UUSI OTE

Myllyt lakkaavat pyörimästä, paskat haisemasta ja kullit seisomasta, loppu on lähellä.


Entä alku? Onko sitä. Jos mikään ei loppunutkaan.
   Minulle on usein sanottu:
-Sinä se vaan aina juokset.
   Aina ja vaan. 
   En juokse koskaan ihan samalla tavalla enkä koskaan ihan samalla ajatuksella.

   Juostessani haastavilla Norjan tunturien harjanteilla olen ajatellut että ei pidä koskaan ajatella kulman taakse. Ei voi suunnitella kun ei tiedä eikä näe mitä on tulossa. Silloin kun linja katoaa - yhtäkkiä - kun alapuolella on kuusisataa metriä pystysuoraa pudotusta tarvitaan uusi ote. Otteen on pidettävä ja sen on löydyttävä heti.
   Nyt olen saanut jotenkin katkaistua sairastelukierteen ja olen matkalla jälleen. En ole ihan varma minne. Matkustaessani näen tuttuja ja tuntemattomia ihmisiä, jotka junnaavat tutussa ja turvallisessa.
   He vaan aina junnaavat tutussa ja turvallisessa.
   Nousevat aamulla, menevät töihin, tulevat kotiin ja sitten etsivät elämää. Voisi sitä nousta aamulla ja miettiä että mitähän tänään tekisi. Tai ainakin mistä elämää tänään etsisi.
   Harjoittelenko jo? En. Tarvitsen kuntouttavaa harjoittelua jaksaakseni harjoitella tavoitteellisesti. Harjoittelulla ja harjoittelulla on eroja. Liikuntaa, yhtäkaikki. Uusi ote tai "new ease" on pikemminkin tahtotila. Halu pitää kiinni ettei putoa. Mukana on aimo annos pelkoa. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeampi on päästä kuntoon sairastelujen tai muiden taukojen jälkeen. Siksi jatkuvuus on tärkeintä. 
   Ja otteen täytyy pitää.
   Levoton on ihmisen mieli. Munkit meditoivat yksinäisyydessä vuosikausia saavuttaakseen ymmärryksen mutta samaan pystyy huomaamattaan Tavis. Tavis syntyy ja kasvaa. Käy koulunsa ja opettelee juomaan ja panemaan. Joutuu töihin. Pariutuu, lisääntyy ja velkaantuu. Luulee elävänsä kunnes sitten yhtenä päivänä huomaa olevansa vanha ja täysin yksin. Katkeroituu kun olisi pitänyt sitä ja sitä. Pahottaa mielensä ja hiipuu pois. Unohdetaan. Valtio kiittää veronmaksajaa ja korrenkantajaa perintöverolla.
   Tavis ei kysynyt kertaakaan itseltään mitä todella elämältään haluaisi.
   Mutta kun oli pakko.
   Oliko?
   Kuten minä myös Tavis pelkäsi putoavansa. Että ote ei pidä sittenkään. Minäkin olen Tavis, mitä suuremmassa määrin, mutta otteeni häkin ulkopuolella pitää toistaiseksi. Toistaiseksi, juuri siinä on ydin. Tänään, tässä ja nyt. Ei kulman takana. Mutta otteen pitää olla uusi joka päivä, muuten voi joutua häkkiin.

   Kirjoitan tätä matkailuautossa Hämeen kuusikossa. Kattoon putoilee menneen talven neulasia ja ulkona on seitsemän astetta lämmintä. Peipon varpaita paleltaa mutta se laulaa silti sisukkaasti, tuli tulleeksi maahan jonka itsenäisyyden viimeisiä pelastajia puolivilli pappa ja runotyttö palkitsevat mitalein. Kahvia, kakkua ja vanhoja lauluja oli tarjolla myös, unohtuneeko veteraanien syrjinnän aika punainen näin.
   Maa on kylmä ja pohjoinen. Maassa saa valita vapaasti kunhan tekee niinkuin muutkin. Painaa pitkää päivää, äänestää oikein ja suostuu uskomaan valitut uutiset. Erityispalkinnon saavat ne jotka luulevat tietävänsä.
   Kohta puen lenkkivaatteet ylleni ja poistun hetkeksi. Minun maailmassani tässä samassa maassa on toisenlaista. Olen täällä mutta en silti ole. Unkarissa olisi lämpöisempää mutta kaikkea ei minullekaan joka vuosi suoda. Muistutetaan aina välillä että en ole koskaan valmis.

On mentävä jotta ote pitäisi.

VIIKKO 17.

Ma- 18 km Sasin harjun poluilla ja niiden vieressä - 2.06.
Ti- Lepo
Ke- 26,5 km erikoisharjoitus Nokia-Tampere-Ylöjärvi-Hämeenkyrö - 3.31. Polkua, asvalttia, hiekkaa, taisteluhautaa ja ylämäkeä.
To- 11,4 km - 1.35
Pe-10 km - 1.11.
La- 14 km - 1.39
Su- 7,35 km - 50.00. Barefoot meditaatio.

Yhteensä 87 km - 10:54 - 1393 metriä vertikaalia.

Epäusko jatkuu. Unkarin kuuden päivän juoksusta luopuminen tänä vuonna on valtava pettymys. En motivoidu juoksemalla maratoneja tai hölkkiä saati tonnin vetoja aikaa vastaan. 
   Kuusi päivää on kuningaslaji. 
   Yleensä kun näin kirjoittaa alkaa kommenttikentässä sönkötys, että kaikki pelaa ja erilaisuus on rikkaus ja että on sitä muutakin. 
   Niin oli minullakin joskus, ei enää. 
   Minun maailmassani kaikki eivät pelaa, eivätkä etenkään pysty pelaamaan. Erilaisuus on elämäni ja muuta ei tarvita. Juoksen pitkälle koska pystyn, nyt en pysty, joten se siitä kunnes taas on aika.

Viimeinen kuva on täältä.

AJATUKSIA KÄRSIVÄLLISYYDESTÄ

---

Vuonna 1950 Kotiliesi-lehti kirjoitti, että perheenemännän on syytä silittää ruokapöytään puhdas damastiliina ja pitää koti harmonisen viihtyisänä, jotta kotiin töistä tuleva aviomies ei lähtisi pahoille teille. Damaskien saati stay-uppien vaikutuksista ei mainittu sanaakaan.
   Ultrajuoksijana olen usein teillä tietymättömillä mutta ne eivät liene pahoja, näin ainakin tulkitsen. Ruoka on lähes poikkeuksetta valmiina pöydässä lenkin jälkeen. Menneen talven aikana ruoka taas oli poikkeuksetta pöydässä minun laittamanani Kirsin tullessa töistä. Tämän viimeisen mainitsen tasapuolisuuden nimissä, ettei kenelläkään ääriajatteluun taipuvalle syntyisi illuusioita sovinismista. Damaskit ja stay-upit ovat sitten yksityisasioita.
   Vanhan linjan arvot näkyvät sensijaan osittain omassa harjoittelussani. Pitkän sairastamisjakson jälkeen kysyy kärsivällisyyttä palata takaisin ultrajuoksuun sillä tavalla kuin minä ultrajuoksun ymmärrän.
   Huvittuneena luen nuorempien blogeista palavia kirjoituksia tavoitteellisuudesta tai vauhti edellä uuteen kauteen tähtäämisestä, kunnes sitten parin kuukauden päästä muutetaan koko homma hauskaksi hupailuksi tai joksikin aivan muuksi. Tuuli puhaltaa ja jos aikoo saavuttaa tuloksia ultrajuoksussa on kyettävä liikkumaan määrätietoisesti valitsemaansa suuntaan pitkiä aikoja, myös vastatuuleen omaa kehitystä odotellen.

   Tällä hetkellä on menossa neljäs viikko viimeisen sairastamisen jäljiltä. Vain täysin mitäänymmärtämätön kysyisi nyt minulta, että joko kohta pääset kuntoon. Pääsen kuntoon? Viisi kertaa sairaana viidessä kuukaudessa! Kohta? Kunhan ensin edes kykenisi aloittamaan harjoittelun! 
   Arvioin pystyväni aloittamaan harjoittelun kesäkuussa mikäli ei tule takaiskuja ennen sitä. Näin minulla on aikaa kaksi ja puoli kuukautta ennen SUPERPEP2019- polkujuoksua. Aikaa on todella vähän. 
   Kahtena edellisenä vuotena en ole selviytynyt 171 kilometrin matkasta, vaan olen juossut vain kaksi kierrosta eli 114 kilometriä. On ihmetelty miksi en ole suoriutunut kolmesta kierroksesta. Harva on ottanut huomioon, että kahtena edellisenä vuotena kumpanakin olen juossut keväällä kuuden päivän juoksun. 
   Tässäkin mitäänymmärtämättömyys korostuu. Ei oikein tajuta kuinka paljon vaatii juosta yli 500 kilometriä tai enemmän kuudessa päivässä keväällä ja heti perään syksyllä vaativassa maastossa 171 kilometriä.
   Tilanne rasituksen suhteen ei nyt ole sama. Jalkani ovat tuoreet mutta kunto sairastelujen jälkeen olematon. Olematon se on omasta mielestäni, minulla kun on hieman erilaiset vaatimukset juoksukunnon suhteen kuin huvikseen ulkoilevalla kuntoilijalla.
   Esimerkiksi viimeisen viiden vuoden aikana olen juossut 17943 kilometriä. Tämä tekee keskiarvoksi vain 3588 kilometriä vuodessa. Paras vuosi 5103 km ja huonoin määrässä mitattuna 2215 kilometriä. Keskiarvo kuukauteen on juuri hiukan alle 300 kilometriä. Parhaat kuukaudet ovat olleet yli 500 kilometrin. Tästä voi päätellä, että olen tottunut vaikeuksiin ja samalla harjoitusmäärän vaihteluihin. Tarpeen mukaan - kirjaimellisesti ja myös lepoa.
   Edelläkerrotusta voi tehdä päätelmän, että ultrajuoksussa on mukana muitakin voimavaroja kuin pelkkä fyysisyys ja hyvä suorituskyky. Kärsivällisyys on osa mielenhallintaa, myös harjoittelussa. 
   Suuri joukko nuoria ja lupaavia ultrajuoksijoita painavat menemään sen enempää miettimättä. Sitten ihmetellään, että miksi ei onnistuta. Mikä on onnistumista? Jokainen päättäköön itse, en viitsi taas yrittää selittää.

   Jos pitäisi ultrajuoksusta nostaa esiin yksi kaikkien aikojen karmeimmista kommenteista mitä olen kuullut on se epäilemättä tämä:
   -Miksi se vielä juoksee, vanha mies, lopettaisi kun se on niin kamalan näköistäkin.
   Maailman huipulla 85-vuotiaiden sarjassa 400 metrin kilpailussa voittajan juoksuvauhti on 3.20minuuttia/kilometri. 
   Pystyttekö samaan edes nyt? 
   -Poikkeusyksilöitä, sanotte. 
   Mutta he ovat harjoitelleet kärsivällisesti vuosien ajan. 
   Mitä te teitte ne vuodet?

   Kirjoittamisessa kärsivällisyyttä koetellaan todella perinpohjaisesti. Staattinen istuminen näppäimistön ääressä uutta luoden on kaikkea muuta kuin helppoa. 
   Olen muokannut kirjani käsikirjoitusta. Hionut koherenttia lausetta ja rytmittänyt, tutkinut dialogeja. Kaikki tämä on utopiaa niille, jotka eivät ymmärrä edes yhdyssanoja. 
   En tässä halua tärkeillä mutta totean, että kirjoittamista on monenlaista. Eikä tämän bloginkaan lause ole aina niin koherentti.

   Minä olen kotonani kaikkialla. Asun Lapissa mutta viihdyn matkailuautossa eri puolilla Eurooppaa. Yhtähyvin viihdyn erämaassa pohjoisen Talvitupalompolon mökillä kuin Hämeen kuusikoissakin. Juoksu kulkee mukanani. Juostessani ymmärrän ympäristöni. Ymmärrän vanhenemiseni mutta pyrin säilyttämään poikamaisen liikkumisen ilon juostessani. Kärsivällisyys itseään, ultrajuoksuaan ja koko elämää kohtaan kantaa.

---

Alla Hämäläistä kevätsotkua juoksureiteillä.

VIIKKO 16.

Ma- Nellimintiellä kotona 10,9 - 1.04.
Ti- Sodankylässä asvalttia 8 km - 51,07.
Ke- 11,8 km Jyväskylässä Laajavuorelle - 1.11.
To- Hämeenkyrössä maastossa Sasin harjua Rainen kanssa 12,03 km -1.30.
Pe- Maastossa kuten eilen mutta pidemmästi 18 km - 2.17.
La- Lepo / kävelyä metsässä kumisaappailla.
Su- 8 km pääosin tiellä - o.52.

yhteensä 67,5 km - 7 :46

Viikosta jäi epäuskoisuus.



Alla Nellimin pikkunoitia ennen pääsiäistä.

IVALO SARJAN YHDEKSÄS OSA : KOLMAS LASI

IVALO SARJA on yksi blogini sarjoista, se kertoo ajatuksista ja sattumuksista vakituisesti Lappiin etelästä muuttaneena. Havainnoi olemistani sydämeni kodissa - Pohjoisessa.
   Blogissani näkyi aiemmin OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTANI-sarja. Tämä sarja on poistettu, koska sen aiheista on tekeillä kirja.
   Ivalo sarja edustaa nykyisin yksin blogissani hiukan kurinalaisempaa, enemmän mietittyä kirjoittamistani.

