PITKÄ TALVI

 

Kuluvan vuoden marraskuussa tullee kuluneeksi yhdeksän vuotta elämää Nellimissä, Inarin Lapissa. Kun muutimme pohjoiseen, pelkästään muutimme pohjoiseen. Meillä ei ollut ennakkokäsityksiä tai tarkkoja odotuksia elämästä pienessä kuudenkymmenen kuuden asukkaan kylässä. (vaaliluettelossa noin 150 ihmistä)

   Kirsin lausahdus:"...voisihan sitä kokeilla..." kertoo paljon asenteestamme. Meille kahdelle juuri mikään ei ole lopullista tai pysyvää, paitsi keskinäinen kunnioituksemme toisiamme kohtaan. Muuton ja asumisen taustalla oli alunperin ajatus : pääseehän Lapista välillä poiskin. Tai tarpeen tullen kokonaan pois.

   Olemme olleet elämäämme erittäin tyytyväisiä. Jos joku luuli, että vuodesta toiseen jatkamme samalla tavalla, hän erehtyi. Viime vuonna keväällä vietimme vajaat kaksi viikkoa laatuaikaa ystävän luona Espanjan Rojalesissa. Aikaisempina vuosina olemme usein suunnanneet aikaiseen kevääseen, mutta etenkin kesään Unkarin kilpailumatkojen yhteydessä. Syy reissaamiseen on selvä, se on pitkä talvi.

   Viime vuonna täyttäessäni kuusikymmentä toukokuun kahdeskymmenesensimmäinen päivä havahduin puolileikilläni siihen, että mustarastas ei laula, eikä puussa ole lehteä. Näihin elementteihin totuin Pirkanmaan vuosieni aikana. 

   Kestitsin juhlaväkeä hyisessä toukokuun Lapin säässä kotini kesäkeittiössä. Samanlainen hyinen sää on nytkin, pääsisäisenä. Tämän hetken säätä korostaa ainainen tuuli ja poikkeuksellinen, lumeton jääkansi Inarijärven päällä. Suomeksi sanottuna ulkona on ihan saatanan kylmä, vaikka lämpömittari näyttää plus yhtä. Varsinkin, jos aurinko ei paista.

   Myin toisen moottorikelkoistamme pois. Kahdeksan vuotta on tullut talvikalastettua ja samalla pidettyä kahta kelkkaa vieraiden varalta. Suurin polte kelkkailuun on sammunut. Kairaa on kierretty riittävästi, niin erämaata kun pilkkikairaakin.

   On aika vaihtaa elämäntapaa, mutta vain osittain.

 

Jaamme Lapin vuotemme seuraavalla tavalla: Inarin kesä on elokuussa, sitten alkaa marjastus ja metsästyskausi. Loka- ja marraskuussa voisi olla jossain ihan muualla kuin Nellimissä. Joulukuussa alkaa oikea talvi ja sen helmi, kaamos. Oikeaa talvea jatkuu maaliskuun loppuun. Huhtikuusta kesäkuun puoleenväliin voisi jälleen olla jossain ihan muualla kuin Nellimissä. Heinäkuussa on hienoa kalastaa ja viettää aikaa kotimaisemissa. Ja sitten vuodenkiertomme alkaa taas.

   On täysin selvää, että kuusikymmenvuotiaana en enää halua pukeutua talvivaatteisiin seitsemää kuukautta vuodesta. En myöskään istu pilkkipallilla jäätävässä huhtikuun tuulessa, enkä metsästä syksyn räntäsateissa, kuin vaihtelun vuoksi. 

   Haluan juosta ja pyöräillä, sekä kirjoittaa hieman leudommissa olosuhteissa. Siltikin, vaikka kaamos ja sen syvä rauha hyvää kirjoitusaikaa onkin. Lisäksi, koska teen osa-aikatöitä talvikautena lumikolan varressa, haluan talven jälkeen mahdollisimman nopeasti lämpimään.

   Ilmastonmuutos tai ilmastonvaihdos näkyy näiden reilun kahdeksan vuoden aikana vietetyissä talvissa Lapissa. Niin hyvässä kuin pahassa. Monelle kokeneelle lapinkävijälle voi tulla yllätyksiä, jos retkiään suunnittelee pelkän kalenterin mukaan. "Koska niin on aina tehty"-filosofia on merkki jähmeästä ajattelusta ja voi johtaa epämiellyttäviin yllätyksiin: voi kastua muustakin kuin hiestä. Ainakin kelkan liukumuovit kannattaa olla kunnossa, jos mielii jyystää vettä lainehtivaa, kirkasta jäätä pitkin kohti Inarin Lapin onnea.

