alussa tässä blogissa.
Kuitenkin kaikki palautumisen ehdoilla, tilanne on minulle uusi ja siksi se onkin mukavaa !

MITÄ JÄLJELLE JÄÄ ?

"Nuorukaiset väsyvät ja uupuvat, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat, mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman.

He kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy."

-Jesaja 40 : 30-31

Keskustelu yön pimeydessä :

-Is everything okay ? (Pasi Koskinen)
-It is not a six day race when everything is okay. (Wolfgang Schwerk)

Tuulee. Raivoisa tuuli tarttuu minuun. Hidastan hämärään mutkaan ennen kierroksen täyttymistä. Maassa reitin poikki on rautainen liukas viemäriritilä. Pieni suora, käännös ja juoksen maton yli. Piippaus ja kierros. Kuka tietää monesko.
Kaikki mitä edellisellä kierroksella oli huoltopöydällä on nyt maassa oksien seassa. Juoksen voileipien yli ja katselen reitin sivussa pääsuoralla kaatuneita tuoleja ja pöytiä.
Hidastan omalle pöydälleni ja juon pullosta. Yön synkkä pimeys uhkaa valojen ulkopuolelta. Kilpailua johtava Wolfgang Schwerk lipuu ohitseni äänettömästi. Hän kääntää päätään vain aavistuksen verran ja hymyilee.
Päivällä kun juoksurytmimme on sattunut hetkittäin sopimaan yhteen olemme puhuneet pitkään elämästä ja ultrajuoksusta samalla taivaltaen kilometrejä. Minä ensimmäisessä kuuden päivän kilpailussani olen joutunut pitämään taukoja enemmän kuin mestari. Hänellä on aina ollut aikaa hidastaa hieman. Yhteenkuuluvaisuuden tunne on kilpailijoiden välillä vahva. Monta mieltä yhdessä on voimakkaampia kuin yksi.
Lähden juoksemaan. Käännyn mutkasta. Suoralla tuuli raivostuu. Näen Wolfgangin selän kahdenkymmenen metrin päässä. Nojaamme molemmat eteenpäin pysyäksemme pystyssä. Kello lähentelee puoltayötä. Olen tehnyt matkaa vain pienin lepotauoin koko päivän. Aika on menettänyt merkityksensä. Aivot ovat useita päiviä sitten esittäneet vastalauseensa rasituksesta ja jääneet odottamaan. Juoksen melkein kuin transsissa. Mieli on tyhjä.
Tuuli ei hellitä. Näkökenttä kapenee. Keskityn. On vain suora ja juoksu. Matala askel on väsynyt. Päivä on päättymässä. On pakko kohta mennä nukkumaan tai matka ei jatku seuraavana päivänä.
Juuri tuolla suoralla juoksen ensimmäisen kerran elämässäni ulos itsestäni. Kierrokselle jää tyhjä kuori juoksemaan. Sielu pakenee hetkeksi.
Olen aina haaveillut juoksevani tyhjään valoisaan tilaan yksin askelteni kanssa. Tämä tila on nyt musta ja kylmä. Luotaantyöntävä. En tunne mitään. On hiljaista.
Hidastan taas hieman seuraavaan mutkaan. Asvaltti on hieman liukas. Tuuli keikuttaa. Huomaan katselevani taivaalle. Äkkiä tajuan, että on äitienpäivä. Tai oli. Paleltaa.
Jälleen mutka. Nyt olen hereillä. Tai nukuinko. Nukuinko juostessani.
Taas mutka ja uusi suora. Katselen taivaalle. Nyt jos koskaan, Herra, anna voimaa. En ole ainoa täällä, joka rukoilee juostessaan. Nämä kilpailut kitkevät ylpeyden pois. Ne lyövät uhon maan tasalle. Suunnitelmat sortuvat. Liike lakkaa.
Käännyn jälleen. Ulkovalot loistavat. Tämä suora on liukas ja epätasainen paikoittain. Täällä selviävät vain sopeutujat. Perkeleillä ei pääse montaa kilometriä. On nöyrryttävä. On maltettava. Vasta lopussa lasketaan kuka meni kauas ja kenen kanssa.
Taas ritilällä. Hidastus ja oikeaan. Monta sataa kertaa sama möykky saman jalan alla. Sattuu. Energia on loppunut. Vaikka mitä ottaisi niin uupuu. Matto piippaa jälleen. Huoltopöytää on korjattu. Eteenpäin.
Saavun omalle pöydälleni ja katson kelloa. Riittää. Pysähdyn. Horjun mökkiin sisään. Istun matalalle sängylle. Kirsi on tehnyt palautusjuoman valmiiksi. Suihku. Ruokaa. Nukkumaan hetkeksi.
Vielä kaksi päivää juostavaa. Mitä jäljelle jää ? Miten ikinä pääsen pois radalta ? Ennen unen tuloa tiedän viimein vastauksen. Voin juosta rajattoman monta päivää peräkkäin, jos ei tarvitse kerätä ihan näin paljon kilometrejä päivittäin. Jos ei tarvitse tehdä muuta kuin juosta, syödä ja nukkua. Aina vaan, ikuisesti. Ikuisesti kunnes jokin hajoaa. Jalka tai pää. Sydän. Mutta yksi ei hajoa. Ei katoa koskaan. Se jää jäljelle. Se on usko.
Ajalla ja kilometreillä ei ole mitään merkitystä. Vain matkalla on.

