BLOGIVIERAANA YASEEN NABEEL

Blogivieras on uusi sarja blogissani. Sarja kertoo sähköpostikeskusteluista minulle tärkeiden ihmisten kanssa. Aiheet vaihtelevat mutta sivuavat ultrajuoksua ja menevät joskus jopa sen edelle. Eli ovat elävää elämää.

Sarjan tässä osassa keskustelukumppanina on minulle tärkein ihminen yrityksessäni. Taksinkuljettajani Yaseen Nabeel.  Ilman Yaseenin työpanosta en millään pystyisi harjoittelemaan ultrajuoksua siinä mitassa kuin nykyisin haluan enkä varsinkaan matkustamaan ulkomaille kilpailemaan. Yaseen on suomalainen perheenisä ja lähtöisin Irakista.

Tervehdys Yaseen. Oletko kova jätkä ?

Moro

kiitos kutsusta, arvostan kovasti.

En itse voi arvata että olenko kova jätkä, mutta muut voi sanoa.

Tulit Suomeen kiintiöpakolaisena kuusi vuotta sitten ja osaat suomenkielen lähes täydellisesti. Lisäksi osaat englantia erinomaisesti. Elätät oman perheesi tehden kahta työtä. Omien sanojesi mukaan olet saanut Suomelta paljon ja haluat maksaa takaisin.
Palkkioksi kuitenkin saat kokea silloin tällöin rasistisia huomautuksia. Minusta olet todella kova jätkä kun pystyt vinoiluista huolimatta säilyttämään inhimillisyytesi edelleen.

Voitko lyhyesti kertoa miksi lähdit kotimaastasi ? (Kysyn tätä siksi että lukijat ymmärtäisivät hieman taustaasi.)

Isäni, setä ja kaksi sukulaista tapettu samana päivänä, he olivat aivan syyttömiä. Sen jälkeen olin 3 kuukautta melkein kotona koska oli tosi vaarallista liikkua Bagdadissa sinä aikana. Miliisit oli jokaisessa paikassa ja sen lisäksi ei ollut silloin kunnon poliisia tai hallitusta ja eivät amerikkalaiset haluneet oikeasti pitää maan turvaa tai he eivät edes välittäneet jos kaikki Irakilaiset kuolevat. Sen takia minun oli pakko lähteä pois Irakista Syyriaan vuonna 2007.

Et maininnut että pidit huolta myös äidistäsi ja siskostasi. Juuri kaiken kokemasi perusteella olet minusta kova jätkä.
Meillä Suomessa on paljon työhaluttomia nuoria paskahousuja jotka nostavat korvaukset kotiin ja elelevät ilman sen suurempia paineita. Elämä on kuitenkin ainutkertainen tuhlattavaksi ja työ yksi sen rikkauksista - mutta ei ehkä pääasia kuitenkaan.
Mihin uskot elämässä eli mikä on perustus jolla seisot. Eihän taloakaan voi rakentaa ilman perustusta - muuten se sortuu ?

Jumalaan  uskon ja perheen kannustuksella seison. Minulla on suuri toive, että jonain päivänä minusta tulee tärkeä ihminen tässä maailmassa, ei elämä voi olla aina epäreilua vaan tulee se päivä jossa löydän roolini elämässä. Kun minä uskon että meitä ei ole luotu vain syömisen ja nukkumisen takia, vaan meillä jokaisella on oma tehtävä tässä elämässä, jotkut ovat löytäneet tehtävänsä. jotkut vielä odottavat löytävänsä sen.

Koska elämme juuri nyt maailmassa aikaa joka jää historiaan yhtenä kansainvaellusten ajanjaksona olet ehkä löytämässä juuri sinulle määrätyn tehtävän. Näen että  kun taksinkuljettajana autat vammaisen, sairaan tai vanhuksen autoon ja autosta sisälle olet juuri tehtävässäsi. Vaikka olet suomalainen heistä osa näkee sinut Irakilaisena ja maahanmuuttajana eli esimerkilläsi näytät heille ihmisarvoa. Tuo ihmisarvo on valitettavan usein kadoksissa nykyisessä yhteiskunnassa. Näytät myös mallia kantaväestölle että töitä tekemällä menestyy eikä kysymys ole pelkästään rahasta.

Lukijoille saattoi jo edelläkäydystä keskustelusta selvitä mutta kirjoitan tämän nyt tähän selvästi. Sinun oli lähdettävä Irakista koska olisit ollut seuraavana tappolistalla.
En voi ymmärtää miksi Irakin ja Syyrian asioihin sekaantuu Venäjä ? Onko öljy syynä vai pelkästään vallanhimo tai suurvaltapolitiikka. Mitä Irakilaisille jää jos maa varastetaan ?

Sanotaan että se on semmoinen kylmä sota joka on ollut kymmeniä vuosia. Eli toisaalta sama, minne USA menee sinne Venäjä menee ja päinvastoin, jokainen heistä haluaa enemmän valtaa itselle, ja esimerkkijä siitä on paljon (Afganistan,Georgia, Irak, Syyria, Ukraina, jne ). Ei Irakilaisille eikä muillekaan jää mitään jos oma maa tuhoutuu, miljoona ihmistä tapettu, kaksi miljoonaa lähtenyt pakoon ja ei vielä asiat ratkaistu. Siellä ei vieläkään näy mitään ratkaisua lähitulevaisuudessa. Toivoisin että jos ei Irakissa olisi ollut öljyä, kukaan ei olisi kiinnostunut antamaan meille demokratiaa sekä vapautta.

Kun lähdet perheesi kanssa ulos ja vuoden vanha poikasi leikkii suomalaisessa luonnossa on kontrasti suuri. Miten koet suomalaisen luonnon ja mitä se sinulle antaa ?

Kysyn tätä siksi että useinkaan me joille tämä upea luonto on itsestäänselvyys emme tätä aina muista arvostaa. Minulle metsä on rauhoittumisen paikka. Lisäksi sieltä saa marjoja ja sieniä. Järvistä saa kalaa. Olen sanonut leikkisästi että " When the power is off the real life begins." Tällä tarkoitan tietotekniikan virran sulkemista mutta myös omien voimien loppumista.

Kyllä Suomen luonto on rikas, tuhansia järviä, erilaisia eläimiä joita ei löydy sieltä idästä, metsiä ja kasvit. Se oli aivan erilaista kokemusta kun tulin tänne alussa ja näin kunnon talven kokonaan. Meillä oli idässä ei ollut oikeaa talvea.

Järvi on minun paras paikkani, se antaa minulle mahdollisuuden miettiä omasta elämästäni, mitä olen tehnyt väärin tai oikein.

Suomessa sain uuden harrastuksen jalkapallon lisäksi, kalastamisen. Se tuntemus kun saan kalan on piristävää, sitä ei voi rahalla ostaa.

Olemme nauraneet kanssasi että suomalainen kahvi on joskus mielestäsi laihaa. Mitä muuten pidät suomalaisesta ruuasta ? Joskus joku kenialainen sanoi että ruokamme on käsittämätöntä mössöä.
Suomessa syödään usein kahvin kanssa voileipiä joiden päällä on juustoa, kalaa tai lihaa ja kasviksia. Sitten makeaa pullaa ja keksejä. Miltä tämä kuulostaa ? Entä peruna ?

Suomalaisesta kahvista minä; olen just Shellilla juomassa kahvia, se on erinomainen kun siihen totuin. Kerran olin kotimaassa käymässä, kahvilassa pyysin normaali kahvia ja sen päälle maitoa, tarjoilija ihmetteli millaista se kahvi on jota juodaan maidon kanssa, yritin selittää mutta hän ei tajuannut mistä puhuin, join kyllä loppuksi meidän kahvia joka on tosi voimakasta, maksoin reilu 14 euroa kahdesta kahvista kun se oli kallis paikka Bagdadissa.

Suomalaisesta ruoasta tykkään kalakeitosta ja perunamuusista, ne perinteiset ruoat on arvostettu Suomessakin, pidän suomalaista ruokaa tervellisenä ruokana kuitenkin.

Kyllä nyt täytyy sanoa että pulla ja keksejä voileivän jälkeen kuulusta hyvältä, mutta se mitä ei kuulosta hyvältä, on jäätelä kahvin kanssa. Näen monta ihmista tilaavan sellaista sekoitusta Mc Donald'sissa.

Viimeisestä viestistäni on kulunut miltei neljä päivää. Se johtuu siitä että nykyisin rentoudun viikonloppuisin töistä mutta myös kirjoittamisesta. Miten itse rentoudut töiden päätteeksi ja oletko löytänyt Suomesta uusia harrastuksia kalastamisen lisäksi ?

