SAIRAS IHMINEN

 

Suomeen on muuttanut viimeisten vuosikymmenten aikana ilahduttavan paljon ihmisiä muista kulttuureista. Maahanmuutto on rikkaus, vielä suurempi rikkaus voisi olla niiden ihmisten poismuutto maastamme, jotka eivät hyväksy maahanmuuttoa. Oletteko tulleet ajatelleeksi, että tämä viimeksimainittu koskee myös maahanmuuttajia.

    Kuuntelemalla maahanmuuttajia voi kantasuomalainen oppia suomalaisuudesta ja suomalaisesta yhteiskunnasta jotain aivan uutta. Keskustelen säännöllisesti irakilaisen, aikanaan Suomeen kiintiöpakolaisena tulleen, suomalaisen kanssa. Kyllä, hän on suomalainen nyt. Hän puhuu kieltämme, eli hän on oivaltanut kielitaidon merkityksen kulttuurissamme menestymiseen. Hän tekee täällä työtä, hänen täällä syntyneet lapsensa käyvät koulua täällä ja hänen vaimonsa yrittää tehdä täällä työtä. Yrittää? Niin, oletteko koskaan kuulleet rasismi- nimisestä ilmiöstä.

    Irakilaisen lapset eivät ole koskaan nähneet Bagdadin meluisia katuja ja kuumaa, kuivaa aavikkoa eikä pohjoisen vuoria. Onneksi he eivät ole nähneet ruumiskasoissa pörrääviä kärpäsiä eivätkä sitä, kun miliisi ampui heidän vaarinsa rynnäkkökiväärillä palasiksi. Irakilaisen mielestä suomalainen yhteiskunta on turvallinen ja toimiva. Omien sanojensa mukaan hän tietää minne hän ottaa yhteyttä, jos hänelle tehdään pahaa.

    Irakilainen oli yrityksessäni töissä. Opastin häntä pitkämielisyyteen rasismin kanssa. Pyysin, että työyhteisössä rasismia kohdatessaan hän kertoo siitä ensin minulle ja sitten yhdessä pohdimme mitä voimme tehdä. Hänen kohtaamastaan rasismista voisin kirjoittaa viisisataa sivua pitkän kirjan ja sitten minun väitettäisiin valehtelevan. 

    Oletteko varmoja etten tee sitä?

    Olen pohtinut olisiko sillä kirjalla merkitystä.

Tuulen kieltä etsimässä- kirjassaan Siamäk Naghian on pohtinut miksi ihmiset suhtautuvat asioihin niin eri tavoin. Miksi toiset antavat ja toiset haluavat kaiken itselleen, miksi toiset auttavat ja toiset tappavat. Miksi toiset antavat kaikkensa yhteisille unelmille ja toisten mielestä maailma on vain heitä varten.

    Siamäk Naghian esittää: lapsuus ratkaisee. Jos on lapsena saanut rakkautta ja löytänyt elämässään merkityksellisen polun, on valmis laittamaan hyvän kiertoon.

    Siamäk Naghian on iranilainen sotaveteraani, tekniikan tohtori ja iisalmelaisen Genelecin toimitusjohtaja. Hän on myös erityislapsen isä.

 

Ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo:

"...verotuksen painopistettä siirretään työn ja yrittämisen verotuksesta ympäristöhaittojen ja liikakulutuksen verottamiseen...

....korjaamisesta tulee edullisempaa kuin ostamisesta...

...yhtään minkään valtion tuen, valtion yritysten tai oikeastaan valtion toiminnan laajemminkaan ei pitäisi aiheuttaa merkittävää haittaa ilmastolle, luonnon monimuotoisuudelle tai elinympäristöllemme..."

    Sanahelinää?

    

Punomalla koko maailman yhteen verkkoon on ihmiskunta saanut aikaan yhteisen epävarmuuden tunteen, joka nakertaa ainakin hiukan meidän jokaisen itseluottamusta. Että miten tässä oikein nyt käy?

    Nyt?

    Nyt jo?

    Näytille ladotaan yhä kiihtyvämmällä tahdilla yhä karmeampia tulevaisuudenkuvia. Milloin tulee kolmas maailmansota, milloin tulee nälänhätä, milloin tulevat venäläiset, jenkit tai muut kaikkien rajojen yli kaikkialla.

    Sairaana ihmisenä esitän rajoittuneen totuuteni: kyse on siitä mitä ostat keneltäkin.

    Ei minulla ole koronaa, sitkeää virusflunssaa vain. 

    Vai mitä kuvittelitte? Että olisin päästäni sairas. No mutta aivan varmasti yhtä paljon kuin tekin - me kaikki.

    On suorastaan veret seisauttavaa huomata meidän kaikkien olevan väärässä: elämän tärkein unelma ei ole raha eikä maine, vaan onnellisuus. Merkityksellinen elämä ei synny materiasta vaan toisten auttamisesta.

    Minusta merkityksellinen elämä syntyy itsensä auttamisesta, itsensä tuntemisesta. Jos kohtelee muita samoin kuin haluaisi muiden kohtelevan itseään, on viimeisen ja ainoan totuuden äärellä. Tämän totuuden jälkeen siirrytään ei-mihinkään uskomiseen.

    Arkielämässä ajattelumme on lähes sataprosenttisesti itsekeskeistä: miksi kärsin, miksi minulla on ongelmia? Tavoitellessasi alituiseen ihanteidesi toteutumista sinulle ei jää aikaa mielentyyneyteen.

    Ja mielentyyneyttä tässä ajassa tarvitaan enemmän kuin koskaan. Sitä et voi ostaa keneltäkään vaan sinun on löydettävä se itsestäsi - itsellesi. Sitten sen voi jakaa, kuten minä nyt.

 

VIIKOT 40 - 41

Ma- To- Sairas

Pe- Kävelyä Kirsin kanssa 3,45 km - 51.29.

La- Kävelyä Kirsin kanssa 4,28 km - 1.06.

Su- Lepo, olo aaltoilee.

Juoksua 0 km

Ma- Lepo/ sairas

Ti- Sauvakävelyä 5,77 km - 1.08.

Ke- Kirsin kanssa vaellusta 5,20 km - 1.04.

To- Su- Lepo/sairas olo aaltoilee.

Juoksua 0 km

Vuosien varrella työn sankarit ovat ottaneet buranaa ja köhineet korvaamattomina menemään toreilla, turuilla mutta etenkin töissä. Lopputuloksena me apinaihmiset olemme onnistuneet kehittämään äärimmäisen vastustuskykyisiä viruksia. Nämä eivät nosta kuumetta vaan aiheuttavat aaltoilevaa ja väsynyttä oloa.

    Onnistuin olemaan kaksi vuotta täysin terve. Elimistöni jaksoi huippukunnossa Kauhajoen kuuden päivän huipputuloksen jälkeen vielä Norjan vuoret, mutta tavattuani valtavan määrän ihmisiä esikoiskirjani julkaisun yhteydessä sekä Helsingissä, Pirkanmaalla ja lopuksi Ivalossa, puolustukseni murtui.

    Covidia tämä ei kotitestien mukaan ole. Mitä lienee. Tällä viikolla olen tehnyt pari juoksulenkkiä mutta ne aiheuttivat taantumaa, eli kierre jatkuu. 

    Älkää nyt sanoko, että lähdin liian aikaisin liikkeelle. Harva teistä on juossut niin paljon kuin minä ja vielä harvempi teistä kykenee ymmärtämään minkälaiseen kuntoon 58-vuotias elimistö on treenattava pystyäkseen näihin viimeaikaisiin suorituksiini. Lopulta kun kehossa kaikki on auki ja lähes täydellistä, niin sitten kun sinne luikertaa jokin virus, on täystuho valmis.

500 euron Nissanin sisävalo ei palanut. Ryhdyin lampunvaihtoon, mutta ei ollut toista lampunkantaa edes näkyvissä, saati lamppua! Irrotin valaisimen auton kattoverhoilusta ja istuin hetken hiljaa. Sitten työnsin käteni valaisimen asennusaukosta verhoilun ja katon väliin. Heureka, siellä se puuttuva osa oli. Liimasin osan valaisimeen ja varmistin kiinnityksen pienellä ruuvilla. Nyt on valoa!

On ikimuistoista lukea itse kirjoittamaansa, kustannusyhtiön kustantamaa kirjaa kiinnostuneille kirjan julkaisutilaisuudessa. Kuva Ivalosta, jossa vajaa kolmekymmentä ihmistä pääsi paikalle. Facebookissa peukuttaminen on eri asia kuin vaivautua paikalle. Paikalletulleet saivat kunnon kahvit ja suolaista ja makeaa. 

    Minun väitetään olevan erinomainen esiintyjä ja puhuja - voi kiitos, vielä kun olisin yhtä hyvä kirjoittamaan niin mitä sitten tapahtuisikaan.

    Jos joku erehtyy ajattelemaan, että nyt kusi nousee päähäni menestyksen myötä, niin erehtyy pahan kerran, tuntuu kusi tulevan ulos alempaa. Seuraava kirja on tekeillä ja nöyryys kirjoittamista kohtaan lisääntyy edelleen. 

    Yritän parhaani, olen suora ja avoin - läsnä. Sen täytyy riittää.
 

ja kaikki kivestä- kirjan taustoja - ihminen nimeltä Pasi Koskinen

 

Viimeksi blogiani on luettu näin paljon juostessani Suomen halki, kirjani kiinnostaa - tarinani kiinnostaa - viestini kiinnostaa.

    Kiitos.

ALKU

Syöpätaudin jälkeen pyrin elämään elämääni kuten ennenkin. Otin tavoitteeksi elää ilman elämisen pakkoa ja varoin heti sairaalasta päästyäni elämistä jonkin kautta: tässä tapauksessa siis syövän. Työskentelin tuolloin vammaisten lasten parissa ja olin nähnyt erilaisuutta, mutta etenkin erilaisuuden hyväksymistä henkilökohtaisella tasolla. Valitettavasti näin myös hyväksymättömyyttä, etenkin lasten vanhemmissa. Syöpä oli hyväksyttävä ja sen kanssa opeteltava elämään. Vastausta typerään kysymykseen, miksi juuri minulle piti käydä näin, ei ole.

    On äärimmäisen vinouttavaa elää elämäänsä jonkin asian kautta. Saan paljon kuraa niskaani, kun kirjoitan tai puhun tästä, koska ihmiset eivät pysähdy miettimään mitä tarkoitan. Sosiaalisessa mediassa keräävät irtopisteitä niin poliittisiksi toimijoiksi julistautuneet ja muut yhden lauseen ymmärtäjät. Lukutaito on yksi asia, suomenkieli toinen, mutta vaikeinta on pysähtyä miettimään rauhassa mitä toinen tarkoitti. Harva meistä pystyy tarkastelemaan omaa katsantokantaansa objektiivisesti.

    Isoisältäni lähti oikea käsi sodassa. Hän ei elänyt pitkää elämäänsä valittaen ja ruikuttaen, että kun minulla ei ole toista kättä, niin minua pitää kohdella niin tai näin. Kun Pappa kävi kahvilla, hän ei milloinkaan pyytänyt tuomaan kuppia ja pullalautasta pöytäänsä. Jos kassa ei huomannut, pappa teki kaksi reissua. Hän ei vaatinut ymmärrystä, hän teki oman ymmärryksensä persoonallaan ja käytöksellään näkyväksi. 

    Minut on profiloitu mediassa syöpäselviytyjäksi ja ultrajuoksijaksi, mutta erittäin harva tietää miten kaikki alkoi ja mitä on ihmisen nimeltään Pasi Koskinen taustalla. Lukemalla kirjani ja kaikki kivestä, saa varsin paljon tilaa rivien väliin muodostaakseen oman käsityksensä. Minua taas kiinnostaa enemmän se, saako lukija itselleen jotakin uutta, siksi en selitä koskaan mitään kirjoittaessani - paitsi nyt.

 

JULKISUUS

Minulla oli joskus näppäinpuhelin ja puhelinvastaaja. Tiedättehän, sellainen oikea puhelin joka oli johdolla kytketty seinään, ei siis laturiin vaan oikeaan puhelinpistokkeeseen. Puhelimen vieressä pöydällä oli puhelinvastaaja, jossa minikasetille tallentui soittajan jättämä viesti.

    Eräänä päivänä tulin kotiin töistä syöpätaudin runtelemin, kipein käsivarsin. Liikuntavammaisten nosteleminen töissä oli yhtä helvettiä, palasin töihin puolitoista kuukautta ennen kuin sairasloma loppui. Kyseessä ei ollut näyttämisenhalu vaan ajatus helpommin normaaliin elämään palaamisesta. Olin kalju, kalpea ja turvonnut muumio, kun astuin lukukauden alussa erityiskoulun käytävälle. Lähtiessäni hoitoihin samoilta käytäviltä olin ollut hoikka, vaaleatukkainen, turvallinen iso-Pasi. Lapset ovat suoria, voitte kuvitella mitä koin erilaisten kysymysten myötä. Turvallinen iso-Pasi oli kuitenkin siellä muumion sisällä edelleen.

    Vastaajassa oli viesti. Minusta haluttiin tehdä juttu paikallislehti Tamperelaiseen.

    Kuuntelin viestin, vein koiran ulos ja palattuani istuin typertyneenä yksiöni sohvalle kahvinkeittimen ropistessa keittokomerossa. Juttu minusta, miksi ihmeessä?

    Soitin toimitukseen ja sain kuulla, että joku oli soittanut toimitukseen ja ehdottanut jutuntekoa. En tänä päivänäkään tiedä kuka. Olin erittäin vastahakoinen. Enhän ollut kukaan tai mikään. Tiesin olleeni erittäin suosittu tiskijukkana, palaute tuli ravintolapäälliköiltä suoraan. Siihen aikaan lehdissä oli mainoksia: Tänä iltana dj Pacius. Jos et ollut hyvä, et taatusti soittanut montaa iltaa samassa paikassa. Mutta nyt, miksi juttu minusta?

    Toimittaja kertoi haluavansa tehdä jutun minusta kannustavaksi esimerkiksi muille. Toimittaja halusi, että veisin omalla panoksellani positiivisuutta selvitymisestä eteenpäin. Periksiantamattomuuteni viehätti.

    Mietin pitkään ennenkuin suostuin. Olin täysin rikki fyysisesti ja psyykkisesti syöpäsodan jälkeen. Tilaani tuolloin kuvaa sana "väsynyt" parhaiten. Harva teistä koskaan on kokenut sellaista väsymystä, enkä todellakaan toivo kenenkään sitä kokevankaan.

    Juttu tehtiin. Se poiki positiivista palautetta. Kouluttauduin tukihenkilöksi syöpäjärjestön kautta. Tapasin kohtalotovereita ja laitoin väsyneen persoonani peliin. Tehtiin lisää juttuja. Iltalehteen, Hymyyn, Aamulehteen ja urheilulehtiin. 

    Seuraavaksi otti yhteyttä TV2, Pirkko Vallinoja ja Akuutin sarja Yhteiset sairautemme. Minusta tehtiin 33 minuutin dokumentti, joka meni Euroopan levitykseen ja palaute oli hyvä. Dokumentissa juoksin itseni jalkavaivaisena miltei hengiltä Vammalan Rautaveden maratonilla. Maalissa kuvaus jatkui ja puhuin mikrofoniin polviini nojaten.

    Paljon myöhemmin Inhimillinen tekijä halusi minut jaksoon, jossa minun lisäkseni oli pitkänmatkankävelijä ja vapaasukeltaja. "Miten käy kun harrastuksesta tulee elämänmittainen matka." Julkisuus on jatkunut näihin päiviin asti, podcast "Pasi Koskinen ja syöpätaudin jälkeinen ultraelämä", minut on haluttu puhumaan ja esille.

