MIELESTÄNI

 

Vuosien 1992 - 2021 välisenä aikana olen juossut 86944 kilometriä. Olen tullut pitkän matkan, jonka aikana olen muuttunut mielestäni valtavasti. Kilometrit ovat kuluttaneet ylpeyden pois ja tuoneet tilalle yrityksen nöyrään läsnäoloon. Minusta olisi ollut täysin järjetöntä juosta pelkästään tuloksia varten kaikki nämä vuodet, joten olen vuodesta 2014 systemaattisesti harjoittanut mieltäni juoksun aikana, kuten myös juoksun ulkopuolella. Alunperin lähdin harjoittamaan mieltäni pelkästään ultrajuoksua varten, mutta sittemmin olen huomannut korostetun läsnäolon tekevän elämästäni huomattavasti laadukkaampaa aiempaan verrattuna.

    Vuoden 2014 jälkeen tutustuin erilaisiin uskontoihin ja filosofisiin suuntauksiin varsin perusteellisesti. Osaksi tämä oli normaalia 50-vuotiaan miehen etsiskelyä eksistentiaalisten kysymysten parissa, mutta halusin tavanomaista enemmän. Meni monta vuotta ennenkuin tajusin, että minulla itselläni on kyky olla yhtä ympäristöni kanssa, kunhan luottaisin itseeni riittävästi.

    Nietzsche on lausunut, että "Jumala on kuollut." Mielestäni Jumala on käsitteenä käytetty loppuun. Monet käyttävät sanaa "Jumala" aivan kuin olisivat täysin varmoja äärettömästä pyhyydestä, joka heitä on koskettanut tai jonka he ovat kieltämässä. Näin toki saattaa olla, mutta vuosien väärinkäyttö synnyttää uskomuksia, väittämiä ja itsekeskeisiä harhoja. Minä puhuisin mieluummin todellisuudesta, olemisesta, jonka pitäisi auttaa minua kokemaan itsensä ylittävää transsendenttistä todellisuutta, ei pelkkää ajatusta tai palvonnan kohdetta, johon uskon.

    Leikitäänpä ajatuksella, että maapallolla olisi vain kasveja ja eläimiä. Sitten ihminen tupsahtaisi tänne ja kysyisi: "Mikä päivä tänään on ja paljonko kello on?" Mitä aika siis on ja mihin luonto sitä tarvitsee? Kun puhumme menneisyydestä, menneestä ajasta, kaivelemme pelkästään muistijälkiämme. Kun suunnittelemme tulevaisuuttamme, on se pelkkä fantasia. Todellisuudessa on vain tämä hetki. Nyt. Ja tässä hetkessä on elettävä.

    Syöpätautini jälkeen tajusin, että elämä on tässä ja nyt. Myöhemmin tajusin ajattomuuden yrittäessäni juosta aikaa vastaan vuosikausia.

    Ultrajuoksussa asetetaan tavotteita pitkälle tulevaisuuteen. Harjoittelu muuttuu helposti pakonomaiseksi tarpeeksi saapua perille, saavuttaa ja onnistua. Tuossa nykyhetken arvostaminen ja läsnäolo unohtuu konemaisessa suorittamisessa. Elämäni matka ei ole enää seikkailua. En huomaa tuoksuja, värejä ja tunnelmia harjoituslenkkieni varrella. Yksinkertaisesti: en ole enää läsnä tässä hetkessä, vaan kaikki palvelee jotakin kilpailutavoitetta.

    Nykyinen ajattelutapani, kuten olen aiemminkin maininnut, liippaa läheltä zen-buddhalaisuuden tapaa kuvata olemassoloa. Harjoitan perinteistä zazenia (meditaatiota istuen) erittäin epäsäännöllisesti, mutta nykyisin lähes kaikki juoksuharjoitukseni sisältävät keskittymisharjoituksia, näitä voisi kuvata juoksumeditaatioksi.

    Aiemmin pyrin hiljentämään mieleni mutta siihen ei ole enää tarvetta. Kykenen olemaan takertumatta mieleen tuleviin asioihin juostessani. Jeesus sanoi: "Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?" Buddha opetti, että kärsimyksen syy löytyy jatkuvasta haluamisesta ja ahnehtimisesta. Lapissa asumalla oppii olemaan huolehtimatta turhasta eikä rauhattomuus auta eteenpäin erämaassa.

    Ihmiset ahdistuvat usein, kun puhun kokonaisvaltaisesta läsnäolosta. Zenmestarit käyttävät hetkestä nimeä satori. Mieli on poissa ja olen täydellisesti läsnä. En siis ole yhtä kuin mieleni. Kulkiessani Kirsin kanssa kesäiltana metsässä kuulen mustarastaan laulun tai veden solinan, edellyttäen että olen läsnä. Jos olen täynnä mieleni kohinaa; ongelmia menneisyydestä tai tulevaisuudesta, en kuule enkä näe mitään. Kokeakseen yhteyttä on luovuttava turhasta.

    Ihmiset voivat huonosti, koska he eivät tee yhtä asiaa kerrallaan loppuun. Heidän huomionsa on toisarvoisissa asioissa, kuten sosiaalisessa mediassa tai virtuaalitodellisuudessa. Eräskin taiteilija hehkutti televisiossa kuinka mahtava facebookin virtuaalimaailma oli, siellä oli kuulemma hänen kaikkien kavereidensa kuvatkin. Hän ei olisi halunnut tulla sieltä pois. Koskahan tämä ressukka oli viimeksi tavannut kaverinsa kasvotusten oikeassa elämässä? Toisaalta kaverien tapaamiseen tarvitaan kavereita, jotka haluavat tavata sinut. Jotka ehtivät tapaamaan sinua, kun pari kertaa vuodessa olet paikkakunnalla...

    Maailmassa ainoa pysyvä asia on kaiken pysymättömyys. Elämässä ja ultrajuoksussa on täysin sairasta asettaa etukäteen itselleen rajoitteita. On uskottava omaan harjoitukseen ja kun kilpailu on kilpailtu, on lopputulos nähtävissä.

    Viimeaikoina olen juossut tavallista vähemmän. Useampikin ihminen on kysynyt minulta, miksi en juokse. Sitten kun juoksen paljon, minulta kysytään enkö tee mitään muuta kuin juoksen tai minulle sanotaan, että oletpa juossut paljon. Koittakaa nyt hyvät ihmiset päättää! Minä tiedän mitä teen, mutta tiedättekö te, mitä minä teen - tai mitä itse teette?

    Zen-mestari Shunryu Suzuki puhui aikanaan paljon oikeasta yrityksestä. Jos ihminen haluaa valaistua, valaistuminen tulee jos on tullakseen. Hyviä tuloksia tulee, jos ne ovat tullakseen. Meillä on kyky sotkeutua harjoitukseen tai saavuttamiseen liittyvään käsitykseen, emmekä voi vapautua siitä. Koko harjoituksesta tulee epäaito, väkinäinen. Jopa koko elämästä tulee epäaito.

    Meillä kaikilla on kyky ykseyteen. Tarkoitan tällä tässä ainutkertaisuutta. Jokainen meistä pystyy saavuttamaan asioita, joita ei yleisesti pidetä mahdollisena. Tämä vaatii itsensä opiskelua. Tämä vaatii turhasta luopumista. Mitään valmista tietä ei ole tasoitettu, vaan jokainen ottakoon itse selvää, omasta mielestään.

    "Ei ole muuta taikaa kuin elämä itse." - Shunryu Suzuki

    Elä tässä ja nyt, sanon minä.

 

VIIKKOJEN 9. -10. HARJOITUKSET

Ma-Lepo

Ti- Kävelyä Kirsin kanssa 4 km - 55 minuuttia.

Ke- Lepo

To- Juoksumatolla 8 km - 42 minuuttia. Kuudes kilometri vauhdilla 14km/h.

Pe-La-Lepoa, rentoutumista, alkoholia ja hyvää ruokaa.

Su- Kirsin kanssa perinteistä hiihtoa 12,72 km - 2.05.

Juoksua 8 km - 42 minuuttia. 

Ma- Kelkkareitin tekoa 820 metriä lumikengillä ja vesurilla 52 min.

        Juoksua 10,01 - 1.01.

Ti-To- Lepoa, mökillä puuhastelua, talvikalastusta.

Pe- 10,25 km - 1.11.

La- 16,59 km - 1.49.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 5,58 km - 1.14.

       10,24 km - 1.05.

Juoksua 47,1 km - 5:08. 

HELMIKUUSSA JUOKSUA "VAIN" 152 km - 18 tuntia ja 56 minuuttia. 

Kuvassa tärkein ihminen kirjoittamiseni taustalta, kirjailija Seppo Saraspää.

MATKALLA MAALIIN

 

 

Elämä on kehittymistä, liikettä ja jatkuvuutta. Jos jää paikalleen odottamaan, mitään tuskin tapahtuu.

   Ne jotka ovat seuranneet tätä blogia vuosikausia, ovat tottuneet siihen, että kun en päivitä blogia viikottain, niin matkustan tai minulla on käynnissä muuta aikaani sataprosenttisesti vaativaa toimintaa. Tämä muu toiminta näkyy suoraan harjoittelussani, joka on viikoilla seitsemän ja kahdeksan laitettu lainausmerkkeihin. Toki kaikki liike on eteenpäin, harjoitusta ja jatkuvuutta, mutta ero tulee määrästä ja intensiteetistä. Toisaalta minun on hyvä olla näinkin välillä - vähän vähemmän juosten. Olenhan tullut jo aika pitkän matkan.

 

Viikolla seitsemän lastasin toisen moottorikelkoistamme, Ski Doo Summit 800 R:n peräkärryyn ja vein sen Rovaniemelle Kelkkapurkaamo Karvolle. Vaihdoin sieltä tilalle Lynx 49 Ranger kelkan. Voin suositella Jaakko Karvon yritystä lämpimästi, jos jossain on asiantuntemusta kelkoista niin siellä on.

Halusin pitkän Summitin tilalle taittoperällä varustetun enemmän työ/retki/yleis tyyppisen kelkan. Ranger on ollut suosittu poro- ja rajamiesten keskuudessa hyvän käsiteltävyytensä sekä etenemiskykynsä vuoksi. Halusin myös pienemmän, 600 kuutioisen moottorin bensiininkulutuksen pienentämiseksi.

    Minun uusi Lynxini on käytetty, vuosimallia 2016 ja paljon ajettu. Siihen tehtiin niin sanottu ennakoiva koneremontti kunnollisilla osilla. Kelkka on säädetty minulle, muun muassa kytkin on täysin erilainen kuin alkuperäisesti. 

   Vaikka ette olisi kelkkailusta kiinnostuneita, lienette kiinnostuneita järkevästä, säästävästä elämäntavastani. Minä en ryntää heti tarpeen tullessa ostamaan uutta, vaan mietin miten voin rahaa säästämällä saavuttaa tavoitteeni. Toistaiseksi olen ollut Lynxiin valtavan tyytyväinen, myös vaikeissa olosuhteissa. 

   Kelkka on meille pohjoisessa arkiväline mökkimatkoihin, talviverkoilla ja kalassa käymiseen tai muuhun eräretkeilyyn liittyvä kulkuneuvo. Meidän etäisyyksillämme on lapsellinen ajatus edes yrittää aina arjessa kulkea lihasvoimin ennenmainittuja matkoja.

Viikolla kahdeksan suuntasin matkailuauton keulan Helsinkiin. Riemukkaiden talvikelien jälkeen pääsin Rastilan tutulle leirintäalueelle. On ihan siinä ja siinä kannattaako meiltä Nellimistä ajaa pariksi päiväksi Helsinkiin. Lennot ja hotellit kustantavat vain hieman enemmän kuin mitä matka matkailuautoillen maksaa.

   Tapasin Helsingissä Käsitekirjojen väkeä, Samin ja Niilon. Allekirjoitin kustannussopimuksen ja painimme reilut neljä tuntia käsikirjoituksen tekstin parissa Samin kanssa, sitten lähdimme lenkille. Kirja ilmestyy syyskuun alussa ja tulee myyntiin kirjaverkkokauppoihin. Julkaisutilaisuudet pidetään Helsingissä ja Ivalossa. Tästä kaikesta lisää sitten kun aika on.

Tätä kirjoittaessani työpöytäni on täynnä papereita alkaen isoisieni sotakantakorteista päätyen käsikirjoitukseeni. Viimeiset viilaukset ovat menossa ja joitakin tarkistuksia ja lisäyksiä romaani vielä vaatii. Saan tai minun on pakko palata jälleen asioihin, joita en enää haluaisi muistella - sensijaan tarinan haluan kertoa.

   Tätä kirjoittaessani tulee entistä enemmän arvoonsa tässä hetkessä läsnäolo tässä maailmantilanteessa. Sosiaalisen median alustoiltani, Facebookista ja Instagramista, löytyy muun muassa video kustannussopimuksen allekirjoittamisen tunnelmista. Sosiaalinen media on kuitenkin vain murto-osa, omanlaisensa palvelija. Rauha oikeaan läsnäoloon syntyy menneisyyden kanssa tasapainossa juuri tätä hetkeä elämällä - tulevasta ei tiedä kukaan, ja siihen yksilö voi kovin vähän omilla valinnoillaan vaikuttaa. 

   Vaikka miten haluaisi varmistua, ei voi olla varma että auttaa kun jättää tankkaamatta Teboililta tai ostaa joditabletteja kaappiin. Me kaikki olemme matkalla maaliin, sitä ennen eletään täysillä.

 

"HARJOITTELUNI" VIIKOILLA 7 - 8. 

Ma- Lepo

Ti- Perinteistä hiihtoa 12,78 - 1.28.

Ke- Juoksumatolla 6,49 km - 47 min. Ennen automatkaa Rovaniemelle.

To- Pe - Lepo

La- Asvalttitiellä 8,02 km - 54 min.

Su- Hiekkatiellä 8,12 km - 53 min.

Yhteensä juoksua 22,6 km - 2:35.

Ma- Oulussa ajomatkan päätteeksi 8,88 km - 59 min.

Ti- Helsingissä ajomatkan päätteeksi 8,08 km - 1.03.

Ke- Helsingissä käsikirjoituspalaverin jälkeen Käsitekirjojen kirjailija Sami Liuhdon kanssa 12,63 km - 1.46. Paljon lunta jokapaikassa.

To- Helsingissä, vaikea sohjo/jääkeli 14,13 - 1.46. Sisältää umpihankea Mustavuorelle.

Pe- Hämeenkyrö mökkitarkistus, umpihankea osin 6,13 km - 46 min.

La- Nivalan Onnin kanssa ennen pitsaa 7,48 km - 46 min.

Su- Lepo, palasin kotiin.

Yhteensä juoksua 57,3 km - 7:05.

Harjoittelu on lainausmerkeissä ja siltä se näyttääkin, mutta minun on hyvä olla välillä näin.

Lynx 49 Ranger 600 E-Tec tupatarkistuksella eräällä morostolla.

Kirsin kanssa mehulla Paksuvuonolla.

Herrat höyryää, kirjailija Sami Liuhto Käsitteeltä ja allekirjoittanut sanan varsinaisessa merkityksessä.

Kaunis yksityiskohta lenkiltä lumisesta Stadista, Puotilan kappeli on tehty vanhasta viljavarastosta.

OIKEAMIELISYYS

 

Suomalaisiin on kateus sisäänrakennettu sekä hyvässä, että pahassa. Parhaimmillaan kateus motivoi yrittämään ja parantamaan omaa tekemistä, huonoimmillaan se myrkyttää ajattelun ja estää eteenpäinmenemistä.

    Pandemian seurauksena on syntynyt entistä sisäsiittoisempaa ajattelua, jolla nyt mediassa pyritään määräämään ihmisen elämänvalintoja. Ruoka, polttoaine ja sähkö ovat kalliita suomalaiseen ostovoimaan suhteutettuina. Yleisenä tulevaisuuden visiona tyrkytetään ilmastotalkoita, joiden seurauksena pienipalkkaisten elämä joidenkin mielestä muuttuu ahdistukseksi.

    Syrjäseudun työtön Pekka ja osapäiväkotisiivooja Pirjo vievät tölkit kierrätykseen Tokmannilta saadussa ilmaisämpärissä kestokassi kainalossa kauppamatkallaan kolmenkymmenen asteen pakkasessa. Kulkuneuvona on tonnin hitsattu Toyota. Pariskunta ostaa tarjoustuotteita ja pudottaa sähkölammitteisen kotinsa lämpötilaa, polttaa puita tarjetakseen. Pariskuntaa ei voi syyttää yrityksen puutteesta.

    Pariskuntaa ei kuitenkaan paljon lohduta hypetys sähköautoista, julkisista liikennevälineistä tai kaupunkiasumisesta. Inflaatio on maalla hiukan alle kuusi prosenttia ja kaupungissa puolitoista. On irvokasta, että mediassa niin sanotut oikeamieliset arvostelevat maalla asumista, puun polttoa tai bensiiniautoilua, kun samaan aikaan eteläsuomen isoista kaupungeista lennetään viidelläkympillä Eurooppaan edestakaisin viikonloppua juhlimaan.

    Suomalaisten varallisuus on alle Euroopan keskitason, Suomen talouskasvu on EU:n hitainta, mutta Suomen ilmastotavoitteet ovat EU:n kireimmät! Sähkön hintaa lämmityskaudella olisi laskettava kompensoimalla päästökaupan voittoja, polttoaineveroa laskettava ja korvaavat rahat siihen kerättävä tietulleina ulkomaisilta rekkayhtiöiltä. Kehitysapua ei kannata kylvää ikuisiin kriisipesäkkeisiin. Keinoja siirtymävaiheen helpotukseen on, halua toteutukseen ei.

    Ruoka Suomessa on kallista teollisuuden ja tukkukaupan katteiden sekä kilpailun puutteen vuoksi. Polttoaineen kalleus on suhteellista. 1985 mediaanipalkka oli 973 euroa ja bensiini maksoi 1,30 euroa litra. Viimevuonna mediaanipalkka oli 3140 euroa ja bensiinin keskihinta 1,92 euroa. Sähkö on kallista Euroopan kaasun hinnan ja kivihiilen riittävyyden pelon seurauksena. Sähkön hintaan Pohjoismaissa vaikuttaa mennyt kuiva kesä ja vesivaje.

    Euroopan turvallisuustilanne on kuitattu meillä tutulla lintukotomeiningillä ja kansan syvien rivien liikehdintää sekä mielenosoituksia vähätellään. Ilmastohysterian vuoksi Suomi on ajanut omavaraisuutensa melko ahtaalle. Turvetuotantoa ollaan ajamassa alas ja ekonomisti Nordealta toivoo tuulista kesää. Uuden ydinvoimalan käyttöönotto takkuaa ja Hanhikivelle suunnitellun seuraavan kanssa sählätään, koska sitä käytännössä ROSATOM yrittää alkaa rakentaa venäläisten rahoilla, ja se on uussuomettuneelle Suomelle kiusallista. 

    Suomeksi sanottuna kriisitilanteessa olemme täydellisessä kusessa niin ruuan, lämmön ja energian, kuin puolustuksenkin suhteen. Terveydenhuollon ja yhteiskunnan johtamisen tason näytti jo Koronapandemia.

    Minä en ole perinteinen setämies enkä pessimisti. Minusta meiltä kuitenkin puuttuu kansallinen yhteenkuuluvuuden tunne. Globaalin digihypetyksen ja pilipalisaation seurauksena meiltä puuttuu oikea oikeamielisyys, toisesta ihmisestä välittämisen kulttuuri. 

