OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTANI; OSA 9. - MUUTOS

Otteita pöytälaatikostani- sarja kertoo siis tarinaa menneisyydestäni. Mistä on peräisin rakkauteni elämän ainutkertaisuuteen ja periksiantamattomuuteen. Mistä valintani johtuvat.
Sarja päivittyy hitaasti mutta varmasti - jokaiseen tekstiin joudun raastamaan itseni vereslihalle. Muistot ajalta jolloin olin elämässä varsin ohuilla langoilla kiinni eivät näppäimistölle siirry itsestään.
Jos joku kuitenkin innostuisi kustantamaan tämän niin voisin vaikka yrittää kertoa kaiken...

OSA 9. -MUUTOS

Kylpyhuone on sininen. Vessa on punainen. Äitini talo on hänen näköisensä. Itse suunniteltu. Paitsi taiteilijan talo myös opettajan talo. Taide- ja ympäristökasvatus. Parturi-Kampaamoalan lehtori. Valkoinen talo Sinirinnankadulla.
Katson peilistä äidin vakavia kasvoja. On kulunut pitkä aika Tampereen Satamakadun Kaunesta, liikkeestä jossa äiti oli töissä ennen ryhtymistään opiskelemaan opettajaksi. Muistan kun kävin Kaunessa parturissa pikkupoikana. Jos Virtasen Alli oli hyvällä päällä sai äiti leikata minunkin tukkani. Jopa työajalla.
Muovisen viitan alla on kuuma. Sinisen kylpyhuoneen lattialämmitys on isolla. Koira kävi katsomassa mitä touhutaan mutta nyt luulen sen syövän puruluutaan takkahuoneen mäntylattialla. Ainakin kolina ja rouske on sen mukainen.
Äidillä on sakset kädessä. Hän empii.
-Mitäs jos tasataan pahempia paikkoja...
-Tasataan. Kokeile nyt helvetissä !
Hermostun. Tartun hiuksiini oikealla kädellä ja vedän. Valtava tupsu irtoaa.
-Katso nyt itse ! Se lähtee kaikki. Kaikki pois nyt ! Käy katsomassa makuuhuoneen tyynyltä. Siellä on puolet. Minähän sanoin että se lähtee kaikki.
-Niin mutta...
-Pois !
Äiti alkaa itkeä. Loisteputkivalo peilin ylälistalla saa kaiken näyttämään kovalta. Kovemmalta kuin koskaan. Vaaleansiniset seinät korostavat vaikutelmaa. Heitän hiustupsun lattialle.
Äiti leikkaa saksilla. Välillä hän niistää paperinenäliinaan. Hiki valuu selkääni pitkin. Vaaleita hiuksiani putoilee tasaiseen tahtiin lattialle. Jokaisen hiustupsun myötä jotakin katoaa. En tavoita ajatusta. Nieleskelen. Pelkään. Kadotan itsestäni jotakin lopullisesti.
Katson peiliin. Äiti laittaa sakset pois ja ottaa millin koneen. Näytän Johnny Rottenilta paitsi että siili on lyhempi ja päässäni on hiuksettomia laikkuja. Syöpähoidon lääkitys irrottaa hiukset. Ja kulmakarvat. Silmäripset lähtevät osittain myös. Ja kaikki muutkin karvat. Lääke riisuu.
Tartun äitiä kädestä. Katseemme kohtaavat peilissä.
-Hei. Se kasvaa takaisin. Paranen. Yritän...
Pala takertuu kurkkuuni. Irrotan otteeni. Laitan kädet viitan alle syliini ristiin.
Millin kone hurisee. Äiti ei sano mitään. Ammattilainen saa vallan.
-No niin. Sinulla on hyvä kallon muoto.
-Tää on kuin uimari Kasviolla. Skini.
-Urheilullinen. 
Silitän kaljua. Päänahassa tuntuu viileälle.
Äiti lakaisee lattiaa. Salaa hän ottaa talteen nipun hiuksia. Muistoksi. Ammattilaisena hän tietää että tukka ei välttämättä kasva enää samanvärisenä takaisin. Ammattilaisena hän tietää myös että hänen poikansa täyttää parin vuoden päästä kolmekymmentä ja on perinyt isänsä puolen suvun kaljuuntumisen.
Täyttää kolmekymmentä jos selviää tästä. Jos jää henkiin.
Äiti niiskuttaa ja lakaisee. Seison vieressä ja taittelen muovista viittaa pöydälle.
-Jäikö mustikkapiirakkaa ? Keitetään kahvit.

Astun takkahuoneeseen kylpyhuoneen ovesta. Koira on lattialla minuun selin ja rouskuttaa tarmokkaasti puruluutaan.
-Riku !
Koira heilauttaa häntäänsä ja kääntyy näppärästi liukkaalla lattialla ympäri. Isolla bulmastiffilla on puoliksi syöty luu etukäpäliensä välissä.
Luu putoaa lattialle ja koira kallistaa päätään. Se näyttää epävarmalta ja sitten sille tulee valtavan häpeän ilme. Paksu häntä heilahtaa. Ilme on sanoinkuvaamaton. Aivan kuin se tahtoisi sanoa : Ruma - Voi kauheaa...
Laskeudun lattialle koiran viereen istumaan ja tartun sitä kaulasta kiinni. En sano mitään. Kumarran enemmän ja painan kaljun pääni sen kaulaa vasten. Koira nuolaisee kaljuani pari kertaa ja jatkaa tarmokkaasti luun syöntiä. Voi kun ihminenkin hyväksyisi noin nopeasti. Ottaisi asiat sellaisina kuin ne tulevat.