    Positiivisen palautteen lisäksi tuli myös kateus. Alussa lapset kiusoittelivat julkkikseksi, tietyt "työkaverit" kadehtivat suoraan. Sain kuraa niskaani ja minun väitettiin syöpätautini kautta huoraavan julkisuudessa nostaakseni omaa itseäni. Omaa itseäni? 28-vuotias varaton, syöpäkontrolleissa käyvä, juoksua harrastava mies.

    Tultaessa näihin päiviin on viestini syventynyt. Filosofiani seestyy. Positiivisuuden määrä on kasvanut, mutta kura ja väärinymmärrys myös. Voiko väärinymmärtää? Tarkoituksella? Mitä minun saavutuksissani on kadehtimista?

    Aivan niin.

    Osa kirjoituksistani on tulkittu populismiksi, politiikaksi tai mollaamiseksi. Edellinen blogikirjoitukseni sisälsi tiukkaa yhteiskuntakritiikkiä, mutta rivien välissä oli myös muuta: kaikki eivät voi pärjätä, mutta kaikki voivat yrittää pärjätä.

    En ole lainkaan kiinnostunut politiikasta vaan ajatteluni keskiöön on tarkentunut ihminen ja hänen merkityksensä, hänen tarkoituksensa. Viktor E. Frankl on kirjassaan Elämän tarkoitusta etsimässä todistanut, että nykyaika on mukanaantuonut massapsykoosia. Elämämme sujuu helpommin, jää aikaa enemmän mutta kaipaamme merkitystä elämäämme. Merkitys ei tulekaan urasta tai varallisuudesta, vaan jostain muusta.

    Francis Fukugaman kirja Historian loppu ja viimeinen ihminen todistaa, että globaali markkinatalous on päätepiste yhteiskunnalliselle kehitykselle. Minä menen vieläkin pidemmälle: se on loppu koko ihmiskunnalle. Maapallolla on eletty jo lukuisia erilaisia tapoja elää yhdessä, meillä on vaihtoehtoja jos niin haluamme. 

    Muutos ei tule ilman vastarintaa. Se ei tule "kaikki pelaa" asenteella. Muutoksessa kaikilla ei ole kivaa, mutta asiaansa on uskottava. Tasapäistäminen tappaa lahjakkuuden, luovuuden ja halun kehittyä. Ainoa missä ei pärjää vähemmällä on oman mielen kehittäminen, mielestä on saatava valtava määrä asioita kokonaan sivummalle.

    Mielipiteen esittämiselle on aina annettava mahdollisuus. Olkoon viesti miten käsittämätön tahansa niin se on ensin kuunneltava sellaisenaan, ilman ennakkokäsityksiä, ilman ideologiaa tai opinkappaleita.

    Tulevaisuudessa, jos sitä on, pidetään naurettavana nykypäivän keskustelua yksilön oikeudesta päättää elämästään. Elämän eläminen on pelkästään yksilön oma valinta, kuten on oman elämänsä kehittäminen ja lopuksi koko elämän päättäminen. Se, että jo syntyessämme olemme jonkin kulttuurin kyllästämiä, ei tee tyhjäksi valintojen mahdollisuuksia. Tässä yhteydessä nostetaan esiin yksilön lähtökohdat. Jokaisella meistä on mahdollisuus vaihtaa maisemaa, ainakin mielenmaisemaa.

    Minä olen päättänyt olla lisääntymättä. Tämä tarkoittaa, että kun elän parisuhteessa, niin eräs toinenkin on päättänyt tämän saman asian. Meitä on liikaa tällä pallolla. No. Kuka saa syntyä. Ei kukaan. Kuka sitten saa päättää kuka saa syntyä. Juuri sinä päätät sen, kukaan ei päätä sitä puolestasi.

    Kaikki eivät saa kaikkea. Elämä on pelkkää kärsimystä ja jos tämän hyväksyy, alkaa nauttia kärsimyksestä.

    ja kaikki kivestä- kirja avaa tämän blogin nimeä, toisaalta kirjaa voi lukea myös kolmen miehen tarinana ja tätä blogia voi lukea myös muista näkökulmista, kolmen asian; itsen, itsen tarkoituksen ja elämän tarkoituksen kautta, kuten kirjaakin. Sinä päätät! Tarkoitushan oli elää tässä ja nyt, ei sitten joskus?

    Kuljetan mukanani kahta kirjaa: Shunryu Suzukin Zen mieli, aloittelijan mieli sekä Fernando Pessoan Levottomuuden kirjaa. Näissä kahdessa on mieleni ydin:

Ei ole muuta taikaa kuin elämä itse. Mihin käännyt, kun voimasi loppuvat. Mihin käännyt kun haluat muuttaa maailmaa.

Itseesi.

Muuttamalla itseään muuttaa omalta osaltaan maailmaa. Jos kaikki muuttavat itseään, koko maailma muuttuu.

    Toistan vielä kerran: minä en ole merkityksellinen, mutta se miten ajattelen, kirjoitan tai juoksen, voi olla merkityksellistä jollekulle muulle hänen etsiessään oman itsensä muuttamisen suuntaa ja etenkin rohkeutta tehdä niin.

    Kumarran kaikille niille, jotka väittävät minun ylentävän itseäni.

Te kaikki voitte selvitä, kunhan ette etsi keinoja kovin kaukaa itsestänne. 

 

KIRJAN SYNTY

Sanoin itseni irti erityiskouluavustajan tehtävistä ja ryhdyin ajamaan taksia. Samalla sanouduin irti omantoimen ohella vahtimestarin ja apuvälinevastaavan tehtävistä, mutta etenkin siitä, että en halunnut kohdata lapsia liukuhihnalla. Tampereen kaupunki säästövimmassaan toteutti jo tuolloin sitä, mistä on osittain tullut vallitseva normi yhteiskunnassamme: vammainen on ensin vammainen ja vasta sitten ihminen.

Kirjoitin kynällä taksissa ostamaani vihkoon. Luin vihkoa aina silloin tällöin ja totesin sen olevan täynnä vihaa, pelkkää vihaa. Näin en voi jatkaa, enkä edes elämääni - ajattelin. Hommasin halvan käytetyn läppärin ja printterin. Ryhdyin kirjoittamaan liuskoja. Samalla aloitin systemaattisen luku-urakan, joka jatkuu olemassoloni loppuun asti; et voi kirjoittaa ellet lue. Et voi oppia kirjoittamaan ellet lue.

    Jossain vaiheessa akateemisen äitini kehoituksesta näytin tekstejäni oululaiselle, tämän vuoden joulukuussa tohtoriksi väittelevälle Leena Raitalalle. Leenan viesti oli yksiselitteinen: kirjoita, kirjoita ja kirjoita!

    Uskoni kirjoittamiseen horjui vuosien varrella rajusti. Hoidettavana oli yritys, löysin elämäni valon, Kirsin. Kirsi kannusti kirjoittamaan. Äiti kuoli. Juoksin Suomen halki. Isä kuoli.

    Muutimme Nellimiin. Toisena syksynä Kirsi sanoi:

- Täällä on kansalaisopiston Sanaseppojen kirjoittajapiiri. Sinä menet sinne! (tiukasti)

- Selvä, minä menen sinne. (kuuliaisena)

    Tutustuin piiriläisiin mutta etenkin kirjailija Seppo Saraspäähän. Seppo käski kirjoittamaan kirjan. Kirjoitin sen erään kaamoksen aikana. Tarjottuani sitä useille kustantajille viimein Sami Liuhto löysi minut ja Käsite kustansi kirjan, joka siihen mennessä oli kirjoitettu uudestaan ainakin kolmasti.