   Pitkä talvi on myös mielikuva. Me yritämme olla päästämättä sitä liian pitkäksi. Ratkaisu on matkailuauto tai lentokone.

 Kevätkantohankien loistetta ilman suksia tai lumikenkiä.

 Makkaranpaistoa pälvillä, aurinkorasvaa tarvittiin.

Rauhan maa, jonne kaikenmaailman kaikukalastajilla tai muilla teurastajilla, saati turisteilla, ei ole mitään asiaa.

 

Olen tehnyt hyvin selväksi, että en julkaise saaliskuvia. Vihaan kuvia, joissa joku istuu pilkkipallilla avannon ympärillä sätkivien kalojen seurassa. 

   Mutta savukalakuvia voin julkaista. Tämän laitoin kiusalla väärinpäin. Hackmannin haarukka on 19 senttiä pitkä.

   Syy on selvä: saatuani kalan, verestän sen heti ja laitan saalispussiin. Vasta sitten on seuraavan yrityksen vuoro. Kyse on laadusta, ei määrästä. Paras kala on ruokakala, ja se totisesti savukala on. Lisäksi on järjetöntä onkia keväällä kaikki kutemassa olevat, isot naarasahvenet pois järvistä. Mutta jokainen tyylillään, en moralisoi.

 Elämä on ulkona, joskus se on kylmää ja märkää. Yokon windblock-takki on hyvä.

 Pitkien pyörälenkkien suola on kahvitauko.

 

Vaihdoin Orbeaan (gravel) kesärenkaat 18.4. Kuvan lenkillä oli vielä nastat, koska valumavesi jäätyy varjopaikoissa salakavalasti. Pihamme ja kotitiemme on silässä jäässä, vain hiukan hiekkaa näkyy siellä täällä. Lunta on puoli metriä.

 

Kuva on Rovaniemeltä, kevään tähänasti lämpimin päivä. Kirsi testasi Orbean Vectoria, jonka olin tilannut hänelle syntymäpäivälahjaksi. Pyörään laitettiin 40 mm leveät gravelrenkaat. Vaihteita on 16 ja levyjarrut, luonnollisesti. Pyörä painaa kymmenisen kiloa.

Kirsi ensimmäisellä lenkillä kotimaisemissa.

 

Näitä puuntekokuvia olen julkaissut aina keväisin. Koittakaa nyt nuoret keksiä jotain muuta kuin sosiaalidemokratiaa ja tuulivoimaa, että täällä tarkenee. Tarkoitan tällä, että me tarvitsemme uusia fiksuja ajatuksia ja ihmisiä tekemään asiat paremmin kuin minä tai minua edeltävät sukupolvet tekivät.

 

VIIKKO 14.

Ma- Läskipyöräilyä 30,05 km - 1.45. Märkää loskaa.

Ti- Gravelpyörällä 84,93 km - 4.07. Aurinkoa.

Ke- Juoksua 6,07 km - 47 min. Vastenmielistä.

To- Juoksumatolla 10,01 km - 59 min. Ulkotyöpäivän jälkeen.

Pe- Lepo

La- Gravelpyörällä 100,20 km - 5.07. Jäätävä pohjoistuuli ja lopuksi lumisade.

Su- Läskipyörällä 20,77 km - 1.22. Lumipyryn jälkeen.

Pyöräilyä yhteensä 235 km

 

 

VIIKKO 15.

Ma- Gravelpyörällä 30,52 km - 1.18. Uuden Yoko-pyöräilyasun testaus.

Ti- Lepo

Ke- Juoksumatolla 8,01 km - 57 min. Ulkona lumimyrsky.

To- Gravelpyörällä 40,85 km - 1.59. Aurinkoista.

Pe- Lepo

La- Gravelpyörällä 62,02 km - 2.57. Raaka, kylmä tuuli.

Su- Kirsin kanssa kantohankikävely Juoksemajärvien ympäristössä 7,16 km - 2.06.

Pyöräilyä yhteensä 133,3 km

 

VIIKKO 16.

Ma-Ti-"Lepoa"

Ke- Juoksua 10,24 km - 1.12.

To- "Lepo"

Pe- Kirsin kanssa gravelpyörillä 22,30 km - 1.31. Kirsillä uusi Orbea Vector.

       Gravelpyörällä yksin 20,35 km - 51 min. Keskinopeus 23,9 km/h. Kesärenkaat.

La- "Lepo"

Su- Gravelpyörällä 33,16 km - 1.35. Polttopuunteon jälkeen. Kylmä tuuli. 

Pyöräilyä yhteensä 75,8 km.

 

Elämä on aina tässä ja nyt. Jos mietitte elämänmuutosta, tehkää se nyt. Ei sitten kun. 

Hyvää kevättä kaikille! 

ELÄMÄN VIRTOJA

ALUKSI

Kuva on Pääsiäiskurun maisemista, työmatkalla kuuden tunnin lumenlapioimisen jälkeen hiukan lisää liikuntaa päivän päätteeksi.

 

 KUULUMISIA

Kysymykseen mitä kuuluu, vastataan usein: Mitäs tässä. Vastaus ei kerro kysyjälle mitään. Muita tavanomaisia vastauksia ovat: Ei erikoista. Tai: Hyvää.

   Minun päivieni kuulumisiin ja kulumisiin vaikuttaa voimakkaasti läsnäolon tunne elämästäni. Ei ole muuta kuin tämä hetki. Hyvä mielen tasapaino auttaa. Jos kuorit perunoita, kuori niitä perunoita äläkä samalla mieti onko Jumala olemassa. Se kaikki muu miettiminen lisää henkistä sekaannusta.

   Usein ihmiset sanovat jälkeenpäin, että kun on tai oli jotakin taustalla. Millä taustalla ja mitä vasten tuo tausta on? Kaikilla on huonoja päiviä, mutta jos niistä ei kerro, kukaan ei tiedä. Silloin oletus on, että kaikki on kunnossa.

   Aiheutan pahaa mieltä silloin tällöin ihmisille, paitsi Kirsille, koska vaatimustasoni itseäni kohtaan on tiukka. Kirsi ei pahaa mieltä koe, sillä nimenomaan hän on opettanut minulle, että jotakin voi siirtää seuraavaan päivään, jättää tekemättä. Minä opin syöpätautini myötä sanomaan suoraan kun en jaksanut - kun oli huono päivä. Kohdellessani muita kuin itseäni, säälimättä, minut ymmärretään usein väärin.

   Paha mieli muille syntyy tiukasta asenteestani. Jos jotakin tehdään, se täytyy tehdä kunnolla. Täytyy vain tehdä se, mitä kulloinkin täytyy. Harhakuvitelmilla unelmat eivät toteudu eivätkä työt tule tehdyiksi.

 

YSTÄVIÄ

Lapselle paras paikka on ulkona, luonnossa. Kuvien nuori mies, iältään vajaa viisi vuotta, kykenee hiihtämään naureskellen kymmenen kilometriä. Häntä ei pakoteta siihen, vaan hän itse haluaa. Pääsy suksirekeen on aina mahdollista, ainoa ongelma on, miten ihmeessä hänet sinne saa.

 

 

 

 

 

 

 

Ystäväperhe on Tsekeistä. Minulle on palkitsevaa näyttää heille Lapin luontoa monin eri tavoin.

LAPPIKO LINTUKOTO?

Marraskuussa 2016, kun muutimme Inarin Lapin Nellimiin, pakkasta oli 37 astetta. Nyt on kevätsoseen alku. Loppumaisillaan oleva talvi on ollut poikkeuksellinen, on satanut paljon lunta, mutta myös vesisade ja lämpimän ilman jaksot ovat sulostuttaneet elämäämme.

   Näiden vuosien aikana on vahvistunut käsitys siitä, ettei Lappi, kuten ei koko maailmakaan ole mikään lintukoto. Pohjoisen Lapin kehittymisen esteenä ovat ihmiset, jotka eivät tule toistensa kanssa toimeen, tai pitäisikö sanoa ihmisryhmät - kansanryhmät?

 

Professori Heikki Hiilamo esseessään otsikoi : "Hyvinvointivaltion uudistaminen turvaa demokratiaa".

   Avoimesti vasemmistolainen professori kirjoittaa uusvasemmistolaisuudesta, joka on hylännyt perinteiset vasemmiston arvot ja keskittyy tukemaan mitä mielikuvituksellisimpia vähemmistöjä.

   Minua henkilökohtaisesti ärsyttää, että yhteiskunnassa joutuvat jatkuvasti erilaiset ihmisryhmät kyselemään oikeuksiaan, kun samaan aikaan yhteiskunta jatkuvasti supistaa yksilön turvaa ja auttamista. Yhteiskunta vaatii jatkuvasti yksilöltä yhä enemmän, mutta mitä siltä saa? Pelkkää oravanpyörää?

 

Olen aina pitänyt keskivertosuomalaisia lapsellisina, kun tulee puhe valtion moraalisesta vastuusta kansalaisiaan kohtaan. Suomessa on huomattava määrä korruptiota ja erilaisia "hyväveli"-järjestelmiä. Näinkö pitää olla, jotta täällä tavallinen kansalainen pärjää? Useimmat virkamiehet kun kyyristelevät virastojensa ulottumattomissa suojassa.

   Edellämainitusta viimeinen hyvä esimerkki on Lapin Elykeskuksen suhtautuminen Inarin valtionteiden kunnossapitoon. 

   Lähetin sähköpostia, jossa yksilöin kunnossapidon akuutteja ongelmia: väärään aikaan tapahtuvaa aurausta, auraamatta jättämistä ja hiekoituksen puutetta. Markku Riipin vastauksessa todettiin, että on työvoimapulaa, laiterikkoja ja että väite tyhjästä hiekoitushiekkahallista on uutisankka. Kirsikkana aurauskakkuun Lapin Elykeskuksen johtaja Jaakko Ylinampa lähti vielä julkisuudessa miekkailemaan Yleä vastaan Lapin Kansan yleisönosastossa.

   Olen itse nähnyt kuvan tyhjästä hiekkahallista. Destialla oli hiekkaa, mutta Pimara Väyläpalveluilla ei. Työvoimapula johtuu tarjotun palkan, ilman yö- ja sunnuntailisiä, pienuudesta ja päivärahojen maksuhaluttomuudesta. Laiterikot johtuvat siitä, että jatkuvasti vaihtuvia työntekijöitä ei perehdytetä reitteihin, vaan he ajavat karttaplotterilla. Tuskin Inarin kunnan palopäällikkö turhaan lähettää aurauspyyntöä virkateitse?

   Väylävirastoon lähettämääni sähköpostiin ei tätä kirjoitettaessa ole vielä vastattu ja tuskin koskaan vastataankaan.

   Olemme pitkien etäisyyksien Lapissa täysin eriarvoisessa asemassa esimerkiksi ensihoitokuljetusten vasteajoissa. Miten ambulanssi pääsee perille jos ei aurata, tai tie on luistinrata? Kenen on vastuu, kun potilas kuolee kesken kuljetuksen huonojen tieolosuhteiden hidastuttaman, viivästyneen kuljetuksen seurauksena?

   Minua ärsyttää suunnattomasti, että tavallisena kansalaisena joudun virkamiehiltä kyselemään normaaliin elämänmenoon kuuluvista asioista. Inarin kunnassa ennen tätä vuotta teiden kunnossapidossa ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Urakoitsija etelästä on lähtenyt soitellen sotaan, pikavoittojen toivossa.

 

                                             Rauhoittava maisema on kotirannasta.

 

KAUSITÖITÄ 

Lintukotolapissa on yhtä paljon riistokapitalismia kuin koko maailmassa. Lapselliset suomalaiset luulevat, että kaikki Lappilaiset matkailutyönantajat hoitavat velvoitteensa kunnolla.  Ylen artikkeli kertoo karun totuuden kausityövoiman oloista. 

   Meillä on tästä omakohtaista kokemusta ihan kotikylästämme. Ei kai Kirsi ja nykyisin myös minä huviksemme ajele 42 kilometrin työmatkaa edestakaisin Ivaloon, kun töitä olisi tarjolla lähempänäkin. Töitä kyllä, mutta millä palkalla ja millaisilla työolosuhteilla...

   Mitä tulee Pohjoisen Lapin elinkeinoelämän kehittymiseen, suurin este sille ovat eri ihmisryhmien väliset ristiriidat. Kaikki liittyy maankäyttöön ja ei voi olla niin, että pieneltä vähemmistöltä täytyy joka asiaan saada suostumus. Olemme kaikki täällä Lapissa ensikädessä suomalaisia ja meidän tulisi puhaltaa yhteen hiileen. Oman kulttuurin vaaliminen on tärkeää, mutta kun poronliha maksaa yhdeksänkymmentä euroa kiloa ja tomaatit viisi ja puoli euroa kilo, on ostopäätöksen tekeminen helppoa: ostamme Pirkka kurkkua, noin neljä ja kuusikymmentäkolme per kilo.

   Etelän vinkkelistä asioita katsoville on avattava, että suinkaan kaikki lappilaiset eivät askartele porotaloudessa, vaan aivan muiden asioiden kanssa. Myös heille aiheutuu ongelmia omissa yrityksissään tietyn ihmisryhmän kaikenkattavasta ei -vastauksesta. Ei voi olla niin, että jos joskus kahdeksankymmentä vuotta sitten oli esi-isillä vaikeaa, niin edelleen kolmannessa polvessa nostetaan kaikki valtion tuet.

                                             Iisakkipään eteinen.

 

MOOTTORIKELKKAILUSTA

Ilouutinen kaikille niille kateellisille ilmastofanaatikoille, joiden kanssa olen vuosien varrella vääntänyt: myin toisen moottorikelkkamme pois. Tulimme Kirsin kanssa siihen tulokseen, että pärjäämme yhdellä. Kahdeksan vuoden takaisesta tilanteesta keskimääräinen kelkkailukausi on lyhentynyt yli kuukaudella. Nykyisin kausi alkaa joulukuun alkupuolella ja alkaa loppua jo huhtikuun koittaessa. Meidän kelkkailuumme ei kuulu kevätsohjossa rämpiminen tai väkisin ohuelle ja vetiselle Inarinjärven jäälle tunkeminen. Kelkan telan alle tarvitaan lunta ja pakkasta.

 

 

Valitsin väärän uran ja upposimme. Parempi pulkka on lainassa ystävällä kelkan perässä kuvan ulkopuolella. He eivät uponneet. Vanhan liiton reen kanssa en yleensä liiku soseessa tähän aikaan. Kuvassa hangella makaavan vihreän liinan avulla reki vedetään irti kelkalla. Ensimmäisessä vetoyrityksessä kaadoin kelkkani. Näitä on koettu, matka jatkui pienen voimistelun jälkeen.

 

JUOKSUSTA

Urheilujani seuraavat ovat huomanneet, että olen juossut kohtuullisen vähän. Reilu vuosi sitten kävin Rovaniemellä lääkärissä vasemman jalan kantapään ja suraalihermon kiputilan vuoksi. Jalka on ollut vuoden kunnossa, mutta jotenkin ei ole motivoinut pelkästään juosta rämpyttää vuodesta toiseen. Liikunnaksi on vaihtunut enemmän pyöräily. 

   Pyöräily on uusi yhteinen harrastuksemme Kirsin kanssa. Ostan Kirsille kohta syntymäpäivälahjaksi gravelpyörän. Tämän jälkeen meillä on molemmilla sekä gravel- että läskipyörät. (Gravelpyörä on kevyt versio yleispyöräksi, myös kovemmalle soratielle.)

   Pikkuhiljaa juoksu on alkanut maistua paremmalta. Mieleen on juolahtanut yhä useammin, että jos ensi vuonna yrittäisi kuuden päivän juoksua. Olen vielä melko skeptinen, että kestääkö vasen kantapää enää kunnollista harjoittelua. Turistimatkalle en lähde, on pystyttävä hyvään tulokseen.

 

 

Matejin kanssa Inarijärvellä. Kuva kertoo vaatimustasostani: pysyn entisen, reilun kolmekymppisen maajoukkuetason kilpahiihtäjän tahdissa juuri ja juuri peruskunnollani, kuusikymppisenä. Olisihan se turhauttavaa, jos kaveri alkaisi lenkillä palella.

 

VIIKOT 11 - 13

11.

La- Läskipyörällä 31,02 km - 2.02. Juoksua matolla 20,20 km - 2.15.

Su- Hiihtoa Kirsin kanssa Inarijärven jäällä 11,45 km - 2.10. Gravelpyörällä 22,21 km - 1.11.

12.

Ma- Iisakkipää 11,20 km - 1.28. Saariselän lumipolkuja, tunturissa kova tuuli.

To- Läskipyörällä 50, 68 km - 2.56.

La- Metsäsuksilla 12,47 km - 3.06. Sosekeli. Läslipyörällä 16,11 km - 1.25.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 4,14 km - 58 minuuttia.

13.

Ma- Juoksua asvalttitiellä 13,23 - 1.36. Kova tuuli.

Ke- Kylällä juoksua 10,10 km - 1.11.

La- Juoksua sohjossa - 6,74 km - 47 minuuttia.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 4,34 km - 1.20.

 

 

IFRIT

 En varmaan koskaan totu siihen, että näen kirjani kaupan hyllyllä.

 

Kuvia kolmannen kirjani julkaisutilaisuudesta Ivalon kirjastolla. Vieressäni istuu kirjaston henkilökuntaan kuuluva Eevi, joka terävästi haastatteli minua. Kuten ilmeestä näkyy, yleisön kanssa oli hauskaa.

 

LOPUKSI

   

Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.

Mikä on oikein sinulle?

Ota siitä selvä, mutta älä etsi liian kaukaa itsestäsi.

Jokainen on oman onnensa poppamies.

PALJON KYSYMYKSIÄ, PITÄÄKÖ VASTATA?

 

Kun muutimme Lappiin paikalliset alkuasukkaat halusivat tietää kalastanko ja metsästänkö. Alkuasukkaiksi lasken mukaan myös Lapissa vakituisesti asuvat muualta tulleet, he ovat uudestisyntyneitä alkuasukkaita - aivan kuten minä nyt. 

   Lapissa on taikaa ja se menee silmästä sisään jos täällä asuu. Tästä seuraa katsantokannan muutos ja uudestisyntymä. Syntymä rauhalliseen elämänmenoon lähelle alkuperäistä ihmisen omaa luontoa.

   Kun olimme asuneet Lapissa tovin ja alkuasukkaat näkivät minun juoksevan, he kysyivät hiihdänkö. Tai he kysyivät miksi et hiihdä. Nyt kun he tietävät, että kalastan, metsästän, ajan moottorikelkalla ja hiihdän lumikenkäilyn lisäksi, he kysyvät enkö enää juokse. Tämä johtuu siitä, että he ovat nähneet minun nyt ajavan polkupyörällä - myös talvella.

   Alkuasukkaat määrittelevät hyvin tarkasti mikä kuuluu Lappiin ja mikä ei. Yritän tehdä tässä poikkeuksen mikäli minut määritellään alkuasukkaaksi. Lappiin ja koko maailmaan kuuluvia asioita ei voi rajata. Minusta kaikki käy. Jokainen sukupolvi tekee sitä mikä kiinnostaa, missä tahansa. 

Edelliseen etäisesti liittyvä asia on jonkun ihmisen tekemisten arvostus. Tästä päästään urheilun arvostukseen. Myös huippu-urheilun. 

   Hiihdon MM-kisojen yhteydessä tulin lukeneeksi joitakin uutisia ja joitakin somekeskusteluja liittyen huippu-urheiluun ja menestymiseen siinä. Minun käy sääliksi sitä paskaporukkaa, jotka sanan säilällä haukkuvat urheilijat ja urheilun maan rakoon. Kyse ei ole pelkästään intohimoisesta penkkiurheilusta tai vimmaisesta menestyksen halusta. Kyseessä on jokin syvempi ongelma koko urheilun suhteen Suomessa.

   Tavan kansalainen tuntuu tietävän kaiken urheilusta. Täydellinen ymmärtämättömyys siitä, mitä huippu-urheilu tai urheilulle omistautuminen vaatii tai edes merkitsee yksilölle, on täysin kadoksissa tältä tylyttävältä paskaporukalta.

   Asioiden tapahtumisen nopeus on maailmassa moninkertaistunut sadassa vuodessa. Lähes kaikissa urheilulajeissa ennätykset ovat parantuneet. Ihminen pääsee oman kehonsa avulla pidemmälle, korkeammalle ja nopeammin kuin joskus kauan sitten.

   Ultrajuoksussa vauhdit ovat kasvaneet entisestään viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kovin moni tituleeraa itseään ultrajuoksijaksi jo ensimmäisen 50 kilometrin kilpailun jälkeen. Se heille suotakoon. Raaka tosiasia kuitenkin on, että ultrajuoksussa ei ole tarjolla pikavoittoja. Vaatii vuosien tai vuosikymmenten työn päästä omin avuin todella kauas. Vielä kauemmin kestää päästä sieltä kaukaa takaisin, mikäli takaisin haluaa palata.

   Kun urheilija juoksee tai harjoittelee paljon, muu elämä jää taakse. Multitaskaus huippu-urheilussa tai ultraurheilussa ei onnistu. On vain harjoitus ja siitä toipuminen. Ja sitten seuraava harjoitus. Kaikki muut asiat ovat sivuseikkoja. Paskaporukka voisi yrittää itse, kaljan, kannabiksen tai makkaran kittaamisen voi jättää vähemmälle ja yrittää ihan itse. Etenkin ennen kuin lähtee somessa tai jopa ammatissaan (urheilutoimittaja) puhumaan hulluja.

   Hyvään huippu-urheiluun kuten ultraurheiluunkin kuuluu olennaisena osana rentoutumisen taito. Välillä on osattava levätä ja kääntää ajatukset pois harjoittelusta. Vammojen tai elämäntilanteiden muuttaessa kehon rytmejä on osattava löysätä hetkeksi.

   Minä olen panostanut ultrajuoksuun kaiken mahdollisen. En kuitenkaan ole antanut ultrajuoksulle itseäni kokonaan vuosieni varrella, ainakaan joka vuosi. Mutta yhden asian tiedän ja uskallan sanoa:

   Pitää uskoa itseensä. Kysymyksiin ei aina tarvitse vastata, paitsi itselleen.

 

 

 

VIIKKO 8.

Ma- Juoksua maastossa lumipoluilla 11,64 km - 1.23.

Ke- Gravelpyörällä 4,92 km - 20 min.

        Läskipyörällä 21,71 km - 1.35. (Vaihdoin pyörän, liian pehmeä keli gravelille.) 

Pe- 10,14 km juoksua Nellimintiellä - 1.05.

 

VIIKKO 9.

Ma- 8,13 km juoksua jäisellä ja vesisateisella tiellä - 1.01.

To- Matolla 12,10 km - 1.20. Ulkona kaikki vesijäällä.

Pe- Kävelyä Kirsin kanssa 4,33 km - 1.02.

Su- Matolla juoksua 6,66 km 47 min. Toipumista niska yms. kovista kivuista.

 

VIIKKO 10.

Ma- Läskipyörällä 21,99 km - 1.32. Raskasta lunta ja vastus medialis ja vastus lateralis kipeänä oikeasta reidestä polven yläpuolelta.

La- Kävelyä Kirsin kanssa 5 km - 1.10.

      Hölkkää 6,09 km - 42 minuuttia.

Su- Hölkkää 8,09 km - 56 minuuttia.

      Perinteistä latuhiihtoa 10,02 km Kirsin kanssa - 1.35.

 

HELMIKUUSSA juoksua 71,23 km ja pyöräilyä 137,73 km. 

 

HARJOITTELUSTANI / HARJOITTELEMATTOMUUDESTA

Muinaisen syöpätautini jäljiltä kärsin edelleen hermoratavaurioista käsissäni. Palattuani osittain työelämään tekemään lumitöitä käsin pihoissa ja katoilla, sekä tekemään satunnaisia muuttokeikkoja, olen kärsinyt kovista kivuista käsissäni, niskassani ja vähän muuallakin; seisominen vinolla katolla lihaksia jännittäen ei edesauta rentoutta jalkalihaksissa - ei edes ultrajuoksijalla.

   Toistan kuitenkin: en ole lopettanut mitään. En juoksua. En ole aloittanut mitään. En pyöräilyä. Enkä etenkään vakituista työntekoa. 

   Mutta liikkumaan tulen kuolemaani asti, myös kilpaa - jos olen hengissä. Kaikella on aikansa, mutta kaikkeen ei ole vastauksia. 

Kuva on eiliseltä 9.3.2025.

Kuva on 24.2.2025 Nellimvuonolta satamaan päin.

Työmaisemaa.

IFRIT

Kolmas kirjani tuli painosta. Kirja on trilogian ensimmäinen osa. Kirjaa voit ostaa suoraan minulta tai verkkokaupoista. Tässä suora linkki kauppaan 

 

 

HARMAITA PÄIVIÄ

 

Helmikuu helistää? No niinkin, mutta harmaita päiviä on riittänyt. Toisen kerran tänä vuonna lämpötila vaihtui radikaalisti: maanantaina 3.2. - 31 astetta ja keskiviikkona 5.2. + 5 astetta!

   Harmaa on helppo päästää mieleen sisään. Etenkin kun ihmisenä oleminen ei herätä minkäänlaisia ylpeyden tunteita, jos katsoo maailmaa ja sen tapahtumia. "Jos", siinä luki. Ei ole pakko katsoa, mutta keskusteluissa ihmisten kanssa aiheelta ei voi välttyä.

Janne Saarikivi 16.2.2025 Helsingin Sanomissa:

”Sulavia jäätiköitä, lajikatoa ja ydinpommeja ei suunniteltu saamelaiskulttuurissa, zenbuddhalaisessa luostarilaitoksessa eikä edes ortodoksisissa pappisseminaareissa. Ne ovat länsimaisen arvoyhteisön – tieteen, yritystoiminnan ja innovoinnin – hedelmiä. Ne ovat sitä vielä silloinkin, kun ne iskevät länsimaita vastaan Kiinasta tai Venäjältä.

Ollaan siis arvopohjaisia realisteja. Suhtaudutaan länsimaiseen arvoyhteisöön kriittisesti. Arvomme tuovat ja ylläpitävät paitsi vapautta myös tuhoa ja ristiriitoja. Emme ehkä osaa elää ilman niitä, mutta tuskin niillä kannattaa liikaa ylpeilläkään.” 

   Oliko arvoja ennen sitä kuuluisaa ensimmäistä omenavarkautta? En usko, mutta arvojen kehittyminen alkoi siitä. Vain yksi puu, josta ei olisi saanut ottaa ja sekin homma sössittiin.

 

Olemme kehittäneet pelon ihmisenä olemisen perustalle, pelon että emme olekaan.

   Mutta toivoa meillä on. 

 

Edellinen lausepari on toisesta kirjastani nimeltä Yleinen tie päättyy. Mielestäni se on vastaus kysymykseen mikä on elämän tarkoitus. Sellaisenaan se ei vastaa juuri sinun elämäsi tarkoituksen määrittelemiseen, mutta siitä voi olla apua, jos luet lauseparin ilman ennakkoasenteita.

 

   Sinä olet määritellyt minut jotenkin. Luet ultrajuoksijan, kirjailijan tai korpifilosofin blogia. Olet ehkä tavannut minut, juossut kanssani tai lukenut kirjojani. Meillä on sisäänrakennettu pakko määritellä kaikki. Myös itsemme.

   

   Edellämainittuun pakkoon kuuluu myös tarve tehdä itsensä merkitykselliseksi. Mielestäni juuri tässä ihminen astuu harhaan. Ihminen voi tehdä merkityksellisiä tekoja, mutta itsestään merkityksellisen tekeminen ei onnistu edes noiden tekojen kautta. Muut voivat ajatella mitä tahansa, mutta oman egon ruokkiminen muiden antamalla arvostuksella johtaa sisäiseen, loppumattomaan tarpeeseen saada ulkopuolista arvostusta.

 

   Esimerkki 1.: joku ostaa kalliin auton ja saa ihailua. Nostaako kallis auto hänen merkitystään? Ei, mutta hän ei sitä tiedä/usko. Okei, hän ei välttämättä ole ostanut autoa siksi, että saisi ihailua. Mutta se hivelee häntä, vaikka kuinka hän yrittäisi kieltää. No pitäisikö hänen sitten ajaa jollakin vanhalla romulla? Ei. Hänen pitäisi kävellä, juosta tai ajaa polkupyörällä.

   Esimerkki 2.: joku juoksee valtavan tuloksen ultrajuoksussa ja saa ihailua. Nostaako valtava tulos/ennätys hänen merkitystään ultrajuoksijana? Kyllä, mutta ei ihmisenä. Eikä tulos vie häntä yhtään pidemmälle seuraavassa kilpailussa.

 

 Tasapaino oman itsen ja ympäröivän maailman kanssa syntyy mielestäni vain ymmärryksestä, että mitään pysyvää itseä ei ole. Tämä saattaa kuulostaa häkellyttävältä ja romahduttaa oman itserakennetun perustan koko olemiselle. Mutta näin on!

 

   Harmaa päivä on vain kielikuva. Harmaimmassakin päivässä voi olla sisäistä valoa ja merkityksellisyyttä. 

 

   Kunhan vain oivaltaa etsiä tarpeeksi läheltä.

 

---

 

Määrittelystä: 

 

Kun siivooja sanoo jotakin filosofista, joku voi ajatella että sehän on vain siivooja. Kun siivoja sitten lakkaa siivoamasta, hukumme paskaan. Mutta jos filosofi lakkaa puhumasta, tulee ihanan hiljaista.

 

Hiljaisuus tekee ihmiselle hyvää, paska ei.

 

 

VIIKKO 6.

Ma- Juoksua matolla 21,21 km - 2.28. Ulkona - 31 astetta.

Ti- Kävelyä Kirsin kanssa 3,51 km - 40 min. Ulkona - 31 astetta.

Ke- Pitkän kattolumityöpäivän päätteeksi juoksua matolla 8,01 km - 49 min. Ulkona plus 5 astetta!

To-Pe- "Lepo", katoilla kolan varressa.

La- Kävelyä Kirsin kanssa 2,18 km - 20 min. Aivan poikki töistä.

Su- Lepo

 

VIIKKO 7.

Ma- Gravelpyörällä 26,5 km - 1.25.

Ti- Läskipyörällä 23,48 km - 1.30. Kessiin, täysikuu.

Ke- Pe- "Lepo", katoilla kolan varressa.

La- Läskipyörällä 21,28 km - 2.03. Sisältää lumikenkäilyä kilometrin. Sieksvuono.

Su- 19.27 km läskipyörällä Kirsin kanssa Inarijärven jäällä pääosin - 2.15.

 

Lenkillä 10.2.2025.

 

 

 

Kirsi Sieksvuonon suulla 16.2.2025.

Sieksvuonolla yhdistelmäharjoituksessa 15.2.2025 ja samalla vähän "töissäkin" erästä paikkaa katsastamassa.

Inarijärvellä ei voi ajaa kesällä polkupyörällä, mutta vesisuksilla siellä kyllä pääsee kesällä.

 

 

 

ERÄS KESKUSTELU

- Mikset sinä hiihdä, pilki tai aja moottorikelkalla?

- Miksi talvella pitäisi pelkästään hiihtää, pilkkiä ja ajaa moottorikelkalla? 

- Koska talvella niin kuuluu tehdä, koska aina on tehty niin. 

- Koska aina?

- No yleensä aina talvella.

- Muistatko mitä tehtiin 1000-luvulla Inarijärvellä?

- Heh heh.

- No niin, aina?