TAVOITTEESTA TAVOITTEESEEN

Ylämäen jälkeen pistän kävelyksi. Hamuan pulloa juomavyöstä ja katson kauas Palkonkylän horisonttiin. Aurinko paistaa ja on kolme astetta pakkasta. Tie on liukas kävellä mutta pitävä juosta. Lunta on näytiksi eli kyntämättömät pellot ovat vielä pääosin vihreitä.
Matkaa on takana neljätoista kilometriä. Edessä vielä tänään kuusitoista. Katseeni viipyy kauan Sarkkilanjärven maisemassa. Katson kauas yli tavotteiden. Kauas vuosien päähän. Mitä tästä kaikesta jää jäljelle ? Kasa kuluneita tossuja ja kulunut, vanha mies muistoineen ?
Jatkan yksitoikkoista monotonista menoa. Alitajunta hakee askeleeseen ryhtiä. Keho aavistaa että tulossa on Jyrälänvuoren loppumaton mäkisarja. Ennen mäkiä juoksen Sasin kylälle asvalttia. Ajatus harhailee 1000 mailin vaatimuksessa.
Olen juossut viime vuosina pääosin harjoitellessani kovaa aina samalla rytmityksellä. Kaksi viikkoa kovaa ja sitten yksi kevyt. Välikausien harjoittelu on toteutettu toipumisen ehdoilla. Nyt siis on kevyt viikko mutta takana on poikkeuksellisesti kolme kovaa viikkoa.
Tiedän kokemuksesta että keho tottuu sille syötettyyn stressiin. Kehittyäkseen keholle on tarjottava uudenlaista ärsytystä. Minun tapani on nyt juosta aina välillä kolme viikkoa kovaa putkeen ja pitää sitten kevyempi viikko. Kevyeenkin viikkoon mahtuu tämä kolmekymmentä kilometriä, joka on juuri menossa.
Käännyn Jyrälän ylämäkeen ja niistän nenää. Ensimmäisen kerran olen kokenut tähän tavoitteeseen valmistautumisessa epätoivoa. Tähänastisen juoksu-urani haasteet olen voinut mieltää mieleni mittoihin mutta 1000 mailia menee käsityskykyni rajalle. Hämmästyttävintä on että tiedän tasan tarkkaan mitä teen kun projekti on ensikesänä ohi. Pidän tauon juoksemisesta. Pitkän tauon. Lukuunottamatta lupaustani Unkariin Gyula Erdeszille juosta vuonna 2015 6-päivän juoksu, olen vapaa tavoitteista.
Olen juossut jo kaksikymmentä vuotta. Ajatus jää elämään huohottaessani Jyrälänvuoren lumipintaista metsäautotietä ylöspäin. Jäätynyt lumi narisee askelten alla. Ympäröivä metsä on täysin hiljainen. Lumen narina alkaa kuulostamaan jyrinältä korvissani joten pysähdyn kuuntelemaan hiljaisuutta. Sydän lyö tasaisesti. Juon vettä ja mietin taaksejääneitä vuosia.
Juostessani eteenpäin ja yhä ylemmäs tajuan juosseeni tavoitteesta tavoitteeseen kauan. Sopivan kauan. Ultrajuoksu koukuttaa monet - myös minut se on koukuttanut mutta olen silti vuosien varrella käynyt keskusteluja itseni kanssa hetkestä jolloin riittää. Säännöllisesti olen pohtinut sitä hetkeä kun juoksu loppuu. Tämä on minulle yksi tärkeimmistä tavoitteista - todellakin. Ymmärtää rajallisuus - vapaaehtoisesti. Pääsen mäen päälle ja muistan viikolla lukemani lauseen:

"Minulle ei riitä tavoitteeksi harjoitteluun vain kunnossa pysyminen ja painonhallinta. Tarvitsen kalenteriin merkityn päivämäärän, jolloin kaiken pitää osua kohdalleen - fyysisesti ja mentaalisesti."
- ultrajuoksija Jari Tomppo

