SILKKIÄ

Nivalan PUFFIN jälkeen sain monenlaista palautetta monesta muustakin asiasta kuin pelkästä juoksemisesta ja olen palautteesta kiitollinen kaikin osin. Kuitenkin ihmisyksilön kyky käsitellä lyhyessä ajassa vastaanotettua suuren informaation määrää on rajallinen, etenkin vielä niin että informaatio jäsentyisi edes alkeellisen tolkun tasolle.
Kilpailujen jälkeen olen perinteisesti viettänyt hiljaiseloa ja yrittänyt palautumisen ohella ymmärtää niitä positiivisia vaikutuksia jotka itsensä likoon laittamisen jälkeen ovat siellä jossain väsymyksen ja muun sameuden alla. Tällä kertaa paskan määrä yrityksen lopettamisen vaatimien toimenpiteiden myötä kohosi sfääreihin, joten olen antanut olla - Let It Be, Let It Be, There is Answer...

Menneen kahden viikon aikana olen tavannut ystäviäni livenä ja istunut heidän seurassaan mukavia aikoja. Ohessa olen vääntänyt byrokratian rattaissa viimeisiäni päästäkseni siviiliin eli lopettaakseni yritykseni. Statuksen vaihto yrittäjästä työttömäksi työnhakijaksi näyttää onnistuvan. Henkisesti olo on mitä upein ja huomattavan kevyt. En todellakaan kaipaa yrittämisen nurjia puolia yhtään. Päällimmäiseksi jäivät mukavat hetket oman työn eli omien asiakkaiden parissa. En kadu mitään, mutta ihmettelen todennäköisesti vielä vuosien jälkeen sitä miten jaksoin niinkin yksituumaisten ja kusipäisten ihmisten yhteisössä näinkin hyvin.

Eräiden henkilöiden innostus asiasta nimeltä polkujuoksu on liikuttava. Ihmiset ovat kautta aikain juosseet metsässä ja fiksuimmat heistä ovat käyttäneet etenemisensä tueksi siellä valmiina olevia polkuja, joten ihan uudesta asiasta ei ole kysymys. 
Jos on seurannut ultraskeneä edes reilun kymmenen vuotta niin tilastoista löytyy takavuosilta niin Jari Tompon kuin Raine Koivumäen nimi esimerkiksi Ursvik Ultran tulosluetteloista ja vieläpä varsin hyvillä tuloksilla. Mutaan on siis käyty uppoamassa ennenkin ja niinkuin PUF kuten ei Ursvik Ultrakaan ole kumpikaan mitään Pirkan hölkkää vaan todellisia maastojuoksuja polkuihin tukeutuen. Kaupanpäälle osallistumisesta saa helvetilliset olosuhteet rämpimiseeen ja tietenkin suorittamisen jälkeisen hyvän mielen kipeine jalkoineen tai sitten ei.

Harjoittelin PUFFIIN myös varsin paljon Nellimin poluttomissa erämaissa niin sanotusti koskemattomassa luonnossa juosten. Keräsin luonnollisella tavalla jalkoihin voimaa vertikaalisen nousun muodossa sekä suoperäisessä alustassa tarpoen. Totean vielä viimeisen kerran että onnistuin kaikessa muussa paitsi harjoittelun kokonaismäärässä. Yksinkertaisesti PUF olisi vaatinut kolmeen kierrokseen kohdaltani pidemmän täsmäharjoittelun mutta minulla ei siihen ollut mahdollisuuksia kotihommien ja kevään Unkarin juoksun palautumisen ohessa.

Kaikkea edelläkerrrottua tukee viikkojen 39 - 40 tunnelmat. Juoksin hyviä lenkkejä hyvällä mielellä uusilla Hokan Speedgoat kakkosilla mutta viimeisen sunnuntain 11 kilometrin lenkin tein Salomonin uudemmilla Fellraisereillani ja sain vaihteeksi vasemman jalan jalkapöydän kipeäksi. 
Vanha on siis vanha ja joskus myös vanhempi teuras. Olen aina kehottanut nuorempia harjoittelemaan rohkeasti kisojen jälkeen mikäli aikovat kehittyä ja niin teen myös itsekin ihan esimerkiksi JOS koen että harjoitus tarttuu tai palvelee tavoitteitani. 
Näistä nuoremmista käyvät esimerkeiksi Marko Mattila ja Onni Vähäaho joille molemmille riittää että hiukan käy nojailemassa ovenpieliin kotona harjoitusten välillä - valitettavasti minulle se ei ihan riitä ja nautin siitä suunnattomasti sillä muistot joita kannan kehossani monien ultrataistelujen jäljiltä ovat niitä mitä ei voi kopioida eikä ostaa mistään. Ne ovat minun elämäni silkkiä.

VIIKOT 39. ja 40.

Ma-La- Lepoa kisan jälkeen ja vasemman nilkan parantelua
Su- 6 km- 44.46

Ma- 10,9 km- 1.10
Ti- 16,5 km - 1.55
Ke-To- Lepo
Pe- 12 km- 1.34
La- Lepo
Su- 11 km- 1.20

Yhteensä kaksi viikkoa 56,5 km - 6 tuntia ja 44 minuuttia - vertikaalia 1108 metriä
Tarkemmat speksit harjoittelustani Stravasta tai Garmin Connectista karttoineen.