    Jälkeenpäin tajusin, että en olisi voinut kirjoittaa kirjaa ennenkuin vanhempani kuolivat. En olisi koskaan voinut kirjoittaa kirjaa eteläsuomessa asuen, koska vasta muutettuani Nellimiin löysin kirjoittamiseen, ultrajuoksuun ja koko elämään oman tapani. Tätä tapaa olin hapuillut vuosikausia, usein erehtyen ja väärään suuntaan askeltaen.

    Tapa löytyi läsnäolosta koko elämän kanssa. Elämästä ilman ennakkokäsityksiä, elämästä sellaisenaan kun se on siinä tiimalasin keskikohdalla, jossa hiekka virtaa tiheimmin. Ymmärsin ajan tulevan minua vastaan. Ymmärsin, että jos haluan juosta pitkälle on minun juostava ajassa, ei sitä vastaan. 

 JATKO

Otsikko ei ole tulevaisuus, koska sitä ei ole. On vain tämä hetki ja sekin meni jo.

    Olen aloittanut toisen kirjani kirjoittamisen.

 

"Anna minulle valtakunta, joka ei joudu kenellekään kelvottomalle perinnöksi", päästä irti.

 

 

 HARJOITTELU

ja kaikki kivestä ensijulkaistiin Antikvariaatti Sofiassa Helsingissä. Tilaisuus oli erittäin onnistunut, kiitos Käsite-kustannuksen ja paikalle saapuneiden tuttujen sekä tuntemattomien ansiosta. 

    Se mitä tilaisuudessa tapahtui tai puhuttiin oli koettavissa siellä, myös tilaisuuden jälkeinen illallinen intiimillä porukalla oli onnistunut. 

    Luonnollisesti harjoittelua en ole mediamylläkän ja ihmisten tapaamisten myötä, muutamaa hyvää yksittäistä lenkkiä lukuunottamatta, tehnyt lainkaan.

    Joskus myöhemmin saatan kirjoittaa kuinka kovan työn takana on päästä esille kirjansa kanssa. Illuusiot, että esikoiskirjaa tai mitään tuntematonta kirjaa Suomessa myytäisiin tuhansia kappaleita voi jättää omaan arvoonsa - raha on tässä vaiheessa heikko motiivi. 

    Illuusiot lehtijuttujen tekemisen tavoista voisin myös oikoa, mutta en nyt viitsi. On olemassa tee se itse-journalismia ja sitten toimittaja, kynä ja vihko plus ammattikuvaajajournalismia. Multitaskaaminen ja fyysisesti ei missään oleminen aiheuttaa henkilökohtaisten tapaamisten puuttumisen ja se sitten näkyy kirjoitetussa tekstissä jos osaa katsoa, useimmat eivät osaa. Tekijöiden vika tämä ei ole, vaan vallitsevien normien; mahdollisimman pienellä tuottoa muille kuin osallistuneille. Ei ole muka aikaa.

 

VIIKOT 37 - 39

Ma- Lepo, kotona.

Ti- 7,76 - 56 min. Norjan reisusta väsynyt ja raskas olo.

Ke- 10,07 km - 1.12. Kurainen tie.

To- Pe- Lepo

La- 10,80 km - 1.20. Haapakurun rauhaa.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 4,14 km - 56 min.

yhteensä 28,6 km - 3:29

Ma- Linjan lenkki Nellimissä, osa hiekassa 11,00 km - 1.16.

Ti- 16,36 - 1.44. Virtaniemi, rajalle.

Ke- 11,53 km - 1.20. Polkua ja perustaa.

To- Kävelyä Kirsin kanssa matkalla Helsinkiin Pyhäjärvellä 1,83 km - 33 min.

Pe- Rastilassa pitkän ajamisen puuduttamana 5,64 km - 42 min.

La- 14,34 km - 1.54. Kirjailija Sami Liuhdon kanssa Vuosaaren huipulle.

Su- Talosaareen 22,32 km - 2.24. Lopussa erittäin kovaa, kova kokonaiskuorma tässä lenkissä.

       Kävelyä Kirsin kanssa 3,24 km - 48 min.

Yhteensä 81, 2 km - 9:23

Ma- Lepo - Kirjani julkaisutilaisuus Helsingin Antikvariaatti Sofiassa.

Ti- Hämeenkyrössä illalla 6,01 km - 44 min.

Ke- Lepo

To- Lenkki Ylöjärvellä lehtihaastattelun päälle osittain Janin kanssa 12.00 km - 1.29.

Pe- Lepo

La- Hämeenkyrön keskustassa 11,33 km - 1.18.

Su- Lepo, matkalla kotiin.

Yhteensä 29,3 km - 3:32

SYYSKUUN SUMMAUS

246,86 km - 34 tuntia

Tähän kirjoittamiseen meni työpäivä kotitöiden ohella. Tästä ei minulle mitään makseta, en halua mainoksia pyörimään blogiini.

Kirjoitan blogia, Inarilaiseen kolumneja ja toista kirjaani. Miksi kirjoitan?

Kirjoitan teidän takianne, hyvät ihmiset!

 

Lauteilla Sofiassa, Sami Liuhto haastattelee, taustalla Iiro Uskonen.

Sami Liuhto ja minä Vuosaaren huipulla.

Samin merkitystä minun löytäjänäni kirjalliseen maailmaan ei voi liikaa korostaa, ja kuten kuvasta näkyy pääsemme eteenpäin myös jalkaisin - per pedes in medias res!

Allekirjoittanut kuvan oikeassa laidassa kirjoittamassa omistuskirjoitusta Sofian hälinässä.

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, siinä on käsi joka kirjoittaa, ranteessa Roosa nauha, esikoiskirja ja kirjoittavan ystävän antama lahja julkaisutilaisuudessa.

 

VANHA LIHA EI VINGU

 

Palasin juuri yhdestä Euroopan hienoimmasta maasta, Norjasta. Maa tunnetaan fantastisista maisemistaan ja sikakalliista hinnoistaan. Toisaalta ystävällisistä ihmisistään. Norjalaisten ystävällisyys on seurausta hyvästä itsetunnosta ja terveestä kansallismielisyydestä.

    1970-luvulla vuonojen pohjia kiemurtelevat kuoppaiset hiekkatiet lammaslaumoineen eivät antaneet odottaa nopeaa kehitystä. Sittemmin putouskorkeuteen perustuva ja luontoa kunnioittaen rakennettu tehokas vesivoima sekä öljytulot ovat luoneet kansallisomaisuutta, joka on viisaasti käytetty infrastruktuurin rakentamiseen - omien kansalaisten hyväksi.

    Sillä aikaa kun Norja ja norjalaiset ovat luoneet omaa hyvinvointiaan on Suomi ja suomalaiset keskittyneet yhä kiihtyvään vinkumiseen. Suomi on halunnut näyttää mallia koko Euroopalle ja tämän näyttämisen laskun maksun aika alkaa olla käsillä juuri nyt.

    Suomessa kiimainen ylikoulutettu, hieman vihertävä tasavertaisuuteen pyrkiminen alkaa tuottaa tulosta: olemme kusessa monin tavoin. Energiaomavaraisuus tehtyjen ydinvoimaratkaisujen vuoksi alkaa ontua, Suomen kansallisomaisuuden moottori, metsä ja metsätalous, on vaikeuksissa sairaiden päästötavoitteiden vuoksi. Lisäksi eläkejärjestelmä takkuaa, on työvoimapula tai hoitajapula, hiukan maailmantilanteesta johtuen myös tarvikepula, mutta etenkin rahapula. Suurin rahapula on valtiolla itsellään, meillä on kohta velkaa kansalaista kohden enemmän kuin Norjassa omaisuutta kansalaista kohden.

    Kirsikkana kakussa meitä opetetaan käyttäytymään valtiojohtoisesti. Ollaan niin sensitiivisiä lähes jokaisessa asiassa - ettei missään tapauksessa vaan kukaan loukkaantuisi tai kokisi henkistä mielipahaa. Ei saisi edes ryssitellä enää, vaikka itänaapurissa meille tšuhnille naureskellaan. Sana "suhna" tarkoittaa hidasta ja hyväuskoista. Demokratian keinoin yritetään määritellä mielipiteenilmaisun vapautta historiaan vedoten, vaikka samalla toistetaan vanhoja virheitä yhä uudelleen.

    

Pärjääminen omin voimin on kaiken hyvän alku. Käytännössä tämä tarkoittaa omien kansalaisten etujen ajamista ensin. Maailmalle voi syytää loputtomasti kehitysapurahaa, mutta itse emme siitä juurikaan hyödy.

    Energiaomavaraisuuteen on pyrittävä ydinvoiman, vesivoiman ja jossain määrin aurinko- ja tuulivoiman avulla. Suomessa on mahdollisuuksia vesivoimarakentamiseen järkevästi luontoa kunnioittaen, myös pienvesivoimaloiden kehittämiseen tulisi satsata. Kalasta ja päästä- tyyppisestä toiminnasta tulisi tehdä rangaistavaa. Kalakantoja hoidetaan pääosin istutuksin, jokiuomien muokkauksessa voi vesivoimarakentamisessa helposti huomioida kalojen luonnonmukaiset kulkureitit voimalan ohi.

    Kohti fossiilitonta tulevaisuutta pyrittäessä meidän ei tule olla jonon ensimmäisiä. Sähkö voimanlähteenä liikkumisessa on välivaihe ja markkinakusetus. Akkumalmi loppuu alle sadassa vuodessa ja Suomi on lisäksi myymässä malmivaransa ulkomaille samalla kun se kielsi vähäpätöistä ympäristöhaittaa tuottavan Lemmenjoen kullankaivuun. Öljyn rinnalle kehittyy synteettistä polttoainetuotantoa ja sitten katsotaan millä liikutaan.

    Avohakkuita en minäkään hyväksy, mutta metsää pitää saada kaataa ja hoitaa. Puu palaa edelleen suomalaisten pesissä pitkään, yhtä pitkään kuin kivihiili palaa Kiinassakin. 

    Lihaa pitää saada tuottaa ja syödä tarpeen mukaan, myös rehu eläimille pitää saada tuottaa tarpeen mukaan kannattavasti. Ei auta yhtään, että kirjoitetaan orgastisista kokemuksista facebookkiin, kun on käyty syömässä 3D tulostettua keinolihaa ravintolassa. Jos syö kasviksia, niin miksi pitää yrittää korvata aito liha lihannäköisellä tulostetulla massalla, miksi sitten ei syö niitä pelkkiä kasviksia ja nauti, aivan kuten minä nautin syödessäni kasviksia tai tökätessäni paistomakkaran tikkuun nuotiolla.

    Ainoa oikea tie työn arvostukseen on peiliin katsominen: mitä minä tarvitsen? Jos tarvitsee rahaa, on töitä tehtävä. Jos haluaa luoda siinä sivussa uraa, on kammattava hiukset taakse ja ostettava kauniita vaatteita. Työpaikalla ei aina tarvitse olla mukavan löysää, töitä tehdessä tulee joskus hiki ja uraa luodessa vielä useimmin - pääosin yöllä. Oletko valmis joustamaan jos työnantajasi kotieläin on kipeä - miksi et, juurihan vaadit joustoa työnantajalta oman kotieläimesi sairastaessa? Jos asiakaspalvelussa toimivalle henkilölle joku asiakas vittuilee, ei se ole työnantajan vika vaan yhteiskunnan ansio. Hiukan pitää yrittää kestää, kuten Kollaalla ja Summassa aikanaan.

    Töitä on myös saatava teettää riittävällä työntekijämäärällä. Valtion lakatessa tuottamasta esimerkiksi hyvinvointialuiden kaltaisia hallintohimmeleitä, rahaa säästyy itse työn teettämiseen ja hyvä kiertää loppukäyttäjälle eli kansalaiselle. Perusajatus on selkeä: yrittäjien on annettava mahdollisuus voida hyvin, paremmin kuin muut. Tästä seuraa työpaikkojen määrän kasvu koska yrittäjien ahneus on loputon. Yrittäjä perustaessaan yrityksen ei perusta sosiaalitoimistoa vaan voittoa tuottavan koneen, joka jakaa hyvinvointia käyttäjilleen - yrittäjälle itselleen ja hänen työntekijöilleen. Kerrannaisvaikutuksina muille alueen yrittäjille ja heidän työntekijöilleen ja lopulta kaikille, myös eläkeläisille.

    Viimeksimainittu ryhmä on Suomessa erikoisessa asemassa. Milloinkaan suurimmat eläkkeet eivät laske. Sensijaan pienimmillä ei tule toimeen. Järjestelmä on aikansa elänyt ja esimerkiksi yrittäjäeläkkeitä koskettava lainsäädäntö on peräisin miekka ja kilpi ajalta. Miksi yrittäjän tulisi sijoittaa omaa tekemäänsä panosta tuottamattomaan eläkejärjestelmään, kun tarjolla on parempiakin sijoituskohteita. Elämme tässä ja nyt, ei sitten joskus jossain muualla.

 

Idealistinen ihminen on mieletön. Hän asettaa itselleen ihanteen tai päämäärän, jonka pyrkii saavuttamaan. Kun hän lopulta pääsee päämääräänsä, hänen saavuttamisajattelunsa luo uuden ihanteen tai päämäärän. Saavuttaminen on aina edessä päin, idealisti uhraa itsensä jatkuvasti tulevalle ihanteelleen, eikä hänelle lopulta jää yhtään mitään. 

    Vielä idealismia pahempaa on jatkuva kilpailu, myös itsensä kanssa. Lopputulos on surkea, väsynyt ja nukkavieru omasta illuusioita täynnä olevasta elämästään poishaihtuja.

    Juostessani nyt 58-vuotiaana Saanatunturin huipulle Mallan parkkipaikalta saavutin reilun 41 minuutin tuloksen. Reittiennätys on harvinaislaatuisen nuoren kultapojan, Jaakko Eskelisen, reilu 28 minuuttia. Matkaa tuossa kertyy yhteen suuntaan noin 4,2 kilometriä. Vanha lihani vinkui ylösjuostessa.

    Tulokseni on tämänikäiselle erinomainen, mutta sen tekeminen täysin turhaa. Turhaa ei sensijaan ollut se syvä läsnäolon kokemus, alasjuostessa vanha lihani ei vinkunut vaan tanssin kivillä - edelleen, vieläkin.

    Ihmisten yhteiskunta näyttää millaisia ihmiset ovat. Kaikki eivät voi pärjätä, mutta kaikki voivat yrittää pärjätä kunhan pärjäämisestä tehdään vallitseva arvo. Pelkkä pärjäämisen yritys riittää, siitä ei tule maksaa mitään vaan sitä tulee arvostaa ilman kateutta tai tarvetta puristaa kaikki samaan muottiin ja jakaa harvojen saavutukset yhteiseksi hyväksi. Voittajien on saatava voittaa ja häviäjien hävitä.

    Vinkuminen ei auta, ei edes helpota. Olemalla läsnä, suora ja avoin, voi kehittää itsetuntoaan ja löytää oman tiensä huipulle.

 

 

HARJOITTELU VIIKOILLA  34 - 36 

Ma- Palo-Pyhävaara osittain polutonta takaa 11,28 - 1.33. 

Ti- Lepo

Ke- Kevo Ruktajärvi 21,63 km - 2.34.

To- Kävelyä Norjassa 2,05 km - 29 min.

Pe- Ropitunturilte Ropijärvenperän kautta 29.42 - 5:04. Vertikaalista nousua 968 m.

La- Janin kanssa Ropijärven laaksoa 15,83 - 2.28.

Su- Janin kanssa Saana kevyesti 12,30 km - 2.03.

Yhteensä 90,4 km - 13:45 - 2473 m vertikaalista nousua.

 

Ma- Janin kanssa Jiehkas ja Saana talvireittiä takaa ylös sauvojen kanssa 15,52 km - 3.00. Stravassa videoita.

Ti- Lepopäivän kävely Janin kanssa Heligskogenissa 2,94 km - 42 min.

Ke- Rihpojärvi 14,79 km - 2.27. Janin kanssa.

To- Janin kanssa Signaldalen itäpuolen postkasse 13.01 km - 2.14.

Pe- Janin kanssa Barrakselle 15,79 km, vertikaalia 1356 m. Aikaa 2.54. Video Stravassa.

La- Yksin Ronglista ylängölle 14,37 km - 2.14.

Su- Janin kanssa sauvoilla Finnelvvatnet 16,39 km - 3.26. Video Stravassa.

Yhteensä 89.8 km - 16:17 - 4563 m vertikaalista nousua.

 

Ma-  Janin kanssa osittain Lullefjelletin kupeessa Heligskogenissa metsää 10,01 km - 1.24.

Ti- Yksin kovempaa Saanalle 12,48 km - 1.34. (ylös 44.19) Päälle 2 km hölkkää - 21 min.

Ke- Lämpöä 2 km - 15.40. Ylös Saanalle 8,42 km - 1,08. Aika ylös 41,24. Päälle hölkkää Janin kanssa 5,81 km - 51 min.

To- Ropinsalmi asvalttia Janin kanssa 8,37 1.04.

Pe- Lepo

La- Yllästunturi edestä huoltotietä ylös ja takamutkan kautta polku pois 10,40 - 1.26.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 4,11 km - 58 min.

Yhteensä 59,5 km - 8:06 - 2163 metriä vertikaalista nousua.

ELOKUUN SUMMAUS 214,31 km, aikaa en viitsinyt laskea. Kauhajoen kuuden päivän kilpailusta on yhdeksän viikkoa, vielä ei ole aika harjoitella kunnolla.

Sosiaalisen median vuoksi harjoittelusta tulee joillakuilla kilpailua. Hyvä harjoittelu ei näytä miltään, sensijaan hyvä kilpailu tuottaa ennätyksiä tai muita hyviä tuloksia. Keskityn harjoittelemiseen, en tavoitteisiin tai älyttömyyksiin kuten haasteisiin, tai muihin keinotekoisiin motivointeihin.

 

Tunturissa joutuu usein kahlaamaan, joten XXL- myymälän kassan kysymys: käsitelläänkö kenkäsi vedenpitäviksi, saa uudet mittasuhteet. Olen kiinnostunut lähinnä siitä, miten nopeasti vesi tulee kengästä ulos.

Jos asuu liian kauan yksin tunturissa alkaa kuvitella liikoja, Ropijärvenperä.

Ropitunturille nousemassa.

Janin kanssa Saanalla.

Jani Rihpojärvellä, takana Rihpogaissa, Norja - Heligskogenin laakso.

Heligskogenin Steinbakkenin jokileiri.

Janin kanssa menossa Barrakselle, korkeus kuvassa vasta noin 550 metriä merenpinnasta.

Jani Finnelvvatnetilla.

Leuhkat eväät.

Saana.

 ja kaikki kivestä

 

 

ja kaikki kivestä

 

KÄSITE KIRJAT:

 

Ilouutinen! Käsite-Kirjojen syyskauden ensimmäinen julkaisu on ultrajuoksija Pasi Koskisen esikoisromaani "ja kaikki kivestä". Korpifilosofi Koskisen omakohtainen teos käsittelee yli sukupolvien periytyvää periksiantamattomuutta, juoksemista sekä sairastumista. Miten ihminen reagoi uutiseen syövästä? Millainen on hetki kahden askeleen välissä? 

Nykyään Inarin Nellimissä asuva Pasi Koskinen juoksee nyt kolmatta kertaa maapallon ympäri, kilometrejä on tällä hetkellä koossa noin 90 000.  Juostessaan Nuorgamista Hankoon (1622km) Koskinen kertoo nöyrtyneensä ja ymmärtäneensä, että viha ei vie eteenpäin. Nuo kaksikymmentäseitsemän päivää opettivat, että täytyy löytää jotain muuta. Tästä kaikesta kertoo "ja kaikki kivestä".

 

---

 

Istun tässä samassa paikassa jossa kirjoitin tuon esikoiskirjani kaamoksen hämärässä, yhden asian päivässä. Noina aikoina söimme Kirsin kanssa aamiaisen, sitten Kirsi lähti töihin ja minä epämääräisen hetken kuluttua lenkille. 

    Lenkiltä palattuani tein tulet puuhellaan, keitin kahvit ja aloin kirjoittamaan, jatkoin kirjoittamista, tai istuin tässä kyvyttömänä kirjoittamaan sanaakaan ja katselin Nellimjoen huurteisia puita - Lapin maisemaa.

 

Kaiken kaikkiaan kirjoitin esikoisteokseni noin kolme kertaa uudelleen. Lopuksi Sami Liuhdon kanssa istuimme Rastilan leirintäalueella ja joimme kolme pannullista kahvia käsikirjoitusta läpikäydessämme. Illan päätteeksi juoksimme lumisen lenkin myötäillen Itähelsingin rantoja viiman puhaltaessa kirjaimet päistämme.

 

Ennen tätä kaikkea Leena Raitala Oulusta, kirjailija ja oppi-isäni Seppo Saraspää Inarista sekä toinen oppi-isäni Inarista ja vähän Stadistakin,  kirjailija Seppo Konttinen olivat lukeneet tekstit. Kaikilta heiltä sain itseluottamusta, mutta etenkin teräviä huomioita ja kehoituksen: kirjoita, kirjoita ja kirjoita!

    Vuosien hapuilun jälkeen valitsin raaimman mahdollisen lajin, omakohtaisen romaanin, jossa ei ole vääriä muistoja. Onko kaikki kirjassa totta - ihmettelen sitä joskus itsekin. Vastausta ette saa.

 

Kirjoittaminen minulle on kaksinapaista toimintaa minun ja lukijoideni välillä. Kun viimeisen kerran painoin enteriä olin varma: lapsi lähtee maailmalle ja annan sille luvan onnistua tai epäonnistua - aivan kuten annoin itsellenikin ryhtyessäni työhön.

 

Kirjan ensijulkaisutilaisuus on Helsingissä antikvariaatti Sofiassa 26.9. alkaen kello 18.00 Käsite iltamien yhteydessä.

    Toinen julkaisutilaisuus on Ivalon kirjastolla 12.10. alkaen kello 18.00.

 

Ennen noita julkaisutilaisuuksia matkustan Käsivarteen ja pohjoisen Norjan korkeille vuorille tuulettamaan itseäni.

    Kirjanjulkaisujen yhteydessä ja niiden jälkeen olen käytettävissä haastatteluihin. Esittelen kirjaa sekä kerron siitä ja kirjoittamisestani mielelelläni. Voin matkustaa pyydettäessä minne tahansa.

Syksyn kääntyessä talveen, pohjoisen päivän lyhetessä, palaan toisen jo aloitetun kirjani pariin. Toisessa kirjassani oleva porukka odottaa minua, kaipaa kiihkeästi uutta porukkaa sekä lisää jännittäviä tapahtumia, joilla aina on yhteys tai yhtymäkohta jo tapahtuneeseen, mutta etenkin aiemmin eläneisiin tai vieläkin täällä elämistä yrittäviin ihmisiin.

Kotalassa tuulisen elokuun lämpimänä päivänä,  23.8.2022

Ultrajuoksija, kirjoittaja ja korpifilosofi Pasi Koskinen

Ps. Kirjailijaksi itsensä kutsuminen vaatii kirjailijaliiton jäsenyyden, ja sen saattaa saada toisen kirjan julkaisemisen jälkeen.

    Sitä kohti.

 

Allekirjoittanut keskellä Seppo Saraspään ja Leena Raitalan kanssa.

 

Kiitokset on painettu kirjan loppuun.

--- 

VIIKKO 33.

Ma- Tiellä 10,10 km - 1.04. Ei krapulaa.