En ehtinyt rentoutumaan kun minulla oli Maanantaina töitä, mutta Maanantai, Keskiviikko ja Torstai ovat minun vapaat päivät koska minulla niissä on vain 4 työtuntia.

Minulla ei ole elämässäni yleisesti paljon harrastuksia, minusta tuntuu siltä että Suomessa minulla ei ole vapaa aikaa, en ole nähnyt Suomesta monia paikkoja, en ole ollut mökillä, veneellä tai oikein retkillä.
Minun pitäisi  lähteä johonkin rentoutumaan ja antaa itselleni mahdollisuus levätä koska meidän täytyy hoitaa sieluamme, muuten kyllästyy. 

Salaam Aleikum Yaseen. Toivotin kerran sinulle noin ja sanoit että se on parasta mitä voi sanoa. Uskomme molemmat Jumalaan mutta emme tiedä onko se sama molemmilla. Islamin yhden tulkinnan mukaan Jeesus on profeetta. Islamista on vaikeaa määritellä mikä on alkuperäistä kuten kristinuskostakin. Tarinat muuttuvat ajan saatossa.
Mitä haluat sanoa tästä ?

Alaikom Alsalam, kyllä me molemmat uskotaan  samaan Jumalaan, kun islam, kristinuskonto sekä juutalaisuus kaikki uskoo samaan Jumalaan, ero on se että kristinuskonnossa sanotaan että Jeesus on Jumalan poika mutta islamissa hän on profeetta, uskotaan häneen ja sanotaan hänestä mitä sanotaan meidän profeetasta, uskomme myös että Jeesus ei vielä kuollut vaan Jumala on nostanut hänet taivaaseen, ja hän tulee jonkun päivän takaisin maahaan ennen tuomiopäivää. Uskonnossa ei minua kiinnosta mikä on alkuperäistä ja mikä ei, vaan jokaisessa uskonnossa on perusasiat, ne on kaikissa ajoissa ja kausissa on olleet ihan samaa, eivät muuttuneet, islamissa minä seuraan perusasioita ja periaatteita, minun mielestäni se on parasta mitä ihminen voi tehdä.

Lukijoille kerrottakoon että Yaseen siis tekee muutakin kuin ajaa taksia eli tekee kahta työtä. Hän siis murtaa myyttiä laiskoista elintasopakolaisista. Toisaalta se kertoo myös että Suomi on kallis maa aloittaa alusta.
Yaseen on harkinnut myös pelkkää taksinkuljettajan ammattia mutta fiksuna kaverina on ymmärtänyt vielä seurata tilannetta alalla, johon jatkuvasti kohdistuu julkista muutospainetta vailla mitään käsitystä siitä mihin kaavaillut muutokset johtaisivat. Muutoksethan taksialalla saisivat aikaan rajun hinnannousun ja sen jälkeen harmaankirjavaa laatua.

Se harmittaa vähän kun maahanmuuttajista on annettu sellainen huono kuva että kaikki ovat laiskoja ja työttömiä vaikka moni meistä käy töissä ja osallistuu aktiivisesti yhteiskuntaan, tuntuu siltä että meitä on leimattu ja se on siinä, ei voi vaihtaa sitä kuvaa enää.

Kun olen ollut suomalaisten kanssa pitkän ajan, olen kokenut sitä että jos lehdet kerran julkaisee huonoja uutisia ulkomaalaisista tai joku maahanmuuttajista tekee jotain virheitä, niin seuraavana päivänä kaikki vihaa maahanmuuttajia, ja vastoinpäin jos joku tekee jotain hyvää niin kaikki tykkää, yleistämistä tässä tarkoitan, olenko väärässä tässä ??? Vai mitä luulet ???

Olen samaa mieltä. Jos kantasuomalainen makaa ojassa housut kusessa ja pää täynnä viinaa niin joku ulkomaalainen ensi kertaa nähdessään saattaa ajatella että me kaikki olemme samanlaisia. Varsinkin kun meillä kansakuntana on kovan alkoholinkäytön perinteet.

Kysyin sinulta aluksi että oletko kova jätkä. Minun sanottiin olevan kova jätkä kun juoksin Suomen halki 27 päivässä ja matkaa tuli 1000 mailia eli reilut 1600 kilometriä.
Mielestäni en ole, enkä ollut tuolloinkaan kova jätkä vaan voima tulee ihmisen sisältä eikä kovuudesta ole hyötyä kun haaste on valtava.
Viitaten edelliseen kommenttiisi tarkoitan että kaiken kokemasi jälkeen jaksat taksissakin kuunnella rasistista vinoilua.

Kun oman syöpäsairauteni myötä menetin hiukseni ja palasin töihin, töihin myös ajamaan taksia silloin tällöin kuljettajana vuonna 1994, niin minua haukuttiin kaljupää homoksi tai luultiin skinheadiksi eli natsiksi. Voin siis ymmärtää näitä suutaan soittavia ressukoita ehkä hieman enemmän myös sinun kannaltasi.
Pelkoko ajaa ihmiset huutelemaan tyhmyyksiä ?

En oikeasti tiedä, onko se pelko vai jotain muuta, mutta täytyy sanoa että niitä on vähän, ja onneksi ne ovat harvassa. Muuten minulla olisi ollut tosi vaikea elää täällä, loppujen lopuksi minä viihdyn täällä.

Mitä mieltä olet nykyisestä talouskriisistä, onko se huonompi kuin se 90 -luvun kriisi joka oli Suomessa???

Tilanne on huomattavasti pahempi koska maassamme on rakennemuutos käynnissä.
Oman näkemykseni mukaan kyse on siitä että toisen maailmansodan jälkeen Suomea jälleenrakennettiin ja sotakorvauksia Neuvostoliitolle maksettaessa teollisuus kehittyi ja vientikin lähti vetämään. Tässä tohinassa unohdettiin ihminen ja luonto.
Sodan kokeneet ihmiset halusivat elämänsä puitteet kuntoon ja lapsilleen parempaa. Syntyi ns. suuri ikäluokka, joista minunkin vanhempani ovat osa. Tämä suuri ikäluokka käytti surutta hyväkseen kaikkea mahdollista sillä ymmärryksellä mitä tuolloin oli. Esimerkkinä kun olin  vuonna 1971 7-vuotias niin en voinut uida veden bakteerien takia Tampereen Raholassa Pyhäjärvessä. Uimarannan läheisyydessä oli suora viemäriputki järveen, puhdistamo toisella puolella laski likavettä järveen ja Epilän nahkatehdas ynnä paperitehtaat ylävesistössä sotkivat kaiken.
Suuret ikäluokat satsasivat materian hankintaan. Kotona piti olla Arabian astiaa ja Finlaysonin lakanaa. Auto piti vaihtaa usein. Paljon kodinkoneita ja kertakäyttöistä muovista paskaa.
Samalla vaurastumisen myötä elintavat rappeutuivat. Suomeksi sanottuna syötiin epäterveellisesti ja juotiin viinaa ja keskikaljaa. Haluttiin paljon ja heti, tänne, minulle, nyt !
Nyt ollaan tilanteessa jossa ihmiset elävät pidempään, mistä syystä eläkerahat loppuvat ja automaation myötä yksinkertaisia työpaikkoja ei hengenpitimiksi ole tarjolla. On puhuttu kansalaispalkasta eli tonni kuussa käteen tekemättä mitään.
Maailmantalous on vaikeuksissa koska kehityksen myötä alikehittyneissä maissa on omaa tuotantoa ja sisäistä oman hyvinvoinnin rakentamista eikä tavara liiku enää entiseen malliin. Esimerkkinä tästä vaikkapa 1980-luvun Neuvostoliiton eli osan nykyisen Venäjän matkailusta jossa yksityinen suomalainen matkailija sai sukkahousuja myymällä pöydän koreaksi.

Erittäin merkittävä asia on että minun tavallani ajattelevia ihmisiä on paljon. Eli elämä ei ole tavaran keräämistä vaan elämän elämistä kokien. Yksinkertaisesti koska kokemukset saa mukaansa kun elämä päättyy mutta tavaraa ei. Onneksi osa minun jälkeeni syntyneistä nuorista ei halua omistaa kuin välttämättömimmän, he arvostavat ja suojelevat luontoa ja haluavat elää kokien.

