ANNA PALAA VAAN !

"Anna palaa vaan ! " sanoi kliinisen fysiologian erikoislääkäri Terho testien jälkeen.

Sydämeni on siis täysin normaalirakenteinen ja normaalisti supisteleva, normaaleine läppäfunktioineen sekä rasitustestin mukaan kokonaissuorituskykyni on ikä, rakenne ja sukupuoli huomioiden normaalia parempi.
Rasitustestissä istuen polkemalla sain maksimissa ulos 168 lyöntiä sydämestäni. Kuormaportaat olivat 30 W / 1 minuutti ja homma lopetettiin 12 minuuttiin ja 360 Wattiin. Ulospuhallus (PEF) oli testin jälkeen 700 l/min.
Lopputulema kaikista kokeista on siis terve mutta edelleen väsynyt. Koen itse sairastaneeni tietämättäni mykoplasman joskus syyskesästä. Joulukuun kakistelut menevät ylikunnon plus mykoplasman / muun viruksen aaltoiluihin.
Anna palaa vaan !
?
Olisipa se noin yksinkertaista...

Yleisin kysymys on ollut läheisiltä että miten jatkat tästä ?
Niinpä. Kun tietäisi.
Unkariin 6-päivään jokatapauksessa nyt ensin.
Kunhan tästä pääsen liikkeelle.
Paineita ei ole.

VIIKKO 4. HARJOITTELUNI

Ma- 10 km - 1.02.
Ti- ap. kello 10.00,  8 km - 50 min. Ip. kello 17.15 rasitustesti 12 min. kuntopyörällä.
Ke- 15 km - 1.36.
To- 13 km -1.21.
Pe- Lepo
La- ap. perinteistä hiihtoa Kirsin kanssa Kalajärven jäällä 1,5 tuntia ja heti päälle 12 km - 1.22.
Su- ap. kävelyä/kahlausta Kalajärven luontopolulla Kirsin kanssa 1,5 tuntia.
       ip. 12 km - 1.14.

yhteensä juoksua 70 km - 7 tuntia ja 25 minuuttia. Muuta ei lasketa.

KALAJÄRVI SFC

Alunperin meidän piti mennä perjantaina Kulhanvuorelle lumikenkäilemään mutta emme saaneet matkailuautoamme mahtumaan sinänsä hyvin auratulle mutta kapealle Konttimäentielle. Aurausvallit olivat 15 asteen pakkasessa terästä kovempia joten mukanamme olleella  fiskarsin muovisella lumilapiolla niitä ei rikki olisi saanut.
Suunnitelma b vei meidät sitten Kalajärvelle, jonne olisimme menneet jokatapauksessa lauantaina illalla.
Leirintäalue oli hyvätasoinen ja vastaanotto lämmin. Tekemistä riittää vuodenajasta riippuen paljon sillä vieressä on Kalajärven matkailualue.
Mainittakoon vinkeiksi kesäksi hieno uimaranta vesiliukumäkineen ja tanssipaikkoineen. Luontopolut ja näin talvella reilun kilometrin tasainen retkiluistelurata metsässä ! Mahdollisuus moottorikelkkailuun, mönkimiseen ja kalastukseen yms. Peräseinäjoen palveluihin on kolme kilometriä.
Suosittelemme varauksetta kaikille.

Kuvat suurenevat klikkaamalla. Kuvissa Kirsi sekä erilaisia asuntoja ja teuraita Kalajärven maisemissa.

VIIKOLLA LUETTUA :

Graig A. Evans : Jeesus-huijaus paljastuu (Kirja siis suinkaan ei väitä että Jeesus olisi huijausta vaan pikemminkin pyrkii raamatun tutkimisen ja muinaisten, myös kaanonin ulkopuolisten säilyneiden tekstien pohjalta kertomaan historiallisia tosiasioita ja oikomaan kyseenalaisia väittämiä joita Jeesuksesta on esitetty.

Vanha Testamentti: Joosuan kirja ja etenkin 1:9 !

VASTAUKSIA ODOTELLESSA

"Usko ihmisen rationaalisuuteen on ihmiskunnan suurimpia harhoja. "
-Jonathan Haidt

Rationaalisesti ajatellen, siis järkiperäisesti ajatellen odotan edelleen vastauksia. Tiistaina 20.1. menen sydämen ultraäänikuvaan ja rasitustestiin. Vastaukset niistä saan ehkä loppuviikosta.

Ihmisillä on yleinen illuusio että elämä ja etenkin sen suunta olisi aina omissa käsissä. Minäkin olen usein kirjoittanut että tekemällä tiettyjä valintoja voi saavuttaa elämässään jotain ainutkertaista. En kuitenkaan ole koskaan uskonut että lopputulos on vain minusta kiinni.
Periaatteessa me kaikki odotamme vastauksia jatkuvasti. Onnellisimmat meistä eivät sitä edes itse tiedä. Meitä ja toimiamme arvioidaan jatkuvasti. Emme kuitenkaan aktiivisesti valmistaudu kuulemaan omista illuusioistamme poikkeavia arvioita. Joten sitten tulee yllätyksiä. Niin hyviä kuin huonoja.
Useimpien tarpeellisuutta, vaikkapa työntekijöinä, arvioidaan jatkuvasti. Jatkuvatko työt vai irtisanotaanko. Lääkärit tekevät arviointeja terveydentilastamme testitulosten perusteella. Jatkuuko elämä ennallaan vai muuttuuko se. Meitä arvioidaan myös käytöksemme perusteella. Edistääkö se yhteistä hyvinvointia vai pelkästään omaamme.
Sanalla sanoen ihmisen on erittäin vaikea jättää elämänsä hallinta oman itsensä ulkopuolelle. Tilanteessa, jossa oman elämän hallitsemiseen ei yhtäkkiä olekaan keinoja, ollaan yleensä hukassa. Tilanne purkautuu karkeasti ottaen masennuksena tai agressiona.
Useat ihmiset ovat asettautuneet oman elämänsä yläpuolelle ikäänkuin hallitsemaan suvereenisti. Samalla tällaiset ihmiset katsovat oikeudekseen pilkata toisenlaisia valintoja tehneitä ihmisiä. Tämä näkyy etenkin kun erilaiset maailmankatsomukset ovat törmäyskurssilla.
Uskontoja arvostellaan voimakkaasti. Kristinuskoa ja muita uskontoja sekä uskovaisia pidetään järjettöminä. Usein perusteena on käsitys että uskonnoista on enemmän vahinkoa kuin hyötyä.
Itsenäinen Suomi täyttää parin vuoden päästä 100 vuotta ja samalla tullee kuluneeksi 500 vuotta reformaatiosta. 
On vaikea nähdä että ilman protestanttista kristinuskoa Suomi olisi kehittynyt tällaiseksi. Suomalaisten arvojen, koulutuksen, talouselämän, kirjakielen ja yhteisvastuun syntymisessä kristinuskolla on ollut keskeinen asema.
Uskoa Jumalaan Jeesuksen Kristuksen kautta vaaditaan samanlaiseen asemaan kuin vaikkapa humanismia tai jopa materialismia. Illuusio että materialismin voisi todistaa oikeaksi rationaalisella ajattelulla on harhaa. Materialismi on sekin uskottava oikeaksi kuvaukseksi aineesta, tietoisuudesta ja itse elämästä.
Humanismi tuskin olisi edes syntynytkään ilman ihmisyyttä. Mielestäni pelkkä vaatimus uskonnottomuudesta ja vapaasta ajattelusta on tyhjä. Ihmisen saavutuksilla ja mahdollisuuksilla on selvät rajat. Nuo rajat elämässä näkyvät aina silloin kun keinot ja oma hallinta loppuvat. Ne jotka uskovat rajattomuuteen tulevat perille yleensä myöhemmin tai suistuvat radalta.