Juoksen kahville. Kirsi on keittänyt. Aku istuu jo tyytyväisenä huoltopöytämme vieressä ja syö keksiä.
Katson pöytää ja painun samantien sisälle. Palaan marmeladipurkin kanssa. Rojahdan tuoliin ja potkaisen löysästi nauhoitetut juoksukengät pois.
-Laitatko sitä jalkoihin, kysyy Aku vakavalla naamalla.
Viriää erittäin syvällinen keskustelu minne kaikkialle marmeladia voisi laittaa. Tai yleensä mitä mihinkin voi laittaa.
Juomme kahvia auringossa.
-Pitäisiköhän teidän juosta välillä, kysyy Kirsi.
Katsomme Akun kanssa toisiamme vakavina, nousemme ja lähdemme matkaan.
Ollaan Unkarissa 6-päivän juoksukilpailussa. Marmeladi on hyvää.

Kilpailun jälkeisenä päivänä ennen lähtöä kättelin Wolfgang Schwerkkiä ja kiitin kaikesta.
Olet kasvanut ihmisenä, Pasi, Wolfgang sanoo ja katsoo tiukasti silmiin.
Molempien silmissä oli kyyneliä. Mutta ei sitä kukaan huomannut. Paitsi me kaksi. Mehän olimme juosseet kuusi päivää. Hän 857 km ja minä 545 km.
Silti olimme päässeet yhtä pitkälle. Sitäkään ei kukaan usko. Paitsi ne, jotka juoksivat kuusi päivää. Koska he kaikki uskovat. Tavalla tai toisella.

Aku Kopakkala ja Wolfgang Schwerk

Kiitokset kaikille kannustamisesta ja myötäelämisestä. Tasapuolisesti.

Tulokset

VIIKOT 18 - 19 - 20

Ma-Lepo
Ti-6 km kevyttä vastatuuleen Latvian Dvarkiemisissa
Ke-Lepo
To-Lepo
Pe-11 km kaupunkia, Puola; Tarnov
La-Lepo
Su-8 km Tsekkien Strachotinin tekojärven muurilla

yht. 25 km - noin 2 tuntia 30 minuuttia

Ma- Illalla kisapaikalla 6 km - 46 min.
Ti- Lepo/Kävelyä 15 min.
Ke- Kuuden päivän juoksu, EMU 6-Day Race (Unix Sport) alkoi kello 12.00
To
Pe
La
Su
Ma
Ti- Kilpailu päättyi kello 12.00, tulos 545 km 701 metriä
Ke-...
To-..
Pe-.
La-Lepo
Su-Lepo

Yhteensä 551 km 701 metriä - 144 tuntia ja 46 minuuttia

Kisaraporttia ette koskaan saa. Sensijaan kerron tulevaisuudessa kilpailun taustoista ja tapahtumista muun kirjoittamisen ohella.
Eli haaveilijat saavat kyllä minulta kaiken tiedon mitä kuuden päivän juoksemiseen tarvitaan.
Haaveet on tehty toteutettaviksi.
Ennen tämän haaveen toteuttamista on kuitenkin juostava - paljon ja ajatuksella.

HUHTIKUUN KILOMETRIT

yhteensä 267 km - 26 tuntia ja 29 minuuttia

HARAVOINTIA

Pihan haravointi on hyvää viimeistelyharjoitusta kuuden päivän juoksuun. Selkeä työ vie mennessään ja edustaa eittämättä "aivot hyllylle"-toimintaa.
Toki tässä hieman on juostukin viimeisten matkajärjestelyjen ohessa. Kevyttä perusjuoksua, hieman hitaan juoksun tekniikkaa ja ympyränkierron mentaliikkaa. Kunto nousee edelleen joten ei juoksusta enempää.
Unkarin kisaan ei kukaan pääse ilman terveystodistusta. Itse kävin ylilääkäri Hanna Mäenpään vastaanotolla Pirkanmaan syöpäyhdistyksellä. Paitsi että olen perusterve ja kuntoni on kuulemma rautaa tutkittiin samalla ihollani olevat luomet myös. Paljon ulkona olevana ja syövän kertaalleen sairastaneena oli hyvä kuulla että huomauttamista ei tässäkään asiassa ole. Syöpäni tosin ei ollut ihosyöpä mutta otsoni on ohentunut ja aurinkoa saa tässä harrastuksessa riittämiin, jopa Suomessakin. Muutenkin ultraurheilijalle tekee lääkärintarkistus hyvää silloin tällöin. Esimerkiksi sydänvaivoista osa on täysin oireettomia ja kuuden päivän prässi tuo vääjäämättä piilevät heikkoudet esille.
Kuten aiemmin olen kirjoittanut olen etuoikeutettu saadessani yrittää kuuden päivän juoksua. Pitkä matka, yli 20 vuotta, on tultu syöpäosastolta mutta myös ihmisenä ennenkuin edes uskalsin haaveilla osallistumisesta. Tämä vaatii hieman henkistä heittäytymistä...
Takanani on suuri joukko ihmisiä enemmän tai vähemmän lähellä minua ihmisenä ja ultrajuoksijana. Jo tässä vaiheessa on syytä kiittää kaikkia - ilman teitä tästä ei olisi tullut koskaan mitään. Yrittäjänä yksi tärkeimmistä ihmisistä on kuljettajani Jyrki - hänen sitoutunut ja huolellinen työpanoksensa mahdollistaa minun seikkailuni. Yleensäkään yrittäjän on vaikea olla pois sorvinsa äärestä yhtämittaa, puhumattakaan tulevista noin kolmesta viikosta - ne ovat harvinaista herkkua ja pitkällisten järjestelyjen tulos.
Olen siis valmis. Haravoinut viimeiset asiat kokoon kuten pihaakin. Monet läheisistäni ovat hengessä mukana. Kiitos siitäkin jo etukäteen.
Tekoihin tarvitaan uskoa. Ilman uskoa ei synny tekoja. Uskon - matka siis alkakoon.

Unkarin kuuden päivän juoksun kisasivujen linkin löydät blogini oikeasta reunasta.