Suomessa on valtavan paljon poliitikkoja ja yhteiskunnan vaikuttajia jotka suorastaan rypevät rahassa. Johtajat saavat valtavia 200000 euron lähtörahoja. Tavalliselle kansalaiselle perustellaan että kilpailukykyä pitää parantaa tai töissä jaksaa pidempään. Tämä kaikki vain siksi että osakkeenomistajat saisivat enemmän rahaa joka usein vielä virtaa ulkomaille veroparatiiseihin.

Suomi kuten koko maailma on syvällä ahneuden kusessa johon loppu saadaan vain kuseen hukkumalla. Tästä pelastuvat vain ne jotka ajattelevat toisin ja ovat ymmärtäneet miten elämää eletään luonnon kanssa käsikädessä kun valtarakenteet eli raha ja yhteiskunnnan tuki ja turva sortuu. Kun järjestelmät pettävat ja tulee aika jolloin kala on kalastettava itse ja peruna viljeltävä itse mikäli aikoo jäädä henkiin. Tässä maahanmuuttajat näyttävät esimerkkiä - kun ei ole mitään on itse tehtävä, alusta asti.

Tämä edelläkerrottu hyvinvoinnissa rypevien suomalaisten tajuntaan mene millään. On ollut liian pitkään aika jolloin "pappa betalar" ja "kaikki on tullut kuin Manulle illallinen".
Tämä tarkoittaa että vastuun kantaminen itsestä ja lähimmäisetä on unohtunut täysin.

Kuten huomaat pinnan alla kytee. On ajan kysymys koska kaikki räjähtää. Toivon että niin ei käy mutta en pelkää sitä sillä aina voi juosta pakoon tai valita toisin ja minä olen hyvä molemmissa.

Meillä on ollut hyvä keskustelu ja aiheita riittäisi vaikka kuinka paljon. Blogiin ei kuitenkaan mahdu määräänsä enempää mutta luulen että olet saanut sanottua paljon sellaisia asioita jotka oli tarkoitettu sanottavaksi. Uskon vakaasti että tämä keskustelumme auttaa monia tajuamaan maailmaa hieman uudessa valossa.

Haluatko vielä sanoa jotain ?

Tämä oli tosi hyvä selitys talouskriisistä, luin sitä kolme kertaa että sain sen ymmärrättyä kokonaan.

Haluaisin kiittää sinut kutsusta ja hyvästä keskustelusta. Tovon että taloustilanne paranee Suomessa ja turvallisuustilanne paranee Irakissa.

Kiitos!

Tämä video muusikolta Karim Wasfi, joka soitti musiikkia Bagdadin kadulla samassa paikassa missä oli pommi räjähdys yhtä päivää ennen.

JÄLKIKIRJOITUS

Toivottavasti katsoitte videon loppuun.
Istuitte ja mietitte itsenne siihen jalkakäytävälle pyörätuoliin.
Mietitte itsenne raunioihin makaamaan.
Mietitte itsenne etsimässä puhdasta vettä vailla mitään muuta omaisuutta kuin resuiset vaatteet yllänne ja kädessänne vanha muovipullo.
Mietitte itsenne kävelemään verisiin raunioihin ilman kenkiä.

Ja etenkin mietitte että maailmassa on vajaa kaksi miljardia muslimia, jotka ovat täysin syyttömiä harvojen ääriainekseen kuuluvien terroritekoihin. Kun suomessa Myyrmannissa räjähti emmehän silloinkaan syyllistäneet kaikkia suomalaisia yleistäen.

Ennenkuin alatte aitaamaan Suomea suomalaisille muistakaa että Yaseen on suomalainen ja yrittää parhaansa. Hän siis jää aidan sisäpuolelle.

Kuten huomaatte ei teillä ole vaihtoehtoja - synnyitte kai tekin ihmiseksi ihmisten maailmaan ?

Ja kyllä, on vain yksi kappale mikä sopii tähän perään. Osanottoni Pariisin uhrien omaisille.

VIIKON 46. JUOKSUT

Ma- 12 km - 1.15.
Ti- Sairas; selkäkipu.
Ke-Sairas; selkäkipu.
To- 12 km - 1.16.
Pe- Lepo; hammaslääkärissä...
La- Maastossa 14 km - 1.38.
Su- 12 km - 1.17. Osin polkuja.
yhteensä 50 km - 5 tuntia ja 26 minuuttia.

Olen juostessani joutunut monenlaisten uhkien kohteeksi. Erilaisia ajoneuvoja on liipannut likeltä. Koirat ovat olleet murhanhimoisia ja hirvimiehetkin ovat osoitelleet aseella. Kerran jopa syöksyvä pienoislentokone pakotti suojautumaan puiden taakse. Ja niin edelleen. Nyt vaihtelua toivat täydellä laukalla polulla vastaan tulleet kaksi ratsukkoa. Olipas lähellä ettei mennyt hevosteluksi.

ANARKIAA

 "Miksi meidän pitää olla kärsivällisiä ? Elääksemme seitsemänkymmentä vuotta ja jotta muut tulevat jälkeemme elääkseen seitsemänkymmentä vuotta ja niin edelleen suvusta sukuun, ja samalla vanha ihanuus kuolee yhä enemmän ja enemmän."

"Olet sanonut itsellesi joka aamu : -Mitä tänään onkaan tehtävä ? Kun olet ollut illalla väsynyt, olet ajatellut seuraavan päivän työtä. Jos soit itsellesi tunnin levon, se tapahtui vain siksi että jaksaisit sitten tehdä työtä sitä paremmin. Mutta vasta kun on pannut työn sivuun, silloin alkaa elämä."

( Vaununtekijä Martin,  B.W. Yeatsin näytelmässä Tähdistä tullut yksisarvinen.)
---

Olet mitä syöt. Jos syöt höyrymakkaraa niin se sitten siinä. Tulet löysäksi massaksi tiukassa kuoressa ja alat höyrytä.
Ultrajuoksijalle ylläkuvatusta tulee helposti totta kun liikunnan määrä vähenee. Varsinkin jos ei katso mitä tai kuinka paljon syö. Lähtee siis lenkille ihan niinkuin parhaina aikoinaan tiukoissa trikoissa ja jossain vaiheessa löysä massa alkaa höyrytä.
Ylläkuvatun jälkeen on helppo todeta että olet mitä suurimmassa määrin sitä mitä ajattelet. Negatiivisuus luo lisää negatiivisuutta. Todellisuudessa elämässä hyvät asiat tapahtuvat jatkumona taustalla. Huonoihin asioihin tulee kiinnitettyä enemmän huomiota ja sitten niitä yrittää korjata. Mielestäni korjattu huono asia ei suoraan muutu hyväksi tai eteenpäinvieväksi. Keskitytään siis niihin hyviin asioihin ja etenkin niiden lisäämiseen.
Väistämättä huonoina aikoina tulee etsittyä elämälle syvempiä merkityksiä. Tämä ei tarkoita että homma menisi vakavaksi - päinvastoin. Edellistä blogikirjoitustani oli kommentoitu ahkerasti ja eräässä kommentissa sivuttiin tätä rivien välistä kenties heijastuvaa vakavuutta. 
Päätökseni vetäytyä ultrajuoksun kilpailemisesta ja tavoitteellisesta harjoituksesta toistaiseksi ei ollut ollenkaan vakava minulle. Se oli päinvastoin helpottava ja iloinen. Ja etenkin erittäin henkilökohtainen ja täysin vapaaehtoinen.
Sensijaan sisällöttömään hömppään en sorru tässä blogissa. Ainakaan usein. Hauska ei ole kiellettyä. Tositeeveemäinen kuka nai ketä tuskin kiinnostaa teitä. Sensijaan kuinka kylläkin - vaikka ette sitä myönnäkään. Kirjailija joka ei järkytä ketään kelpaa vain keskustelemaan - ei muuhun. Ja minä en edes ole kirjailija. Ainakaan vielä.
On yhtä tyhjän kanssa painaa lehteen varoitus, että Jare Tiihosesta (Cheek) kertovaa dokumenttia ei suositella lapsille kun se sisältää kirosanoja. Vittu, ihanko totta ? Mitäs jos kuuntelisitte nuorten kieltä hetken ja hankkisitte sitten elämän. Äitini ohje joka toisen vitun väliin jättämisestä pätee edelleen. Sitten kun on sen aika. Ja nuorilla se aika tulee ihan itsestään aikanaan.
Huonoina aikoina tulee siis etsittyä elämälle syvempiä merkityksiä. Nyt on minun mittapuuni mukaan huono aika minulla. 15.4.2014 alkaen on kanssani kuljettu päivittäin. Sitä ennenkin kyllä mutta ehkä en ehtinyt pysähtyä huomaamaan. Juoksu ei ole kaikki minulle mutta se on paljon. Ilman sitä tai sen kanssa voin todeta että aika on nyt huono. Juuri nyt ei onnistu ja nautin siitä koska perusta kestää.
En edelleenkään kaiken kokemani perusteella suostu uskomaan että minäkään olisin kehittynyt elottomasta materiasta sattumia täynnä olevan prosessin kautta tähän pisteeseen jossa teen analyysiä omasta kehittymisestäni ja elämäni osittaisesta tyhjyydestä. 
On looginen mahdottomuus että tyhjyys analysoi ja tulee tulokseen että Jumalaa ei ole. Jos Häntä ei ole, ei ole todistajaa eikä todistettavaa eikä ennen kaikkea edes todistusta. Juostessani ajatukseni kulkee vapaasti ja parhaat rukoukseni syntyvät siinä samalla. En siis todellakaan aio lopettaa juoksemista - vuoropuhelua itseni ja ympäröivän maailman välillä.
Sensijaan juuri sillä hetkellä kun juokseminen alkaa tuntua työltä, kilpaileminen pakolta ja tavoitteellinen harjoittelu hyödyttömältä puurtamiselta on aika etsiä uutta tietä. Vaikka sen alku tuntuisikin kulkemiselta kohti dystopiaa kuten koko tämänhetkisen maailmankin kulku tällä hetkellä myös tuntuu.
Suurin ongelma ihmisillä on nihilismin puute. Ympäröivä maailma työntää tajuntaan erilaisia mantroja siitä mitä yksilön tulisi tehdä. Tehdä milloin itsensä, milloin maansa tai peräti koko maailman hyväksi. Parasta arkipäivän anarkiaa on lähteä juoksemaan metsään tai hiljaisille teille. Kohottaa kuntonsa sille tasolle että tarvittaessa kykenee pakenemaan omasta mielestään riittävän kauas.