    Yritykset joskus ennenvanhaan siirsivät osan voitostaan vaikeina aikoina hyödyttämään omaa paikkakuntaansa. Harvassa ovat sellaiset esimerkit, kuin Keminmaan sähkö- ja vesi, joka jätti joulukuussa 2021 sähkön siirtomaksun perimättä asiakkailtaan karanneiden sähkönhintojen vastaiskuna.

    Minä ansaitsin aikanaan yrittäjänä puolet vähemmän kuin kaksi työntekijääni. Tein valintani puhtaasti saadakseni ultraurheilla ja elää vapaana. Toisena painavana syynä oli työntekijöideni perhetilanne, heillä oli useimpia suita ruokittavana kuin minulla. 

    Muuttaessani Lappiin jätin taakseni maailman, jossa monet entiset kollegani istuvat edelleen pitkää päivää konkurssin partaalla harmaantuen, matkalla kohti ensimmäistä ohitusleikkaustaan. Mutta heillä onkin kauniimmat numerot tilillään kuin minulla koskaan.

    Suomalainen yhteiskunta kehittyy jatkuvasti enemmän siihen suuntaan, että ihminen on pelkkä työtätekevä hyödyke, jonka pitäisi pienestä vuokra-asunnostaan käsin olla yhteiskunnan ratas lähes kuolemaansa asti. Hän ei saisi harrastaa mitään, ei iloita mistään, eikä etenkään olla vapaa omassa elämässään.

    Suomessa on puhuttu perustulosta. Usein siinä keskustelussa väitetään, että perustulo laiskistaa ihmistä. Vie pois työn imun. Kysynkin, että minkä helvetin imun. Jo 1800-luvulla pohdittiin eräänlaista perustuloa, onko yksilöllä oikeus saada elantonsa maasta. Jo silloin puhuttiin tasa-arvosta, mikä ei minusta koskaan toteudu.

    Oikeamielisyys on minusta sitä, että ihminen itse valitsee elämänsä suunnan, asuinpaikan ja aktiviteettinsa. Yhteiskunnan tehtävänä ei ole taata kaikille samoja mahdollisuuksia paitsi turvallisuuden ja terveydenhoidon suhteen. Mielenterveysongelmat ja näköalattomuus omassa elämässä johtuvat varsin usein mielekkään tekemisen puutteesta. Pärjätäkseen on epämukavuutta siedettävä.

    Pitäisikö heikommat sitten jättää pulaan. Ei toki, mutta mahdollisuuksia ei voi antaa loputtomasti. Johonkin pitää piirtää raja, joka on kaikkien tiedossa. On sitten jokaisen oma valinta meneekö tuon rajan yli. Yksi hyvä raja on oikeamielisyys.

    Demokratia - Rauha - Vapaus

    

 

VIIKKO 5.

Ma- Poluilla -29 asteen pakkanen 5,43 km - 39 min.

        Juoksumatolla 10,54 - 58 min.

Ti- Kylällä -27 pakkasta 6,01 km - 38 min.

Ke- To- Lepo

Pe- Perinteisen hiihtoa 13,02 km - 1.27.

      Juoksumatolla heti hiihdon jälkeen 5,49 km - 35 min.

La- Perinteisen hiihtoa Kirsin kanssa 13,02 km - 2.13.

Su- Perinteistä hiihtoa 15,57 km - 1.37.

      Heti hiihdon päälle juoksua tiellä 8,09 km - 50 min.

Juoksua 35,56 km - Hiihtoa 41,6 km - yhteensä 9 tuntia ja 1 min

 

VIIKKO 6.

Ma- Lepo

Ti- Siikajärventiellä perustaa 10,07 km - 1.01.

Ke- Tiellä ja jäällä moottorikelkkauralla 11,51 km - 1.14. Voimaharjoitus.

       Kävelyä Kirsin kanssa 4,18 km - 56 min.

To- Tiellä 10, 04 km - 1.04.

Pe- Perinteistä hiihtoa 20,28 km - 2.10.

      Heti hiihdon jälkeen juoksua 5,21 km - 37 min. Lumisade jatkui.

La- Kirsin kanssa lumikenkäilyä umpihangessa, joki- ja järvenjäällä 8,35 km - 2.41.

Su- Lepo. Selkä kipeä, mutta olisin levännyt jokatapauksessa. Aamulla -30 pakkasta. 

Juoksua 36,8 km - hiihtoa 20,28 km - lumikengillä ja kävellen - 12,53 km - yhteensä 9 tuntia ja 11 minuuttia.

 

TAMMIKUUSSA

Juoksua 197,29 km - Kaikki liikunta 34 tuntia ja 259,50 kilometriä.

Tammikuussa sain kolmannen koronarokotteen ja tiedon hallikilpailun siirtämisestä vuoteen 2023. Pudotin liikuntamäärää ja tämän alemmas sitä en voi pudottaa, mikäli aion kilpailla heinäkuun alussa kuuden päivän juoksussa.

Huhti-, touko- sekä kesäkuun harjoittelun tulisi muodostua juoksupainotteiseksi mikäli päätän yrittää yli 600 kilometrin tulosta Kauhajoella. Tunnen itseni hiukan vanhaksi ja väsyneeksi. On hiukan "taas" olotila, mutta tunnen itseni: se on ohimenevää. 

Syksyllä 2022 on suunnitteilla juoksureissu Norjan vuorille, mikä oikeastaan motivoi minua enemmän säilyttämään ja edelleenkehittämään vuonna 2021 saavutettua mainiota juoksurutiinia. 

      

ELÄVÄÄ

 

Tätä kirjoittaessani pakkanen naukuu kilpaa auringon kanssa kolmeakymmentä ja lapintiainen hakkaa raivoisasti talimakkaraa työpöytäni edessä olevan ikkunan takana hongassa. Lintulaudan alta jokirantaan juovattelee jäniksen polku. Kirsi ripusti kaalia roikkumaan mutta jänis ei innostu, sensijaan se kaivaa lumen alta auringonkukansiemeniä ja vuolee rannan ryssänmaalta männynkuorta henkensä pitimiksi.

---

Syvä pettymys perutun hallikilpailun vuoksi alkaa olla käsitelty. Ultrajuoksun suhteen olen pudonnut tyypilliseen välitilaan. Kilometrien vähentyessä menneistä vuosista muistuttavat esiinnousevat kivut eri puolilla kehoa. Sinänsä hauska yksityiskohta: jalkani tulevat levosta kipeäksi - yleensä se on kai toisinpäin vai onko? En enää muista. Liian alas en liikuntamäärää voi päästää, eikä siihen ole haluakaan. Varsinainen harjoittelu on kuitenkin tauolla nyt.

    Endurance 24 tunnin hallijuoksu peruttiin kiristyneiden koronamääräysten takia juuri ennenkuin keskustelu koronarajoitusten täydellisestä purkamisesta alkoi. Valtiosääntöoikeuden dosentti Pauli Rautiainen muiden oikeusoppineiden ohella on peräänkuuluttanut avointa tietoperustaa. STM - THL välillä on kummallisia kiemuroita ja on oletettu olevan jonkinlaista ohjailua kulissien takana. (Sosiaali- ja terveysministeriö - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.) On olemassa jokin merkillinen riskipistemalli mihin määräysten kiristäminen perustuu. Tälle mallille ei näytä Suomessa olevan kykyä tuottaa avointa tietoperustaa toisin kuten esimerkiksi Saksassa. 

---

Olen äärimmäisen huolissani kehityksestä, jolla asetuksella ohitetaan laki, myös perustuslaki. Ei voi olla minkään poliittisen suuntauksen etu, että Suomea väkisin pidetään kiinni. Vaikka kuinka Suomea yritetään demokratian keinoin viedä sosialismiin, ei sekään anna oikeutta tuhota ravintola- ja kulttuurialaa kokoontumisrajoituksilla tai elinkeinovapauden täydellisellä estämisellä.

---

Minut on rokotettu kolmasti ja missään tapauksessa en neljättä piikkiä ota. Raja on minunkin elimistölläni. Tästä on nyt päästävä jatkamaan eteenpäin normaalisti, ja ehdottomasti luokiteltava korona normaaliksi sairaudeksi.

---

Edelläkirjoitettua saattaa joku pitää populismina, mutta todellista populismia on sulkea yhteiskunta ja vaatia, että kaikilla sen jäsenillä asiat ovat yhtä huonosti. Vapaus päättää menemisistään ja tavasta elää on ohittamaton.

 

Talviolympialaiset Kiinassa ovat nostaneet esiin ihmisoikeuskysymykset. Suomalainen ja sitkeä väite, että urheilussa ei olisi politiikkaa, on lapsellinen. Kautta aikain on kiistelty eriväristen urheiluliittojen välillä kuka Suomea saa tai voi edustaa. Huippu-urheiluun on satsattu paljon viimeaikoina ja vastineeksi on saatu vähän mitalleja. Kunnianhimon puute ja etenkin se, että satsattu raha ei kohdennu urheilijoiden hyväksi, ei ainakaan lisää mitalien määrää. 

    Turha nillittää, että olemme pieni kansakunta ja meillä on vähän urheilevaa massaa. Karu totuus on, että osa meistä tykkää maata ja syödä liikkumatta lainkaan. Kun nuoren urheilijan perusliikuntatausta on liian kapea ja vähäinen, ei hänestä voi kehittyä huippu-urheilijaa. Ei missään lajissa.

---

Liikunnan merkitys mielenterveyden ylläpitämisessä on kiistaton. Illuusio, että minä en tee muuta kuin juoksen ei pidä paikkaansa, mutta minunkin on liikuttava pysyäkseni järjissäni. Liikkuminen ei tarkoita aina minun(kaan) tapauksessani 30 kilometrin päivittäistä juoksuannosta, vaan vaikkapa tunnin kävely Kirsin kanssa riittää mainiosti ylläpitämään vireyttä niin mielen kuin kehonkin osalta.

 

Monipuolisen liikunnan harrastaminen tukee myös moottorilajeja. Moottorikelkkailu, mönkijällä ajo tai moottoripyöräily sujuvat parempikuntoisena huomattavan paljon enemmän nautittavammin, kuin pelkkää massaa satulassa konevoimin edestakaisin hytkyttämällä.

 

Ahkion kunnostuksessa pääsin maaliin. Käsillä tekeminen ja suunnittelu pitävät yhtälailla vireyttä yllä. Loijakka on käytössä koeteltu ja toimivaksi todettu. Jossain vaiheessa siihen täytyy rakentaa puolikuomu, jotta matkustusmukavuus paranee.

 

    Moottorikelkka-ahkion lisäksi minulla on perinteinen puinen parireki, jossa 2 - 3 ihmistä matkustaa erämaahan kelin salliessa mukavasti tavaroineen. Nämä välineet ovat osa räätälöityä eräopastusvälineistöani. Kykenen tällä Nellimin seudulla organisoimaan tilauksesta erilaisia ulkoaktiviteetteja kiinostuksen mukaan. Talvikalastus, hiihto- ja lumikenkäily sekä kaikki muu luontoliikunta ympäri vuoden. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä. Osoite löytyy tämän blogin sivupalkista. 

---

Olen vuosien varrella tässä blogissa kirjoittanut varsin avoimesti kokemuksiani matkan varrelta. Minä olen edelleen äärimmäisen vaikea ihminen itselleni - osittain. Pystyäkseni kirjoittamaan julkaisukelpoista tekstiä tai ylittääkseni itseni ultrissa on oltava rosoista pintaa mihin tarttua. Toisaalta kirjoittaminen kuin yhtälailla ultrajuoksukin vaatii nöyrää asennetta ja irtipääsyä oman navan tuijottamisesta.

    Minulla on aikaa pari vuotta kuusikymppisiin, mutta tavoite on joka päivä olla muuttumatta samanlaiseksi kuin osa ihmisistä muuttuu jo nuorempana - elottomaksi.

 

 

VIIKOT 3. - 4.

Ma- Lepo

Ti- Matolla 11 km - 1.07. Pyramidiharjoitus vaihteluksi.

Ke- 16,50 km - 1.53. Virtaniemeen.

To- Lepo

Pe- Hiihtoa vaaroille latusuksilla ilman latua latupohjilla 12,16 km - 1.41

       Heti hiihdon päälle hölkkää 5,73 km - 38 minuuttia.

La- Lepo

Su- Matolla 5,05 km - 35 min. Hirveä vitutus ja motivaatiopula.

Juoksua 38,3 km - 4:15.

Ma- Tiellä 10,21 km - 1.06.

Ti- "Lepo" Mökillä saatanalliset lumityöt ja muuta äheltämistä.

Ke- Umpi- kantohanki 6,25 km - 1.31. Metsäsukset.

To- Lepo

Pe- 8,17 km - 1.01. Kylällä.

La- tiellä 15,61 km - 1.45.

Su- Kävelyä 2,62 km - 34 min. Järkyttävän kylmä tunne iholla vaikka "vain" - 24 C, kosteus.

