Vaikka aika ei ole lineaarinen käsite niin epätoivon vimmalla käännämme kaksi kertaa vuodessa kelloa tunnin kohti lähintä kesää. Nytkin siis mennyttä kesää kohti. Tällainen toiminta ei ole hedelmällistä sillä pitäisihän aina katsoa eteenpäin, aikaakin. Juoksijan tapauksessa siis kohti tulevaa kesää ja sen haaveita. Ja mitä pitäisi talven aikana elämässä tapahtua, jotta haaveet olisivat tulevaisuudessa lähempänä totuutta ?
Tuossahan on melkein vaaliteeman ainesta. Kuitenkin isänmaa on pullollaan kaltaisiani äänestäjiä, jotka eivät yksinkertaisesti uskalla äänestää kun ei ole varmuutta mitä sillä ainoalla äänellä tehdään tai pikemminkin jätetään tekemättä. Joten se siitä eli politiikasta. Muuten rohkeutta kyllä riittää ja siitä seuraavaksi vähän enemmän.
Istuessani sunnuntain aamusella Kirsinrannan huussissa (ulkoekokäymälä; suomeksi siis paskahuussi) katselin avoimesta ovesta jäätynyttä järveä ja jään päälle satanutta koskematonta lunta. Mieleeni juolahti että taas olen pitkän tien alussa ja housut kintuissa. Talviharjoituskausi käynnistyi ja taas pitäisi itsensä ylittää. Toisinsanoen polkea koskemattomaan koko joukko askelten jälkiä. Kyetä nostamaan tasoa jälleen kerran.
Ikävuosien karttuessa harjoituksen määrän lisääminen ei ole ainoa tie onneen mutta vanhempi teuraseläin eittämättä tarvitsee hieman sokkihoitoa tullakseen parempaan kuntoon. Vanhanmallinen kaava harjoittelussa ei välttämättä pure vuodesta toiseen ja lopputulos on harmaan turta ja tasavarma - ei siis värikkäästi kehittävä. Juostava on kuitenkin paljon, rytmitys arveluttaa.
Onni kommentoi edellisessä postauksessani taitoani kuunnella itseäni. Oletan, että hän tarkoitti minun osaavan tuon vaikean taidon. Periaatteessa väsyneenä harjoittelusta kyllä mutta ehkäpä kehittämistä olisi silloin kun harjoitus sujuu euforisena. Minulla on taipumus liiallisiin ylilyönteihin juuri silloin kun niinsanotusti "oikeinkin vedetään". Eli harjoitellaan paljon ja kovaa. Malttia siis pitäisi olla.
Kestävyysjuoksu vaatii syvää henkilökohtaista rohkeutta. Siltikin on uskallettava ottaa riskejä harjoittelussa mikäli aikoo kehittyä. Yleensä Suomessa ollaan aina liian kaukana vauhdista. Ultrajuoksussa tämä tarkoittaa turhaakin suurten harjoitusmäärien myötä hidastumista. Toisinsanoen sen vähänkin nopuden hermotuksen ja tekniikan kadottamista ja valitettavasti peruuttamattomasti.
Pidän juoksua ulkoilmalajina ja nautin siitä kelillä kuin kelillä. Siltikin olen sitä mieltä, että nuorempien tulisi juosta talvisin välillä hallissa ja matolla - kovaa. Minun ei enään ole niin väliä...valmistaudunhan kuuden päivän juoksuun. Nopeus ei ole harjoittelussani kärkikriteeri mutta silti osa sitä. Juokseminen kovaa tuo aina väljyyttä hitaaseen askeleeseenkin.
Itselläni on nyt alkanut voimanhankinnan peruskausi, joka kestää marraskuun loppuun. Jalkojen voimaa kehitetään juoksemalla mäkisillä reiteillä. Myös maastossa mikäli lumi ei ole esteenä. Metsätyöt tulevat taas tutusti kuvioon mukaan. Keskivartalo kehittyy puusavotalla kivasti.
Kelien huonontuessa jatkan juoksua ulkona. Mielestäni huonoissa olosuhteissa ( mm. kylmä, liukas, lumi) tapahtuva harjoittelu kehittää psyykkeen lisäksi myös kroppaa kokonaisvaltaisesti ja sopii hyvin peruskunnon luomiskaudelle. Toki jäykistää lihaksia mutta sisäkuminauhamiehet ovat ihan eri asia. Kunnia heillekin mutta minulle se ei sovi.
Olemme asuneet viimeiset kaksi viikkoa mökillä. Vaikka kodin ja mökin välimatka on melko lyhyt on olossa vailla mukavuuksia puolensa. Vähemmälläkin tulee toimeen ja ämpäri on yhtä tehokas kuin suihkukin. Kun turha ympäriltä karsitaan voi keskittyä olennaiseen. Itselleni tämä on ollut hedelmällistä aikaa toipua ja samalla suunnitella tulevaa harjoittelua. Erilainen ympäristö katkoo rutiinit ja luo uusia ajatuksia.
Talviajan alussa olen kääntänyt kellon taaksepäin mutta katseen voimakkaasti eteenpäin. Halu harjoitella on valtava. Pyrin tasaisuuteen. Älyttömän pitkiä ja kuluttavia harjotteita pyrin olemaan tekemättä liikaa. Tarkoitan siis 50-60 km erikoisharjotteita. Näistä toipumiseen menee aivan liian kauan, kokonaisuutta ajatellen siis. Peräkkäisiä pitkiä 20 - 30 km lenkkejä tulen tekemään enemmän kuin ennen. Kävelyn määrä lisääntyy juoksun ohessa. Tarkoitus on kyetä liikkumaan Kilpailussa Unkarissa kuusi päivää putkeen välillä leväten eli perusasiat on syytä olla kunnossa.
Ajatukset ovat vielä kesken. Kiirettä ei ole, olemmehan talviajan alussa. Pääasia on vahva tahtotila ja tasapaino. Ja onhan luonto valkoisenakin kaunis, jos ehdit katsoa...
VIIKON 43. HARJOITTELU
Ma- 9 km tiellä juoksua - 58 min.
Ti- "Lepo" : 4 kuutiota hiekkaa lapiolla kärrystä kotitien (2,86 km) monttuihin ja kahden auton talvirenkaiden vaihto plus pesut...
Ke- 13,5 km osin poluilla - 1.24.
To- metsätyö 6 tuntia keskiraskas, illalla 6 km tiellä - 41 min.
Pe- metsätyö 3 tuntia kevyemmin, illalla 10,5 km tiellä - 1.02.
La- "Lepo" : aurausmerkkien laittoa ja puunajoa.
Su- 15 km osin raskaassakin maastossa -1,43, illalla kävelyä Kirsin kanssa reilu 6 km.
yhteensä juoksua 54 km - 5 tuntia ja 24 minuuttia
Kosketus Liikkuu
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
maanantai 22. lokakuuta 2012
RASKAS LEPO
Tänään tuli kuluneeksi 16 päivää Vaarojen Ultrasta. Kuten edellisestä postauksesta oli luettavissa niin lepoon on ollut tarvetta. Viikolla 41. en siis juossut askeltakaan, kävellä töpöttelin kyllä parhaan kykyni mukaan mutta hitaasti ja vähän kerrallaan.
Heti kilpailun jälkeen ajelimme Martonvaaran Eroseen, joka historiassaan on ollut Kirsin isänäidin kotitalo. Vietimme pari päivää seudulla ja valuimme Polvijärven kautta kotiin. Olin kokolailla voimaton jaloistani etenkin etureisien osalta ja uni maittoi koko viikon tavallista enemmän.
Viime viikko eli viikko 42. onkin sitten ollut raskasta lepoa. Henkilökunta yrityksestäni syyslomaili eli allekirjoittanut istui takapuolensa melkein solmuun työautossaan.
Torstaina kävin kevyellä kuuden kilometrin hölkällä saadakseni infoa jalkojeni todellisesta voinnista. Info oli täysin painokelvotonta tekstiä eli unohdamme sen. Viikko sisälsi myös muutaman lyhyen kävelylenkin Kirsin kanssa mutta muuten liikunta lukuunottamatta katoskiipeilyä oli vähäistä.
Nimittäin vesisateiden välissä syksyn viimeinen ja pakollinen rakennusprojekti eli katoksen valmistuminen matkailuautolle ennen lumia muodostui periaatekysymykseksi. Jäykin jaloin tasapainoilu neljässä metrissä onkin ollut oivaa palauttelua... Lauantaina paistoi onneksi aurinko ja Maken avustuksella katos valmistui pitkän päivän päätteeksi. Eli talvikin voi sitten tulla tältä osin.
Ulkopuolisen silmin voisi nähdä minun viihtyvän siis varsin hyvin ilman juoksua. Varsinkin kun olen kertonut kauden olleen pitkä ja lepokauttakin olen kaipaillut. Yllätys itselleni tällä kertaa on ollut kuinka suorastaan helvetin huonosti olen fyysisesti voinut ilman juoksua. En muista aikoihin olleeni näin väsynyt eikä elimistö muutenkaan ole toiminut normaalisti levon aikana. Päinvastoin on ollut toistuvia päänsärkyjä ja yleistä kankeutta elintoimintojen kanssa. Olo on ollut umpinainen ilman päivittäistä juoksuannosta.
Sensijaan henkisesti on tehnyt hyvää olla sivussa hetken. Surkea yleisvointi kuitenkin pakotti tänään viikon 43. aluksi juoksemaan tasaisesti tiellä 9 kilometriä kevyesti. Voitte ehkä kuvitella kuinka hyvää se teki.
Niinpä varsin pakottomasti päätin tänään 22.10.2012 on juuri se päivä. Päivä, josta alkaa yli puolen vuoden pikkuhiljaa syvenevä prässi kohti keväistä Unkaria ja kuuden päivän juoksua. Edessä on siis pitkälti yli 2000 suunniteltua harjoituskilometriä juosten ja kävelyt päälle.
Olo on kuin pikkupoikana karkkikaupassa !!!
VIIKON 42. HARJOITTELU
Ma- Lepo
Ti- kävelyä 5 km
Ke- Lepo, rakennustöitä työpäivän päälle puolipimeässä
To- 6 km "kevyttä" 41 min. oivoi, olo on kuin löysäksi keitetyllä kananmunalla kahden hammastikun varassa...
Pe- Lepo
La- Lepo, rakennustöitä
Su- Lepo
yht. juoksua 6 km - 41 min.
Heti kilpailun jälkeen ajelimme Martonvaaran Eroseen, joka historiassaan on ollut Kirsin isänäidin kotitalo. Vietimme pari päivää seudulla ja valuimme Polvijärven kautta kotiin. Olin kokolailla voimaton jaloistani etenkin etureisien osalta ja uni maittoi koko viikon tavallista enemmän.
Viime viikko eli viikko 42. onkin sitten ollut raskasta lepoa. Henkilökunta yrityksestäni syyslomaili eli allekirjoittanut istui takapuolensa melkein solmuun työautossaan.
Torstaina kävin kevyellä kuuden kilometrin hölkällä saadakseni infoa jalkojeni todellisesta voinnista. Info oli täysin painokelvotonta tekstiä eli unohdamme sen. Viikko sisälsi myös muutaman lyhyen kävelylenkin Kirsin kanssa mutta muuten liikunta lukuunottamatta katoskiipeilyä oli vähäistä.
Nimittäin vesisateiden välissä syksyn viimeinen ja pakollinen rakennusprojekti eli katoksen valmistuminen matkailuautolle ennen lumia muodostui periaatekysymykseksi. Jäykin jaloin tasapainoilu neljässä metrissä onkin ollut oivaa palauttelua... Lauantaina paistoi onneksi aurinko ja Maken avustuksella katos valmistui pitkän päivän päätteeksi. Eli talvikin voi sitten tulla tältä osin.
Ulkopuolisen silmin voisi nähdä minun viihtyvän siis varsin hyvin ilman juoksua. Varsinkin kun olen kertonut kauden olleen pitkä ja lepokauttakin olen kaipaillut. Yllätys itselleni tällä kertaa on ollut kuinka suorastaan helvetin huonosti olen fyysisesti voinut ilman juoksua. En muista aikoihin olleeni näin väsynyt eikä elimistö muutenkaan ole toiminut normaalisti levon aikana. Päinvastoin on ollut toistuvia päänsärkyjä ja yleistä kankeutta elintoimintojen kanssa. Olo on ollut umpinainen ilman päivittäistä juoksuannosta.
Sensijaan henkisesti on tehnyt hyvää olla sivussa hetken. Surkea yleisvointi kuitenkin pakotti tänään viikon 43. aluksi juoksemaan tasaisesti tiellä 9 kilometriä kevyesti. Voitte ehkä kuvitella kuinka hyvää se teki.
Niinpä varsin pakottomasti päätin tänään 22.10.2012 on juuri se päivä. Päivä, josta alkaa yli puolen vuoden pikkuhiljaa syvenevä prässi kohti keväistä Unkaria ja kuuden päivän juoksua. Edessä on siis pitkälti yli 2000 suunniteltua harjoituskilometriä juosten ja kävelyt päälle.
Olo on kuin pikkupoikana karkkikaupassa !!!
VIIKON 42. HARJOITTELU
Ma- Lepo
Ti- kävelyä 5 km
Ke- Lepo, rakennustöitä työpäivän päälle puolipimeässä
To- 6 km "kevyttä" 41 min. oivoi, olo on kuin löysäksi keitetyllä kananmunalla kahden hammastikun varassa...
Pe- Lepo
La- Lepo, rakennustöitä
Su- Lepo
yht. juoksua 6 km - 41 min.
 |
| jo olemassaolevaan katokseen uusi katto, ultrajäykkä yrittää olla tekemättä lapajättiläisiä... |
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
HILJAINEN KYLÄTIE
Köppä-Risto mennä nylkytteli postilaatikolle kävelysauvojensa kanssa. Tarkistettuaan ensin kaikkien muiden laatikot syventyi hän tihrustamaan omaan peltilaatikkoonsa, joka viimekin uutenavuonna oli kestänyt poikasten räjäytysyritykset sinnikkäästi - tosin muotoaan muuttaen.
- On se ilmoja pidelly huikkasi Ikkuna-Tapsa mennessään ohi ajokoiransa kanssa.
Köppä pelästyi ja valahti kalpeaksi. Että oliko se nähnyt kun hän tutki naapurin laatikosta Intrum Justitian kirjekuorta...olikohan sekin jokin sijoitusyhtiö ?
-Tet...terve vaan, niin on satanut...
Tapsa pysähtyi ja kuulumistenvaihto alkoi. Sälli-koira mulkoili Köppää ja aavisteli, että tässä sitä nyt sitten taas seisottaisiin.
Todettiin, että on hiljainen kylätie jo näin lokakuussa. Juoksijaakaan ei ole näkynyt. Arvuuteltiin onko se kipeä mutta sitten paikalle tullut Jormanmummu Nallekoiransa kanssa tiesi kertoa, että se on ollut kisoissa taas.Koirat mulkoilivat toisiaan yhteisymmärryksessä ja Nalle kusaisi protestiksi Köpän laatikon alle.
Juoksemassa maratoonia. Joo. Tai oikeammin 86 kilometriä eli hieman yli kahta maratonia peräkkäin laskeskelivat siinä.
Ja maastossa kuulemma jossain Kolin vaaroilla. Totesivat että hulluhan se on, ilmanmuuta. Tapsa tosin muisti, että olihan se juossut aiemmin kesän lopussa tielläkin jossain Nivalassa 177 kilometriä. Että eihän tuo nyt ole mitään tuo alle satanen raikkaassa metsäluonnossa.
Neljäntenä paikalle karautti Tero työpakettiautonreuhullaan. Kysyi että mistäs puristaa. Kertoivat että hiljaista on kun ultraurheilijaakaan ei ole näkynyt. Tero tiesi, että se oli nähty puutavaliikkeessä ja myöhemmin pihallaan matkailuauton suojakatosta korjailemassa. Että hengissä oli. Oli nähty sunnuntaina kävelemässäkin armaansa kanssa eli vielä se perkele liikkuu.
Postilaatikolle tuli vielä Susimäen-Kulmalakin uudenkarhealla mersullaan. Toiset siinä todistivat hiljentyvää kylätietä. Kulmala kun itsekin hiihtää pitkiä talvella ja on kiinnostunut urheilusta niin muisti hän että oli se juoksija keväälläkin jo tarponut jotain ystävyyskisaa radalla kuutisenkymmentä kilometriä päänsä pyörälle. Ja vähän ylikin.
Hulluhan se on ilmanmuuta mutta kova jätkä kuitenkin, lappaa menemään päivästä toiseen, todettiin.
Paikalle tuli vielä punainen volvo toisesta suunnasta. Sami-Jorma pakkasi mummunsa kyytiin ja Nalle ahdettiin farmarin takakonttiin. Kauppaan olivat menossa. Jorma tuli kysäisseeksi että onko tässä jokin kokous kun väkeä on koolla kuin merenmutaa.
Toiset kertoivat että on hiljainen kylätie. Näitä laskuja tässä haeskellaan vaan. Ei ole ollut paljon kulkijoita. Juoksijaakaan ei ole näkynyt juoksemassa pitkään aikaan. Tähän Jorma suorapuheisena miehenä letkautti :
-Tässähän meitä on kuusi ja kaksi koiraa vielä kaupan päälle.
Ja antakaa sen juoksijan välillä huilatakin - ei sekään mikään kone ole !
VIIKKO 41. HARJOITTELU
Lepoa, ei juoksua.
REMIX :
Uudelleenjulkaisen uuden version vanhasta Ajattomuuden Askelista. Syy tähän on, että alkuperäinen filmi sisälsi musiikkia jonka käyttö ärsytti jotain tahoja You Tuben ihmeellisessä maailmassa. Syntyi siis tekijänoikeudellinen este.
Ymmärrän tämän. Mutta vain osittain. Alkuperäisen filmin tarkoitus oli antaa toivoa elämässään vaikeuksia kokeneille. Viestiä että koskaan ei saa luovuttaa.
Filmin tekijänä Hannu Kallio oli nähnyt paljon vaivaa sovittaessaan valitsemani musiikin tukemaan kuvien sävyjä ja tunnelmia.
Alkuperäistä filmiä katsottiin yli 1600 kertaa ja saimme siitä valtavasti positiivista palautetta. Nyt koen, että kieltämällä musiikkinsa käytön filmissä tietyt tahot haluavat deletoida tällaiset ei-kaupalliset, inhimillisiin näkökohtiin ja viesteihin nojaavat teokset jotka pyrkivät yhteiseen hyvään ja hyvinvointiin.
Filosofiani on edelleen sama ja onneksi ajatukseni kuuluvat videolla edelleen.
You Tuben linkki, josta kuvaan saa kokoa lisää
- On se ilmoja pidelly huikkasi Ikkuna-Tapsa mennessään ohi ajokoiransa kanssa.
Köppä pelästyi ja valahti kalpeaksi. Että oliko se nähnyt kun hän tutki naapurin laatikosta Intrum Justitian kirjekuorta...olikohan sekin jokin sijoitusyhtiö ?
-Tet...terve vaan, niin on satanut...
Tapsa pysähtyi ja kuulumistenvaihto alkoi. Sälli-koira mulkoili Köppää ja aavisteli, että tässä sitä nyt sitten taas seisottaisiin.
Todettiin, että on hiljainen kylätie jo näin lokakuussa. Juoksijaakaan ei ole näkynyt. Arvuuteltiin onko se kipeä mutta sitten paikalle tullut Jormanmummu Nallekoiransa kanssa tiesi kertoa, että se on ollut kisoissa taas.Koirat mulkoilivat toisiaan yhteisymmärryksessä ja Nalle kusaisi protestiksi Köpän laatikon alle.
Juoksemassa maratoonia. Joo. Tai oikeammin 86 kilometriä eli hieman yli kahta maratonia peräkkäin laskeskelivat siinä.
Ja maastossa kuulemma jossain Kolin vaaroilla. Totesivat että hulluhan se on, ilmanmuuta. Tapsa tosin muisti, että olihan se juossut aiemmin kesän lopussa tielläkin jossain Nivalassa 177 kilometriä. Että eihän tuo nyt ole mitään tuo alle satanen raikkaassa metsäluonnossa.
Neljäntenä paikalle karautti Tero työpakettiautonreuhullaan. Kysyi että mistäs puristaa. Kertoivat että hiljaista on kun ultraurheilijaakaan ei ole näkynyt. Tero tiesi, että se oli nähty puutavaliikkeessä ja myöhemmin pihallaan matkailuauton suojakatosta korjailemassa. Että hengissä oli. Oli nähty sunnuntaina kävelemässäkin armaansa kanssa eli vielä se perkele liikkuu.
Postilaatikolle tuli vielä Susimäen-Kulmalakin uudenkarhealla mersullaan. Toiset siinä todistivat hiljentyvää kylätietä. Kulmala kun itsekin hiihtää pitkiä talvella ja on kiinnostunut urheilusta niin muisti hän että oli se juoksija keväälläkin jo tarponut jotain ystävyyskisaa radalla kuutisenkymmentä kilometriä päänsä pyörälle. Ja vähän ylikin.
Hulluhan se on ilmanmuuta mutta kova jätkä kuitenkin, lappaa menemään päivästä toiseen, todettiin.
Paikalle tuli vielä punainen volvo toisesta suunnasta. Sami-Jorma pakkasi mummunsa kyytiin ja Nalle ahdettiin farmarin takakonttiin. Kauppaan olivat menossa. Jorma tuli kysäisseeksi että onko tässä jokin kokous kun väkeä on koolla kuin merenmutaa.
Toiset kertoivat että on hiljainen kylätie. Näitä laskuja tässä haeskellaan vaan. Ei ole ollut paljon kulkijoita. Juoksijaakaan ei ole näkynyt juoksemassa pitkään aikaan. Tähän Jorma suorapuheisena miehenä letkautti :
-Tässähän meitä on kuusi ja kaksi koiraa vielä kaupan päälle.
Ja antakaa sen juoksijan välillä huilatakin - ei sekään mikään kone ole !
VIIKKO 41. HARJOITTELU
Lepoa, ei juoksua.
REMIX :
Uudelleenjulkaisen uuden version vanhasta Ajattomuuden Askelista. Syy tähän on, että alkuperäinen filmi sisälsi musiikkia jonka käyttö ärsytti jotain tahoja You Tuben ihmeellisessä maailmassa. Syntyi siis tekijänoikeudellinen este.
Ymmärrän tämän. Mutta vain osittain. Alkuperäisen filmin tarkoitus oli antaa toivoa elämässään vaikeuksia kokeneille. Viestiä että koskaan ei saa luovuttaa.
Filmin tekijänä Hannu Kallio oli nähnyt paljon vaivaa sovittaessaan valitsemani musiikin tukemaan kuvien sävyjä ja tunnelmia.
Alkuperäistä filmiä katsottiin yli 1600 kertaa ja saimme siitä valtavasti positiivista palautetta. Nyt koen, että kieltämällä musiikkinsa käytön filmissä tietyt tahot haluavat deletoida tällaiset ei-kaupalliset, inhimillisiin näkökohtiin ja viesteihin nojaavat teokset jotka pyrkivät yhteiseen hyvään ja hyvinvointiin.
Filosofiani on edelleen sama ja onneksi ajatukseni kuuluvat videolla edelleen.
You Tuben linkki, josta kuvaan saa kokoa lisää
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
JUOKSUN JUURILLA - VAAROJEN ULTRA KOLILLA
ALUKSI
Itsensä ja luonnon väliin on turha pystyttää raja-aitoja. Ajan saatossa ne kaatuvat kuitenkin. Luonto voittaa aina.
Esteet kokemuksen tiellä on raivattavissa lujalla keskittymisellä ja nöyrällä asenteella. Luonto kohtelee sinua kuten sinä sitä.
 |
---
Tunnen kuinka polku liikkuu allani Ryläyksen kivikossa, hyppään juurakon yli ja olen hetken ilmassa palatakseni taas maan pinnalle, kotiin. Väsymys tulvii ja hamuan repusta energiaa. On juostu jo yli 60 kilometriä. Pystysuoraa nousua ja alamäkeä. Silokalliota. Pehmeää mutaa ja liukkaita osin lehtien peittämiä juuria. Huohotan keskittyneenä eteenpäin.
Ollaan juurilla - ollaan luonnon kanssa tanssilla - ollaan juoksun alkujuurilla Vaarojen Ultralla.
---
 |
| Hieman tärähtänyt kuva tärähtäneistä. Metsään menossa jo aamuseitsemältä. |
Vaarojen Ultra starttasi Hotelli Kolin alaparkkipaikalta seitsemältä aamuhämärissä. Olin herännyt kahta tuntia aiemmin matkailuautosta samaisen parkkipaikan alaosassa. Mielessäni pyörivät Neil Youngin säkeet: I wanna live, I wanna give, it keep´s me searching heart of gold and I´m getting old...
Harjoittelu maastokisaan oli sujunut loistavasti mutta lievä väsyminen kauden päättyessä haittasi suorituskykyä ja etenkin sen esiinsaamista. Asun maalla ja harjoittelen raskaassa maastossa mielelläni, mutta eittämättä nyt 48-vuotiaana tuntuu, että osa jalkojen elastisuudesta on kadonnut jonnekin tunturien tuuleen. Vielä kun viimevuosina on tahkottu pitkiä maantieultria suhteellisen tasaisilla reiteillä niin osasin odottaa vaikeuksia kilpailun loppupuolelle.
Ensimmäiselle kierrokselle lähdin turvetta tuuttiin asenteella, eli kaikki tai ei mitään. Vanhakin teuraseläin nuortuu juurakkoisilla poluilla kivien hakatessa varpaita. On mahtava tunne juosta kovaa jyrkkään kiviseen alamäkeen ja olla välillä ilmassa. Suhteellisen mukava määrä nuorempiakin kollipoikia jäi ensimmäisellä kierroksella taakse ja huoltoon 43 kilometrin kohdalle saavuin hyvissä voimissa ja tyytyväisenä.
 | |
| Juoksureppussa pullo ja geelejä plus pakolliset puhelin, ensiapuvehkeet ja otsalamppu. Kengät Inovin Roclitet. Tähän maastoon on turha lähteä pehmeäpohjaisilla... |
Vaarojen Ultra on erittäin hyvin järjestetty tapahtuma. Järjestäjät todella pitävät huolta juoksijoista. Puolenvälin huoltohuoneen lämpimään oli Kirsi tuonut huoltokassin ja kun astuin ovesta sisään henkilökunta kysyi heti mitä tarvitsen. Sillä välin kun kaivoin kuivaa paitaa tuotiin jo lämmintä keittoa ja juotavaa eteen. Nopean huollon jälkeen olin valmis kohtaamaan toisen kerran kauniin syksyisen metsän.
 |
| Keitto on syöty - on aika lähteä taipaleelle. |
 |
| Huollon jälkeen joutui juoksemaan pienen pätkän asvalttia serpentiinimutkan kautta luonnon helmaan. |
Väliaika oli 5.40. Juostessani toisen kierroksen ensimmäisiä kivikkoisia alamäkiä totesin etureisieni olevan huolestuttavan jäykät. Etukäteen tiesin, että en pysty juoksemaan ensimmäisen kierroksen kaltaisella askelfrekvenssillä rennosti koko toista kierrosta. Kyse on jalan sovittamisesta alustaan - kivien ja mutaisten juurien väliin.
Varsinkin alamäissä meno alkoi olla melkoista vääntämistä jo pian 55 kilometrin jälkeen. Tässä vaiheessa yritin kaikkeni, jotta pääsisin mahdollisimman pitkälle ennen pimeää. Olen senverran kokenut, että tiedän kuinka haastavaa otsalampulla on rymytä Kolin kaltaisessa maastossa.
Kaksinkertaistin energian sisäänoton, eli otin peräti kolme geeliä tunnissa, koska tiesin joutuvani kävelemään melkoisesti toisesta kierroksesta eli aikaa tuhraantuisi ja tv-uutiset jäisivät nyt väliin tältä illalta.
Kuten järjestäjät sivustollaan useasti mainitsevat maasto on haasteellista. Itse en mitenkään yllättynyt, reitti oli hieno ja juostava. Nimenomaan siis maastojuostava. Käsivarren Lapin kivikoissa ja soissa rypeneenä tekniikka on tuttua. Jyrkät kavuttavat ylämäet mennään vuoristotyylillä kädet polvissa ja loppu niin kovaa juosten kun rahkeet antavat myöden.
Vaatii joinkinverran uskallusta pudottaa silokalliota menemään kun pudotusta on vieressä satoja metrejä. On kosteaa ja sammal irtoaa kengän alla. Osin mätänevät syksyn lehdet muodostavat juurien päälle rusken liukkaan tahnan. Ja mutaa. Juuri sellaista maastoa mihin äiti aina kielsi menemästä mutta onneksi menin jo pienenä !
Harjoittelematon ihminen ei pysty edes kävelemään Vaarojen Ultran nousuja yhtämittaa ylös saati sitten välissä juosten. Myöskin alamäet kivikoineen tuovat omat mausteensa etenemiseen eli tähän osallistuvien on syytä todella harjoitella maastojuoksua ja olla kunnossa.
Hämärä syveni hieman 19.00 jälkeen. Päästyäni pahimmista paikoista lopun tie- ja metsäautotieosuuksille sain vielä jonkinverran ryhtiä juoksuun. Lopussa noustaan ensin laskettelurinteen puoliväliin ja sitten vielä kerran alas tielle. Tässä kivikkoisessa alamäessä tunsin syvää tyytyväisyyttä valitsemaani taktiikkaan.
Olin nimittäin kaatunut ensimmäisellä kierroksella kahdesti. Kerran huolimattomuuttani ja kerran tekniikkavirheen seurauksena, paino oli väärällä jalalla. Nyt väsyneenä onnistuin toisen kierroksen pysymään pystyssä ja ehjänä. Väsyneillä lihaksilla on turha ottaa riskejä kivikossa. Tyytyväisyydellä olin pannut merkille, että alussa taaksejääneet nuoremmat kollipojat olivat minut jo aikaa ohittaneet eli ultraurheilulla ja maastossa juoksemisella on tulevaisuutta. Upeaa että nuoremmilla kiinnostus luontoon ja siellä mahdollisimman kovaa keskittyneenä liikkumiseen saa jalansijaa. Vain näin voi kokea olevansa yhtä ympäristönsä kanssa.
Loppunousu Ukko-Kolille on vajaa neljä kilometriä. Lapin ja Norjan maastot ovat tuoneet allekirjoittaneelle potkua ylämäkeen eli loppu sujui tyydyttävästi puristaen.
Maaliin saavuin 13 tuntia ja 55 minuuttia nauttineena. Sanan varsinaisessa merkityksessä. Kausi 2012 päättyi hienolla reitillä, hienossa säässä maastossa juosten - yhtä ympäröivän luonnon kanssa ollen.
 |
| Loppuviitoitus odottaa. |
 |
| Takana hieno kausi ja lopetus - 86 kilometriä juoksun juurilla. |
LOPUKSI
Ihan oikeasti ! Menkää metsään. Juoksemaan pois asvaltilta. Astukaa kuralätäkköön ja sotkekaa hienot tekniset kamppeenne. Unohtakaa pullovesi ja juokaa järvestä. Rypekää ja sotkekaa itsenne oikein kunnolla. Huohottakaa menemään !
Ja ennenkaikkea kokekaa elävänne oikeasti.
VIIKON 40. HARJOITTELU
Ma- Lepo
Ti- kotipoluilla 10 km, 1.01. Dramaattinen muutos parempaan. Ilta 5 km kävelyä Kirsin kanssa
Ke- Lepo
To- Lepo / matkalla
Pe- aamu kävelyä Varkauden Kuntorannassa 45 min. Kirsin kanssa plus 4 km verryttelyä 30 min.
La- Vaarojen Ultra 86 km 13 tuntia 55 minuuttia. (45.)
Su- ...
yhteensä juoksua 100 km 15 tuntia 24 minuuttia
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
KASA IHMISEN OSIA
Vaikka juoksusta onkin nykyisellään tullut elämäntapa minulle hukkaan silti itseni suhteessa juoksuun säännöllisesti ainakin kerran vuodessa. Kadotan kosketuksen. Eksyn suunnasta. Väsyn jatkuvaan fyysisyyteen ja etenkin kilpailemiseen ja kilpailuun valmistautumiseen.
Usein itsensä hukkaaminen syntyy hyvinmenneen kilpailun tai jonkin muun tavoitteen saavuttamisen myötä. Joskus se tulee automaationa kauden päätyttyä kun sallii itselleen kevyempää harjoitusta tai peräti taukoa.
Olen jatkuvasti sitä mieltä, että tämä on yksi juoksemisen salaisuuksista minulle. Se on eräänlainen pelastus rakkaan elämäntavan jatkuvuuden turvaamiseksi. Kadottamalla itseni suhteessa juoksuun estän loppuunpalamisen. Estän yliväsymisen ja ehkäpä estän juoksun totaalisen loppumisen kohdaltani.
Itsensä kadottamisella tarkoitan tilaa, jossa haluaisin juosta suorituskykyisesti mutta en pysty. Eli on motivaatiota. On myös kohtuullista kuntoa sekä terveyttä. On myös aikaa. On siis kaikkea mitä tarvitaan päivästä päivään juoksemiseen mutta juoksu ei suju. Ei kulje. En palaudu. Juoksu tuntuu turhauttavalta ja väkinäiseltä. Voima ei ole kanssani. On siis kasa ihmisen osia, kukin tahollaan käyttökelpoiseksi trimmattuja mutta yhdessä ne eivät suostu toimimaan.
Tällä kertaa hyvinmennyt 24-tunnin juoksu ja etenkin senjälkeinen elämäni kovin mutta antoisin leiri pohjoisessa ovat eräitä syitä itsensä hukkaamiseen. En oikein pysty kuvittelemaan lähiaikoihin mitään vahvempia ja tyydyttävämpiä kokemuksia kuin Nivalan ja pohjoisen leirin aikana kokemani. Yleensä tässä tilanteessa ottaisin etäisyyttä juoksuun ja pitäisin taukoa mutta kauden päätös Kolilla on ensiviikonloppuna. Missään tapauksessa en halua tästä "kilpailusta" tässä kohtaa luopua. Siihen onkin nyt erittäin painavat syyt. Syyt ovat kuitenkin jossakin aivan muualla kuin itse Vaarojen Ultrassa, joka edustaa minulle syksyistä sieniretkeä - joskin erittäin vaativaa sellaista.
Syy on mielessäni syvällä taustalla. Mieleni nimittäin on aloittanut askartelun tulevan Unkarin kuuden päivän haasteen hahmottamisessa. Unelma pitkästä kisasta on täyttymässä ensi keväänä. Ensin vain pitäisi kasata itsensä uudestaan. Kovemmaksi kuin koskaan ennen. Sekä fyysisesti että psyykkisesti. Onneksi on tässä näitä osia kasassa. Kasa ihmisen osia. Ja nämä osat eivät luovuta - eivät koskaan.
VIIKON 39. HARJOITTELU
Ma- "Lepo" ; 11 tunnin leipätyöpäivä. Illalla kävelyä 5 km Kirsin kanssa.
Ti- "Lepo" ; Ap. Hieronta. Ip. rakennustöitä.
Ke - Ap. 8 km tiellä - 53 min. Ip. rakennustöitä
To- "Lepo" ap. Päänsärkyä, (migreeni). Ip. rakennustöitä
Pe-"Lepo" ; Klo 8 - 18 tätiäni muuttamassa, tavaroiden lastausta ja purkua.
La- Ap. 16 km hiljaiset polut - 1.54. Päänsärkyä. Illalla 6 km kävelyä Kirsin kanssa.
Su- Ap. 13 km - 1.22, sisältää kiihdytysvetoja poluilla.
yhteensä 37 km juoksua - 4 tuntia ja 9 minuuttia
Näinhän näihin kisoihin "kevennetään". Juoksun kannalta viikko meni kauniisti sanottuna takapuoleen mutta kuitenkin omaan. Mielenkiinnolla odotan Kolia.
SYYSKUUN KILOMETRIT
juoksua yhteensä 232 kilometriä - 24 tuntia ja 58 minuuttia - 9 lepopäivää
Vuoden huonoin kuukausi määrällisesti mutta vuosikilometrit ovat nyt 2957 km. Vuonna 1996 juoksin vuodessa 3977 km. Siis 33-vuotiaana. Viime vuonna 47-vuotiaana tuli 3817 km. Eli olen oikein tyytyväinen tämänkin vuoden saldoon jo nyt.
Muutenkin määrään tuijotetaan aivan liikaa. Nuorempana olisi syytä tuijottaa vauhtiin ja varsinkin vauhtikestävyyteen. Vanhempana voi sitten filosofoida syväkestävyysajatuksia.
Eli harjoitusmäärä suhteessa taustaan ja tuleviin tavoitteisiin.
VAAROJEN ULTRAN LIVESEURANTA
VAAROJEN ULTRAN KOTISIVU
LOOSING THE FOCUS
Every year I loose my focus. I get lost with my way of life. I loose target to run.
On these times I´m on shape and my health is good. I have strong motivation and time to run but running does not turn out well. I´m not efficient.
I feel this is only way to survive. Only way avoid burnout. Normally I take some time off but not now. Next weekend I should run in Koli. There is cross-coyntry ultrarun, 86 k. Vaarojen Ultra is the name of the game.
I don´t want to pass it by because my focus is already on next year´s 6-day race. Koli is just mushroom picking but very hard suchlike. And in Hungary I have to be well trained and higly mindsetted. I have to be better than ever. I have to understand more than ever. There is just me and running. And big dream become true, with humble it gaves ton´s of fun.
Usein itsensä hukkaaminen syntyy hyvinmenneen kilpailun tai jonkin muun tavoitteen saavuttamisen myötä. Joskus se tulee automaationa kauden päätyttyä kun sallii itselleen kevyempää harjoitusta tai peräti taukoa.
Olen jatkuvasti sitä mieltä, että tämä on yksi juoksemisen salaisuuksista minulle. Se on eräänlainen pelastus rakkaan elämäntavan jatkuvuuden turvaamiseksi. Kadottamalla itseni suhteessa juoksuun estän loppuunpalamisen. Estän yliväsymisen ja ehkäpä estän juoksun totaalisen loppumisen kohdaltani.
Itsensä kadottamisella tarkoitan tilaa, jossa haluaisin juosta suorituskykyisesti mutta en pysty. Eli on motivaatiota. On myös kohtuullista kuntoa sekä terveyttä. On myös aikaa. On siis kaikkea mitä tarvitaan päivästä päivään juoksemiseen mutta juoksu ei suju. Ei kulje. En palaudu. Juoksu tuntuu turhauttavalta ja väkinäiseltä. Voima ei ole kanssani. On siis kasa ihmisen osia, kukin tahollaan käyttökelpoiseksi trimmattuja mutta yhdessä ne eivät suostu toimimaan.
Tällä kertaa hyvinmennyt 24-tunnin juoksu ja etenkin senjälkeinen elämäni kovin mutta antoisin leiri pohjoisessa ovat eräitä syitä itsensä hukkaamiseen. En oikein pysty kuvittelemaan lähiaikoihin mitään vahvempia ja tyydyttävämpiä kokemuksia kuin Nivalan ja pohjoisen leirin aikana kokemani. Yleensä tässä tilanteessa ottaisin etäisyyttä juoksuun ja pitäisin taukoa mutta kauden päätös Kolilla on ensiviikonloppuna. Missään tapauksessa en halua tästä "kilpailusta" tässä kohtaa luopua. Siihen onkin nyt erittäin painavat syyt. Syyt ovat kuitenkin jossakin aivan muualla kuin itse Vaarojen Ultrassa, joka edustaa minulle syksyistä sieniretkeä - joskin erittäin vaativaa sellaista.
Syy on mielessäni syvällä taustalla. Mieleni nimittäin on aloittanut askartelun tulevan Unkarin kuuden päivän haasteen hahmottamisessa. Unelma pitkästä kisasta on täyttymässä ensi keväänä. Ensin vain pitäisi kasata itsensä uudestaan. Kovemmaksi kuin koskaan ennen. Sekä fyysisesti että psyykkisesti. Onneksi on tässä näitä osia kasassa. Kasa ihmisen osia. Ja nämä osat eivät luovuta - eivät koskaan.
VIIKON 39. HARJOITTELU
Ma- "Lepo" ; 11 tunnin leipätyöpäivä. Illalla kävelyä 5 km Kirsin kanssa.
Ti- "Lepo" ; Ap. Hieronta. Ip. rakennustöitä.
Ke - Ap. 8 km tiellä - 53 min. Ip. rakennustöitä
To- "Lepo" ap. Päänsärkyä, (migreeni). Ip. rakennustöitä
Pe-"Lepo" ; Klo 8 - 18 tätiäni muuttamassa, tavaroiden lastausta ja purkua.
La- Ap. 16 km hiljaiset polut - 1.54. Päänsärkyä. Illalla 6 km kävelyä Kirsin kanssa.
Su- Ap. 13 km - 1.22, sisältää kiihdytysvetoja poluilla.
yhteensä 37 km juoksua - 4 tuntia ja 9 minuuttia
Näinhän näihin kisoihin "kevennetään". Juoksun kannalta viikko meni kauniisti sanottuna takapuoleen mutta kuitenkin omaan. Mielenkiinnolla odotan Kolia.
SYYSKUUN KILOMETRIT
juoksua yhteensä 232 kilometriä - 24 tuntia ja 58 minuuttia - 9 lepopäivää
Vuoden huonoin kuukausi määrällisesti mutta vuosikilometrit ovat nyt 2957 km. Vuonna 1996 juoksin vuodessa 3977 km. Siis 33-vuotiaana. Viime vuonna 47-vuotiaana tuli 3817 km. Eli olen oikein tyytyväinen tämänkin vuoden saldoon jo nyt.
Muutenkin määrään tuijotetaan aivan liikaa. Nuorempana olisi syytä tuijottaa vauhtiin ja varsinkin vauhtikestävyyteen. Vanhempana voi sitten filosofoida syväkestävyysajatuksia.
Eli harjoitusmäärä suhteessa taustaan ja tuleviin tavoitteisiin.
VAAROJEN ULTRAN LIVESEURANTA
VAAROJEN ULTRAN KOTISIVU
LOOSING THE FOCUS
Every year I loose my focus. I get lost with my way of life. I loose target to run.
On these times I´m on shape and my health is good. I have strong motivation and time to run but running does not turn out well. I´m not efficient.
I feel this is only way to survive. Only way avoid burnout. Normally I take some time off but not now. Next weekend I should run in Koli. There is cross-coyntry ultrarun, 86 k. Vaarojen Ultra is the name of the game.
I don´t want to pass it by because my focus is already on next year´s 6-day race. Koli is just mushroom picking but very hard suchlike. And in Hungary I have to be well trained and higly mindsetted. I have to be better than ever. I have to understand more than ever. There is just me and running. And big dream become true, with humble it gaves ton´s of fun.
sunnuntai 23. syyskuuta 2012
KODITTOMAT MIELET
Sataa. On kahdeksan astetta lämmintä. Lehdet lentävät pohjoistuulen mukana pitkin pihaa. Päivän lenkki on tehty ja jopa ulkoilmaihmisenkin mielestä on mukava olla sisällä oman kodin lämmössä. Mieli kuitenkin harhailee jossakin tuntemattomilla poluilla.
Aamulehden 22.9. lukijapalstalla kaupungin yksi apulaispormestareista sekä suunnittelupäällikkö päihde- ja mielenterveyspalveluista vakuuttivat yhteen ääneen kirjoituksessaan että Tampere on sitoutunut pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseen. Esille tuotiin tilasto, jonka mukaan vuonna 2008 Tampereella oli 214 pitkäaikaisasunnotonta ja kolmea vuotta myöhemmin 96. Vuodessa asunnon oli siis saanut keskimäärin 39 taivasalla asujaa.
Samalla palstalla oli myös mielipide kaupungin pormestarin ja apulaispormestarien palkankorotuksista. On esitetty 3,5 % jolloin apulaispormestarin palkka kuussa on 6590 euroa ja pormestarin 14828 euroa. Samalla kun kaupunki pyrkii kaikintavoin palveluissaan säästämään.
Ottamatta kumpaakaan kirjoitukseen sen enempää kantaa totean, että usein asunnottomuus on oma valinta. Pitkän ajautumisen tulos. Eittämättä näiden vahvasti denatoroitujen henkilöiden elämä taivasalla on välillä surkeaa mutta myös vapaata yhteiskunnan kahleista. 1920- luvulla isommissa kaupungeissa oli yksinkertaisia heittohommia näille hamppareille ja pimppareille. Kosketus elämään säilyi tuohon aikaan edes jotenkuten varsinkin kun yhteiskunta ei aivan yhtä tehokkaasti pitänyt kädestä kiinni kuin nyt. Tänä päivänä pelastusarmeija, kirkko ja sosiaalipuoli pitää huolen alkeellisimmista tarpeista. Voi siis vaan antaa mennä alamäkeen. Tippa ei tapa ja ämpäriin ei huku ?
Kysyttäessä monikaan näistä syrjäytyneistä ei välttämättä myönnä valinnan veneen alle muutosta olleen vapaaehtoinen. Usein asuntoa tarjottaessa ei säännölliseeen elämään paluu vastuineen houkuta vaan lipsahdetaan takaisin. Kaverit on kivoja ja millään ei ole mitään väliä. Vapaus voittaa ja mieli on vapaa päihteiden kahleista huolimatta ?
Lukiessani Joe Grantin mainiota Alpine Works-blogia huomioni kiintyi erääseen 16-vuotiaaseen kommentoijaan, joka kertoi juoksevansa viikossa 85 mailia (136 km) ja aikuiseksi tultuaan haluaisi asua autossaan ja juosta vuorilla; hieman Anton Krupickan tyyliin. Eli vapauden kaipuu tässäkin palaa vahvana nuoren ja oman kertomansa mukaan tulevan ultrajuoksijan mielessä.
Esimerkit kertovat kodittomista mielistä. Puliukon ja ultrajuoksijan yhdistää vahva addiktio. Eri asia on toki jos juo tai juoksee itsensä hengiltä. Kumpikin vaatii pitkäjännitteisyyttä ja harjoittelua. Addiktio ei ole tässä jutun juoni vaan vapaa mieli ja millä se saavutetaan. Päihteet ovat keinotekoista kemiaa ja ostettavia. Liikunnan mukanaan tuomat endorfiinit ilmaisia ja väsymyksen kautta tiivistettyjä. Vapaita radikaaleja on molemmissa tapauksissa välillä liikaa ja krapula asian mukainen. Kaipuu lajiin palaa molemmissa tapauksessa suorituksen jälkeen vahvana. Mieli on koditon ja haluaa aina vain lisää.
Jo vuosia sitten nuorempana taksinkuljettajana hain kyydin "liekkimajasta" eli alkoholistien suojasta. Kolme herraa oli matkalla kaupungin keskustassa sijaitsevaan rautakauppaan ostamaan kaapinsaranoita. Eli oikeasti spriitä. Ajeltiin siinä läpi kaupungin ja pyysin anteeksi ja sanoin että on pakko avata ikkuna kun happi loppuu. Etupenkin kaveri kysäisi että eihän me pahalta haista. Totesin että saattaa olla joltain aamusuihku väliin jäänyt. Herroille syntyi keskenään kiista siitä kuka oli viimeksi käynyt suihkussa. Lopulta toinen takapenkkiläisistä muisteli pari kuukautta sitten käyneensä ja asia ratkesi yhteisymmärryksessä. Kyyti maksettiin ja herrat siirtyivät puistoon lintuja syöttämään ja virvokkeita nauttimaan.
Vaatii rautaista mielenhallintaa valita elämässään erilailla. Onpa kysymyksessä sitten juominen tai juokseminen. Juomisesta ei ole kokemusta mutta romanttinen käsitys päivästä päivään juoksemisesta ja vapaana autossa asumisesta on hieman ruusuinen. Valitseminen toisin vaatii vahvaa filosofiaa ja pääomaa. Sekä henkistä että aineellista pääomaa. Eli työtä - ja paljon.
Menneellä tilikaudella yrityksessäni tyydyin 4500 euroa vähäisempään tulokseen vuodessa saadakseni juosta enemmän ja turvatakseni työntekijälleni hyvän ansiotason. Omaa palkkaa ei voi korottaa säästöjen keskellä rypevässä taloustilanteessa. Jos oikeasti jotakin haluaa on jostain tingittävä. Sensijaan usein saa sen mistä luopuu. Vastalahjaksi saa vapautta. Ja kodittoman mielen.
VIIKON 38. HARJOITTELU
Ma- otsalampulla pitkän työpäivän päätteeksi 10 km hiekkatietä ja polkua - 1.01
Ti- hieronta / lepoa / offroad ajoa (With Can Am you can...)
Ke- poluilla 10 km - 1.01
To- hiekkatiellä 8 km - 54 min.
Pe- työpäivän jälkeen 17 km hiljaisilla poluilla - 1.50
La- 13 km kohisevat polut - 1.24
Su- 13 km hiekkatietä - 1.21
yhteensä 71 km - 7 tuntia ja 9 minuuttia
Tiistaisen hieronnan diagnoosina vakava nelipäisten reisilihasten plus takareisien ylirasitustila. Lihakset vastasivat käsittelyyn hyvin ja perjantaina meno jo hieman maistui.
Kausi on ollut pitkä ja onneksi loppuu kahden viikon päästä Kolin Vaarojen Ultraan. Hieman olen väsynyt henkisestikin tähän ns. ohjelmalliseen harjoitteluun. Toisinsanoen valmistautumiseen.
Toisaalta olooni olen kokonaisuutena tyytyväinen ja etenkin ensivuoden uusien haasteiden myötä motivaatiota riittää tulevaisuudessakin.
Aamulehden 22.9. lukijapalstalla kaupungin yksi apulaispormestareista sekä suunnittelupäällikkö päihde- ja mielenterveyspalveluista vakuuttivat yhteen ääneen kirjoituksessaan että Tampere on sitoutunut pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseen. Esille tuotiin tilasto, jonka mukaan vuonna 2008 Tampereella oli 214 pitkäaikaisasunnotonta ja kolmea vuotta myöhemmin 96. Vuodessa asunnon oli siis saanut keskimäärin 39 taivasalla asujaa.
Samalla palstalla oli myös mielipide kaupungin pormestarin ja apulaispormestarien palkankorotuksista. On esitetty 3,5 % jolloin apulaispormestarin palkka kuussa on 6590 euroa ja pormestarin 14828 euroa. Samalla kun kaupunki pyrkii kaikintavoin palveluissaan säästämään.
Ottamatta kumpaakaan kirjoitukseen sen enempää kantaa totean, että usein asunnottomuus on oma valinta. Pitkän ajautumisen tulos. Eittämättä näiden vahvasti denatoroitujen henkilöiden elämä taivasalla on välillä surkeaa mutta myös vapaata yhteiskunnan kahleista. 1920- luvulla isommissa kaupungeissa oli yksinkertaisia heittohommia näille hamppareille ja pimppareille. Kosketus elämään säilyi tuohon aikaan edes jotenkuten varsinkin kun yhteiskunta ei aivan yhtä tehokkaasti pitänyt kädestä kiinni kuin nyt. Tänä päivänä pelastusarmeija, kirkko ja sosiaalipuoli pitää huolen alkeellisimmista tarpeista. Voi siis vaan antaa mennä alamäkeen. Tippa ei tapa ja ämpäriin ei huku ?
Kysyttäessä monikaan näistä syrjäytyneistä ei välttämättä myönnä valinnan veneen alle muutosta olleen vapaaehtoinen. Usein asuntoa tarjottaessa ei säännölliseeen elämään paluu vastuineen houkuta vaan lipsahdetaan takaisin. Kaverit on kivoja ja millään ei ole mitään väliä. Vapaus voittaa ja mieli on vapaa päihteiden kahleista huolimatta ?
Lukiessani Joe Grantin mainiota Alpine Works-blogia huomioni kiintyi erääseen 16-vuotiaaseen kommentoijaan, joka kertoi juoksevansa viikossa 85 mailia (136 km) ja aikuiseksi tultuaan haluaisi asua autossaan ja juosta vuorilla; hieman Anton Krupickan tyyliin. Eli vapauden kaipuu tässäkin palaa vahvana nuoren ja oman kertomansa mukaan tulevan ultrajuoksijan mielessä.
Esimerkit kertovat kodittomista mielistä. Puliukon ja ultrajuoksijan yhdistää vahva addiktio. Eri asia on toki jos juo tai juoksee itsensä hengiltä. Kumpikin vaatii pitkäjännitteisyyttä ja harjoittelua. Addiktio ei ole tässä jutun juoni vaan vapaa mieli ja millä se saavutetaan. Päihteet ovat keinotekoista kemiaa ja ostettavia. Liikunnan mukanaan tuomat endorfiinit ilmaisia ja väsymyksen kautta tiivistettyjä. Vapaita radikaaleja on molemmissa tapauksissa välillä liikaa ja krapula asian mukainen. Kaipuu lajiin palaa molemmissa tapauksessa suorituksen jälkeen vahvana. Mieli on koditon ja haluaa aina vain lisää.
Jo vuosia sitten nuorempana taksinkuljettajana hain kyydin "liekkimajasta" eli alkoholistien suojasta. Kolme herraa oli matkalla kaupungin keskustassa sijaitsevaan rautakauppaan ostamaan kaapinsaranoita. Eli oikeasti spriitä. Ajeltiin siinä läpi kaupungin ja pyysin anteeksi ja sanoin että on pakko avata ikkuna kun happi loppuu. Etupenkin kaveri kysäisi että eihän me pahalta haista. Totesin että saattaa olla joltain aamusuihku väliin jäänyt. Herroille syntyi keskenään kiista siitä kuka oli viimeksi käynyt suihkussa. Lopulta toinen takapenkkiläisistä muisteli pari kuukautta sitten käyneensä ja asia ratkesi yhteisymmärryksessä. Kyyti maksettiin ja herrat siirtyivät puistoon lintuja syöttämään ja virvokkeita nauttimaan.
Vaatii rautaista mielenhallintaa valita elämässään erilailla. Onpa kysymyksessä sitten juominen tai juokseminen. Juomisesta ei ole kokemusta mutta romanttinen käsitys päivästä päivään juoksemisesta ja vapaana autossa asumisesta on hieman ruusuinen. Valitseminen toisin vaatii vahvaa filosofiaa ja pääomaa. Sekä henkistä että aineellista pääomaa. Eli työtä - ja paljon.
Menneellä tilikaudella yrityksessäni tyydyin 4500 euroa vähäisempään tulokseen vuodessa saadakseni juosta enemmän ja turvatakseni työntekijälleni hyvän ansiotason. Omaa palkkaa ei voi korottaa säästöjen keskellä rypevässä taloustilanteessa. Jos oikeasti jotakin haluaa on jostain tingittävä. Sensijaan usein saa sen mistä luopuu. Vastalahjaksi saa vapautta. Ja kodittoman mielen.
VIIKON 38. HARJOITTELU
Ma- otsalampulla pitkän työpäivän päätteeksi 10 km hiekkatietä ja polkua - 1.01
Ti- hieronta / lepoa / offroad ajoa (With Can Am you can...)
Ke- poluilla 10 km - 1.01
To- hiekkatiellä 8 km - 54 min.
Pe- työpäivän jälkeen 17 km hiljaisilla poluilla - 1.50
La- 13 km kohisevat polut - 1.24
Su- 13 km hiekkatietä - 1.21
yhteensä 71 km - 7 tuntia ja 9 minuuttia
Tiistaisen hieronnan diagnoosina vakava nelipäisten reisilihasten plus takareisien ylirasitustila. Lihakset vastasivat käsittelyyn hyvin ja perjantaina meno jo hieman maistui.
Kausi on ollut pitkä ja onneksi loppuu kahden viikon päästä Kolin Vaarojen Ultraan. Hieman olen väsynyt henkisestikin tähän ns. ohjelmalliseen harjoitteluun. Toisinsanoen valmistautumiseen.
Toisaalta olooni olen kokonaisuutena tyytyväinen ja etenkin ensivuoden uusien haasteiden myötä motivaatiota riittää tulevaisuudessakin.
sunnuntai 16. syyskuuta 2012
JOTTA OLISIN TOTTA
Elämme varsin keinotekoisessa maailmassa. Ympärillämme on siis luonnosta saaduista materiaaleista ihmisen rakentamia esineitä ja tiloja. Elämämme aikana meistä tulee jotakin. Koemme aisteillamme paljon mutta onko kaikki totta. Olemmeko itse sitä mitä esitämme. Toisinsanoen onko meistä tullut totta itsellemme vai luulemmeko vain niin.
Juostessani metsässä tai avotunturissa ympärillä parhaimmillaan ei ole mitään ihmisen luomaa. On vain minä ja juoksu. Tapa liikkua omin voimin eteenpäin. Sateen piiskatessa metsässä kasvojani tai huohottaessani avarassa tunturimaisemassa loputonta jääkautista ylämäkeä kohti huippua koen suunnatonta rauhaa. Jossain kaukana maailma pyörii omassa tahdissaan. Keinotekoinen ja ihmisen luoma jää taakse ja syntyy tilaa. Syntyy valtavan paljon tilaa ja aikaa.
Juostessani eteenpäin syntyneeseen tilaan ja aikaan minulla on tilaisuus tutkia itseäni ja suhdettani ympäröivään. Olenko totta vai teeskentelenkö. Miten minusta on tullut minä. Ovatko vuosien varrella tekemäni usein satunnaiset valinnat oikeita.
Tuskinpa meistä kehenkään mitään leimaa lyötiin synnyttyämme. En usko että synnyimme miksikään valmiiksi vaan elämä-niminen peli alkoi ja oli pelattava.
Yksilön on suunnattoman vaikeata olla teeskentelemättä. Virta on kuljettanut Sinua ja olet ja teet jotakin mutta oletko totta vai teeskenteletkö. Haluaisit ehkä jotain muuta elämääsi mutta et uskalla. Pukeudut aamulla virkapukuun tai hyppäät oravanpyörään kuten edellisenäkin päivänä mutta et tunne mitään. Et tunne elämän makua paitsi jotenkin oudon opitusti. Olet siis alkanut olla sitä mitä teeskentelet. Et siis oma itsesi ?
Toistamalla juoksuharjoitteita lähes rituaalinomaisesti päivästä päivään olen jatkuvassa mahdollisuudessa kokea olenko totta. Fyysisen kokemisen kautta avautuu henkinen rehellisyyden alttari. Tällä alttarilla ei ole mahdollista teeskennellä vaan on nöyrryttävä. Omat voimat realisoituvat ja syntyy vahva kokemus ympäröivään alkuperäiseen luontoon ja omaan alkuperäiseen olemiseen osana sitä.
Blogiani seuranneista joku joskus kirjoitti, että olen selättänyt vaikean sairauden. Päinvastoin sairaus selätti minut. Täydellisesti. Eikä päästänyt ylös ennenkuin nöyrryin olemaan totta. Ennenkuin tajusin elämän lahjan alkuperäisen muodon. Ei ennenkuin tartuin tilaisuuteen.
Harjoittelen säännöllisesti antaakseni itselleni mahdollisuuden kokea. Kokea ympäröivä maailma alkuperäisenä ilman ihmisen luomaa. Välillä tiettömän ja poluttoman kautta. Luonnon ja vuodenaikojen rytmissä. Hikisenä tuulessa ja tuiskussa. Väsyneenä juurakkoisilla poluilla tai loputtomilla teillä.
Toki elämässäni on paljon keinotekoistakin todellisuutta. Esimerkiksi juuri nyt Sinä luet sitä. Mutta kaikki mitä kirjoitan on rehellistä totuutta. Avointa kertomusta sadoista askelista, hikipisaroista ja väsymyksestä. Kertomusta ajatuksista askelten aikana. Pyrkimyksestä pois turhasta, epäoleellisesta taustakohinasta. Kyse on aitouden jakamisesta.
Juoksun jälkeen olo ei suinkaan aina ole hyvä. Kokemus tuo usein pintaan asioita joista haluaisit päästä irti. Valitettavasti ihmisen elämään kuuluu arjen murheita, pieniä ja suuria asioita, jotka on pakko hoitaa. Vai onko sittenkään. Voisiko arki sittenkin olla toisenlainen. Mitä valitset ?
Juoksun kautta avartuneessa tilassa tulee myös usein selväksi oma rajallisuus. Nykyinen elämänmeno ei anna Sinulle armoa ellet sitä itse ota. Olemalla rohkeasti erilainen ja syventymällä omaan totuuteen jää taatusti kiinni teeskentelystä. Kyse onkin sitten rohkeudesta nöyrtyä ja joksikin muuksi tulemisesta.
Juoksen siis ollakseni totta.
VIIKKO 37.
Ma- Lepo
Ti- tiellä ja polulla 8 km - 49 min.
Ke- haastavat tekniset polut 20 km - 2.29
To- tiellä 6,5 km - 39 min
Pe- Lepo
La- umpimetsää, tietä ja polkua 11,5 km - 1.19
Su- Lepo / pari tuntia kävelyä metsässä kumisaappaissa Kirsin kanssa
yhteensä 46 km - 5 tuntia ja 15 minuuttia
Minun jalkani ! Missä ne ovat ? Olen jumissa. Jalat ovat väsyneet (täysin poikki), eivätkä ne palaudu mistään. Menen tulevalla viikolla hierojalle jos vaikka auttaisi.
Tässä ei ole mitään mystistä. Erittäin kurinalainen kahden viikon prässi pohjoisessa ja matkustus plus työkiireet päälle ja morjes.
Kunto kestää kyllä kevyemmänkin jakson ennen Vaarojen Ultraa mutta suorituskykyä olisi saatava hieman ylöspäin. Etenkin kun tavoitteena on kunniakkaasti rymytä teknisessä vaaramaisemassa kauden päätteeksi. Kunniakkaalla tässä tarkoitan metsänautintaa pystypäin ilman kilpailullisia tavotteita.
Kyllä tämä tästä. Periksiantamattomuus...
Juostessani metsässä tai avotunturissa ympärillä parhaimmillaan ei ole mitään ihmisen luomaa. On vain minä ja juoksu. Tapa liikkua omin voimin eteenpäin. Sateen piiskatessa metsässä kasvojani tai huohottaessani avarassa tunturimaisemassa loputonta jääkautista ylämäkeä kohti huippua koen suunnatonta rauhaa. Jossain kaukana maailma pyörii omassa tahdissaan. Keinotekoinen ja ihmisen luoma jää taakse ja syntyy tilaa. Syntyy valtavan paljon tilaa ja aikaa.
Juostessani eteenpäin syntyneeseen tilaan ja aikaan minulla on tilaisuus tutkia itseäni ja suhdettani ympäröivään. Olenko totta vai teeskentelenkö. Miten minusta on tullut minä. Ovatko vuosien varrella tekemäni usein satunnaiset valinnat oikeita.
Tuskinpa meistä kehenkään mitään leimaa lyötiin synnyttyämme. En usko että synnyimme miksikään valmiiksi vaan elämä-niminen peli alkoi ja oli pelattava.
Yksilön on suunnattoman vaikeata olla teeskentelemättä. Virta on kuljettanut Sinua ja olet ja teet jotakin mutta oletko totta vai teeskenteletkö. Haluaisit ehkä jotain muuta elämääsi mutta et uskalla. Pukeudut aamulla virkapukuun tai hyppäät oravanpyörään kuten edellisenäkin päivänä mutta et tunne mitään. Et tunne elämän makua paitsi jotenkin oudon opitusti. Olet siis alkanut olla sitä mitä teeskentelet. Et siis oma itsesi ?
Toistamalla juoksuharjoitteita lähes rituaalinomaisesti päivästä päivään olen jatkuvassa mahdollisuudessa kokea olenko totta. Fyysisen kokemisen kautta avautuu henkinen rehellisyyden alttari. Tällä alttarilla ei ole mahdollista teeskennellä vaan on nöyrryttävä. Omat voimat realisoituvat ja syntyy vahva kokemus ympäröivään alkuperäiseen luontoon ja omaan alkuperäiseen olemiseen osana sitä.
Blogiani seuranneista joku joskus kirjoitti, että olen selättänyt vaikean sairauden. Päinvastoin sairaus selätti minut. Täydellisesti. Eikä päästänyt ylös ennenkuin nöyrryin olemaan totta. Ennenkuin tajusin elämän lahjan alkuperäisen muodon. Ei ennenkuin tartuin tilaisuuteen.
Harjoittelen säännöllisesti antaakseni itselleni mahdollisuuden kokea. Kokea ympäröivä maailma alkuperäisenä ilman ihmisen luomaa. Välillä tiettömän ja poluttoman kautta. Luonnon ja vuodenaikojen rytmissä. Hikisenä tuulessa ja tuiskussa. Väsyneenä juurakkoisilla poluilla tai loputtomilla teillä.
Toki elämässäni on paljon keinotekoistakin todellisuutta. Esimerkiksi juuri nyt Sinä luet sitä. Mutta kaikki mitä kirjoitan on rehellistä totuutta. Avointa kertomusta sadoista askelista, hikipisaroista ja väsymyksestä. Kertomusta ajatuksista askelten aikana. Pyrkimyksestä pois turhasta, epäoleellisesta taustakohinasta. Kyse on aitouden jakamisesta.
Juoksun jälkeen olo ei suinkaan aina ole hyvä. Kokemus tuo usein pintaan asioita joista haluaisit päästä irti. Valitettavasti ihmisen elämään kuuluu arjen murheita, pieniä ja suuria asioita, jotka on pakko hoitaa. Vai onko sittenkään. Voisiko arki sittenkin olla toisenlainen. Mitä valitset ?
Juoksun kautta avartuneessa tilassa tulee myös usein selväksi oma rajallisuus. Nykyinen elämänmeno ei anna Sinulle armoa ellet sitä itse ota. Olemalla rohkeasti erilainen ja syventymällä omaan totuuteen jää taatusti kiinni teeskentelystä. Kyse onkin sitten rohkeudesta nöyrtyä ja joksikin muuksi tulemisesta.
Juoksen siis ollakseni totta.
VIIKKO 37.
Ma- Lepo
Ti- tiellä ja polulla 8 km - 49 min.
Ke- haastavat tekniset polut 20 km - 2.29
To- tiellä 6,5 km - 39 min
Pe- Lepo
La- umpimetsää, tietä ja polkua 11,5 km - 1.19
Su- Lepo / pari tuntia kävelyä metsässä kumisaappaissa Kirsin kanssa
yhteensä 46 km - 5 tuntia ja 15 minuuttia
Minun jalkani ! Missä ne ovat ? Olen jumissa. Jalat ovat väsyneet (täysin poikki), eivätkä ne palaudu mistään. Menen tulevalla viikolla hierojalle jos vaikka auttaisi.
Tässä ei ole mitään mystistä. Erittäin kurinalainen kahden viikon prässi pohjoisessa ja matkustus plus työkiireet päälle ja morjes.
Kunto kestää kyllä kevyemmänkin jakson ennen Vaarojen Ultraa mutta suorituskykyä olisi saatava hieman ylöspäin. Etenkin kun tavoitteena on kunniakkaasti rymytä teknisessä vaaramaisemassa kauden päätteeksi. Kunniakkaalla tässä tarkoitan metsänautintaa pystypäin ilman kilpailullisia tavotteita.
Kyllä tämä tästä. Periksiantamattomuus...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)