TYHJÄNKULKIJAN TUUMAILUJA

POHJOISESTA ETELÄÄN

Pitkä matka ? Mikä se on ? Tuumailimme Kirsin kanssa kysymystä matkalla etelään. Tulimme vajaassa kahdessa päivässä Norjasta reilut 1200 kilometriä ihan Helsinkiin asti. Meidät oli kutsuttu puutarhajuhliin lauantaiksi joten Norjan Signaldalenista on meidän mielestämme lyhyt matka ystävien luo rannikon pieneen kalastajakylään.
Toiset ihmiset eivät tunnu pääsevän kotiympyröitä kauemmas. Eivät kuulemma kaipaa matkustamista eli eivät viitsi. Sääli. Kuinka paljon heiltä jääkään kokematta.
Matkustaminen ei itselleni ole mikään itsetarkoitus. Toiset vaan on luotu kulkemaan. Ja miettikääpä kuinka rikas rinnastus on tunturista tupsahtaa Rastilan lenkkipolulle kohti Talosaarta.
Äänimaailmat ovat täysin erilaiset. Pohjoisessa huutaa kapustarinta ja tuuli tuivertaa. Helsingissä suurkaupungit mölinät sekoittuvat raikkaaseen meri-ilmaan. Mustavalkoista ? Kyllä ja erittäin mukavaa !

MYYTINMURTOA KEHITYSALUEESTA NIMELTÄÄN KÄSIVARREN LAPPI

Sanovat että ajettaessa Käsivarteen suurtuntureille viimeinen mänty Luspassa. Ei ole. On mänty Ropinsalmella ja jopa Saanatunturin takamaastossa, siellä missä keskivertoturisti ei koskaan kulje. Biologisen aseman hylätyn koekentän reilut parimetriset männyt kituvat siellä. Joten se siitä nostalgiasta.
Aika on ajanut A.E. Järvisen ja Moskun yöhongista ohi. Ei oijusta Timo Kojokaan enää pitkälle eikä Metsälän Yrjö opasta tarujen tuntureille. Tulee uusia sukupolvia omine kujeineen. Saanankin takana, missä maaston kulumista pyritään rajoittamaan, oikaisee huoltomies tai biologi tylysti suon poikki Can Amin traktorimönkijällä. Ja pääsee. Tiedän sen kun minulla on itsellänikin Can Am. Ja varmasti jää jälki kun turve on tuutissa.
Tänäpäivänä mennään kevyesti teknisillä vehkeillä. On tehty reittisuunnitelmat lukuisten jo käyneiden ja nettiin kirjoittaneiden sekä valokuvanneiden perusteella. Ja onnistutaan luontokokemuksen hankinnassa.
Ainoa myytti mikä pitää on sää. Tunturia on edelleen kunnioitettava mikäli aikoo pärjätä. Kun u-ruuhilaaksossa puhaltaa 25 metriä sekunnissa ja sataa kaupan päälle on tosi kysymyksessä. Ja sää muuttuu nopeasti. Niinpä kaltaiseni kevyillä varusteilla varsin pitkällä yksin liikkuva on altis. On siis oltava riittävä potku että pääsee pois. Jos pääsee. Tai nöyryyttä kääntymiseen.
Minua huomattavasti kovempikuntoisiakin on matkaan lähtenyt. Ovat päässeet paljon minua pidemmällekin. Mutta minä olen toistaiseksi palannut ehjänä. Niistä toisista en tiedä.
Kilpisjärveä on yritetty viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kehittää. Edelleen puuttuu se kuuluisa yrittäjien välinen yhteishenki. Kateus sensijaan on hirvittävä.
Taannoin Muonioon ei pystytty majoittamaan Japanilaisturisteja riittävästi, joten osa vietiin Kilpisjärven kylälle. Eivät viihtyneet. Sanoivat paikkaa pimeäksi. Kylän ongelma onkin se että retkeilykeskuksen ja kaupan välillä ei ole mitään, ei edes kävelytietä.
Yleensäkään mitään helppoa kävelyreittiä ei Kilpisjärvellä ole ellei lasketa Salmivaaran pururataa. Kaikki eivät ole ultrajuoksijoita eivätkä pysty satojen metrien nousuun kahdella kilometrillä Tsahkaljärvelle ja Haltin reitin alkuun. Ja ei Mallankaan reitti mikään helppo ole kun ei ole siloiteltu.
Minä tiedän sen asenteen : "Ei me turistille ruveta polkuja siloittelemaan..." Mutta kun on paikkoja missä on siloiteltu. Ja se kuuluisa raha menee sitten sinne. Eli Rukalle, Leville ja Saariselälle.
Kilpisjärvi on osittain myös hinnoitellut itsensä pihalle. Ei pariskunta maksa kahdeksan hengen mökistä kahdeksan hengen hintaa. Kohtuuhintaiselle ja pienemmälle majoitukselle on edelleen tarvetta. 
Retkeilykeskuksen 14,50 euron buffet on hinta-laatusuhteeltaan hyvä. Edellyttäen että on ultrajuoksija. Silloin pystyy alkukeittoon,salaattiin,kahteen pääruokaan ja jälkiruokaan ynnä lopuksi vielä kahviin kakulla ja pikkuleivillä. Puolitusta ei ole ? Monelle riittäisi pelkkä salaatti ja keittokin.
Asiat pitäisi muutenkin tehdä kunnolla. Loppuun asti. Ei siis perilappilaisittain sinne päin ja pois silmistä. Oheisista kuvista saatte ymmärryksen mitä tarkoitan. Siisteyttä arvostetaan. Kukaan ei halua lomailla kautta liikkua luonnossa joka muistuttaa kaatopaikkaa.
Nyt sitten joku paikallinen tämän lukee ja sanoo että elämä on kovaa pohjoisessa. Minä sanon että ryypätkää vähemmän ja tehkää töitä kunnolla. Opetelkaa käyttäytymään ja puhumaan ihmisille kuten ihmisille puhutaan. Sitten saatte sitä rahhaa ja huomaatte että se ei tee onnelliseksi. Tehän elätte onnen keskellä tajuamatta siitä mitään.
Siksi minäkin käyn siellä.