Juoksua 33,9 km - 3:54. 

 

KOTONA OMASSA PÄÄSSÄ

 

"Kotiin olisi löydettävä takaisin."

Noin ajattelin yläkuvassa moottorikelkan päällä. Kuvasta puuttuu tunnelma ja äänet, kamera kadotti lumisateen ja tuulen huminaa ette kuule. Matkalla järvillä ei nähnyt eteensä kuin kolmekymmentä metriä. Lapin lumisade, kaikkialla valopiirissä valkoista, valopiirin ulkopuolella mustaa ja sinisiä varjoja.

    Löysin kotiin. Ystäväni ja mentorini Seppo Saraspää on sanonut, että missä tahansa voi asua mutta vain Inarissa voi elää. Allekirjoitan tuon. Inarin Lapin rauha, mistä tahansa tänne palaankaan koen aina saman tunteen: kotona, perillä.

 

    Tällä kertaa en tullut kaukaa, ihan tuosta lähierämaasta mökiltä. Hiihdin tänään sunnuntaina reilun puolitoistatuntisen metsäsuksilla osittain umpiseen, saunoin, kävin avannossa kolme kertaa ja huokaisin. Kävin kokoamassa ajatuksiani. Helmikuun lopussa piti kilpailla Espoossa 24-tunnin hallikilpailussa, mutta kilpailu siirrettiin koronatilanteen vuoksi jo toisena vuonna peräkkäin seuraavaan vuoteen. 

    Hyvän harjoittelujakson jälkeen ensireaktio oli valtava pettymys ja turhautuminen hukkaanheitetystä työstä. Toinen reaktio oli viha. Ultrajuoksu ei ole minulle mitään hassunhauskaa puuhastelua, vaan minulta on jälleen viety mahdollisuus syvään, henkilökohtaiseen kokemukseen. Kokemukseen, joka on tulosta 30 vuoden aikana realisoituneesta elämäntavasta ja vaivannäöstä - harjoittelemisesta. Kolmas reaktio oli tyhjyys.

    Se siitä sitten taas. Tällähetkellä ultrajuoksun kaavamainen ja monotoninen harjoittelu ei kiinnosta paskaakaan. Sensijaan vapaa juokseminen kylläkin. Juoksin perjantaina Inarijärven jäällä Peiliniemen ohi Lusmasaaren yli ja takaisin pari tuntia. Vaihtelu virkistää ja nämä "seikkailujuoksut" ovat aina yhtä antoisia, etenkin henkisesti.

    Torstaina juoksin Nellimin päätiellä kohti Ivaloa kolme ja puoli tuntia vastatuuleen. Kirsi poimi minut kyytiin. Olisin juossut Ivaloon asti mutta Kirsin työpäivä päättyi aikaisemmin. Kolmekymppiäkin riitti mainiosti.

    Maanantaina käytiin kolmannella koronapiikillä Kirsin kanssa. Vähäistä käsivarren kipua, päänsärkyä ja vatsaoireita. Tiistain ja keskiviikon pidin lepoa varmuuden vuoksi.

    

        Ahkioprojekti alkaa olla asennusta vailla valmis. Vanhaan suomen armeijan lasikuituahkioon olen uusinut pohjajäykisteet ja laminoinut lasikuitumattoa niiden päälle. Ahkion pienemmät reiät ja pahimmat vauriot korjasin lasikuitukitillä, siloitin hiukan pintaa muovikitillä, hioin ja maalasin Topcoatilla koko pulkan. Uusi aisa, kulutusmuovit pohjaan, irrotettavat istuimet, tuulilasi ja muuta pientä on vielä asentamatta. Kyseessä on metrin leveä ja pari pitkä, moottorikelkan perään tarkoitettu kuljetusväline. Tähän mennessä olen poistanut ahkiosta alkuperäiset sukset, isäni siihen rakentaman rautakehikon polttopuunajoa varten ja isäni hitsaaman aisan. Ahkion paino on pudonnut yli viisikymmentä kiloa! Tämän reilu kuusi millimetriä vahvasta lasikuidusta valmistetun ahkion restaurointi kannattaa, uusi vastaava maksaa kahdeksansataa euroa, puhumattakaan historiasta.

    Ei tämä koronarajoitettu elämä ahdistumalla parane. Atlantin rannalle ehtinee vielä joskus tulevaisuudessa. Kotona on mukavaa, varsinkin kun on kotona omassa päässään.

VIIKKO 2.

Ma- Kävelyä Kirsin kanssa 3,23 km - 43 min. Koronarokotus numero kolme.

Ti - Ke - Lepo

To- 30,20 km - 3.26. Jäinen asvaltti, vastatuuli ja juoksuliivit.

Pe- 15,27 km - 1.58. Inarijärven jäällä.

La- "Lepo" mökillä. Lumitöitä, lämmitystä ja puuceen huolto.

Su- Eräsuksilla osittain umpihankeen 7,38 km - 1.30.

Juoksua 45,4 km - 5:24.

 

Blogini internetversiossa tässä kohtaa on Shousen biisi Love Tonight David Guettan Remixinä. Löydät biisin myös avoimelta Spotifyn Ultrarunning list- soittolistaltani. jossa on muutakin ja epämukavaa myös.

Pitäkää toisistanne huolta.

 

VANHEMMAN TEURAAN AJATUKSIA MOTIVAATIOSTA

 

Lapin kaamoksessa ärsykkeiden määrä on minimissä ja ihminen alkaa helposti käpertymään itseensä. Lapissa asuja torjuu tämän lähtemällä ulos liikkeelle. Hiihtämään, pilkille, tulille tai muuten kylille tapaamaan ihmisiä. Eteläsuomalaisten keskuudessa puhutaan usein kaamosmasennuksesta, mutta oikein oivallettuna sinisen hehkun aika on varsin terapeuttista aikaa. 

    Lappi ja sen erämaat tarjoavat mahdollisuuden puhdistaa itsestään turhaa kuonaa. Eteläisen Suomen kiireisessä keinovalossa sutivien kovalevy kapaa puhdistusta rauhoittuen, mutta Lapissa asuva taas voi joutua kamppailemaan aivan toisenlaisten asioiden kanssa polaariyön aikaan. 

    Tammi- ja Helmikuussa talvi kiristää otettaan ja usein on todella kylmä. Kun ilmavirtaus on oikea niin - 20 asteen pakkanen tuntuu - 30 asteelta. Tämä yhdistettynä alle neljän tunnin valoisaan aikaan kysyy ultrajuoksua harjoittelevalta mielikuvitusta. Juoksumattoharjoittelu pelastaa, mutta todella pitkien 30 - 40 kilometrin lenkkien tekeminen sisällä voi olla henkisesti puuduttavaa. Minä kuuntelen musiikkia tai katson tietokoneen erillisen näytön kautta dokumentteja tai Areenan suoria lähetyksiä. Sisällä juokseminen myös kokemukseni mukaan väsyttää enemmän, kyse lienee hapensaannista. Hyviä puolia taas ovat lämpö ja pitävä alusta.

