Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

maanantai 29. elokuuta 2011

ARKEA

Juostessani sunnuntain myöhäisen iltalenkin viimeisiä kilometrejä väsynyt mieli rekisteröi laskeutuvan pimeyden. Hiljaiset polut peittyvät päivä päivältä enemmän keltaisiin lehtiin, saapuu siis syys ja pimeys.
Selviytyminen pimeästä vuodenajasta vaatii hyvää arkea. Itselläni hyvä arki koostuu ihmissuhteista ja niissä läsnä olemisesta, juoksusta ja muusta mielekkäästä tekemisestä, oman ajan myötä kirjallisuudesta sekä musiikista ja senjälkeen on vielä joukko tärkeitä asioita ennen työtä. Työ on siis välttämätön paha.
Omassa työssäni on tulossa lakisääteistä koulutusta sekä paikallisen organisaation järjestämää vapaaehtoista koulutusta. Viimeksimainittuun on organisaatio saanut julkista tukea ja siinä käsitellään vuorovaikutusta, työssä jaksamista, turvallisuutta ja taloudellisia haasteita.
On havaittavissa selvää osanottajapulaa tähän vapaaehtoiseen takareisijumitukseen, eikä ihme, kun sisältö on tuonkaltaista sanahelinää. Organisaatio itkee kouluttautujien puuttumisen perään jäsenistön kuukausitiedotteessa peläten, että munaa itsensä semminkin kun projektia myös julkisuudessa seurataan.
Nykyään haasteellisten ja varsin pitkien työpäivien jälkeen on tuiki mahdotonta motivoida ketään kouluttautumaan kouluttautumisen ilosta. Varsinkin kun yhteiskunnassa vallalla oleva "työssä jaksaminen" eli käytännössä vähintään kahden ihmisen töiden teettäminen yhdellä senkun kiihtyy aina vaan. Jotenkin on uskomatonta, että päättäjille ei tahdo mennä selvä asia jakeluun - kaikki eivät halua työn sankareiksi. Tämä ei tarkoita useinkaan laiskuutta vaan kiinnostusta muihin asioihin elämässä. Työt kyllä hoidetaan mutta vedetään selvä raja arkeen vapaa-ajan ja työn välille.
Ystäväni oli tutkinut saattohoidossa olevien tarinoita ja löytänyt kaksi yhteistä toivetta:" Kunpa olisin ottanut aikaa enemmän itselleni töistäni ja kunpa olisin puhunut tunteistani enemmän lähimmilleni."
Niinpä. Ja vähän aiemmin...
 

VIIKON 34.  HARJOITTELU


Ma - 8 km - 0,59
Ti - 14 km - 1,38
Ke- Lepo
To- 23 km - 2.28
Pe- 6 km - 0,38
La - 10 km - 1,08
Su - 14 km - 1,33
yht. 75 km - 8 tuntia 24 minuuttia

Viikko sisälsi arjessa melko paljon fyysistä remonttihommaa kotona, joten väsymystä riitti. Lisäksi allekirjoittanut "eksyi" tutkimaan uusia lenkkimaastoja torstaina ja tuli liian pitkä lenkki. Lisäksi tuolla lenkillä kerran täytyi stripata, sillä paidan ja vähän muunkin alle kertyi hirvikärpäsiä liikaa ( 20 kpl.) Jossain sanottiin, että tämä kiusallinen elukka levisi meille idästä. Näinollen allekirjoitan vaarini lausahduksen: "Idästä ei tule mitään hyvää."
Harjoittelusta tehtiin 60% maastossa pehmeällä alustalla. Tämä on edelleen kisasta palautumiselle hyväksi. Jyrkissä polkunousuissa joutuu käyttämään tiuhempaa askelfrekvenssiä ja toisaalta välillä tasaisella venyttelemään askelta kivien ja kantojen väliin sopivaksi niin kaikki tämä rikkoo monotoonisuutta.
Parisen viikkoa vielä ennenkuin todellinen ultrajuoksuharjoittelu käynnistyy kohti seuraavaa kilpailua.

Olen saanut kiitettävästi kannustavaa palautetta tästä blogista, olen edelleen kiitollinen kun ajatukseni herättävät vastakaikua ja vastaan myös mielelläni kysymyksiin esimerkiksi juoksusta.  Lukijoillahan on mahdollisuus julkisesti kommentoida ja kysyä.

Ps. Onnittelut Makelle 28.8. johdosta  - Otahan edelleen rennosti niin matka jatkuu pitkälle !

väsymyksen suossa - kirjaimellisesti...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti