Tänään 52,30 km ajassa 6:31 tuntia, koko päivä säätöineen 9:30 tuntia.
Olemme Ahvenkoskella Janoisessa Karhussa, tästä on Jyväskylään 72 km.
Päivän vierasesine ojassa : rakennuksilla käytettävä nitoja
Päivän lintu : käki; ihmettelin hakkuuaukean kelolla keikistelevää ja sitten molopää alkoi kukkua
Kun kirjoitan tätä Janoisen Karhun pihalla olen pala kurkussa. Tomi Latvala, mies Janoisen Karhun tiskin takaa tarjosi meille maksutta rantasaunan ja pihaleirinnän yöksi suljettavalta alueelta. Olivat lukeneet Savon Sanomien juttua että ultrajuoksija tulee ja menee.
Sauna lämmitettiin puilla ja vedet sekä tuore vasta (vihta) olivat valmiina. Kävin kaksi kertaa noin 11 asteisessa järvivedessä. Teki lihaksille todella hyvää.
Tomi pelaa Suomen pyörätuolirugbymaajoukkueessa ja niinpä lupasin että Taksi Pasi Koskinen lahjoittaa hieman joukkueen matkakassaan.
Käykääpä Janoisessa Karhussa kahvilla kun ohi kuljette. Tämän kesäkuun kahvi ei maksa mitään koska paikka täytti 10 vuotta. Paikasta löytyy lisäksi muutakin tarjottavaa tauon ajaksi.
Minun on pakko ollut kääntyä oikealle polulle jossakin elämäni vaiheessa että ansaitsen kaiken tämän hyväsydämisyyden mitä olen matkallani Nuorgamista lähdön jälkeen kohdannut. Mistä näitä ihania ja kiinnostuneita ihmisiä riittää reittini varrelle ?
Useita kertoja tänään tiellä minut on pysäytetty ja oltu kiinnostuneita ja toivotettu hyvää matkaa. Useimmat juttelijoista muistelevat samalla omia maratonkokemuksiaan. Olen voimieni mukaan koettanut tehdä ultrajuoksua tunnetuksi ja moni on lukenut ajatuksiani blogista. Positiivisuus kantaa hedelmää ja leviää - hyvä näin.
---
En muista päivän aluksi juoksemistani 31 kilometristä juuri mitään. Tiedän että olen juossut turvallisesti rekkoja väistellen kapealla 9-tiellä, käynyt huollossa tasaisesti ja puhunut Kirsin kanssa jotakin - tässä kaikki.
Tullessani isompaan ruokahuoltoon kärsin aivosumun lisäksi alkavista hienomotoriikan häiriöistä. Syötyäni sanoin Kirsille että nukun puoli tuntia. Kun Kirsi herätti minut kahville totesin nukkuneeni täysin syvää ja korjaavaa unta koko ajan.
Virkistyin ja maailma selkeni. Jatkoin matkaa. Tienpientareella tuli sitten turpaan vasemman reiden hermokipujen kanssa kunnolla. Taistelin neljä kilometriä kaikilla askelkuvioilla ja poikkesin uudestaan huoltoon.
Olin nukkunut kompressiosukat (polvisukat, jotka hieman puristavat pohjetta) jalassa. Otin ne pois. Venyttelin sisälinjat auki. Nestettä ja energiaa vielä lisää. Jalkaan hieman reittä puristavat puolikkaat trikoot, pitkät trikoot ja lyhyet juoksusukat ja takaisin tielle.
Filosofiani mukaan aina voi toipua. Niin nytkin. Sain juoksun kurinalaiseen kuosiin ja ylsin päivän päätteeksi normaaliin matkavauhtiin kivuttomalla askelluksella.
Kuten tiedätte en luovuta koskaan. Annan vain vähän periksi välillä.
Ihmisille on vaikeaa selittää mielenhallintaa. Voimavarojen suuntaamista etenemiseen. Kykyä keskittää käytettävissä oleva kapasiteetti siihen ja vain siihen mihin haluaa.
Olen joskus esittänyt nuoremmille juoksijoille pohdittavaksi oman väsymyksen tasoa. Oletko niin väsynyt kuin luulet ? Harjoittamaton ihminen lopettaa siinä vaiheessa liikkumisen kun harjoitettu ultrajuoksija liikkuu vielä tuntikausia. Kaikkeen tottuu. On vain muistettava että kukaan ei ole loputon mutta rajoja voi siirtää huomattavasti tavanomaista kauemmas.
On oma valinta kuinka lähelle ristiä uskaltaa mennä.
Jatkamme huomenna kohti Jyväskylää, jonka läpi menemme vasta maanantaina.
Jos Jumala Suo ja kosketus liikkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti