KAHVIA JA KORPPUJA

Kun emun 6-päivän kilpailu 2016 Unkarissa alkoi istuin keittiön pöydän ääressä juomassa kahvia. Kastoin korppua maitokahviin ja katselin ulos ikkunasta järvelle. Jäät lähtivät edellisellä viikolla ja luonto heräsi kesään. Hämmentyneenä tajusin että en ole ollut kotona kolmeen vuoteen tähän aikaan vuodesta. Ensin 2013 toukokuussa ensimmäinen kuuden päivän juoksuni Unkarissa, 2014 Suomen halki; reissu alkoi tuolloin jo 9.5. matkalla pohjoiseen ja sitten toukokuussa 2015 toinen Unkarin kuuden päivän juoksu.

Edes minua lähimpänä olevien ihmisten on vaikea ymmärtää miten suuri pettymys on että 2016 kuuden päivän juoksu oli pakko jättää juoksematta. Siitä tuli ensimmäinen ultrani johon olin ennakkoon ilmoittautunut mutta jonka osanoton peruin. Tunne on täynnä pettymystä mutta etenkin suurta surua. Yhdellä sanalla sanottuna lohduton kaipuu.

Kilpailun perumiseen johtaneet ongelmat on perusteellisesti tutkittu, hoidettu ja näin nyt taakse jäänyttä elettyä elämää. Suomen halkijuoksun jälkeinen syksyn mykoplasma johti epätasapainoon kehossa ja romutti harjoittelun laadun varsinkin palautumisen osalta 2015 keväällä. Vielä tuolloin en tiennyt piilevistä hammasongelmista ja kuuden päivän kisasta tulikin tuskien taival. Ylikuntoisena ja terveydentilaani nähden liikaa harjoitelleena väsyin kisan jälkeen kohti viime syksyä yhä pahemmin kunnes vihelsin pelin poikki. 
Vaikka verikokeissa tulehdusarvot eivät kovin korkealla olleetkaan niin on selvää että myöhemmin juurihoitoon ja sen jälkeisiin parodontologisiin (hampaiden sidekudos) löydöksiin liittyvät tulehdukset romuttivat loputkin fysiikasta. Ikeniini sain elämäni kovimman antibioottikuurin jonka jälkeen vatsan normaali bakteeritasapaino on puoli vuotta pihalla. 
Tauko tässä tilanteessa on siis ollut todella paikallaan. Monen vuoden yhtämittaisen ultraamisen rasittaman kehon toivuttamiseen niin fyysisesti kuin henkisestikin ja tietenkin edelläkuvattujen ongelmien ratkaisemiseen.

Edelläkerrottujen tapahtumien valossa on selvää että lähtöviivalle tänä vuonna ei ollut mitään asiaa. Varsinkaan kun tapanani ei ole katsella kilpailua osallistumalla siihen. Tällä tarkoitan että jos osallistun mihin tahansa kilpailuun niin lähtökohtanani on kyetä haastamaan ensin edes itseni kunnolla saati sitten muita. Kuuden päivän juoksu on siksi hieno laji että minä en pelkän kilpailun kokemuksen takia Unkariin matkusta mukaan hortoilemaan ja netissä roikkumaan.
Vaikka ultrajuoksu on sosiaalinen tapahtuma ja kisoissa voi tavata tuttuja seurustelumielessä niin juoksutauostani huolimatta olen vastannut puhelimeen, henkilökohtaisiin viesteihin ja sähköpostiin toisin kuten Kopakkalan Aku, joka tällä hetkellä kertomansa mukaan on matkustanut Unkariin seuraamaan kilpailua osallistumalla siihen. Olen yrittänut Akua tavoittaa blogivieraskeskustelun merkeissä jo puoli vuotta mutta turhaan. Sosiaalisuus ja yhteisöllisyys on siis venyvä käsite ultrajuoksussakin.

Minulle ultrajuoksusta on tullut kokonaisvaltainen elämäntapa. Elämäntapa joka karsii turhaa pois ainutkertaisesta elämästä - myös paskapuheita. Mielestäni on hedelmällistä julkisesti kertoa mikä mättää jos ei onnistu. Muuten syntyy illuusio että kerran ultrajuoksija - aina ultrajuoksija. Olet juuri niin hyvä kuin viimeinen kilpailusi tai kuten minä sen sanon : olet juuri niin hyvä kuin viimeinen lenkkisi.

Taukoni aikana pääsin tekemään toisenlaisia asioita. En lainkaan kiellä kaivanneeni juoksua tai monen vuoden mukanaan tuomaa päivittäisen harjoittelun rytmiä. Tauon pitämistä helpotti suuresti filosofiani siitä että en yleensäkään juokse kuin lyhyitä aikoja väkisin. Kovimpien harjoittelujaksojenikaan sisällä en yleensä ylitä tiettyjä tuntemuksia kuin hetkellisesti. Näin säästyn pahemmilta vammoilta tai lopulliselta loppuunpalamiselta. Tämä pätee myös kilpailujen ja projektien jälkeisten tyhjyydentunteiden käsittelemiseen. 
En kuitenkaan malta olla tässä yhteydessä varoittamatta että kannattaa tarkasti miettiä kuinka syvälle ultrajuoksun päästää elämäänsä. Muutoin voi käydä niin ettei ole mitään sitten kun juoksu loppuu. Ote tavalliseen elämään vaikeutuu helposti kun tavoittaa ultrajuoksun vahvoja tunteita ; mielenrauhaa, elämisen kokemisen helppoutta ja loputonta fyysisyyttä.

Paluu kilpailemaan vaatii hyvää pohjatyötä. Kun otan tavoitteeksi jonkun juoksun niin ensin on syytä tutkailla paljonko aikaa on käytettävissä harjoitteluun ja mistä se aika otetaan. Tässä kohtaa keskustelut perheen tai läheisten kanssa antavat perspektiiviä kaikille - myös minulle itselleni.
Tauon aikana tavoitteeni ovat selkiytyneet ja ne ovat vain ja ainoastaan monipäiväjuoksuissa. Keskustelut on käyty. Tauko on päättynyt. On aika lähteä liikeelle kohti verenpunaista tunnelia.


VIIKKO 17.

Ma- 12 km - 1.15.
Ti- 7 km maastossa - 50 min.
Ke- 10 km osin maastossa - 1.02.
To- Lepo
Pe- Lepo
La- 10 km - 57 min.
Su- Lepo

yhteensä 39 km - 4:40.

VIIKKO 18.

Ma- 6 km - 38 min.
Ti- Lepo
Ke- 10 km - 58 min.
To- 10 km - 1.04.
Pe- 15 km asvalttia - 1.38.
La- 8 km - 52 min.
Su- 12 km osin poluilla - 1.18.

yhteensä 61 km - 6:28.

Aika kotona kuluu juoksemattakin mutta ...

emu 6-days seurantasivu