RASTI

- 18 astetta. Pakkasta. Kalenterissa oli rasti tämän päivän kohdalla. Aamukahvilla katselin keltaista paloa puiden latvojen yllä. Keittiön ikkunasta näkyy vaaroille. Vielä hetki ennenkuin tästä tulee kaamosvalon maa. Tiaiset kärvistelivät lintulaudalla.  


Tein koko päivän kaikkea muuta kuin rasti vaatisi. Makasin haalareissa solumuovipatjan päällä ja avasin Kirsin autosta kiinnijäätyneen käsijarrun. Sulatin matkailuauton jäätyneen harmaavesiventtiilin. Käynnistin moottorikelkan ensi kertaa sitten kesän. Vaihdoin vastavalmistuneen katoksen toiseen valoon uuden ledilampun.

Palasimme eilen viikon matkailuautoreissulta. Tuli käytyä Rovaniemellä kaupoilla ja viihteellä eli teatterissa. Kuusamossa kylpylässä pehmittämässä rakennusurakan kovettamia hartioita. Ja sitten Luostolla ihan muuten vaan. Henkeä vetämässä. Ennen rastia.

Juostessani keskiviikkona Luostolla tiedostin rastin lähenevän. Niinpä juoksin muutaman nopeamman kilometrin pakkasesta huolimatta. Tunsin itseni terveeksi ja hyväkuntoiseksi, ehkäpä kymmenen kilometriä menisi alle viidenkymmenen minuutin. Helposti ?

Iltapäivän päätteeksi puin sitten lenkkivaatteet päälleni. Juoksin kotitien sinisyyteen päivän viimeisten auringonsäteiden kanssa. Katselin hiljentyen samaa maisemaa minkä te näitte kuvassa aloittaessanne lukea tätä.
Käännyin kylän raitille ja kohtasin alkutalven viiman. Ilmassa oli viiltävää kosteutta mikä Pohjoisessa on harvinaista. Huivia naaman eteen ja maantielle. Pari kilometriä ja sitten sininen satu. Haapakurun alussa askel vajosi vain viitisen milliä kelkalla ja autolla poljettuun uraan. Katselin Palo-Pyhävaaraa, samaa mitä te katsotte tuossa seuraavassa kuvassa.

Juostessani syvemmälle Haapakuruun askel alkoi upottamaan enemmän. Poromiehet olivat ajelleet kelkoilla rehukuormia ristiin rastiin. Viiden kilometrin kääntöpaikalla pysähdyin hetkeksi. Hiljaisuus. Luonto on kuorruttunut valkoiseen. Palasin kotiin hyvällä mielellä. Olen Pohjoisessa kotonani - myös henkisesti.

Rasti kalenterissa merkitsee harjoittelun aloittamista. Haapakurun lumelta on pitkä matka kevään Unkarin kuuden päivän juoksuun. Harjoituskilometreissä 1500 - 2000 kilometriä. Aikaa reilu viisi kuukautta.
Ilmassa on tiettyä surumielisyyttä. Kuinkahan monta kertaa olen aloittanut harjoittelun jotakin päämäärää varten ? Kerrankin on aikaa. Ei työmurheita eikä muitakaan paineita. Näin olisi saanut ehkä olla jo vuosia aiemmin - silloin hieman tuoreempana. Mutta toisaalta...

Minua lähellä olevat nuoremmat ultrajuoksijat ovat jo harjoitelleet reilun kuukauden kohti uutta kautta. Määrät ovat kasvaneet ja olen tyytyväisyydellä pannut merkille että ilmassa on tervettä päättäväisyyttä. 
Näillä nuoremmilla on vain kalpea aavistus siitä mihin ultrajuoksu voi heidät pahimmillaan johtaa. Viimeinen esimerkki löytyy Anton Krupickan blogista missä hän avautuu ensimmäisen kerran pohjia myöten vammakierteensä jälkeen. 
Ultrajuoksu voi olla elämäntapa mutta koko elämä se ei voi olla, eikä sen varaan voi koko elämäänsä rakentaa. Minä olen yksi niistä jotka ovat käyneet sillä rajalla mutta pelastuneet. Kaikkien vuosieni jälkeen olen suhteellisen selväpäinen ja edelleen juoksukykyinen. 
Minulta on sponsori pyytänyt papereita jos lähtisin juosten kiertämään maailmaa mutta en taida lähteä. Juoksemiselle maailman ympäri kuten muutenkin pitää olla jokin syy. Minulle syyksi riittää edelleen lenkkien jälkeinen hyvä olo. Hyvä olo ei pelkästään synny suurista harjoittelumääristä tai kilpailemisesta vaan hyvästä tasapainosta koko elämässä.

Edessä on pitkä talvi.

Anton Krupicka

VIIKKO 46.

Ma-Lepo
Ti- 7 km - 46 min.
Ke - La - Taukoa
Su- 10,4 km - 1.08.

Yhteensä 17,4 km - 1 tunti ja 54 minuuttia

Tulossa tähän blogiin lähiaikoina : kaksiosainen kirjoitus kuuden päivän juoksusta yleisesti ja harjoittelusta siihen.

LUVUN ALLA

Jens Lapidus ja Rahalla Saa

Stockholm noir 1 - 3

LOPPUUN KUVIA KOTIPIHALTA JA MATKALTA KOTIIN

 Kysyminen hävettää vain sen hetken. Kysymättä jättäminen ja tietämättömänä pysyminen on koko elämän kestävä häpeä.

KATOLLA

Lumiukko on kädetön mutta minä en, onneksi. Sensijaan olen erittäin väsynyt. 


Jos pitäisi kuluneesta viikostani jotain sanoa niin sen voi tiivistää yhteen sanaan : katolla. Rakennusprojekti etenee ja on nyt puolivalmis. Tässä on joutunut vääntämään kilpaa talven kanssa tai oikeammin sitä ennen. Juuri ja juuri ehdin. Ehkä.

Jos joku ihmettelee vähäisiä juoksukilometrejä niin voin vakuuttaa että tällä työtahdilla en juuri muuhun pysty. Pitkät päivät ulkona liukkailla puurakenteilla kylmässä vaativat veronsa. Eikä kyllä juuri nyt huvittaisikaan ja se on hyvä. Vielä ei ole vanhan raakin aika aloittaa.
Kun kirjoitan tätä sunnuntaina illalla niin ulkona sataa lunta. Puolet katoksesta on saanut peltikaton ja puolet on vielä kattamatta. Vielä hiukan, jaksaa jaksaa...

VIIKKO 45.

Ma-Ti - Lepo
Ke- 8,1 km - 57 min.
To-Lepo
Pe- 5 km - 34 min.
La-Su - Lepo

13 km - 1,5 tuntia

Bändistä tuli hyvä dokkari. Tämä on hiukan erilaista vanhempien setien musiikkia. Koskahan siellä radion puolella tajutaan että esimerkiksi oma ikäluokkani ei kaipaa päiviinsä mitä tahansa toistettavaa sontaa päivästä toiseen.

Menen nyt syömään leipomaani taatelikakkua. Antakaapa hyvän kiertää. Palataan taas hiukan syvällisemmin seuraavaksi.

ULUKONA

Otsikko on Pohjoisen murretta ja tarkoittaa ulkona olemista, siis taivasalla, pihalla, luonnossa - tiedättehän, siellä siis voi olla pitkiäkin aikoja täysin vaaratta ?

Minä olen ulkoilmaihminen. Pohjoiseen muutto on lisännyt ulkona olemista entisestään, monessakin mielessä. Samalla tulee arkipäivässään koettua sellaista joka on ollut vain kaukainen haave.

Menneellä viikolla rakensin päivittäin pihallemme tulevaa katosta. Parhaimmillaan kahdeksan asteen pakkasessa ja lumessa työskentely antaa perspektiivin lisäksi myös syvää tyydytyksen tunnetta että saa omilla käsillään aikaan jotakin vaatimukset täyttävää hieman vaativimmissakin olosuhteissa. Pitkien parrujen nostaminen yli kolmen metrin korkeuteen vaati jälleen tissiä ja päivän päätyttyä koki saaneensa enemmän kuin tarpeeksi, joten juoksu on ollut nyt sivuosassa. Toisaalta on ollut ilo huomata jälleen juoksun palauttava ja kuntouttava merkitys raskaan rakennusraadannan jälkeen.

Sunnuntaina olin suunnitellut lukevani kirjaa tiukasti lämpimissä sisätiloissa. Ystävä kuitenkin soitti  ja pyysi mukaansa Kessin erämaahan huoltokeikalle. Minua ei tarvitse kahta kertaa pyytää kun tarjoutuu tilaisuus moottorikäyttöisen ajoneuvon harkittuun ja luvalliseen väärinkäyttöön maasto-olosuhteissa.
Ennen lähtöä tankkasin oman mönkijäni, vaihdoin takalaukun pehmeään malliin ja pudotin rengaspaineet 0,70 baariin sekä irrotin pitkän peräkoukun pikakiinnityksestään. Otin mukaan puunsuojaliinan, sahan, kirveen ja normaalit maastovarusteet eväineen.
Ajetulla yli 20 kilometrin maastotaipaleella tuli ensikerran testattua nykyinen t3-mallinen 570 Can Am kunnolla. Verrattuna ystävän Hondaan pitkä kanamme on jousitukseltaan kovempi mutta etenemiskyky maavaroineen on sama. Jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut pudottaa paineet 0,35 baariin ja kääntää jousten esijännitykset vielä löysemmälle.
Pehmeällä kesäkelillä olisin ehdottomasti vaihtanut alle Mudliten leveämmät mutarenkaat mutta nykyiset alkuperäiset korkeaharjaiset Carlislet toimivat kivikossa ja jäällä moitteetta. Ystävän Hondassa oli Mudlitet ja kokemus niistä on itsellänikin talviolosuhteista erittäin myönteinen mutta nämä ovat makuasioita...
Traktorimönkkäreistä ja niiden renkaista kiinnostuneille kerrottakoon että Nellimissä poronhoitajien suosiossa on juurikin tuo 570 Can Am joko pitkänä kuten meillä tai sitten lyhyenä mallina. Poikkeuksetta ammattilaiset vaihtavat alle 29" mutarenkaan kesäksi jänkien ylitykseen. Itselläni on 28" Mudlitet jotka ovat hyvä kompromissi. Edellisessä mönkkärissämme ei ollut g2-runkoa joten edessä Mudlitet hakkasivat käsille jatkuvasti, tässä nykyisessä ei ongelmaa enää ole.
Jos joku harrastaja katsoo kuvia niin jätin tuulisuojan ja peilit paikalleen laiskuuttani. Ei niillä siellä metsässä mitään tee mutta eivät ne tielläkään olleet paria poikkeusta lukuunottamatta. Käsisuojilla varustettu malli olisi hajonnut jo monta kertaa...

Kessiä kahlatessa ihailin satoja vuosia vanhoja aihkimäntyjä. Vastaan tuli pari hirveä, riekkoja ja monet pienpetojen jälkeensä jättämät jälkivanat. Inarinjärvi oli jo Kessivuonon suulta kymmensenttisessä teräsjäässä joten pääsimme kirveellä jään kokeilun jälkeen yli kivuttomasti. Suot ja pikkujärvet joitakin poikkeuksia lukuunottamatta olivat jo kulkukelpoisia. Kelkka- ja suksikelistä puuttuu toistaiseksi vain lumi.
Metsähallitus hakkaa Kessistä puita tasaisesti. Voidaan kysyä onko toiminta taloudellisesti kannattavaa pitkien etäisyyksien kannalta ? Sisukkaasti metsähallituksen omat asiantuntijat julkisuudessa vakuuttavat että on mutta täysin selvää ainakin meille paikallisille on että ei ole. 
Kun paikalle Jumalan selän taakse ensin aurataan metrinen hanki pois tieltä, tuodaan rekalla harvesteri ja toisella korjuukone, hakataan ja kuljetetaan puu tienvarren kautta etelämmäs, niin kulujen jälkeen ei jää mitään  edes valtiolle. Asiaa tuntemattomille tiedoksi että 50 litraa tunnissa polttoainetta ei ole vielä mithän näissä leikeissä näissä maastoissa. 
Kun vielä kaupan päälle kaikki metsurit on lomautettu tai irtisanottu niin tehometsätalouden jälki on murheellista katsottavaa - täällä missä erämaa ei anna anteeksi kovakouraista käsittelyä vuosikymmeniin.

Sunnuntaina kaiken ulkonaolon jälkeen tein kuitenkin sumuisessa iltakelissä vielä juoksulenkin. Kirsi vinoili että tulee muuten vieroitusoireita jos on alle kymmenen tuntia päivässä ulkona. Kun kirjoitan maanantaina tätä niin sataa lunta tasaisen kauniisti. Taidan jäädä vaihteeksi sisälle - hetkeksi... ;)

VIIKKO 44.

Ma- Lepo
Ti- 8,1 km - 53,25
Ke- Lepo
To- 8,1 km - 1.01
Pe- 10,1 - 1.04
La- Lepo
Su- 9,5 km - 1.02

yhteensä 36 km - 4:02

LOKAKUUN SUMMAUS

Juoksua 207 km - 24 tuntia - vertikaalia 3189 metriä (mitenkään keräämättä...)

Rauhaa kaikille lukijoille kaikkialla.  Let the Force be with you everywhere.

"Heprean kielen rauhaa tarkoittava sana shalom tarkoittaa kaikinpuolista eheyttä, hyvinvointia ja terveyttä, ei vain sodan puuttumista. Ihmiset tervehtivät toisiaan toivottamalla rauhaa samalla tavalla kuin me sanomme ”päivää”. Puhe rauhasta ei kuitenkaan muuttunut köykäiseksi small talkiksi, vaan sillä viitattiin Jumalan siunaukseen, jonka seurauksena yksilö voi saada sisäisen rauhan ja yhteiskunta voi päästä kokonaisvaltaiseen rauhan ja oikeudenmukaisuuden tilaan."

- Kari Kuula

 

ARKIHUOLESI KAIKKI HEITÄ,

MIELES NUORENA NOUSTA SUO.

Status : työtön. Tulot ma - pe 32,40 €/päivä, la - su 0 €/päivä, - 20 % veroa.

Työttömyys ei aiheuta minulle alkoholiongelmaa eikä seksuaalista kyvyttömyyttä. En muutenkaan koe oloani tarpeettomaksi, hylätyksi tai yhteiskunnan loiseksi. Päällimäisenä on yli 16 vuoden yrittäjätaipaleesta palautumisen tunne - helpotus että niitä saatanan laskuja ei tulekaan enää yli kolmeakymmentä joka kuukausi.

Julkisuudessa on uutisoitu työttömien työvoimapalveluista kieltäytymisestä ja oman onnensa nojaan putoamisesta. Tässäkin tasapäistetyt toimet työvoimaviranomaisten taholta jatkavat Suomen tämän hetken asenneilmapiiriä : kovat talouskeskeiset arvot ja pakonomainen "pikkuisen enemmän"- periaate jyräävät humaanit arvot.
Oma mielipiteeni on että kansan syviä rivejä pyritään systemaattisesti huijaamaan. Syntyy illuusio että jonkin näkymättömän yhteisen hyvän vuoksi pitää työskennellä palkatta ja säästää. Yhteiskunnan jäsenten hyvinvointiin liittyviä lakeja muutetaan kiihtyvällä vauhdilla ja lopputulos on aina sama : voitto jaetaan edelleen yhä harvempien kesken kuten hyvinvointikin.

