PYHIINVAELLUS

Vaikka juokset kuinka korkealle tahansa tulet kuitenkin aina sieltä alas takaisin.

Luotuna olentona ihminen on saanut alunperin sisäisen järjestyksen Luojaltaan. Monintavoin tuo järjestys kuitenkin rapautuu elämän aikana. Uraudutaan jokapäiväisiin rutiineihin ja koetaan olevamme kahlittuja. Kaipuu tasapainoiseen elämään jää muistiimme ja alamme tavoitella kadottamaamme tasapainoa ja sisäistä järjestystä.
Liikkeelle lähteminen panee asiat uuteen järjestykseen ja pyhiinvaelluksessa tuo järjestys tulee Jumalalta. Pyhiinvaellus on vanha perinne mutta tänäpäivänäkin hektisen ja sirpaleisen arjen vastapainoksi voimme lähteä liikkeelle etsimään jotain uutta ja jopa elämäämme pysyvästi muuttavaa. Kysymys on uskalluksesta lähteä. Antautua liikkeen vietäväksi ja kuunnella onko Jumalalla meille mitään sanottavaa.
Nykyinen turismi on syntynyt pyhiinvaellusten pohjalta. Miksi siis kieltää Luojan olemassaolo ja epäillä ettei varjelusta matkalla saa. Ei tarvita muuta kuin avoin mieli ja kyky liikkua omin avuin kohti tuntematonta.
Nyt olen kotona. Kolmen viikon pohjoinen ulottuvuus takana. Onnistunut matka itseen ja kaikkiin matkalla tapaamiini tuttuihin ja tuntemattomiin. Läsnä leiriosuudella uusille ajatuksille. Kirsin kanssa huikean luonnon ympäröimänä - läsnä siis läheisimmälleni. Vapauden illuusio ja arjen vapaus. 
Kiitollisena Herralle varjeluksesta. Kämmenet rikki neljästi tunturissa kaatuneena mutta muuten entistä ehompana. Sisäisesti uudelleen järjestettynä mutta samana kuitenkin. Matka jatkuu mieli avoimena juosten. Kuvat kertovat matkastani. Ajatukset jäsentyvät vähitellen teille jaettaviksi. Kuvatekstit ovat esimakua tulevasta.

Kevyt viikko 34.

Ma- Lepo; huonovointisuutta ja lämpöä.
Ti- 13 km - 1.23 Utsoki - Nuorgam tiellä asvaltilla.
Ke- Lepo, kävelyä Kiilopäällä 5 km.
To- 15 km - 1.51 osittain avotunturissa ja Kiilopään reiteillä.
Pe- Lepo, vaellusta Auttikönkäällä ja Korouomassa 20 km.
La- 19 km - 2.04 Onnin kanssa osittain helpossa maastossa.
Su- 12 km  - 1.14, nelostien asvalttia.

yhteensä juoksua 59 km - 6 tuntia ja 32 minuuttia

Sevettijärvi, Balaton tai New York - aurinko on aina sama.

Kuohun jälkeen on aina suvanto.

Ajatus on tärkein, ei ulkokultaisuus.

Edessä aava meri ja takana loputtomat tunturit - juoksija on pysähtynyt hetkeksi. Västre Jacobselv, Norja.

Ikä ei ole este kehittymiselle.

Aidat kaatuvat aina ja portti löytyy etsimällä.

Nousuvesi pyyhkii jäljet näkymättömiin.

Maailma ei ole loputon.

Katso tulevaa, muista menneet ja elä tänään.

Järjestys on annettu. Ekkeroy, Norja.

Kaikkea ei tarvitse ostaa.

Läheisen kanssa koti on kaikkialla. Tenojoki Norja.

Vaatii malttia nousta kehityksen portaita ajatuksella. Kiilopää, Saariselkä

Kaikelle on aikansa.

Kaikkea ei tarvitse suunnitella. Riittää kun lähtee liikkeelle ja näkee. Auttiköngäs, Posio.

Kukaan ei ole murtumaton. Korouoma, Posio.

KLIKKAAMALLA JOTAKIN KUVAA NE AVAUTUVAT ISOMPINA JONOON KATSOTTAVIKSI.

LIIKKUVA TUNTURI

Lukitsen matkailuauton oven. Lämmittelen lonkkia hetken auton lähellä. Kiristän repun hihnat ja otan ensimmäisen askeleen. Tulee pitkä päivä. Olen viivytellyt lähtöä ja kello tulee jo kaksitoista. Sää on selkeytynyt. Sitten vaan.

Juoksen varovasti ensimmäisen kilometrin. Jatkuvaa nousua, pitkospuita, rappusia, kivikkoa ja juuria. Nousen Saanan portaiden alapäähän. Vaistomaisesti katson vasemmalle viistoon yli Mallan. Kilometrinen Bossovarri kiiltää auringossa. Odotuksen tunne kipristelee vatsaa. Tuntematon reitti. Koskematon minulle.

Löysään alamäkeen. Vauhti nousee liikaa. Aika ei ole vielä. Skirhasjoki on miltei kuiva. Poroja. Suuntaan Saanan takaa lähinnä biologien käyttämälle huoltotielle. Reppu on kevyt mutta häiritsee oudokseltaan. Pieni keitin ja pastaa bolognaise. Leivät valmiina. Geeliä ja urheilujuomajauhetta. Vaihtopaita ja takki. Hanskat. Näin elokuussa mennään vähällä.

Jalka luistaa. Korjaan automaattisesti kädellä tasapainoa. Pysy nyt poika pystyssä. Poika. Vanha teuras. Elastisuus vähenee vuosi vuodelta. Mukana on paineside ja elastinen side. Koskaan ei vielä ole tarvittu mutta kuka tietää. On mentävä maltilla. Tunturia kunnioittaen. Kivikossa ei saa herpaantua.

Tulen asvaltille ja pysähdyn hetken juostuani museosillan koskelle ottamaan vettä kahteen pieneen pulloon. Auto hiljentää kohdallani. Katsotaan pitkään. Heilautan kättä ja jatkan juoksua. Siilasjärvi jää vasemmalle. Kulkee ihmeellisen hyvin. Takana on 140 km viikko eikä eilinenkään 21 kilometrinen paina paljon. Naurahdan itselleni. Turpaan tulee varmasti tänään. Olen jo kotona katsellut karttaa ja jättänyt käyrät laskematta.

Menen Norjan rajasta yli ja Galggojärvi on oikealla alhaalla. Pois asvaltilta. 9 km takana. Katson Turslagetin punaiseksi maalaamaa kiveä. Nyt se sitten alkaa. Jo viime vuonna kävin maistelemassa tätä alkua. Upealta näyttää. Skaidi polveilee ja lataan menemään. Silmät nousevat väkisinkin välillä ylös katsomaan tulevaa. Bossovarri kasvaa silmieni edessä.

Tulen harjanteen takaa ja totean samanaikaisesti kaksi asiaa. Kahluupaikka ja kaksi vaeltajaa tauolla. Lennän pystysuoraa rinnettä alas ja rykäisen. Pojat kääntyvät. Vaihdetaan tervehdykset. En pysähdy kuin vasta joella. Otan geelin ja juon jääkylmää vettä. Täytän pullot ja loikin kiveltä kivelle joen yli. Tossut kuivat vielä. Very Good, now we are really cooking... Nyt mennään sitten ylös.

Inov Roclite puree rinteeseen. Kolmekymmentä metriä ja ilmanotto on jo täysillä. Laitan kävelyksi ja kädet reisille vuoristotyyliin. Tähän nöyrtyy kovempikin. Varsinkin kun edessä on kilometrejä ja tuntematonta kivikkoa vielä paljon. Ei ole järkeä polttaa kaikkea ruutia. Otan pari valokuvaa ja juon vettä suoraan purosta.Ylhäällä katson haikeana taakseni. Nousua tuli hieman yli kahden kilometrin matkalla puoli kilometriä. Ei mitään mahdotonta mutta kuitenkin töitä sai tehdä.

Oikealla on Sallorassa tunturi. Melkein 1200 metrinen. Komeaa. Lunta ei ole paitsi laikkuina pohjoisen katveessa. Katson eteenpäin ja hätkähdän. Ruuhilaakso on kokonaan kiveä. Siis tulossa on kipeät jalat. Mittaan katseellani. Puolitoista tuntia ja tupa tulee. Ruokaa. Tulee jos tulee. Ei näy juoksematta. Keskityn alamäkeen. Pysähdyn puoleenväliin ja kaivan kartan. Katson tarkasti horisontista korkeimman huipun jotta minulla on jokin kiintopiste jos eksyn. Punaisia merkkejä on ollut kiitettävästi kivissä. Vaeltajat ovat myös kasanneet kiviä torneiksi joten vaikka polkua ei ole sen voi aavistaa.

Laaksonpohja on haastava. Pieniä teräviä kiviä. Olen noin 850 metriä merenpinnasta. On täysin hiljaista. Mitään elollista ei näy eikä kuulu. Yritän ymmärtää suuntaa. Juoksen ja kävelen vuoroin. Nestettä kuluu. Matkalla on järviä. Edessä näkyy Golddabakti ja sen takana jossain on tupa, Golddahytta. Hämmästelen mennessäni mitä kaikkea mannerjää on saanut aikaan. Maisema on avara ja puuton. Täällä saa perspektiiviä omille tekemisilleen.  Ja tuossa on lihamylly. Siis aivan oikea lihamylly. Ja kaksi vanhaa kamiinaa. Mitähän seuraavaksi. Reitti hukkuu. Siirryn vaistonvaraiseen liikkumiseen. Ähäpäs. Pari sataa metriä ja punainen piste näkyy kivessä taas.

Tulee kaksikymmentä kilometriä täyteen. Teen arviota koska se tupa tulee. Päädyn 22 kilometriin. Rinne edessäni on pystysuora. Alhaalla on koivikkoa. Polku menee jonnekin sen kätköihin. Mitään ei näy. Eipäs! Tuolla on katto. Onnistuinpas. Alamäki on järkyttävä. Ottaa etureisiin. Ruokaa. Vihdoinkin.

Keitän pastaa ulkorakennuksen seinustalla. Golddahyttan molemmat tuvat on lukittu ja minä en ole lunastanut avainta tullista. Enkä avaimella mitään tekisikään. Siistissä kunnossa ovat kaikki rakennukset kuten Turslagetin tuvat aina. Vedenottopaikkakin on katettu talvea varten. Istun ja teen ruualle oikeutta. Juon kaakaota jälkiruoaksi ja syön kaksi dominokeksiä. Tämä on juhlaa.

Kun teen lähtöä tulee kaksi nuorta tyttöä isot rinkat selässään. Tervehdin piruuttani saksaksi ja saan vastauksen norjaksi. Jatkan matkaani virnuillen. Ähäpäs taas. Pieni kiusa on parasta.

Juoksen tasaisen hiljaa ja mieli karkaa jonnekin. Ajatukset eivät sovi tänne. Muistelen edesmennyttä äitiäni. Pohdin taloudellista lamaa ja yrityselämää – maksamattomia laskuja. Katselen järvelle jonka pohjukasta pitäisi kohta näkyä Kolmenvaltakunnan keltainen pyykki. Vatsa täynnä herpaannun ja Inovin kärki imee kiveen kiinni. Tajuan kaatuvani. Nuorena harrastetut itsepuolustuslajit opettivat kaatumaan. Jostain selkäytimestä saan vedettyä käskyn vasemmalle kädelle. Tulen maahan kyljittäin enemmän olkapää edellä. Liike jatkuu ja saan jalat järjestykseen. Nousen ylös ja pudistelen hiekkaa housuista. Ei vammoja. Jatkaessani juoksua tunnen adrenaliinin ja säikähdys tulee myöhässä. Laitan kävelyksi. No niin. Kuinka väsynyt olenkaan.