Niistän nenää ja laskettelen kohti maastoautourille johtavaa polkua, josta läpijuoksemalla pääsen kohiseville poluille kohti kotia.
Olen täysin samaa mieltä Jarin kanssa. Ultrajuoksun haasteet, varsinkin kokemuksen karttuessa, ovat sitä tasoa että ilman selkeää tavoiteasettelua ei harjoittelussakaan synny hyvää jälkeä.
Vaikka tavoitteet eivät varsinaisesti olisikaan tuloksentavoittelussa on selkeän päivämäärän kirjoittaminen kalenteriin hyvä keino aloittaa kehittävä harjoittelu kohti uutta haastetta. Tämä pätee myös muunlaisiin tavoitteisiin valmistautuessa kuin pelkkiin kilpailuihin. Omalla kohdallani tällainen oma 1000 mailin juoksuni alkaen 12.5.2014.
Ultrajuoksussa ei voi odotella kauniita ilmoja tai parempaa fiilinkiä. Kyse on työnteon mentaliteetista kohti omaa asetettua tavoitetta. Jos itse kävisin vain kuntoni puolesta saunalenkeillä niin harjoitteluni määrä olisi nolla - kilometrien määrä noin 2500 km vuodessa. Huomaatte tästä että paljon tärkeämpää kuin kilometrit on harjoittelussa ajatus. Mikä on harjoittelua ja lasketaanko jokin liikunta harjoitteluksi ? Eli mikä on intensiteetti jolla fyysinen työ elimistön kehittämiseksi tehdään. Ainakin juuri tällainen tahtoharjoitus on oikeaa harjoittelua minulle.
Kokemuksen karttuessa matkat pitenevät ja usein myös suorituksen kesto. Tässä kohtaa juoksijan pään kestävyys tai oikeammin sanottuna pään riittävyys punnitaan. Väitän että kokemuksen ja etenkin iän myötä mentaalipuolen hallinta ja rajojen ylittäminen ajatusten tasolla nousee pitkälle yli 50 prosentin puhuttaessa voimavaroista joilla ultrajuoksussa päästään perille.
Vanhempana teuraana on siis jotenkin koitettava korvata iän mukanaan tuomaa rapistumista. Vaikkakin monet fyysiset ominaisuudet, kuten vaikkapa syväkestävyys, kohenevat eläkeikään asti. Eläkeiällä tässä yhteydessä tarkoitetaan veteen piirrettyä viivaa...
Tulen metsästä takaisin asvaltille. Jäljellä on kahdeksan kilometriä. Juostessani mietin että mentaalipuoltani on varsin vaikea järkyttää juosten enään nykyisin. Kokemukset nostavat toleranssin korkealle. Kuitenkin juuri tällaisilla lenkeillä mieli puhdistuu. Jopa minunkin mieleni kaipaa aika ajoin puhdistumista kaikesta positiivisuudestani huolimatta.
Valitettavasti olen työssäni viime aikoina törmännyt sekä organisaationi että yhteiskunnan johdossa oleviin ihmisiin, joilla ainoana arvomittarina on raha. Tällaisille ihmisille on mahdoton selittää että elämän arvokkaimpia asioita ei voi mitata rahassa. Luonto on yksi tällaisista arvokkaista asioista. Niinpä ihminen, joka pyrkii kohtuullistamaan työnsä määrää saadakseen mahdollisimman paljon vapaa-aikaa kokeakseen luonnossa oikeaa elämää, joutuu vaikeuksiin vaikkakin on hoitanut omat tehtävänsä moitteetta mutta vähempään tyytyen kuin muut. 
Minua on kuitenkin turha ahdistella kohtuuttomilla työvaatimuksilla. Etsin yrityksessäni jatkuvasti toimintamalleja jotka edistävät tasapainoa yksilön, yhteisön ja luomakunnan hyvän välillä jopa globaalissa mittakaavassa. Tarvittaessa voin yritykseni alasajaakin ja ryhtyä vaikka lehteä jakamaan polkupyörällä. Elämäni on muualla kuin töissä ja titteleissä.
Karistan murheet taakseni ja jatkan määrätietoisesti juoksemista. Jäljellä on enää kolme kilometriä. Käännyn kotitielle ja auto hiljentää kohdallani ja sivuikkuna veivataan auki. Eräs tiekuntamme osakas kiittää tiemme monttujen tukkimisesta. Juoksen auton rinnalla ja viisastelen että me Kirsin kanssa hieman kuntoilimme - nuoria kun ollaan. Vielä tulee yksi mökkiläinen kävellen vastaan ja käskee ottamaan loppukirin. Naurahdan ja jatkan matkaa.
Viimeisellä kilometrillä metsäaukiolla lehahtaa iso metso lentoon. Pelästyn pahanpäiväisesti. Siivet hurjasti läpsyen se katoaa metsänrajaan. Kolmenkymmenen kilometrin harjoitus päättyy. Olen todella onnekas kun saan tehdä sitä mitä haluan. Eniten ultrajuoksussa minulle antaa mielenmaisema jonka ylitse olen oppinut katsomaan tavoitteesta tavoitteeseen ja etenkin näkemään oikean elämän ilman illuusioita - ilman tavoitteita.

