KÄRSIVÄLLISESTI KOHTI SISINTÄ

sunnuntai 10. elokuuta 2014

KÄRSIVÄLLISESTI KOHTI SISINTÄ

Olen julkisesti ilmoittanut että haluaisin olla mukana 2016 New Yorkin 3100-mailin juoksussa. Edes mukana oleminen ei matkan tässäkään vaiheessa ole itsestäänselvyys. Vaaditaan kärsivällisyyttä, kuten sitä on vaadittu viimeisten 20 vuoden aikana juoksemalla päivästä päivään - tavalla tai toisella.
Sri Chimnoy Marathon Team järjestää joka vuosi noin neljälletoista juoksijalle mahdollisuuden yrittää selviytyä äärimmäisestä ultrajuoksusta. 52 päivää aikaa, 18 tuntia päivässä ja 3100 mailia. Siis mailia. 4989 kilometriä.
Tuossa juoksussa jokainen päivä on vain uusi alku. Eilistä eikä mennyttä ei ole. Taakse pitää jäädä noin 95 kilometriä joka päivä. Enemmänkin saa juosta. Jokainen voi pohtia miltä tuntuu aloittaa uusi päivä kun jokaisena menneenä päivänä kehossasi on 95 juostun kilometrin rasitus kertautumassa. Niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Järjestäjät varaavat vuosittain 8 - 10 paikkaa vanhoille mestareille jotka ovat jo aiemmin juosseet matkan läpi. Jokaisen vuoden helmikuussa ilmoitetaan ketkä juoksevat. Myös uudet tulokkaat saavat varmuuden vasta silloin. Paikkoja on auki tulokkaille siis vain 4 - 6 vuosittain.
Järjestäjät edellyttävät vuosikausien harjoittelua ja kokemusta. He myös tuovat selkeästi esiin että kyseinen kilpailu voi normaalille ja keskitasoiselle juoksijalle aiheuttaa pysyviä vaurioita ja kehityksen taantumista. On siis ymmärrettävä mitä haluaa ja mihin on ryhtymässä.
Minä olen ymmärtänyt. Olen ilmoittanut haluavani juosta vuonna 2016. Vielä en tiedä olenko edes jonotuslistalla. Oikeastaan en ole siitä edes kiinnostunutkaan vielä. Olen kertonut kuka olen, mitä matkoja olen juossut ja etenkin olen kertonut mitä ajattelen. Mitä ajattelen että minulle annettaisiin mahdollisuus yrittää. En siis ole kertonut yrittäväni juosta kilpailua läpi. Olen vain luvannut juosta loppuun asti. Olen siis luvannut olla oma itseni.
Olen juossut itseni rikki ensimmäisen kerran vuonna 2011 kun juoksin 48-tunnin kilpailussa Kaustisilla 243 kilometriä. Seuraavan kerran rikoin itseni perusteellisesti 2013 Unkarissa juostessani 6-päivän kilpailussa 545 km. Kolmas kerta oli sitten tänä vuonna 1622 km 27 päivän aikana.
Rikki henkisesti. Ei siis fyysisesti. Jokaisena noista kerroista turhaa on karsiutunut pois sisimmästäni. Jäljelle on jäänyt ydin ja vain se mitä tarvitaan. Jokaisen kerran jälkeen tarvitsen aina vain vähemmän. Tuollaiset juoksut karsivat pois ylpeyden ja loputtomuuden tunteet. Ne osoittavat kuinka hauras on ihminen loppujen lopuksi.
Jäljelle jää kyky ymmärtää paikkansa ainutkertaisessa elämässä. Jäljelle jää halu katsoa syvemmälle sisimpään. Jäljelle jää voimakas tarve kehittyä. Ei niinkään juoksijana vaan juoksevana ihmisenä.
Mitä onnellisuuteen lopuksi oikein tarvitaan ? Mitä järkeä tässä kaikessa on ? Mikä koko elämän tarkoitus on ?
Vastausten löytymiseen minä tarvitsen nyt juoksua. Jos juoksu loppuisi minulta lopullisesti esimerkiksi vammautumisen myötä etsisin toisen tavan keskittyä olennaiseen. Nykyisin minulle riittää ultrajuoksu, kirjallisuus ja kirjoittaminen ja luonnon kanssa yhtä oleminen. Ihmissuhteet ja avuksi oleminen muille tuovat päiviini lopullisen hohdon.
Tänä hektisenä aikana jopa ultrajuoksusta on tullut eräänlaista muotia tehokkuuden ja äärimmäisyyden symbolina. Monet lahjakkaat nuoret siirtyvät maratonin kautta sadalle kilometrille ja siitä edelleen 24-tunnin kilpailuihin. He saavuttavat nopeasti erittäin hyviä tuloksia.
Toivoisin kärsivällisyyden riittävän pidemmälle. 6-päivän juoksun jälkeen kannattaisi siirtää katsetta eteenpäin. Kymmenen päivää ja sitten tuhat mailia. Ja vieläkin pidemmälle...
Jos näin tekee huomaa kuinka paljon uhrauksia ultrajuoksu vaatii. Ja huomaa myös että mikään ei enää tapahdu hetkessä. Pelkästään tulosten ja fyysisyyden perässä juoksemalla asia ei etene kovinkaan pitkälle.
Tarvitaan henkisiä voimavaroja ja rohkeutta. Rohkeutta ylittää rajat palaamatta.
Palkinnoksi saa sitten tietää mikä on elämän tarkoitus. Älkää edelleenkään kysykö minulta mikä se on. Olen edelleen matkalla selvittämään sitä mutta lupaan kertoa kun olen ehdottoman varma. Ennen sitä minun on juostava.
Ja paljon.

VIIKKO 32.

Ma- kävelyä Kirsin kanssa tunti.
To- illalla myöhään 10 km tiellä - 1.07.
La- 10 km - 1.04. Ellivuoren Pirun lenkkiä kiertäen.
Su- Ap. kävelyä Kirsin kanssa tunti. Ip. 10 km - 1.01. Ellivuoressa osittain tiellä.

yhteensä juoksua 30 km - 3 tuntia 12 minuuttia

Kuten allaolevista kuvista näette olen tehnyt menneellä viikolla paljon muutakin. 30 asteen helteessä rakennustelineillä ja päälle tavalliset työt.
Juoksu on tarkoituksella sivuosassa vielä ensiviikon mutta sitten prioriteetti vaihtuu.