Itse ehdottaisin vastikkeellista kansalaispalkkaa kaikille sitä haluaville. Esimerkkinä käytän itseäni täällä Nellimin kylässä. Saadessani kansalaispalkkaa voisin kuvitella sitoutuvani tiettyyn työpanokseen esimerkiksi vanhusten kotona asumisen tukihenkilönä tai vaikkapa eksyneen turistin erämaasta pelastajana. Ehdin huomattavasti nopeammin apuun täältä kuin kankean puhelinsoittokierroksen jälkeen ylityöllistetty kodinhoitaja Ivalosta - 42 kilometrin päästä. Samoin maaston tuntevana ja siellä kulkukeinot eri keleillä hallitsevana kykenen nopeampiin liikeisiin kuin viranomaiset sitten kun on kiire.
Voin myös luvata, että jos minulle tuodaan pihaan ryhmä loppuunpalaneita uraohjuksia, niitä jotka luulivat olevansa kuolemattomia ja uskoivat että vain työssä ja tuloksissa on imua, niin vien heidät kansalaispalkkaa vastaan luontoon hengittämään syvään ja rauhoittumaan. 
Voin sitten nuotiolla kertoa että on muunkinlaisia elämänarvoja kuin kvartaalit ja että läheisen ihmisen käteen tarttumalla jää enemmän itselle kuin virtuaalisessa maailmassa surffaamalla. Ja ehkä voisimme siinä sivussa vaikka laulaa jotakin hiljaa erämaan lempeän huminan säestyksellä.

VIIKKO 43.

Ma- 23,2 km - 2:34, Apinavaaran lenkki
Ti- 6 km - 42 min.
Ke- 8 km - 1.00. Talvituvalla ilman Garminia, tämä ei siis Stravassa näy.
To- Lepo
Pe- 10,1 km - 54,48 min, reipasta...
La- 19,1 km - 2.03. Uuttuperä ja Vellivaaralla käynti
Su- 7 km 47 min. Koipienoiontaa pururadalla veneretken jälkeen. pakkasta -7 astetta.

yhteensä 73,5 km - 8 tuntia ja 4 minuuttia - 850 m vertikaalista nousua 

Se näyttää siltä että harjoittelu on alkanut. Ei ole - eikä ala. Kunhan juoksen vapaasti kohti tulevaisuutta, jossa on ensin aina välillä muutakin kuin juoksu. Alla kuva lauantain lenkiltä Vellivaaran laelta. Todellisuudessa meillä ei ole ihan noin paljon lunta kaikkialla.

Alla kuvia sunnuntain veneretkeltä Inarilta jonne ystävä meidät kutsui. Toisesta kuvasta näette että leikkimistä tämän veden kanssa ei ole tähän aikaan kuten ei milloinkaan muutenkaan, yli 80 metriä syvää, neljä asteista vettä. Palaamme seuraavan kerran sukset jalassa tai moottorikelkalla, mutta se kestää vielä tovin.

Kirsi nauttii kylmäsavustettua hirveä ja peuramakkaraa erittäin yksityisellä tulipaikalla siellä jossakin todella kaukana.

Lahdet alkavat jäätyä, veneily loppuu täällä juuri nyt.

Kaamokseen on hetki vielä aikaa.

 

ROSPUUTTO

Uni tuli jäätyvästä joesta. Noustuaan Kotalan rantatörmälle vettä ei valunut pisaraakaan vastasataneeseen lumeen sillä eihän uneen mikään tartu. Unen takana joki yritti vielä olla urhea ja virrata edelleen uhmakkaasti tulevaa talvea vastaan, mutta silti kotirannan ryssänmaan pienempi uoma pyrki jo jäähän. Joenrannnan koivut olivat jo ajat sitten riisuutuneet ja se paikka, missä minä ja Kirsi kesällä ruohikon reunassa kasvatimme kullankeltaisia kulleroita, oli kuihtunut syksyn ensi pakkasten tultua.
Uni lähti hitaasti kohti taloa. Se ohitti joenrannan nurmikentälle pystytetyn kepin, johon radioamatööriantennin balunista taloon lähtevä johto on kiinnitetty. Tällä yksinkertaisella lanka-antennilla pidin viikolla Nellimistä kautta aikain ensimmäisen radioyhteyteni. (Qatariin) Uni vähät välitti, eiväthän unet tarvitse edes radioaaltoja liikkuakseen. 
Määrätietoisesti uni eteni sisälle kylmän kuistin kautta pikkukeittiöön ja siitä kodinhoitohuoneen läpi tupakeittiön lämpöön. Vielä eteinen ja sitten makuuhuone. Uni oli perillä ja siitä tuli minun uneni sillä makuuhuoneessa niitä unia pitäisi nähdä.

Unessa laitoin vähän paremmat vaatteet päälle. Valitsin kengätkin tavallista huolellisemmin ja lähdin juoksemaan Haapakuruun koska halusin rukoilla. Jumala ei koskaan vastaa liikeessä. Sitäpaitsi lumisessa metsässä tulee helposti kylmä jos juostessaan pysähtelee liikaa, joten en ollut ihan varma kuunteliko Jumala. Jotkut väittävät että Jumalaa ei ole ollenkaan mutta kysyin kuitenkin kuka suojelisi valkoista heteromiestä ? Siinä on kysymys vähän samasta jutusta kuin aasialaisilla - kasvot on säilytettävä ja heikkouden myöntäminen tarkoittaa juurikin kasvojen menettämistä.