Kahvit on juotu. Istun takkahuoneen korkeaselkäisessä valkoisessa rottinkituolissa ja tuijotan ulos takapihalle. Koira nukkuu jaloissani. Äiti ja Ilkka juttelevat hiljaa olohuoneessa.
Ensimmäinen hoitokuuri on ohi. Viiden päivän sairaalassaolon jälkeen pääsin perjantaina kotiin. Hain koiran hoidosta ja kävin kaupassa. Väsytti. Viikonlopun lähinnä nukuin ja oksensin. Hoitojen vastavaikutukset. Minulle oli kerrottu. En uskonut. Nyt uskon.
Tämän viikon keskiviikkona jälleen poliklinikalla Pikonlinnassa. Sain tehosteannoksen lääkettä suonensisäisesti. Onneksi oli leuto maaliskuun ilma, koira odotti kiltisti autossa reilun puolituntia. Lasit huurteessa.
-Oletko tullut omalla autolla ? Hoitaja ihmetteli kun tarjosi matkakorvaushakemusta.
-Eihän ole pitkä matka ? Lääke voi haitata ajamista.
-Ei ole ei. 
Pokka piti.
Ihan vaan vajaa 300 km Mikkeliin. Oli sovittu äidin kanssa että tulen sinne. Kuurien välillä on kaksi viikkoa taukoa. Kun ei tiedä miten lääkitys vaikuttaa. Tai tietää sen - nyt. Mutta ei halua tietää.
En muista ajomatkasta juuri mitään. Jossain vaiheessa vedin levennykselle ja oksensin keväthangelle. Nojasin pitkään liikennemerkkitolppaan. Kävelin autolle ja hamusin ovitaskusta vesipulloa. Koira heilutti häntäänsä ja inisi. Maailma pyöri.

Kävelen takaluukulle ja avaan sen. Koulutettu koira ei hyppää ilman käskyä alas. Istun raskaasti koiran viereen. Se nuolee innokkaasti korvaani.
-Vapaa !
Iso uros hyppää pehmeästi alas. Lönkyttää laiskasti ja nostaa jalkaa penkkaan. Lunta on jo sulanut auringosta puikoille. Koira nuuhkii ilmaa ja lähestyy oksennusläikkääni.
-Ei !
Se katsoo pää kallellaan ja ruopii protestiksi. Uskoo kuitenkin ja menee kauemmaksi. Touhuaa jotakin.
Istun takaluukussa ja katson ylös pilviin. Laitan käteni ristiin. Jos joskus niin nyt...Miksi juuri minä...Mitä pahaa olen tehnyt...
Iso rekka humistaa ohi ja keskeyttää ajatuksen. Käännyn katsomaan. Koira hiipii jälleen kohti oksennusläikkää.
-Jumalauta ! Tänne nyt sieltä !
Koira tulee luimistellen. 
Hyppy nyt sinne ! Autoon ! Jatketaan matkaa.
Olen ajanut taas tovin. Havahdun ajatuksistani.Yritän keskittyä.

-Pasi ?
Ilkka seisoo takkahuoneen ovella.
-Lämmitetäänkö sauna ?
-Lämmitetään vaan.
Nousen ylös ja koira heiluttaa kyljellään maaten häntäänsä.
-Täytyy mennä koiraa viemään ensin.
Ilkka katsoo pitkään.
Kävelen eteiseen ja alan pukea. Pipo tuntuu omituiselta kaljussa päässä. Avaan oven ja astun iltahämärään. Heikottaa. Pulssi nousee vähäisestäkin liikkeestä. 
Pakottaudun ovesta ulos. Koira tulee laiskana perässä. Lähdetään portista vasemmalle. On pikkupakkanen ja taivas on kirkas.
Jumalauta.


VIIKKO 43. JUOKSUT

Ma- 15 km illalla teknisiä polkuja ja hiekkateitä - 1.40. Otsalamppuakin tarvittiin, liukasta.
Ti- 10 km - hiekkatiellä hiljaa - 1.07. Ei oikein maistu, otsavalo palaa ja keila on kapea.
Ke- Lepo. Sainpas oltua menemättä lenkille. Join pari lasia viiniä sen kunniaksi. Ulkona hirveä tuuli.
To- 15 km osittain poluilla - 1.39.
Pe- Lepo.
La- 14 km illalla sumussa tiellä - 1.33.
Su- 18 km korostetun rauhallinen, vaihteleva reitti - 2.03.

yhteensä  72 km     8 tuntia ja 2 minuuttia

Kevyttä ulkoilua. Viikon 44. juoksut päivitän viikon 45. juoksujen yhteydessä ja samalla myös lokakuun summauksen.

Sitä ennen Hetki lyö 1.11.2013.

SAA MENNÄ METSÄÄN

Pikkupojasta asti olen viihtynyt metsässä eri vuodenaikoina. Metsä edustaa itselleni paikkaa voimaantua ja imeä luonnosta jatkuvuutta itseen.
Juoksuharjoittelun ollessa kiivaimmillaan lenkit metsässä toki voimaannuttavat ja antavat tilaa olla yhtä luonnon kanssa mutta metsäänmenon tarkoitus on hieman erilainen - harjoitus vaatii veronsa. 
Tilanne onkin aivan toinen tällaisina "välikausina" tai "ylimenokausina". Jos olen rehellinen en edes oikein osaa olla juoksematta kokonaan - harjoittelematta kylläkin. Sensijaan rauhallinen kävely lähiluonnossa helpottaa kehon ja mielen tuskaa kun en harjoittele. Minulle elämä on itse tekemistä - virtuaalimaailma ei vastaa minun tarpeisiini kokea.
Jäljellä on vajaat kaksi viikkoa ja sitten siirryn päivittäiseen juoksemiseen ja aloitan maltillisen harjoittelun ensivuotta varten. Juuri tällä hetkellä olen väsynyt odottamaan mutta kokemuksesta tiedän että välillä on hyvä ottaa etäisyyttä juoksuun. Voi vaikka mennä metsään. Alla jokunen tunnelmakuva viikonlopulta kotimaisemista. Juuri nyt maailma saa odottaa...


KLIKKAAMALLA KUVAA SAAT NE JONOON ISOMPINA KATSOTTAVIKSI

Viikon 42. juoksut

Ma- Nivalan Pyssymäellä pururatoja 8km - 56 min.
Ti- Lepo
Ke-Lepo
To- Pimeässä lumisohjossa 5 km ravistelua - 36 min.
Pe- 10 km tiellä - 1.03
La- Aamupäivällä kävelyä metsässä Kirsin kanssa tunti.
      Iltapäivällä 10 km maastossa - 1.07
Su- Aamupäivällä kävelyä metsässä Kirsin kanssa puolitoista tuntia. 
      Vastentahtoinen Lepo juoksusta.

yhteensä juoksua 33 km - 3 tuntia 42 minuuttia

Kunhan liikuin kevyesti...

YSTÄVÄN MATKASSA

Tämänpäivän hengessä eilinen on jo vanhaa ja edellispäiväinen historiaa. Parin päivän takaista ei ole. Eipä siis ihme että ihmiset janoavat uusia kokemuksia. Yhä uudelleen ja yhä rajummin. Mikään tavanomainen ei tunnu riittävän.
Ultrajuoksussa haetaan myös kokemuksia tulosten ohella. On erittäin henkilökohtainen asia mistä lähtökohdasta taivaltaan tekee. Hommasta pitäisi jotain itselleen saada. Mahdollisesti nauttia hyvästä kunnosta tai tuloksista. Tai henkisestä pääomasta ja uusista näköaloista.
Useat ihmiset sanovat pystyvänsä juoksemaan kymmenen kilometriä helposti tunnissa. Toiset laskevat että menisi tuolla vauhdilla enemmänkin. Jotkut tarkastelevat ultratuloksia ja väittävät kävelevänsäkin nopeammin.
Näitä ihmisiä ei kuitenkaan näy kun aikaa kuluu tarpeeksi. Kun on juostu tai edes liikuttu yhtämittaa vaikkapa 24 tuntia on ympärillä melko hiljaista. Puhumattakaan 6 peräkkäisen päivän jälkeen...
Sunnuntaina tulimme Onnin kanssa kaksin "maaliin" kello 17.00. Onni oli epäonnistunut Vierumäen 24 tunnin kilpailussa ja halusi välttämättä kokea 24 tunnin liikkumista. Niinpä hän liikkui 24 tuntia - 150 km.
Blogissaan hän kertoo tarkemmin lähtökohdistaan tähän omaan harjoitukseensa. Lähtökohdat : kolme yövuoroa töissä ja flunssatoipilas. Vaikka Onni olisi ollut täysin terve ja levännyt niin tulos olisi miehen ultrakokemuksen huomioon ottaen siltikin erinomainen.
Olemme Onnin kanssa ystäviä - hyviä sellaisia. Olemme myös eri mieltä oliko 150 km tulos hyvä vai ei. Se on nyt Onnin uusi ennätys, epävirallinen tosin. Eli näin tarkasteltuna tulos on siis erinomainen. Kun urheilija yltää parhaimpaansa ei kukaan voi häntä moittia. Oli hän sitten itse mitä mieltä tahansa...
Itse 88 km pätkissä ystävän matkassa juosseena sain kokea ultraystävyyttä sekä riemullista kannustusta tapahtumaa seuraamaan tulleilta Onnin tutuilta. Minulle on suuri kunnia tavata ihmisiä, jotka lukevat blogiani ja arvostavat ajatuksiani ja valintojani.
Ultrajuoksussa mitkään kokemukset eivät tule helpolla. Kun matka ja aika pitenee ihmiset vierellä vähenevät. Itselläni tarve näyttää tai todistaa jotakin muuttuu naurettavaksi. Tuloksen tekeminen menestymismielessä lakkaa kiinnostamasta ainakin minua. Tilalle saan syvän henkisen rauhan. Koen tarvetta juosta yhdessä ympäröivän luonnon ja sen Luojan parissa. Syntyy tarve juosta muille kuin itselle.
Nuoremman urheilijan henkistä kasvua on aina upeata seurata. Vielä upeampaa on jos pystyy välittämään jotakin omasta kokemuksesta toisille. Kiitänkin tässä julkisesti vielä Onnia tästä mahdollisuudesta. Taival ystävän matkassa jää elämään ja tuo positiivisuutta.
Kokonaan toinen näkökulma on sitten oliko tässä mitään järkeä. Itse kolme viikkoa sitten olin juossut Vierumäellä melko paljon kilometrejä. En tietenkään ollut palautunut. Onni taas oli yötöistään väsynyt ja elimistö flunssan jälkitilassa. Järkevyyden valossa tätä siis on turha pohtia.
Herää siis kysymys miksi ? Vastausta en Onnin puolesta voi antaa. Lukekaa se Onnin blogin riveiltä tai niiden välistä.
Omasta puolestani voin vain kertoa että tästä samalla sain jälleen vastauksen oman rutiinini riittävyydestä. Huonostikin palautuneena pystyn oman tuntemukseni mukaan juoksemaan noin 70 - 80 km päivästä päivään kunhan saan nukkua ja syödä välillä kunnolla.
Tähän on aina kuitenkin oltava jokin hyvä syy. Pelkkä kokemuksen etsintä ei riitä. Eikä myöskään tuloksenteko. Tällä kertaa siihen riitti ystävän tukeminen.

Onnin blogi

Ekstriimiä elämään   ja lisää samalta sivustolta

Nuorta Huumaa (alussa).

Aurinko laskee.

Suden hetki lähestyy.

Terralander kahvitauolla - nyt on kaikilla kivaa !

VIIKON 41. HARJOITTELU

Ma- Lepo
Ti- 8 km tiellä ja poluilla 50 min.
Ke- Lepo
To- 8 km tiellä 51 min.
Pe- Halsuan Masalassa 7 km ravistelua 50 min.
La - Su : Kellonaika aloitusaika, Onnin matkassa, Onnin ehdoilla.
kello 18.00 - 22,05 km - 2.21
kello 22.50 - 18,29 km - 2.20
kello 03.42 - 10,36 km - 1.43
kello 06.55 - 10,27 km - 1.45
kello 10.12 -   8,15 km - 1.18
kello 12.16 - 10,12 km - 1.44
kello 15.00 - 10,...  km - 1,59
yhteensä La-Su 13 tuntia ja 13 minuuttia yhteensä 88,... km

yhteensä koko viikko 111 km - 15 tuntia ja 44 minuuttia

VIIKKO 42. ALKUA

Ma- Nivalan Pyssymäellä pururatoja 8 km - 56 min.
Ti- Lepo (Kotona, 10 tunnin työpäivä...)

KARAVAANI KULKEE

Menomatkalla tsekkasin Masalan . Alueella oli hyvä vastaanotto ja tutustumiskupongilla (Caravan-leirintäalueluettelosta) tein kympin kaupat yöstä sähkön kera. Erinomaiseen saunaankin pääsi samaan rahaan.
Masala toimii rospuuttokautena oivana yhdenyön pysäkkinä matkalla pohjoiseen ja sopii pidempäänkin oleskeluun. Varsinkin kesällä hieno uimaranta ja muut virikkeet puoltavat pidempääkin oleilua.

Syksyinen Masalan ranta.

 

LOKAKUUN ALUKSI

---
Arvostan blogiani lukevia ihmisiä siksi paljon että pyrin kirjoittamaan kerran viikossa. Joskus päivitysväli on hieman pidempi esimerkiksi matkustelun tai huonojen nettiyhteyksien vuoksi.
Koskaan en kirjoita väkisin - on oltava ajatus ja halu jakaa se.
---
Menneenä viikonloppuna osallistuimme Kirsin kanssa Matkailuautoilijat ry:n syystreffeille Vuoricaravanissa .
Sastamalan Ellivuoren Vuoricaravanista olen kirjoittanut jo aiemmin heinäkuussa , joten itse mainiosta alueesta voitte lukea lisää oheisista linkeistä.
Treffeillä eli syksyn valojuhlilla oli noin 130 matkailuyksikköä. Viikonlopun ohjelma oli ulkoilupainotteinen ja sisälsi mukavan yhdessäolon ja tuttujen tapaamisen lisäksi muunmuassa savusaunan ja leikkimielisen valoteoskilpailun.
Kirsin kanssa suureksi yllätykseksemme pokkasimme kilpailusta voiton. Sain lenkillä idean tehdä kivistä vuoren jonka sisään laitoimme paristokäyttöisen valonauhan ja huipulle Matkailuautoilijoiden lipun. "Elämänvuori"-teoksestamme valitsimme palkinnoksi lahjakortin ilmaiseen leirintävuorokauteen Vuoricaravanissa.
Yksi kohokohta oli tutustua Tomin ja Jaanan upeaan Concorde -autoon. Ajatus muutosta autoon osittain vakituisesti asumaan jäi edelleen kummittelemaan mieleeni. Matkakokemuksia oli  mukava vaihtaa ja maistuihan se kuohuviini porukalla omassa LMC-olohuoneessammekin...
En muista nauraneeni yhtäpaljon taas pitkään aikaan eli yhteisöllinen hyvä karavaaniharrastus jätti viikonlopusta virtaa pitkälle pimeään syksyyn.
---
Jotta totuus ei unohtuisi tein myös 11 km lenkin lauantaina Pirun lenkkiä neljästi kiertäen. Melko raskas ja mäkinen reitti toikin yllättäen ylimääräistä potkua jalkojen hermotukseen ja vauhti nousi vahingossa hienossa syyssäässä kuin itsestään.
---
Viikko oli siis iloinen. Vaikka mainitsin viikonlopun kuohuviinin ei lasillisesta kannata vetää vielä johtopäätöksiä. Tärkeintä on itse löydetty ilo.
Jos ihminen pystyy irtaantumaan elämäänsä hallitsevista illuusioista voi hän löytää ilon elämäänsä. Illuusiot häiritsevät näkemästä myös Pyhää. Pyhä on läsnä nyt ja tässä tänään - joka päivä. Pyhä on jokaisen ihmisen sydämessä valmiina. Sensijaan kyky löytää se on usein hakusessa.
Otan tähän nyt konkreetin esimerkin. Matkailuautoilu on erikoinen harrastus ja herättää joskus kummastusta - jopa kateutta. Syntyy illuusio että ostetaan kallis auto ja mennään sitten esittelemään sitä muille. Kuitenkin kyse on vain kokemisesta matkailun avulla. Uusien maisemien ja uusien ihmisten myötä maailma ajatuksineen avartuu.
Jos aikaa viettää autossa läpi vuoden paljon on selvää että vaatimukset kasvavat. Talvilämmin ja toimiva matkailuauto maksaa paljon ja sen koko kasvaa väistämättä rakenteiden tukevuuden myötä. Turha siis on kadehtia - on jokaisen oma asia mihin työnsä tulokset käyttää. Pääasia on että on mahdollisuus valita oma polku. Jopa mahdollisuus valita täysin erilailla yli normien.
---
Negatiiviset ajatukset eivät siis tule ihmiseen ulkoa vaan sisältä. Elämän tarkoitus on löydettävissä vain nyt, tässä hetkessä. Tarkoitus on elämänilo. Tästä kertovat Markuksen Evankeliumin seitsemännen luvun jakeet 14. - 23.
Nuo jakeet kertovat aukottomasti että Jeesus sanoi pahan lähtevän ihmisen omasta sydämestä ja saastuttavan ihmisen itsensä. Iloon pyrkiminen on itsestä kiinni. Ultrajuoksussa ilon tarve korostuu. Mielettömän raskaat haasteet vaativat kykyä sulkea mieli hiljaiseksi. Toisinsanoen kykyä nähdä valoisempaan itseensä ja etsiä voimaa valosta - ei pimeydestä.
Jos luulette että kykenin juoksemaan Unkarissa 6-päivän kilpailussa 545 kilometriä pelkästään hyvän harjoittelun tuloksena ette ole ymmärtäneet mitään. Ilman uskoa elämään ja iloon siinä en olisi edes kyennyt harjoittelemaan kilpailua varten saatikka edes juoksemaan sitä.
---
Syksy merkitsee monelle pimeyttä ja raskautta. Oma syksyni sensijaan tulvii iloa. Kausi on päättynyt - takana siis 6-päivän erittäin onnistunut juoksu Unkarissa ja positiivinen 24-tunnin kokemus Vierumäellä, väsymyksestä huolimatta.
Pienen ylimenokauden jälkeen on katseet syytä kääntää tulevaan kauteen. Harjoittelu alkaa marraskuun alusta. Sitä ennen nautin raikkaista lokakuun ilmoista. Hengitän ilmaa ja yritän löytää sen ensimmäisen päivän jolloin lumi alkaa maistua ja haista kielenpäällä. Mikä onkaan upeampaa kuin ensimmäiset pakkasaamut ja hiljainen lupaus paremmasta juoksukunnosta pidentyvien lenkkien myötä ?
---
SYYSKUUN SUMMAUS

Juoksua 300 km - yhteensä 40 tuntia ja 58 minuuttia

Yksi kilpailu: Vierumäki 24-h - 143 km (3. sija)

Juoksua on kertynyt tänä vuonna jo 3532 km joten siinä valossa syyskuu oli kevyt. Keskiarvo on 392 km per kuukausi...
---
VIIKON 40 JUOKSUT

Ma-Lepo
Ti-10km - 1.08
Ke-Lepo
To-13,5 km - 1.36. Osittain erittäin teknistä polkua.
Pe-Lepo
La-Ellivuori Pirun lenkkiä 11,5 km - 1.03. Eli hieman vauhdikkaammin.
Su- Lepo
yhteensä 35 km - 3 tuntia ja 47 minuuttia.