Sillä jos vain pakenemme, on elämä valheellista. Mutta jos emme lainkaan pakene, elämä on mahdotonta.

VIIKKO 45.

Ma- 8 km 50 min.
Ti- 7 km sauvakävelyä Kirsin kanssa.
Ke- Maastojuoksua 8 km -57 min. Juurihoidon jälkeen mielenkiintoista...
To- Lepo; älytön työpäivä.
Pe- Murskeen lapiontia peräkärryyn ja tielle 4 kuutiota. Päänsärkyä illalla.
La- Murskeen lapiointia tielle, kuormat teki nyt minikaivuri. Päänsärkyä illalla.
Su- 10 km - 1.06. Päänsärky loppui.
Juoksua 26 km - 2 tuntia ja 53 minuuttia.

SIVISTYSSANOJA :

Dystopia on tulevaisuuden epätoivottava yhteiskunta.

Nihilismi on vallitsevat arvot ja käsitykset kieltävä ajatussuunta.

VAPAA !

Hyvä lenkki tänään ! Tietä valaisi otsalampun lisäksi Otava, Iso Karhu ja monet muut kaverit vuosien varrelta. Juoksu kulki vapaasti hengittäen.
Olisinpa nähnyt tähdenlennon. Olisin toivonut jotakin. Jollekulle muulle. En itselleni. Jollekulle joka ansaitsisi minua enemmän. Mutta ei ollut tähdenlentoa. Toivoin silti.

Olen päättänyt lopettaa tavoitteellisen harjoittelun ja kilpailemisen ultrajuoksussa.

Toistaiseksi.

Olen juossut jo yli 23 vuotta. Tänä aikana itsetuntemukseni on kehittynyt senlaajuiseksi mistä moni voi vain unelmoida. En kehu tässä itseäni vaan sitä että uskallan päättää kun aika tulee. Nyt tuli.
Juoksu on jo vuoden päivät tuntunut väkinäiseltä. Olen mennyt vastoinkäymisestä vastoinkäymiseen. Ollessani tästä huolimatta edelleen terve on aika jäädä tauolle jotta mitään vakavampaa ei ilmaannu.
Tavoitteellinen harjoittelu aiheuttaa minulle tällä hetkellä fyysistä ja henkistä pahoinvointia. Tämän mukana kilpaileminen puolikuntoisena tai henkisesti väkisinjuosseena ei tee muuta kuin rumaa jälkeä. On siis aika juosta ilman paineita.

En ole lopettamassa uraani koska ei ole olemassa mitään uraa. Juoksu ja ultrajuoksu ovat minulle elämäntoveri ja elämänmittainen matka. Lenkillä siis tulen käymään mutta vaihteeksi vapaana vailla tavoitteita. Toistaiseksi.
Koska en lopeta kokonaaan niin tilinpäätöstäkään ei ole syytä esitellä. Sensijaan tuon julki ainoan asian mihinkä juoksuvuosieni aikana olen pettynyt.

Olen pettynyt epärehellisiin juoksijoihin.

Nämä sanovat että tuloksella ei ole mitään merkitystä. Sitten tosipaikan tullen revitään kaikki rikki numeroiden tähden. 
Komeat tulokset näyttävät hyvältä ansioluettelon jatkeena. Nyt kun ultrajuoksu on muotia voi sen avulla ponnistaa elämässäänkin eteenpäin. Onkin kohtuullista että raadetuille kilometreille saa jotakin vastinetta. Tie saattaa aueta uuteen työpaikkaan tai politiikkaan muusta julkisuudesta puhumattakaan.
Säälittävää sensijaan on kun piireihin päässyt henkilö ei enää vastaa soittopyyntöihin tai tekstiviesteihin vanhoille juoksukavereilleen. Etenkin kun on kirjoittanut nettiin yhteisöllisyydestä ja toisten tukemisesta ultrien aikana. Henkilön uskottavuus menee lopullisesti ja jäljelle jää pelkkä mediahuora.

Olen itse ollut julkisuudessa paljon. Ensin syövän jälkeen tukihenkilönä ennenkuin olin juossut askeltakaan. Sitten juoksevana syöpäselviytyjänä. Yhteiset sairautemme- ohjelmassa elämää kokevana maratoonarina joka on selviytynyt syövästä.  Myöhemmin positiivisuuden tuojana juhliessani 50-vuottani juosten Suomen halki. Sitten Inhimillisessä tekijässä kertomassa elämänmittaisesta matkastani.
Kaikissa ylläkerrotuissa ja mainitsemattomissakin jutuissa ollaan oltu kiinnostuneita siitä mitä sanon ihmisenä. Sitten vasta juoksijana tai ultrajuoksijana.
Median kanssa huoratessa täytyy muistaa olla uskollinen asialleen. Muutoin voi käydä niin että huomataan että asiaa ei ole. Ja se on sitten siinä. Vaikka juoksisi kuinka hyvin tahansa.

Tavoitteellinen harjoittelu ja kilpaileminen ovat yksi osa kokonaisuutta enkä mitenkään pyri arvostelemaan tässä niitä jotka eivät pysty motivoitumaan muulla tavalla. Sensijaan jokaisen olisi hyvä tiedostaa että ultrajuoksu riittävän pitkälle vietynä voi olla yksisuuntainen tie. Paluuta ei ole vaikka kuinka haluaisi. Siksi rehellisyys kannattaa aina.

Tässä blogissa tullaan kirjoittamaan elämästä ja ultrajuoksusta edelleen. Rehellisesti kokien. Ja paljon muustakin mitä matkan varrelle ilmaantuu. 
Ajatteluni keskiössä on edelleen ihminen ja kehittyminen ihmisenä. Jaan sen mielelläni teidän kanssanne. Kiitos tuestanne.

VIIKON 44. ULKOILUT

Ma- 5 km kävelyä Kirsin kanssa.
Ti- Lepo
Ke- 10 km - 1.02.
To- 8 km - 52 min.
Pe- 10 km - 58 min.
La- Lepo
Su- 5 km - 30 min.
yhteensä juoksusa  33 km - 3 tuntia ja 22 minuuttia.

LOKAKUUN SUMMAUS

Juoksua 280 km - 34 tuntia - 48 minuuttia

Vuosikilometrit nyt 3112 ja puoli kilometriä.
Juoksukilometrit 1992 - 2014 ovat 65690 kilometriä yhteensä.

ELOKUVISSA
 
Käytiin Kirsin kanssa katsomassa uusin Bond; Spectre.
Osuipa teeman sanat minulle.