Unessa isäni kusi lavuaariin ja ryhtyi sitten pesemään pyykkiä soikeassa soikossa jota minä käytän nykyisin autonpesussa. Siihen kun saa varsiharjan kastettua pesuaineliuokseen helposti. En kysynyt isältä miksi se pesi pyykkiä käsin vaikka pesukonekin sillä oli olemassa. En kysynyt koska muistin sen jutun Jumalan kanssa niistä valkoisista heteromiehistä. Muusta ei sitten muutenkaan tarvinnut kysyä.

Unessani istuin kirjoittamassa maassa missä ei ollut kiellettyjä sanoja. Sananvapaus oli täydellinen eikä laki määrittellyt yleisen moraalin rajoja kun kysymys oli kirjoittamisesta. Uni muuttui painajaiseksi siinä kohtaa kun näppäimistön ääressä joutui miettimään ovatko kaikki sanat hyväksyttyjä ja mitä tapahtuu jos erehtyi sittenkin.

Unessani mies tuli töistä. Hän oli työskennellyt koko yön. Hän istui bensa-asemalla ja joi laiskasti kahvia. Hän on koulutukseltaan insinööri mutta nyt hän oli jakanut lehtiä koko yön. Tunnin päästä hän aloitti toisen työnsä. Hän siivosi suurta puutarha-alan myymälää auringon noustessa pikkuhiljaa kylmän ja lumisen harjun takaa.
Kuulusteluissa poliilaitoksella kaikki muu oli kunnossa mutta hän ei tienannut 1530 euroa kuussa. Senverran vaadittiin että hän saisi vaimonsa tähän maahan ja pystyisi elättämään hänet täällä. Tämä maa on se maa missä on kiellettyjä sanoja. Mies määrättiin tähän maahan kiintiöpakolaisena. Hänen isänsä ja setänsä oli kotimaassa teloitettu. Seuraavaksi olisi ollut hänen vuoronsa, oli pakko paeta henkensä edestä.
Hänen oli tehtävä kolmea työtä, että hän sai rakastamansa ihmisen vierelleen. Kuinka moni tämän kiellettyjen sanojen maan asukkaista olisi valmis kolmeen työhön rakkauden takia. Viha kytee silti syvällä jossakin. Ei ihme että tulijoista joku turhautuu ja laittaa sytyttimen napaansa ja sitten ostoskeskus räjähtää. Silloin syy on aina maahanmuuttajan vaikka syntyperäinen sotasankarin pojan poika ehti näyttää esimerkkiä ensin jo vuosia sitten. Kiellettyjen sanojen maan ihmiset ovat mestareita sielunsa pesemisessä ja historiansa unohtamisessa.

Kiellettyjen sanojen maan lehdessä luki että muslimi auttoi ihmistä.

Mies auttoi ihmistä. Nainen auttoi ihmistä.

Ihminen auttoi ihmistä.

Valkoinen heteromies on ihmeissään. Unessani hän edelleen pukee, ottaa aseensa ja tuo perheelle ruokaa metsästä. Valkoinen heteromies voi olla hipsteri tai muu kaupunkilainen ja keinot ruoan hankintaan voivat olla perinteisestä poikkeavia mutta yhtä ihmeissään he ovat kaikki tyyni. Milloin alkoi tuo aika jolloin sananvapaus vietiin ? Milloin tuli joku jostakin ja määritteli että näin kun sanot niin olet rasisti tai natsi.
Unessani minulle kerrottiin että vaikka monille valkoisille heteromiehille opetettiin rehellisyys ja tasa-arvoinen ihmisten kohtelu jo kotona, niin heitäkin syytetään vihapuheesta. Maassa, jossa täytyy tienata 1530 euroa kuussa saadakseen rakastaa on turha aloittaa tasa-arvokasvatus kieltämällä n-sana. 
Siinä maassa on myös turha yrittää kaunistella pinnan alla vallitsevaa kaksinaismoraalia - tarkoitus oli myydä tuotteita eikä keskustella naisten asemasta silloin kun eräs tunnettu yritys siinä maassa yritti myydä naisille halvemmalla. Tasa-arvo valtuutettu ärähti - heteromiesten puolesta ?

Ketkä ovat kiellettyjen sanojen maassa ylimääräisiä ja kuka sen saa määrittää ?

Unessani näin isoisän makaamassa juoksuhaudassa aivan toisessa maassa. Isoisä tunki sanomalehtiä muniinsa estääkseen niitä jäätymästä - eivät silloin kaikki pelanneet. Kaikille ei oltu tarjottu tasapuolisia mahdollisuuksia, eivätkä kaikki pärjänneet. 
Heti noiden aikojen jälkeen kaikista ei yritetty tehdä johtajia. Silloin työmies oli palkkansa ansainnut ja ilman kilpailutuksia. Koulukiusaukseen ei senjälkeenkään heti puututtu, eikä hiihtoliitolla ollut yhtään sen enemmän rahaa kuin nykyään. Noiden aikojen jälkeen urheilukilpailuihin tultiin katsomaan urheilua koska haluttiin unohtaa. Nyt ei enää muisteta mitä.

