21.

Juostessani tänä juhannusaattona kevyttä 15 km lenkkiä Julkujärven maastoissa riipaisevat muistot tunkivat väkisinkin esiin. On kulunut 21 vuotta siitä juhannusaatosta kun astuin ulos syöpäosaston ovesta. Osastonhoitaja toivotti hyvää juhannusta ja muistutti minua vaatimastaan lupauksesta että en palaa takaisin.
Terveeksi tulemiseen tarvitsin hyvää hoitoa, uskoa tulevaisuuteen ja hieman onnea. Eittämättä suurta hyötyä oli kestävyysjuoksusta peräisin olevasta fyysisestä kunnosta mikä mahdollisti rankkojen hoitojen kestämisen.
Juostessani kapealla teknisellä polulla muistelin aikaa kun kuntoutin itseäni sairauden jälkeen näissä samoissa maisemissa. Vauhti ja päämäärät olivat silloin melkoisen paljon vaatimattomampia kuin nyt. Tarkoitus silloin oli vain jatkaa juoksuharrastusta kuten ennen sairastumista. Ei ollut edes kalpeaa aavistusta ultrajuoksusta ja mihin se minut tulisi viemään.
Sairastamisen lopputuloksena opin vain yhden uuden asian. Vaikka sinusta kirurgi leikkaisi jotakin pois lopullisesti tai vaikka sinulle sanottaisiin että olet 85 prosentin todennäköisyydellä hengissä kymmenen vuoden päästä niin et voi mitään muuta kuin yrittää. Jos et yritä et varmuudella tiedä pystytkö.
Ainoastaan yrittämällä saatat saavuttaa henkisen eheyden. Saatat ymmärtää että jos olet vajonnut alemmas kuin koskaan on se vain hyväksyttävä ja ponnistettava siltä tasolta eteenpäin mikä on annettu. 
Tässä ei siis lukenut että olisi ponnistettava ylöspäin. Se on eri asia. Mieluummin olen matkalla eteenpäin. Mitä suuremmiksi haaveet kasvavat sitä vähemmän kilpailu muita ja koko maailmaa vastaan kiinnostaa.
Jäljelle jää siis vain matka ja sinä itse. Lupausta takaisinpalaamattomuudesta en voi yksin pitää. Meni lähes 20 vuotta enemmän tai vähemmän matkaa tehdessä ennenkuin ymmärsin että koko ajan vieressäni on kuljettu. Mitään muuta ei ole vaadittu paitsi uskoa. Lopulta tajusin että uskoa on ollut kaikesta häilyväisyydestä huolimatta. On pakko ollut olla. Muutenhan olisin saattanut joutua palaamaan.
En kuulu kirkkoon koska hyvän paimenen ääni ei aina ihmisten ristiriitojen takaa kuulu. Unohdetaan helposti että raamatussa kaikki kelpaavat kaikkine vikoineen ja puutteineen. Muuta ei vaadita kuin uskoa.
Kirkko kuitenkin tekee paljon hyvää nuorisotyötä ja auttaa parhaansa mukaan köyhiä. Toisaalta en saanut äitini hautajaisissa kappelissa soittaa Andrea Bocellin Con Te Partiroa (Jää Hyvästi Rakkain). Se ei ole kuulemma hengellinen laulu. Ehkäpä se olisi ollut hengellinen minulle ? Kirkko on siis loppujen lopuksi juuri sellainen kuin sen jäsenet. Jäljelle jää tässäkin vain usko ja yritys jonka avulla matkaa tehdään.
Omia elämänvalintoja Julkujärven poluilla punnitessa hämmästelen jatkuvasti ihmisten yrityksen puutetta. Ollaan totuttu että joku pelastaa kun alkaa menemään huonosti. Todellisuudessa tulevaisuudessa Suomessa on sosiaalikatastrofin aika. Ne jotka ovat työnsä tehneet jäävät eläkkeelle ja oikeutetusti vaativat eläkkeensä maksuun. Työtätekevien eläkkeenmaksajien määrä kuitenkin vähenee jatkuvasti. Säästämisen varjolla kaikki ajetaan alas ja lakkautetaan. Toiminta loppuu tai siirtyy jonnekin muualle missä maailmaa ei pelasteta päästökaupoin tai järjettömillä taustakustannuksilla. Tulee siis aika jolloin perunaa on pakko kasvattaa takapihalla että jäisi henkiin. On pakko yrittää kuokkia ihan itselle siis ja olla miettimättä kannattaako se taloudellisesti. Ahneudella ei ole ylärajaa mutta henkiinjäämisellä on alaraja.
On vain yritettävä. Yksin se ei onnistu vaikka haluaisit. Sinua valvotaan koko ajan. Naiivit suomalaiset luulevat että kukaan ei tiedä mitä bittien taivaassa tapahtuu. Ostaessasi luottokortilla jätit jäljen; mitä, mistä ja kuinka paljon. Rahalla maksaessasi tallennuit turvakameraan. Kirjoitit sähköpostin - kuinka monta sen saajan lisäksi luki ? Olet siis yhteisön jäsen vaikka kuinka pyrit omiin valintoihin ja yksilöllisyyteen. Ovatko yhteiskunnan arvot varmasti omiasi ?
Kun pudottauduin Julkujärven harjun takana jyrkän kiviselle ja vedensyövyttämälle alamäelle tunsin olevani vapaa. Oli vain juoksu ja minä. Oli täysin oma valinta kulkea tämä matka tänään näin. Johdatus ja sen myötä kokemus piti minut pystyssä ja laskeuduin alas helpompaan maastoon. Juostessani huomasin kuinka väsynyt olenkaan vielä Unkarin jäljiltä. Palautumista kahden peräkkäisen lenkin jälkeen ei juurikaan tapahdu mutta voimaa tuleee silti jostakin.
Pakko on yrittää jatkaa matkaa väsyneenäkin. 21 vuotta terveenä antaa syyn uskoa ja yrittää yhä uudelleen ja yhä pidemmälle.

VIIKON 25. JUOKSUT

Ma- Lepo
Ti- illalla 20 km poluilla - 2.12, helppoa.
Ke- iltapäivällä 20 km ylämäkivoittoisella tiellä ja osin poluilla - 2.08, väsynyt.
To- Lepo, aivan poikki.
Pe- iltapäivällä poluilla ja osin tiellä 15 km - 1.40, parempaa.
La- 10 km - 1.07, aivan poikki taas.
Su- 15 km - 1.38, parempaa mutta ei pistämätöntä; polun mutkan takaa juostessani törmäsin raivostuneisiin ampiaisiin. Sain heti piston käteen, selkään ja jalkaan. Tämän jälkeen vanha teuras lähti kuin lintu oksalta. Kykyä juosta erittäin kovaa tarvitaan siis myös yrityksessä luonnon kanssa yhtäolemiseen - ainakin silloin tällöin.

yhteensä 80 km - 8 tuntia ja 10 minuuttia

JATKUVUUS

VIIKON 24. JUOKSENTELUT

Ma-Lepo
Ti- 17 km - 1.51, kohisevat polut
Ke- illalla 10 km - 1.04, tiellä.
To-Lepo
Pe- 15 km - 1.38, Julkujärven lenkki (ei makkara)
La- 6 km - 34 min., saunapyrähdys
Su- 16 km - 1.51, kohisevat polut
yhteensä 64 km - 6 tuntia 27 min.

Jatkuvuus. Minun jalkani ? Tosiaan olen tuhonnut kuntoni. Ai miten niin ? No ensin harjoittelin hyvin 6-päivän juoksua varten. Sitten kun aloin lepäämään kilpailua varten pysähtyi kunnon kehitys. Siirryin ns. ylläpitoon. Suorituskyky nousi. Juoksin kisan eli tuhosin lopunkin kuntoni. Sain hyvän tuloksen ja palauttelin.
Nyt on aika alkaa ajaa pikkuhiljaa harjoitusta sisään elimistöön takaisin. Alkaa siis tuhotun kunnon kasvatus.
Valhe että kunto nousee levossa on vanha. Suorituskyky nousee, ei kunto. 
Ensin pitää olla kuntoa että voi nostaa suorituskykyään. Niin se vaan on.