Naurettavaa mutta huilaa se vanhakin teuras joskus. Siis on pakko huilata...
---

KUVIA VIIKONLOPUN TAPAHTUMASTA
 

Kaikki eivät mahdu edes samaan kuvaan.

Avajaispuhe Vuoricaravanin portilla

Teletappi myy arpoja.

Valoteoksesta ei ole valitettavasti kuvaa, koska kamera teki tenän (taas). Täytynee hankkia uusi.

KUNNOLLISET RENKAAT PITÄVÄT JUOKSIJAN HENGISSÄ TIELLÄ

Suosittelen Keski-Suomessa

On syksy. Tienpinta on liukas sateesta ja maahanpudonneista lehdistä. Autoilija palaa kotiin pitkän ja väsyttävän päivän päätteeksi. Ohittaessaan pimeässä juoksijan autoilijalla on vain neljän noin 42 numeron kengänanturan kokoisten alueiden kautta kontakti ajorataan. 
Ovatko Sinun anturasi kunnossa ? Eli jääkö juoksija henkiin ohittaessasi hänet ?  Ethän joudu vesiliirtoon ? Toisinsanoen ovatko autosi renkaat kunnossa ja onko niissä kulutuspintaa riittävästi ? Autoasi saattaa ajaa joku muukin kuin Sinä itse. Rakastatko vaimoasi tai tyttöystävääsi - entä lapsiasi ?
Sekä ammatti- että yksityisautoilijana voin kokemuksen kautta sanoa että renkaissa säästää väärästä päästä. Ei ole lainkaan sama minkälaiset renkaat autoosi hankit tai mistä ne hankit. Itse luotan vain vastuulliseen Autonrengasliittoon kuuluvaan rengasliikkeeseen. Näillä yrityksillä on tietotaito ja kierrätysasiat kunnossa.
Otsikossa totesin että kunnolliset renkaat, kesällä ja talvella, pitävät juoksijan helpommin hengissä tiellä. Tai oikeammin autot pois juoksijan tieltä.

Syyskuun alussa kävin asioimassa ammattiautoni kanssa täällä.

Kädet seläntakana on helppo seistä kun ammattilaiset hoitavat asian.

Vanteet pestään ennen uusien rankaiden asennusta.

Pestyyn alumiinivanteeseen tarttuu liimapaino hyvin ja tasapainotus onnistuu.

Asennustila on siisti ja asianmukainen. Rengascenterin halleihin mahtuvat myös matkailu-autot helposti.

Turvallista matkaa ja pieni lasku - Marko Myllymäki; Pirkkalan Rengaskauppa Oy ja allekirjoittanut.

VIIKKO 39. HARJOITTELU

Lepoviikko - 0 km.

Vierumäen kilpailun jälkeen en ole juossut kuin 10 metriä. Mitään erityistä syytä juoksemattomuuteen ei ole. Palautuminen on 24-tunnin kilpailusta todella hyvässä vauhdissa käynnissä. Viikko on sujunut pieniä lapio- ja rakennushommia tehden ja mökkeillen.
Ai miksikö juoksin 10 metriä ? En kerro. Pidemmänkin juoksun aika tulee. Aikanaan.

"Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän."  Mark. 6: 30-32

VIERUMÄKI 24-TUNTIA - SOOLO SATEESSA

Soolo tarkoittaa yleisesti jonkun suorituksen tekemistä yksin. (Lähde Wikipedia)

"Ultrajuoksussakin tulosten sijaan tulisi kisoista etsiä ennenkaikkea kokemuksia - ne säilyvät mielessä pitkään. Kauneus (tuloskunto) on sensijaan katoavaista."
(Petteri Vartiaisen sanomaa vapaasti lainaten keskustelustamme kaatosateessa yön pimeydessä.)