Vastauksia odotellessa on uskottava johonkin. On sitten kyse karmasta, transsendenssistä tai Jumalasta niin uskottava on. Meistä jokainen tekee valintansa itse. Ja itse kantaa valintojensa seuraukset.
Rationaalisesti ajatellen odotan siis vastauksia. Todellisuudessa olen vastaukseni saanut jo ajat sitten.
Kanssani kuljetaan joka päivä. 
Matka on ennalta mitattu. 
Minun tehtäväkseni jää kiitollisena kulkea se.

VIIKKO 3. HARJOITTELUNI

Ma- 15 km - 1.33.
Ti- 8 km - 48 min.
Ke- 16 km - 1.45. Raskaassa suojalumessa.
To- Lepo / kävelyä 30 minuuttia.
Pe- Umpihankihiihtoa 30 min. Päälle 16 km - 1.55. Lenkistä 2 km kävelyä puhelin korvalla...
La 8 km - 55 min. Peilikirkkaaksi jäätyneillä teillä nastoilla.
Su- Lepo, pitkä työpäivä vei tunnit ja mehut lenkiltä...

yhteensä 63 km - 6 tuntia ja 56 minuuttia

Erittäin vaihtelevat kelit lumi ja vesisateineen. Paljon piti viikolla ajaa taksia ja lumiauraa. 
Missään tapauksessa en vieläkään ole terve. Olo on ylikunnon kaltainen aaltoileva tai jonkin oloa seilaavan viruksen ajoittain runtelema.
Lepo auttaa selvästi mutta ei johdonmukaisesti. Aamuisin olen herännyt jo hieman pirteämpänä.
Henkisesti tämä on yllättävän helppoa ja mieli on rauhoittunut.

Minulta on kysytty monesti sykkeistäni joten mittasin niitä menneellä viikolla.

Leposyke alle 50, varauksin, riippuen rasitustilasta.
Istun ja juon kahvia 58
Kävelyä 5 - 6 km tunnissa 82 -90
Lumenluontia katolla 108
Umpihankihiihto 108 - 119
Juoksu vauhdilla 5.45/ km - 6.30/ km  113 - 125, raskaissa ylämäissäkin korkeintaan 130.
Juosten saavutettu maksimisyke 152, sitten hihna hirttää...

Yleensäkin normaalissa harjoittelussani en käytä (en saa nousemaan / en viitsi nostaa) sykkeitä yli 130 lyöntiä minuutissa.
24-vuotiaana maksimisyke oli 182, mitattu tunnin juoksuharjoituksessa pujottelurinteessä Mikkelin Tornimäellä. 30-vuotiaanakaan en saanut enää sykettä nousemaan yli 160 mutta leposyke oli tuolloin 38 - 42. 
Tänä päivänä hyvällä (pitävällä) alustalla oletan kykeneväni juoksemaan reilun tunnin 140 plus sykkeellä. Ehkä nippa nappa talvella 10 km 43 minuuttiin mikä tällaiselle 50-vuotiaalle läpipaskolle on kohtuullista ?

VIIKOLLA LUETTUA :

Metsäkansa - Ivar Ekström (Varkauden museon julkaisu 8. / 2009.)
Jäljet Lumessa/Outoja Lintuja - Anna Jansson
Uusi Testamentti : 
Paavalin ensimmäinen ja toinen kirje Korinttilaisille
Ja etenkin 2.Kor. 1:3-7

LIIKE EI LAKKAA

Taustaksi :

Urheilijansydän

Urheilijansydämellä tarkoitetaan pitkäaikaisen fyysisen harjoittelun aiheuttamia muutoksia sydämen rakenteessa ja sähköisessä toiminnassa. Urheilijansydämen tärkein kliininen merkitys on siinä, että monissa sydämen rakennetta ja toimintaa kuvaavissa tutkimuksissa todetaan muutoksia, jotka tavanomaisten tulkintakriteerien mukaan olisivat selvästi poikkeavia ja siis elimelliseen vikaan tai sairauteen viittaavia. Toisaalta on suuri haaste todeta sydänsairaus urheilijalla. Urheilijansydämeen liittyvät, fyysisen harjoittelun myötäsyntyneet muutokset sydämen rakenteessa ja sähköisessä toiminnassa voivat aiheuttaa erotusdiagnostisia ongelmia. Erityisesti tulee huomioida hypertrofinen kardiomyopatia, oikean kammion arytmogeeninen dysplasia, myokardiitti, sepelvaltimotauti ja sepelvaltimoiden poikkeavuudet, jotka ovat yleisimpiä urheilijoiden kardiovaskulaarisen äkkikuoleman syitä. Asian tärkeyttä korostaa lisäksi se, että valtaosa urheilijoiden äkkikuolemista liittyy fyysiseen rasitukseen. Euroopan kardiologiseuran tuoretta suositusta urheilijoiden terveystarkastusohjelmaksi tulisi noudattaa myös Suomessa.

Lainaus Risto Kalan tekstistä. Linkki alkuperäiseen tekstiin blogin lopussa.


Vuonna 1984 kävin kutsunnassa armeijaa varten. Tuolloin olin harrastanut pitkänmatkanhiihtoa ja -pyöräilyä. Olin viettänyt kesät maalla raskaita maataloustöitä tehden. Sanalla sanoen olin erittäin hyväkuntoinen nuori mies. Suorastaan oivaa tykinruokaa sotaväkeen siis.
Kutsunnan lääkärintarkistuksessa minulla todettiin lievä sivuääni sydämessä. Eräänlainen pyörre. Lääkäri teki diagnoosin pelkästään stetoskooppikuuntelun perusteella. Tilanne vielä minua jännittikin ja oli kuulemma verenpainettakin. Niinsanottua mittauspainetta. 
Tuomio oli tyly. Palveluskelpoisuusluokka A2.
Varsinaisessa varusmiespalveluksessa sain sitten haukut kun juoksin cooperissa 3600 metriä ja olin koko komppanian kärkeä erilaisissa pitkissä marsseissa ja muissa kestävyyssuorituksissa. Miten oli mahdollista että näin hyväkuntoinen mies oli A2 ? Selkeää petosta tai yritys päästä helpommalla. 
Koitin selittää asiaa komppanian vääpelille Vekaranjärvellä mutta hän siirsi minut kadettikoulun esikuntakomppaniaan Helsinkiin. Minusta tuli urheilu-upseerin apulainen. Loppuaika armeijassa meni suunnistusratoja kadeteille tehden ja erilaisissa urheilupaikkojen huollossa. Pääsin myös treenaamaan kadettien kanssa. Viimeinen en ollut koskaan. Pikemminkin päinvastoin.
Sydämeni ei ole minua koskaan mitenkään vaivannut kaikkien näiden vuosien ja koettelemusten aikana. Ei syöpätaudin aikana eikä ultrissa. Ei koskaan.

VIIKKO 2.

Eikä vaivaa nytkään.
Mutta silti lääkäri soitti. Olivat tutkineet minusta viimeviikolla otettua lepo-ekg:tä ja konsultoitu sydänlääkäri määräsi minut sydämen ultraäänikuvaan ja rasitustestiin. 
Lisäksi minulle määrättiin suoraan yksi 100 milligrammainen Primaspan päivässä syötäväksi. Kyseinen lääke ehkäisee verisuonitukosten syntyä. Tosin korvasin sen Aspirin-Kardiolla koska Primaspanissa on laktoosia.

Kuluneella viikolla olin maanantain ja tiistain töissä. Sitten lähdin matkailuautolla Turkuun.
Matkailuauto oli launtaihin asti Ruissalon erinomaisella talvialueella. Torstaina sain toivotun vieraan. Juoksimme Jarin kanssa jäisillä poluilla ja kävelyteillä 23 kilometriä aikaan 2 tuntia ja 19 minuuttia. Paremmilla pätkillä vauhti nousi seurustelun lomassa 5.35 tuntumaan ja välillä taiteiltiin kallioilla hiljaisemmin. Olipa oikein mukava ja hyväkulkuinen lenkki.
Perjantaina kävin karavaanimessuilla katselemassa isoja autoja ja tapaamassa tuttuja. Perjantaina illalla poikkesivat Maria ja Hannu (Tähkävuoria molemmat) kahvilla ja sain tuliaisiksi erinomaista Marian leipomaa limppua. Juttua riitti Unkarin ohella minun sydämestäni. Totesimmekin erään lääkärin todenneen että kaikkien yli 50-vuotiaiden tulisi syödä 100 mg asetyylisalisyyliä päivässä jotta ei tuntuisi tukkoiselta. Ultraperheessä kun melkein kaikki on koettu laskimotukoksen ja syövän väliltä. Ja silti juostaan. Ja paljon. Koko ajan aina vaan.
Lauantaina sain vahingossa lenkilleni erinomaista seuraa paikallisista juoksijoista. Ruissalossa kun ei ainakaan sunnuntaisin tarvitse ulkoilla yksin. Harmi että kaverien nimet eivät pysyneet päässäni mutta kiitokset sekä meno että paluumatkan kanssajuoksijoille. 20 kilometriä taittui reiluun pariin tuntiin. Oikea juoksuaika oli tuolla lenkillä tosin oli 1.55 kun kävin välillä juomassa leirintäalueella.

Sunnuntai meni sekä taksia että mönkijää ajaessa. Oli satanut lunta ja kotitie vaati aurausta, raikasta kyytiä reilussa kymmenessä pakkasasteessa.

Ma-8 km - 51 minuuttia.
Ti - Ke - Lepo / Ke kävelyä 30 minuuttia.
To- Ruissalossa Jarin kanssa jäisillä poluilla ja kävelyteillä vesisateessa 23 km - 2.19.
Pe- Lepo / Kävelyä yhteensä noin 5 km, ei aikaa.
La- Ruissalossa 20 km - 2.03.
Su- Lepo
Juoksua 51 km - 5 tuntia ja 13 minuuttia

Jos suoraan sanon niin en tiedä itkisikö vai nauraisi.
Voin siis nyt erinomaisesti ja olen toipumassa joulukuun sairasteluista. Kuten näette ylläkerrotusta ei juoksukuntokaan ole tarpeen tullen mitenkään huono. Palautuminen on hieman parantunut eli lepo tekee tehtävänsä.
Siksi koenkin varsin erikoisena että minulle on määrätty verisuonitukosta estävää lääkitystä. Hyvä asia on että tutkitaan, sydänasioissa ei voi olla koskaan tarpeeksi huolellinen.
Tietääkseni en ole harjoitellut kuumeessa. Voihan tietysti olla että jokin virusinfektio on jossain vaiheessa myllännyt myös sydämessäni mutta en usko että minulla tietämättäni olisi voinut olla sydänlihastulehdusta. Sen luulisi vaikuttavan oloon todella dramaattisesti, jopa peruuttamattomasti. Näin olen kuullut.
Tilaan testeihin ajat huomenna maanantaina. Juoksukieltoa en saanut. Päinvastoin kehoitettiin jatkamaan itseä kuunnellen. No niinhän tässä on tehty jo yli 23 vuotta.

Minun sanottiin olleen kova jätkä kun juoksin tuhat mailia. En ollut.
Sensijaan nyt olen kova jätkä. On aivan sama mitkä ovat testien tulokset. Jatkan samanlailla kuin tähänkin asti olen tehnyt.
En koskaan näinä vuosina ole olettanutkaan olevani murtumaton. Olen valmistautunut henkisesti siihen jo kauan sitten että syöpähoitojen pitkäaikaisvaikutukset voivat tulla joskus eteeni tai sitten jotakin muuta.
Voin jopa lopettaa ultrien juoksemisenkin jos se hyvin minulle perustellaan. Eikä ole tarvetta masentua tai ruveta juomaan lopettamisen jälkeen. Elämässä on muutakin. 
Sensijaan juoksua en lopeta koskaan. Enkä liikkumista luonnossa. Isoisän sanonnan mukaan maailma pysähtyy vasta sitten kun myllyt lakkaavat pyörimästä, paska lakkaa haisemasta ja kulli seisomasta. Mitään näistä ei ole näköpiirissä vielä toistaiseksi.
Kuitenkin minä olen ainoa ihminen maailmassa joka pystyy kertomaan kuinka paljon kestän kilometrejä. Ja etenkin mikä on noiden kilometrien arvo.
Ja jos joskus juostessani teen virhearvioinnin ja kaikki loppuu kerrasta niin voin vakuuttaa että se on ollut sen arvoista. Olennaista ei siis ole matkan pituus tai se kuka pääsi pisimmälle.
Olennaista on Voima. Elämänvoima päivästä päivään.