Ti- Nellim linjat pehmeässä maastossa 10,09 km - 1.07.

Ke- Lepo, ei sitä vielä jokapäivä juosta.

To- Tiellä 10,08 km - 1.04. Yksinkertaista perusharjoittelua.

Pe- Vaativaa polkua osittain 9 km - 1.10.

La- Lepo

Su- Poluilla 8,05 km - 1.04. Ennen Trifonin juhlaa satamassa koipien oiontaa.

Yhteensä 46,8 km - 5:26. Mutkatonta perusjuoksua, vaihtelevaa, kuntouttavaa, pikkuhiljaa, ei ole kiire minnekään. 

---

kuin kuu ei ole runo kirjan nimeksi

ja säkeenylitykset ja kommentaari unohtunut ei

 

ahdista niin paljon koska se loppui

mennään nyt näin ja seuraavasta pidempi

 

koneella tähän asti muistikirjassa

neljä vuodenaikaa kuin tylsä sävellys

 

- Sami Liuhto

 kirjasta SATELLIITIT EIVÄT MIETI

                                  TYHJ10

VÄLIKAUDEN VÄSYMYS - HYVÄ KIERTÄÄ?

 

 

VÄLIKAUDEN VÄSYMYS

Kun ultrajuoksija sanoo olevansa väsynyt, on hän niin väsynyt kuin muut ihmiset aina. Kun ultrajuoksija sanoo olevansa todella väsynyt, on hän niin väsynyt, että muut ihmiset ovat samassa tilassa toimintakyvyttömiä.

    Välikauteni väsymyksen jaan kahteen osastoon: fyysiseen ja henkiseen. 

    Fyysiseen väsymykseen ei kuulu lihasväsymystä eikä juoksukyvyttömyyttä, vaan elimistön monien muiden toimintojen väsymistä. Näitä toimintoja ovat keskus- ja ääreishermosto mukaanlukien eritystoiminnat. Kuusi päivää lähes tauotta jättää jälkensä.

    Henkinen väsymys syntyy itsensä ylittämisestä. Onnistuneen kilpailun jälkeen, ennätyksen jälkeen, olo on tyhjäksi puristettu. Miksi vaatisin itseltäni paljon juuri nyt?

    Molempiin edellämainittuihin väsymyksiin auttaa mielekäs elämä ja ajan luonnollinen kuluminen. Mielekkääseen elämään kuuluu minun tapauksessani mielekästä puuhastelua, hyvää ravintoa ja lepoa. 

    Mutta etenkin hyvää seuraa, ja siitä ei Kirsin kanssa ole puutetta.

Kirsin kanssa siellä jossakin.

"Kun päättyvät pitkospuut, kuka rinnallein jää..."

Kotirannan pitkospuiden päähän laitoin uintipaikan.

Syntyjä syviä. Zazenia ilman muodollista asentoa.

 

HYVÄ KIERTÄÄ?

ALUKSI

Ostin vanhan Nissan Primeran ja remontoin sen katsastus- ja ajokuntoon. Rahaa meni 700 euroa mukaanlukien auton hinta, varaosat ja katsastus. Nyt ihmettelen mitä teen reilulla 20 000 eurolla, joka jäi teoreettisesti säästöön, jos olisin ostanut Suomen halvimman uuden sähköauton, Volkswagen e-Upin.

    Todellisuudessa minulta meni rahaa kaksisataa enemmän, koska halusin vaihtaa tiettyjä osia huvikseni. Minun kaikkiin, myös ammattiautoihini, on vaihdettu osia huvikseen - ennakoitu murheita. Murheita ei sitten ole ollut vuosien varrella muutamaa äkillistä poikkeusta lukuunottamatta.

    Auto Suomessa on edelleen tietyille ihmisille statussymboli. Ontuvin peruste, mikä sähköauton hankkimiseen on minulle esitetty, on verojen maksu ja työssäkäynti. Ihan rehellisestikö kyseinen mies käy töissä verojen maksun motivoimana?

    Sähköauto on tulevaisuutta jota ei ole. Ympäristöystävällisyydellä on turha ratsastaa niin kauan kuin pikkupojat louhivat akkumalmia ahtaissa tunneleissa ilman suojaimia nälkäpalkalla. Tai jotakin muuta vastaavaa. 

    Ja kyllä, minun Primerassani on akku myös. Mutta annan poikien louhia tietoisena siitä, että muuten he kuolevat jokatapauksessa nälkään.

    Auto on aina haitaksi ympäristölle. Parasta olisi kulkea lihasvoimalla.

    Olisiko minun pitänyt ostaa Teslan perusmalli, nyt teoreettista rahaa olisi reilut 81 000 euroa. Pysähtykääpä ihmiset nyt miettimään mitä muuta saisitte tuolla rahalla kuin pelkän auton.

    Sähköauton omistajien kannattaa lukea koko teksti loppuun ennen kommentointia.

Seuraava kuvasarja kuvateksteineen kerto karua kieltä kiinnostuneille Primerasta.

   

Remonttilorun loppu. Pellinpalalla korjattu vasen pohjapanssari paikalleen ja menoksi kohti katsastusta.

Ajallaan vaihtamatta jätetyt?

Hansikaslokeron takana on raitisilmasuodatin. Jo paneelin poisto antoi odottaa pahinta.

Huoltokirjan mukaan tämä oli vaihdettu viimeksi kymmenen vuotta sitten. Hengittäisitkö sinä tämän läpi suodatettua ilmaa autoillessasi.

Tein autoon normaalin huollon. Moottoriöljyn ja suodattimen vaihto. Ilmansuodattimen ja sisäilmansuodattimen vaihto. Sytytystulppien vaihto. Vaihdelaatikkoöljyn vaihto. Muiden nesteiden määrien ja laatujen tarkistus.

Ilmansuodatin - voi voi.

Vaihdelaatikkoöljyn vaihto huohottimen putken kautta. Syy selviää alla olevista kahdesta kuvasta.

Vaihdelaatikko viistoon auton alta kuvattuna, kuvassa tökkeli ehjänä.

Sankariasentajan hitsaama tökkeli katkenneena.

Vaihdelaatikkoöljyn vaihto teetätti töitä. Joku aiempi sankariasentaja oli hitsannut vaihdelaatikon ylätasoproppuun tökkelin, joka lämmittämisestä ja apuaineiden käytöstä huolimatta katkesi avausyrityksessä. Tasoproppu jäi paikalleen...

Jarrukilven loput.

Varsinainen katsastuksessa hylkäämisen syy olisi ollut jarrukilpien puhkiruostuminen. Sankariasentajat rälläköivät uuden kilven väkisin vanhan loppuihin peltiruuveilla kiinni, mutta minä en ole sankariasentaja. Kilven esillesaaminen ja vaihto edellytti takajarrujen ja -napojen iroittamisen.

Ulomman vetonivelen vaihto.

Eturipustus vielä avaamattomana.

Netti on täynnä paskajuttuja helpoista vetonivelten vaihdoista. Toyotan ja Nissanin käyttämä c-sokkaratkaisu pitää eikä luovuta muuta kuin rälläkällä. Ulompaa niveltä et saa irti kovin helposti vetoakselista. Tässä tapauksessa suojuskumi oli rikki mutta nivel ehjä. En halunnut ylivedettävää tai kahdesta kumista koottavaa ratkaisua, vaan kunnon kumin. 

    Kumiasioissa säästäminen muuttaa elämänlaatua huonompaan suuntaan, etenkin nuorten miesten tulisi tämä huomioida tarkoin.

Oikea sähköpeili oli ulkokuorestaan rikki. Ostin peilin halvalla purkaamolta. Kuvassa levitän puupalikalla oviverhoilua uuden peilin asennuksen yhteydessä.

Moottorin pesu on osa huoltoa.

Kuvassa vasemmalla ylhäällä on kaasuläppäkotelo ja oikealla keskellä ilmamassamittari.