Unissani vuosien varrella syöpätaudin jälkeen olen nähnyt tasaisin väliajoin saman painajaisen. Tiheässä mäntymetsässä minua ajetaan veitsen kanssa takaa. Pujottelen runkojen välissä ja jokin lähestyy. Herään siihen kun ylleni on kumartunut vaaleanharmaa hahmo. Sen silmät hohtavat mustina aukkoina ja veitsi välkähtää. Mutta nyt en herännyt.

Unessani kuljin jäätynyttä pihan hiekkaa pitkin postilaatikolle yhä uudelleen ja avasin sen vapisevin käsin. Odotan kirjettä, jossa Kela määrittelee olenko ollut töissä viimeisen 48 kuukauden ajan riittävästi saadakseni työttömyyskorvausta. Jos en ole maksanut yrittäjäeläkettä tarpeeksi voi olla että työssäoloehto ei täyty ja joudun 21 viikon karenssiin. 
Uneni alkoi muuttua levottomaksi. Ulkona joen rantaan lankesi kapea valokiila vaarojen takaa. Kyselin 16 vuotta yötäpäivää yrittäneenä ja siinä sivussa muita työllistäneenä, että missä on kohtuus. Mutta kukaan ei vastannut ja niin se on aina kiellettyjen sanojen maassa lopulta. Sitä kutsutaan siinä maassa hyvinvointiyhteiskunnaksi.
Miksi ihmeessä olisin maksanut enemmän eläkemaksuina kuin hyvinvointiyhteiskunta minulle nyt armollisesti soisi. Unessani lensin kiellettyjen sanojen maasta pois kuumailmapallolla ja ihmettelin miksi ihmiset eivät siellä alhaalla ajattele, vaan nielevät kaiken valmiiksi pureskeltuna.

Onneksi minua siellä kuumailmapallon korissa ei kusettanut, sillä pulloa tai muutakaan astiaa ei unessani minulla mukana ollut. 

Uneni muuttui taas levolliseksi. Muistin mikä oikeasti on elämässäni tärkeää. Ja kuinka paljon ihmisiä onkaan huonommassa asemassa kuin minä. Minähän olen jo vuosia sitten ottanut selville mitä vaatii jos jättäytyy yhteiskunnan ulkopuolelle. Se on varsin pieni hinta siitä että saan elää vapaasti.
Unessani juoksin vaaran päälle. Päivä kahlasi vedessä. Sumun yläpuolella syntyi tunne että en pääse enää koskaan alas. Voi miten onnellinen olinkaan. Aamu tuli ja alas juostessani uni pakeni edelläni jättämättä jälkeäkään rospuuton ensilumeen.


JALAT ON

Hieman vakavammin otettavan kirjoittamisen ohella olen notkunut omalla hirsirakennustyömaallani turvakengät jalassa. Olo on notkumisen jäljiltä jalaton. Lepoa sitten vaan mutta toisaalta kaikki lenkit viikolla olivat nautittavia. 
Mikään kiire ei ole vielä aloittaa harjoittelua tosissaan kevään Unkariin. Niinpä jätin sunnuntain lenkin suosiolla väliin ja ulkoilutin kameraa Kirsin kanssa - kuvat alla.

VIIKKO 42.

Ma-12km-1:27
Ti-8 km-46:42
Ke-To-Lepo
Pe-8,1 km-53:35
La-12,2-1:29
Su-Kävelyä Kirsin kanssa luonnossa reilu pari tuntia.

Yhteensä juoksua 40,4 km -  4:37 - vertikaalista nousua 517 m

VIIKOLLA LUETTUA

Herta Müller - Matala Maa (Tämä olisi jokaisen ihmisen luettava...)
Vladimir Sorokin - Telluuria

OH3GWO

After couple silent years I decided to put up humble and small radio amateur set up in my new homevillage Nellim; KP48DU. Greetings from Lapland and from real tender wilderness !
Antenna is simply G5RV and radio is still my old Yaesu FT-897. 
First contact here was A71JOTA, Qatar with 5/9 pleasure. (21260.00 Mhz)
Many thanks and lets here more in the future.

73`pasi

KOTILIEDEN LÄMMÖSSÄ SAAMENMAALLA

Palasin kotiin Saamenmaalle Nellimiin. Tutummin teille Lappiin Nellimiin. Mutta asun Saamenmaalla. Erikoiseksi asian tekee Täyssinän rauha, vasta 1595 valtakunnanraja piirrettiin kartalle. Mutta mikä sitten on se Lappi ?

1200-luvulla ruotsin kielessä sana lapp (lappalainen) tarkoitti syrjässä asuvaa tai kaukaa erämaasta tulevaa. Saamelaiset itse eivät ole milloinkaan käyttäneet lappi-sanaa asuinpaikastaan tai olleet lappalaisia vaan he ovat saamelaisia ja asuvat Saamenmaalla.
Lappi-sanan etymologia on hieman epäselvä. Eteläsuomessa on lukuisia lappi-nimisiä paikkoja osoituksena lappalaisten asuinpaikoista. Noloksi asian tekee se että Suomi ei ole tunnustanut Saamelaisten asemaa alkuperäiskansana, Euroopan ainoana sellaisena.

"Sunkhan me mithän syrjäpuolen asukhaita ole koskhan olhet.
Son sillä lailla seki asija , että ainahan se ihmisestä ittestä kattoen kaikki muut on syrjässä."

Eli ennenkuin Aleksis Kivi ja muut alkoivat höyryämään fennomaniassaan he unohtivat juurensa. Ehkä he eivät voineet käsittää että polarisoituminen oli tapahtunut jo aikaa sitten ja kaikkien kanssa. Samojen ongelmien kanssa vääntävät saamelaiset vieläkin miettiessään kuka nykyisin on saamelainen ja kuka ei. Tarpeen tullen esi-isämme siis naivat kaikkea mikä liikkuu välittämättä kansallisuudesta. Ja niin saattaa olla vieläkin.

Alkuperäiskansana saamelaiset kuten intiaanitkin ovat olleet pilkan kohteena iät ja ajat ja täysin turhaan. Suomessa on aina pilkattu kaikkia vähemmistöjä, erilaisuutta tai niin sanotusti heikompia. Tähän takertuminen ei johda mihinkään sillä pahuutta ei tästä maailmasta pois saada.
A.V. Koskimies ja T.I. Itkonen kokosivat vuonna 1978 julkaistun kirjan nimeltä Inarinlappalaista Kansantietoutta. Kirjassa on suomeksi ja saameksi tarinoita, sananlaskuja ja vaikka mitä. Myös rivien välissä.

"Korkeampi kuin kaikki vaarat, matalampi kuin kaikki varvut ?

Polku.

Saamenmaalla eivät omenat kasva. Saimme matkan varrelta ystäviltä omenoita hillottaviksi ja mehuksi tehtäväksi. Kirsi keksi tehdä omena-sipuli hilloa lisäkkeeksi. Jos ette ole kokeilleet niin kokeilkaa - yhdistelmä on loistava.

Kuvassa olevat virsut ovat Hoka Onen Speedgoat 2. Olen nyt testannut näitä todella tyhmän näköisiä juoksujalkineita riittävästi voidakseni lausua niistä jotakin.
Kenkä on pitävä ja istuu jalassa hyvin. Vaimennusta on enemmän kuin riittävästi. Kiveniskusuojat ovat välttävät. Verrattuna aiempiin juoksemiini  Hokan maastomalleihin yritystä on oikeaan suuntaan mutta sittenkin kun nämä vie tosimiesten maastoon niin nivelsiteet ovat kovilla. Yletön pehmeys vie tuntuman eli en tykkää vaikeassa maastossa juosta näillä. Jalka on liian korkealla maanpinnasta ja pehmeys vie potkusta terän.
Kaipaan edelleen noin kymmenen vuotta vanhaa Inovn Rocliten tai Montrailin Mountain Masochistin kaltaisia hyvin vaimennettuja ja konstailemattomia maastojuoksujalkineita joilla pystyy ottamaan ilmalennon jälkeisen riskin alustaan alamäessä tai kalliokiipeilemään. Näissä välipohja säästää jalkaa, tuntuma alustaan on kokoaikainen ja kengän keskiosa mahdollistaa suuntavakaan etenemisen.
Seuraava sika säkissä on sitten La Sportiva. Tosin työttömän on mietittävä mitä ostaa mutta vastapainoksi onkin sitten runsain mitoin aikaa - vaikka juosta.
 

Juoksu ei ole kulkenut tällä viikolla erityisen hyvin. Olen toki matkustanut mutta suurin syy on yleisväsymys. Tämä lähtee perusharjoittelemalla kevyesti ja tietenkin lepäämällä mutta ei pelkällä levolla. Siirryn maastosta osittain takaisin tielle tähtäimessä Unkarin ensikevään kuudenpäivän juoksu.
Ihminen on kokonaisuus ja kotiinpaluu Puffin mutta etenkin yrityksen lopettamisen jäljiltä tuo esiin tarpeen hengähtää hetken. Muutokset kuormittavat henkisesti ainakin alitajuisesti vaikka oloni onkin seesteisen helpottunut. En siis koe työttömänä olemista mitenkään masentavaksi, olenhan julkisesti kritisoinut jo vuosien ajan maamme luterilaista työnteon kulttuuria ja työsidonnaisuutta. 
Sitäpaitsi useimmat ystävistäni pyrkivät vähentämään työmääräänsä, irtisanoutuvat tai harkitsevat kevyemmin ottamista ainakin tulevaisuudessa mikä onkin viisasta koska olemme täällä vain kerran.

Kuvat tämän kappaleen kahtapuolta ovat Palo-Pyhävaaran takaa isojenpoikien umpimetsästä. Alakuvasta joku saattaa oivaltaa jotakin myös jyrkkyydestä ja polkuahan ei ole ollenkaan rinteessä.

VIIKKO 41.

Ma-Ti-Lepo
Ke-10 km - 1.06.
To-Lepo
Pe- 8,3 km - 1.01.
La-Lepo
Su-10 km - 1.19.

28,5 km - 3 tuntia ja 27 minuuttia - 739 m vertikaalista nousua.
Tarkemmin Stravasta tai Garmin Connectista; linkit blogin oikeassa ylänurkassa.

SYYSKUUN SUMMAUS

304 km - 46 tuntia - 3823 m vertikaalista nousua.

Loppuun erityiskiitokset Nivalan Keijolle oivallisesta vinkistä kaapia leivinuunin hiilet pesäluukun eteen loppuunpalamaan. Todellakin toimii eli pesään ei jää juurikaan muuta kuin hitunen tuhkaa. Aina on uutta opittavaa !