 VIIKON AJATUS :

Jokaisella ihmisellä on sydämessään huone johon kenelläkään muulla ei ole pääsyä paitsi Jumalalla.
Minä uskon että myös Jumalassa on huone vain minua varten.
Siitä huoneesta minä haen ilmoituksen ja voiman lohduttaa muita.

(W.H. Audenia ja Juhani Rekolaa tulkiten.)

OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTA - OSA 13.

Otteita pöytälaatikosta-sarja on osa kirjoittamatonta kirjaa. Osittain osa julkaisematonta kirjaa. Osa haavetta omasta kirjasta. Ei omakustanteesta.
On sanottu että olet sellainen kuin jättämäsi jälki on. En haluaisi aina olla. Enkä etenkään muistella kaikkia jälkiä.
Mutta on pakko kirjoittaa.
On pakko muistella.
Ja jos joskus kaikki julkaistaan niin sitten on oltava sen mittainen.
Sillä aina on toivoa.

OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTANI, OSA 13.

NOKELAINEN

Nokelaisen pitäisi olla musta. Nokelainen katsoo. Minä seison vesirajassa ja katson kun Nokelainen katsoo. Nokelainen on ruskea.
Siniset verkkarit puristavat pippeliä. Minulla on punainen paita. Janottaa. Lasinen Jaffapullo on vielä avaamattomana puuveneen nokassa mustasssa kernikassissa makkaroiden ja sinapin kanssa. Katson vesirajassa näkinkuoria. Vedessä on öljyä kuten venerannassa aina on.

Katson isää veneessä. Isä on liukastunut ja nyt polvesta vuotaa verta. Hänellä on verkkopaita ja lyhytlahkeiset alushousut. Isä otti verkkarit pois kun meni tyhjentämään vettä veneestä. Vene on täynnä vettä koska isä ja Nokelainen ovat käyneet venerannassa koko kesän. He ovat istuneet päivät auringossa ja illat tulilla. Järvelle ei ole keritty - isä sanoo. Isäkin on ruskea.

Mutta silti Nokelaisen pitäisi olla musta. Koska Nokelaisen nimi on Nokelainen, isän kaveri. Ja minusta Nokelaisten pitäisi olla mustia.
Nokelaisilla on jotain tekemistä nokikolarin kanssa. Ainakin minusta. Pappakin aina juttelee nokikolarin kanssa mukavia. Jälkeenpäin se sanoo että saatanan sutari sotki koko pannuhuoneen. Ja sitten pappa siivoaa. Ähkii toinen polvi maassa ja heiluttaa märkää rättiä ainoalla kädellään. Sen toisen ryssät ampuivat helvettiin, pappa sanoo.
Ryssä on aina ryssä, pappa sanoo usein. Isä taas sanoo että vittu soikoon. Hän nostaa jalan veneen etupenkille. Polvesta vuotaa verta. Isän pippeli näkyy kalsarinpuntista. Se on isompi kuin minun. Nokelainen nauraa ja kysyy että kävikö pahasti. Korjaan verkkareita kun huomaan että isä ja Nokelainen eivät katso. Munia ei saa kaivaa sanoo isä.

Minäkin sanoin keittiössä kerrran että vittu soikoon. Äiti raivostui ja alkoi huutamaan. Se sanoi että saat selkääsi. Sitten se meni pihalle ja taittoi pienen risun omenapuusta. Tuli yläkertaan ja sanoi että nyt tulee risua.
Samalla pappa alkoi huutamaan rapussa. Pappa huusi että mitä helvettiä sinä Seija niitä omenapuun oksia katkot. Sitten ne huusivat toisilleen. Ja minä karkasin pihalle.
Kun tulin takaisin kotiin oli risu ovilistan päällä eteisessä. Äiti uhkaili että saan seuraavan kerran selkääni jos puhun rumia. Isälle se ei antanut selkään vaikka isä tuli kännissä kotiin ja kompastui rapussa. Löi päänsä kaiteeseen ja huusi vittu soikoon kun sattui. Minä en ymmärrä aikuisia kun ne saavat tehdä asioita mitä minä en saa.

Nokelainen ottaa pullon repusta. Tarjoaa isälle ja isä juo. Ähkäisee. Sanoo että aikuisten mehua. Viinaa. Se haisee. 
Riitaviinaa sanoi naapuri Streng. Isä sanoi että sekin ruotsalainen on olevinaan. Pappa juo kefiiriä. Streng sanoo että pappa betalar. Minä en ymmärrä. Mutta pappa nauroi vaan ja sanoi että älä sinä poika välitä jos isäs juo. Kyllä me selvitään.

Nyt mennään selkäsaareen uimaan ja paistamaan makkaraa. Vanha keskimoottori puksuttaa tasaisesti. Minä istun keulassa. Siniset verkkarit, punainen paita ja oranssi haalistunut uimarengas kaulassa.
Äiti oli vannottanut isää että jos otatte pojan mukaan niin olette selvinpäin. Äiti ei ole koko kesänä tykännyt kun isä on sanonut menevänsä venerantaan. Isä sanoi että älä ämmä pöpötä. Sitten oli hiljaista ja minä menin taas ulos. Kuljin metsässä ja katselin. Mahakin oli kipeä.

Isä on tehnyt nuotion kallionkoloon. Tules makkaraa paistamaan se huutaa. Nousen vedestä ja kuivaan pyyhkeeseen. Vaihdan verkkarit jalkaan ja pistän paidan päälle. Isä on vuollut makkaratikun valmiiksi.
Makkara on hyvää. Jaffan kanssa. Ja sinapin.
Mumppa oli kesällä pessyt mattoja rannassa. Minä olin mukana laivaa uittamassa. Ihmettelin kun se sanoi naapurin rouvalle että vahinko oli tullut. Kuurasi makkaranpalasia pois eteisen matosta. Matto haisi pahalle ja naapurin rouva oli irvistellyt. Mumppa sanoi että kävi koira kylässä ja oksensi. Pentu vielä ja oli voinut pahoin autossakin tullessa.
Kun tultiin takaisin rannasta niin minä kysyin että mikä koira. Eihän meillä mitään koiraa ole käynyt. Mumppa sanoi että se on sellainen juoruämmä. Ettei kaikkia asioita tarvitse ihmisille selvittää.  Minä olin hiljaa ja muistelin kun isä makasi aamulla eteisen lattialla. Meillä oli ollut eilen makkarasoppaa.

Kello on paljon sanoo Nokelainen. Täytyy mennä aamulla töihin. Isä ojentaa pulloa. Kuka sitä kyttää, otas tuosta nyt. Tehdään kuitenkin lähtöä.
Isä saa päähänsä että minun pitää opetella ohjaamaan venettä. Vaihdetaan järjestystä. Nokelainen menee eteen ja isä keskelle moottorikopan eteen. Minä jään peräpenkille. Ruori on sivussa. Minä sanoin että ratti mutta isä sanoi että ruori se on.
Isä vetää keskimoottorin käymään narulla jonka toisessa päässä on solmu ja toisessa puukapula. Sitten isä laittaa konekopan moottorin päälle. Ajas Rajasalmelle se huutaa. Käännän ruoria ja uimarengas painaa kaulaa.
Nokelainen sanoo että mihin mennään, piti rantaan mennä. Isä huutaa että turpa kiinni, täytyyhän pojan saada ajaa. Isä ottaa pullosta kulauksen. Nokelainen sanoo rauhassa vaan että keritään, keritään me.
Järvenselkä on miltei tyyni. Muita veneitä ei näy. Vesibussi meni selkäsaaren takaa Ratinaan kun olin uimassa. Oli hienot laineet. Vene kolisi Selkäsaaren takana kallioon.
Kerran mentiin vesibussilla Hämeenlinnaan. Lempäälässä oli kanava. Pappa sanoi että tämä se on elämää ja joi kahvin kanssa konjakin. Minä sain Jaffaa ja leivoksen. Pappa on kiva. Se ei ole koskaan humalassa. Tai en ainakaan ole nähnyt.
Nokelaisen silmät ovat kiinni keulassa. Isä sanoo minulle että käännä oikealle niin mennään rantaan. Minä käännän mutta vene kaartaa vasemmalle. Oikealle saatana sentään ! Isä huutaa. Siellä on kiviä vasemmalla. 
Minä en muista aina kumpi on vasen ja oikea. Isä nousee seisomaan ja Nokelainen herää huutoon keulassa. Isä kurottaa konekopan yli ruoria mutta samassa tömähtää. Moottori sammuu kolahtaen ja isä kaatuu veneen pohjalle. Nokelainen putoaa veteen. Kivellä ollaan.
Tässä samassa paikassa ollaan joskus ongittu ahvenia. Nokelainen seisoo matalikolla ja nauraa. Isä nousee veneen pohjalta ja kiroaa. Kastuiko munatkin se kysyy Nokelaiselta ?  
Isä menee veteen. Nokelaisen kanssa he nostavat venettä käsin irti kiveltä. Vene irtoaa mutta isä sanoo että potkuri on vääntynyt.

Isä soutaa ja mulkoilee minua. Isän on hiki. Isän jaloissa on tyhjä pullo. Pullon korkki on valkoinen ja siinä on neljä kirjainta. Vahinkoja sattuu poika, isä sanoo ja irvistää. Lopulta päästään rantaan. Isä ja Nokelainen vetävät raskaan puuveneen telakalle. 
Olipa reissu sanoo Nokelainen ja ottaa polkupyöränsä. Me isän kanssa kävellään kotiin. Portilla isä ottaa minua olkapäästä kiinni ja pysähtyy. Isä katsoo minua vetisin silmin.
-Äidille ei sitten puhuta tästä mitään...

Hoitaja ravistaa olkapäätäni kevyesti. Kyljelläni maaten katson sairaalapöydällä olevaa kelloa. On ilta. Janottaa.
- Mitä otat iltapalaksi ? Hoitaja kysyy. Hymyilee. 
-Nyt on keltaista Jaffaakin.


---

VIIKON 43. ULUKOILU (ytterligare det går bra...)

Ma- 5km verryttelyä - 32 min.
Ti- Lepo
Ke- 8 km - 51 min.
To- Lepo
Pe- 8 km - 51 min.
La- Lepo / kolme sormenleveyttä ballantinesiä jäillä.
Su- 15 km Julkujärven maastossa - 1.43.

yhteensä 36 km - 3 tuntia ja 57 minuuttia

Sain maanantaina juurihoitoa yläleukaan. Jos en olisi saanut olisin juossut puolta enemmän - ehkä.

JOS OLISIN SAANUT VALITA...

Jos olisin saanut valita vanhempani niin en kuitenkaan olisi valinnut. Ajatus on absurdi mutta sieluni syvä tuska ei.

Nivalasta suuntasin Nellimiin isää tervehtimään. Matkaa yhteen suuntaan kertyy 800 km. Ajettuani perille sain kuulla että minusta ei ole mihinkään. Sain kuulla että kuulemma äitini oli huora ja kummisetänikin oli isää verisesti loukannut. Kerrattiin taas sekin että kummitätikin oli todistanut avioero-oikeudenkäynnissä 40 vuotta sitten isää vastaan. 
Ja kuinka isän toinenkaan vaimo ei ollut ymmärtänyt kuukausien juomista ja lopuksi oli vienyt vielä rahatkin mennessään. Lisäksi useimmista ihmisistä sekä menneisyydestä että nykyisyydessä ei ole mihinkään. Kaikki ovat epärehellisiä tai eivät auta tai ainakin himoitsevat vain rahaa.
Olen kuulemma myös jättänyt toistuvasti isäni pulaan. En ole lähtenyt viemään isää sairaalaan pitkien ryyppyputkien jälkeen, kun hänen kaverinsa huolestuneena minulle soittavat että nyt se on kumman huonossa kunnossa vaikka he ovat vieneet hänelle lisää viinaa kuukausikaupalla.
Tämän kaiken jälkeen minun pitäisi vielä viettää kaikki liikenevä vapaa-aika isän luona auttamassa häntä hänen lukuisissa keskeneräisissä rakennus yms. projekteissaan, jotka lisääntyvät vuosi vuodelta.
Niinpä yksi yö riitti. Aamulla asiat vielä kerrattiin minulle. En kuulemma kestä kuulla totuuksia ja kaupan päälle olen vielä epärehellinen, laiska ja hyysään pakolaisiakin.
Totuuksilla on aina kaksi puolta. Jos lukee blogistani otteita pöytälaatikosta-sarjaa saattaa ymmärtää jotakin siitä mitä olen kestänyt vuosien varrella. Silti annan isälle aina vuosittain pari kertaa mahdollisuuden. On hänen asiansa kuinka hän mahdollisuutensa käyttää.

Joskus kuulee että kannattaisi miettiä mitä nettiin laittaa koska se säilyy siellä ikuisesti. Tuo ikuisesti on hieman rohkeasti sanottu mutta voitte olla varmoja että minä tässäkin tapauksessa olen todellakin miettinyt mitä kirjoitan.
Kirjoitan tämän julkisesti siksi että minulla on valitettavan monia kohtalotovereita joiden suhteet vanhempiin tai toiseen vanhempaan ovat yhtä suurta ristiriitojen mellakkaa. Usein syynä on vanhempien tai toisen vanhemman päihteiden käyttö.

Itse olen kokenut pelkkiä ristiriitoja niin kauan kuin muistan, aina aivan lapsesta asti. Mitään menetettyä en saa takaisin, eikä sitä voi millään korvata. Sensijaan olen täysin samaa mieltä ammattiauttajien kanssa näissä tilanteissa. On paras antaa olla - totaalisesti. Kenenkään elämää ei voi järjestää kuntoon eikä varsinkaan elää toisen puolesta ellei toinen itse halua pelastua.
Itse ajattelen usein niin että henkilökohtaisten vaikeuksien kautta kasvaa vahvemmaksi - siksi en valitsisi mitään toisin. Sieluni tuskaa ei tässä tapauksessa lievitä yhtään se että 1941 syntyneelle isälleni koittaa aikanaan aika jolloin on liian myöhäistä katua. Silloinkin minä annan anteeksi - muista en tiedä.

KARAVAANARIN LUOSTO JA PYHÄ

Pitkä on aika siitä kun Pirkka-Pekka ja Aake menivät Luostolle nunnuka nunnuka lailaa lailaa.
Tunturi on 514 metriä korkea ja se on raiskattu laskettelukeskuksella. Ympäristö tosin tarjoaa luonnonrauhaa ja mukavia reittejä. Tarvittaessa huipulle kiivettäessä saa hengen itseltään lahoissa portaissa ja moni asia hiukan repsottaa.
Karavaanialue on metsän suojassa ja sinällään viihtyisä ja kohtuuhintainen. Palvelut normaalit. Sauna on kolmensadan metrin päässä Knööli-nimisessä rakennuksessa parkkipaikan reunalla laskettelumäen alla.
Itse nautin paikan parkkipaikalla asuen. Eivät viitsineet lämmittää alueen saunaa viikolla kun oli niin vähän väkeä. Itse yrittäjänä ajattelen että yksikin asiakas riittää...

Pyhän Asteli ja Pyhän matkailuvaunualue ovat molemmat säälittäviä viihtyisyytensä puolesta. Asteli on suljettu näin lokakuussa korjausten takia eli suomeksi : siellä on kaadettu puskia ja jätetty sitten siihen tasanteelle.
Pyhän matkailuvaunualue on puserrettu luontokeskuksen ja mäkien alle parkkipaikan kupeeseen. Vaunuja on vieri vieressä ja siitä vaan jos on kaikkien kaveri. 
Palvelut molemmissa normaalit ja hintataso sikamaisen kallis ympäristöön ja tarjontaan nähden.
Pyhätunturi on 540 metriä korkea ja reitit ulkoiluun ovat Luoston tasoa eli kohtuulliset.

Yleisesti voidaan irvistellä että Lapin keskukset jakautuvat karkeasti kahteen kategoriaan. 
Ykköskategoriassa on rauhaa ja puitteet kunnossa.
Kakkoskategoriassa soturi vaimoineen ja lapsineen saavuttaa lopullisen rentoutumisen yökerhon hälinässä, jonka lavalla joku Anna Apropoon tai Antti Pölyhuiskun tapainen täysin tuotettu tuote vailla karismaa ja lahjoja pyörittää persettään ja huokailee vaikka että missä mun vastuu on - ei oo ja sssata sssalamaa ääh. Eli kakkoskategorian paikat ovat paikkoja missä Beatleskin olisi voinut esiintyä vaikka heillä saattoi olla karismaa ja lahjojakin...
Kaikkea tarvitaan ja nyt todellakin saa valita. Itse hoidan perseenpyörityksen omatoimisesti. En maksa siitä ja koen sen pääosin selvinpäin pienemmässä piirissä.