Tästä pääset liveseurantaan.

Kisa alkaa 8.5. kello 12.00 ja päättyy 14.5. kello 12.00.

Onnin sivuilla veikkauksia ja muuta mukavaa 

Maailman paras ultrajuoksijan jalkavoide. Ja toimii muunkinlaisena yleisrasvana.

VIIKKO 17. "HARJOITTELU"

ma- 10 km - 1.06
ti- 18 km 1.47
ke- Lepo
to- 14 km - 1.27
pe- 10 km - 1.01
la- 8 km - 49 min.
su- Lepo
yhteensä 60 km  - 6 tuntia 10 min.

Tämä on helppoa. Kun on tottunut juoksemaan säännöllisesti yli 100 km viikossa tuntuu että ei tarvitse tehdä mitään tämän määrän eteen. No viikko vielä ja sitten saa juosta ihan niin paljon kuin huvittaa - yötä päivää...

MURTUMATON ?

Kevään myötä ihmiset ovat aktivoituneet. Olen saanut kysymyksiä niin elämästä kuin ultrajuoksustakin. Yritän vastata niihin parhaani mukaan kiitollisena siitä että jaatte kanssani tätä matkaa.
End of this story there is some english too.

 AJATUKSIA UNKARIN KUUDEN PÄIVÄN  KILPAILUUNI

Valmistautuminen kuuden peräkkäisen päivän juoksuun. Käytännössä yhtämittaiseen rasitukseen. Valmistautuminen ? Älkää nyt viitsikö !
Jo ilmoittautuessani olen ymmärtänyt, että tähän EI voi valmistautua. Tähän on siis tarvinnut juosta jo jonkin aikaa. Jopa vuosia.
Henkisesti tähän olen kasvanut. Henkisesti valmis ? Älkää nyt viitsikö ! Koskaan ei ole henkisesti valmis. Sensijaan voi olla oikeassa suunnassa avoimena oppimaan uutta. Nöyränä. Olen juossut yhden 48-tunnin kilpailun. Siis kaksi päivää putkeen. Lisäksi tunturissa muutaman kerrran repun kanssa kolmannen päivän iltaa katsellen. Kaikki siis on uutta ja ihmeellistä kolmannen päivän jälkeen. Hyvä niin.
Maratonille juostaan usein viimeinen 30 km pitkä lenkki kymmenen päivää ennen kilpailua. Minun siis pitäisi juosta 450 km pitkä lenkki koska tavoittelen 600 km tulosta. Älkää nyt viitsikö ! Olen juossut parhaimmillani vajaa kuusi maratonia putkeen kahdessa päivässä. Lähtiessään juoksemaan kuutta päivää peräkkäin ihmisen suhteellisuudentajun on oltava realismin ja hulluuden välimaastosta.
600 km tulos on erittäin paljon kilometrejä jonossa. Kun laitan riman näin ylös voin siis pystypäin myös kävellä sen alta. Vai luuletteko että kukaan oikeasti kykenee juoksemaan koko kuuden päivän ajan ?
Tavoite on neljätoista maratonia putkeen. Siis 14. Täytyy ymmärtää omat rajansa ja rajallisuutensa. Tämä ei tarkoita rajoittuneisuutta tai etukäteen rajoittavaa ajttelua. Täytyy olla suhteellisuudentajua.
Blogeihin ja palstoille kirjoittaminen tavoitteistaan on varsin helppoa. Lähtiessäni yrittämään 600 km tavoitetta eli 100 kilometriä päivässä teen sen yhtä rehellisesti kuten kirjoitankin. Lähden yrittämään. En siis mene tekemään omaa suoritusta tai tekemään parastani. En mene katsomaan mihin kunto riittää.
Harjoituskaudella Unkariin olisin pystynyt juoksemaan noin 500 kilometriä enemmän eli kuukaudessa noin 100 kilometriä enemmän keskimäärin. Tämä ei mielestäni olisi hyödyttänyt minua juoksijana tässä tilanteessa lainkaan. Päinvastoin olisin todennäköisesti loukkaantunut - olenhan kohta 49 vuotias ja kilometrejä on takana. Sensijaan tehoa on ollut aiottua enemmän. Tämä johtuu peruskunnon kehityksestä, Turun vierailusta, joulukuun maratonista, Onnin leiristä kotonani ja ohjautumisesta erittäin raskaille harjoitusreiteille vaiston ohjaamana. Siksipä juoksu tuntuukin nyt teiden sulaessa naurettavan helpolta ja väljältä. Perusvauhti on parantunut keskimäärin 30 - 45 sekuntia kilometrillä niin halutessani. Ultrajuoksu ei koskaan ole naurettavan helppoa eli ego kyllä pysyy kurissa. Ylimielisyyteen ei ole koskaan varaa eikä omalla kohdallani tarvettakaan. Kestävyys on vuosien työn tulos - myös henkinen kestävyys.
Lähden siis matkalle. Harjoittelulla olen saavuttanut tiettyjä ominaisuuksia sekä henkisesti että fyysisesti. Näiden ominaisuuksien avulla ratkaisen matkan aikana tulevat ongelmat. Onneksi matka ei voi jäädä kesken. Minä en päätä kuinka pitkälle pääsen. En ole päättänyt tähänkään asti.
Olkoon siis Voima kanssani. Kiitollinen olen jo etukäteen. Että saan yrittää. Elämä ei ole itsestäänselvyys.

144 TUNNIN JAKOLASKUJA

Päivässä on kolme vuoroa. Aamu-, päivä- ja iltavuoro. Näissä vuoroissa juostaan/edetään kaksi tuntia putkeen. Sitten istutaan hetkeksi syömään ja rauhoittumaan. Yöllä nukutaan viisi tai kuusi tuntia.
Kilpailun edetessä levon määrä kasvaa joten on otettava pieniä ruokalepoja ja pidempiä taukoja. Päämäärä on kuitenkin eteenpäin. Tämä ei ole mitään leikkiä vaan tavoitteelista etenemistä. Ei kuitenkaan väkisin ja mielellään positiivisena. Eli tauot on rajoitettu.
Aikaa kuluu huoltoon paljon. Jalkoja on pestävä ja rasvattava. Sukkia ja kenkiä on vaihdettava. Kengät eivät kestä yhtämittaista tallaamista noin pitkää aikaa.
Energiaa kuluu. Mukaan lähtee nesteeseen sekoitettavaa Gutzyn before performance- ja  after performance- juomaa. Squeezyn carbo load- juomaa ja tavallista Maximin electrolyte-juomaa.
Mukaan lähtee myös palautusjuomaa sekä Fastin, Gainomaxin että Maksimin valikoimista. Mukana myös joitakin geelejä.
Mikään ylläolevista valmistajista ei (vielä) sponsoroi minua joten en kerro mikä niistä on parasta.
Tuo kaikki yllämainittu synteettinen energia on vain varmistukseksi. Pääpaino on normaalilla ruualla jota tarjoaa järjestäjän lisäksi matkailuautomme keittiö. Palautusjuomaa käytetään ennen nukkumista ja tarvittaessa muutenkin. Kaikki tämä on harjoituksissa testattu ja havaittu minulle sopivaksi.
Pitkiin ultriin ei voi tankata etukäteen koska ihmisen keho ei yksinkertaisesti pysty varastoimaan energiaa riittävästi. Kuitenkin harjoituskaudella on syötävä monipuolisesti ja varmistettava vitamiinien ja hivenaineiden saanti. Näissä kannattaa olla tarkkana koska elimistö ei rasvaliukoisia vitamiineja kestä määräänsä enempää.
Ultrakilpailuissa munuaiset ja verenkierto ovat melkoisessa prässissä eli kannattaa miettiä mitä syö ja etenkin mitä juo. Juoksufoorumilta löytyy tarinoita murheellisista verikoetuloksista. Toisaalta en tiedä kenenkään vammautuneen pysyvästi näissä tapahtumissa mutta oman olon kontrollointi on syytä pitää sekä omassa että huoltajan mielessä.
Suunnitelma siis on mutta tietoisuus rajallisuudesta on huomattavasti tärkeämpää. Niin vaikealta ymmärtää kuin se kuulostaakin on radalta päästävä myös pois. Henkisesti näissä ajaa itsensä tilanteisiin joista kerron sitten kilpailun jälkeen. Rehellisesti. Vain näin voi kehittyä. Vain näin voi tehdä arjestaan vapauden. Sillä usein saa sen mistä luopuu. Ensin on kuitenkin juostava - paljon.

TAHMEANA JALOILLAAN

Kun koko talvi on liukasteltu lumessa, pimeydessä ja pakkasessa tulee sitten vihdoin kevät. Harjoitusta kiristetään kun liukkaus jalan alta katoaa. Sitten kevennetään kohti tavoitteita. Ja yhtäkkiä huomataan ettei kulje minnekään. Tönkkö, tahmea ja epävarma juoksija hikoilee sulavilla teillä. Mieleen hiipii pelko epäonnistumisesta ja väärästä harjoittelusta. Myös keväiset flunssat ja pienet lihasvaivat ja niiden aiheuttamat lyhyet tauot sotkevat harjoittelua. Yhtäkkiä ei menekään nätisti enää.
Tässä on monella peiliin katsomisen paikka. Onko harjoiteltu suunnitelman mukaan kohti tavoitetta. Jos on pyritty tiettyyn vauhtiin tai tiettyjen ominaisuuksien kehittämiseen onko niin tehty. Vai onko juostu liian lujaa pitkillä lenkeillä ja sillointällöin myös tehoharjoituksissa. Onko otettu huomioon että harjoittelussa ei voi kokoajan nostaa sekä tehoa että määrää. Emme ole murtumattomia. Kestämme kuormaa vain tietyn määrän.
Itseluottamus rakentuu myös samalla tavalla. Ei se kunto ja tehty työ sieltä mihinkään häviä muutaman tielle tulleen vaivan tai vaikeuden myötä. Kyse on tunnelmasta. Kuinka varma on itsestään.
Harjoituksen kevennystä ja kilpailuun valmistautumista on syytä harjoitella. Harjoitusta on helppo keventää kesken harjoituskaudenkin - jos uskaltaa. Olen usein kirjoittanut, että kestävyysjuoksu vaatii suurta henkilökohtaista rohkeutta. Huvittuneena korostan, että rohkeutta on myös olla harjoittelematta. Suomalaisessa mentaliteetissa on paljonkin korjaamista näiden kuuluisien viimeistelyharjoitusten suhteen. Usein viimeistelyharjoituksista on tullut tainnutusharjoituksia.

SUUNNITELMA VUOTAA

Sitten ollaan lähtöviivalla. Kunto on rautaa ja varusteet harjoittelussa testattu. Tankkaus hoidettu maltilla. Tavoite kirkkaana mielessä. Nyt sitten vedetään ! Lähtölaukaus !
Ensimmäinen kilometri menee 40 sekuntia alle tavoitteen. Euforia jyllää. Testosteroni kohisee kalpeissa jaloissa. Kura lentää kaaressa.
Toinenkin kilometri menee 30 sekuntia alle tavoitteen. Rinta kaarella.
Tullaan viiteen kilometriin. Vauhti on tasoittunut. Nyt kulkee.
Jaa niin näitä onkin vielä 37 jäljellä. Tai 16. Huohotetaan menemään.
Kymmenen kilometriä ja alkaa tuntua. Nyt jo ?
...
Näinhän siinä käy. Ei mitenkään edes harjoitettu keho kestä moista kevätkiimaa. Talven kilpailutauon jäljiltä onkin vallan unohdettu, että tämä on KESTÄVYYSjuoksua. Suunnitelma ei saa vuotaa. Jos on harjoittanut itseään johonkin niin siinä on pysyttävä. Etenkin alussa. Kuten myös harjoituksissa pysyttiin. Eikä vedetty varmuuden vuoksi - eihän ?

