NÄE, KUULE - MINNE MENET ?

ALUKSI:


   Kauan sitten Synnyinkaupungissani Tampereella asui sisaruspari, toinen sokea ja toinen kuuro. Vain sokealla oli ajokortti ja niinpä heidän autoillessaan vanhalla harmaalla Hilmannilla kuuro sisar antoi matkustajan paikalta suunnan sokean sisaren ajaessa. 
   Kerrotaan, että eräänä heinäkuisena lämpinä iltapäivänä heidän ajaessaan pitkin Satakunnansiltaa joka ylittää Tammerkosken yläjuoksulla, alkoi yhtäkkiä raju ukonilma.

   -Näitkö välähdyksen, kysyi kuuro sisar.
   -Kuulitko jyrähdyksen, vastasi sokea sisar.

   Ja matka jatkui.

   VIIKKO 31. HARJOITTELUNI

Ma- Päivällä 30,1 km - 3.25.
         Illalla 10,4 km - 1.04.

Lähdin Siikajärventietä tunnustellen kuinka paljon edellinen melkein 130 kilometrin viikko painaisi jaloissa. Ilma oli kylmennyt 8 asteeseen ja sateli. Kiertäessäni mutkaa Annijärven kauniin polun lopussa juoksin ajatuksissani väärään suuntaan ja melkein eksyin, kunnes tajusin miten järvien välinen joki ylitetään. Juoksu tuntui yllättävän hyvältä. Illalla juoksin vielä reilun kymmenen kilometriä ennen saunaa.

Ti- 35,2 km - 4.04.

Suuntana oli Kessi ja Tiaisniemen kärki, jonne en koskaan ollut juossut aiemmin. Kerran talvella moottorikelkkauraa lähelle kolmenkymmenen asteen pakkasessa, mutta en perille. Maantieosuus Paatsjoen sillan kautta Kessintielle tuntui hieman väsyttävältä ja kun käännyin Tiaisniemen polveilevalle metsäautotielle tajusin olevani todella väsynyt, matkaa oli tässä vaiheessa takana noin 11 kilometriä. Matkalla olin nähnyt Piekanan ja nyt näin majesteetillisen pöllön suonotkelmassa. Pääsin perille Inarinjärven rantaan asti ja palatessani olisin kaivannut vielä kolmatta energiageeliä. Taistelin lenkin loppuun hissukseen kylmässä tuulessa ja olin melko kapea poika kotona sohvalla lopun iltaa.

Ke- 17 km - 2.02.

Nellimissä Haapakuru on mielipaikkojani juosta. Hiljainen harjuna alkava kuru kapenee kivilouhujen väliin jäävien lampareiden ketjuksi. Polku juovattelee milloin missäkin kolossa. Juoksin Haapakuruun kivisen metsäutotien lenkin päähän ja kiertelin päälle vielä pehmeää hiekkaa ja neulaspolkua Nellinjärven suunnalla. Lenkin jälkeen lähdimme Ivaloon kauppaan, autolla ajoa tulee kauppareissussa siis edestakaisin 84 kilometriä. Kohtullisesti olin palautunut Tiaisniemen uurastuksesta.

To- 36 km - 4.10.

Aamiaisella oksetti. Tyypillistä, kun kehoni prosessoi valtavia energiamääriä. Kun juoksen näin paljon on minun syötävä illalla eräänlainen toinen hiilihydraattipitoinen aamiainen, joka joskus kummittelee yön jälkeen. Lähdin hitaasti liikkeelle. Yllä taas juoksuliivi, joissa nestettä ja energiaa, toinen takki ja hanskat, Lapissa keli voi vaihtua kesälläkin nopeasti. Kirsi soitti heti alkumatkasta ja palasin takaisin kotiin noutamaan hänelle maitopullon töihin kirkolle. Minulle on sama missä juoksen ja vaikka edestakaisin. Päivä käynnistyi takellellen mutta parani mitä pidemmälle juoksin. Nyt selvitin Annijärven joenylityksen helposti ja jo aiemmin Juoksemavaaralla askel oli lennokas. Hyvä treeni antoi rohkeutta jatkaa korkeissa kilometrimäärissä.

Pe- Päivällä 23 km - 2.36.
       Illalla 8,2 km - 1.04.

Lähdin maantielle kohti Virtaniemeä. Sieltä palatessa olin pyhää vihaa täynnä Nellimintien rakentajien kuorma-autoilijoille. Ei ne pojat paljon hiljentele sorakuormineen, vaikka tiellä on vastasssa elävä ihminen. Hirveässä pölypilvessä suu täynnä hiekkaa on mukava juosta? Halusin kilometrejä yli kaksikymmentä joten kiertelin Nellimin poluilla loppuun hieman lisää.
Illalla myöhään juoksin Palo-Pyhävaaralle. Hiljainen märkä metsä ja märät suot. Nousussa tunsin juoksun helppoutta, eräänlainen palkinto kaikkien vaikeuksien jälkeen. Löysin täyden oluttölkin iltalenkiltä pururadalta. Sen sai Kirsi juoda - tällä kertaa. Kun päiväannos on kolmekymmentä kilometriä ei tarvitse prosentteja lisää.

La- 20,2 km - 2.11.

Kävelin ensin kotipihassa ruohonleikkurin kanssa monta tuntia. Terveisiä kaikille niille omakotirakentajille, jotka haluavat kauniin pihanurmen - olette hölmöjä! Täysin turhaa työtä, onneksi täällä pohjoisessa pääsee varsin harvoilla leikkuukerroilla.
Ruohonleikkuun tauolla join kahvit ja tankkasin Kirsin tekemää ruisomenapiirakkaa ynnä voileipiä. Illan lenkkiin halusin kaksikymmentä kilometriä. Tutkin Juoksemavaaran alinta, varsin surkeakuntoista uraa. Lopussa juoksin erittäin kovaa, vanhan miehen kovaa, muutaman kilometrin. Sitten saunaan ja syömään, hyvä elämä on yksinkertaista. Vanhasta miehestä vielä senverran, että toki tunnen 55-vuotiaana tyydytystä näissä harjoitusmäärissä, jotka ovat utopiaa useimmille ikäisilleni miehille - monestakin syystä.

Su-21,07 km - 2.26.

Lähdin lenkille vasta iltapäivällä. Join kahdet kahvit ja touhusin kotona kaikenlaista. Alku tuntui polvensyrjissä kankealta mutta sitten kone käynnistyi ja lopputulos oli viikon parasta antia. Vedin Haapakurussa ilon kyyneleet silmissä ja pala kurkussa. Jumaliste kaikkien vaikeuksien jälkeen tulee vielä näissä määrissä! Lämmintä oli 8 astetta, tervetuloa Siperiaan.

Yhteensä viikko 201, 53 kilometriä - 23 tuntia ja 11 minuuttia - 2051 vertikaalista nousumetriä.

Harjoitusten aikana söin yhteensä 5 geeliä ja yhden patukan ja join keskimäärin 1,5 litraa vettä tai urheilujuomaa. (Dexal, poretabletista) Toki neljässä tunnissa enemmän.

Datoissa verrattuna tähän kirjoitettuun, Stravaan ja Garmin Connectiin voi olla pieniä heittoja, Stravalla oli tätä kirjoitettaessa (4.8.) jokin päivitysongelma, joten laskin lopputuleman taskulaskimella paperisesta harjoituspäiväkirjastani.

Haapakurun harjoittelumaisemaa.

MIKSI MITÄKIN?

   Viikko alkoi normaalilla "pitkällä" 30 km lenkillä, energiavarastoja tyjäksi lihaksista. Lenkin jälkeen suihku, syönti ja lepoa. Illalla uudestaan 10 km tunnustellen tapahtuuko palautumista eli superkompensaatiota ja myös hiukan vauhtia pitäen. 
   Tiistaina matkaan hyvillä mielillä palautumisen suhteen. Kuitenkin jo 11 km kohdalla olin väsynyt eli harjoitus puree. Keskityn harjoitellessani huonoihin hetkiin, koska niitä riittää pitkissä kisoissa. Niinpä jatkoin vielä 25 km tasaisesti puurtaen kylmässä tuulessa. Kun kotona heti lenkin jälkeen vielä lenkkivaatteissa hamusin keittiössä banaania, ruisleipää ja mehua pöytään nojaten, oli ultrajuoksuhuollossa kaikenkokeneen Kirsin kommentti varsin paljon puhuva:
   -Sitä on näköjään juostu.
Harjoituksen tarkoitus on opettaa keho ja mieli kestämään peräkkäisiä pitkiä päiviä.
   Keskiviikkona 17 kilometriä varovasti. Tämäntyyppinen harjoitteluni rakentuu päivittäisen 21 kilometrin jatkuvuuteen. Eli pitäisi jatkuvasti pystyä noin 21 kilometrin päiväannokseen. Nyt hiukan säästin itseäni.
   Torstaina sykli alkaa uudestaan mutta toisinpäin. Nyt 36 kilometriä, joka sujui jo paremmin kuin tiistaina.
   Perjantaina ensin 23 kilometriä ja illalla raskaalla reitillä vielä reilu 8 km. Päiväannos 31 kilometriä riitti selvittämään kykeneekö keho vielä vastaamaan.
   Lauantai jatkuvuutta mutta nyt viimeiset kilometrit kovaa, lähelle maksimia. Tämä kertoo seuraavana päivänä kuinka väsynyt olet ja turpoavatko nivelesi ja jänteesi. Jos turpoavat olet limiitillä.
   Sunnuntaina jälleen jatkuvuus. Olisin voinut juosta vain 10 kilometriä mutta sen vuoro on huomenna (5.8.). Kevyt päivä väliin, menemme Kirsin kanssa kalaan ja mökille saunaan. Yhden kevyen päivän jälkeen asia jatkuu taas ensi tiistaina.