SALLA JA SALLAINEN CARAVAN

Sallassa ei repsota mikään. Koska kylä on poltettu historiassaan kaksi kertaa maan tasalle onkin syntynyt kerralla kuntoon- meininki. 
Keskustassa on kaikki palvelut ja erittäin hieno museo jossa ymmärrys lisääntyy jopa koko Suomen asuttamisen historiasta. Sallasta nimittäin on löydetty Suomen vanhin suksi joka sittemmin on siirretty syrjäseudulle Kansallismuseoon. Suksen historia, todisteet entisaikojen ihmisten pukeutumisesta ja muista korulöydöksistä pistävät miettimään että keiden jälkeläisiä oikein olemme ?
Nykyinen Sallatunturi on korkeimmillaan 478 metrinen. Sen juurella on erinomainen ja erittäin siisti virkistysalue joka sisältää laskettelukeskuksen, kylpylän, liikuntakeskuksen ja majoitusta moneen lähtöön.

Sallainen caravan on hinta/laatusuhteeltaan yksi kaikkien aikojen parhaita alueita joilla olen vieraillut Suomessa. Sähkö laskutetaan aina kulutuksen mukaan 0,25 senttiä kilowatti eli voit valita kaasunkäytön edullisuuden tai sähkön helppouden lämmityksessä. 
Leirintähintaan kuuluu sauna joka päivä. Lisäksi on takkahuone ja makkaranpaistokota vapaassa käytössä. Myös veneen käyttö sisältyy hintaan ilmeisesti myös talvella. Muut palvelut ovat täydelliset aina pesukonetta ja kuivausrumpua myöten.

Ultrajuoksijana yllätyin monipuolisista harjoittelureiteistä. On valaistuna asvalttia, pururataa, hiekkatietä ja ulkoilureittiä. Juokseminen lumettomana aikana Sallatunturille käy sik sak hiekkatietä pitkin, joten lyhyelläkin lenkillä saa vaativuutta helposti niin halutessaan.
Tulevaisuudessa tulen varmasti palaamaan Sallaan harjoittelemaan. Talvella on oikeasti lunta hiihtämiseen ja etäisyys kotipuolesta on vain noin 800 kilometriä.
Tämän huomasivat urheilijat jo 1930-luvulla kun Sallassa pidettiin syöksyhiihdon ja mäenlaskun kilpailuja ja silloinen olympiajoukkue harjoitteli hiihtoa tunturissa. Syy paikanvalintaan oli tuolloin Kemijärven rata ja sen läheisyys kulkemisen kannalta.

Sallasta talvella puhuttaessa täytyy mainita pakkanen. Haastattelin caravan alueella viidettä vuotta kausipaikkaa pitävää ja hän kertoi että miinus 30 on kova pakkanen. Tavanomainen 10 - 15 miinusastetta. Naruskan kylässä 50 km päässä tiuku helisee useimmin miinus 40 asteeseen. Jäämeri ei ole kaukana jos koilliseen ja itään katsellaan. Siellä se alkuperäinenkin Sallatunturi olla möllöttää luovutetulla alueella rajan takana.
Anekdoottina mainittakoon että viimeinen loikkaus Sallassa tapahtui, yllätys yllätys, Suomesta Venäjälle. Kukaan ei tiedä kuka oli tuo mies, joka rajan yli laittomasti meni. Toki hän jäi kiinni koska rajavyöhyke on täynnä elektronista valvontaa. Asia on sitten vaiettu Venäjän taholta täysin ja paikkakunnalla voidaan vain ihmetellä että miksi sinne päin ?

Lähtiessäni lauantaina Sallan Keselmäjärven rannalta matkailuautosta lenkille olo oli henkisesti maahanlyöty. Kuinka paljon katkeruutta tarvitaan että sen säteillessä ihmisestä hänen ympärillään läheisetkin tukehtuvat. 
Sallan hiljaisuus ja loputon polveileva kynttiläkuusikko rauhoitti kuitenkin mieleni. Polkujen varsilla oksat ovat naavan peittämät ja vetäessäni raikasta ilmaa sisääni henki alkoi kulkea taas helpommin.
Matka jatkuu koska vierelläni kuljetaan. Sen olen saanut jälleen kokea.


VIIKKO 42. HARJOITTELU

Ma- Rukalla 10 km - 1.15.
Ti- Ruka tunkkausta 13 km - 2.01. Eli nousu Rukan kierrellen huipulle ja valtavaaralle. Nousua noin 1 km.
Ke- Siberian Jay Trail 8 km - 1.00. Tankavaara teknistä polkua. (Siberian jay on kuukkeli)
To- Luoston rundi 18 km - 2.12. Ametistikaivoksen kautta ympäri koko Luosto.
Pe- Lepo / kävelyä 6 km Ukko-luoston huipulle kierrellen; nousua 600 m.
La- Salla 16 km - 1.40, kokonaisaika 2.10. Tutustumista ja tunkkausta nousua tuli yli 600 m.
Su- Lepo: matkustusta ja hammaskin vaivaa.

yhteensä 65 km - 8 tuntia ja 33 minuuttia, nousumetrejä vajaa 3 km arviolta.

ISO-SYDÄNMAAN RAUHASSA

ENSIKERTALAISEN KOKEMUKSIA ISO-SYDÄNMAAN REITILTÄ.

I-Sr:llä on kotisivut joten en yksityiskohtaisesti esittele reittiä. Kotisivuilta löytyy kartat, historiaa ja tapahtumia reitillä. Linkit blogini lopussa.
Kokonaisuutena reitti tarjoaa erämään rauhaa ja hiljaisuutta kaikentasoisille kulkijoille. Varsinkin järvet ja kauniit kankaat jäivät mieleen. Suot tarjoavat perspektiiviä ja kenkiä voi kuivata taukopaikoilla jos on astunut onnensa ohi.

Tähän alkuun nostan valtaisan talkootyön merkityksen. Onni ja Nivalan Keijo ja lukuisat muut ovat talkootyönä raivanneet ja merkinneet uraa maastoon. Pahimpien ojien yli on siltoja tai riukuja ja erinomaisen reittimerkinnän ansiosta laajoillakin suopätkillä hahmottaa hyvin minne pitäisi mennä.
Polku on valmis ja paranee kuljettaessa mutta sitä on huollettava. Lisäksi ne sankarit jotka ajelevat maastoautolla tai traktorilla pitkospuut palasiksi pitäisikin viedä Pesänevalle ja kävellen ilman kenkiä. 
Eli annetaanpa arvo niille jotka ovat reitin raivanneet ja palkitaan heidät reittiä lihasvoimin kulkien.

Lähdimme viisimiehisenä partiona reitille juoksemaan Pyssymäeltä lauantaina kello kymmenen. Meitä ennen oli lähtenyt yksi ryhmä jo aamuseitsemältä, heillä oli tavoitteena 13 tuntia ja meillä suunnitelma 10 tunnin juoksuun. Myöhemmin selvisi että myös pari kauniimman sukupuolen edustajaa olivat liikkeellä salaa koko reitin kierrolla kävellen ripeää vauhtia.
Sain kunnian juosta kärjessä eli pääsin vanhempana teuraana sopivasti jarruttelemaan nuorempien tai kovakuntoisempien säntäilyä. Lisäksi kun reittiä juoksee ensikertaa niin kärjessä saa parhaan käsityksen maisemasta.

Nivalan Keijo oli Onnille sanonut että Pasikin saa juosta siihen kymmeneen tuntiin. Tämä kerrottiin minulle jossain 35 km vaiheilla.
Arvostan kovasti Keijoa, etenkin kun pikkuhiljaa jaamme samaa valitettavaa asiaa mistä nuoremmat kollipojat eivät ymmärrä mitään - nimittäin vanhenemista ja elastisuuden katoamista. Nimenomaan elastisuuden katoaminen rassaa paikkoja maastojuoksussa.
Lisäksi Keijo seuraa blogiani ja on varmasti pannut merkille alavireisyyden ja kehnon syyskuun harjoituksellisesti joten arvio oli napakymppi.
Lähdin kuitenkin avoimin mielin matkaan. Harjoittelen kotona suhteellisen paljon teknisillä poluilla joissa on korkeuseroa huomattavasti enemmän kuin Keskipohjanmaalla edes osataan kuvitella. Lisäksi juoksupohjani kestää kyllä hieman äkkinäisempiäkin liikkeitä mutta siinä Keijon kanssa jaan saman ajatuksen, että näin vanhemmiten ei saisi yhtään olla juoksematta vaan pitäisi juosta päivästä päivään mikäli aikoo säilyttää helppouden tunteen.

