HANKITAANKO ELÄMÄ

Täytin viime lauantaina 52 vuotta. Koska en ole ollut kolmeen vuoteen kotona tähän aikaan niin soittelin lähimmät läpi ja totesin että en pidä mitään juhlia mutta tarjoan kakkua ja kahvit jos poikkeatte. Sanoin jo soittaessani että en pahastu jos joku ei pääse, varsinkaan kun soitin vasta viikon puolessa välissä.
Kaikki eivät tietenkään päässeet. Oli työkiireitä tai muuta sovittua. Ja kuulemma jääkiekon MM-kisat. Syynä olla tapaamatta minua kahvin merkeissä syntymäpäivänäni oli tuo jääkiekon MM varsin kaksijakoinen. Minä vanhenen joka vuosi ja kisat pelataan joka vuosi. Ainoa ero on että minä yksin vanhenen joka vuosi mutta kisoissa pelaavat vuosittain eri ihmiset.
Näistä eri ihmisistä onkin riittänyt tarinaa joka tuutista. Jossain kerrottiin ihan uutisena näistä nuorista kiekkolupauksista, etenkin siitä yhdestä. Tämä ei kuulemma erottunut juniorina mitenkään paitsi että omasi hyvän laukauksen ja oli vähän tuittupäinen. Sitten hän kuulemma alkoi harjoittelemaan kovasti ja kehittyi yhtäkkiä huimasti. Harjoittelemaan ? Jotkut isot pojat ja tytöt uskovat siis vieläkin että menestys tulee harjoittelematta kunhan äiti ja isä vaan maksavat kivanpidon.
Kirjoitan usein ristiriitaisuuksia. Kritisoin kovasti työsidonnaisuutta mutta samalla peräänkuulutan ultrajuoksussa pitkäjännitteisyyttä ja harjoittelumoraalia. Minulta on usein kysytty että miten eroaa 15-tuntista työpäivää tekevä työnarkomaani jatkuvasti pitkiä lenkkejä juoksevasta ultranarkkarista. Olen aina vastannut että ihmisarvon läpi tarkasteltuna ei mitenkään mutta kokemustensa lopputuleman perusteella sitäkin enemmän.
En usko että mitatun aineellisen hyvän lisäämisellä saavutetut kokemukset kasvattavat ihmistä lainkaan. Päinvastoin ne lypsävät koneiston osana ihmisestä viimeisetkin inhimillisyyden rippeet ja heittävät lopulta loppuunpalaneen syrjään uudella sinisilmäisellä korvaten.
Sensijaan elämästään turhaa karsiva ultrajuoksija toistaa konemaisesti päivästä toiseen liikunnan riemun mantraa. Hän tinkii töistään ja joskus jopa ihmissuhteistaan varastaakseen aikaa vain itselleen. Ja tuon ajan hän juoksee vapaana kahleista. Antaa ilman virrata aivojensa läpi ja juostuaan riittävän pitkälle kokee jotakin sellaista mikä antaa tilaa ja ymmärrystä arvostaa ainutkertaista elämää ja omaa elämäntapaansa.
Ultrajuoksijan elämäntavassa ei osteta ruusuja usein kenellekään. Ruusu kuolee viikossa mutta jos sanot jollekulle hyvän sanan se saattaa elää ihmiselämän. Jos tapaat ihmisen lyhyen hetken aikana kahvikupin äärellä on se aina kultamitali molemmille. Juoksu opettaa että että mitään ei saa ilmaiseksi. Mikään ei tule ilman vaivaa ja pitkäjännitteisyyttä. Ja että etenkään mikään ei pysy yllä vaivaa näkemättä - harjoittelematta.
Suunnitelmien mukaan seuraavina vuosina en ole kotona jatkuvasti tähänkään aikaan kahvia keittämässä. Vuosien vieriessä tunnen itseni yhä ulkopuolisemmaksi joten on aika poistua takavasemmalle. Minä en siis aiokaan olla jatkuvasti tavattavissa. Silloin ei sitten muiden pidä pahastua jos en olekaan läsnä. Saatan vaikka olla hankkimassa elämää - juosten.


VIIKKO 20.

Ma-Ti - Lepo / Rakennustöitä terassin katon merkeissä. Väsynyt, kyynärvarret kipeät ja kädet tunnottomat.
Ke- 10 km - 1.04.
To-15 km - 1.40.
Pe- 10 km - 1.05.
La- 10 km - 1.05.
Su- 15 km - 1.37.
yhteensä 60 km - 6:21

Kuvissa kakku, kortti ja kutsumaton vieras.