    Todella kylmällä ilmalla normaali ulkoaktivitetti alkaa haastamaan. Talviverkoilla ei ole kivaa kun mittari hipoo - 30 astetta, eikä hiihtokaan tuolloin ole herkkua. Minä olen ratkaissut asian käymällä usein kävelemässä reilun tunnin Kirsin kanssa ja juoksemalla päälle hitaasti puolitoistatuntia. Näin harjoituksen kokonaisaika on riittävä ja mieli on kirkkaampi kuin väkisin liian pitkää jyystämällä. Tässä samalla tulee hoidettua tuoreempana säilyminen tuleviin ultrakilpailuihin, joihin usein on järkevämpää harjoitella liian vähän kuin liian paljon. Luonnollisesti edelläkerrottu ei koske harrastuksensa alussa olevia juoksijoita, on aika jolloin kilometrejä on saatava alle.

    Urheilijan motivaatiosta on tehty viimeisinä vuosina useita mielenkiintoisia väitöskirjoja ja tutkimuksia. Nuorempana motivaatio on helppo löytää tulosten paranemisen kautta mutta vanhenpana astuvat esiin muut syyt. Moni ei luovu urheilusta sen rakentaman hyvän päivärytmin vuoksi, eikä liikkumatta vanhemman teuraan jaksaminen ainakaan parane.

    Vanhemmiten motivaation perimmäisiä syitä esimerkiksi kilpailemiseen on syytä tutkiskella itsessään. Kenelle urheilen ja voisinko jo olla itselleni hiukan armollisempi, ovat hyviä kysymyksiä. Usein vanheneva kestävyysurheilija on sokeutunut täysin omalle suorituskyvylleen ja etenkin vammojen tai sairauksien jälkeen palaaminen oman lajin pariin tehdään aivan liian kovalla teholla ja syntyy pelkkää negatiivista kierrettä.

    Jos itse peruslajin tulokset eivät enää parane voi motivaatiota löytää edelleen lajin harrastamisen kautta tapahtuvasta henkisestä kasvusta. Voi etsiä uusia tapoja haastaa itseään: ultrajuoksija voi esimerkiksi juosta erikoisissa paikoissa tai olosuhteissa. Todellisessa ultrajuoksussa tosin toivoa on pitkälle yli kuudenkymmenen ikävuoden, jos terveys kestää. Monipäiväjuoksuissa tulokset paranevat kokemuksen kautta ja tuhannen mailin kilpailuissa sitkeä hitaus palkitaan.

    Motivaation kanssa on syytä olla hereillä, jotta ei addiktoidu pelkäksi suorittajaksi. Normaalissa kiertokulussa huippu-urheilija motivoituu uransa alussa tuloksista ja voittamisesta, myöhemmin taloudellisten realiteettien kautta tai jopa persoonansa kehittämisen kautta. Viimeksimainitussa ollaan jo harmaalla aluella. Jos on profiloitunut liiaksi ultrajuoksijaksi ja lopettaa voi kadottaa itsensä. Olen monesti kirjoittanut, että juoksulle ei saa antaa itseään kokonaan.

    Minun tapauksessani henkinen kasvu näkyy armollisuutena itselleni. Kuluneella viikolla oli tavoitteena 92 kilometriä mutta tyydyin lukuun 69,6. Ylimääräinen heikko olo keskiviikkona, koko viikon jatkuneet - 30 asteen pakkaset pakottivat nöyrtymään. Etenkin kun juuri tänään sunnuntaina vastasin kysymykseen: Onko pakko jos ei taho, juoksumatolla 15 kilometrin kohdalla - ei ole. Eikä siitä ole oikein näillä kilometreillä enää hyötyäkään. Nimittäin väkisin vetämisestä.

    Kaamos on hyvää aikaa askarteluun, jos juoksu- tai hiihto-olosuhteet tökkivät. Itselläni on juuri nyt työn alla vanhan armeijan lasikuituahkion saneeraus. 7 millimetriä vahvaa pulkkaa kannattaa vielä kunnostaa. Kirsin nappaamassa kuvassa alla verstaalla on käynnissä pohjajäykisteiden uusinta. Ruiskumaalauksessa käytettävä naamari on todella tarpeen pöly- ja kemikaalikatkujen torjumiseksi. Askartelu vie ajatukset pois juoksusta ja antaa toisenlaisia onnistumisen kokemuksia.

    Hyvä motivaatio ultrajuoksuun syntyy minun kohdallani sisimmässäni olevaa paloa vaalimalla. Tarkka kuormituksen säätö mahdollistaa onnistuessaan vuoden 2022 kaksi ultrakilpailua ja Norjan vuoret.

 

VIIKKO 1.

Ma- Matolla 5,55 km - 40 min.

Ti- 6,66 km - 46 min. Järkyttävän kylmä.

Ke- Kävely Kirsin kanssa 4,44 km - 1.03. Ei harjoitusta, huono olo kehossa.

To- Matolla 11,10 km - 1.10. Tunnustellen, ok.

Pe- Matolla hiukan kovempaa 20,62 km - 2.12.

La- Kirsin kanssa kävelyä 5,96 km - 1.14. Viima. Päälle lumi urilla ja umpihangessa 10,49 - 1.20.

Su- Matolla 15,18 km - 1.41. Mieli ei oikein mukana, joten tyydyin tähän.

Yhteensä 69,6 km - 9:31

Heikko viikko, mutta näitäkin tulee.

 

KUVISSA KAAMOKSEN VÄREJÄ

PILKKITULET

KALANSAVUSTUSTA KOTIKODALLA

ILLUUSIOITA

 

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA LUKIJAT!

 

Aloitin harjoituspäiväkirjan pidon 6.4.1992. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta järjestelmällistä juoksemista, järjestelmällisen juoksemisen ylösmerkitsemistä keltaisiin almanakkoihin, jotka on päällystetty kontaktimuovilla. Niiden kansissa vuodesta 2008 on lukenut jokin tunnusomainen ajatus kuluvalle vuodelle.  

    Matkalla edelleen.

    Noin kirjoitin uuden kanteen. Matka jatkuu eikä päämäärää näy.

    Todellisuudessa menneet juoksuvuoteni ovat olleet enemmän tai vähemmän järjestelmällisiä. Elää sitkeä illuusio, että elämäni on pelkkää juoksemista ja että juokseminen olisi tärkein asia elämässäni. Usein noin sanovat ne, jotka eivät itse tiedä minne ovat menossa omassa elämässään. Minä taasen tiedän tasan tarkaan minne olen menossa elämässäni: En minnekään.

    Lähes mahdotonta on kuvata kulttuurishokkia, jonka koen joka kerta kun palaan Talvituvalta kotiin Nellimiin. Vaihdoimme Kirsin kanssa vuoden erämaassa sähköttömässä mökissä, jonne ei pääse autolla talvella ja kesälläkin matka on hieman kivinen. Hiihdimme, kävimme pilkillä moottorikelkoilla hieman kauempana sijaitsevalla salaisella järvellä, saunoimme ja kävin avannossa - sanalla sanoen vietimme hidasta elämää.

    Lämmitys hoituu puulla, on aggregaatti ja muutama akkuvalo. Virtavesi ja kaivo. Kaasukeitin ja kaasujääkaappi. Puuliesi ja kamina. Vesi tulee mökistä ulos kunhan sen kantaa sisään ensin ämpärillä. On patteriradio. Jatkuva luonto-ohjelma on kun katsoo ikkunasta ulos tai istuu tulilla. Kännykkä kuuluu huonosti, myös Venäjän verkossa ehkä joskus, internet on kahden ja puolen kilometrin päässä vaaran puolessavälissä.

    Rauhaa. Tilaa ajatuksille. Turha on poissa.

    Kotiin ajoimme viisitoista kilometriä moottorikelkoilla pimeässä. Joimme glögiä puolessavälissä termospullosta. Pakkanen naukui 25 miinukseen. Kaikki oli huurteessa, teeriä ja riekkoja pölähteli valoihin lumikiepeistä. Valkoista. Risureittejä vetisillä järvillä. Poroja. Vaarojen rinteitä ja metsäautotietä. Lopulta kylän valojen hento kajo. Koti.

    Kolmeen päivään en muistanut olevani ultrajuoksija. Mikään juoksuun liittyvä ei edes etäisestikään käynyt mielessäni.

    Purin tavarat pulkasta pois pihavaloissa, ajoin kelkan katokseen Kirsin kelkan viereen ja tulin sisälle takakuistilta ohi juoksumaton. Haalaria riisuessani jossain soi Sandstorm, Kirsi oli avannut television. Olimme hiihtäneet, saunoneet ja syöneet mökillä juuri ennen lähtöä. Istuin kahvipöytään, ruudussa nuoret voimistelivat elektronisen tanssimusiikin tahtiin eriväriset alushousut vilkkuen. Tunnelma ohjelmassa pökkelöi kuten koulun joulunäytelmässä, paitsi että joulunäytelmässä eivät alushousut vilkkuneet. Kännykän olin laittanut laturiin, se piipitti erinäisiä viestejä ja päivityksiä, urheilukelloon tuli päivitys. Kodin sähkövalot häikäisivät, ilma sisällä tuntui kuivalta.

    Tein takkaan ja leivinuuniin tulet, istuin sohvalle turhuuksien ympäröimäksi. Televisio, tietokone, tulostin, modeemi, tupakeittiön tasolla mikrouuni, kahvinkeitin ja vedenkeitin. Mökillä on kolme pannua: vesipannu, kahvipannu ja nokipannu ulos. Pöydällä palaa kynttilä. Ulkona myrskylyhdyt, joihin lisään silloin tällöin lamppuöljyä.

    Ennen lähtöä erämaahan olin tehnyt päivityksen sosiaaliseen mediaan, toivottanut seuraajilleni uutta vuotta. Kertonut, että taakse jäi 610 tuntia harjoittelua ja 4610 kilometriä juoksua. Todellisuudessa harjoittelua ja liikuntaa kertyi varmaan toistatuhatta tuntia, milloin moottorisaha kädessä, milloin lumilapio, milloin sienikori tai marjanpoimuri, onki, airot tai puunkantoteline. Hiekkalapio. Mitattuja kilometrejä, joihin sisältyy kävely ja hiihto sekä pyöräily, kertyi viitisen tuhatta. Ja kaikki muu siihen päälle, ruohonleikkuukin, saatana.

    Kirjoitan toista kirjaani, luen, elän hidasta elämää. Seuraan luontoa. Kalastan, myös talvella. Tapaan ihmisiä. Ajattelen.

    Lepään. Väsyn.

    Askartelen, nikkaroin.  Korjaan, myös koneita.

    Juon viiniä ja viskiä. Nykyisin myös giniä. Syön hyvin, leivon ja laitan ruokaa. Siivoan.

    Olen läsnä elämässäni.

    Palkkatyöni olen toistaiseksi tehnyt.

    Minähän vaan juoksen.

    Edellisessä blogipäivityksessäni vastasin kohtuullisen karusti kysymykseen Miksi juoksen. Sekä siihen Miksi en juoksisi- kysymykseen.

    Tulossa on jatkoa hieman, erittäin paljon, syvällisemmin. Mitä juoksu oikeasti minulle merkitsee. Olen lukuisia kertoja kertonut sitä teille mutta kertomisen kulma muuttuu, koska liikun juostessani. Mieleni liikkuu.

    Mutta totisesti, minä en pelkästään juokse, eikä juokseminen ole minun elämäni tärkein asia. Sensijaan juoksu ja etenkin ultrajuoksu on intohimo, elämäntapa ja kokemisen väline.

 

VIIKKO 52.

Ma- Matolla 40,10 km - 4.46.

Ti- Matolla 21,10 km - 2.17. Pakkasta yli kolmekymmentä edelleen ulkona.

Ke- Siikajärventie - Nellimintie 21,15 km - 2.23.

To- Umpihankea metsäsuksilla 3,14 km - 47 min.

Pe- Metsähiihtoa ja umpihankea osin eilisillä urilla 3,12 km - 43 min.

La- Lepo

Su- Kirsin kanssa metsäsuksilla 3,91 km - 1.03. - 20 celsiusta.

       Illalla matolla 10,09 km - 1.07. Tästä pätkiä 4.35 min/km vauhdilla.

Juoksua 92,39 km - 10:33

Hyvä viikko, itseä säästäen.

 

JOULUKUUSSA: 322,21 km - 43:24.

VUOSI 2021: 4610, 32 km - 610 tuntia.

VUODET: 1992 - 2021 yhteensä 86 944 kilometriä juoksua.

Keskiarvo 2998 km vuodessa.

Ei edes kymppiä päivässä, mutta lähdetäänpä vetämään!