KAUKANA MUTTA KOTONA

   Ennen saunaanmenoa istuin hetken kuistilla. Aurinko laski Naimakkajärven taakse paistaen pilvenreunat keltaisiksi. Heikko tuuli puhalsi vedenpinnan raidoille. Kuikka kellui poikasineen kirkkaassa vedessä ja rantapajukossa västäräkki napsi sääskiä iltapalakseen.
   Monta kertaa olen nojannut tähän hirsiseinään tällä samalla penkillä ja puhaltanut ilmaa ulos hitaasti. Vetänyt sitten raikasta ilmaa tilalle yhtä hitaasti ja katsellut Ruotsin rajan takana häämöttäviä mustia tuntureita. 
   Monta kertaa olen tuntenut samoin kuin nytkin. Tuntenut hiljaista kiitollisuutta että olen ymmärtänyt tulla. Tulla kuin kotiin tähän maahan joka on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen sieluuni. Välituntureiden ja suurtuntureiden maa. Käsivarren Lapin seitsemänkymmentä viimeistä kilometriä.
   Lauteilla löylyssä muistin vaikeaa viimeistä vuotta. Ensin Suomen päästä päähän rinta kaarella kaikessa onnistuen. Sitten kurja syksy mykoplasmoineen ja päälle vaikea väsynyt talvi. Liian vähän, liian hitaasti mutta ei kai vielä liian vanha ? Keväällä Unkari ja vaivoin yli 500 km. Kesä ja yritykseni kuljettajaongelmat, vatsatauti ja päälle virustauti. Ja nyt tässä. Surkeammassa kunnossa kuin vuosiin.
   Silti saavuin yrittämään. Monivaiheisen matkan jälkeen ajoin matkailuauton lopulta Vuoskun tien hiekkakentälle. Keitin tulokahvit ja katselin lainehtivaa koivikkoa. Haapavaara, Kuusivaara ja Vuoskuvaara. Kuppi kädessä varovasti tähysin pilvien lomasta ylös. Selkeni vähän ja Sarvisoivin ruskea huippu pilkahti. Hiljainen rauha. Odotus.
   Kahvittelin muistellen samalla kuinka monesti aiemmin olenkaan ajanut tänne pohjoiseen vimmaisesti kiireellä, ikäänkuin peläten tuntureiden karkaavan. Perille päästyäni vaahtoisessa kiimassa kiskonut lenkkivaatteet ylle ja juossut aivan liian lujaa aivan liian pitkälle huomatakseni että olen yhtä pieni kuin ennenkin täällä jättiläisten keskellä.
   Lähtiessäni juoksemaan vanhaa sotavankien tekemää huoltotietä aloin automaattisesti unohtaa. Unohtaa yrityslaskun summan jonka Kirsi äsken puhelimessa kertoi. Unohtaa mitä ministeri haastattelussa uutisissa sanoi. Unohtaa kilpailut ja kilometrien vaatimukset. Unohtaa kaiken muun paitsi Kirsin.
   Juostessani ylös eteenpäin aloin sensijaan automaattisesti rekisteröidä ympäröivää. Kuinka voimakkaasti puro solisee. Kuinka isot lätäköt muodostavat vesiesteitä reitille kertoen paljosta vedentulosta täälläkin. Aurinko lämmittää. Rastas rallattaa pöheikössä. Siellä täällä keltaisia pieniä kukkia.
   Huohottessani ylös avotunturia kapustarinta huutaa minut tervetulleeksi. Viimein laella pysähdyn. Luon katseen kauas horisonttiin. Käyn läpi tuttuja huippuja joista osalla olen seisonut ja osan olen kyennyt kiertämään. Hiljainen tuuli. Korvissa soi hiljaisuus. Aika pysähtyy mutta ei jää odottamaan.
   Alas juostessani olen tyyntynyt mutta surullinen. Jalan alla pehmeää kuolpunaa ja kivikkoa. Riekko rähähtää lentoon edessäni ja olen kaatumisen rajalla mutta kestän. Yhä selvemmäksi vuosi vuodelta käy mitä tämä vaatii. Tunnen kehossani kilometrit. Pitkät taitetut matkat. Milloin numero rinnassa, milloin reppu selässä. Milloin missäkin ja mitäkin varten vuodatetut hikipisarat. 
   Hiekassa, lumessa, kivikossa ja asvaltilla. Kotoisilla juuripoluilla joita neulaset pehmentävät ja kuoppaisilla teillä. Harjoitukset umpimetsässä ja umpiväsyneenä. Kilpailut kehää kiertäen ei minnekään eikä minkään takia.
   Tämä vaatii kaiken. On aina vaatinut. Mitä kokeneemmaksi tulen sitä enemmän on annettava itsestään. Joskus. Harvoin. Olen miettinyt lopettamista. Tiedän että en pysty siihen. Minusta on tullut osa juoksuani ja siitä osa minua. 
   Silti haluan osata rukoilla juoksematta. Haluan osata elää ilman juoksua. Tai ainakin yritän aina välillä.
   Palaan autolle tyytyväisenä. Sinä päivänä lopetan kun lenkin jälkeen ei enää tunnu hyvältä. Illalla paistan makkaran nuotiolla vesisateessa. Näillä reissuilla ei ole aina hyvä ilma eikä juoksu ole euforista liitoa yli erämaan. Väsyttää ja on kipuja. Tunturi ottaa omansa ja minä ehkä konjakin. Nukahdan vesisateen ropistessa kattoluukkuun.
   Kävelen saunasta Naimakkajärven rantaan ja sukellan kylmään veteen. Ropin Pirtin Terttu yllättyi kuin toin hänelle tuliaisiksi erikoiskahvia Tampereelta. Sanoin että keitä siitä sitten itsellesi kotona vapaalla. Kun ei tarvitse ketään passata. Minä olen vuosien mittaan soitellut ties mihinkä aikaan ties mistä tunturista ja aina olet ollut paikalla. Sauna on ollut valmiina. Ja aina olen ollut tervetullut. 
   Terttu sanoi että juuri sinusta olikin puhetta. Kertoi sanoneensa että vielä ei ole tänä syksynä näkynyt. Siinä oli se vielä. Paikalliset arvostavat hullua kaljupäistä juoksijaa joka nulkkaa yksikseen pitkin louhuja ja jänkiä. Arvostavat siksi että en jätä jälkeeni tyhjiä kaljapurkkeja enkä kalasta ilman lupaa. En aja poroja takaa enkä jätä aitaportteja auki. Annan arvoa perinteille ja tälle karulle maalle. Ja menen nöyränä tunturia kunnioittaen.
   Kaikki alkoi vuosia sitten kun soitin eräälle poroisännälle että siellä on hirvas aidassa kiinni sarvistaan. Turisti sai meriitin ja toisen kun vuosia sitten juoksi paimenia vastaan keskellä ei mitään lähellä Norjan rajaa. Jaa mistä olet tulossa ? Naa, killa se vain on pitkästi.
   Kun tulen saunasta on alkanut taas sataa. Istun kuistilla. Pisarat pommittavat kesän viimeisiä sääskiä pois. Alkoholiton olut ja kiuaspussissa kivillä lämminnyt makkara on nautittu. Saattaa olla että ensiviikolla Heligskogenin Lavkavaggin kymmenkilometriseen ylämäkeen palaa makkara jos toinenkin. Mitä väliä. Ja mitenkä paljon. Lopputulos on aina sama.
   Kävellessäni matkailuautolle ylös saunarannasta jokin pieni lintu lehahtaa istumaan aivan polun viereen koivun vänkyrälle. Lävitseni kulkee onnen tunne. Mikä tahansa ihmisen jaloin taittama matka on häviävän pieni tämän maailman matkan rinnalla. Elämän ajan mitta on lyhyt luonnon elämän ajan rinnalla. Kaikki on ollut ennen ja kaikki tulee olemaan jälkeen. 
   Vaikka miten juoksisit niin onnen löytää vain pysähtymällä.

MOT.

Yllä oleva on kirjoitettu lauantaina. Tänään sunnuntaina kuikka huusi Ropijärvellä juuri kun olin taiteilemassa poroaidan sivua. Katsoin vaistomaisesti järvelle ja samassa upotin vasemman jalkani mustaan mutaan turvepounujen keskellä. Sukan kastuessa tunsin eläväni. Todellista elämää juuri niin kuin pitää ja juuri sillä perustalla joka minulle asetettu on.
Mitä teille sanon ? Sanon että liikkukaa. Menkää ulos ja kastukaa. Kävellen ja juosten. Repikää eteenpäin keinolla millä hyvänsä niin maan perkeleesti että kynnet lähtee. 
Ihan vaan siitä syystä että voisitte sitten vanhana sanoa eläneenne - oikeasti.

Ultraporo ?

Mitä taakseen voikaan jättää ?

Yksi jalka ?

Matkailuauton vikavalo syttyi, korjaamokäynti 650 kilometriä yhteensä...

I´m going to heaven and I´m going there alone. You just have to appreciate it. (Vastaukseni kun liftarit Karesuvannossa kysyivät olenko menossa pohjoiseen...eli olen joskus arrogantti minäkin.)

Saksalaisten suoraa.

Makkaranpaistosta tuli periaatekysymys vesisateella.

Suden hetki.

VIIKON 31. HARJOITTELU

Ma- Lepo / lapiohommia naapurin kanssa.
Ti- 8 km - 47 min ja lapiohommia Kirsin kanssa.
Ke- 8 km barefoot tossuilla - 53 min ja lapiohommia Kirsin kanssa.
To- Lepo. Ilman lapiota.
Pe- 16 km maastossa poluilla - 1.39.
La- 15 km poluilla - 1.39.
Su- 13 km - 1.27.
yhteensä 50 km - 6 tuntia ja 35 minuuttia

VIIKON 32. HARJOITTELU

Ma- 5 km väkisin verryttelyä älyttömän pitkän työpäivän päälle - 34 min.
Ti- 13 km poluilla 1.25.
Ke- Aamulla kotona tiellä 8 km - 50 min.
Illalla Pello pururataa vauhdeilla 4.30 - 6.30 yht. 8 km - 49 min.
To- Aamu Pello koskille polkua ja pururataa 7 km -51 min.
Ilta yllättäen Rovaniemellä asvalttia 8 km - 50 min.
Pe- Käsivarsi välitunturien alue; 
Vuosku - Peähtseluohkka, kivistä tietä ja tunturia 21,5 km - 2.41.
La- Vuosku -Sarvisoivi, kivistä tietä, koivikkoa ja tunturia 16,5 km - 2.23.
Su- Ropijärvenperä - Koarvevarri, suota ja pajupusikkoa mutta myös tunturia ja kiviä 16 km - 2.38.
yhteensä 103 km - 13 tuntia ja 1 minuutti

HEINÄKUUN SUMMAUS

Juoksua 144 km - 15 tuntia ja 45 minuuttia

9 lepopäivää ja 8 sairaspäivää. Kuukausi meni suomeksi sanottua perseelleen ja huolella.

Lopuksi vielä selfie raadosta sunnuntailta, I´m so fucking beatiful. Terveisiä kotiin. Parental advisory; 
-Pasi ! Did You really use the F-word ? 
-Fuck yeah...