Matkalla kilpailuun kevyttä verryttelyä, Kirsi nappasi ikimuistettavan hetken patovallilla Tsekeissä.

CARAVANALUEKOKEMUKSIA :

MATKAILUAUTOLLA  LATVIASSA, LIETTUASSA, PUOLASSA, TSEKEISSÄ JA UNKARISSA

Alla omia kokemuksia alueista / parkeista. Kirjoitusasu vaihtelee hieman kielen ja lähteen mukaan.
Jos tiedoissa on mainittu ajokaivo niin omassa LMC Liberty I 670:ssä harmaatankki tyhjennetään auton sivussa olevalla taipuisalla letkulla eli kaivon päälle meidän ei tarvitse ajaa. Kaikissa paikoissa kaivon päälle ei olisi voinutkaan ajaa.
Jos olen maininnut paikan siistiksi niin se on sitä. Emme kotonakaan puhdista pumpulipuikolla jalkalistojen päällyksiä eli kohtuus näiden julkisten tilojen arvioinnissa on paikallaan.
Hintataso kaikkialla on edullisempi kuin Suomessa. Kansainvälisellä leirintäkortilla saa usein alennusta ja usein on myös wlan-netti. Useimmissa paikoissa kävi maksuvälineeksi luottokortti, myös euroja vastaanotettiin. Paikallisella rahalla turvasi kuitenkin edullisimman hinnan. Kuitin sai joka paikasta pyytämättä joten turha on hymistellä että harmaata taloutta olisi jotenkin paljon.
Olimme Euroopassa ensikertaa matkailuautolla. Koimme olomme turvalliseksi ja helpoksi. 
Emme toivu koskaan Puolan ja Unkarin halvoista ruokakauppakäynneistä. Suomessa menee satanen, siellä korkeintaan kolmekymppiä !
Ainoastaan Tallinnan sataman terminaalin maksulliselle pysäköintialueelle emme jättäisi autoa yksin...paikalla on huono maine ja ruuvimeisselimiehet norkoilevat ympäristössä.
Eli - autoliiton, sf-caravanin ja matkailumessujen infon kautta rohkeasti reissuun vaan. Naftakin halpenee aina sitä mukaa mitä pidemmälle menette.

Kapteinu Ostassa aurinko laskee mereen.

LATVIA
Kapteinu Osta sijaitsee aivan tie E67 varrella Salacgrivan kylän tuntumassa Viron ja Latvian rajan läheisyydessä. Paikalla on hotelli ruokaravintoloineen sekä vierasvenesatama. Äkkiäkatsoen hienot puitteet kruunaa pitkä hiekkaranta Riianlahdella.
Sähköpistokepaikat ovat ruoholla hotellin takana siististi yhdessä rivissä. Alueella ei ole toimivia ulkovaloja eikä varjostavia puita, vain puolikovaa nurmikkoa. Aluetta lähimpänä oleva huoltorakennus oli suljettu mutta suihku ja auton vesitankkaus onnistui pursiseuran rantarakennuksessa. Kemiallisen wc:n tyhjennystä ei ollut, sensijaan ajokaivon tapainen löytyi rantarakennuksen sivusta.
Palvelu oli hieman nihkeätä ja paikasta jäi hieman keskeneräinen maku. Sopinee yhden yön yöpymiseen. Etäisyys Tallinnan satamaan sopivan lyhyt.

Ei tulva vaan Dvarkiemisin piharakennuksia lammikoineen.

LIETTUA
Dvarkiemis on A 12 tien varrella Meskiai- kylän jälkeen. Bubiai on paikan isompi nimitys. Paikka on hauskan pienipiirteinen. Palvelu ystävällistä ja tässäkin paikassa on hotelli ravintoloineen.
Originellit mutta toimivat sähköpistokepaikat ovat hiekkaisella pihalla, myös kovalle nurmelle voi ajaa.
Vesihuolto onnistuu muuten täydellisesti mutta ajokaivoa ei ole. Paikan erikoisissa rakennuksissa riittää ihmettelemistä. Liikenteen melua ei juurikaan ole huolimatta tien läheisyydestä ja näköalankin saa metsään.

Kaunas Campinn on E 67 ja Raudonvarion risteyksessä Kaunasin keskustan ulkopuolella. Paikka on erittäin siisti ja nuorella yrittäjällä on runsaasti palveluhalukkuutta ja kielitaitoa. Alue on veden äärellä. Hieno hiekkaranta rantabaareineen ja tennis-, koripallo- ja kuntoilualue vieressä. Minigolf tulossa.
Turvallisuus on taattu koska valvonta on ympärivuorokautista aidatulla alueella. Auton vesihuolto onnistuu täydellisenä ajokaivoineen ja wc-tyhjennyksineen. Hyvät uudet suihku- ja keittotilat. Alue kovaa, kantavaa hiekkaa tai kovapohjaista nurmea.
Suosittelemme pientä aluetta lämpimästi.

Lici on matkaparkkityyppinen ravintolan nurmipiha A8/ E 77 tien kupeessa Jelgavan ulkopuolella. Ravintolassa on erittäin hyvää ruokaa ja edullisesti. Takapihalla lasten leikkipaikkoja ja puutarhapiha. Sopii yhden yön pysäkiksi mutta nurmelle ei ole märkänä keväänä mitään asiaa 3500 kilolla, sähkö tosin riittää reilulla 20 metrin johdolla myös hiekalle.

Turvallinen parkki Puolassa.

PUOLA
Zajazd Zagloba on tien 19 kupeessa Rybolyn jälkeen aivan Narew joen rantamailla. Hotelliravintolan piha on aidattu ja portit suljetaan yöksi. Yöpyminen parkkipaikalla on maksutonta. Lähellä on kaunista metsäluontoa iltakävelyyn.

Zajazd Rozdrove on A 2 tieltä Arkadiaan päin Nieborowessa. Hotelliravintolan piha on kameravalvottu ja hiljainen nukkua karppilampien kupeessa maksutta. Ruoka ravintolassa on hyvää mutta lista vain puolaksi.
Lähellä on Radziwillin palatsi ja Arkadiassa upea 1800-luvun puutarha. Pääsylipuilla pääsee sekä palatsiin, joka on kävelymatkan päässä hotelliravintolasta sekä puistoon, jonne on nelisen kilometriä.

Puolan alue numero 202, Hotel Kantoria Tarnow.

Hotel Kantoria (Pod Jabloniami camping 202) on täydellinen leirintäalue Tarnowin historiallisessa kaupungissa. Ravintolapalveluiden lisäksi vieressä on vesipuisto/uimala ja alle kilometrin päässä kaksi hyvinvarustettua ruokakauppaa. Tarnowin keskustaan on kilometri. Alue on aidattu ja portit sulkeutuvat yöksi. Hotellin respa avaa kelloa soitettaessa jos menee pitkäksi.
Erittäin siisti ja suositeltava alue erittäin hienossa kaupungissa. Hintataso tyypilliseen Puolalaiseen tapaan edullinen.

Olza Camping, tehty paljon remonttia ja uudistuksia.

Olza on Cieszynin pikkukaupungissa aivan Tsekin rajalla. Puistomaisella alueella autopaikat ovat kivetyt. Wc-tyhjennys ja vesihuolto toimivat huoltorakennuksesta. Hyvät suihku ja wc-tilat.
Palvelu on liikuttavan lämminhenkistä, maksu käteisellä rahalla - myös euroilla. Aktiivisuus ruohonleikkuuseen tosin ontuu hieman ja Tsekin puolelta voi kuulua junien kolinaa.
Lähellä on hieno liikuntapuisto jokimaisemineen. Tsekin puolella käy edullisesti kaupassa mm. Lidlissä.
Suosittelemme.

Stanica Wodnan rauhaa.

Stanica Wodnaa ei löydy Puolan Caravanjärjestön luettelosta. Sensijaan navigaattori (Garmin) sinne osaa jos kuljettajalla on uskoa riittävästi viedä painava ja leveä matkailuauto aina vaan kapenevalle metsätielle. Tie on kuitenkin kovapintainen.
Paikan nettisivut löytyvät osoitteesta stanicawodna.mazury.pl ja alue on siis Mokrejärven rannalla. Lähistöllä on pieni kylä jossa on pieni kauppa ja ravintola.
Alueella on lukuisa määrä mökkejä, joista otetaan virta autopaikoille männikköön. Ulkonäöstään huolimatta pistorasiat kestivät mainiosti lähes 3000 watin kuorman. Mäntykankainen alue on erittäin hiljainen ja valosaasteeton. Paikalla nurmikot oli leikattu ja mökkeihin tehtiin kunnostustöitä eli alue toiminee jatkossakin.
Halvan hinnan vastineeksi saa luonnonrauhaa ja loppujen lopuksi suihkustakin tulee lämmintä vettä. Wc-tyhjennys ja ns. ajokaivo löytyy. Mokre on sameavetinen ja osa melontareitistöä.
Suosittelemme rauhaa kaipaaville.

Free Star  patovallilta kuvattuna.

TSEKIT
Free Star löytyy pikkutien 420 päästä Nove Mlyny-Dolni tekojärven patovallien kupeesta. Siis isolta 2 tieltä Hustopecestä Strachotiniin.
Autocamp Free Star on täydellinen leirintäalue mutta esimerkiksi suihkut toimivat vain kolikoilla. Paikat ovat kovapohjaista, linja-auton kestävää nurmea yhden ison keskikäytävän molemmin puolin. Aluetta on jaettu osiin pensasaidoin.
Tekojärvi on hieno ja kirkonkellot soivat tasaiseen tahtiin koska alue on aivan kirkon kupeessa.

Panorama Pannonhalma Almandissa

UNKARI
Panorama Camping on Pannonhalman viehättävässä kylässä kun ajetaan Gyorista kohti Balatonia. Mäkiseltä ja erittäin hyvin hoidetulta alueelta on huikaisevat maisemat ympäristöön. Saksalainen omistaja on ostanut alueen 80-luvun alussa ja hoitaa sitä sydämenasianaan. Kaikki normaalit palvelut onnistuvat.
Alueelle ajaminen tapahtuu jyrkkään ylämäkeen pitävää betoniluiskaa pitkin mutta taitoajo kannattaa. Tämä on alue jota yksinkertaisesti ei voi jättää käymättä. Suosittelemme erittäin lämpimästi.

Fuhred campingia Balatonin rannalla.

Fured Kemping on Balatonjärven rannalla Balatonfuhredin kylässä aivan Tihanyn niemimaan kupeessa. Valtavan suurella alueella on useita huoltorakennuksia ja useita ravintoloita. Ympärivuorokautinen valvonta ja päivystys. Erikokoisia ja hintaisia paikkoja joten kannatta kävellä ennen kaupantekoa ja ottaa paikan numero ylös minne haluaa. Alueella myös monenlaista muuta lisämajoitusta mökeissä, rivitaloissa ja kiinteissä motorhome-yksiköissä.
Alueen ulkopuolella on Spar-kauppa jossa voi maksaa euroilla ja kylästä löytyy kaikki Shellistä Tescoon.
Kansainvälinen, edullinen ja rauhallinen alue monine aktiviteetteineen. Hinta laskee mitä kauemmin viivyt.
Täällä saa kulumaan viikonkin rattoisasti ja Tihanyn niemimaahan kannattaa tutustua ja siellä pyöräillä tai patikoida. Suosittelemme erittäin lämpimästi.

Haller ja sesonki koiranäyttelyn takia...

Haller on kaupunkileirintäalue Budapestissä. Tonavaan on kilometri ja keskustaan noin kaksi.
Aidattu ja myös öisin vartioitu alue kattaa kaikki normaalit palvelut ravintoloineen. Alue on sesonkiaikoina hieman ahdas mutta tätä lähemmäs upeaa kaupunkia tuskin pääsee leiriytymään. Joka neljäs yö ilmainen ja hyvä wlan-verkko, joka kuuluu hintaan.
Lähellä on kauppakeskus, pankkiautomaatti poliisitalon seinässä, tuoretori seurakunnan talon pihassa ja bensa-asema. Metrolla pääsee keskustaan hujauksessa.
Suosittelemme mutta muiden ihmisten oleskelun sieto lähietäisyydellä suotava luonteenpiirre. Kävimme ennen tulvia 2013 toukokuussa ja vesi tuskin nousee alueelle muutoinkaan. Hyvä ja lämminhenkinen palvelu.

Mikähän näistä olikaan meidän ?

 

Siellä jossakin...ihan karttakirjaakin tarvittiin.

KLIKKAAMALLA KUVAA SAAT NE ISOMMIKSI RIVIIN KATSOTTAVAKSI. 

TERVEISIÄ KUILUN REUNALTA

 UNKARIN 6-PÄIVÄN JUOKSUNI FILOSOFIAA JA YKSITYISKOHTIA

Tämä teksti viipyi hieman. Oli syytä antaa ajan kulua ja maistella hieman palautumista ja vastavaikutuksia. Palautuminen on alkutekijöissään ja vastavaikutuksia riittää pitkälle tulevaisuuteen.
Pystynen kuitenkin jo kirjoittamaan kokemuksistani niille, jotka haluavat joskus yrittää samaa. Tässä ei nyt lukenut kokeilla. Tätä ei kokeilla. Tämä joko juostaan tai ei. En edes suosittele "kokeilemaan" jos on vain tarkoitus kokeilla.