Jäälle ei ole mitään asiaa.

MURTUMATON ?

Sataa vettä kaatamalla. Olen pitkän talven jäljiltä jälleen kerran terve ja valmiina haasteisiin. Monotooninen harjoittelu kohti Unkarin kuuden päivän kilpailua on sujunut hyvin. Monotoonisuuden jäljiltä olo on hieman hakatun tuntuinen. Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän metsässä poluilla ja etenkin tuntureilla juokseminen minulle merkitsee. Yhteys luontoon ei aina synny tiellä. Juokseminen ei siis merkitse kyllästymistä minulle. Kuitenkin on hyvä että sataa. Lumi sulaa ja polut paljastuvat.
On 21 vuotta syövästä. Yli 55000 kilometriä. Kyllä, olen henkisesti vahva mutten murtumaton. Tässä on juuri salaisuus. On ymmärrettävä rajansa ja rajallisuutensa. On vain yksi matka iäisyyteen ja tuskattomuuteen. Tuo matka ei suinkaan ole ultrakilpailu tai muu kilometrihaaste. Tuo matka on johdettu jostain muualta. Voima siihen tulee uskosta Jeesukseen. Ja uskoa todella tarvitaan. Jopa kuuden päivän kilpailussakin.
Niinpä juoksen taas tänäkin päivänä kiitollisena. Ja rukoilen mahdollisuutta huomiseen.

VIIKKO 16. HARJOITTELU TAI YLLÄPITO

Ma- 8 km - 48 min.
Ti - Lepo
Ke - 13 km - 1.19
To - 10 km - 1.00
Pe - 10 km - 57 min.
La - Lepo
Su - 20 km - 2.04, osa poluilla.
yht. 61 km - 6 tuntia ja 4 minuuttia

Tuli kilometrejä 9 vähemmän kuin olin suunnitellut. Mielelläni olisin juossut 30 km lauantaina mutta vatsatauti pilasi päivän kuten perjantai-illankin. 
Minulla on runsaasti kokemusta vatsavaivoista lapsuudessa ja sitten myöhemmin syöpätaudin aikana ja etenkin sen jälkeen. Viimeisten kymmenen vuoden aikana vatsa on toiminut suuremmitta murheitta. Nytkään ei ole kyse hermostollisesta särystä, siitä on lapsuudenkodin rikkonaisuuden vuoksi selvä näkemys. Myöskään en ole syönyt mitään erikoista enkä ainakaan laktoosia, joka "toimii" aina. Epäilys on, että kaivoomme maalla on mennyt pintavettä kevään kohinassa, tosin Kirsin maha on ollut kunnossa vaikka juomme samaa vettä. Mene ja tiedä. Nyt kuitenkin tuntuu paremmalta.
Sunnuntaina minua puri koira lenkillä. "Ei se mitään tee, ei se yleensä noin reagoi..." Onneksi kädessäni oli Sinisalon paksummat juoksuhanskat niin vauriota ei tullut minuun, sensijaan takin selkään tuli pieni palkeenkieli. Onneksi koira ei hyökännyt enään kolmannen kerran niin ei tarvinnut toimittaa sitä eläinlääkäriin - osaan senverran itsepuolustuslajeja että tiedän miten nelijalkaisesta tehdään kolmijalkainen. Tilanteessa minua hämmästytti, että en menettänyt malttiani lainkaan. Keskittyminen on siis melkoisella tasolla. Ruuti on varastoitu purettavaksi Unkarissa. Toisaalta olen kasvanut ihmisenä senverran, että en mielelläni rusikoi kenenkään parasta ystävää. Tee sitä muille mitä toivot muiden tekevän itsellesi...
Juoksu on helppoa ja kunto toivottavasti nousee vieläkin. Starttiin kisassa on kuusitoista päivää. Rauhallinen ja varma olo on laskeutunut.

UNBREAKABLE ?

When I`m writing this rain is falling. Spring is here. Finally. That white shit called snow is melting away. Still there are too many trails covered on snow.
I have run all the winter towards Hungary 6-day race. Just now I´m beated by the roads. When I get older more important for me is run in woods and on trails. Trails keep me in condition. Broke that very monotonous flat rhytm and scenery is mentally very important too. Running does not mean being bored to me.
421,5 K - 429,5 K - 494 K - 400 K - 379 K. Those are numbers per month. Training on very heavy winter conditions and rough slippery routes. I´m redy to rock and roll in Hungary. But humble. It is very first time for me those last three days. I have run 48 hour race once and many times three days with backpack on fine tundra in Lapland but this is different. There is 1 K loop in Hungary and six days. Same same same ...
It is now 21 years after my cancer. I know that I am very strong looking by mentally but I´m not unbreakable. And that is the secret. One should always remember that there is only one trip to eternity. And that trip is not really ultra challenge or race. That trip is guided by the God if one believes. And You need faith. Also if You are going to run 6-days.
So run this day and be grateful. And pray option to next day.

Hommat on keskeytetty. Tekemistä on kisankin jälkeen - liiteri on onneksi miltei täynnä.

 

 

There is some woodlot waiting me after the race. Lucky me my store is almost full filled.