Minä olen Käsivarresn Lapissa rymynnyt kaksikymmentä vuotta. En halua olla negatiivinen vaan kerron sen miten koen nykyisin. Kompetenssia on siis pitkästi. Siksipä majoitunkin auton kanssa Ropin Pirtille ja joskus harvoin Retkeilykeskuksen alueelle.
Käyn Kilpisjärvellä tankkaamassa ja kaupassa. Sitten menen Norjaan. Voisin viihtyä kylällä pidempäänkin varsinkin sesongin ulkopuolella jos hiukan nähtäisiin vaivaa ympäristöön ja tarkistettaisiin hintoja.
Mihinkään yleiseen ryyppypilkkiin tai joukkopsykoosiin minua ei saa kirveelläkään. Haen luonnonrauhaa ja kokemuksia - en örvellystä enkä ylihinnoittelua.

YHTEISKUNTASOPIMUS

Pitkien harjoittelu- ja juoksureissujen aikana sitä on uutispaitsiossa. Tai haluaa olla. Onnekseni ystäväpiirini on laaja ja Helsingistä tunnen ihmisiä läheltä vallan keskiötä, joten blogikirjoittajana saan kuulla mielenkiintoisiakin uutisia joita ei paineta.
Nyt painetaan.
Yhteiskuntasopimuksesta tuli farssi. Todellisuudessa osapuolet tapasivat vain kerran ja lopun hoiti sovittelija kahden eri huoneisiin linnottautuneen ryhmän välillä sukkuloiden. Tämähän ei ole varsinaista rakentavaa keskustelua vaan osapuolten vaatimusten sorvaamista.
Naurettavaksi asian teki pääministeri itse jo aluksi tulemalla julkisuuteen kovin vähin tiedoin siitä mitä Suomessa on työmarkkinasopimuksiin ja lakiin kirjattuna. Millään insinööripalaverilla ei työmarkkinalainsäädäntöä muuteta yhtäkkiä vaan lain muuttamiseen on proseduuri ihan erikseen.
Kovin löyhin perustein yritettiin markkinoida orjatyötä kilpailukyvyn ja tuottavuuden nimissä. Suomen useissa yrityksissä on johtajuusongelma. Ihminen tekee mielellään paljonkin työtä jos siitä on hänelle itselleen hyötyä. Sensijaan pidempää päivää samalla palkalla ei tee kukaan jonkin veteen piirretyn viivan vuoksi. Tässä tapauksessa se viiva oli yhteiskuntasopimus,kilpailukyky ja tuottavuus.
Jos joku naureskelee minun kompetenssiani kirjoittaa aiheesta niin muistutan että olen itse yrittäjänä ajatellut aina valtavirrasta poiketen kohta kaksikymmentä vuotta. Ajatteluni keskiössä on aina ihminen, niin työntekijänä kuin asiakkaana.
Vaikeuksia on ollut tasaisesti mutta olen pystynyt viimeisen viiden vuoden aikana olemaan lomalla yli kaksi kuukautta vuodesta. Eli kovin väärässä oman yritysstrategiani kanssa en ole.
Suomessa nykyinen sääntely ei periaatteessa estä yrityksien menestystä. Pikemminkin kyse on valvonnan puutteesta. Tällöin toimintaympäristö ei ole tasapuolinen. 
Omalla kuljetusalalla vaatimukset ja velvoitteet ovat hirvittävät mutta viranomainen ei kuitenkaan puutu kaikkiin laittomuuksiin. Esimerkikkinä vaikkapa Vuosaaren lähiöravintolan ilmaiset asiakaskuljetukset. Luvaton liiketoiminta rehottaa ja luvalliset maksavat viulut.
Helsingin Sanomissa taivastellaan että opiskelijat joutuvat ottamaan lainaa. Yhteiskunnanko koulutuksen pitäisi maksaa ? Ja sitten koulutettu siirtyy monikansalliseen ulkomailla toimivaan yritykseen ja mitä me kotimaassa siitä koulutuksesta sitten hyödymme. Ajattelen tässäkin niin että meillä ollaan jo totuttu liian hyvään ja kaikki pitäisi saada valmiiksi katettuun pöytään.
Asemani vuoksi voin kirjoittaa mitä lystään sananvapauden nimissä. Niinpä toteankin että emme me niin kovin huonosti voisi jos tiputtaisimme elintasomme vuoden 2004 tasolle. Pitäisi uskaltaa ja tehdä. Niukkuus synnyttää niukkuutta. 
Lisäksi työmoraalissamme on rutkasti kehitettävää. Tästä on olemassa vitsikin :
Miksi eläkeläisillä on aina niin kiire ?
Heidän pitää tehdä kaikki omalla ajallaan.

Tässä sitten niitä rumia kuvia ja alin on Ropinsalmelta paikasta mistä paikalliset lähtevät porojaan kaitsemaan :

VIIKON 35. HARJOITTELU

Ensiksi on todettava että viikon 34. lepopäivään tuli 10 km kävelyä josta osa tunturissa. Laitankin siis tähänkin viikkoon kävelyt mukaan.

Ma- Vaellus Kirsin kanssa 16 km - 6.30. Vertikaalia hiukan yli kilometri.
Ti- Vaellus 10 km - 3.43. Kirsin kanssa. Vertikaalia tuli 700 metriä.
      Ilta: Juoksua tiellä 6,5 km - 0.41.
Ke- Juoksua korkea Jiehkakselle ja alas avotunturia suoraan 12,5 km - 1.58.
       Ilta :Kävelyä Kirsin kanssa reilu tunti tunturissa, vertikaalia 200 metriä.
To- Lepo/ kävelyä 0.30 tasaisella.
Pe- Lepo/ kävelyä 0.30 tasaisella.
La- Helsinki Talosaaren lenkki hiukan runtaten mutta ei kovaa 22 km - 2.01. Kirsi pyörällä mukana.
Su- 10 km - 1.05. Hissukseen kävelyteitä.

yhteensä juoksua 51 km - 5.45, vaellusta 26 km - 10.13 ja kävelyä 2 tuntia
Vertikaalia vajaa pari kilometriä.

Ja sitten vähän muunlaisia kuvia :

KUVAT SUURENEVAT KLIKATTAESSA.

Tyhjänkulkija Ramsinniemessä, kuvan otti Kirsi.

Helssingissä on esitetty että Rastilan leirintäalue siirrettäisiin jonnekin muualle ja mielellään kauas. Tilalle rakennettaisiin kerrostaloja.
Muistutan että tänäkin viikonloppuna alue oli lähes täynnä ja joukossa paljon ulkomaisia matkailijoita niin matkailuautoilla ja vaunuilla kuin teltoillakin.
Jokaisessa Euroopan suurkaupungissa on leirintäalue kohtuullisen lähellä keskustaa helppojen julkisten yhteyksien päässä. Esimerkkinä vaikkapa Budapestin Haller, joka on muutaman sadan metrin päässä Tonavasta.
Matkailijat vievät mennessään kuvan Suomesta ja suomalaisista. Tälle kuvalle perustuu usein se kuuluisa vientikin.
Minkä kuvan Helsinki haluaa antaa ? Rastila on edustava ja edustavalla paikalla. Olisi järjetöntä rakentaa uusi alue jonnekin Sipoonkorpeen. 
Tässäkin voisi siis ajatella hieman toisin.