8. PÄIVÄ

Takana 452,86 km
Päivän potkut 51,83 km johon juoksuaikaa meni 6:18 tuntia
Päivän kokonaiskesto 9 tuntia

Päivän vierasesine ojassa : muovinen ankkuri (lasten lelu)
Päivän lintu : peippo
Eilinen lintu unohtui; se oli kuovi

mp3 Georg Ots / Älä kiiruhda  Ashford & Simpson / Solid
 
Muuta sekoilua; eilisessä juoksuajassa oli 10 minuuttia liikaa kun unohdin kellon käymään tauolle - tilastomiehille tämä tuottaa tuskaa, minulle ei.

Minulla ei ole huonoja tai hyviä päiviä. On vain päiviä jotka käytän etenemiseen.
Tänään olin jotenkin poissa. En fyysisesti vaan muuten. 
Lapin radio haastatteli heti aamulla suorana puhelimitse kun olin juossut kolme kilometriä. Tämän jälkeen aika pysähtyi. Tuntui kuin olisin vain jatkuvasti huollossa. Menetin osittain ajan tajun ja Kirsi sai huolehtia että muistin juoda ja syödä. 
Kello sensijaan kertoi normaalista etenemisestä. Minä en paljon sitä kelloa katso.
Tällä poissaololla en nyt tarkoita sitä että olisin ollut jotenkin sekaisin tai liikenteelle vaarallinen vaan en vaan ollut läsnä. Ruhjoin konemaisesti eteenpäin.
Aamusta oli selvää että tulee lämmin päivä. Niin tuli vaan ei kuuma. Tiellä oli 30 astetta ja ilmassa 25. On selvää että kun on vielä lumilaikkuja niin maa on kylmää. Sekin aika tulee kun ilmassa on 30 astetta ja tiellä 50. Sitten asvaltti grillaa. 
Foliota ei kuitenkaan enää nytkään käytetty. (ks. päivän 7. teksti)
Hengenveljeni Ari Timonen Iisalmesta kysyi kevättalvella miten käsittelen tätä juoksua suhteessa 6-päivän juoksuun ? Onko hyppy tuntemattomaan kun en ole ylittänyt kuutta päivää juosten ?
Olen vaeltanut useasti parikin viikkoa putkeen yksin. Osaan käsitellä niinsanottua vaellustranssia. Siinä matkanteosta tulee helposti tarkoitus ja itseisarvo. Näin se ei mene minulla.
Otan kehostani irti vain sen minkä katson edesauttavan Hankoon pääsemistä kera tuhannen mailin. Näin joka päivä. Nyt teille pitäisi kuvata paljonko se on. Se on alle puolet siitä mitä ottaisin irti 6-päivän kilpailussa per päivä.
Kehoni on kestänyt ensimmäisen viikon tuulet ja tuiskut. Nyt on lämmön vuoro.
Minulla on alahuuli kipeä juomapullon imemisestä. Jalkani eivät ole kipeät. Siis mies juoksee viikon reilu 400 km ja alahuuli kipeä ? Älkää naurako, näin on.
Pieniä kivistelyjä on. Niitähän ultrajuoksijalla on aina. Radiotoimittaja halusi tietää mitä teen illalla päivän päätteeksi. Kerroin että käyn suihkussa ja syön ja sitten rauhoitun. En venyttele.
Venyttelen kuitenkin sitten kun on vaivaa. Varsinaista pitkää venytyssarjaa en siis suorita. Tarkistan vain ns. pitkät linjat lihaksistosta.
Vasemman jalan tyvessä nivusessa on tuntemuksia aina välillä. Tänään oli kapea piennar ja liikennettä enemmän kun lähestytään Rovaniemeä. Meni välillä heilumiseksi. 
Jalka kuitenkin kestää päivän eikä ole illalla kipeä. Tarvitaan tarkkuutta askelluksessa, oikea nauhoitus ja kenkien sekä pohjallisten kombinaatio. Tarvitaan myös koskisen päässä oleva kokenut juoksutietokone, joka mittaa erilaisia asioita kehossa suhteessa etenemiseen ja sen haaveeseen.
Tarvitaan kärsivällisyyttä. Matkahan on vasta alussa.
Joku kysyi asenteesta ? Joku toinen kysyi tänään Potkuriparkissa kun söimme erinomaista lohisoppaa ja tankkasimme autoon vettä iloisen palvelun meille varta vasten hakemalla vesiletkulla, että eikö ole parempaa tekemistä kuin juokseminen Suomen halki ?
Vastaus on aina sama. Matkani Hankoon tuhannen elämän mailin siivittämänä päättyy vasta sitten kun olen saanut juosta Hankoon. Tai sitten kun rintakehäni, polveni ja kynteni ovat ryömimisestä kohti Hankoa niin verillä että minut korjataan tieltä pois.
Huomiseen. 

Loppuun huumoria :

Eräässä kuvista päivä ei siis ole pulkassa. Se on potkurissa...