Lähdin Vierumäelle juoksemaan lähinnä testatakseni itseäni. Suuri yllätys olikin että noinkin vähäisellä kilometrimäärällä sijoituin kolmanneksi. Ennätykseni on hieman yli 177 km 24-tunnissa joten nyt juoksemani reilu 143 km saattaisi olla pettymyskin jos asiaa tarkasteltaisiin vain numeroilla.
Unkarin 6-päivän juoksun jälkeen en ole mitenkään pystynyt tekemään riittävää ja etenkään riittävän laadukasta harjoitusta 24-tunnin juoksua varten. Tämä ei tarkoita että jokin "palautuminen" olisi Unkarista vielä kesken. Yleensäkään en enää edes muista miltä tuntuu olla "palautunut täysin". 
Jos ultrajuoksussa haluaa tuloksia on harjoiteltava paljon ja joskus levättävä myös. Kuitenkaan yli 200 km tulosta ei Suomessa ole tehnyt kuin 40 miestä ja 7 naista eli millään sunnuntailenkkeilyllä omaa 177 km tulosta ei paranneta.
Kilpailun aikana huomasin yllätyksekseni, että puristusta olisi ollut mutta ei ollut mitä puristaa. Tarkoitan että henkisesti varsin kuluttavan 6-päivän juoksun jälkeen olisin kyennyt taistelemaan jos jaloissa olisi ollut potkua tarpeeksi. Nyt kuitenkin tiesin jo kuuden tunnin kohdalla tulevan yön olevan pitkän ja tulevan päivän vielä pidemmän - juoksuhan starttasi illalla kello 18.00.
Vettä siis satoi. Paljon. Polveileva reitti piti sisällään kaksi alikulkutunnelia ja muutaman mäen joista kaksi oli tyypillisiä hiihtoreitille tehtyjä keinotekoisia melko jyrkkiä kinkamia. Sateella kaikki tulvi ja jalat kastuivat ja luonnollisesti kangistuivat. Maksoin kovaa hintaa osittain karkeaa soraa köpötellen aamuun saakka ja sitten kävin suihkussa ja nukuin tunnin. Ei ollut muuta vaihtoehtoa - ei vaan jaksanut muuten - edes väkisinkään.
Olen kuitenkin tyytyväinen että olin mukana loppuun asti. Tapanani ei ole luovuttaa ellei vamma uhkaa. Nyt ei uhannut. Juoksun jälkeen olin varsin väsynyt ja illalla hämmästyttävän kipeä lähinnä polvensyrjien jänteistä. Myöskin yleisvointi vaihteli lämmönnousun ja kylmähorkan välillä. Sain kuitenkin hyvin nukuttua ja sunnuntaina taas olin hämmästyttävän hyvin toipunut. Kävimme kirsin kanssa katsomassa ystäväni Rainen keskimmäisen pojan, Juran, salibandypelin - hauska sattuma ; he olivat samaan aikaan Vierumäellä.
Kaikenkaikkiaan kilpailusta jäi hyvä maku. Oli hienoa tavata taas ystäviä ja juosta heidän kanssaan. Vaikka kisan pitkä 3,77 km reitti hieman haittasi tapaamista kierroksilla niin lopputulema tunnelman osalta on silti positiivinen. 
Smeds voitti hienolla tuloksella, jonka arvoa nostaa olosuhteet. Kukkola käveli 120 km - koittakaapa pystyttekö samaan sateessa ja mäkisessä maastossa ? Jäin harmittelemaan Vähäahon loukkaantumista - hyvän ystävän ja erittäin lahjakkaan juoksijan soisi jo onnistuvan pidemmilläkin matkoilla.
Saamani palautteen johdosta tiedän että kirjoituksiani lukee moni kokemattomampikin juoksija. He kamppailevat usein harjoitusmäärien ja harjoitustapojen kanssa tietämättöminä mitä tehdä eli mikä on liikaa ja mikä ei. Seuraava kappale on heille.
Ultrajuoksu vaatii harjoitusta. Vierumäellä juostiin 70 - 80 km viikkomäärillä yhtäpaljon kuin minun viikkomäärilläni. Kehotan kaikkia harjoittelemaan tasaiseti nousevaa kilometrimäärää kohti ultraa. Sitten pari viikkoa kevyemmin ja menoksi. Rohkeutta ! Tulkaa mukaan. Yrittäkää. Käveleminen ei ole häpeällistä - kotiinjääminen sensijaan on. Suomessa on myös syksyisin hyviä tapahtumia joissa ensiaskeleet voi ottaa. Vaikkapa Wihan kilometrit Tampereella on tasaisella nopealla reitillä ja hyvällä hinta/laatusuhteella tällainen tapahtuma. Blogini linkeistä pääsee juoksufoorumille, josta tietoa on saatavilla riittämiin.
Kilpailukausi on kohdaltani nyt ohi. Olo on tyhjä ja surkea vaikka onnistumisia tuli sylin täydeltä ainakin Unkarissa. Ultrien jälkeen kehon tasapainot vaihtelevat hormonaalisten heittojen myötä euforiasta täyteen synkkyyteen. Juuri nyt en ole hyvää seuraa enkä hyvä ihminenkään kaikilta osin. Valitan.
Pakkasten myötä käynnistyy uusi kausi ja uudet kujeet. Pikkuhiljaa löytyvät oikeat polut oikeine ajatuksineen. Elämä voittaa. Juoksu päivästä päivään voittaa. Positiivisuus voittaa. Valo voittaa. Aina lopulta.

Vierumäen tulokset

Parannusehdotuksia Vierumäen kilpailun järjestäjille :

-Numeroliivi on suuri riesa vaatteita vaihtaessa - vettymättömän lapun saa vyötärölle joustavaan nauhaan.
-Kilometrin tasaisemmalle kierrokselle saisitte enemmän juoksijoita (ultrajuoksijoita). Tunnelma olisi parempi kun sekä kilpailijat että yleisö näkisivät toisensa useimmin. Vielä parempi on jos reitti on rakennettu niin että osittain näkee vastaanjuoksevatkin. Tunnelma paranee, huolto helpottuu ja ensiavun hallinta paranee.
-Reitille pitäisi hakea virallinen kansainvälinen status. 24-tunnin juokseminen ei onnistu ihan joka päivä eikä ihan jokaiselta eli virallinen jälki historiassa kiehtoo monia.
-Juostusta matkasta on mitattava aina jokainen metri. Ei vain täydet kierrokset tai kilometrit. 
-2000-luvun huoltopöytään 80 eurolla on saatava muutakin kuin suolakurkkuja ja pähkinöitä - vaikka chip-mittaus maksaakin, tiedän.
-Kisassa tulisi tarjota myös puolimaratonia ja maratonia. Jos ei tarjota kukaan ei tule - eikä tule seuraavanakaan vuonna...

Kiitokset Vierumäen kilpailun järjestäjille :

-Reipas ja hyväntuulinen kilpailijoiden vastaanotto.
-Hyvä asenne - jos joku ei tietänyt jotain se otettiin selville.
-Hyvä yritys lapioida vettä syrjään golfkentän takaa. (Unkarissa harjattiin ja lapioitiin 6-päivää taukoamatta tarvittaessa)
-Toiseen tunneliin toimitettiin pyynnöstäni siirtolavoja - uiminen väheni...
-Lahjakortti Vierumäelle (kolmas palkinto 10 euroa) oli mukava yllätys. Kirsi (huoltajani) sai sillä hyvän lounaan sunnuntaina Kaskela-salissa.
-Joustavuus ja mahdollisuus matkailuauton ajamiseen lähelle reittiä huoltotukikohdaksi - tämä vanhempi teuras kun ei ihan suolakurkulla ja pähkinöillä enää etene vaikka tarjosittekin myös voileipiä.

Omaa huoltoa kisan loppupuolelta; pöytä tyhjenee.