   Kyse on siis edelleen peräkkäisten päivien systemaattisesta blokkiharjoittelusta. Kahden viikon päivittäinen keskiarvo on reilu 23 km. Jos lasketaan lepopäivä pois niin sitten juostun päivän keskiarvo on reilu 25 kilometriä.
   Kilometrien ja lenkkien vauhdit vaihtelevat valtavasti. Kyse on maastosta tai jostakin muusta? Yrittäkää ymmärtää, että ihminen kehittäessään itseään ei ole kone vaan kyse on harjoitteen kokonaisrasituksesta. Tämä on minun tapani ultrajuosta, tunnen miten harjoitus puree tai sitten en...
   Vielä on varaa parantaa mutta viime talven, tämän kevään ja kesän vaikeuksien jälkeen soisin itselleni noin 500 kilometrin tasaisia kuukausia muutaman ennen mahdottomien viikkomäärien yrittämistä. Ehkä niiden aika on vasta ensi vuoden alussa, ennen toukokuun kuuden päivän juoksua.

   Miten kuvittelette juoksevanne vaikkapa 171 kilometriä 36 tuntiin, jos ette pysty juoksemaan sitä edes viikossa? Miksi sitten en ole pystynyt juoksemaan kahtena edellisenä vuonna Nivalassa 171 kilometriä, jos kerran olen esimerkiksi pystynyt juoksemaan kuudessa päivässä 554 kilometriä aiemmin samana vuonna.
   Niinpä.
   Ensi viikolla päivitän tulevan viikon harjoitteluni ja pari kuvaa. Lisäksi päivittyy SUPER PEPIN kisaseuranta.
   Starttaanko Suomen pisimpään polkujuoksuun? Sen näette sitten kisapäivänä jos gps-pallukkani liikkuu. Ennakkotunnelmia ei tule.

LOPUKSI: 

   Juoksen Kessin suunnasta Paatsjoen sillalle. Päälläni on kaksi takkia ja hanskat. Jo menomatkalla raaka pohjoistuuli pakotti kaivamaan juoksuliivistä lisää vaatetta. Näin ison piekanan lekuttelevan Kessin ikiaihkien yllä ja Tiaisniemessä iso pöllö kohosi laiskasti siivilleen minua vältelläkseen.
   Kotiin on kahdeksan kilometriä ja olen täysin poikki. Askel on raskas mutta maisema vaihtuu silti noin 6.20min/km vauhdilla. Tosin en tiedä sitä koska harvoin katson kelloon juostessani. Tiedän vain, että kahteen päivään on tultava yli seitsemänkymmentä kilometriä. On tultava - annat vain kaiken.
   27 kilometriä on jäänyt taakse tänään. Sillan puolivälissä kysyn itseltäni miksi helvetissä teen tätä itselleni. Vastaan heti, että juokse paskapää - älä kysele tyhmiä. Juokse kunnes ei ole mitään muuta kuin sinä ja juoksu.
   Juoksen.
   Aika virtaa harmaana spiraalina silmieni edessä. Tien varressa kauempana isoisän hahmo heiluttaa kädentynkää; poika älä koskaan luovuta! Yritän tarkentaa katsettani mutta tie onkin edessäni taas täysin tyhjä.
   Pikkuhiljaa kaikki vaimenee, on vain askelten ääni ja sitten on hiljaista. 
   Aika katoaa - vain minä ja juoksu.

   Ja matka jatkuu.