---

KOLMAS LASI


Istuimme Talvituvan erämökin pyöreän pöydän ääressä Kirsin kanssa kahvilla ja konjakilla. Pöydässä oli kaksi kuppia ja kaksi lasia sekä kynttilä. 
   Ulkona aurinko laski lompolon taakse. Noustuaan aamulla hyvissä ajoin ennen kuutta ja kierrettyään kierroksensa se painui tyytyväisenä unilleen iltayhdeksältä, noin suunnilleen, sillä ei se nyt niin kellontarkkaa ole meillä Lapissa.
   Keinuttelin tuolilla ja pyörittelin konjakkia lasissa, takanani puuhellan pesä humisi.
   -Älä keinuttele, Kirsi sanoi ja nauroi hyväntahtoisesti päälle. 
   Tiesi että minua ärsyttäisi ja sanoisin, että aivan kuin äiti aikanaan. 
   En sanonut tällä kertaa mitään, mutta lakkasin keinuttelemasta.
   Olimme saunoneet pitkään rantasaunassa. Istuessamme höyryämässä kuistilla pohjoistuuli oli yrittänyt vielä, mutta heikolla menestyksellä. Tuuli oli ollut hiukan empivä. Aivan kuin se olisi miettinyt omaa mahdottomuuttaan kevään voiman edessä.
   Sauna oli tehnyt hyvää ja avannossa käyminen vielä parempaa. Päivän lumikenkäily oli ollut katastrofi. Upottavan raskas suojalumi oli pakottanut meidät kävelemään moottorikelkan jälkiä. Paavalintupavaarassa oli ollut kanalintuja ja riekkoja. Aurinko oli pelannut pelejään pilvien kanssa. Hiljaisuus oli katsellut sivusta ja me myös.
   -Jokohan ahma on kiinni, kysyin ja naukkasin konjakkia.
   -Nähtiin sen jäljet viime viikolla kelkalla Kippikselle mennessä, Kirsi sanoi.
   -Itäturisti ja vasominen lähestyy, teettää poromiehillä töitä retale, päätin yksiniittisesti.
   Jatkoimme hiljaa istumista. Katselin varpusen pesän kokoista tupaa. Ei sähköä, ei televisiota, ei kunnollista kännykkäverkkoa eikä nettiä. Mutta silti paljon muuta tarpeellisempaa.
   Talvitupa on minulle kaikkein pyhin. Se on ikkuna tulevaisuuteen ja suljettu ovi menneisyyteen. Isä meni pois siellä. Se menneisyydestä. Erämaan rauha avaa aistit. Se tulevaisuudesta. (Etelän ihmisille on selvennettävä: isäni kuoli Talvituvalle.)
   Kurottaessani kohti konjakkilasia tuli yhtäkkiä tunne, että pöydässä olisi kolmannelle lasille tarvetta. 
   En koskaan ehtinyt saunoa isän kanssa rantasaunassa mutta tuvassa sentään istuttiin  jokunen kerta ja puhuttiin niin kuin isä ja poika puhuvat. 
   Isä puhui ja poika kuunteli.
   Kuilun yli ei ollut siltaa.

   Istuimme siinä vielä pitkään puhumattomina.
   Ulkona hämärä laski peittonsa kevättä odottavan erämaan ylle.
   Nuku, nuku rauhassa, minä jaksan vielä.
   

---

Kuvissa on tekstit, tarkoituksella.

Paavalintupavaaralla.

Yönvanhat riekon jäljet leviävät auringossa.

Metsot ovat hakoneet eli syöneet latvoissa.

Kuukkeli oli täällä.

Elämää.

Lapin mieheksi muuttumassa?

Iltasyönti.

VIIKKO 15.

Ma- Poluilla 10 km - 1.15.
Ti- Tiellä 12,03 km - 1.18.
Ke- Aamupäivällä hankihiihtoa 2,5 metrisillä suksilla Kirsin kanssa 7,8 km - 2.21.
       Iltapäivällä tiellä 10,02 km - 1.00.
To- Lepo
Pe- Lumikenkäilyä/vaellusta 4,9 km - 1.29. Upottava suojalumi ja moottorikelkkaura.
La- Paavalintupavaaralle 6,4 km - 52.09. Moottorikelkkauraa, upotti hiukan.
Su- Nellimintiellä paljaalla hiekalla 10 km - 1.04.

Juoksua 48,6 km - 5:30

PÄIVÄSTÄ TOISEEN JÄLLEEN KERRAN

"Jos maailma on hullu, sitä voi ravistella vain suuremmalla hulluudella."