Tulen poroaidalle. Oikealla Kolmenvaltakunnan pyykillä on nuorisoa. Juoksen aidansivua ylämäkeen. Vielä kymppi niin tämä loppuu. Tulee vastaan kaksi vaeltajaa. Pysäyttävät ja kysyvät mistä tulen. Selitän. Kysyvät treenaanko maratonille. Selitän että en. Kyselevät lisää. Teen ultrajuoksua tunnetuksi. Nuorempi saa tarpeekseen ja jatkaa matkaa. Vanhempaa kiinnostaa kuinka vanha olen. Päädytään lopulta Unkariin ja 545 kilometriin. Kysymykset lakkaavat. Tunnen kuinka kankeus hiipii keskustelun aikana jalkoihin.

-Menkäähän terveenä ja nauttikaa luonnosta.

-Sinä samoin, hyviä juoksuja.

Hyviä juoksuja, niin niin, ajattelen. Ylämäessä kohti Kitsiputousta tajuan olevani todella väsynyt. Ei mene enää. Painaa. Polveileva reitti Mallan sivulla vie mehut. Rytmi sekoaa. Nyt on vaikeaa.

Tulen skaidille. Näen että joku juoksee etäällä minua kohti. Tulee nuori kaveri kevyellä askeleella ja kevyellä repulla vastaan. Tervehditään mutta ei pysähdytä. Juostuani hetken katson taakseni ennen Kitsiputousta edeltävää kivikkoa. Hän on samassa kohdassa missä minä olin kun näin hänet ensikerran. Minäkin olen nyt samassa kohdassa missä hän oli. Nopeutemme on siis sama. Irvistelen eteenpäin. Nyt on jaksettava.

Olen loppulaskussa. Vielä vitonen ja sitten saunaan. Ison ja pienen Mallan välissä tasangolla. Keskityn liikaa maisemaan ja samalla kun kaadun näen edessäni kaksi vaeltajaa kävelemässä alaspäin. Nyt ei toimi refleksit. Menen oikea käsi edellä turpeeseen. Vasen polvi kolahtaa. Nyt tulee verta. Arvioin haavoja. Eipä kummempaa. Pinnat rikki. Varjelus vieläkin.

Pysähdyn lompololle juomaan ja pesen veret pois. Otan geeliä ja katselen taivaalle. Koska tämä kaikki loppuu ja ryhdyn turistiksi. Paistan makkaraa ja valokuvaan. Olen vaan ja nappailen kaljaa. Kalastan. Miksi aina pitää juosta nulkata henkihieverissä tunturissa.

Jatkan mieli mustana taivalta. Pudotan vauhtia. Kolmannen kerran en enää kaadu. On varoitettu. Vanhuus. Elastisuus ja kimmoisuus katoaa väsyneenä. Jumppaan alas Siilaskosken sillalle. Viimeiset askeleet polulla.

Asvaltti ja parkkipaikka. Pari kilometriä vielä retkeilykeskukselle. Kirsi soittaa. Saan tekosyyn kävellä. Vaihdetaan kuulumiset. Ehjänä perille. Joo joo.

Sammutan kellon matkailuauton rappusilla. 38 kilometriä – 6 tuntia 32 minuuttia. Tunturi on puhunut jälleen. Onnun saunaan ja imen matkalla palautusjuomaa. Viren kaatui kerran minä kahdesti. Ei hullumpaa.

Tullessani saunasta alkaa sataa. Sataa kaatamalla. Synkät pilvet katkaisevat tien valolta. Hämärtää. Katson retkeilykeskuksen leirialueelta ylemmältä tasanteelta kohti Mallaa. Nuori juoksija on jo varmasti paluumatkalla. Siellä on nyt hämärää ja kivet liukkaat. Katson vielä synkälle taivaalle. Hiljainen toive. Anna pojan palata terveenä.

Elämä jatkuu. Aina tulee muita meidän jälkeemme mutta tunturi on ja pysyy. Ja koettelee kulkijaa. Joskus se ottaa ja joskus antaa. Joskus se liikkuu juoksijan jalkojen alla. Harva sen on kokenut ja vielä harvempi uskoo kun kerron. Kerroinpa nyt kuitenkin.

Päivästä toiseen yhä kiitollisempana. (Kuvan otti Kirsi)

VIIKKO 33. HARJOITTELU

Ma-38 km - 6.32, Kilpisjärvi - Norja Golddahytta - Kilpisjärvi

Ti-15 km - 1.50, Lullefjellet Norja

Ke-8 km - 1.00. Galggujärvi Norja

To- Lepo

Pe-6 km - 50 min. Etelä-Varanki Norja, osittain kalliokiipeilyä. Ennen lenkkiä kävelyä Kirsin kanssa tunti.

La-15 km - 1.40 Ylös tunturiin edestakaisin, paluusta 3km putkeen 4.20 vauhdilla. Vestre Jacobselv Norja (Annijoki)

Su-10 km - 1.11. Vestre Jacobselv Norja, vuorenrinteellä hiihtoladunpohjaa ja merenrantaa. Ennen lenkkiä kävelyä pari tuntia Kirsin kanssa.

yhteensä 92 km - 13 tuntia ja 3 minuuttia 

Pyhässä metsässä.

Yritys ymmärtää luontoa ja olla sen kanssa yhtä.

Hieno viikko eikä aivan kevyt kuitenkaan. Karavaani kulkee ja makkarakin käy.

HILJAINEN TUULI

"Niin kaunis on maa, niin korkea taivas, soi lintujen laulussa kukkiva kunnas ja varjoisat veet."

Klikkaamalla kuvaa ne aukeavat riviin katsottaviksi isompina.

VIIKKO 32. HARJOITTELU

Ma- ip. kotona varovasti verytellen ja venytellen 5 km - 34 min.  Helle ja kuuma kosteus. Ei normaalia harjoitusta päänsäryn vuoksi.

Ti- aamulenkki Jyväskylässä asvaltilla 7 km - 41 min. Aurinkoinen aamu puoli seitsemän. Kankeaa.
Ilta Simo, Merihelmi hiekkatietä 13 km - 1.49 (Raine soitti ja puhuin kännykkään eteenpäin kävellen 30 minuuttia lenkistä.) Hyttysiä paljon ja kyläläiset morjestavat; aivan kaikki vastaantulleet.

Ke- Päivällä Kemi Kallinkangas, Markon kanssa 15 km - 1.39 maastossa ja poluilla aivan upea lenkki hienon ja lahjakkaan juoksijan kanssa. Pieni sade.
Ilta Pello Nivanpään pururataa 6 km ravistelua - 39 min. Iltahämärä, polttiaisia ja valtavasti uutta purua, pehmeää.

To-  38 km - 4.11. Välitunturit Kalkkoaivin tie ja Saitsijärvien jälkeinen tunturi nimeltä Tsuddetseärru. Juomavyö, neljä geeliä, puhelin, autonavain, kamera, lippalakki, buffahuivi, Haltin windbreaker palloksi pakattuna kädessä, pitkähihainen paita, shortsit, sukat, kengät New Balance MT610GX2 ja minä - valmiiksi väsyneenä.  Hieno ilma !

Pe- Erittäin kevyt verryttely osittain asvalttia osittain Vuoskuvaaran ja Kuusivaaran välissä "uudella" uralla kohti Sarvisoivia 10 km - 1.28. Etureidet kipeät ja notta olihan Ristuksen hieno keli ! (auringossa plus 14 ja kevyt tuuli Jäämereltä)

La- 25 km - 2.58. Pääosin asvalttia Ropinsalmelta Iittoon ja takaisin paitsi poikkeamisia väylän varressa ja Iitossa Ropin polulla. Jalat väsyneet.

Su- 21 km - 2.45. Lenkistä 70 prosenttia puhdasta tunturijuoksua Kilpisjärvellä. Oikein hyvä mutta myös raaka harjoitus, nousua tuli riittävästi...

yhteensä 140 km - 16 tuntia ja 44 minuuttia

Olen kuunnellut tuulta Käsivarressa aiemminkin. Blogistani löytyy tarinaa edellisvuosilta 2012 elokuulta ja 2011 syyskuulta, katso sivupalkin arkiston kautta.

POHJOISEN KUTSU

Kotijänis. (yksi neljästä poikasesta jotka terrorisoivat pihaamme)

Pakatessani  harjoitusleirin kamoja katselin piharakennuksen yhdistetyn varasto- ja vierashuoneen seinälle koristeeksi ripustettuja Merrellin vanhoja vaelluskenkiäni. Jos kengät osaisivat puhua näillä olisi paljon kerrottavaa reissuilta Käsivarren Lapista. Vaeltaessani Kalottireittiä ensikerran 90-luvulla en osannut aavistaa kuinka tärkeäksi Yliperä eli Kilpisjärvi ja Käsivarren 50 viimeistä kilometriä minulle muodostuvat. 
Tuon ensikokemuksen jälkeen olen tasaisesti lähes vuosittain siellä vieraillut. Mistään muusta Lapin maisemasta en ole yrityksistäni huolimatta saanut rauhaa niin paljon kuin suur- ja välitunturien alueesta. Suomen korkeimmat tunturit. Kiviset rinteet ja ruuhilaaksot. Solisevat purot ja kohisevat joet. Hiljaiset autiot järvet. Suuri tyhjyys. Ja harvat ystävälliset ihmiset.
Etelän ihmiset kokevat Lapin kovin eritavoin - se heille suotakoon. Toiset keskittyvät hiihtokeskusten hotelleissa ja toiset autiotuvissa. Karkeasti siis toisille juoma kannetaan eteen ja toiset kantavat sen itse... Toiset tuskailevat sääskiä kesäisin ja toiset nauttivat tunturiluonnosta räkkäajan (juhannus - heinäkuun loppu) ulkopuolella. Eli toiset siis näkevät metsän puilta... Yhteistä lienee erilaisten kokemusten haku, pääosin luonnosta. Luonnossa tai sen ulkopuolella mutta Lapissa kuitenkin.
Itselleni puuton tundra ja kiviset tunturit antavat tilaa ajatella toisin. Kaikki turha on pois eli jälleen kerran jäljelle jää vain oleellinen. Itse en siis hae kokemuksia - pikemminkin pyrin niistä eroon. Tilalle saan rauhaa ja hiljaisuutta. Levollista yksinkertaisuutta. Perspektiiviä liikkumiseen yhdessä luonnon kanssa.
Lähtiessäni nyt harjoittelemaan pohjoiseen tunnelma on hieman poikkeava. Etukäteen tiedän että elimistöni ei Unkarin 6-päivän jäljiltä vielä kestä mitään ennätyskilometrejä. Jalkani, etenkään nivelten seutu ja jänteet, eivät myöskään kestä pelkkää tunturijuoksua koko leiriä eli tulossa on hieman kevyempi leiri kuin mitä etukäteen olin haaveillut. Tarkoitus on tehdä muutamia pitkiä reppujuoksuja ja niiden vastapainoksi kevyempää helpommassa maastossa ja teillä tietymättömillä.
Pohjoisen kutsu on kuitenkin vastustamaton. Haave arjen vapauteen toteutuu jälleen. Lähden mieli avoinna kuuntelemaan mitä tunturilla tällä kertaa on sanottavanaan.

VIIKKO 31. HARJOITTELU

Ma- 8 km - 49 min. hiekkatiellä
Ti- 12 km - 1.20, osin maastossa.
Ke-Lepo
To- 10 km - 1.04 hiekkatiellä.
Pe- Ap. 9 km - 1.01.  Ilta maastossa 15 km - 1.38.
La- Erittäin raskaassa maastossa, helle ja väsynyt mies 18 km - 2.13
Su- helppo 18 km osittain asvalttia - 1.55.

yhteensä 90 km ja 10 tuntia tasan, pikkunättiä pyristelyä.

HEINÄKUUN HARJOITTELU

Juoksua yhteensä 409 km johon aikaa kului 45 tuntia ja 30 minuuttia

Koko vuosi heinäkuun loppuun 2810 km.

LUKIJAKYSYMYS ; HARJOITUSTENI VAUHTI ?

Sähköpostiini, joka on blogin oikeassa yläkulmassa, saan aina välillä palautetta ja kysymyksiä. Tällä kertaa on kysytty harjoitusvauhdeistani tai niiden puutteesta (vitsi).
Olen aiemminkin todennut, että suurin osa juoksustani tapahtuu 6.00min./km - 6.40min./km vauhdeilla.
Koska harjoittelen säännöllisesti erittäin raskaassa maastossa kilometrivauhdit lenkkien kestoajan mukaan laskettuna ovat vieläkin hitaampia. Kello käy harjoituksissa kokoajan. Myös huoltaessa (vettä ja geeliä vyöstä kävellen) tai jopa mahantyhjennyksien aikana.
Juoksen säännöllisesti myös vauhtileikittelytyyppisesti hieman kovempaa sekä tiellä että maastossa. Vauhdit tuolloin ovat 4.30min./km - 5.00min./km.
Harjoittelen ainoastaan pitkiä ultramatkoja varten. Tarkoitus on kestää juoksua päiväkausia putkeen. Toivottavasti joskus kuukausiakin putkeen. Osaltani on taakse jäänyt aika jolloin maratonin tai puolimaratonin ennätystä yrititettiin tahkota paremmaksi.
Maratonin ennätyksekseni olen juossut talvella 3 tuntia 8 minuuttia ja puolikas kesällä 1.22. Tällä hetkellä arvioin pääseväni maratonilla alle neljän tunnin ja puolikkaan alle kahden reilusti. Näistä parantaminen vaatisi toisenlaista harjoittelua ja etenkin määrän vähentämistä - kuitenkaan ei enää intervalleja, kiitos.

Monenlaista matkavalmistelua, markiisi on pesun aikana poikkeuksellisesti auki koska sekin pestiin.

Elokuun 11. päivä alkaa englannissa 6-päivän ratajuoksu. Voimia Akulle ja Miikalle. Jurgen, laufen Sie bitte, muukalainen... (sisäpiirivitsi)

PALJONKO ON PALJON ?

Juuri sillä hetkellä kun sytyttää on valo kirkkaimmillaan.

Ultrajuoksussa olen siirtymässä pelkästään monipäiväjuoksuihin. Tämä ei tarkoita sitä että kokonaan luopuisin lyhyemmistä tapahtumista mutta kokemusten vahvuus pitkissä kilpailuissa kiehtoo. Kaikki alkoi Kaustisten 48-tunnin kilpailusta . Se jätti mielen avoimeksi kilometrien määrälle. Syntyi käsitys mahdollisuuksista omalla kohdalla - syntyi mahdollisuus ymmärtää omaa suorituskykyään suhteessa elämään.
Illuusio rajattomuudesta mielen osalta tuli todeksi Unkarin kuuden päivän juoksussa . Löysin tavan juosta ulos itsestäni mutta en loputtomasti. Tuossa juoksussa tajusin että mielellä ei juoksussa ole mahdollisuutta rajoittaa etenemistä. Kyse on pikemminkin kyvystä saada mieli hiljaiseksi. Valinta tehdään täydellisen luhistumisen ja loputtoman eteenpäinmenon välillä.
Valinta vaatii täydellistä nöyryyttä. On kyettävä irrottautumaan tuloksentavoittelusta, ajasta ja paikasta. Itsekeskeisyydellä ja muille näyttämisellä ei pitkälle juosta. Vaatii siis luopumista saavuttaakseen paljon.
Paljonko sitten on paljon ? Mitataanko se kilometreillä vai kellolla. Mielestäni paljon on riittävästi itselle. Paremmalla juoksulla parempaa elämää. Sellaista elämää jota ei tarvitse katua eikä juosta karkuun. Parempaa juoksua ei mitata kilometreillä eikä kellolla. Paremman elämän jokainen määrittää itse. Enemmän ei aina ole paremmin.

VIIKKO 30.

Ma- 15 km töiden jälkeen illalla metsässä 1.39.
Ti- 26 km töiden jälkeen illalla tiellä ja maastossa 2.50.
Ke- 26 km töiden jälkeen Jyrälänvuoren reitillä osittain maastossa 3.01. Lenkillä kimppuun kävi koira, kärpäset ja yksi lehmä. Matkailu avartaa...
To- Lepo eli töiden jälkeen 10 kuutiota hiekkaa levitettävänä osittain lapiolla ja haravalla.
Pe- Illalla töiden jälkeen 20 km pääosin tiellä 2.13.
La- Kevyt saunalenkki 10 km - 1.07. Hirveä helle.
Su-18 km tiellä ja poluilla 2.00. Hämmästyttävän helppoa juoksua vaikka helle helli.

yhteensä 115 km - 12 tuntia ja 50 minuuttia

Viikosta jäi päällimmäiseksi ajatus: -Päivääkään en antaisi pois !


Mielessäni heinäkuulla on ollut negatiivinen vire omaan harjoitteluun. On ollut tunne että välillä en saa kilometrejä kasaan helposti ja luonnollisesti.
Olen ollut Unkarin jälkeen tasaisesti väsynyt. Tämä on näkynyt lisääntyneenä unentarpeena. Olen aina kyennyt rentoutumaan helposti. Myös nukkunut keskimääräistä suomalaista enemmän. Nyt on tuntunut että pitäisi nukkua 10 tuntia joka yö ja rentoutumisessa on ollut puristamisen maku.
Kun tarkastelin harjoituspäiväkirjaani tältä ja viime vuodelta totesin tulleeni sokeaksi omalle harjoittelun määrälle. Todellisuudessa olen heinäkuussa harjoitellut erittäin hyvin ja varsin paljonkin suhteessa aiempiin kuukausimääriini. Etenkin kun Unkarin 6-päivän kilpailusta on vasta kaksi ja puoli kuukautta.
Toukokuussa tuli 589 km. Kun harvat huiput perusharjoituskaudella ovat olleet hieman alle 500 km ja nyt heinäkuussa näyttäisi tulevan hieman yli 400 km täytyy olla enemmän kuin tyytyväinen. Viikkotasolla olen kyennyt esittämään yksittäisillä viikoilla 188 - 200 km mutta jatkuvassa harjoittelussa 100 - 130 km ei ole sekään mitenkään ollut itsestäänselvyys.
Harjoitteluuni olennaisesti kuuluneet metsä- yms. raskaat ryskehommat ovat nyt olleet lähes mahdottomia toteuttaa väsymyksen vuoksi ja jos niitä on tehty on kokonaiskuorma mennyt välittömästi liiallisuuksiin. Juoksu pelkästään sensijaan on sujunut. Onkin hieman kyseenalaista hyödynkö näinkin suuresta juoksumäärästä juuri nyt. Toisinsanoen en tiedä kulutanko itseäni liikaa juuri nyt. Toisaalta en tavallaan "uskalla" olla juoksematta koska perustasoni on noussut ja ylläpitoonkin vaadittavat kilometrit ovat hurjasti nousseet viimeisten vuosien aikana.
Mitenkään vastenmielistä harjoittelu ei ole. Sensijaan jatkuva ylimääräinen väsymys ja tekemättä olevat ns. kotihommat stressaavat vaikkakin painostus tulee ainoastaan omasta päästä.
Elokuun toisella viikolla lähden pohjoiseen. Matkalla on monenlaisia tarkoituksia. On ensivuoden projektin tiimoilta sponsoripalaveria, ystävien tapaamista matkan varrella ja tietenkin harjoittelua ja lopuksi ihan lomaakin hieman. 
Reissun tärkein anti tulee kuitenkin tunturituulesta. Se toivottavasti raikastaa taas jälleen kerran ajatuksia ja hiljaisuus nostaa tärkeimmät yhteydet ympäröivään esille.

Läheltä katsottuna moni asia on toisin...

Loppuun ote eräästä vanhasta kirjasta. Olkoon joidenkin mielestä pelkkää tarinaa mutta varsin hyvää sellaista ja myös nykyaikaan sopivaa.

"En siis juokse umpimähkään enkä nyrkkeile kuin ilmaan huitoen, vaan suuntaan lyönnit omaan ruumiiseeni ja alistan sen tottelemaan, etten minä, joka muille saarnaan, itse joutuisi hylätyksi. "
 (1. Kor 9. 26-27 )

TAKAPORTTI KONTEKSTISSA

Näkymä taustalla Vuoricaravanista ja muuten ollaan pois kontekstista...

 
Tällä kevyellä viikolla joka sisälsi erilaisia lihaskipuja ja väsymystä, tuli mietittyä kontekstia. Ja etenkin sitä mitä seuraa jos jokin asia otetaan pois kontekstistaan. Eli jos asia otetaan pois asiayhteydestään.
Sosiaalinen media on viime viikkoina vaahdonnut lain kunnioittamisesta. Erilaisten julkituotujen esimerkkien mukaan on keskusteltu onko oikeutusta jos yksilö kuuntelee enemmän sydäntään kuin yhteiskuntaan säädettyjä lakeja. Ja tekee valintojaan pyrkien oman elämänsä kanssa sopusointuun. Sosiaalinen media on irrottanut asiat kontekstistaan ja saanut haluamansa - paljon turhaa puhetta ja varsin vähän todellisia arvovalintoja.
Ottamatta tapauksiin kantaa totean kuitenkin että jos 6.12.1917 eräät olisivat noudattaneet pelkästään lakia kirjoittaisin tässä ehkä toisella kielellä. Tai en kirjoittaisi lainkaan. Saattaisi kirjoittamisen ja ajattelunkin vapaus olla hieman tiukemmassa. Eli sydäntään tulisi kuunnella.
Kirjoitan tätä Merikarvialla perämeren rannalla matkailuautossa. Olen siis kevyen viikon päätteeksi todella pois kontekstista. Toisaalta koska asun vuosittain autossamme noin kolme kuukautta niin illuusio vapaudesta on osin tottakin. Ajatteluani kotoa poissaolo ei muuta - ehkä hieman yksinkertaistaa. Vapaus arjesta jättää jäljelle vain tärkeimmän.
Lukijoista joku saattaa ajatella että mitä se Koskinen huutelee tuuleen. Onko merituuli mennyt lenkillä korvasta sisään ja toisesta ulos ? Huomautan kuitenkin että saattohoidossa tehtyjen tutkimusten mukaan kaksi asiaa nousee viimeisillä metreillä esiin : - voi olisinpa viettänyt enemmän aikaa läheisteni kanssa ja - voi olisinpa tehnyt vähemmän töitä. Eli pitäisi miettiä ennen kuin on myöhäistä.
Ultrajuoksussa olemme koko ajan kontekstissa. Harjoittelun ja kilpailun väliin mahtuu usein kapea jakso aikaa muuhun ja sitten taas juoksu täyttää päivää ja päätä. Tällaisella kevyellä viikolla itse pyrin eroon juoksusta kaikin keinoin. Etenkin pyrin säästämään aivojani, koska muutoin suhtaudun rakkaaseen lajiin melko intohimoisesti ja kovalla intensiteetillä. Suomeksi sanottuna elän juoksua päivästä päivään. Eli kuuntelen sydäntäni.
Toisaalta ymmärrän hyvin jos joku ei viitsi syventyä. Tai tekee paljon palkkatöitä ja saa siitä elämänsisältöä ja sitten juhlii vähän vapaa-aikansa. Toisaalta en ymmärrä. Tänään Kirsin kanssa pyöräilimme kolmisen tuntia tutustuen Merikarviaan, joimme kahvit välillä ja jatkoimme. Tulimme autolle ja pidin pienen tauon, jonka jälkeen juoksin reilun tunnin. Todennäköisesti koko tämän ajan pari muuta henkilöä oli istunut kaljalla terassilla. Tullessani lenkiltä kohtasimme ja meillä kaikilla oli vetävä askel - minulla eteenpäin ja heillä puolelta toiselle. Eli kuka mihinkäkin aikansa hukkaa ?
Filosofi David Humen mukaan kaikki tieto tulee meille aistiemme kautta. Tunteet, tavat ja tottumukset. Syntyy syy ja seuraus. Hume oli skeptikko ja todennäköisesti ateisti. En millään usko että kaikki tieto tulisi pelkästään aistien kautta. Taatusti perimme myös jotakin. Mielestäni mahdollisuus kokea asioita syvemmin syntyy henkisen kasvun myötä. Syntyy tunnetiloja joihin aistien kautta kokemamme ei vaikuta. Eli on muutakin. 
On siis jokin yhteys. Yhteyteen meidät kaikki on kutsuttu. Löydämmekö polkumme sinne onkin sitten vaikeampaa. Jälkeenpäin katsoen vielä vaikeampaa on tietää oliko valinta oikea. Tai sitten ei. Nimittäin pitäisi olla takaportti - meillä kaikilla. Tai sitten on vaan uskottava valintoihinsa.
Takaportilla tarkoitan toista ulospääsyä. Kun ultrajuoksussa sokeudumme kilometrien lukuun ja väsymyksen spiraali tekee elämästä turtaa sameutta on syytä ottaa juoksu pois kontekstistaan ja levätä. Välttää orjautuminen ja putkinäköinen yhteen asiaan katsominen. On erittäin vaarallista täyttää elämänsä vain yhdellä asialla. Tukijalkoja pitäisi olla enemmän. Oikein kaksikaan ei riitä.
Oma kevyt viikkoni on parhaimmillaan juuri tällainen kuin nyt. Alkuviikosta olen täysin väsynyt jopa juoksuvastainen. Viikon loputtua olen innokas kohtaamaan uuden normaalin viikon. Usko parempaan ja valoisampaan tulevaisuuteen säilyy väsyneenäkin vahvana.
Toki kevyt viikkoni on sisältänyt myös harjoittelua. Kevyttä palauttavaa juoksua. Vaivojen hoitamista. Ja etenkin henkistä huoltoa. Henkinen huolto onkin se helpoin osa. Riittää kun uskoo että ainoastaan yhteen asiaan elämässä ei tarvita takaporttia. Riittää kun hiljentyy kuuntelemaan - lopulta vastaus tulee. Tavalla tai toisella.


Viikko 29.

Ma- illalla tiellä 5 km - 33 min.
Ti- aamulla aikaisin 10 km osittain poluilla - 1.01.
Ke- illalla 10 km osin poluilla - 1.20, vatsavaivaa ja huonoa oloa.
To- Lepo.
Pe- 14 km varovasti - 1.29.
La- Ellivuoressa Vuoricaravanin pirun lenkkiä kolmasti, 10 km - 1.02. Nousua riitti.
Su- Merikarvialla pyöräilyä kevyesti 3 tuntia plus juosten 11 km asvalttia - 1.08.

yhteensä juoksua 60 km - 6 tuntia ja 33 minuuttia

Juoksija kyttää Mericampingilla chorizoja (raakamakkara) grillissä ja perunat kiehuvat.

BROOKS PURE GRIT 2

Kalustoon tuli uutta. Moniin vuosiin kenkä joka heti ensilenkillä herätti intohimoja. Brooks on yhdessä Scott Jurekin kanssa kehittänyt tämän mallin. Kengän pito ja suuntavakavuus on huikea. Kärjessä on vedelle ulostuloaukot ja jonkinlainen iskusuoja myös. Mielenkiintoinen toispuoleinen, ikäänkuin "vino" nauhoitus ja loistava istuvuus tekee juoksusta miellyttävää. Suosittelen testaamaan neutraalia kenkää niin polulle kuin hiekallekin.

Näyttää hieman omituiselta mutta on kevyt lentää.

CARAVANALUEKOKEMUKSIA

Ellivuori; Vuoricaravan
Uusi ja ajanmukainen alue. Pitävä hiekkapohja. Lapsille hieno leikkialue (parkour-rataa ja erilisiä kenttiä) Vastaanotto opastaa ja näyttää paikat. Rautaveden rannassa saunat (savu- ja tavallinen puusauna) kylpytynnyreineen. Hyvät kuntopolut ja retkeilymahdollisuudet. Taiteilija Danielssonin kivilinna pirunvuorella. Talvisin laskettelumäet. Lakeside golf 12 km päässä.
Myös 70-lukulaiset hotelli Ellivuoren palvelut vieressä. (mainettaan parempi ja edullinen)  Aluemaksulla pääsee hotellin altaaseen uimaan.
Suosittelemme tutustumaan.

Merikarvia; Mericamping 
Vanha hyvä alue ja neljä tähteä. Kantavaa hiekkaa ja nurmea. Niemenkärjessä meren äärellä. Uusittu huoltorakennuksia. Hyvä itselämmitettävä ja kohtuuhintainen puusauna sähköisten lisäksi. Lapsiystävällinen hiekkaranta.
Lähellä kalasatama josta saa ostaa tuoretta ja savustettua kalaa. Erityismainintana loistava kahvila Meriheinä vastapäätä kirkkoa. 
Caravanalueen laiturista pääsee erikseen sovittuna myös meriretkelle Ouraluodon vanhalle luotsiasemalle. 

Vuoricaravania portilta. Alue jatkuu vasemmalle vielä laajasti.

 


 

TASAISUUDEN KÄÄNTÖPUOLELLA

VIIKKO 28.

Ma- Työpäivän jälkeen valmiiksi väsyneenä 21 km - 2.19.  Pääosin hiekkateitä hiljaisuudessa.

Ti- Aamulla ennen töitä 12 km - 1.19. Osin poluilla.
Soitan päivällä Makelle. Puhutaan ensivuoden juoksuprojektin taustoista, haaste ahdistaa.
Onni soittaa ennen iltaharjoitusta. Puhutaan harjoittelustakin. Kunhan nyt malttaisi ja pysyisi terveenä.
 Ilta 8 km kiihdyttäen - 40 min. Kilometrit : 6.09 - 5.21 - 5.09 - 4.40 - 4.29 - 4.27 - 4.26 - 5.26
 Kauneus (nopeus) on katoavaista. Aivan poikki. Sattuu.

Ke- Illalla työpäivästä todella väsyneenä erittäin raskaassa maastossa aivan liian lujaa 12 km - 1.24.

Huohottaessani polkuja ylös ja alas mietin toisen ystävän päivällistä soittoa. Mies ansaitsee hatunnoston positiivisuudestaan. Epilepsiasta huolimatta perhe elätetään vuorotöillä ja uskalletaan harrastaa ja elää täysillä. Kohtauksen tullessa maastopyörän selässä tulee rumaa jälkeä mutta ei voi jäädä sohvallekaan - taivas voi pudota niskaan...

To- Illalla 16 km - 1.58. Istuminen töissä vie energian ja järjen. Vaativaa teknistä polkua. Lenkin jälkeen puhdistunut mutta jäykkäjalkainen olo.

Pe- Lepo. Työpäivän päätteeksi sahaan helteessä moottorisahalla kaksi ja puoli tuntia. Kotitiemme ojapusikot ajettiin murskaimella ja siistimme jälkiä Kirsin kanssa. Vaikka juonkin tasaisesti niin istuessani kotimatkalla mönkijän kyydissä tiedän että lenkki meni nyt ohi. Puolikuiva mies saunoo ja putoaa sänkyyn.

La- päivällä 18 km - 2.06. Osittain hiljaisilla poluilla. Aivan poikki lenkin jälkeen. Fyysinen kanttaus varmistetaan kaivamalla lenkin jälkeen lapiolla kivikovaan hiekkaan kaapeliojaa 16 metriä. Projekti kestää kolme tuntia ja nestettä kuluu. Menee miinukselle ja vasempaan jalkaan sattuu.

Su- Herään aamulla vasemman jalan särkyyn. Siirrän lenkille lähtöä aina vaan. Syödään lampaan ulkofilettä.

Ari soittaa illansuussa. Olen juuri juonut kahvia ja tehnyt päätöksen lenkille menosta. Jalan lihakset ovat kireät. Puhelu tulee juuri oikeaan aikaan. Toivotetaan hyvää kirkastussunnuntaita. Ilon ja toivon valkoisen heleä päivä. Ryhdistäydyn. Juoksen 20 km varovasti palautellen ja huolellisesti askeltaen 2.19, osittain ulkoilureittiä mäkineen. Loppumatkasta kaadun. Kenkä tarttuu juureen ja otan käsillä vastaan pyörähtäen kyljen kautta selälleen. Kotiin palaa maahan lyöty mies. Kirsi on leiponut. Saatan jäädä henkiin.

yhteensä 107 km - 12 tuntia ja 5 minuuttia

En yleensä ole egokeskeinen mutta joskus vaadin itseltäni liikaa. Varsinkin näissä väliharjoitteluissa joissa hyvinmenneen tavoitteen jälkeen lähdetään uusiin seikkailuihin ja mitoitetaan lähtötasoa. Yliarviointi on vaarallista näin aluksi. 
Viikolla juoksin liian kovaa ja osittain liian haastavilla reiteillä. Valmiiksi väsyneenä lihaksisto ei ota ärsykettä aina kivuitta vastaan.
Sensijaan tasaisuuteen olen tyytyväinen. Se menee ytimiin asti. On aivan eri asia vetää näytteille 150 km viikko ja seuraavassa keventää 64 km pullansyöntiin. Tasaisuus puree. Se laittaa henkisesti ja fyysisesti juoksijan likoon.
Tasaisuuden kääntöpuolella on siis väsymys ja toivo paremmasta. Ensi viikko on kevyt.

Lenkille mukaan pääsette allaolevasta linkistä. Ei tarvitse juosta, riittää kun katsoo ja kuuntelee.

LENKILLÄ PASIN KANSSA 1