HARJOITTELUSTANI

Lähtiessäni harjoittelemaan kilpailua varten ensimmäisenä pureuduin ymmärtämään kuuden päivän, siis 144 tunnin liikkeelläoloa. Vaikka minulla on 20 vuoden kokemus kestävyysjuoksusta oli syytä istua alas hiljaa ja yrittää ymmärtää suoritusaikaa.
Jälkeenpäin voin sanoa onnistuneeni ajatuksessa että maratonin, 100 kilometrin tai edes 24-tunnin juoksulla ei ole mitään tekemistä kuuden päivän juoksemisen kanssa. Sensijaan 48-tunnin juoksu tai 200 km juokseminen kuudessa päivässä harjoituksissa antaa kalpean aavistuksen mitä on tulossa. Niin kropalle kuin mielellekin.
Nähdäkseni juoksija hyötyy 100 - 150 km juoksemisesta viikottain oikein rytmittäen. Liian pitkiä ja kuluttavia lenkkejä tai liikaa rypäsharjoituksia ei pidä tehdä. Pari kolme kertaa puolen vuoden jaksossa on kuitenkin syytä etsiä rajojaan määrän suhteen peräkkäisten päivien kilometrien yliannostuksilla.
Raine Koivumäen aikanaan lanseeraama : "Pitkä lenkki tulisi kyetä rullaamaan läpi." - ajatus on oiva lähtökohta. Harjoituksissa näin mittavan fyysisen rasituksen kohtaamiseen ei ole syytä kuluttaa itseään loppuun. Harjoituksissa saa kyllä katketa täydellisesti mutta ei edes viikottain.
Harjoittelun aikana tulisi testata kaikki kisaan liittyvä. Vaatteet, kengät, ravinto ja mahdollinen mukaan lähtevä huoltaja. Etenkin siis lisäravinto ja tankkausjuomat yms.
Henkinen mielikuvaharjoittelu on siinä mielessä hyödyllistä että vaikka kuinka olisi hyvä mielikuvitus niin kilpailun jälkeen siitä ennen tehdystä saa pelkästään loputtomasti vitsejä. Ei sitä voi yhtään ennalta tietää mitä on tulossa !
Tämä onkin ensikertalaisen suurin voimavara. Uteliaisuudella ja joustavuudella pääsee taatusti pidemmälle kuin kellontarkoilla suunnitelmilla. Tarkkaan etukäteissuunnittelupaperiin voi ensimmäisen ripulin tullessa pyyhkiä takapuolensa ja sitten jatkaa juoksua ja varoa myrskyssä lentäviä muovituoleja. Lauseesta on luettavissa kehon ja säätilan ennalta-arvaamatonta käyttäytymistä ennalta arvaamattomana hetkenä...
Sensijaan on syytä miettiä lepotaukoja hieman ennalta. Ja mitä niiden aikana tekee. Tätäkin voi harjoitella harjoituksissa. On valittava tuottavin tapa liikkua yhtä aikayksikköä kohden. Joskus se on myös liikkumattomuutta.
Harjoittelua 6-päivän juoksuun voisi kuvata pienten asioiden päivittäin huomioimiseksi. Keho tarvitsee toimiakseen kokonaisvaltaista huoltoa. Tähän kuuluu henkinen hyvinvointi ja keskittynyt mielentasapaino, oikein rytmitetty harjoitus, ravinto ja lepo. Joku voi tarvita tämän lisäksi työelämää tai jotakin muuta pakollista erittäin typerää tekemistä. Tästä muusta on päätettävä itse - sensijaan ihmissuhteet kuuluvat ensinmainittuihin ja ne ovat kaiken perusta. On oltava ulkopuolisia jotka kommentoivat ennenkuin riutuva ultrajuoksija tulee päämäärälleen sokeaksi ja tuhoaa itsensä ja tavoitteensa jo ennen lähtöviivalle pääsyä.

KILPAILUSTANI

Kilpailussa juoksin joka päivän aluksi noin seitsemän tuntia kompressiosukissa. Jalkojani rasvasin ja pesin tarpeen mukaan. Kuitenkin vaihdoin kengät ja sukat vähintään neljä kertaa päivässä. Lyhyemmistä sukista oli leikattu nilkkaa puristava neulos poikki edestä ja takaa.
Mukanani oli neutraaleja juoksukenkiä joiden pohjakovuus vaihteli. Lisäksi mukana oli useita pohjallisia. Sekä tukipohjallisia että tavallisia. Kaikista kengistä ainakin kaksi ylintä nauhariviä oli nauhoittamatta ja kengät niin löysällä että ne sai jalkaan ja pois ilman nauhojen avaamisia.
Mikään ei siis saa puristaa ainakaan kokopäivää. Nilkkojen turpoaminen on pyrittävä estämään kaikin keinoin.
Olin ennalta päättänyt että nukun joka yö kunnolla ja yhtämittaa. Vaikka itse sanonkin olen erittäin kyvykäs ottamaan itsestäni kaiken irti tarvittaessa. Kirsin kanssa oli sovittu ainakin 01.00 - 04.00 nukkumisesta. En harrasta radalla hortoilua. Lupaa alittaa tämä lepomäärä pyysin aina erikseen.
Unkarissa on tiettävästi käytetty aikaa vajaan kilometrin kierrokseen noin tunti ja tämän jälkeen syntyi tämän juoksijan maan ennätys. Juoksija sensijaan oli niin huonossa kunnossa että istui maassa välillä. Syöpätautini aikana olin puoli vuotta sairaalassa. Tiedän siis siitäkin jotain - mielelläni en juokse itseäni sairaalaan ehdoin tahdoin.
Todellisuudessa nukuin päivälläkin ruoan päälle tunnin, vajaan... Taukoon kuului myös suihku, jalkojen viilentämistä kylmällä yms. pullakahvittelua. Kaikki taukoihin käyttämäni aika ei siis ollut nukkumista. Joskus jopa odottelin tuulen raivon laskevan - joskus taas juoksin raivoavan tuulen syliin.
Jatkuva päämäärä oli olla vetämättä yhtään yli. Tällä tarkoitan "onhan päivä vielä huomennakin" - asennetta. Viimeisenä yönä ja aamuna varmuuteni riskinottoon oli jo kohentunut melkoisesti.
Pidän jatkuvuuden periaatetta tärkeänä. Vaatii "munaa" olla juoksematta väkisin kilpailun kellon käydessä kokoajan. Väkisin juoksemisesta voi seurata esimerkiksi seuraavan päivän totaalitauko tai vamma. Jokaisen tulisi selvittää itselleen harjoitellen missä kulkee raja. Raja sille kun ei enää palaudu lainkaan. Ei siis toivu enää seuraavan päivän haaveeseen.
Kilpailun olennainen osa on myös seurustelu muiden juoksijoiden kanssa. Vauhdit sopivat taatusti yhteen jossain vaiheessa joten tarjolla on perspektiiviä. Suosittelen lämpimästi rohkaisemaan itsensä ja ottamaan puutteellisenkin kielitaitonsa käyttöön. Kokemus on aina jakokelpoinen - myös ensikertalaisen kokekemus.

SUORITUSKYVYN YLÄRAJAN KYSYMYS

Euforiset hevostelut suorituskyvyn loppumattomuudesta tai rajojen kaatumisesta kuuluvat ultrajuoksukertomuksiin. Totuus on toisenlainen ja hyvin nöyrä.
Kilpailun voitti Wolfgang Schwerk. Hän olisi voinut juosta paljon enemmänkin mutta ei halunnut rikkoa itseään. Wolfgang oli kaatunut kevättalvella jäällä ja ollut viikon sairaalassa. Selässä oli murtumia ja toinen olkapää alempana - polvikin kipeä. Hän kertoi selän kipujen lisääntyvän nukkuessa joten oli helpompaa olla yöt liikkeellä.
Foorumilla kirjoitettiin Wolfganginkin "vihdoin tarvitsevan unta". Hän itse kertoi että nukahti kesken herätyskellon ajan asettamisen ja näinollen nukkui urallaan ensimmäisen kerran kilpailussa viisi tuntia (?) putkeen. No - velholla oli siihen varaa. Onneksi hän opetti minulle legendaarisen sadetanssinsa muun hyödyllisen tiedon lisäksi. Jos seuraavassa kuuden päivän kisassani on kuivaa voin sen esittää. Toimiiko se muilla kuin Wolfgangilla on vielä arvoitus.
Kun tutustuu Schwerkin hirmuiseen ennätykseen 3100 mailin kisassa voi ymmärtää ihmisen suorituskyvyn ylärajaa hieman ultrajuoksussa. Tai Serge Girardin yhden vuoden taipaleeseen niin intohimon laajuus suhteessa yksilön kykyihin alkaa kyllä paljastua. Suorituskyvyllä on aina yläraja kuten siihen johtaneella uhrauksellakin. Tästä juoksija joutuu päättämään itse. Nimenomaan joutuu - ei siis pelkästään saa päättää.

SUMMA SUMMARUM

Juoksin kuudessa päivässä 545 km. Tulos on 20 vuoden työn tulos. Olen tulokseen erittäin tyytyväinen, varsinkin kun nyt tiedän että pystyn hieman helpommissa sääoloissa ja hieman vähemmän nukkuen juoksemaan turvallisesti yli 600 km. En siis helposti mutta varmasti.
Kilpailu toi minut oman suorituskykyni kuilun reunalle. Se opetti katsomaan oikealle ja vasemmalle. Opetti valitsemaan tien kuilun reunaa pitkin juosten. Ei ole merkitystä kääntyykö oikealle vai vasemmalle - vain matkalla on merkitys.
Vielä suurempi merkitys on kyvyllä juosta aivan kuilun reunalla. Vain yksi harha-askel ja olet mennyttä. Tämä on korkeimman johdatusta. Et ole koskaan valmis, et ole koskaan tarpeeksi hyvä. Koskaan et kelpaa paremmin tai huonommin.
Vain uskoessasi kelpaat aina, kaikkine vikoinesi ja puutteinesi. Vain uskomalla et kuiluun putoa. Kyvyn juosta loputtomiin kuilun reunalla saa vain uskomalla.
Mihin sitten pitää uskoa ? Se Sinun täytyy itse oivaltaa matkasi varrella.

VIIKKO 23.
Ma- Lepo
Ti- 10 km - 1.06 - loppuun 600 metriä pelkillä sukilla nurmikolla.
Ke-10 km - 1.15
To- Lepo
Pe- 10 km - 59 min. Helsingin Kivikon kupeessa mäkistä ulkoilureittitä
La- 10km - 1.06
Su- 11 km - 1.18 - loppuun sukilla nurmikolla parisataa metriä.
yhteensä 51 km - 5 tuntia ja 44 minuuttia

On kulunut 25 päivää Unkarin Kuuden päivän kilpailusta. Mennyt viikko jätti kehoon jo piirun verran normaalimman tunnelman. merkilliset pienet lepokrampit ja pienet säryt lihaksistossa ovat vähenemään päin.
Jossain syvällä on kuitenkin suuri väsymys. Keskiviikon tavallisella "kuntoutuslenkilläni" katkesin 7 km kohdalla täysin. En muista katkenneeni noin totaalisesti vuosiin. Olimme lähdössä Helsinkiin muuttotalkoisiin mutta minun piti ensin lenkin jälkeen ruokailtuani nukkua pari tuntia ennenkuin pystyin minkäänlaiseen toimintaan. Talkoot olivat sitten vasta seuraavana päivänä - onneksi.
Katkeamisen jälkeen loppuviikko sujuikin sitten huomattavan hyvin. Jälleen on todettava että olisin voinut juosta enemmänkin. Kuitenkin jossain sisälläni on jatkuva ristiriita juoksumäärän suhteen joten olen hakenut kultaista keskitietä. Toisaalta se mikä minua syksyllä odottaa suunniteltuna harjoitusmääränä motivoi lepäämään juuri nyt - ja kunnolla. Huomioon on otettava että elimistöni on tottunut juoksemiseen joten aivan "shortseis ja sandraaleis" en siis kesääni vietä - kyä näi o !
Blogin kuvat ovat kuntoutuslenkkini reitiltä ja osittain hiljaislta poluilta. Toivon että ne antavat perspektiiviä reittien "raskauskeskusteluihin" ja  ymmärrykseen kuinka paljon juoksuvoimaa ultrajuoksu tasaisellakin vaatii ja etenkin miten sitä saa.
Todettakoon loppuun vielä että viime postauksessa esittelemäni Merrellin barefoot kengät ovat suunniteltu poluille. En kuitenkaan niillä varsinaisia lenkkejä juokse vaan tyydyn edelleen normaaleihin neutraalikenkiini.
Barefoot vaatii askeltekniikan asteittaista muutosta enkä aio sitä vielä tehdä. Sensijaan kuntoutukseen ja jalkojen vahvistamiseen Merrellejä käytän ja suosittelen muillekin. Talvisin olen jo monet vuodet juossut kotitielläni pelkissä villasukissa muutamia satoja metrejä aina silloin tällöin kuten kesällä myös ruoholla - tosin en villasukilla. Merrellit vapauttavat minut nyt juoksemaan myös muualla maastossa minne pelkillä sukilla ei ole asiaa.

Meet the Moment ! 

Olen mukana otsikon linkin kampanjassa - tutustu ja osallistu !

VIIKKO 22. JA TOUKOKUUN SUMMAUS

VIIKKO 22.

Ma- Lepo
Ti- Lepo
Ke- 6 km tiellä - 42 min.
To-Lepo
Pe- 8 km osittain polulla - 49 min.
La- Lepo
Su- 10 km vaihtelevaa osin poluilla - 1.04.

yhteensä 24 km - 2 tuntia 35 min.

TOUKOKUUN SUMMAUS

yhteensä juoksua 589 km - 148 tuntia ja 45 minuuttia (6-päivän juoksuun on laskettu 144 tuntia)

 
Kuntoutumisen tueksi olen hankkinut Merrellin valmistamat 4mm pohjalla varustetut trail-kengät. Puhdasta barefoottia. Minä sanon näitä fläpäreiksi.
Jo aiemmin heti kuuden päivän juoksun jälkeen olen viettänyt aikaa Puman ja Niken täysin keveissä vastaavissa kengissä. Merrellit ovat kuitenkin täysin riisuttua mallia verrattuna Puma Complete Velosis ja Nike Free kenkiin.
Viikon 22. lenkkini olen tosin juossut normaaleilla kalustooni kuuluvilla kengillä mutta muu aika on liikuttu Merrelleillä. Tekeepä hyvää ja jalat vahvistuvat kuin itsestään.
Kyllä tämä tästä - pikkuhiljaa.

JA JOSSAIN SOI HILJAA ...

Ihminen älä sinä hermostu / ihmettele vaan
Ota vastaan kiitellen / mitä ylhäältä annetaan          (Martti Jurva)

JA JOSSAIN SOI HILJAA ...


Koskaan ei ole ollut näin vaikeaa olla juoksematta. Ei koskaan.
Pystyisin kyllä juoksemaan enemmänkin mutta jossain taustalla varoituksen kello soi hiljaa. Kuten niin monesti aiemmin itsestään kovin suurta numeroa tekemättä se soi vaimeasti. Ikäänkuin olettaen että ääni kuuluu.
Tunnelma on erikoisen kaksijakoinen. Keho ja jalat etenkin kaipaavat juoksua fyysisesti. Keho toimiakseen normaalisti ja jalat palautuakseen.
Mieli kaipaa juoksua kun ei juokse. Mutta kun lähden juoksemaan jossain soi siis hiljaa. Ei tunnu oikealta juosta. Ristiriita mielen ja kehon kanssa on ilmeinen. Kolmiyhteys jalat, sydän ja pää rakoilee.
Vanhana teuraseläimenä ja joidenkin kuvaamana konkarina - mitä muuten en koe oikeasti olevani - minun pitäisi siis hallita tämä. Minun siis pitäisi käydä rakentava keskustelu mieleni kanssa. Ehkäpä pitäisi irtautua kehostaan kuten eräs maailman tunnetuin kreikkalainen ultrajuoksija ja tutkailla kuihtuvan miehen menoa ?
Koska kohtalotovereita ja yleensä lukijoitani tuntuu kiinnostavan kuinka koville ottaa 6-päivän juoksu ja siitä toipuminen niin koetan kuvata asiaa myös numeroina. Jos tarkastelen oloani ja jalkojeni tunnelmaa niin normaalisti saan (joudun) juoksemaan noin 80 kilometriä ennenkuin jalkani ovat yhtä väsyneet kuin nyt. Ainoa ero on että ne ovat kokoajan yhtä väsyneet. Siis jatkuvasti. Palautumista ei ole. Ei lainkaan. Toisaalta jokin 5 -6 kilometrin juoksu ei muuta oloa miksikään - lisääkään en koe väsyväni.
Sensijaan 6-päivän juoksun palautuminen on varmasti alkanut. Kivut kertovat korjausprosessien käynnistyneen. Tätä kirjoittaessani olen käynyt kaksi kertaa lenkillä kisan päättymisen jälkeen. Kotiinpalattuani odottivat paitsi yrityksen paperityöt ja 30 maksamatonta laskua myös ruohonleikkuu, ikkunanpesu, terassin kesäkuntoon laitto, perunanistutus ja niin edelleen. Lenkit ja pihaliikunta ovat ikäänkuin käyttäneet kehoa hitaalla tempolla ja aineenvaihdunta vilkastuu. 
Ruoka ja uni maittavat. Keho on rehellisesti sanoen täydessä katastrofissa hivenaineiden ja muiden tasapainojensa kanssa. Paino on alkanut laskea taas. Nämä ovat omia tuntemuksia, lukuunottamatta vaakaa muita numerotietoja vaikkapa verikokeista ei ole. Päällimmäisena on kuitenkin hallinnassa oleva tunnelma - kyllä tämä tästä. Yleisvointi on siis hyvä ellei erinomainenkin.
Vaikka kirjoitankin avoimesti jätän tällä kertaa jotakin myös kertomatta. Vain Kirsi on päässyt näkemään kilpailun loputtua seuraavan aamun ja epätoivon syvyyden kun ei radalta pääse pois. Enkä sieltä pääsekään pois vielä pitkään aikaan. Tuskin koskaan kokonaan. Onneksi.

TASAPÄISTÄJILTÄ KIELLETTY

Aikaa on ja oleilun sivussa olen ehtinyt lukea paitsi raamattua ja muuta kirjallisuutta, myös nettiä. Seuraamieni blogien rikkaus onkin juuri niiden kautta käsiksi pääsy uusiin tarinoihin.
Erään nuoren juoksijan blogia lukiessani hämmästyin yhden tekstin kommenteista. Hänelle oli sanottu lääkärien taholta että ihmistä ei ole tehty juoksemaan pitkiä matkoja. Siis ylipitkiä tai järjettömiä matkoja.
Kuten olen todennut aiemminkin että mitä järjettömämpi matka sitä järjellisempi pitää olla siitä selviytyäkseen.
Miksi sitten pitää selviytyä ? Miksi ylipäätään pitää juosta ? En nyt lähde tässä kirjoittamaan ihmisen historiasta mutta lakonisesti totean että ellemme olisi nousseet kahdelle jalalle emmekä jossain vaiheessa olisi juosseet niin meitä tuskin olisi lainkaan olemassa.
Kiinnostavaa on että vieläkin Suomessa yritetään tasapäistää kaikki. Eikö ihminen saisi valita elämäänsä toisenlaista kulkua ? Pitäisikö kaikkien vaan tehdä aina työtä 8 tuntia päivässä ja lopulta jäädä eläkkeelle näännytettynä vailla harrastuksia tai rikasta elämänsisältöä. 
Jos joku haluaa olla luonnon kanssa yhtä ja kohtuullistaa töitään ja tekemisiään, mitata elämänsä arvoja muulla kuin rahalla niin se hänelle suotakoon. Useimmiten juuri näiden ihmisten elämästä ei jää jäljelle patsaita eikä pytinkejä mutta sensijaan heidät muistetaan lämminsydämisinä ja erikoisina persoonina jotka tuottivat hyvää oloa ja positiivisia kokemuksia muille ympärillään. Vieläkö vaaditaan muuta ?
Eli mitäpä jos antaisitte meidän juosta. Jos ette pysy perässä niin meillä on kyllä aikaa pysähtyä kuuntelemaan. Ja sitten jatkamme juoksua - elämmehän vain kerran.

Monet sairaudet, vaikkapa sydämen läppävika, pahenevat makaamallakin. Ajan voi siis käyttää hyödyksi. Sammakoita ei suustaan kannata päästää - ei lääkärin eikä poliitikon - vaikka päämääränä on elämän suojelu tai kollektiivinen yhteiskuntavastuu niin elämänsä voi elää vain kerran. On oma valinta mitä elämällään tekee.

KOTONA

"Kotona" paluumatkallakin, Liettuan Kaunasissa leirintäalueella.

26 päivän ja yli 4500 ajokilometrin - ai niin ja 545 juoksukilometrin - jälkeen olen kotona. Matkailuauto on toinen kotini mutta Hämeenkyrön Käpykolo on silti "oikeampi" koti.
Sytyttäessäni saunanpesää perjantaiyöllä totesin ettei Suomen keväisen vihreyden ja kotirannan tuoksuja saunan savuineen voita mikään.
Kuuden päivän juoksun jälkeen suuntasimme Budapestiin ja valuimme sieltä hiljakseen kotiin. Viro - Latvia - Liettua - Puola - Tsekki - Slovakia - Unkari. Paljon tuli nähtyä ja koettua. Myöhemmin kirjoitan blogiini leirintäalueista joilla vierailimme ja matkailuautoilusta noissa maissa muutenkin.

Usein ultrajuoksujen jälkeen kehon tilat sekä fyysisesti että psyykkisesti ailahtelevat melkoisesti. Elimistö koittaa palautua kokemuksesta kokonaisuutena. Tämä ei onnistu minun kohdallani ollenkaan vaan mieuluimmin jaan palautumisen aina reilusti kahtia - kehon ja mielen palautumiseen siis.
Tänään sunnuntaina kävin juoksemassa viisi kilometriä hiekkatiellä. Mitään ihmeellisiä kipuja ei ollut. On vain tasainen väsymys. Jaloista pienet lihakset ovat tuhoutuneet ja isot täynnä mikrovaurioita. Kuitenkin jalkani ovat olleet huomattavasti vähemmän elastiset ja enemmän kipeät esimerkiksi 48-tunnin juoksun jälkeen eli harjoitus on siis tehnyt tehtävänsä.
Mielen palautuminen onkin sitten paljon mielenkiintoisempaa. Mielestäni sen ei tarvitsekaan palautua. Päinvastoin toivon että se jää juuri tällaiseksi kuin se nyt on. Mieli on rauhallinen ja kiitollinen. Varmuus ja itseluottamus ovat asettuneet aivan uudelle tasolle. Nöyryys on päällimmäinen tunne. Egolla ei ole näissä juoksuissa mitään sijaa. 
Kuuden päivän juoksun kokemukseni on kokonaisvaltainen. Jos joku kysyy kannattiko niin ehdottomasti ! Siksi valtavan syvän kokemuksen kautta mahdollisuuden henkiseen kasvuun yhtämittainen taival päivästä toiseen antaa.
Edelliseen blogipostaukseeni oli kommentoitu ilahduttavan paljon. Kiitos kaikille myötäelämisestä. Vaikka harjoittelenkin pääosin yksin, olen radalla yksin ja teen asiat pääosin yksin en silti pystyisi tähän yksin. Olen sanomattoman kiitollinen kaikille minua tukeneille ja minuun uskoneille ihmisille - ketään erikseen esiin nostamatta.
Edellisestä blogipostauksesta on luettavissa varsin selkeästi myös muunlaista kiitollisuutta. Usko ja kiitollisuus Herraan ei ainakaan kilometrejä vähennä. Kilpailussa Peter, joka oli menettänyt vaimonsa Jutan syövälle viime vuonna, kuvasi uskoa mielentilaksi. On sanoinkuvaamattoman rohkeata tulla juoksemaan samalle reitille missä viimevuonna juostiin Jutan "viimeinen" kierros. Ilman uskoa tämä ei onnistu mitenkään. Itse lisäisin mielentilaan myös mielenrauhan ja pohjan hyvään arkeen. Iloa unohtamatta.

Levähdyshetki kuninkaiden entisillä  metsästysmailla Budapestin suurimmassa puistossa, joka on rakennettu 1800-luvulla englantilaiseksi puutarhaksi. 

