Liekki ei ole itsellänikään palanut tasaisesti. Intohimo harjoitteluun on ollut monasti koetuksella. Milloin mistäkin syystä. Terveys,työ ja muut elämän pienet murheet. Joskus on tuntunut jopa että alkaa riittämään - tämä on nyt tässä. Mutta sittenkin olen aina palannut tekemään matkaa juosten eteenpäin.
Ultrajuoksua viimeiset kuusi vuotta. Ilman taukoja. On ollut jotenkin helppo taival alkaen 50 km juoksusta tähän tuhatmailiseen asti. Selkeät tavoitteet, harjoittelu ja sitten tavoite. Toipuminen ja uudestaan. Nälkä on kasvanut ja uteliaisuus omiin kykyihin myös.
Käytännössä olen toipunut noin kymmenessä viikossa hyvään perusjuoksukuntoon kisasta kuin kisasta. Nyt on toisin. Tuhat Mailia Elämälle onnistui hienosti mutta toipuminen on ollut huomattavasti hitaampaa kuin olin kuvitellut pessimistisimmissäkin (hieno sana...) arvioissani. Oma arvioni on että toipuminen ottaa kohdallani kolme kertaa tavallista enemmän aikaa. Tähän on tyytyminen. Voisin puhua jopa taantumisesta mutta ehkäpä se on ennenaikaista vaikka juoksu tällä hetkellä onkin todella raskasta ajoittain. Yleensäkään en kestä minkäänlaista fyysistä rasitusta omien toleranssieni mukaan katsottuna lainkaan kuten ennen. Jatkuva väsymys seuraa päivästä toiseen. Toisaalta olen erittäin tietoinen että toleranssini ovat vaativat itselleni.
Henkisesti voin hyvin. Yhä paremmin. Varsinkin nyt kun ensiviikolla suuntaan matkailuauton pohjoiseen kohti Käsivarren suurtuntureita ja Norjaa. Illuusio arjen vapaudesta alkaa ja sen myötä uusien vastausten etsintä. Kysymys on taitojen riittävyydestä. Jos/kun taidot eivät riitä on otettava itsestään irti vähän enemmän. Juuri tähän haen vastausta. Mikä on kohdallani vähän enemmän ?
Olen vuosikausia löytänyt vastaukset avarasta tunturista. Hiljaisesta yksinäisyydestä. Korvissa ujeltavasta tuulesta ja jääkylmistä kirkkaista vesistä. Noilla kivikkoisilla rinteillä on syntynyt päätös toisensa jälkeen. Päätökset ovat toistaiseksi pitäneet. Viimeisin vei minut halki Suomen ja taakseni jäi 1622 kilometriä juosten.
En koskaan muista olleeni näin väsynyt lähtiessäni Yliperään. Ylikuntoinen. Huonokuntoinen. Palautumaton. Voimaton. Siksipä olenkin päättänyt jättää pitkät reppujuoksut tekemättä ja keskittyä perusasioihin tutuilla mutta vaativilla reiteillä.
Olen ilmoittanut alkavani harjoittelemaan Unkarin 6-päivän juoksuun vasta joulukuussa. Jos aion juosta joulukuussa 500 - 600 km on minun pikkuhiljaa lähdettävä liikeelle jo nyt. Tässä kuussa tähän mennessä yhteensä juoksemani 130 km ei oikein vakuuta - se pitäisi mennä viikossa joulukuussa - vieläpä helposti...
Tilanne onkin kohdallani juuri nyt mielenkiintoinen. Seuraava kilpailu on siis toukokuussa ensivuonna juostava 6-päivän juoksu. Kaukana siintää haave 3100 mailista, jonne Unkari on kevyt välitavoite. Toisaalta en itse pysty päättämään koska haavetta pääsen yrittämään. On siis valmistauduttava ja oltava valmis.
Olen siis matkalla kohti viimeisiä rajoja ultrajuoksussa. Tämä ei tarkoita juoksun loppumista tai palon sammumista. Tälle matkalle tai näille rajoille siirryttäessä kilpailu on tauonnut ennenkuin se on alkanutkaan. On vain ymmärrys voimasta ja uudesta alusta päivästä päivään.
Matka on loputon - minä en.
Viikko 34.
ma- 8 km tiellä - 53 min.
ti- 8 km tiellä - 54 min.
ke - lepo
to- 8.5 km poluilla ja umpimetsässä - 1.00.
pe- lepo/migreeni
la- 8 km tiellä - 48 min.
su- ap. reilu tunti kävelyä sienimetsässä Kirsin kanssa. ip. 11.5 km poluilla - 1.21.
yhteensä juoksua 44 km - 4 tuntia ja 47 minuuttia
Hyvää pohjoisen reissua. Liekö mielenkiintoisempaa, kuin mennä ehkä tutunkin ympäristön puhuteltavaksi. Sellaiset hetket ja tapahtumat ovat kuin jonkinlaisia uusiavuosia kaikki. T.petteri v.
VastaaPoista