Oman huoltoni sisältöä esimerkiksi :

-Maxim hypotoninen urheilujuoma
-Hiilihapot poistettuna Olvi kevytolo vissyä ja colaa lähinnä loppua varten
-Omenatuoremehua ja mad croc-energiajuoma (ei käytetty)
-Riisimaitoa
-Mustikkakeittoa
-Kahvia, hunajaa, laktoositon maito ja sokeria
-Maxim-, Gutzy- ja Powerbar-geelejä
-Gainomax palautusjuomaa
-Suolatabletteja
-Voileipiä joiden päällä sulatejuustoa ja kurkkua
-Omenapiirakkaa
-Pastaa ja ketsuppia
-Viiliä ja kreikkalaista jugurttia myslillä ja hillolla
-Hedekmäcoktail sokeriliemessä
-Proteiinirahkaa ja proteiinijuomaa (erittäin vähän mutta kuitenkin)

Särkylääkkeitä en käytä mielelläni mutta jos pakko on niin vain disperiniä. Buranat ja muut käyvät munuaisiin ja pumppuun. Nyt en ottanut mitään. Vatsavaivoihin on Osmosal ja Imodium, nyt ei tarvittu. Jalat pysyvät monsuunissa ehjänä Frantsilan 11-yrtin salvalla. (Tero Töyrylän jo muinoin löytämä aine kotikonnuiltani.)

Yön ainoa valopilkku - aika vähenee.

Onni, Onnin huoltaja, Raine ja minä kesken kisan.

Loppuu kohta.

Valtaisa yleisömeri velloo ultraajan ympärillä...

KLIKKAAMALLA JOTAKIN KUVISTA SAAT NE JONOON ISOMPINA KATSELTAVAKSESI.

VIIKKO 38.

Ma-Lepo
Ti- 10 km tiellä tasaista - 1.00.
Ke-Lepo
To-melkein 6 km - 33 min.
Pe-18.00 - La 18.00 Vierumäki 24 tuntia Soolo - 143,298 km (3. sija)
Su-Lepo
yhteensä 159 km ja periaatteessa 25 tuntia 33 minuuttia. (todellinen 22 tuntia 33 minuuttia)

ERINÄISIÄ KUSETUKSIA

Jos tapaat kreetalaisen sattumalta ja kysyt mistä hän on kotoisin niin hän kertoo olevansa kotoisin Kreetalta siitä ja siitä kylästä. Jos hän on hyvällä tuulella tai viitsii niin hän kertoo myös olevansa kotoisin  Kreikasta. Hän on siis ylpeä Kreetasta - kotisaarestaan.
Suomalaisten keskustelujen perusteella kuulemma Kreikkalaiset kusettivat valtiotaan. Ja Suomessa taas valtio kusettaa suomalaisia. Asian mielenkiintoiseksi tekee että suomalaiset poliitikot aikuisten oikeasti uskovat että kansa ei kusetusta huomaa. Kreikasta kukaan ei voi olla varma.
Niin tai näin, silti useimpien on ollut vaikea ymmärtää Kreikan tukemista yhteisistä rahoistamme. Näkökulman pitäisi muuttua kun keskustelee kreetalaisten (kreikkalaisten) kanssa tai katselee saarella tarkasti ympärilleen. Tämä taas vaatii matkustamista tai sitten on tyydyttävä junnaamaan kotimaassa omissa suppeissa näkökulmissaan.
Kolmen lapsen isä, entinen kaksi ihmistä työllistänyt yrittäjä ja 3000 euroa kuussa ansainnut kreetalainen Jorgos ajaa nyt taksia. Tulot 500 euroa kuussa. Hänen on käytettävä kirkon ruokapankkia pitääkseen lapsensa hengissä. Palkastaan hän maksaa myös valtion keskiluokalle langettamat uudet verot ja maksut. Onhan talous saatava kuntoon. Siis Kreikan talous. Niin, taksilla ajaminenhan on todella halpaa Kreetalla.
Köyhiltä ei voi ottaa koska ei ole mitään otettavaa. Rikkailta ei mitään saa koska rahat tai omaisuus on suojattu ulkomaiseen omistukseen tai omituisten laivanvarustajia tai muuten isorikkaita suosivien lakien taakse. Säästöt on käytetty jo viime vuonna. Silti turistille hymyillään pitkän päivän ohessa.
Päivällä on yli kolmekymmentä lämmintä ja viimeksi satoi neljä kuukautta sitten. Pohjavesi loppuu jos on vielä toinen vähäsateinen talvi. Roskisten kannet ovat auki ja niistä kerätty kaikki mahdollinen hyödyke pois. Turistien määrä on kääntynyt hitaaseen nousuun. Usko tulevaisuuteen. On vaan yritettävä. Ja säästettävä. Mutta mistä?
Kun juoksee Kreetan Rethymnonissa ja ympäristössä niin näkee keskeneräisiä taloja joiden rakentaminen on pysähtynyt. Katujen varsilla on autoja renkaat tyhjänä ja paksun pölyn peitossa. Ei ole varaa ajaa, bensan keskihinta on yli 1,80 euroa litra. Vuorilla juostessaan näkee maaseudun tilan. Kuokalla ja käsin. Traktorit ovat 60 vuotta vanhoja. Oliivit on silti saatu purkkiin ja suomalaisillekin pizzan päälle levitettäviksi.
Laihat ketjuin sidotut koirat haukkuvat samassa tahdissa kun juoksija kiipeää serpentiiniä ylös. Aaseja narulla paaluun kytkettynä. Vuohia ja lampaita kaluamassa kuivaa ruohoa pölyn seasta. Kanoja aitahökötysten takana kuopimassa. Vastaan tulee mopolla mies, kyydissä sementtisäkki. Alamäessä vapalla moottori ei käy, jarrut kitisevät mutkissa.
Jos ei jää kaoottisen liikenteen alle eikä erehdy juoksemaan surkean asvaltin monttuihin harvojen ehjien katuvalojen valaistessa paluumatkaa voi selvitä hengissä illalliselle tavernaan. Syöminen ja juominen on halpaa ja palvelu ystävällistä. Sensijaan kaupassa kaikki muu, paitsi hedelmät ja kasvikset, maksavatkin sitten saman kuin suomessa ja osittain enemmänkin.
Ymmärtämättä vieläkään menivätkö Kreikan tukipaketin rahat paikallisten ihmisten hädän auttamiseen vai pörssikusetusten ylläpitoon totean tarjoilijalle tavernassa varsin karusti että- Ofcourse we are ready, we are from Finland. Jees, tiedämme tunteen. Voi tapahtua meilläkin. Ja jätämme juomarahaa. Riittävästi. Arvostan suunnattomasti ihmisten aitoutta. Ja sitä nimenomaan Kreetalaiset ovat. Aitoja ja lämminsydämisiä ihmisiä. Siinä ei voi kusettaa - sen vaan vaistoaa ja tuntee.
Voinkin suoraan tähän perään todeta että Kreetalta Vierumäen 24-tunnin juoksuun on pitkä matka. Kaltaiseni vanhempi teuras ei tarvitse aasinsiltoja mutta ehkä hieman porkkanaa kiertämään lähtemiseen. Aitouden kokemuksen etsintä lyhentää matkaa piirun verran. Uteliaisuus omiin rajoihin Unkarin 6-päivän juoksun jäljiltä on herännyt.
Tulossa on mielenkiintoinen tapahtuma ja myös kilpailu. On siis päivä aikaa juosta. Perjantai illasta lauantai iltaan. Jos joku tekee ennätyksensä ei ole merkitystä onko reitti saanut jonkin virallisen bronz labelin tai muita sertifikaatteja. Tuossa kisassa joku on paras ja jokainen juostu metri on jokaisen juoksijan oma.
Vierumäelle on tulossa joukko ultraajia joilla osalla on hampaankolossa 24-tunnin ja 200 km suhde. Mukaan tulee ilahduttavasti myös noviiseja jotka menettävät neitsyytensä rakkaaseen lajiimme kivuttomasti - näin uskon. Mukaan tullee myös jokunen hyvinvalmistautunut atleetti kovin tavottein ja ehkäpä filosofisiakin matkantekijöitä nähtäneen maailmaa parantamassa - samalla juosten, kylläkin. Paikalle tulleet uskalsivat lähteä. Sekin on jo jotakin.
Kysymyksessä on siis jälleen kerran pidätyskilpailu. Pisimmälle pidättänyt voittaa. Nimittäin kuka juoksee jalat altaan jo ensimmäisen kuuden tunnin aikana - siinäpä kysymys. Toisaalta ei kannata liikaa pidätellä ettei tule housuihin. Se lämmittää vain hetken ja sitten on ikävää.
Suomen urheiluliitto ei ole tähänkään mennessä noteerannut todella kansainvälisiä ja kovan tason ultraurheilijoiden tekemiä tuloksia. Tästä mainiona esimerkkinä Jari Tompon ennätykset. On siis aivan sama miten ultraurheilija kisansa valitsee - hiljaista on tunnustusrintamalla. Siksipä Vierumäen kaltaiselle tapahtumalle on tilaus. Kisoja ei koskaan ole liikaa ja on kisajärjestäjien ongelma jos kisoihin ei riitä porukkaa. Mollaamalla toisiaan järjestäjät eivät ainakaan paranna asemiaan kilpailijoiden rekrytoimisessa. Huonosti järjestettyihin ja hinta/laatusuhteeltaan heikkoihin tapahtumiin ei riitä kiinnostusta pitkällä tähtäimellä. Sensijaan on tapahtumia joihin jonotetaan. Nimenomaan esimerkiksi ultradebyytti on helpompi tehdä hieman pienimuotoisemmassa tapahtumassa ja jopa kehäkolmosen ulkopuolellakin.
Suomalainen ultrayhteisö tekee kuitenkin härkäpäisesti ja ylpeydellä töitä vuodesta toiseen pienen lajimme eteen. Ehkäpä joskus joku jossain liitossa herää. Kunhan talous ensin saadaan kuntoon. Maan talous. Rahahan tässä elämässä ja urheilussa ratkaisee - eikö niin ?
Ultrajuoksussa on oikeastaan kysymys itsensä kusettamisesta. Kyvystä työntää mieli hiljaiseksi voimien uupuessa ja uskotella että kyllä vielä menee. Parhaiten itseään kusettanut pääsee pisimmälle. En lainkaan usko että juoksemalla 24-tuntia geeliä syöden ja vettä juoden tulee paremmaksi ihmiseksi. Sensijaan ultrajuoksu avaa tilan ja ajan miettiä keinoja tuon päämäärän saavuttamiseksi. Erilaiset ajatukset ovat kuitenkin rikkaus ja juostessa erinäiset kusetukset osittain menettävät merkityksensä.

Vierumäen 24h juoksun seurannan löytänet täältä klikkaamalla 2013 avautunee kisaluettelo johon kisa ilmestynee.

VIIKOT 36. JA 37. Keventelyä...

Ma- Lepo
Ti- 10 km - 1.07. Poluilla.
Ke- 10 km - 1.04. Tiellä tasaista.
To- Lepo, lento Kreetalle.
Pe- 14 km - 1.34. Rethymnon Kreeta, rannasta vuorille edestakaisin.
La- 18 km - 2.00. Kaupungista ylös sotamuseolle; 2045 metrisen vuoren alkutaivalta.
Su- 9 km -58 min. Helppoa turistihölkkää kaupungilla ja rannalla.
yhteensä 61 km -  6 tuntia ja 43 minuuttia

Ma- Lepo
Ti- 16 km - 1.53. Ympyrälenkki rannasta vuorille. Melko jyrkkää nousua aluksi.
Ke- 8 km - 56 min. Turistihölkkää tasaisella.
To- Lepo, lento Suomeen
Pe- 17 km - 1.44. Kotona kohisevat polut.
La- 20 km - 2.02. Tasaisella maantiereitillä, puudutusta.
Su- Lepo
yhteensä 61 km - 6 tuntia ja 35 min.

TOISENLAISIA MATKAKUVIA KREETALTA - MISTÄ OLIKAAN KYSYMYS ?
                          Klikkaamalla kuvaa ne aukevat jonoon katsottaviksi, 
                  joidenkin kuvien alla on linkki helpottamaan vastausten etsintää...

archelon.gr

Polku