KOKEMUKSIANI EMU 6 DAY RACE ULTRAMARATHON KILPAILUN JÄRJESTELYISTÄ

6-päivän kilpailu järjestetään Unkarissa Balatonjärven rannalla sijaitsevan Balatonfured- nimisellä leirintäalueella Tihanyn niemimaan kupeessa. Tihanyn niemimaalla on korkeuseroja ja metsäpolkuja. Leirintäalueelta sinne johtaa erillinen pyörätie joten keväisenä harjoittelupaikkanakaan alue ei ole ollenkaan hassumpi. Tätä tukee hintataso ja ihmisten ystävällisyys.
Leirintäalue on leirintämatkailun näkökulmasta huippuluokkaa ja todella iso. Alueella on ainakin kolme ravintolaa ja heti alueen ulkopuolella kävelymatkan päässä kauppoja kuten spar ja tesco. Jos juoksija ottaa perhettään mukaan on alueella kyllä tekemistä ja lisämajoitukseen on mahdollisuuksia. Eri asia on sitten onko kuuden päivän kisa kaikilta osiltaan perheelle sopivaa katsottavaa, aina kaikilla ei ole kivaa kun isistä tai äidistä otetaan kaikki irti.
Paikalle matkustaa kätevästi lentämällä ensin suoraan Budapestiin ja sieltä junalla Balatonfuhredille. Järjestäjät hakevat kilpailijat mielellään asemalta kilpailupaikalle kunhan ilmoittaa saapumisensa ajankohdan ajoissa.
Kilpailun majoitus on toteutettu muutaman metrin päässä juoksureitistä sijaitsevissa mökeissä. Mökeissä on kaksi makuuhuonetta ja tupakeittiön tyyppinen oleskelutila sohvineen. Keittiö on varusteltu eli kahvinkeitin, mikro, jääkaappi ja liesi siis löytyy. Hanavesi on juotavaa - tosin kalkkipitoista.
Mökissä on erillinen wc ja suihkukaapilla varustettu kylppäri, johon ei mahdu varusteita kuivamaan eikä siellä mikään kuiva muutenkaan. Sensijaan mökin takana on pieni terassi jossa on kuivaustelineelle hyvä paikka. Myös mökin etupuolelle voi viritellä naruja. Puitakin on mutta epätoivo kilpailun aikana tuskin on niin suuri että kaulasilmukkaan on tarvetta. Ja jos onkin niin paikalla on vertaistukea juoksemassa eli henkiseen nousuun on mahdollisuus vaikka ei kulkisikaan minuutilleen suunnitellussa tahdissa.
Mökissä ei ole minkäänlaista lämmitystä. Kylmällä kelillä kivilattia on jäätävä ja kylmä tulee varmasti nukkuessa ellei ole varustautunut lämpimillä vaatteilla. Kahdenhengen makuuhuoneet ovat ahtaita mutta sopu antaa sijaa vaatien kuitenkin hieman järjestelmällisyyttä kilpailun ollessa kiivaimmillaan käynnissä. Joku tässäkohtaa toteaa että ei sinne nukkumaan mennä - sitten vaan monoa jonoon jos se on niin helppoa. Puhetta on maailma täysi, tekoja sitten hieman vähemmän.
Mökistä Balatoniin on vain noin 40 metriä eli uimaankin pääsee. Balaton ei ole mikä tahansa lätäkkö vaan Unkarin keväisen vaihtelevan sään oikutellessa myrsky pyyhkii pitkin järveä ja vie varmasti kaiken irtaimen mennessään - myös juoksijan... Kisavarustukseen on siis syytä varata talvijuoksukamat ettei itku tule liian aikaisessa vaiheessa. Itku tulee jokatapauksessa mutta se vaan piristää ja luo mahdollisuuksia kasvulle ihmisenä.
Kisareitti on asvalttia. Asvaltti on leirintäalueelle tarkoitettua ajoväyläasvalttia eli se ei ole niin kovaa kuin kotimainen tie. Pinta on osin myös erittäin sileä ja sateella hieman liukas. Reitillä on kahdeksan melko suorakulmaista mutkaa. Reitti on muovinauhoin merkitty ja suljettu ulkopuolisilta. Kisarauhan takaa leirintäalueen aita ja alueen ympärivuorokautinen valvonta eli tavaraa ei katoa vaikka ovet ovat auki yötäpäivää. Reitillä on jonkinverran puita luomassa varjoa mutta kuumaa on 30 asteen helteen osuessa kohdalle varmasti, myös jalkapohjissa. Yövalaistus on kohtuullinen ja järjestäjät lisäävät valoja yön tiimellykseen.
Järjestäjien huolto on melko kattava. Hieman vuosittain juoksijamäärästä riippuen vaihtelee mitä kaikkea on tarjolla. Ruoka on ultrajuoksijalle sopivaa ja hyvin sulavaa ja se tarjoillaan mukaanotettavassa muodossa kohtuullisen tasaisesti ajallaan. Aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapalaa. Joskus tulee välilläkin jäätelöä ja lättyjä tai muuta mukavaa. Jopa vitamiinejakin on pöydässä tabletteina nautittavaksi.
Omasta mielestäni kisaa ei kuitenkaan millään pysty juoksemaan laadukkaasti läpi ilman omaa lisätarjoilua. Asia korostuu jos sattuu olemaan laktoosi-intolerantti kuten minä. Vatsavaivojen torjumiseksi on syytä nauttia ainakin maitohappobakteereja. Ottamaasi hilloleipää on saattanut hipaista pesemätön käsi...
Kuuden päivän taistossa on syytä nauttia nestemäistä energiaa ja omien mieltymysten mukaista lisäruokaa. Keho on riittävän kovilla muutenkin. Spartalaisuus ei tuo korkeampaa kruunua tässä asiassa.  Läheisistä kaupoista saa kaiken tarvitsemansa, myös laktoositonta maitoa. Hintataso ruualla Unkarissa on erittäin kohtuullinen. Suomalainen kauppa on suoranaista ryöstöä siihen verrattuna. Sparissa voi muuten maksaa euroilla luottokorttien lisäksi.
Kokonaisuudessaan järjestäjien toiminta on enemmän kuin kiitettävää. He todella tekevät kaikkensa juoksijan eteen. Kannustus ja huolenpito on lämminhenkistä vaikka yhteistä kieltä (englanti ja saksa) ei aina täydellisesti löydykään. Kisan hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdallaan. Huomioitavaa on että majoitus on varattu kahdeksaksi päiväksi.
Palkintojenjaon jälkeen on ruokaa ja palinkaa. Kuka sitten on siinä kunnossa että palinka kelpaa. Palinka siis on paikallinen pontikka  jonka sokeripitoisuus on vähäinen. Aine on oivallista ketunmyrkkyäkin...

Kirsi on keittänyt kahvit valmiiksi mökkiin mutta herrat vaan juoksevat ja juoksevat...

Pieni hetki hiljaa...

VIIKKO 21.

Ma-La - Lepoa ja turismia.
Su - 5 km - 38 min. "Lenkin" päälle juoksin sukkasillani nurmikolla ja pihahiekalla  tovin.
Yht. siis 5 km - 38 min.

Toukokuu sujuu ylimenokautena loppuun. Saatan paistaa  makkaran ja juoda 1/3 oluttölkistä, Kirsi juonee loput.
Kesä- ja heinäkuussa olisi tarkoitus kuntoutua pikkuhiljaa ja elokuussa aloitan harjoittelun seuraavaa taivalta varten. Mikä taival on se julkistetaan sitten elokuun alussa tässä blogissa.
Kuitenkin kaikki palautumisen ehdoilla, tilanne on minulle uusi ja siksi se onkin mukavaa !

MITÄ JÄLJELLE JÄÄ ?

"Nuorukaiset väsyvät ja uupuvat, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat, mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman.

He kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy."

-Jesaja 40 : 30-31

Keskustelu yön pimeydessä :

-Is everything okay ? (Pasi Koskinen)
-It is not a six day race when everything is okay. (Wolfgang Schwerk)

Tuulee. Raivoisa tuuli tarttuu minuun. Hidastan hämärään mutkaan ennen kierroksen täyttymistä. Maassa reitin poikki on rautainen liukas viemäriritilä. Pieni suora, käännös ja juoksen maton yli. Piippaus ja kierros. Kuka tietää monesko.
Kaikki mitä edellisellä kierroksella oli huoltopöydällä on nyt maassa oksien seassa. Juoksen voileipien yli ja katselen reitin sivussa pääsuoralla kaatuneita tuoleja ja pöytiä.
Hidastan omalle pöydälleni ja juon pullosta. Yön synkkä pimeys uhkaa valojen ulkopuolelta. Kilpailua johtava Wolfgang Schwerk lipuu ohitseni äänettömästi. Hän kääntää päätään vain aavistuksen verran ja hymyilee.
Päivällä kun juoksurytmimme on sattunut hetkittäin sopimaan yhteen olemme puhuneet pitkään elämästä ja ultrajuoksusta samalla taivaltaen kilometrejä. Minä ensimmäisessä kuuden päivän kilpailussani olen joutunut pitämään taukoja enemmän kuin mestari. Hänellä on aina ollut aikaa hidastaa hieman. Yhteenkuuluvaisuuden tunne on kilpailijoiden välillä vahva. Monta mieltä yhdessä on voimakkaampia kuin yksi.
Lähden juoksemaan. Käännyn mutkasta. Suoralla tuuli raivostuu. Näen Wolfgangin selän kahdenkymmenen metrin päässä. Nojaamme molemmat eteenpäin pysyäksemme pystyssä. Kello lähentelee puoltayötä. Olen tehnyt matkaa vain pienin lepotauoin koko päivän. Aika on menettänyt merkityksensä. Aivot ovat useita päiviä sitten esittäneet vastalauseensa rasituksesta ja jääneet odottamaan. Juoksen melkein kuin transsissa. Mieli on tyhjä.
Tuuli ei hellitä. Näkökenttä kapenee. Keskityn. On vain suora ja juoksu. Matala askel on väsynyt. Päivä on päättymässä. On pakko kohta mennä nukkumaan tai matka ei jatku seuraavana päivänä.
Juuri tuolla suoralla juoksen ensimmäisen kerran elämässäni ulos itsestäni. Kierrokselle jää tyhjä kuori juoksemaan. Sielu pakenee hetkeksi.
Olen aina haaveillut juoksevani tyhjään valoisaan tilaan yksin askelteni kanssa. Tämä tila on nyt musta ja kylmä. Luotaantyöntävä. En tunne mitään. On hiljaista.
Hidastan taas hieman seuraavaan mutkaan. Asvaltti on hieman liukas. Tuuli keikuttaa. Huomaan katselevani taivaalle. Äkkiä tajuan, että on äitienpäivä. Tai oli. Paleltaa.
Jälleen mutka. Nyt olen hereillä. Tai nukuinko. Nukuinko juostessani.
Taas mutka ja uusi suora. Katselen taivaalle. Nyt jos koskaan, Herra, anna voimaa. En ole ainoa täällä, joka rukoilee juostessaan. Nämä kilpailut kitkevät ylpeyden pois. Ne lyövät uhon maan tasalle. Suunnitelmat sortuvat. Liike lakkaa.
Käännyn jälleen. Ulkovalot loistavat. Tämä suora on liukas ja epätasainen paikoittain. Täällä selviävät vain sopeutujat. Perkeleillä ei pääse montaa kilometriä. On nöyrryttävä. On maltettava. Vasta lopussa lasketaan kuka meni kauas ja kenen kanssa.
Taas ritilällä. Hidastus ja oikeaan. Monta sataa kertaa sama möykky saman jalan alla. Sattuu. Energia on loppunut. Vaikka mitä ottaisi niin uupuu. Matto piippaa jälleen. Huoltopöytää on korjattu. Eteenpäin.
Saavun omalle pöydälleni ja katson kelloa. Riittää. Pysähdyn. Horjun mökkiin sisään. Istun matalalle sängylle. Kirsi on tehnyt palautusjuoman valmiiksi. Suihku. Ruokaa. Nukkumaan hetkeksi.
Vielä kaksi päivää juostavaa. Mitä jäljelle jää ? Miten ikinä pääsen pois radalta ? Ennen unen tuloa tiedän viimein vastauksen. Voin juosta rajattoman monta päivää peräkkäin, jos ei tarvitse kerätä ihan näin paljon kilometrejä päivittäin. Jos ei tarvitse tehdä muuta kuin juosta, syödä ja nukkua. Aina vaan, ikuisesti. Ikuisesti kunnes jokin hajoaa. Jalka tai pää. Sydän. Mutta yksi ei hajoa. Ei katoa koskaan. Se jää jäljelle. Se on usko.
Ajalla ja kilometreillä ei ole mitään merkitystä. Vain matkalla on.

Juoksen kahville. Kirsi on keittänyt. Aku istuu jo tyytyväisenä huoltopöytämme vieressä ja syö keksiä.
Katson pöytää ja painun samantien sisälle. Palaan marmeladipurkin kanssa. Rojahdan tuoliin ja potkaisen löysästi nauhoitetut juoksukengät pois.
-Laitatko sitä jalkoihin, kysyy Aku vakavalla naamalla.
Viriää erittäin syvällinen keskustelu minne kaikkialle marmeladia voisi laittaa. Tai yleensä mitä mihinkin voi laittaa.
Juomme kahvia auringossa.
-Pitäisiköhän teidän juosta välillä, kysyy Kirsi.
Katsomme Akun kanssa toisiamme vakavina, nousemme ja lähdemme matkaan.
Ollaan Unkarissa 6-päivän juoksukilpailussa. Marmeladi on hyvää.

Kilpailun jälkeisenä päivänä ennen lähtöä kättelin Wolfgang Schwerkkiä ja kiitin kaikesta.
Olet kasvanut ihmisenä, Pasi, Wolfgang sanoo ja katsoo tiukasti silmiin.
Molempien silmissä oli kyyneliä. Mutta ei sitä kukaan huomannut. Paitsi me kaksi. Mehän olimme juosseet kuusi päivää. Hän 857 km ja minä 545 km.
Silti olimme päässeet yhtä pitkälle. Sitäkään ei kukaan usko. Paitsi ne, jotka juoksivat kuusi päivää. Koska he kaikki uskovat. Tavalla tai toisella.

Aku Kopakkala ja Wolfgang Schwerk

Kiitokset kaikille kannustamisesta ja myötäelämisestä. Tasapuolisesti.

Tulokset

VIIKOT 18 - 19 - 20

Ma-Lepo
Ti-6 km kevyttä vastatuuleen Latvian Dvarkiemisissa
Ke-Lepo
To-Lepo
Pe-11 km kaupunkia, Puola; Tarnov
La-Lepo
Su-8 km Tsekkien Strachotinin tekojärven muurilla

yht. 25 km - noin 2 tuntia 30 minuuttia

Ma- Illalla kisapaikalla 6 km - 46 min.
Ti- Lepo/Kävelyä 15 min.
Ke- Kuuden päivän juoksu, EMU 6-Day Race (Unix Sport) alkoi kello 12.00
To
Pe
La
Su
Ma
Ti- Kilpailu päättyi kello 12.00, tulos 545 km 701 metriä
Ke-...
To-..
Pe-.
La-Lepo
Su-Lepo

Yhteensä 551 km 701 metriä - 144 tuntia ja 46 minuuttia

Kisaraporttia ette koskaan saa. Sensijaan kerron tulevaisuudessa kilpailun taustoista ja tapahtumista muun kirjoittamisen ohella.
Eli haaveilijat saavat kyllä minulta kaiken tiedon mitä kuuden päivän juoksemiseen tarvitaan.
Haaveet on tehty toteutettaviksi.
Ennen tämän haaveen toteuttamista on kuitenkin juostava - paljon ja ajatuksella.

HUHTIKUUN KILOMETRIT

yhteensä 267 km - 26 tuntia ja 29 minuuttia