Kaustisen 48-tunnin kilpailun jälkeisessä mediahässäkässä tuli luettua erään 24-tunnin kilpailuun osallistuneen kommentti ns. kokeneista ulttraajista, jotka "vain käyvät" juoksemassa kilpailun ja sitten taas ovat täysillä tien päällä jo viikon kuluttua ja muutenkin jatkavat elämää ilman sen suurempia henkisiä ponnisteluja. Kyseisen kommentin kirjoittaja oli kilpailussa yllättänyt itsensä, sai voimakkaan kokemuksen ja menestyi odottamattomalla tavalla. Hienoa - juuri näin. Paitsi että kokeneemmatkin joutuvat jotenkin toipumaan sekä henkisesti että fyysisesti.
Hyvä ystäväni, joka valitettavasti juuri nyt on loukkaantuneena, kutsuu tietynlaisia hetkiä juoksijan taipaleella pilkahduksiksi. Pilkahdus syntyy esimerkiksi kovan harjoittelujakson keskellä odottamattomana juoksun helppoutena. Myös henkisenä keveyden tuntemuksena sen voi kokea. Juuri näiden pilkahdusten takia jaksamme jatkaa - siksi voimakkaita kokemuksia ne ovat.
Harvoin kilpailu tai sen myötä tulostavoittelu on yhtä nautittavaa kuin harjoittelun mukanaantuomat kokemukset, pilkahdukset niistä vain osana. Harjoittelu on osa elämän jatkuvuutta. Itse olen liukumassa jo elämäntapajuoksijoiden omituiseen kerhoon. Juokseminen pelkästään ei riitä elämänsisällöksi. Sensijaan sen tekeminen ja kokeminen mistä nauttii riittää. Minulle riittää omin voimin liikkuminen ulkona. Onnellinen olen kun voin tehdä sen juosten. Juoksemalla luonnon keskellä voi päästä astetta lähemmäs oikeaa elämän makua.
Yksinkertaistamalla saa päiviinsä hohtoa. Keihäänheittäjä Seppo Rädyltä kysyttiin kerran harjoittelusta. Hän sanoi tehneensä yksinkertaisen miehen yksinkertaisen harjoituksen. Nostaneensa penkiltä sata kertaa sata kiloa - yhtämittaa. En juokse joka päivä samaa matkaa mutta juoksen mielelläni joka päivä - silloin tällöin koko päivänkin. Harvoin kaksi peräkkäin. Tulevaisuudessa ehkä viikonkin - kuka tietää... Tämä on vapautta valita.
Nykyisin monet työnantajat ihmettelevät nuorten haluttomuutta sitoutua. Ihmetellään miksi nuori ja kyvykäs haluaa tehdä töitä vaan kuusi kuukautta vuodesta ja lopun ajan vaikka kiipeillä vuorilla. Ihmetellään miksi nuori ei halua hyvää palkkaa, jotta voisi ostaa kaikki ne tavarat, joilla hän ei tee mitään. Tehdä samat virheet kuin vanhempansa ja katkeroitua mammonaansa ilman rikasta elettyä elämää ja kokemuksia. Kokemuksia joita kukaan ei voi ottaa pois.
Itse olen joutunut uhraamaan aivan liian suuren osan elämästäni työntekoon. Siksipä osaankin arvostaa mahdollisuutta valita toisin. Aloitin valitsemisen yli kahdeksantoista vuotta sitten - syöpäosastolta. Enkä ole hetkeäkään katunut. Toivon kovasti, että tätä blogia lukevat saavat ajatuksistani rohkeutta valita toisin - vielä kun siihen on mahdollisuus. Koskaan ei ole liian myöhäistä!
VIIKON 33. JUOKSENTELUT
Ma - 10 km - 1,02 - Villa Gårdsbackasta tykkitien pohjilla pari kierrosta
( Kondekan ulkoilutiet ) keskivauhti 6.17 min/km
Ti - Lepo
Ke - 10 km - 1,05
To - 10 km - 1,10
Pe - 12 km - 1,20 - poluilla
La - "Lepo" - ulkoilua metsurinvarusteissa moottorisahalla,
viisimetristen runkojen parissa
Su - 13 km - 1,25 - palautellen aamupäivän moottorisahauksista,
hiljaisilla poluilla illalla, keskivauhti 6.38 min/km
yht. 55 km - 6 tuntia ja 2 minuuttia
Mitään varsinaista harjoittelua ei tehty - kunhan juoksentelin. Ote tosin tiukentui kuin itsestään loppuviikkoa kohti eli palautuminen on edistynyt. Mitään harhakuvitelmia ei ole, siksi sananmukaisesti painajaismaista väsymystä on kehossa tuntunut. Siis kehossa - ei jaloissa. Eli vielä maltetaan ennen tavoitteellisen harjoittelun alkua.
Viikkoon mahtui myös muuta kuntouttavaa puuhastelua. Tietämättömille kerrottakoon, että metsurin turvasaapas painaa noin 1,7 kiloa kappale. Niillä kun maastossa tarpoo tulee kakka housuihin huomattavasti helpommin kuin 500 gramman juoksukengillä. Toki viikkoon mahtui letunpaistoa nuotiolla ja hieman punaviiniä eli rentous on välillä valttia - myös yläpäälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti