KUN EI SAISI

   Blogiani luetaan kolminkertainen määrä aina silloin kun kilpailen - juurikin niiden kilpailuraporttien osalta. Ihmisiä kiinnostaa ultrakilpailu ja miten pystyn suorituksiin. Minun salaisuuksistani saa kuitenkin huomattavan paljon paremman kokonaiskuvan seuraamalla blogiani jatkuvasti. Lukija huomaa, että salaisuuksia ei ole. Valintoja, jotka monille ovat täyttä utopiaa, on sitten senkin edestä.


   Joku sanoo: "Ei ole aikaa."
   Vastaukseni: " Ei voi kai sitten mitään?"

   Todellisuudessa voi kyllä ja paljon, jos vain ITSE haluaa.

   Anekdootti: "Vain vahvimmat kalat uivat vastavirtaan."
 

      Käänsin etupyörät kotia kohti, tämä ei vielä tarkoita että olisin lähimainkaan kotona mutta ajatus kotiinpalaamisesta on syntynyt. Ystävät olivat poikenneet asialla kotona Nellimissä ja tiedustelleet Kirsiltä, että koska se tulee takaisin. Olivat olleet hieman ihmettelevän näköisiä, kun Kirsi oli sanonut että kyllä se sieltä tulee sitten kun se saa tarpeekseen.
   Ihmisille tuntuu olevan utopistisen vaikeaa ymmärtää minun elävän ilman kelloa ja kalenteria. Olen asunut jälleen mukavasti kuusitoista päivää matkailuautossa, jos ollaan oikein tarkkoja, niin aion asua vielä muutaman päivän lisääkin tällä reissulla ja yhden yön olen juossut ulkona - lasketaanko se asumiseksi? Kotona kaikkialla.

   Kilpailusta on kulunut nyt yksitoista päivää, joista vain neljä on ollut täyttä lepoa. Heti kilpailuviikon jälkeiseen viikonloppuun tuli kunnollista, mutta hidasta, juoksua yllättävän paljon ja hyvillä nousumetreillä. Eilen päätin Norjan Heligskogenin aurinkoisilla itärinteillä lepääväni tänään - pakolla. Elän aikaa kun ei saisi. Näin pian yli sadanseitsemänkymmenen kilometrin polkukisan jälkeen olisi jopa hieman tyhmää juosta kovin paljon, vaikka näennäisesti juoksu tuntuu hyvältä ja on muka levännyt olo, niin todellisuus on toisenlainen. Sen huomaa ravinnon kulutuksesta ja kyvystä nukahtaa helposti lähes koska tahansa.
   Jos lenkille lähtemistä kysyttäisiin pelkästään euforiselta mieleltäni niin sehän antaisi mahdollisuuden vaikka mihin. Käsivarren ja Norjan tutuissa maisemissa on se vika, että kun ajattelen käyväni "ihan pikkuisella" lenkillä niin lopputulos on helposti reilu kolme tuntia, kaksikymmentä kilometriä ja kilometri vertikaalista nousua. Tämä ei edusta käsitystäni "ihan pikkuisesta" lenkistä, vaikka juoksu olisi hidasvauhtistakin.

   Monta vuotta sitten Kilpisjärvellä eräs paikallinen tokaisi minulle: "Me ei täällä turisteille aleta polkuja sorastamaan eikä poroille taloja tekemään." Nyt he ovat tehneet molemmat. Alla kuva Saanan Mallan parkkipaikkaa vastapäätä lähtevästä uudesta polusta, jonka jatkona on portaat graniittia mutta ei tietenkään huipulle saakka. Toinen kuva on porotalosta, räkkäsuojasta eli sääskisuojasta, Jiehkas-tunturin länsipuolen alamaassa.

   Noin viisi vuotta sitten eräs toinen Kilpisjärveläinen yrittäjä arvosteli matkailuautoilijoita ja matkailuvaunuilijoita. Nämä kuulemma eivät hyödytä kylää lainkaan. Minäkin poikkesin tällä reissulla kaksi kertaa kaupassa, ostin tankillisen dieseliä ja kaasupullon. Rahaa jäi kylään reilu kaksisataa euroa. Vielä jos vittuillaan niin en enää poikkea ollenkaan.
   Kukin matkailee tavallaan ja etenkin tarpeidensa mukaan. Norjassa kun on tilaa, ulkoiluhenkistä porukkaa sekä myös kauppoja ja polttoainetta. Todellisuudessa norjalaisten raha kelpaa, sehän pitää pystyssä Kilpisjärveä varsin pitkälle. Kateus on kauhea sairaus ja lappilainen kateus sen parantumaton versio. Muistutan tässä yhteydessä filosofiastani: "Kun itse itselleen tekee niin siitä tulee sitten sellainen kun itse tarvitsee."

   Kuvat ja videot ovat ulkoilun ohessa otettuja. Erämaan rauha, tunturituuli ja jokien solina ovat taas puhutelleet. Onneksi asun Lapissa, joten etelään ei tarvitse palata, riittää kun vaihtaa puolta.
   Mitä sitten lepopäivinä matkalla teen? Aina voi katsella kaunista luontoa, syödä hyvin, juoda punaviiniä ja kuunnella vaikkapa Shostakovichin Jazz-sarjoja, paistaa makkaraa nuotiolla tai filosofoida kylmässä joessa uimisen jälkeen. Sanalla sanoen lepuuttaa kärsinyttä mieltä ja visioida tulevia kärsimyksiä.
   Mutta jos ne ovatkin pelkästään nautintoa?

VIIKKO 34.

Ma - Lepo
Ti - Kävelyä Pellon pehmeällä pururadalla 2 kilometriä hitaasti. Hi-taas-ti.
Ke - Lepo
To - Taittopyörällä Sinettä-tunturille ja takaisin 29,11 km - 2.05. Perselaji.
Pe - Lepo
La - Juoksua Kilpisjärven Jeahkas- ja Saana tuntureilla 19,6 km - 3.17. Nahkat pois varpaista lopullisesti.
Su - 14,4 km Kilpisjärvellä kuten lauantaina mutta helpommin - 2.24. Väsynyt.

Yhteensä 34,1 km juoksua - 5:40 - Vertikaalista nousua 1599 metriä.


PARI LYHYTTÄ PÄTKÄÄ ULKOILUISTA

   Viimeinen kuva on Heligskogenin laakson itäreunalta merelle päin. Kuvanottohetkellä puhalsi raivoisa mutta lämmin tuuli, vertikaalista nousua oli takana reilut 600 metriä ja noin seitsemän kilometriä matkaa autolta. Väsynyt juoksija tyyntyi ja kääntyi takaisin kohti matkailuautossa odottavaa lämmintä suihkua, makaronilaatikkoa ja alkoholitonta olutta. Ne kuuluisat omat valinnat ovat joskus yksinkertaisia, halpoja ja erittäin kiireettömiä.

KILPAILUN JÄLKIKAIKUJA