Primeran kaasuläppäkotelo oli likainen ja kone kävi heijaten 1500 kierroksen ja 2500 kierroksen välillä, myös rullaten vaihdepäällä ajaessa hetken. Tyhjäkäynti ei lämpimänäkään laskenut alle 1300 kierroksen. Koska auto oli seisonut pitkään akun miinusjohto irroitettuna ja kun vielä lisäksi irroitin kaasuläppäkotelon liittimen puhdistuksen yhteydessä, niin päättelin että läppä on sopeutettava. Tässä autossa se tapahtuu virta-avaimen ja kaasupolkimen avulla. 

    Puhdistin myös ilmamassamittarin, joka sekin oli likainen.

    Kaasuläpän sopeutus vaati kestävyysurheilutaustaa. Ensin moottori lämpimäksi, pyörät suoraan (ojaustehostimen toiminta nostaa kierroksia hieman), valot parkeille ja lämmityslaite, radio ja muut lisävirrat kiinni. Kaasupolkimeen ei saa koskea. Sitten virrat päälle 2 sekuntia, pois 10 sekuntia ja uudelleen. Nyt läppä on oppinut kiinni asennon. Sitten virrat päälle 3 sekunniksi, sitten paina kaasupoljinta nopeasti viisi kertaa pohjaan 5 sekunnin sisällä, odota 7 sekuntia ja paina ja pidä kaasu pohjassa kunnes moottorin vikavalo alkaa vilkkua. Välittömästi kun valo lakkaa vilkkumasta, niin moottori käyntiin, anna tyhjäkäynnin asettua, (noin 900 kierrokseen), anna käydä 20 sekuntia ja kierrätä sitten moottoria kolmasti. Valmis. Varsinaista runkkausta!

Takavalojen lisämaadoitus toteutetaan valaisimen polttimopohjan miinuksesta auton runkoon. Ilman maadoitusta saattaa esiintyä käyntihäiriöitä ja tehottomuutta. Ihan Nissanismia tämäkin.

Pohjapanssarin oikeakin puoli oli rikki. Tein pellistä lisäosan ja ruuvasin kiinni. Tietenkin pesin osat ensin. Panssarin tehtävänä on yrittää suojata moottoria ja se saattaa vaikuttaa käyntilämpötilaan ainakin kylmässä.

LOPUKSI

Nissanismikin on sairaus.

    Autolla on ajettu 212 000 kilometriä. Satukirjan (huoltokirja) mukaan siihen on vaihdettu ilmansuodatin ja tulpat viimeksi vuonna 2017, ajomäärä oli tuolloin 125 897 kilometriä. Moottoriöljyt, luojan kiitos, on sentään vaihdettu vuosien varrella.

    Minulle ei vittuilla, minä näen osista onko niitä vaihdettu, tai ylipäätään onko koko osayksikköä koskaan edes avattu.

    Auto on nyt päivittäiseen ajoon kunnossa. Se kaipaisi edelleen ehostusta tiettyjen kulutusosiensa puolesta, mutta esimerkiksi päästöt ovat täysin lainmukaiset ja alarajoilla. Sisustus on täysin ehjä ja kaikki toimii, myös ilmastointi. Mukana tuli kahdet renkaat, jotka kulutuspintojensa puolesta ovat lailliset, ikänsä puolesta ne voisi vaihtaa.

    Vanhan auton korjaaminen on kallista, koska työ korjaamossa maksaa. Vanhojen osien kanssa tapellessa aikaa kuluu ja vaikeuksia kasaantuu. Jos auton arvo on 500 euroa ja siihen on tulossa 700 euron remontti niin moni valitsee väärin, ostaa kalliimman käytetyn auton tilalle ja saa samat viat kalliimmalla hoidettavaksi.

    Käyttöarvo - mikä se on?

    Kiitokset komentaja Rautonen ja Elovainion Autohuolto konsultaatioista.

    Huoltoliikkeestä on turha kysellä ohjeita ja sitten epäonnistua itse jos ei osaa, pitää vaan viedä reilusti auto korjaamolle arvioitavaksi. 

    Viittitkö vilkaista- ja mikä siinä vois olla- tyyppinen toiminta on rangaistavaa. Asiakkaan roolileikkeihin ei autokorjaamoilla ole aikaa, ellei sitten erityiskorvauksesta sovita erikseen.

   

Uusi sähköauto alkaa vanheta sillä hetkellä kun se otetaan käyttöön. Noin kymmenen vuoden kuluttua alkaa paljastua karu totuus vanhan sähköauton korjaamisesta. Pystyykö kukaan korjaamaan elektroniikkaa halvalla tai edes järkevällä hinnalla? 

    Jo nyt esimerkiksi matkailuautojen asunto-osan lämmityslaitteiden piirikortit maksavat maltaita, entä modernin Teslan ohjausyksiköt? Tai edes sen halvan Volswagen e-Upin? Sähköauton jarrut, renkaat ja alusta vaativat yhtälailla huomiota Suomen surkeaa asvalttia kynnettäessä. Tärinä ja lämmönvaihtelut kuluttavat elektroniikkaa. Tuulilaseja vaihdetaan myös sähköautoihin puhumattakaan akustoista, jotka helposti maksavat kymmenenkin tuhatta.

    Sähköautot yleistyvät tulevaisuudessa, aivan kuten yleistyivät hehkulamppu, kumisaappaat, mikroaaltouuni, kännykkä ja tietokonekin. Apinalauma etsii edelleen isointa banaania ja siitä käydään verinen kamppailu. Mutta on täydellinen utopia 2035 vuoteen mennessä fossiilittomasta liikenteestä. 

    Ilmastonmuutos on tosiasia. Kokonaan toisen keskustelun paikka on, voimmeko sille mitään. Minusta kannattaa yrittää, mutta on turha hypettää jotakin yksittäistä innovaatiota, kuten sähköautoa, jossa toteutuu ikiaikainen markkinamiehen kusetus. Ostamalla sähköauton et tule paremmaksi ihmiseksi, etkä jaa hyvää tippaakaan.

 

Entäpä itse sähkön hinta kuluttajalle? Nellimin kylässä vuonna 1930 Hillin saha tuotti sähköä kyläläisille vesivoimasta. Nyt Kaiken maailman Jasperpääkkösten ja Koijärvihässien toiminnan seurauksena ei ole toivoakaan saada pienvesivoimaan rakennuslupaa. Mitään ei ole opittu 90 vuoden aikana.

    Jos olisin 20 vuotta nuorempi aloittaisin taistelun Nellimin pienvesivoimalasta. Myisin sähkön verkkoyhtiölle ja vähentäisin voimalan huoltokulut. Lopuilla rahoilla ostaisin esimerkiksi talviaurauksen kylän vanhuksille tai jakaisin rahat lapsiperheiden koulukuljetusta varten.

    Pelastetaanko maailma sähköautoilla, kalasta ja päästä- tyyppisellä toiminnalla, metsien suojelemisella vai hyvän kiertämisellä?

 

VIIKOT 31. - 32.

Ma- 7,40 km - 56 min. Myöhäinen iltalenkki autonkorjauksen väsyttämänä.

Ti- Ke- Lepo

To- 10,2 km - 1.16. Polkua.

Pe- 10,1 km - 1.31. Ivalo Mukanperävaarat. Vertikaalista nousua 279 m.

La- Lepo

Su- 7,01 - 42 min. Pitkospuutyömaa turvasaappaissa herkistää.

Yhteensä 34,6 km - 4:26

Ma- Kävelyä Kirsin kanssa 3,57 km - 59 min.

Ti- Lepo

Ke- 12,12 km 1.27. Vaativaa polkua Haapakurussa.

To- La- "Lepoa" Pitkospuutyömaa jatkui.

Su- Kirsin kanssa kävelyä 3,56 - 55 min.

Yhteensä 12.12 km - 1.27.

Välikausi päättyy. 

Mukava jos jaksoit lukea tänne asti. Kommentointi on rikkaus.