VIIKKO 48. HARJOITTELUNI

Ma- Päivällä 15 km - 1.34, erittäin väsynyt.
Ti- Kevyt metsätyö 4 tuntia ja illalla 10 km - 1.03. Helppoa juoksua tiellä.
Ke- Iltapäivällä 15 km - 1.43, korostetun rauhallinen palauttava osittain maastossa. Illalla huono olo, lievää lämpöä.
To- Aamupäivällä 5 km verryttelyä - 31 min. Ei normaalia harjoitusta; huono olo jatkui ilman lämpöä.
Pe- Sasi-Palko plus Jyrälä 30 km - 3.20. Normaali olo mutta jalat jäykät. Reitti liukas osittain.
La- 9 km saunalenkki - 1.01. Normaali väsymys.
Su- Keskiraskas metsätyö 4 tuntia ja heti perään 8 km - 55 min. Märkää lunta nilkkaan.

yhteensä 91 km eli ajassa juoksut 10 tuntia ja 7 minuuttia

Hieman vaikea kevyt viikko mutta ei mitään yllättävää. Helppoa tämän en ole väittänytkään olevan. Positiivisuus päivästä päivään ottaa joskus koville mutta löytyy lopulta.
Metsätyö on hyvää liikuntaa ja erittäin monipuolista.

MARRASKUUN SUMMAUS

Juoksua yhteensä 461 km eli 49 tuntia ja 14 minuuttia - vain 2 lepopäivää.

Erittäin hyvä kuukausi. Hieman liiankin hyvä mutta määrä tuli suhteellisen helposti.
Make poikkesi savusaunassa edellisellä viikolla ja kun riisuin eteisessä vaatteita pois niin hän kysyi joko treenaan kovaa kun olen laihtunut ja kapeaposkinen. Työkiireidensä vuoksi Make ei ole nähnyt minua pitkään aikaan joten annan arvoa kommentoinnille. Kyselinkin Kirsiltä olenko ollut normaalia väsyneempi jakson alkaessa verrattuna viimevuoden vastaavaan. Omalle touhulleen tulee helposti sokeaksi ja on ensiarvoisen tärkeää saada kommentteja läheisiltä. Vaaka ja muut parametrit ovat kuitenkin normaalit eli asia jatkuu sunnitellusti.
Huomionarvoista on kiinnittää treenieni yhteispituuteen huomiota. 4 tuntia metsätöitä ja tunnin lenkki päälle tai myöhemmin talvella 2 tuntia juoksua ja päälle tunti perinteisen hiihtoa antaa osviittaa - pelkkä juoksukilometrien sokea tuijottaminen ei kerro kaikkea.

Uusimme suksiamme. Taloon tuli Yokon nanopohjilla perinteisen kapulat ladulle. Umpihankeenhan meillä on jo kalusto kunnossa. Haravasta tässä yhteydessä täytyy kysyä Kirsiltä, en tiedä itsekään miten hän sitä hiihtäessään käyttää.

Liha ja puu liikkuvat.