MITÄ JÄLJELLE JÄÄ ?

"Nuorukaiset väsyvät ja uupuvat, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat, mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman.

He kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä uuvu, he vaeltavat eivätkä väsy."

-Jesaja 40 : 30-31

Keskustelu yön pimeydessä :

-Is everything okay ? (Pasi Koskinen)
-It is not a six day race when everything is okay. (Wolfgang Schwerk)

Tuulee. Raivoisa tuuli tarttuu minuun. Hidastan hämärään mutkaan ennen kierroksen täyttymistä. Maassa reitin poikki on rautainen liukas viemäriritilä. Pieni suora, käännös ja juoksen maton yli. Piippaus ja kierros. Kuka tietää monesko.
Kaikki mitä edellisellä kierroksella oli huoltopöydällä on nyt maassa oksien seassa. Juoksen voileipien yli ja katselen reitin sivussa pääsuoralla kaatuneita tuoleja ja pöytiä.
Hidastan omalle pöydälleni ja juon pullosta. Yön synkkä pimeys uhkaa valojen ulkopuolelta. Kilpailua johtava Wolfgang Schwerk lipuu ohitseni äänettömästi. Hän kääntää päätään vain aavistuksen verran ja hymyilee.
Päivällä kun juoksurytmimme on sattunut hetkittäin sopimaan yhteen olemme puhuneet pitkään elämästä ja ultrajuoksusta samalla taivaltaen kilometrejä. Minä ensimmäisessä kuuden päivän kilpailussani olen joutunut pitämään taukoja enemmän kuin mestari. Hänellä on aina ollut aikaa hidastaa hieman. Yhteenkuuluvaisuuden tunne on kilpailijoiden välillä vahva. Monta mieltä yhdessä on voimakkaampia kuin yksi.
Lähden juoksemaan. Käännyn mutkasta. Suoralla tuuli raivostuu. Näen Wolfgangin selän kahdenkymmenen metrin päässä. Nojaamme molemmat eteenpäin pysyäksemme pystyssä. Kello lähentelee puoltayötä. Olen tehnyt matkaa vain pienin lepotauoin koko päivän. Aika on menettänyt merkityksensä. Aivot ovat useita päiviä sitten esittäneet vastalauseensa rasituksesta ja jääneet odottamaan. Juoksen melkein kuin transsissa. Mieli on tyhjä.
Tuuli ei hellitä. Näkökenttä kapenee. Keskityn. On vain suora ja juoksu. Matala askel on väsynyt. Päivä on päättymässä. On pakko kohta mennä nukkumaan tai matka ei jatku seuraavana päivänä.
Juuri tuolla suoralla juoksen ensimmäisen kerran elämässäni ulos itsestäni. Kierrokselle jää tyhjä kuori juoksemaan. Sielu pakenee hetkeksi.
Olen aina haaveillut juoksevani tyhjään valoisaan tilaan yksin askelteni kanssa. Tämä tila on nyt musta ja kylmä. Luotaantyöntävä. En tunne mitään. On hiljaista.
Hidastan taas hieman seuraavaan mutkaan. Asvaltti on hieman liukas. Tuuli keikuttaa. Huomaan katselevani taivaalle. Äkkiä tajuan, että on äitienpäivä. Tai oli. Paleltaa.
Jälleen mutka. Nyt olen hereillä. Tai nukuinko. Nukuinko juostessani.
Taas mutka ja uusi suora. Katselen taivaalle. Nyt jos koskaan, Herra, anna voimaa. En ole ainoa täällä, joka rukoilee juostessaan. Nämä kilpailut kitkevät ylpeyden pois. Ne lyövät uhon maan tasalle. Suunnitelmat sortuvat. Liike lakkaa.
Käännyn jälleen. Ulkovalot loistavat. Tämä suora on liukas ja epätasainen paikoittain. Täällä selviävät vain sopeutujat. Perkeleillä ei pääse montaa kilometriä. On nöyrryttävä. On maltettava. Vasta lopussa lasketaan kuka meni kauas ja kenen kanssa.
Taas ritilällä. Hidastus ja oikeaan. Monta sataa kertaa sama möykky saman jalan alla. Sattuu. Energia on loppunut. Vaikka mitä ottaisi niin uupuu. Matto piippaa jälleen. Huoltopöytää on korjattu. Eteenpäin.
Saavun omalle pöydälleni ja katson kelloa. Riittää. Pysähdyn. Horjun mökkiin sisään. Istun matalalle sängylle. Kirsi on tehnyt palautusjuoman valmiiksi. Suihku. Ruokaa. Nukkumaan hetkeksi.
Vielä kaksi päivää juostavaa. Mitä jäljelle jää ? Miten ikinä pääsen pois radalta ? Ennen unen tuloa tiedän viimein vastauksen. Voin juosta rajattoman monta päivää peräkkäin, jos ei tarvitse kerätä ihan näin paljon kilometrejä päivittäin. Jos ei tarvitse tehdä muuta kuin juosta, syödä ja nukkua. Aina vaan, ikuisesti. Ikuisesti kunnes jokin hajoaa. Jalka tai pää. Sydän. Mutta yksi ei hajoa. Ei katoa koskaan. Se jää jäljelle. Se on usko.
Ajalla ja kilometreillä ei ole mitään merkitystä. Vain matkalla on.