-Lainaus teatterin käsiohjelman kannesta; Kertomus seitsemästä hirtetystä (Rosenvall, Paloniemi, Rovaniemen teatteri) 

Aloitin päivittäisen juoksemisen. En edes muista kuinka mones kerta tämä on minun elämässäni. Hiukan huikentelevaista todeta neljän juostun lenkin jälkeen olevansa mukana taas mutta mitä sitten. Sen näkee sitten, kyseinen asenteeni on vienyt minut pitkälle eikä ole syytä muuttaa sitä.
   Eräässä haastattelussa eräs haastateltava totesi, ettei pelkää kuolemaa, vaan pelkää ettei ehdi elää. Minä en ota kantaa - paitsi, ettei tämä aina niin hauskaa ole, mutta hyvän elämän salaisuus on hyvä terveys ja huono muisti.
   Hyvä terveys syntyy terveestä elämästä jos on hiukan onnea. Minulla ei viimeaikoina ole ollut. Jos nyt sitten olisi. Yritän päivittäisessä elämässäni elää terveyttäni edistävällä tavalla. Liikunta ja etenkin juoksu kuuluu tähän ajatukseen olennaisesti, kuten myös ruoka, uni ja mielen tasapaino.
   Katselin viikonloppuna aamiaisella hotellissa varsin ryhtevässä kunnossa olevia ihmisiä, jotka söivät neljä kertaa enemmän kuin minä. Olin juuri tullut tunnin ja vartin aamulenkiltä. Ennen lenkkiä join vettä ja mehua. Kaikkea hyvää kaikille mutta inputin ja outputin suhde on joskus hakusessa, minulla myös. Ihminen ei tahdo uskoa yltäkylläisyydessään kuinka pienellä tulee toimeen. Venytettyyn reppuun mahtuu aina enemmän.
   Ultrajuoksijana olen löytänyt jaksamiseni rajat ja siihen kuuluu kehoni energiatason ymmärtäminen. Kunhan on vettä niin matka taittuu melko pitkäänkin vielä senjälkeen kun vatsani huutaa syötävää. En syyllistä ketään mistään, totean vain. Rikkinäisen harjoittelun ja taukojen jälkeen koen olevani iso ja painava juostessani. Minusta on tyhmyyttä raahata lisäpainoa mukanaan.
   Taukojen aikana alkoholinkäyttöni lisääntyy. Olen syönyt nuotiomakkaraa liikaa viimeisen kuukauden aikana. Vararavintoa on omasta takaa myös minulla mutta ei kauan. Ajattelin sulatella sen pois - sinne se jää kilometrien varrelle. Jos kilometrejä ei tule täytyy rajoittaa syömistä mutta juomisesta en ole varma.
   Ultrajuoksu on hullutusta. Siksi se sopii minun maailmankuvaani hyvin. Näin vaalien alla tulee väkisinkin pohdittua syy- ja seuraussuhteita äänestämisrohkeuden suhteen. Voiko vaikuttaa? Minä en usko että voi. Yhdenkään puolueen tavoitteista ei löydy mitään liikuntaan liittyvää. Ei kunto- eikä kilpaurheilun tukemisen visiota. Ei lasten liikkumattomuuden torjuntaa tai vanhusten liikuttamista. Äänistä ollaan kiinnostuneita mutta ei äänestäjien terveydestä?
   Täytän toukokuussa 55 vuotta. Kuten monet muutkin ikäiseni miehet olen hakenut tasapainoa elämääni ja myös löytänyt sen. Tasapainooni kuuluu luopuminen ja ulkopuolelle jääminen. En koe muuten pärjääväni hullussa maailmassa. Valitsen tarpeellisen ja muu saa olla. Ainoastaan kirjoittamalla voin vaikuttaa positiivisesti, muuten olen merkityksetön. 
   Ultrajuoksu palvelee minua hyvin päivästä toiseen niin kauan kuin sitä kestää. Se karsii turhan pois ja pakottaa keskittymään olennaiseen ja käsillä olevaan konkreettiseen - päivästä toiseen.

VIIKKO 14.

Ma-Ti- Lepoa sairauden jälkeen.
Ke- Kävelyä 6 km Kirsin kanssa - 1.21.
To- 10 km - 1.05.
Pe- 10 km - 1.05.
La- Rovaniemellä 10,2 km - 1.08.
Su- Rovaniemellä 11,5 km - 1.15.

yhteensä 41,9 km juoksua ajassa 4:32.

Loppuun kuva-arvoitus,
onko allaolevassa kuvassa

1. Keskiverto Rovaniemeläisiä ulkoilemassa. (Pelkäävät, että taivas putoaa niskaan.)?
2. Ufo on laskeutunut kaupungille ja miehistö on tullut ulos?
3. Turisteja lähdössä kelkkasafarille?
4. Oma ehdotuksesi?

AIKALISÄ

Olen juossut viimeksi 18 päivää sitten. Erämaassa ei ole juoksua ollut ikävä. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa siitä mistä voima tulee, juoksun aika on myöhemmin - nyt on aikalisä.
   Maaliskuussa 76 kilometriä juoksua, yhteensä liikuntaa hiihdon ja kävelyn kanssa 106 kilometriä ja kymmenen päivää sairaana. Vasta-ainetestien tulokset ovat vielä tätä kirjoitettaessa kesken, tunnen itseni nyt terveeksi ja tulehdusarvo oli jo edeltävällä viikolla normaali, vielä alempi kuin helmikuun testissä.

   Maailmassa on hyvin vähän paikkoja, joista puuttuvat kaikki keinovalo ja keinotekoiset äänet. Kuulun niihin onnellisiin, jotka tietävät mistä sellaisia paikkoja vielä löytää. Perille on pitkä matka ja siellä on oltava sen arvoinen. Luontoa tulee kunnioittaa ja pysähtyen kuunnella.
   Kotiinpaluu on aina näiden retkien jälkeen järisyttävä kokemus. Kuinka paljon turhaa onkaan ympärillämme! Tulemme tarpeen vaatiessa toimeen hyvin yksinkertaisesti eläen kunhan kestämme rauhaa ja hiljaisuutta.

Seisomme ystävieni kanssa polvimme myöten lumessa. Kanssamme seisovat majesteetilliset kynttiläkuuset ja valtavat kilpikaarnaiset männyt. 
   Ilma on täysin tyyni. Takanamme moroston rinne nousee korkeuksiin. Ei ääntä, ei eläintä, ei elonmerkkiä - ei mitään muuta kuin syvää rauhaa.
   Kukaan ei sano sanaakaan. 
   Kaikki kuuntelevat.
   Luonnolla on puheenvuoro.

KONTROLLI

Oppinut Hong Xiuquan epäonnistui työurallaan mutta sai useita uskonnollisia näkyjä, näissä näyissä Jumala paljasti Hongin olevan Jeesuksen nuorempi veli ja antoi Hongille tehtäväksi perustaa "täydellisen rauhan taivaallisen valtion" (táipíng tiãnguó). Miljoonat oopiumsotien, modernin teollisuuden ja eurooppalaisen imperialismin järkyttämät kiinalaiset kiinnostuivat Hongin ajatuksista. Hong johdatti heidät taiping-kapinaan, jossa 1850-1864 kuoli vähintään 20 miljoonaa ihmistä, enemmän kuin yhdysvaltojen sisällissodassa. Oliko näiltä kiinalaisilta kontrolli hukassa?
   Toinen maailmansota päättyi vasta kun liberaalit valtiot liittoutuivat kommunistisen Neuvostoliiton kanssa. Neuvostoliittolaisia kuoli sodassa 25 miljoonaa, kun brittejä ja amerikkalaisia kuoli "vain" puoli miljoonaa. Kommunismi eli kukoistuksensa ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen lähes kaikki kommunistiset satelliittivaltiot romahtivat. Oliko näiltäkin ihmisiltä kontrolli hukassa, kun he lähtivät seuraamaan vastakkaista ideologiaa päästyään eroon toisesta, vähintään yhtä pahasta?
   Kommunismista on jäljellä enää Kiina ja sekin on käytännössä kaikkea muuta kuin kommunistinen. Kiinan vapaa-ajattelijat miettivät paluuta konfutselaisuuteen mutta miljoonat kiinalaiset eivät tiedä itsekään mihin uskoa. 
   Peking on niin saastunut, että ulkona on epäterveellistä liikkua. Pekingin kansainvälinen koulu rakennutti 2013 viisi miljoonaa dollaria maksaneen kupolin kuuden tenniskenttänsä ja muiden pelikenttiensä suojaksi. Koneellisten ilmanpuhdistuslaitteiden myyjät Kiinassa rikastuvat. Onko kiinalaisten kontrolli kadonnut jatkuvan väestönkasvun ja talouskasvun virrassa, kun ohessa uhrataan ympäristö ja jo kärsitään siitä?
   Keksiessään toinen toistaan kiinostavampia hilavitkuttimia myytäväksi insinööri tarvitsee aina tuekseen eettisen näkökulman, uutta keksintöä kun yleensä voi käyttää sekä hyvään että pahaan. Suomea viimeisinä vuosina käytännössä johtanut insinööri on herätysliikeen jäsen ja rikas. Tämä on mahdollistanut hänelle "kipeiden päätösten tekemisen Suomen edun nimissä." Vähäosaisilta leikkaamisen jälkeen hän on saanut syntinsä anteeksi ja vieläpä ilman huolta, koska taustalla oma toimeentulo on turvattu. Kysynkin nyt, että onko meiltäkin tänä aikana kontrolli oman elämämme suhteen hukassa, kun juoksemme jakuvan kasvun perässä?

   Jatkuvan kasvun perässä voi juosta toisellakin tavalla. Minä olen tehnyt niin jo vuosia ja olen saanut "rahoilleni vastinetta". Olen oivaltanut että aikaa itselle ei voi ostaa vaan se täytyy ottaa. Vain yhden kirjaimen ero mutta erittäin radikaali.
   Lähelläni on muitakin samankaltaisia. Nuoremmatkin ovat ryhtyneet tekemään osittaista työaikaa saadakseen aikaa itselleen ja läheisilleen. Eräs heistä on ultrajuoksija, jolta on kysytty että juoksetko nyt enemmän kun et tee enää niin paljon töitä? On absurdia että ihmiset näkevät pelkän juoksun ja juoksun määrän. Vietäessä juoksu ja liikunta elämäntavaksi liittyy siihen olennaisena osana läsnäolemisen kokemus. Läsnä itselleen enemmän ja sen myötä läheisilleen. Enemmän vapaata aika luonnossa liikkumiseen, mutta myös erittäin paljon enemmän aikaa ajatella ja kokea.

   Henkinen kasvu on oman tietoisuuden lisäämistä. Minä en murhaa ketään koska se aiheuttaa suurta kärsimystä uhrille, hänen läheisilleen ja minulle itselleni vapauden menetyksen myötä vankilaan joutuessani. En siis jätä murhaamatta siksi että jokin jumala on joskus sanonut niin, tai niin on kirjoitettu johonkin kirjaan, vaan siksi, että tunnen niin ja ajattelen muitakin kuin pelkästään itseäni.
   Kontrolli omaan elämään ja sen valintoihin on kykyä olla läsnä ja ymmärtää, että kaikki ei ole aitoa mikä on ympärillämme. Nietzsche julisti Jumalan kuolleeksi. Voisin sarkastisesti todeta, että Jumala auttaa parhaiten niitä jotka auttavat itseään. Auktoriteettini lähde on omat tunteeni, ei ulkopuolinen traditio tai historiallinen perinne.
   Ihmiset kaipaavat elämäänsä jatkuvasti "jotain uutta". He etsivät, koska etsiminen lienee yksi elämän tarkoituksista. 2013 Google perusti Calico-nimisen tytäryhtiön. Tämän yhtiön tavoitteeksi on määritelty "kuoleman ratkaiseminen". Solubiologiaa, geenilääketiedettä ja kaikkea muuta uutta ikuisen elämän saavuttamiseksi. 
   Ei ihme, että uskonnot ovat kriisissä. Kirkko, joka ei mitenkään seuraa aikaansa eikä teknologiaa, ei ole kiinostava oppinsakaan puolesta. Pysyvyys ei tämänpäivän keskivertoihmistä arjessa kiinnosta, on elettävä jatkuvassa muutoksessa selviytyäkseen.
   Tuhansia vuosia papit, muftit ja rabbit väittivät ettemme pysty omin voimin selviytymään sodista, taudeista ja nälänhädistä. Sitten tulivat pankkiirit, sijoittajat ja teollisuusmiehet ja tekivät sen noin 200 vuodessa.

   Ihmiset loivat yhteiskunnan palvelemaan itseään mutta nyt on toisinpäin. On erittäin vaarallista, että liberaalia itsemääräämisoikeutta rajoitetaan tai siihen pyritään vaukuttamaan poliittisin keinoin "maan edun" nimissä. Toisinsanoen ihminen päättää itse itsestään ja ajatuksistaan ilman ulkopuolista painetta. Tekee itse omat valintansa. 
   Taustalla vaikuttamisesta irvokkaana esimerkkinä on eräs suomalaisia kouluja ahkerasti kiertävä ministeri, joka on "universaalin rakkauden ja myötätunnon" uskonnon harras kannattaja. Kyse on katolisesta uskonnosta ja erehtymättömästä, aborttia vastustavasta paavin palvelijasta. 
   315-luvulla Konstantinuksen lahjakirjassa määriteltiin paavin poliittinen valta. Eurooppalaisten tuli totella paavia. Myöhemmin lahjakirja todistettiin paavin hovissa 700-luvulla väärennetyksi. Mitä sanottavaa nykypäivän ihmiselle on epärehellisillä henkilöillä, jotka eivät tiedä edes mitä ehkäisypillerillä tekisivät vaikka liikakansoitus maapallolla on tosiasia.

