AJATUKSIA 1000 MAILIN, SIIS 1607 KILOMETRIN JUOKSEMISEEN
Elämä on eräänlainen matka. Kun ensi keväänä 12.5. lähden pohjoisesta etelää kohti alkaa yksi matka elämässäni. Olen siis matkalla omassa elämässäni ja jälleen kerran kerran juosten. Tulevat 1000 mailia antavat valtavan ajan ja tilan pureutua elämäni syviin kerroksiin, sekä menneisiin että tuleviin. Olen siis ultrajuoksun ja elämän ytimessä koko tuon tuhannen mailin ajan.
Ennenkuin kertoo juoksevansa 1000 mailia on oltava täysin varma että pystyy siihen henkisesti. Ei voi olla pienintäkään epäilystä itsensä kanssa. Minulla ei ole - enään. Tämä on viimeisinä juoksuvuosinani vaatinut rohkeutta mennä liian pitkälle.
Henkinen jaksaminen ei ole itsestäänselvyys eikä päätös. Pikemminkin se on kyky lähteä nöyrin mielin matkaan kohtaamaan kilometrejä. 1000 mailin juoksemisessa on kyse ennenkaikkea keskittymisestä hetkeen, päivään ja lopulta koko taipaleeseen, joka pitää sisällään loppumattoman määrän tuskaa mutta myös riemua mitä suuremmassa määrin.
Fyysisesti haaste on riittävä. Säilyäkseni terveenä tuosta määrästä asvalttia yhtämittaa tarvitsen hieman onneakin. Olen juossut ultramatkoja jo seitsemän vuotta putkeen ilman pidempiä taukoja. En ole väsynyt vielä mutta kieltämättä hieman kulunut fyysisesti. Kuitenkin nyt on tähän hyvä hetki. Olen kärsivällisesti opettanut kehoani kestämään hidasta taivallusta ja koen olevani tässäkin suhteessa valmis kestämään koko matkan.
Juoksen siis elämälle. Sekä teidän että omalleni. Haluan jakaa ajatuksiani matkan varrella. Tullessanne matkaani mukaan juoksemaan jostakin kohtaa edes hetkeksi saatte seuraksenne väsyneen juoksijan. Kuitenkin toivon että mukaanne jäisi palasia niistä ajatuksista millä itse olen päässyt tänne asti, väsymyksestä huolimatta. Siis ajatuksista positiivisuudesta ja yrittämisestä. Päivästä päivään. Keskittymisestä olennaisempaan - omaan ainutkertaiseen elämään.
Matka on vapaa. Rahaa ei siis kerätä. Nykyisin erilaisilla keräyksillä pyritään täyttämään yhteiskunnalle kuuluvien tehtävien hoitamattomuus. Etenkin lasten ja vanhusten osalta prioriteetit tulisivat olla itsestäänselviä. En ole vastikkeettoman avun suurimpia puolestapuhujia. Ensin tarvitaan aina omaa ja paikallista yritystä.
Tuhat mailia on siis noin 1609 kilometriä. Reittini kulkee Nuorgam - Oulu - Pulkkila - Iisalmi - Kuopio - Jyväskylä - Jämsä - Tampere - Forssa - Perniö - Hanko. Kiveen reittiä ei ole hakattu vaan vapaus säilytetään loppuun asti. Pääpiirteittäin kuitenkin noin siksi, että näin tarjoan mahdollisuuden juosta kanssani melko laajasti kotimaan kartalla.
Aikaa kuluu taatusti. Toivottavasti sitä on myös käytössä. Jopa yli kolme viikkoa. Tänne blogiin pyrin kirjoittamaan lyhyesti joka päivä. Tarkoitus on siis olla järjissään joka päivä. Mitään järkevää tekstiä en kuitenkaan lupaa... "Kun elämä täyttää päivän, jäävät muistiinpanot vajaiksi " (Eeva Kilpi)
Huoltoautona toimivaan omaan matkailuautoomme tulee myöhemmin päivitettävä suora puhelinnumero josta saa tarvittaessa infoa liikkeistä ja liikkumattomuudesta. Etenkin pohjoisen liikkuvan laajakaistan katveet on siis kaikkien syytä huomioida päivityksiä odotellessa.
Kerroin olevani henkisesti varma tästä. Kerroin myös menneeni liian pitkälle viimeisinä vuosina saadakseni varmuuden. Tällä tarkoitan esimerkiksi Unkarin kuuden päivän kilpailun päätyttyä seitsemännen päivän aamua. Muistissani on edelleen valtava tyhjyys ja kyyneleet. Kyky tulla takaisin on siis kyky ymmärtää että liian pitkälle ei voi mennä.
En usko että juoksemalla tuhat mailia pystyn parantamaan maailmaa. Sensijaan uskon että juoksusta jää positiivisia ajatuksia. Esimerkilläni pyrin näyttämään että toivoa on aina.
Yli kaksikymmentä vuotta sitten uskoni elämään horjui. Tulevaisuus näytti synkältä kun elämänkumppanina oli syöpätauti. Sikipä nyt juoksenkin elämälle jonka sain takaisin. Ilman uskoa ei ole elämää. Tässä yhteydessä jokainen saa itse päättää mihin uskoo. Voi olla uskomattakin. Mutta elämään on uskottava jos mielii valoon ja eteenpäin.
Viime viikolla blogipäivityksen jälkeen saamani palaute on ollut yllättävän runsas ja kannustava. Olen siitä erittäin kiitollinen. Minun sanotaan omaavan kokemusta. Minua on kiitetty että valitsin Suomen reitiksi. Minuun uskotaan.
Kuitenkin on syytä korostaa että matkani tulee paljon helpommaksi teidän avullanne. Tullessanne juoksemaan kanssani palan matkaa tuotte mukananne voimaa ja ultrayhteisöllisyyttä. Puhumattakaan niistä, jotka ovat lupautuneet tukemaan projektin järjestelyitä eri tavoin.
1000 MAILIA ELÄMÄLLE - on siis projektin nimi. Sana projekti tässä yhteydessä kuulostaa mielestäni hieman metalliselta ja löysässä hirressä roikkujan epätoivoiselta dead linen tavoittelulta. Mutta olkoon projekti.
Aikaa lähtöön on reilu puoli vuotta. Saatte tämän blogin kautta lukea lisää ajatuksiani tähän matkaan valmistautumisesta ja muusta. Olette jo matkalla kanssani.
HARJOITTELUA; VIIKOT 44. ja 45.
Ma- Lepo
Ti- 17 km - 1.53, metsäpoluilla.
Ke- 16 km - 1.49.
To- 8 km - 53 min.
Pe- 14 km - 1.24. Tuuri Talasneva.
La- 19 km - 1.58, Tiellä; Virrat Paavolanperä.
Su- 10 km - 101, kotona tiellä.
yht. 85 km - 8 tuntia ja 58 minuuttia.
Ma- 20 km osin poluilla - 2.08.
Ti- 27 km pääosin asvalttia - 2.53.
Ke- illalla 6 km ravistelua - 40 min.
To- 15 km osittain poluilla - 1.50
Pe- 6 km - ravistelua tiellä 38 min.
La- Aamu Endurancen leirillä Luusalon johdolla Hyvinkään Kytäjä-Usmi alueella poluilla 20,.. km - 2.34
Illalla ripeämpää vaihtelevalla ulkoilureitillä hiekalla ennen saunaa 8 km - 43 min. (Paras kokonaiskilometri 4.15, paras vauhti hetkellisesti 3.15)
Su- 12 km - 1.38, sisältää kuusi kertaa laskettelurinnettä ylös ja alas
yht. 114 km - 11 tuntia ja 24 minuuttia.
LOKAKUUN SUMMAUS
292 km juoksua yhteensä 35 tuntia ja 50 minuuttia
Vuosi 2013 lokakuu mukaanlukien juoksua 3824 km
Viikon kirja : Haruki Murakami - Mistä puhun kun puhun juoksemisesta
Vielä naurattaa 114 km viikon jälkeen. Harjoittelu on lähtenyt mukavasti käyntiin. Endurancen leirin vuorijuoksulenkin jälkeisestä väsyneestä miehestä nappasi kuvan Kirsi.
Mukana ollaan, ehdottomasti. Tulee olemaan hienoa saada kulkea pätkä kanssasi.
VastaaPoistaToivotaan mahdollisimman terveydellisesti ehjää 6kk valmistautumista hurjaan savottaan joka hipoo monenlaisia rajoja, mittaa niitä. 1000 mailia on hurjaa millä tavalla vain. Pasi ei starttaa kultalautasen juurelta, eikä hopealusikka suussa. Kuten Pasi itsekin tässä mainitsi, että on vetänyt ultria n.7.v ilman isompia taukoja. Ensi toukouusta vuosi taaksepäin katsoen on Pasilla ollut melkoinen vuosi takana. 6d unkari, vierumäki 24h hieman vielä palautumattomana maksimikoitokseen, josta muutaman viikon päästä vrk sisällä n.80km harjoitus Nivalassa. Pasilla on rohkeutta elää, sillä se ei ole hänelle itsestäänselvyys. Usko huomiseen. Se riittää, jos uskoo aikuisten oikeasti, oli mistä asiasta vain kyse... Halusin vain sanoa, että tässä on rastia. ,;)
VastaaPoistaToivotaan mahdollisimman terveydellisesti ehjää 6kk valmistautumista hurjaan savottaan joka hipoo monenlaisia rajoja, mittaa niitä. 1000 mailia on hurjaa millä tavalla vain. Pasi ei starttaa kultalautasen juurelta, eikä hopealusikka suussa. Kuten Pasi itsekin tässä mainitsi, että on vetänyt ultria n.7.v ilman isompia taukoja. Ensi toukouusta vuosi taaksepäin katsoen on Pasilla ollut melkoinen vuosi takana. 6d unkari, vierumäki 24h hieman vielä palautumattomana maksimikoitokseen, josta muutaman viikon päästä vrk sisällä n.80km harjoitus Nivalassa. Pasilla on rohkeutta elää, sillä se ei ole hänelle itsestäänselvyys. Usko huomiseen. Se riittää, jos uskoo aikuisten oikeasti, oli mistä asiasta vain kyse... Halusin vain sanoa, että tässä on rastia. ,;)
VastaaPoista