KUVAT SUURENEVAT NIITÄ KLIKATTAESSA

Ruissalon alueen vanha idyllinen puusauna. Olipa myrskyistä uida keskiviikkona illalla meressä.

Märät sankarit lenkin jälkeen - oikea urheilu näyttää rankalta ?

 


Risto Kalan katsaus kestävyysurheilijan sydämestä

KYSYMYKSESSÄ ON SAIRAUS, RASKAUS TAI SYNNYTYS

Kelan hyväksymä lomake numero 950 on otsikoitu "Selvitys lääkärin antamasta hoidosta ja perityistä palkkioista"
Edessäni on tuo lomake. Lomakkeessa potilaana olen minä. Sitten on rasti laatikossa jonka jälkeen todetaan että kysymyksessä on sairaus, raskaus tai synnytys.
Oikeastaan siinä pitäisi lukea synnytys, raskaus ja sairaus. Nimenomaan noin. Se kuvaisi elämän kaarta. Viimeistä vaihetta ei tässä lomakkeessa mainita. Siitäkin saa todistuksen - sen viimeisen täällä maan päällä.
Niin tai näin, menin siis lääkärin vastaanotolle kuten edellisessä blogikirjoituksessani kerroin. Nimenomaan yksityislääkärille, joka vielä ymmärtää laajasti kestävyysurheilua. Jos olisin mennyt julkiseen terveydenhoitoon ja sanonut että juoksin tuossa kesällä 1622 kilometriä putkeen 28 päivässä ja nyt vähän väsyttää niin ne olisivat heittäneet minut ulos sieltä.
Laajojen verikokeiden ja sydänfilmin tulokset kertovat että olen kokonaisuutena hyvässä kunnossa. En mitenkään loistavassa hemoglobiinin ja punasoluarvojen osalta mutta tässä vaiheessa harjoittelua se ei mikään ihme olekaan.
Löytyi kuitenkin yksi mutta - S-Mycoplasma pneum. IgGva on erittäin lievästi koholla. S-Mycoplasma pneum. IgMva sensijaan on negatiivinen. Suomeksi tämä tarkoittaa että minulla jossain vaiheessa Tuhannen Mailin jälkeen on ollut mycoplasma. 
Mutta koska ?
Olen erittäin vaikeassa tilanteessa koska juostu 1622 km väsytti syksyllä riittämiin tasaisesti enkä löydä harjoittelustani senjälkeen sitä kohtaa kun tauti jylläsi. En siis tiedä tarkkaan koska se on ollut.
En lähde tässä nyt kirjoittamaan tuntemuksiani auki syksystä täydellisenä sillä mycoplasmasta on riittämiin väärää ja mutu-tietoa. Tämän tekstin lopusta löydätte linkit pätevälle urheilulääkärille ja objektiivista tietoa tuosta 100 vuotta vanhasta keksinnöstä sekä listattuna omat tuntemukseni. 
Nämä tuntemukset vertailuksi siksi että oppisitte tuntemaan itse itsenne. Diagnoosin tekee vain lääkäri. Kertokaa sensijaan miltä tuntuu tai on tuntunut. Ja etenkin mitä olette tehneet. Kaikki.

Minä olen juossut 23 vuotta systemaattisesti. Syövän jälkeen on kertynyt reilut 65690 km. Tähänasti matkalla on ollut monenlaista vaikeutta. Jos ruvettaisiin listaamaan kaikki ongelmani niin tahrisitte housunne listaa lukiessanne - minä olen matkani varrella sen jo tehnyt.
On aivan selvää että syövän jälkeen olen joutunut korvaamaan fyysisiä puutteita henkisellä kapasiteetilla. Jos taidot eivät riitä niin sitten on otettava itsestään irti enemmän. Jos henkinen kapasitetti ei riitä niin sitten sitäkin on kehitettävä. 
Sanalla sanoen olen mennyt tähän asti sillä mitä on suotu. Ja jos ei ole suotu niin sitten on otettu rauhallisemmin välillä. Aina siis ääripäiden välissä. Toki ylittäen ja alittaen ne molemmat aina välillä. Jääräpää teuras kun olen.
Hyvä ystäväni Raine Koivumäki lanseerasi takavuosina käsitteen : 
 "KUN HARJOITUS EI TARTU..."
Yksinkertaisesti siis silloin otetaan rauhallisemmin harjoitellessa. Juostaan voimien mukaan ja odotellaan kun taas alkaa tarttumaan.
Kestävyysjuoksussa on esimerkiksi keuhkokuorma korkea. Minulla näillä harjoitusvuosilla on varmasti myös rasitusastma vaikka sitä ei ole tutkittu, muutenkin välillä väsyttää ja niin edelleen. Eli ihan heti ei anneta periksi.
Syövän jälkeen tein heikoissa veriarvoissa harjoituksia joihin useimmat toipilaat olisivat kuolleet tai ainakin olisivat jääneet sohvalle makaamaan. Olen siis tottunut väsymyksiin ja epämukavuuteen jo kauan sitten. Itselleni minulla on preussilainen kuri. Vaatimustaso on korkealla. On pystyttävä.
Kuitenkaan en intohimostani huolimatta mielelläni juokse tai harjoittele väkisin. En ole koskaan juossut vastoin tuntemuksiani liian kauan. Jaksamiselle, kuten itseltä vaatimisellekin on rajat ja olen oppinut ne lopulta hyväksymään.
En mielelläni myöskään syö antibiootteja enkä kortisonia. En halua kemiallisesti pitää yllä kykyä urheilla tai nopeuttaa toipumisaikaa. Harjoituksen on tultava luonnollisesti. Voima on luonnollista ja sen pitää löytyä itsestä.
Edellämainituista syistä valitsin allamainitun urheilulääkärin. Hoidetaan ihmistä. Ei pelkkää urheilijaa. Kohtuudella kaikkea ja puhtaasti. Omista lähtökohdista. Eteenpäin liikkuen ja kehittyen.

Mitä siis haluan tällä sanoa ?
Kuvitellaanpa että en olisi mennyt lääkäriin. Olisin lopulta päätynyt tähän samaan. Ottamaan rauhallisesti kun ei kulje. Ja niin edelleen. Tunnen itseni. Tiedän rajani pakottamiselle. Se tuli nyt jo vastaan marraskuussa. Apua oli haettava.
Sensijaan on ihan saatanan tyhmää urheilla sairaana tai väkisin. Lopulta hankkii itselleen todellisia vaikeuksia. Minun on nyt äärimmäisen helppo olla juoksematta kun tiedän että omat tuntemukseni väsymykseni tasosta olivat oikeita ja taustalla oli tauti.
Tilanteeni on nyt hieman sama kuin ylikuntoisena. Myco-toipilaana saan pyyhkiä tiukat suunnitelemani Unkarin kevään harjoitusohjelmasta yli ja palata perusasioihin voimieni mukaan.
Jos joku ajattelee että siinä taas yksi määlypää juoksi itsensä väkisin pihalle niin en usko että näin kävi. Ja jos kävi niin oli se sen arvoistakin !
Unkarin lähtöviivalle on onneksi aikaa vielä kuukausia. Henkisesti olen lähes murtumaton siellä jos sinne asti pääsen. Tosin olen nöyrästi tietoinen että yksistään henkisellä kantilla matka ei siellä etene.
Pohjakuntoni kestää leikiten tämän mutta jossain vaiheessa kevättä olisi hieman saatava kilometrejäkin alle. Näin jalat kestäisivät kisan paremmin.
Uskon silti edelleen. Päivästä päivään.

OMAT SYYNI HAKEUTUA LÄÄKÄRIIN LISTATTUNA SATUNNAISESSA JÄRJESTYKSESSÄ :

-Väsymys. Jatkuva kuukausien väsymys. Siis jos nukkuu 10 tuntia ja herää aamulla pää jäässä niinkuin ei olisi nukkunut lainkaan. Herääminen kestää tunnin ! Myös unirytmi katkonainen.
-Palautumattomuus. Täydellinen palautumattomuus. Myös harjoituksen aikana esimerkiksi ylämäistä jne.
-Lepopulssi korkea. Myös arkiaskareissa lepopulssin palautumattomuus; syke jää liian ylös liian pitkäksi ajaksi.
-Käsien puutuminen, nilkan / akilleksen refleksien puutteet.
-Liiallinen limaneritys ja lieviä keuhko-oireita. Lenkillä pääosin.
-Yleinen huonovointisuus, flunssainen tunne tai heikotus. Palelu. Selittämättömät lihaskivut. Pää-,hartia- ja niskakivut lisänä.

MUUTA :

Keuhkoni ovat kuitenkin puhtaat kuten nenä- ja poskiontelot plus korvat. Ei kuumetta eikä edes kohonnutta lämpöä. 
Ei siis kuurintarvetta. Mahdollinen uusi mycoplasmakoe parin viikon päästä jos epäillään uutta infektiota ?

HUUMORIA ?

Minä siis olen jälkitilassa.
Sairaus, raskaus tai synnytys.
Olo ei oikein ole sairas. 
Eikä elämä tunnu raskaaltakaan.
Olisiko tämä uuden alku ? 
Eräänlainen synnytys siis.


Lääkäri Lehtipuu 

Harri Hakkaraisen näkemyksiä mykoplasmasta 

VIIKKO 1. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo / 2 km kävelyä.
TI - Ke - Lepo
To- Kävelyä tunti Kirsin kanssa ja päälle juoksua yksin 10 km - 1.03. Nastat.
Pe- Vesisateessa nastoilla 8 km - 0.53.
La- 12,5  km juoksua lumisateessa ja tuulessa nastoilla poluilla - 1.26.
Su- Lepo / tunti kävelyä Kirsin kanssa raskailla saappailla osin umpilumessa metsässä.

yhteensä juoksua 30,5 km - 3 tuntia ja 22 minuuttia; muuta ei lasketa.

JOULUKUUN SUMMAUS  

Juoksua 273 km - 30 tuntia ja 14 minuuttia

Sairas - Lepo - Sairas = ...

VUOSI 2014

Juoksua yhteensä 5103 km - 595 tuntia ja 11 minuuttia.

Elämäni hienoin juoksuvuosi !!!

PUUHAA PIISAA...

Vaihtelevat kelit. Aurauksen jälkeen Can-Amin puhdistusta ennen lämpimään talliin ajoa.

Tekstiin päivitetty 5.1.2015 unohtunut Joulukuun 2014 summaus ja selkeytetty oirelistaa nilkan / akilleksen osalta.

27 MINUUTIN MIES

" Mäet kylvi männiköiksi,
kummut kylvi kuusikoiksi,
kankahat kanervikoiksi,
notkot nuoriksi vesoiksi. "

- Kalevala

Juoksen jouluaattoaamuna poluilla pakkasessa hiljaa. Häikäisevä valo on kaikkialla. Metsä on hiljainen ja kuten niin monesti aikaisemminkin vastauksia tulevasta ei ole joka oksalla.
Juoksu tuntuu kauhealta. Raskas väsymys kuorrutetaan keuhkoista köhityllä limalla. Tunnen kuinka joulukuun tavoite liukeaa taivaisiin. Harjoittelu lakkaa olemasta. On juuri se hetki jolloin ei saa luovuttaa mutta on annettava vähän periksi.
Siltikin se tärkein mitä minä ja juoksu yhdessä olemme kokeneet vuosien varrella on jälleen läsnä. Periksiantamisen hetkelläkin  tärkein on tiivistyneenä mukanani. Kukaan ei voi koskaan ottaa sitä minulta ja lopuksi se laitetaan puulaatikkoon kanssani.
Se on kokemus olla yhtä ympäröivän kanssa. Kokea luontoa ja liikettä.
Kokea elävänsä täysillä.

VIIKKO 52. 
Ma- 14 km - 1.46.
Ti- 5 km - 0.37.
Ke- 10,5 km - 1.15.
To- 14,5 km - 1.40.
Pe- Kävelyä Kirsin kanssa reilu 2 tuntia metsässä.
La- 16 km - 1.34.
Su- Lepo / Sairas olo ...
yhteensä 6 tuntia 42 minuuttia

Olen juossut säännöllisesti yli 20 vuotta ja yli 65000 kilometriä. Lisäksi olen 27 minuutin mies. Koska olen päässyt näinkin pitkälle minun täytyy siis tuntea itseni varsin perusteellisesti.
Tähänastiselta matkaltani on paljon kokemusta hyvistä ja huonoista hetkistä. Nyt on huono hetki.
Ultrajuoksu esittelee ääripäät. On varsin vaikeata selittää mitä päivittäinen juokseminen tarkoittaa. Pääosin se on juoksua päivästä päivään ilman suunniteltuja lepopäiviä. Ja pääosin onnistuneesti ääripäiden välissä.
Olen vuosien varrella oppinut että ennustaminen on erittäin vaikeata. Päivittäisessä juoksemisessa ei useinkaan ole mitään tietoa miltä juoksu tuntuu seuraavana päivänä. Siksipä on oltava itsetuntemusta tai suunnitelma.
Useimmissa tapauksissa suunnitelma ja itsetuntemukselta saatu viesti ovat räikeästi eripurassa. Silloin täytyy sitten uskaltaa. Joko harjoitella tai ei. Juosta tuntemuksiaan vastaan. Tai olla juoksematta. Kuten nyt.

Koska juuri nyt tunnen oloni liian väsyneeksi ja myös sairaaksi olen viikolla istunut alas ja laskenut löytyykö viimeaikaisista tekemisistäni verrattuna kolmen viime vuoden tekemiseen vastauksia väsymykseen.
Tilanne on hieman hankala koska olen myös muuten sairas. Kuten kerroin on jonkinlainen virus, ei lämpöä mutta kuivaa köhää ja tuntemuksia korvissa. Ja väsymys.
Vastauksia ei ole löytynyt omin voimin joten vihelsin pelin poikki. Menen 29.12. verikokeisiin ja 31.12. kestävyysurheiluun erikoistuneen lääkärin vastaanotolle. 

Ensin pohditaan tämä virus auki. Sitten etsitään väsymykselle lisää selityksiä eli suljetaan pois ensin piilevät tulehdukset ja anemia. Ja niin edelleen.


Jaa 27 minuutin mies ? Siis millä matkalla ? Noinko ajattelitte ? Niinpä niin. Kuka teistä lukijoista myöntää ajatelleensa noin ?

Juoksu on elämäntoveri minulle. Se toinen toveri Kirsin jälkeen. Juostessani olen kokonaisuus jota ei mitata pelkästään numeroilla. Ei siis ajan ja matkan numeroilla.

Muistan sen illan kuin eilisen päivän. Puin ulkoiluvaatteet päälle ja menin ulos. Nautin viileästä talvi-illasta. Olin yhtä ympäröivän kanssa vaikka en sitä silloin tajunnut samoin kuten nyt. 
Koin luontoa ja liikettä.
Koin eläväni täysillä.
Silloin kilometriin meni noin 27 minuuttia. Kävellen. Pikonlinnan syöpäsairaalan portille ja takaisin. Kesken hoitojen.

Vaikeinta ei ole se että ei pääse tai ei pysty juoksemaan. Ei siis henkisesti. Vaan fyysisesti. Olen tottunut juoksemaan päivästä päivään. Kun ultrajuoksija joutuu pysähtymään kesken kaiken mikään ei kehossa toimi. Tulee kaikenlaisia kipuja ja muuta ummetusta. Toisin sanoen vierotusoireita.

Tästä on sitten aikanaan hyvä jatkaa. Eteenpäin. Taas. Aina vaan ?

KUVAT SUURENEVAT NIITÄ KLIKATTAESSA.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE !

ITSEPESUSSA

Tässä taannoin oli töissä tilanne päällä. Työauto oli ruskea eikä ikkunoista tahtonut läpi nähdä. Tämä ei kuulosta erikoiselta mutta kun aikanaan olen valkoisen auton kaupasta ostanut ja kuljettaja oli tulossa töitä jatkamaan niin ei kun pesuun.
Harjakoneella ei leipäkoneen pintaa pilata ja harjattomassakin koneessa harvoin. Eli sitten painepesuun ja käsin. Ajoin Hervannan Shellille ja koppasin luottokortin kännyyn ja painelin kassalle. Jonoon tietysti.
Edessäni oli kolme ihmistä. Kukin vuorollaan muisteli visa elektroninsa tunnuslukua heidän ostaessaan tämänpäivän autohuoltoaseman pääartikkeleita eli kaljaa, tupakkaa ja paniineita.
Vuoroni tultua esitin kainon toiveen tutulle kassalle että jos saisi muutaman pesupoletin jos vaikka saisi taksia puhtaaksi. Samalla murjoin vitsiä Netsin eli vanhan Luottokunnan hitaista ja tukkoisista yhteyksistä suhteessa maksajan muistamiin rahoihin joita ei sitten tilillä ollutkaan jostain kumman syystä.
Itse maksoin Shellin kansainvälisellä luottokortilla. Se vedetään viivakoodinlukijasta läpi ääntä nopeammin. Sitten ostoksesta riippuen kysellään auton rekisteriä tai henkkareita tai jotain muuta turvallisuuden vuoksi ja lopuksi annetaan käsialanäyte eli aikaa tähänkin kuluu.
Poletit taskussa otin pitkällä askeleella aikaa kiinni ulos sännätessäni ja ajoin sitten lintan pesukatokseen. Lintta on siis ammattislanginimitys jo maailmaa nähneelle taksiautolle. Heitin kumimatot maahan ja tungin poletit koneeseen ja aloin pestä, ensin matot ja sitten autoa. Ensin isommat kurat pois ja sitten takaluukusta oma harja ja pesuvahaa. Ankaraa harjaamista. Omin käsin onneen.
Kesken ähellyksen paikalle karautti arviolta hieman yli 45 kiloeuron maasturi josta vipusi ulos vahvasti venäläisittäin suomea murtava suttura. Suttura on siis nimitys naishenkilöstä. Vähän niinkuin Hulda Huoleton mutta ei varsinaisesti mikään tyrkky, vaikka tässä tapauksessa nahkasaapasta riittikin lähes vyötärölle.

-Miten tämä toimii ?
Kielenpäällä oli kysymys että niin mikä näistä mutta sain oltua sanomatta.

Vaari opetti että ryssä on aina ryssä mutta nyt ollaan jo toisessa ajassa eli ihmisiksi. Selitin kärsivällisesti että sinä menet kassalle ja lyöt ruplat tiskiin ja ostat poletteja. Tulet sitten tänne ja laitat poletit tuosta tuohon ja otat tuon painepesurin ja painat nappia. Sitten rain is falling. Ponimai ?
Mitään kiitosta en opastuksesta saanut. Mirkku pyörähti kahdentoista tuuman koroillaan ja poistui kassan suuntaan. Jatkoin pesua miettien konsensusta ja muita ulkopoliittisia linjauksia sekä käytöstapoja noin yleensäkin. Maksamani pesuaika nimittäin kulkee kokoajan pesen tai en.
Homma tuli tehtyä ja ajoin auton parkkiin. Otin takaluukusta kassin ja suunnistin sisään lastenhoitohuoneen ovelle tarkoituksena vaihtaa työvaatteet hieman parempiin koska olin menossa ystäväni Rainen kanssa syömään suoraan töistä.
Ovi oli lukittu ja kyltti kertoi että se avataan kassalta. Miesten vessassa kun ei voi vaihtaa vaatteita koska siellä lattia on aina märkä. Tämä taas johtuu siitä että useimmat miehet luulevat sen olevan pidempi kuin se tosiasiassa onkaan. Se on siis Se. Ei siis SE. Eli kassalle takaisin.
Jälleen jonossa. Nyt viidentenä. Ja taas visa elektroneja ja muita muisteltavia siruja. Edessäni nuorisoa vailla paniinia. Vuoroni tullessa olo oli riittävästi jonotettu. Sanoin mielestäni melko hiljaa kassalle että mitäs jos avaisit tuon lastenhoitohuoneen oven että pääsisi näistä rattirunkkarin vaatteista eroon.
Toistuneen jonotuksen takia saatoin kuitenkin käyttää hieman liian suurta äänenpainoa koska edessäni jonossa ollut pissiksien joukko alkoi tirskahdella. Pahaksi onneksi yksi heistä oli jo puraissut kuivaa paninia ja veti ilmeisesti sämpylää väärään kurkkuun. Alkoi kakistella ja yskiä. Ja muut tirskuivat virnuillen ympärillä.
Jätin ensiavut muiden huoleksi ja painelin vaatteiden vaihtoon kassan koittaessa pitää pokkaansa. Pesin naaman ja kädet, vaihdoin ripeästi vaatteet ja lopuksi pyyhkisin kenkäni puhtaaksi paperilla. Pakkasin virka-asun kassiin, löin talvilakin päähäni ja suunnistin ulospäin.
Ohittaessani kassan kohotin lakkia suurieleisesti ja toivotin hyvää viikonloppua. Kassa myhäili tyytyväisenä. Tiskuminen jatkui nuorison taholta ja pahaksi onneksi viereisessä pöydässä istui tuttu työkaveri virkavaatteet päällä naama punaisena. Pissisten pöydästä kun luotiin sinne merkittäviä katseita.
Heitin kassin takaluukkuun ja käynnistin puhtaan auton. Ajaessani ulos näin peilistä että Svetlana seisoi typertyneen näköisenä crosoverinsa vieressä ja pyyhki märkää naamaansa paperinenäliinalla. Rapatessa siis roiskuu tälläkin puolella rajaa.
Ajellessani kohti kuljettajanvaihtoa tuli mieleeni että vähän on maailmassa niin pyhää ettei siitä voi pilkkaa tehdä. Itseironia on eräänlaista itsepesua sekin. Ja linttaan tässä menee - näillä kilometreillä itsekukin.

VIIKON 51. HARJOITTELUNI

Ma- lepo, sairastelun loppusuoraa
Ti- ap. 11,5 km tiellä äärimmäisen kevyesti - 1.23
      illalla 5,5 km ravistelua - 0.36
Ke- päivällä 18 km tiellä - 1.58
       illalla 6 km nastoilla - 0.40
To- 15 km - 1.39
Pe- 14 km - 1.41, lenkistä 3 km yhtämittaista kävelyä (30 min.)
La- päivällä lapiointia Kirsin kanssa, täytimme kotitiemme kuoppia 258 kpl
        yht. 6 kuutiota mursketta
       illalla poluilla otsavalolla 17 km raskaassa maastossa - 2.01
Su- päivällä metsätyöt / tien oksaraivaus 5 tuntia
       illalla 17 km tiellä - 2.05, aivan poikki; täydellinen periksiantamattomuus

yhteensä 104 km - 11 tuntia ja 53 minuuttia

Alunperin olin suunnitellut Joulukuulle noin 450 juostua kilometriä. Vaikka 400 kilometrin pitäisi olla minulle perusharjoittelua määrän suhteen se ei silti kärsi paljon menetettyjä päiviä.
Juoksua on nyt takana tässä kuussa 214 km eli joudun varsin tiukalle jo 400 kilometrin puhkomisessa. Hiihto alkukuussa korvaa jonkinverran mutta viimeviikon sairastelu ja sen pitkäaikaisvaikutukset syövät kilometrejä.
Suoraan sanottuna tällaiset kuumeettomat virukset ovat paskamaisia. Koskaan ei voi olla varma kuinka kauan ne jylläävät taustalla kun muutenkin väsyttää näin pimeimpänä aikana vuodesta. Puhumattakaan harjoittelun aikaansaamasta väsymyksestä.
Näistä viruksista syytän työn sankareita. Näitä korvaamattomia casuaaleja jotka viikkokaupalla nappailevat buranaa ja köhivät menenmään töissä ja toreilla aivan kuin he eivät voisi lainkaan jäädä vuodelepoon kotiin. Leikit päättyvät yleensä antibioottikuuriin tai loppuunpalamiseen.
Toisaalta mikä minä olen sanomaan. Suhtaudun harjoitteluun yhtä intohimoisesti kuin he töissä ja rahalla pätemiseensä. On aivan selvää että olen harjoitellut liikaa menneellä viikolla sairastelun jälkeen. Menetettyä aikaa ei voi korvata.
Viikonlopun muut puuhastelut nostivat rasitustasot todella ylös. Lapioimme murskeen ensin mönkijän dumpperikärryyn ja sitten monttuihin. Kuopat laskin piruuttani lenkiltä palatessani. Sitten pakasti kunnolla eli tie jäikin kohtuullisen tasaiseksi. 
Metsätyö tarkoitti myrskyssä hankalasti kaatuneen puun raivausta. Oksaraivaus taas tien varrella korkealla olevien oksien katkomista jatkovarren päässä olevilla saksilla. Nyt oksat eivät osu isompiinkaan autoihin, siis vaikkapa matkailu- tai kuorma-autoihin.

Aikani kiukuteltuani olen taas saanut mieleni kuriin. Takana on tänä vuonna jo 5044 juostua kilometriä. Enemmän kuin koskaan olen vuodessa kasaan saanut. Mustavalkoisuus ja kusipäisyys väistyy matkojen pidetessä. Pitkillä matkoilla on aikaa miettiä miten sisin saadaan yhtenemään ulkoisen kanssa. Mitä kerrottavaa elämällä on matkan varrelta.

Edelliseen blogipostaukseeni sain kolme kommenttia. Esitettyihin kysymyksiin vastaukset voi siis lukea suoraan sieltä klikkaamalla kommentit.
Olen sanomattoman kiitollinen jos voin omilla ajatuksillani ja tekemisilläni motivoida tai kannustaa lukijoitani omiin valintoihinsa.

            TOIVOTAN KAIKILLE RAUHALLISTA JA ELÄMÄNMYÖNTEISTÄ JOULUA !

Tänä vuonna emme Kirsin kanssa ostaneet lahjoja lainkaan. Kirsi sensijaan osti joulukukan lähetettäväksi meille täysin tuntemattomalle yksinäiselle vanhukselle Ylöjärvellä ja minä lahjoitin hieman rahaa Suomen Vammaisurheiluliiton kautta Suomen Pyörätuolirugbymaajoukkueelle kiitokseksi Janoisen Karhun isännän elämänmyönteisyydestä juostessani Suomen halki.

Jos Sinulla ei ole kohdetta joululahjan saajalle niin tässä on yksi.

Meillä on ollut jo vuosikausia tapa että hautausmaalle kynttilöitä viedessämme otamme yhden ylimääräisen mukaan ja sytytämme sen jollekin pimeälle ja lumen peittämälle haudalle.
Ehkäpä näin saamme yhden tähden loistamaan hieman kirkkaammin jossakin korkealla.

HYMYILEVÄN ASKELEEN VOIMALLA

Ultrajuoksu perustuu yksinkertaisesti kuvattuna kykyyn tuottaa eteenpäinvievää juoksuaskelta loputtomasti. Tuo kyky tuottaa askelta on sekä fyysinen että psyykkinen.
Askeleen suuntautumisessa eteenpäin nilkalla ja varvastyönnöllä on ratkaiseva merkitys. Yliopistotasolla on tutkittu että juurikin nilkan liikkuvuuden väheneminen iän myötä vaikeuttaa tai hidastaa liikkumista. Yksinkertaisesti kuvaten voima siis ei siirry eteenpäin vaan jäädään polkemaan paikalleen.
Paikallaan polkeminen on sekä ultrajuoksussa että elämässä varsin turruttavaa. Useimmat ihmiset haluaisivat kehittyä jotenkin elämässään, jopa valaistua. Keinoja etsitään äärimmäisyyksien kautta.
Ultrajuoksustakin luullaan että se sinällään on tie valaistumiseen. Tiettyyn pisteeseen vietynä näin onkin mutta ennenkuin tuohon pisteeseen pääsee on ymmärrettävä kaksi asiaa :

-Valaistumiseen ei liity mystiikkaa. Valaistuminen on hyvää oloa, joka hohkaa ihmisestä ulospäin. Valoa siis.

-Pitää elää yhdessä, katsoa silmiin ja toivottaa kaikille hyvää huomenta joka ikisenä Jumalan päivänä. Siinä se armo ja rakkaus elää. Näin syntyy uusi alku jokaisena päivänä.

Ultrajuoksija saa harjoitellessaan ympäristöstään paljon ärsykkeitä ja informaatiota. Suurin osa vastaanotetusta informaatiosta on tahdosta riippumatonta. Yliopistotason tutkimus osoittaa kiistatta että positiivisessa ympäristössä tehdyssä harjoittelussa uupuu myöhemmin.
Tutkimuksessa kahdelle eri verrokkiryhmälle näytettiin suorituksen aikana kuvia. Kuvat hymyilevistä ihmisistä ja positiivisista asioista auttoivat jaksamaan pidemmälle.
Keskivertosuomalaisessa "syödään ruisleipää ja läpi harmaan kivenkin, perkele" -urheiluilmapiirissä tällainen lähestymistapa tyrmätään varsin usein. Tai sitten se tylytetään toteamalla että vain hyvällä mielikuvituksella voi luoda positiivista tunnelmaa. Tämä on täysin väärä olettamus.
Juostessaan märkää ja pimeää tietä pitkin vihmovassa viimassa uupumuksen rajamailla mielikuvitukselle ei ole mitään sijaa. Kyse on pelkästään rehellisestä kyvystä löytää värejä ympäröivästä maailmasta. Kyvystä etsiä se pienikin kauneus harjoitusreittinsä varrelta ja muuntaa se eteenpäinvieväksi voimaksi. Kuvittelemalla matka ei edisty. Ei senttiäkään.

Jos tarkastellaan maailman huippu-ultraajien askelta ei todellakaan voida vetää mitään yhteistä linjaa tai tyyliä. Ainoa yhteinen piirre on että askeleessa on takana käsittämätöntä voimaa. Tuo voima on hankittu harjoittelemalla. Juoksemalla loputtomasti. Toistamalla samaa yksinkertaista riittiä päivästä toiseen uupumuksen rajamailla.
Taustalla on halu kehittyä. Halu menestyä. Halu kokeilla rajojaan. Halu mennä loppuun asti. Halu etsiä voimavaroja yli tavanomaisen.
Siellä se siis on. Hymyilevän askeleen eteenpäinvievä voima.

VIIKON 50. MURHEELLISUUS

Ma- 10 km tiellä kotona - 1.00. Väsynyt ajomatkan jälkeen.
Ti- Lepo; väsynyt ja voimaton olo. Lihassärkyjä.
Ke- 24,5 km tiellä ja osin Pirkan Uralla - 2.37.
To- 20 km tietä ja Julkujärven ulkoilureittiä - 2.04. Väsynyt ja huonosti palautunut.
Pe- 12,5 km ennen töitä väkisin - 1.18. Epänormaali olotila. Tästä ei hyvä seuraa.
La- Lepo/Sairas. Kuumeeton virustauti, lisääntynyt levon ja nesteen tarve.
      Voimaton olo.
Su- Lepo
yhteensä 67 km - 6 tuntia ja 59 min.

En ole liiemmin kirjoittanut varsinaisista harjoitussuunnitelmistani kohti Unkarin 6-päivän juoksua keväällä 2015.
Olen henkisesti valmistautunut vaikeaan ja epätasaiseen harjoituskauteen. Tämähän on selviö 1000 mailin urakan jälkeen. Taantumisen todellinen syvyys on epäselvää tässä vaiheessa kun on vasta aloiteltu päivittäistä juoksemista.
Olen varsin monta vuotta ollut pitämättä taukoa harjoittelusta ennen tämän vuoden heinäkuun ja syyskuun välistä aikaa. Tuolloin kuukausikilometrit olivat siis 200 km - 233 km - 282 km. Ja lokakuukin vain 317 km.
Tuosta "vain" sanasta voitte tulkita ajatuksiani. Katson nykyisin että 400 km kuukaudessa on ihan perusharjoittelua minulle. Varsinaisen oikean harjoitusmäärän pitäisi asettua 500 km - 600 km tietämiin.
Avainsana kuitenkin on jatkuvuus. On helppo vetää yksittäinen iso 200 km viikko ja toipua siitä sitten kolme viikkoa. Se ei mielestäni ole ultraharjoittelua.
Toinen avainsana on aika. Pelkkä kilometrimäärä ei kerro mitään vaan harjoitukseen käytetty aika. Tavoitteeni on juosta päiväkausia lähes yhtä mittaa. On siis oltava ajallisestikin kauan liikkeellä myös harjoituksissa.
Kolmas perusprinsiippi on pysyä terveenä kokonaisvaltaisesti. Tulevien vuosien haaveeni ovat niin isoja jo pelkästään kilometrimääriltään (3100 mailia, 10 päivän juoksu, Maailman ympärijuoksu jos löytyy sponsoreita ja lopulta juoksu kuuhun tai marsiin, plutoakaan poissulkematta jne.), että ei ole järkevääkään aina vaan juosta rämpyttää vailla ajatusta.
Viikon 50. suunniteltu 120 plus kilometriä jäi siis toteutumatta. Tämä pienimuotoinen sairastelu aiheuttaa motivaation hyvää patoutumista. Tulen keväällä Unkarissa olemaan vaikea ihminen itselleni kun puhutaan taukojen pitämisestä kesken juoksun.
Säälimättömyys itseä kohtaan kasvaa ja myös vaatimukset sen myötä.
Nyt siis sairastan hymyillen ja tervehtymisen jälkeen menetetyt kilometrit kerätään hinnalla millä hyvänsä.
Älkää te tehkö niin.
Älkää koskaan juosko itsenne kanssa näin pitkälle kuin minä olen tehnyt.
Täältä ei ole paluuta - onneksi !


Linkkejä perehtymiseen :

Halki Suomen

Biomekaniikkaa

Henkilökuva ; Pekka Aalto 

The Sport In Mind 

Sri Chinmoy