SILKKIÄ

Nivalan PUFFIN jälkeen sain monenlaista palautetta monesta muustakin asiasta kuin pelkästä juoksemisesta ja olen palautteesta kiitollinen kaikin osin. Kuitenkin ihmisyksilön kyky käsitellä lyhyessä ajassa vastaanotettua suuren informaation määrää on rajallinen, etenkin vielä niin että informaatio jäsentyisi edes alkeellisen tolkun tasolle.
Kilpailujen jälkeen olen perinteisesti viettänyt hiljaiseloa ja yrittänyt palautumisen ohella ymmärtää niitä positiivisia vaikutuksia jotka itsensä likoon laittamisen jälkeen ovat siellä jossain väsymyksen ja muun sameuden alla. Tällä kertaa paskan määrä yrityksen lopettamisen vaatimien toimenpiteiden myötä kohosi sfääreihin, joten olen antanut olla - Let It Be, Let It Be, There is Answer...

Menneen kahden viikon aikana olen tavannut ystäviäni livenä ja istunut heidän seurassaan mukavia aikoja. Ohessa olen vääntänyt byrokratian rattaissa viimeisiäni päästäkseni siviiliin eli lopettaakseni yritykseni. Statuksen vaihto yrittäjästä työttömäksi työnhakijaksi näyttää onnistuvan. Henkisesti olo on mitä upein ja huomattavan kevyt. En todellakaan kaipaa yrittämisen nurjia puolia yhtään. Päällimmäiseksi jäivät mukavat hetket oman työn eli omien asiakkaiden parissa. En kadu mitään, mutta ihmettelen todennäköisesti vielä vuosien jälkeen sitä miten jaksoin niinkin yksituumaisten ja kusipäisten ihmisten yhteisössä näinkin hyvin.

Eräiden henkilöiden innostus asiasta nimeltä polkujuoksu on liikuttava. Ihmiset ovat kautta aikain juosseet metsässä ja fiksuimmat heistä ovat käyttäneet etenemisensä tueksi siellä valmiina olevia polkuja, joten ihan uudesta asiasta ei ole kysymys. 
Jos on seurannut ultraskeneä edes reilun kymmenen vuotta niin tilastoista löytyy takavuosilta niin Jari Tompon kuin Raine Koivumäen nimi esimerkiksi Ursvik Ultran tulosluetteloista ja vieläpä varsin hyvillä tuloksilla. Mutaan on siis käyty uppoamassa ennenkin ja niinkuin PUF kuten ei Ursvik Ultrakaan ole kumpikaan mitään Pirkan hölkkää vaan todellisia maastojuoksuja polkuihin tukeutuen. Kaupanpäälle osallistumisesta saa helvetilliset olosuhteet rämpimiseeen ja tietenkin suorittamisen jälkeisen hyvän mielen kipeine jalkoineen tai sitten ei.

Harjoittelin PUFFIIN myös varsin paljon Nellimin poluttomissa erämaissa niin sanotusti koskemattomassa luonnossa juosten. Keräsin luonnollisella tavalla jalkoihin voimaa vertikaalisen nousun muodossa sekä suoperäisessä alustassa tarpoen. Totean vielä viimeisen kerran että onnistuin kaikessa muussa paitsi harjoittelun kokonaismäärässä. Yksinkertaisesti PUF olisi vaatinut kolmeen kierrokseen kohdaltani pidemmän täsmäharjoittelun mutta minulla ei siihen ollut mahdollisuuksia kotihommien ja kevään Unkarin juoksun palautumisen ohessa.

Kaikkea edelläkerrrottua tukee viikkojen 39 - 40 tunnelmat. Juoksin hyviä lenkkejä hyvällä mielellä uusilla Hokan Speedgoat kakkosilla mutta viimeisen sunnuntain 11 kilometrin lenkin tein Salomonin uudemmilla Fellraisereillani ja sain vaihteeksi vasemman jalan jalkapöydän kipeäksi. 
Vanha on siis vanha ja joskus myös vanhempi teuras. Olen aina kehottanut nuorempia harjoittelemaan rohkeasti kisojen jälkeen mikäli aikovat kehittyä ja niin teen myös itsekin ihan esimerkiksi JOS koen että harjoitus tarttuu tai palvelee tavoitteitani. 
Näistä nuoremmista käyvät esimerkeiksi Marko Mattila ja Onni Vähäaho joille molemmille riittää että hiukan käy nojailemassa ovenpieliin kotona harjoitusten välillä - valitettavasti minulle se ei ihan riitä ja nautin siitä suunnattomasti sillä muistot joita kannan kehossani monien ultrataistelujen jäljiltä ovat niitä mitä ei voi kopioida eikä ostaa mistään. Ne ovat minun elämäni silkkiä.

VIIKOT 39. ja 40.

Ma-La- Lepoa kisan jälkeen ja vasemman nilkan parantelua
Su- 6 km- 44.46

Ma- 10,9 km- 1.10
Ti- 16,5 km - 1.55
Ke-To- Lepo
Pe- 12 km- 1.34
La- Lepo
Su- 11 km- 1.20

Yhteensä kaksi viikkoa 56,5 km - 6 tuntia ja 44 minuuttia - vertikaalia 1108 metriä
Tarkemmat speksit harjoittelustani Stravasta tai Garmin Connectista karttoineen.