ODOTUS TIIVISTYY

Aslak Juuso (1887-1969) oli Enontekiön Yliperän legendaarinen poromies, lempinimeltään Kaijukka. Kun häneltä kysyttiin eräässä 1960-luvulla tehdyssä haastattelussa elämästään paimentolaisena tuntureilla hän vastasi, että heillä ei ollut siellä mitään hätää. Kota pystytettiin ja keitettiin hyvät kahvit. Porolauma laidunsi ympärillä. Tunturit siis antoivat tilan elää vapaasti, oli vain tartuttava hetkeen kiinni.
Lähtiessäni lenkille totean joskus, että olen hetken poissa. Syvemmin ajateltuna tämä tarkoittaa muutakin kuin kotoa poissaoloa. Se tarkoittaa hetkeen tarttumista. Hetki aikaa itselle. Tilaisuus juosta pois. Mahdollisuus palata.
Viimeaikoina olen kokenut tavallisen arjen erittäin tympäännyttävänä. Roolini yrittäjänä, toisinsanoen laskunmaksajana, ei voisi vähemmän kiinnostaa. Kun katselen kotonani ympärilläni olevaa tavaramäärää en voi olla ihmettelemättä tarvitsenko tosiaan kaikkea tätä. Äitini kuoleman myötä minulle ajautui valtava määrä koriste-esineitä ja astioita ynnä muuta tavaraa. Tavaraa jolla minulle ei ole juurikaan käyttöä. Osa tavarasta on toki hukattu mutta sitä on vieläkin aivan liikaa. Uutiset televisiossa ja lehdissä toistavat itseään. Kaikki arjessa tuntuu kovin koetulta - jo moneen kertaan nähdyltä. Kirjahyllyssäkään ei ole yhtään kirjaa jota kiinnostaisi avata lukuunottamatta ristillä varustettua mustaa nahkakantista teosta.
Suurin syy edelläkuvattuihin tunteisiin on valmistautuminen Unkarin 6-päivän kilpailuun. Henkinen keskittyminen ja intensiivinen juoksuharjoittelu jättää jäljelle vain oleellisemman.
Harjoittelun keventyessä on pakko myöntää olevansa riippuvainen päivittäisestä juoksusta. Jopa vaarallisen riippuvainen. Olen monesti hieman eri näkökulmista todennut, että en tarvitse juoksua ollakseni onnellinen. Sensijaan tarvitsen sen hetken. Hetken itselleni. Hetken, jonka aikana voin kokea elämän aidoimmillaan, yksinkertaisimmillaan suhteessa ympäröivään luontoon. Kaijukka koki samoja hetkiä tunturissa eläessään kuin minä juostessani. Vapautta arjesta. Ainoa ero on että Kaijukka onnistui siinä mihin minä vasta haparoiden pyrin. Tekemään arjestaan vapauden.
Tämä vapaus ei suinkaan aina tarkoita että voisi tehdä mitä huvittaa tai olla tekemättä. Hetkeen valmistautumiseen joutuu tekemään valtavasti työtä. Yksittäiseen ultrasuoritukseen juostaan kuukausimääriä vailla tietoa tulevasta. Pikkuhiljaa henkinen ja fyysinen varmuus lisääntyy. Harjoitusta kevennetään ja alkaa tuntumaan tukkoiselta ja vaikealta. Elimistö on ihmeissään. Henkinen varmuus rakoilee. Ja sitten palaset loksahtavat paikalleen. Alkaa rauhallinen odotus kohti hetkeä lähteä. Varmuus kyvystä tarttua siihen on saavutettu.
Odotus siis tiivistyy. Myös kilpailun jälkeisen ajan odotus. Niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin odotan tuota aikaa enemmän kuin itse kilpailua. Odotan siis vapaata arkea. Pyrin siis tekemään arjestani vapauden. Nähtäväksi jää mitä siitä seuraa.
"Mene terveenä !" Näin Kaijukka lausahti usein kohtaamilleen kulkijoille tunturissa. Yhtäkaikki sitä minäkin toivon. Sekä itselleni että teille kaikille.


VIIKKO 15. PÄIVÄSTÄ TOISEEN

Ma - Lepo. Pitkä työpäivä ja muu asioiden hoito. Suunniteltu lepopäivä. Meneehän se näinkin. Ensin täytyy eli saa. Sitten ei saa. Siis juosta. Kummallista.

Ti - Lepo. No niin. Kotihommia. Pääosan päivästä vietin autotallissa sirkkelin kanssa. Mielenkiintoinen asennus. Laite painaa melkoisesti eli sitä kun ei voinut nostaa ylös oli kyykittävä lattianrajassa ja lattialla työkalujen kanssa. Nyt se toimii. Kontaktorin uusinta täydellisenä ja uusi katkaisinkotelo. Uudet johdot ja hihnat. Vanha sahaaja tosin...

Illalla sauna, saunaolut ja avanto.

Mielekäs puuha auttaa viemään ajatukset pois juoksusta sopivasti.

Ke - 30 km - 3 tuntia. Legendaarinen keskiraskas polveileva hiekkatie. Pääosin sulana. Rokkakoski TV-30. Tämä ei ollut nyt tasavauhtia. Normaalista kevyestä pelleilystä niistettiin lopuksi karstat irti. Keskiaika yli 30 sekuntia nopeampi per kilometri kuin normaalisti. Yksi geeli ja vettä. Upea auringonpaiste.

To - 30 km - 3.15. Lamminpään hautausmaan lenkki hieman muunneltuna. Kolme kilometriä kantavan kovaa luisteluhiihtopaanaa metsässä. Ei muita hiihtäjiä allekirjoittaneen lisäksi ja minäkin siis ilman suksia. Nyt juoksin hieman rauhallisemmin. Ei huomautettavaa. Yksitoikkoistakin.

Pe - Lepo. Haloin koneella puita. Katsoin pitkästä aikaa elokuvan arkistoistani ; Shutter Island.
                  Oikein hyvä.

La-  10 km - 1.02. Perusjuoksua vesisateessa. Onneksi sataa vettä niin nämä lumet
                              vihdoin sulavat.

Su - 10 km - 1.03. Ylläpitoa. Oikeastaan en nauti tällaisesta rajoitetusta harjoittelusta.
                              Päivällä aurasin sulanutta sohjoa pois kotitieltä. Kevät.
                              Mutta missä on lämpö ?

yhteensä 80 km - 8 tuntia 20 min.

Mene tyynesti hälyn ja kiireen keskellä ja muista, mikä rauha kätkeytyy hiljaisuuteen.

OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTANI; OSA 8. PAHAN KOSKETUS

PAHAN KOSKETUS

Kolme miestä makaa vierekkäisissä sängyissä huoneessa kymmenen. Heitä yhdistää kaksi asiaa. Syöpä ja toivo päästä siitä eroon.
Itse olen ikkunapaikalla. Kuin kirouksena osakseni lankeaa mahdollisuus tuijotella ulos, ulos sinne minne eniten kaipaan - vapaaseen luontoon. Pois, pois tästä sairaalanhajuisesta kuumasta huoneesta. Ulos, ulos vapauteen juoksemaan ja vaeltamaan.
Olen hiestä märkä. Lääke on tippunut jo neljä tuntia. Metallinmaku suussani hamuan pastillia yöpöydältä. Käteen sattuu. Vastapaine nostaa veren tiputusletkuihin. Tippa tipalta kirkas neste valuu sisääni. Tänään on hyvä päivä. Olen oksentanut vasta kerran. Sivuvaikutus. Vessaan tosin pitäisi päästä taas. Lääkkeen ohella menee keittosuolaliuosta ja suun kautta paljon muuta nestettä. Merkkaan juomat listaan ja ihmettelen juonko todella noin paljon jatkuvasti, ainakin neljä litraa päivässä, vaikka vaan makaan.
Nousen vaivalloisesti istumaan ja hetken verenpainetta sängynreunalla tasattuani lähden kolistelemaan vanhan ja kuhmuisen tippapullotelineen kanssa kohti käytävällä olevaa vessaa.
Keskivuoteella Pentti nukkuu. Kaunis vaimo ja pieni poika. Kaunis talo ja pieni yritys. Vähemmän kaunis, iso kasvain sisällään hän nyt kuitenkin nukkuu, rauhassa. Yöpöydällä on Vartiotorni-nimisiä lehtiä.
- Teetkö pitkänkin lenkin?
Yrjö laskee kirjaansa ensimmäisellä petillä ovensuussa. Virnuilee. Syöpä on uusinut. Vanhalla miehellä riittää kuitenkin huumoria.Yöpöydällä on kukkia ja suklaata.
- Ei taida tämä morsian jaksaa kovin pitkää lenkkiä kun kolisee näin.
Virnuilen takaisin ja tulen käytävään. Alkaa olemaan kiire. Avaan eriön oven huolimattomasti ja lyön kanyylin kädessäni ovenpieleen. Huudan kivusta ja olen pyörtyä. Onneksi kukaan ei kuule. Nojaan otsaani seinään ja virtsa on kuin öljybensiiniä, punakeltaista. Hiki valuu. Pesen käsiäni. On pakko palata pian sänkyyn. En pysy pystyssä.

Avaan kympin oven ja kauhistun. He ovat saapuneet. Pentin vieraat. Pentin uskonveljet. Kaikki kääntyvät tervehtimään. Mieleni tekee paeta mutta en voi. Vastaan nöyrästi ja on pakko mennä pitkäkseen. Yksi viidestä vieraasta vetää verhon sänkyjen välistä kiinni. Huone on kuitenkin pieni. Välimatka toiseen sänkyyn on lyhyt. Kuulen kaiken tahtomattanikin. Verho ei ole kuten heidän valtakunnansaliensa seinät, verho ei heitä maailmasta eristä. Huoneen ovi kolahtaa, Yrjö lähti kahvioon, ei viitsi kuunnella. Minä en jaksa lähteä.
Naapurissa kysellään kuulumisia.
-Onko vaimo pojan kanssa käynyt kun ei ole kokouksissa näkynyt ?
- Eilen kävi, Pentti vastaa. Ehtii varmaan viikonloppuna kokoukseenkin kun on niitä kotiasioita...
- Pitäisi käydä enemmän...ovillakin lehteä jakamassa ja keskustelemassa...
- Niin mutta kun ... yksin siellä kotona...
- Oletko rukoillut ? Sinun olisi tarvinnut rukoilla enemmän niin näin ei olisi käynyt.
- Olen yrittänyt mutta...
- Sinua koetellaan nyt. Vaimosi tulisi rukoilla enemmän...
-  ... (nyyhkytystä)
Puristan käsiä nyrkkiin. Mieli tekee repiä verho sivuun ja huutaa että armo on täällä jo ! Ei tarvitse rukoilla enemmän tai vähemmän. Riittää kun avaa sydämensä Jeesukselle. Hän kärsi ristillä että me saisimme synnit anteeksi. Ei ole olemassa enemmän tai vähemmän Jumalalle. Meistä kukaan ei kelpaa ellemme usko Jeesukseen. Hänen kauttaan armo on saatavissa.
Millä oikeudella nuo kiusaavat uskonveljeään ? Ei raamattu noin opeta ! Voimattomassa raivossa letkuihin kiinnitettynä en voi tehdä mitään. Ei riitä asevelvollisuudesta kieltäytyminen. Ei riitä ettei Maammelaulu soi eikä siniristilippu liehu. Ei riitä kieltäytyminen verensiirrosta vaikka se saattaisi syöpähoidossakin auttaa. Ei riitä mikään. Pitää sairaskin saada epätoivoon ja itsesyytöksiin.
Vihdoin vieraat lähtevät. Pian Yrjökin palaa sänkyynsä. Huone hiljenee. Nukahdan. Aika kuluu. Hoitaja tulee irroittamaan letkuni. Päivä on pulkassa. Tapani mukaan horjun illalla ulos raittiiseen ilmaan. Sitten iltapala ja uni vie jälleen mennessään.

Herään yöllä äkkiä kylmään. Huone on hiljainen, yövalo palaa. Yrjö kuorsaa vaimeasti ja Pentti kääntää levottomasti kylkeä.  Kuuntelen hiljaisuutta. Ovi on kiinni. Se on varmasti kiinni koska alalaidan ilmaraosta näkyy käytävän valo himmeänä hehkuna.
Makaan valveilla ja aistin kuinka paha kulkee pitkin käytävää. Silloin tällöin öisin se kiertää puntaroimassa mahdollisuuksiaan. Nyt se ohittaa hoitajien lasikon. Ei viitsinyt poiketa eristyshuoneeseen koska sinne yleensä kuoltiin muutenkin. Se tulee käytävän päähän ja pysähtyy. Edessä on kaksi nojatuolia ja pöytä, viherkasveja ikkunan edessä. Vasemmalla ovessa on numero kymmenen.Viimeinen huone.
Ovi on kiinni. Ilmavirtaa. Kylmyys lisääntyy. Jotain saavuttamatonta häilyy Pentin sängyn kohdalla. Pahan kosketus on metrin päässä mutta kuin ihmeen kaupalla minä ja Yrjö saamme olla rauhassa. Pentti sensijaan ei. Mahdollisuuksia arvioidaan. Laskelmoidaan.
Makaan hiljaa niskakarvat pystyssä. Tämän täytyy olla unta. Nipistän itseäni. Olen hereillä. Tämä ei riitä. Tunnustelen kädellä sideharson alla olevaa kanyyliä kädessäni. Painan kämmenellä alaspäin. Ähkin kivusta. Tähdet tanssivat silmissäni. Olen aivan varmasti hereillä. Peiton alla paleltaa.
Laitan kädet ristiin. Huoneen lämpö lisääntyy. Tuijotan ovelle. Ilmaraossa hehkuu kirkas valo. On hiljaista. Viimein nousen ylös. Kävelen Pentin ja Yrjön sänkyjen ohi. Avaan oven ja astun käytävään. Yövalaistus on himmeää. Tyhjä pitkä käytävä ja väistynyt kylmyys.
Palaan huoneeseen. Istahdan sängylle. Pitkään katselen ikkunasta ylös taivaalle ja sitten yhtäkkiä näen tähdenlennon. Laskeudun pitkälleni peiton päälle, on lämmin. Nukahdan hiljaiseen toiveeseen.

Pasi Koskinen
Kolme Kivestä


 VIIKON 14. HARJOITTELU

Ma - 7 km - 52 min. Vatsavaivaa. Kävelyä väliin. Lenkkikaverina tsekki Peter. (Zonta)
Ti- Lepo
Ke- 10 km -1.02. Osin poluilla.
To- Lepo
Pe- 25 km - 2.34. Vauhdinvaihteluharjoitus sulalla asvaltilla Vehmaalla.
La- 8 km - 48 min. Saunalenkillä kotona taas
Su- 10 km - 1.00. Tiellä.
yhteensä 60 km  - 6 tuntia ja 17 minuuttia

421,5 - 429,5 - 494 - 400 - 379. Siinä ne ovat siististi jonossa. Varsinaisten harjoituskuukausien kilometrit. Työt on tehty ja nyt levätään ensin ja sitten kaivetaan kunto esiin käytettäväksi.
Mennyt viikko oli erittäin kevyt. Ideana on levätä "jo" nyt kunnolla ja tiivistää hieman vielä ennen kuin lähdemme kohti Unkaria. Olen vuosien varrella havainnut tämän toimivaksi. Kun elimistö ja etenkin lihaksisto on harjoittelun keventämisestä ihmeissään niin ihmetellään sitten aikaisessa vaiheessa ja tasataan sekä terävöitetään vielä lopuksi. On siis 30 päivää aikaa 6-päivän juoksun starttiin.
Torstaina matkailuauton keula käännettiin kohti Vankkurivehmasta . Mukava, siisti ja pienipiirteinen alue merenlahden rannalla. Kevät oli rannikolla hieman edellä mutta esimerkiksi merenjää lahdessa vielä 50 senttimetrin paksuista. Upeat ulkoilukelit silti.
Perjantaina istuimme Maria ja Hannu Tähkävuoren viihtyisän kodin kahvipöytään. Kyläkutsu oli ollut voimassa jo ainakin kaksi vuotta. Jutustelun lomassa hiottiin hieman kisataktiikkaa. Marialla kun on runsaasti kokemusta näistä pitkistä kisoista ja Hannulla huoltokokemusta. Palaset alkavat olla paikallaan. Näistä lisää sitten myöhemmin.

LMC Vankkurivehmaan yläparkissa. Alue on käymisen arvoinen ja palvelu oli ystävällistä. Kesällä varmasti hieno ranta saunoineen ja lasten leikkipaikka lisäävät viihtymistä.

Allekirjoittaneen ollessa lenkillä Kirsi kuvasi tämän toisen lenkkeilijän.

Sarjassamme tällä viikolla hajonneet. Jo 12 vuotta moitteettomasti toiminut sirkkeli sanoi sopimuksensa irti. Kontaktori käynnistinkotelossa on tullut tiensä päähän kuten vetohihnatkin. Pientä laittoa...