Kun muutimme Lappiin paikalliset alkuasukkaat halusivat tietää kalastanko ja metsästänkö. Alkuasukkaiksi lasken mukaan myös Lapissa vakituisesti asuvat muualta tulleet, he ovat uudestisyntyneitä alkuasukkaita - aivan kuten minä nyt.
Lapissa on taikaa ja se menee silmästä sisään jos täällä asuu. Tästä seuraa katsantokannan muutos ja uudestisyntymä. Syntymä rauhalliseen elämänmenoon lähelle alkuperäistä ihmisen omaa luontoa.
Kun olimme asuneet Lapissa tovin ja alkuasukkaat näkivät minun juoksevan, he kysyivät hiihdänkö. Tai he kysyivät miksi et hiihdä. Nyt kun he tietävät, että kalastan, metsästän, ajan moottorikelkalla ja hiihdän lumikenkäilyn lisäksi, he kysyvät enkö enää juokse. Tämä johtuu siitä, että he ovat nähneet minun nyt ajavan polkupyörällä - myös talvella.
Alkuasukkaat määrittelevät hyvin tarkasti mikä kuuluu Lappiin ja mikä ei. Yritän tehdä tässä poikkeuksen mikäli minut määritellään alkuasukkaaksi. Lappiin ja koko maailmaan kuuluvia asioita ei voi rajata. Minusta kaikki käy. Jokainen sukupolvi tekee sitä mikä kiinnostaa, missä tahansa.
Edelliseen etäisesti liittyvä asia on jonkun ihmisen tekemisten arvostus. Tästä päästään urheilun arvostukseen. Myös huippu-urheilun.
Hiihdon MM-kisojen yhteydessä tulin lukeneeksi joitakin uutisia ja joitakin somekeskusteluja liittyen huippu-urheiluun ja menestymiseen siinä. Minun käy sääliksi sitä paskaporukkaa, jotka sanan säilällä haukkuvat urheilijat ja urheilun maan rakoon. Kyse ei ole pelkästään intohimoisesta penkkiurheilusta tai vimmaisesta menestyksen halusta. Kyseessä on jokin syvempi ongelma koko urheilun suhteen Suomessa.
Tavan kansalainen tuntuu tietävän kaiken urheilusta. Täydellinen ymmärtämättömyys siitä, mitä huippu-urheilu tai urheilulle omistautuminen vaatii tai edes merkitsee yksilölle, on täysin kadoksissa tältä tylyttävältä paskaporukalta.
Asioiden tapahtumisen nopeus on maailmassa moninkertaistunut sadassa vuodessa. Lähes kaikissa urheilulajeissa ennätykset ovat parantuneet. Ihminen pääsee oman kehonsa avulla pidemmälle, korkeammalle ja nopeammin kuin joskus kauan sitten.
Ultrajuoksussa vauhdit ovat kasvaneet entisestään viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kovin moni tituleeraa itseään ultrajuoksijaksi jo ensimmäisen 50 kilometrin kilpailun jälkeen. Se heille suotakoon. Raaka tosiasia kuitenkin on, että ultrajuoksussa ei ole tarjolla pikavoittoja. Vaatii vuosien tai vuosikymmenten työn päästä omin avuin todella kauas. Vielä kauemmin kestää päästä sieltä kaukaa takaisin, mikäli takaisin haluaa palata.
Kun urheilija juoksee tai harjoittelee paljon, muu elämä jää taakse. Multitaskaus huippu-urheilussa tai ultraurheilussa ei onnistu. On vain harjoitus ja siitä toipuminen. Ja sitten seuraava harjoitus. Kaikki muut asiat ovat sivuseikkoja. Paskaporukka voisi yrittää itse, kaljan, kannabiksen tai makkaran kittaamisen voi jättää vähemmälle ja yrittää ihan itse. Etenkin ennen kuin lähtee somessa tai jopa ammatissaan (urheilutoimittaja) puhumaan hulluja.
Hyvään huippu-urheiluun kuten ultraurheiluunkin kuuluu olennaisena osana rentoutumisen taito. Välillä on osattava levätä ja kääntää ajatukset pois harjoittelusta. Vammojen tai elämäntilanteiden muuttaessa kehon rytmejä on osattava löysätä hetkeksi.
Minä olen panostanut ultrajuoksuun kaiken mahdollisen. En kuitenkaan ole antanut ultrajuoksulle itseäni kokonaan vuosieni varrella, ainakaan joka vuosi. Mutta yhden asian tiedän ja uskallan sanoa:
Pitää uskoa itseensä. Kysymyksiin ei aina tarvitse vastata, paitsi itselleen.
VIIKKO 8.
Ma- Juoksua maastossa lumipoluilla 11,64 km - 1.23.
Ke- Gravelpyörällä 4,92 km - 20 min.
Läskipyörällä 21,71 km - 1.35. (Vaihdoin pyörän, liian pehmeä keli gravelille.)
Pe- 10,14 km juoksua Nellimintiellä - 1.05.
VIIKKO 9.
Ma- 8,13 km juoksua jäisellä ja vesisateisella tiellä - 1.01.
To- Matolla 12,10 km - 1.20. Ulkona kaikki vesijäällä.
Pe- Kävelyä Kirsin kanssa 4,33 km - 1.02.
Su- Matolla juoksua 6,66 km 47 min. Toipumista niska yms. kovista kivuista.
VIIKKO 10.
Ma- Läskipyörällä 21,99 km - 1.32. Raskasta lunta ja vastus medialis ja vastus lateralis kipeänä oikeasta reidestä polven yläpuolelta.
La- Kävelyä Kirsin kanssa 5 km - 1.10.
Hölkkää 6,09 km - 42 minuuttia.
Su- Hölkkää 8,09 km - 56 minuuttia.
Perinteistä latuhiihtoa 10,02 km Kirsin kanssa - 1.35.
HELMIKUUSSA juoksua 71,23 km ja pyöräilyä 137,73 km.
HARJOITTELUSTANI / HARJOITTELEMATTOMUUDESTA
Muinaisen syöpätautini jäljiltä kärsin edelleen hermoratavaurioista käsissäni. Palattuani osittain työelämään tekemään lumitöitä käsin pihoissa ja katoilla, sekä tekemään satunnaisia muuttokeikkoja, olen kärsinyt kovista kivuista käsissäni, niskassani ja vähän muuallakin; seisominen vinolla katolla lihaksia jännittäen ei edesauta rentoutta jalkalihaksissa - ei edes ultrajuoksijalla.
Toistan kuitenkin: en ole lopettanut mitään. En juoksua. En ole aloittanut mitään. En pyöräilyä. Enkä etenkään vakituista työntekoa.
Mutta liikkumaan tulen kuolemaani asti, myös kilpaa - jos olen hengissä. Kaikella on aikansa, mutta kaikkeen ei ole vastauksia.
 |
| Kuva on eiliseltä 9.3.2025. |
 |
| Kuva on 24.2.2025 Nellimvuonolta satamaan päin. |
 |
| Työmaisemaa. |
IFRIT
Kolmas kirjani tuli painosta. Kirja on trilogian ensimmäinen osa. Kirjaa voit ostaa suoraan minulta tai verkkokaupoista. Tässä suora linkki kauppaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti