FAKTAIHMISET

 

Tosiasia (tosiseikka, fakta) on yksilöllisestä käsityksestä tai tulkinnasta riippumaton asia. Se on todellisuudessa olemassa oleva vastine todelle väittämälle, ja sen olemassaolo tekee väittämästä toden. Tosiasia on näin asioiden todellinen tila, asiaintila joka vallitsee. 

- Wikipedia

 

Minä olen lähes loppumattoman kiinnostunut miltä jokin asia tuntuu. Juostessani pitkiä matkoja kysyn toistuvasti itseltäni: olenko niin väsynyt kuin luulen. Olen myös loputtoman kiinnostunut miltä jokin asia muista ihmisistä tuntuu, ja etenkin miten eri ihmiset asiat itselleen perustelevat. 

   Faktaihmisten kanssa olen usein pulassa. Nämä ihmiset ovat rakentaneet elämänsä perustan faktoille, tosiasioille, joita he eivät kykene lainkaan kyseenalaistamaan. Kun keskustelen heidän kanssaan, heidän kasvoilleen tulee tietäväinen hymy väitteitteni edessä - tuo ei ole faktaa, minun käsitykseni on, he sanovat.

   Erinomainen esimerkki on ilmastonmuutos, tai ilmastokatastrofi, kuten he sanovat. Se on fakta. Kyllä on, mutta minusta se ei ole katastrofi. Tiemme eroavat heti alussa ja keskustelu menee poleemiseksi väittelyksi, kuten usein eri uskonnoista puhuttaessa myös tapahtuu.

   Osa faktaihmisistä on kehittänyt itselleen ilmastonmuutoksesta uskonnon. He juovat kauramaitoa, ostavat sähköauton, luopuvat lihansyönnistä ja suosivat tuulivoimaa. He uskovat näin toimiessaan voivansa vaikuttaa ilmastoon ja sen muuttumiseen.

   He eivät ymmärrä kun naljailen, että kauramaito ei ole maitoa, vaan kauraa sekoitettuna maitoon. Yksikään lehmä ei lypsä kauramaitoa. Sentään tätä faktaa he eivät pysty kumoamaan.

   He eivät ymmärrä, kun koetan varovasti kyseenalaistaa sähköautoilun ympäristölle aiheuttamat kokonaisvaikutukset. 

   Jos vetoan viidensadan euron Nissaniini vuosimallia 2005 kysellen, että miten voi olla mahdollista ostaa vuosimallin 2016 Nissan Leaf sähköauto käytettynä 9000 eurolla, mutta sen 130000 kilometriä ajetulla akulla pääsee vain 40 - 130 kilometriä? Puhumattakaan pakkasessa tapahtuvasta käytöstä. He sanovat sen olevan poistuvaa teknologiaa. Kahdeksan käyttövuoden jälkeen poistuvaa teknologiaa? Verrattuna minun vanhaan romuuni, jolla on ajettu 230000, ja joka edelleen on käyttökelpoinen kulkuväline 19 vuoden jälkeen. 

   He eivät ymmärrä, kun puhun puilla lämmittämisestä tai itse pyydetyn kalan ja riistan syömisestä. He loukkaantuvat kun mainitsen Esko Valtaojan sanoneen, että ihmiskunnalla ei ole mitään hätää sen jälkeen, kun pääsemme vihreästä politikoinnista eroon.

 

Faktaihmisten suurin ongelma on, että he eivät ymmärrä elävänsä harhassa. He lopettavat kuuntelemisen kun sanon, että kaikki ihmiset elävät enemmän tai vähemmän harhassa. He ehtivät loukkaantua ja jäädä jumiin jo ensimmäiseen harhaväitteeseeni. He unohtavat, että minä ymmärrän eläväni harhassa - mutta vain osittain.

   Vanha sanonta "vietiin kun litran mittaa" tarkoittaa hyväuskoisten hölmöjen harhauttamista omien päämäärien saavuttamiseksi.

   Sanonnasta on minulla hauska esimerkki. Kun vaihdoin kaksitahtisen Ranger 49 moottorikelkkani nelitahtiseen Ranger 49 kelkkaan, niin myyjä vetosi uuden kelkan taloudellisuuteen. Nauroin ja sanoin, että vanhalla savuttavalla kelkallani pääsin aina 10 litraan sadalla kilometrillä, mutta uusi vie taatusti enemmän. En minä sitä siksi osta, vaan hiljaisuuden ja savuttomuuden takia. Myyjä yritti vielä perustella lisää ison nelitahtimoottorin taloudellisuudella, mutta lopetti sitten. 

   Lopputulos: Lynx 49 Ranger 900 ACE vie aina 15 - 20 litraa sadalla polttoainetta jo pelkästään kokonsa takia. Norsu syö enemmän polttoainetta kun se tarpoo syvässä lumessa. Minäkin syön enemmän hiihtäessäni umpihankea. Mutta minua ei viety kuin litran mittaa, tiesin kulutuksen nousevan.

Ilmastouskovaisten kohdalla on kyse omantunnon pesemisestä puhtaaksi. He perustelevat ostoksensa ympäristöystävällisyydellä ja voivat näin sanoa ainakin yrittäneensä tehdä jotakin maailman pelastamiseksi. 

   Kun kysyn miltä maailma pitää pelastaa, he alkavat kiihtyä ja syyttävät minua ettenkö ajattele lainkaan tulevia sukupolvia. Kun sitten perustelen olevani vapaaehtoisesti lapseton, että ei tule omakohtaisia tulevia sukupolvia, he kiihtyvät äärimmilleen. 

   Syykin on selvä: he haluavat tehdä niinkuin kaikki muutkin, jättää elävän jäljen itsestään. Jonkun joka muistelee heitä sen jälkeen, kun heidän oma elämänsä loppuu. Jonkun, joka tuo kynttilän heidän haudalleen ja pyyhkii pölyt heidän kuvistaan kirjahyllyissä.

   Mitä tulee autoihin, voi olla kipeä paikka huomata sijoittaneensa 39500 euroa laitteeseen, jonka arvo putoaa yli kymmenen prosenttia joka vuosi. Varsinkin kun se lappilaistunut kusipää ajelee edelleen sillä 500 euron romullaan ja nauttii elämästään.

 

 

Esikoiskirjani lause: "Kuollut ihminen on ihminen, jota loppujen lopuksi ei koskaan ollutkaan." kuulostaa faktaihmisistä hyytävältä. Ajatukseni perustuu zen-filosofiaan, jonka mukaan olemme kaikki pelkkiä välähdyksiä suuressa ilmiömaailmassa. Ymmärrys oman elämän pituuden suhteesta ihmiskunnan elämän pituuteen saattaa johtaa valaistumiseen, tilaan jossa ongelmia ei ole. Tilaan, jossa onni on aina hyvin lähellä - tässä ja nyt.

 

Minulta on usein kysytty mitä onni on. Onni on kykyä nähdä asiat sellaisina kuin ne ovat juuri sillä hetkellä kun niitä katsotaan. 

   Itsenäisyyspäivän 612-kulkueesta uutisoitiin enemmän kuin kyseisen kulkueen vastamielenosoittajista. Voiko olla niin, että jos 612-kulkueessa oli äärioikeistolaisiksi väitettyjä ihmisiä, niin vastamielenosoittajien joukossa oli äärivasemmistolaisiksi väitettyjä ihmisiä. Kummat näistä ihmisistä ovat tavallisia ihmisiä?

   Pitääkö valita?

   Jos verorahoin ylläpidetty laitos kieltää lukupiirin pitämisen tietyllä tavalla ajattelevilta ihmisiltä, niin eikö tämä lähesty totalitarismia? Koska palavat taas kirjat ja ikkunaruudut rikkoutuvat? Syntyykö vastustamalla ääriliikkeitä lisää ääriliikkeitä?

   Jos haluaa hyvää, muuttuuko lopulta vastustajansa kaltaiseksi torjuessaan pahaa?

   Fakta?

 

 

Reijo Valta kirjoitti Kaltio-lehden 6/2024 numerossa:

..."Yleinen tie päättyy on Koskisen toinen kaunokirjallinen teos. Esikoisromaani ja kaikki kivestä (2022) oli yli sukupolvien periytyvää periksiantamattomuutta, juoksemista sekä sairastamista käsittelevä omakohtainen pohdinta. Novellikokoelman muutaman sivun mittaisissa teksteissä Koskisella on juoksijan ajatuksen tahti, mutta Nellim on selvästi hidastamassa sitä. Ei ihan kävelytahtiin, mutta vastaantulijat huomioivaksi. Kylällä kun on tapana, että kohdatessa pysähdytään ja kelkat sammutetaan muutaman ystävällisen sanan vaihtamiseksi." 

   Koko toisen kirjani arvostelu on luettavissa Kaltiosta.

 

Vastaantulijan huomioiminen on keskeinen osa läsnäoloa, riippumatta kummankaan faktoista. 

VIIKKO 49.

Ti- Umpihankihiihto kiikarikiväärin ja repun kanssa 8,65 km - 2.24. Raskasta.

Ke- Kävelyä Kirsin kanssa 3,27 km - 46 min.

Pe- Itsenäisyyspäivän juoksu isänmaallisessa hengessä 8,08 km - 56 min. Siikajärventie: "Sama kaiku on askelten."

Su- Kirsin kanssa läskipyörillä 12,38 km - 1.12. Päälle yksin päätiellä Gravel-pyörällä 21,24 km -1.08.

 

VIIKKO 50.

Ma- Lumikengillä kiikarikiväärin ja repun kanssa 5,29 km - 3.29. Äärimmäisen raskasta.

Ke- Juoksua 10,33 km - 1,14.

To- Juoksua 10,06 km - 1.10

La- Juoksumatolla 20,05 km - 2.09. Pakkaset alkoivat. (- 30 - -33) Osa juoksusta kovempaa.

Su- Juoksumatolla 10,10 km - 1.08.

 

JUOKSEEKO SE ENÄÄ?

Juoksin lokakuussa 36,5 km ja marraskuussa 18,42 km.

Juoksin 1957 kilometriä vuonna 2001 ja 1961 kilometriä vuonna 2008.

Näillä näkymin tästä vuodesta tulee paras vuoteni lukuunottamatta vuosia 1992 - 1993, kun puhutaan kyvystä olla juoksematta.

Uusille lukijoilleni infoksi:

Vuodesta 1992 tähän päivään (19.12.2024) olen juossut 93999 kilometriä.

Siis yhdeksänkymmentäkolmetuhattayhdeksänsataayhdeksänkymmentäyhdeksän kilometriä.

Se tekee vajaat kolmetuhatta (3000) per vuosi 32 vuoden ajan.

Voi koittaa miltä se tuntuu, edes yhden vuoden ajan.

Maastopukuinen taimen (hauki) 3 kpl fileerattuna ja suolattuna.