   Kaikella edelläkerrotulla on vain etäinen yhteys siihen, että Nellimissä kiinalaisturistit ajelevat kelkkareitille autolla tai vääntelevät lattialämmityksen termostaatteja jatkuvasti edestakaisin. Edelläkerrotusta ei selviä onko Jumalani kuollut tai mitä minun sisäinen ääneni hänestä kertoo. Edelläkerrotusta ei myöskään voi päätellä poliittista kantaani tai mahdollisesti täyttä sitoutumattomuuttani. Edelläkerrotun perusteella ei selviä osallistunko tekstissä kuvatun ystäväni ideoimaan Suomen pisimpään PUF-polkujuoksuun.
   Sensijaan edelläkerrotun perusteella voi ymmärtää minun elämäni valintoja. Edelläkerrotun perusteella voi ymmärtää miksi minä suhtaudun kiinalaisturisteihin ymmärtäväisesti enkä räyhää heille, kun he ovat kävelemässä Nellimin joen lumen alla väijyvään sulaan. Kaiken edelläkerrotun perusteella pitäisi olla selvää, että juoksen päivästä toiseen silloin kun olen terve, koska juoksu antaa aikaa ja tilaa havannoida maailmaa.

   Minä olen yrittänyt kontrolloida omaa elämääni jo vuosikausia, entä sinä?

  

  

KADONNUT TOISTAISEKSI

24.11. - 01.12.2018
25.12. - 30.12.2018
13.01. - 17.01.2019
12.02. - 18.02.2019
16.03. -   ?.  ?.2019

Ylläolevat päivämäärät kertovat karua kieltään sairastelukierteestäni, joka tuntuu jatkuvan aina vaan. Käytännössä ehdin olla noin kolme viikkoa terve ja sitten sairastun aina uudestaan.
   Ainoastaan neljännen jakson otan omaan piikkiini, innostuin hiukan liikaa helmikuun toisella viikolla harjoittelun tehojen kanssa. Tätä edelsi perusteellinen lääkärintutkimus tammikuussa.
   Kun lisäksi lasketaan mukaan akillesvaiva heinäkuun -18 alussa, pohjevaivat elokuussa -18 sekä marraskuun -18 alussa molempien pohkeiden vaivat, voidaan todeta että juoksuni on toistaiseksi kadonnut. Se on otettu minulta pois ja välillä pätkissä annettu takaisin.
   Tähän olisi nyt tarjolla monenlaista voimakasta tunnetta kuvaavaa ilmaisua.
   Jätetään väliin.
   Viimeinen ultrakilpailuni on ollut marraskuussa 2018 PUF 116 km ja risat mutta DNF kolmen kierroksen osalta. Sitä ennen kuusi päivää Unkarissa toukokuussa 2018, 554 km,  oma ennätys - mutta noin puolitoista päivää meni oksettavassa olossa kilpailun aikana.
   Summa summarum: ilman terveyttä ei onnistu.
   Kaikki sairastelut ovat olleet erilaisia, normaalia flunssaa, nuhaa, kurkkukipua ja yskää mutta kaksi kertaa virustaudin tyyppistä aaltoilua ja voimattomuutta, lievällä kuumeella tai ilman kaikkia sekaisin.
   Kaikki on tehty mitä on osattu terveenä pysymisen eteen mutta taas! Ensin kurkkukipu, sitten nuha ja yskä. Mutta ei kuumetta.
   Annetaan olla sitten. Nyt on tavoitteena, että toivun ensiviikon moottorikelkkaopastuksille erämaahan toimintakuntoon.
   Tässä meriselitystä niille, jotka kaipaavat juoksuani.
   Ehkä tämä tästä, joskus.



KUVAT VIIMEISEN VIIKON REISSUILTANI

Yllä metsähallituksen kelkkareitiltä Laklemjärven jälkeen alas Inarinjärvelle päin.

 Alla taviokuurnia kotipihassa, lentelevät päin ikkunoita.

Alla eräopastuksesta kiinnostuneille. Kattaus tulireessä. Folion alla hillopullia. Lauantaimakkarasta syntymässä eräänlaisia Porilaisia, juustoleivän väliin lisäksi kurkkusalaattia ja sinappia. Kahvi tulossa nokipannussa ja eturitilällä mehu,sinappi, sokeri ja maito. Säteilylämpöä tulee sopivasti ympärille, joten mikään syötävä ei ole kylmää.

Viimeisessä kuvassa kattauksen taukopaikka tuulensuojassa erämaajärven rannalla. Tulireen ympärille on mukavaa istahtaa kahvistelemaan omille pilkkijakkaroille.