Juoksen kahville. Kirsi on keittänyt. Aku istuu jo tyytyväisenä huoltopöytämme vieressä ja syö keksiä.
Katson pöytää ja painun samantien sisälle. Palaan marmeladipurkin kanssa. Rojahdan tuoliin ja potkaisen löysästi nauhoitetut juoksukengät pois.
-Laitatko sitä jalkoihin, kysyy Aku vakavalla naamalla.
Viriää erittäin syvällinen keskustelu minne kaikkialle marmeladia voisi laittaa. Tai yleensä mitä mihinkin voi laittaa.
Juomme kahvia auringossa.
-Pitäisiköhän teidän juosta välillä, kysyy Kirsi.
Katsomme Akun kanssa toisiamme vakavina, nousemme ja lähdemme matkaan.
Ollaan Unkarissa 6-päivän juoksukilpailussa. Marmeladi on hyvää.

Kilpailun jälkeisenä päivänä ennen lähtöä kättelin Wolfgang Schwerkkiä ja kiitin kaikesta.
Olet kasvanut ihmisenä, Pasi, Wolfgang sanoo ja katsoo tiukasti silmiin.
Molempien silmissä oli kyyneliä. Mutta ei sitä kukaan huomannut. Paitsi me kaksi. Mehän olimme juosseet kuusi päivää. Hän 857 km ja minä 545 km.
Silti olimme päässeet yhtä pitkälle. Sitäkään ei kukaan usko. Paitsi ne, jotka juoksivat kuusi päivää. Koska he kaikki uskovat. Tavalla tai toisella.

Aku Kopakkala ja Wolfgang Schwerk

Kiitokset kaikille kannustamisesta ja myötäelämisestä. Tasapuolisesti.

Tulokset

VIIKOT 18 - 19 - 20

Ma-Lepo
Ti-6 km kevyttä vastatuuleen Latvian Dvarkiemisissa
Ke-Lepo
To-Lepo
Pe-11 km kaupunkia, Puola; Tarnov
La-Lepo
Su-8 km Tsekkien Strachotinin tekojärven muurilla

yht. 25 km - noin 2 tuntia 30 minuuttia

Ma- Illalla kisapaikalla 6 km - 46 min.
Ti- Lepo/Kävelyä 15 min.
Ke- Kuuden päivän juoksu, EMU 6-Day Race (Unix Sport) alkoi kello 12.00
To
Pe
La
Su
Ma
Ti- Kilpailu päättyi kello 12.00, tulos 545 km 701 metriä
Ke-...
To-..
Pe-.
La-Lepo
Su-Lepo

Yhteensä 551 km 701 metriä - 144 tuntia ja 46 minuuttia

Kisaraporttia ette koskaan saa. Sensijaan kerron tulevaisuudessa kilpailun taustoista ja tapahtumista muun kirjoittamisen ohella.
Eli haaveilijat saavat kyllä minulta kaiken tiedon mitä kuuden päivän juoksemiseen tarvitaan.
Haaveet on tehty toteutettaviksi.
Ennen tämän haaveen toteuttamista on kuitenkin juostava - paljon ja ajatuksella.

HUHTIKUUN KILOMETRIT

yhteensä 267 km - 26 tuntia ja 29 minuuttia