Tiesin että reitin alku on helpompaa joten aloitin kuuden ja puolen minuutin kahtapuolta olevaa alkuvauhtia. Koska reitillä järjestettiin PEP-polkujuoksu kesällä olin kisassa toiseksi tulleen Marko Mattilan kanssa puhelimessa keskustellessa saanut hyvän käsityksen mitä jumppaa on odotettavissa. Hevosteluun alussa tällä reitillä ei ole varaa.

Ensimmäinen yllätys porukalle tuli siitä kuinka kovaa maasto oli. Yöpakkanen oli kovettanut uran hämmästyttävän kantavaksi joten päästiin huomattavan helpolla soilla. Onni sanoikin että kosteus oli tasoa 2 kun asteikko on kymppiin.
Reitti on rakennettu traditionaalisen vaelluspolun haamulle joten se kulkee niin kuivalla maalla kuin noissa oloissa yleensä mahdollista on. Toki ura on paikka paikoin suopursujen ja heinän reunustamaa, peitteistä ja kapeaa mutta levenee tulevaisuudessa huomattavasti.

Toinen yllätys oli että Valio-myrsky ei ollut kovin pahasti osunut reitille. Toki näin pitkän ja monen kunnan alueella puikkelehtivan reitin varteen mahtuu jatkuvaa muutosta esimerkiksi tuulenkaatojen ja metsätöiden osalta mutta aika vähän oli moton jäljiltä olevaa raiskattua lohduttomuutta, jossa tunnelmaa lisäävät poikittaiset risut jalkovälissä kun rallatetaan menemään.
Reitille kertyy nousumetrejä vain reilu 200. Tästä joku äkkinäinen voisi kuvitella helpoksikin taipaleeksi mutta erehtyy nautinnollisen raskaasti. Reitin haastavuus tulee yksitoikkoisuudesta. Tekninen polku, suo, kangaspolku, harvat kalliot, sammaleinen louhikko, ojanpenkka ja rantapöpelikkö. 
Yhtään ei voi rentoutua jos vauhti kasvaa vaan on keskityttävä jalansijaan.  Harvoissa paikoissa kuten tienylityksissä tai rantapenkoilla voi hieman löysätä. Muuten herpaantumisesta seuraa katolleenmeno välittömästi. Pysyin pystyssä mutta viittä vaille tilanteita oli jokunen.

Ympärillä hiljainen erämää. Jäätyviä järviä. Kanervikkokankaita ja jäkälää. Aurinko paistaa naavaisen metsikön läpi.  Viisi miestä, juoksu ja hyvää huumoria. Voisiko päiväänsä enää paremmin viettää.

Nautin kärjessä maisemista tietäen kuitenkin että lunta tulee henkilökohtaiseen tupaan jossain vaiheessa. Teknisillä osuuksilla vauhti painui helposti kahdeksan minuutin tuntumaan. Kun vauhti alkoi olla yhdeksän kantimissa tiesin että näin pitkän yhtämittaisen maastorymyn rutiinin puute alkaa vaatimaan veronsa. Jossakin 45 kilometrin kohdalla oli selvää että lopussa hidastuu entisestään.

Olen viimeisinä vuosina tottunut monipäiväjuoksuissa syömään päivän kuluessa enemmän. Nyt juoksurepussa oli kolmen litran säiliö vettä imuletkulla, Pullo mehua ja ruisleivät paksuun folioon käärittynä. Lisäksi neljä geeliä ja Leaderin Barebar energiapatukoita muutama.
Viimeisillä kilometreillä alkoi energiavaje painamaan joten tultiin Onnin kanssa loppu kaksin nippa nappa alle yhdeksän tunnin. Tuomas, Sauli ja Erkki juoksivat lopun noin viisi kilometriä hieman ripeämmin, joten saivat parikymmentä minuuttia paremman ajan.

Pakkanen hellitti päiväksi hiukan mutta kiristyi sitten illalla taas. Pääsimme sopivasti pois metsästä eikä otsavaloa tarvinnut. Lopussa astuin harhaan ja pääsin tunnelmaan kun meni polvea myöten kuraan. Voinkin hyvin ymmärtää reitin suo-osuuksilla kesän kilpailussa koettua tuskaa. Lämpöä ja paarmoja sekä genitaaleja myöten suossa. Kivaa ja tehokasta !

Juoksin reitin Salomonin Speedcrosseilla. Ne ovat kannasta hieman korkeat eli kiikkerät mutta pitävät penkoilla ja juurilla kohtuullisesti ja vesi tulee ulos hyvin. On parempiakin kenkiä, mielestäni ei ole Inovin voittanutta näissä leikeissä. Suunnistusnastariakin olisi voinut koittaa mutta ainahan sen tietää vasta jälkeenpäin näissä koitoksissa.
Mukana repussa oli kuiva paita, pipo, hanskat ja sukat mutta niitä ei tarvittu. Tälle reitille kylmemmällä kelillä kalvosukka on paras. Neopreenistä tulee rakkoja mutta kalvosukka pitää lämmön paremmin. Minulla oli tavalliset coolmax-sukat eikä varpaita paleltanut paitsi aivan viime metreillä.

Olen kokemukseeni kovin tyytyväinen. Hieno reitti. Reittiennätys on hiukan yli seitsemän tuntia. Kokemuksellani sanon että täytyy olla erittäin juoksuvoimainen yksilö joka tulee keskiarvokosteudella läpi hiukan yli kuudessa tunnissa. Alle kuuden tunnin aika vaatii mestarin.
Sensijaan kaikki ne jotka selviytyvät liikkuen alle kahteentoista tuntiin voivat olla ylpeitä suorituksestaan. Itse en nykytilassa pysty juoksemaan reittiä kovin helposti alle kahdeksaan tuntiin joka kertoo maastoharjoittelun rutiinin kapeudesta.
 
Jokainen kerta maastossa on yksilöllinen johtuen juuri märkyydestä tai vuodenajasta mutta sehän on juuri se polkujuoksun salaisuus. Meitä on moneksi mutta ei ole mitään järkeä juosta jatkuvasti asvaltilla kun tarjolla on näin hienoa luontoa koettavaksi.

JÄLKEENPÄIN

Tiedän että blogiani lukee moni harrastaja joka miettii omalle kohdalleen erilaisia ultrahaasteita. Usein kysytään palautumisesta. Millä perkeleellä ne aina vaan vetää ?
Kerronkin tässä hieman I-Sr:n kierron jälkeisistä toimista.

Matkailuauto odotti lämpimänä parkkipaikalla. Muut ulkona vetivät pakkasessa kuivaa niskaan. Minä menin suihkuun mutta ennen sitä kippasin palautusjuoman ja vissyä. Onni tuli autoon vaihtamaan kuivat vaatteet ylleen.
Tämän jälkeen pidettiin loppupalaveria makkaranpaiston kera pimenevässä illassa. Osa porukasta oli jo lähtenyt ja emme mekään kauan istuneet kylmässä vaikka lämmintä olikin päällä. Söin kaksi makkaraa ohimennen ja toivotettiin hyvät jatkot.
Palasin autolle ja keitin kahvit. Tein pari voileipää joiden päällä oli mätitahnaa ja kippari-juustoa sekä tomaattia. Lisäksi muromysliä tyrnimarjakeitolla sekä maustekakkua siivu.
Tässä yhteydessä en malta olla lohkaisematta että Härmän Jätkän evästyksiin ei Rehellisten Lapinmiesten puheet vaikuta. Sami Jauhojärvi oli todennut Juoksija-lehdessä että kolme pahinta piilosokerin lähdettä ovat mysli, murot ja jogurtti.
Huippu-urheilussa ehkä tekee jotakin viidellätoista sekunnilla jotka saattaa säästää kun välttää piilosokeria. Sensijaan olisin enemmän huolissani trans-rasvoista ja proteiinihypetyksestä tavallisen mutta paljon harjoittelevan kilpakuntoilijan kohdalla.
Yleensä syön näiden juoksujen jälkeen mielelläni kunnon ruokaa, esimerkiksi keittoa mutta nyt oli niin myöhäinen ilta että en viitsinyt kokata. Nautin nestettä lisää, katselin uutiset ja menin nukkumaan.

Heräsin sunnuntaina yhdeksän jälkeen. Oli viikon ensimmäinen päivä kun ei ollut mitään sovittua. Keitin kahvit, tein puuroa johon lisäsin mustaherukkahilloa, paistoin ruisleivän oheen pari kananmunaa ja söin siivun maustekakkua.
Levättyäni tovin lähdin Pyssymäen Tissilenkille verryttelemään. Juoksin reilun kympin etsien jälkiä eilisestä itsestäni. Illalla vasen jalka oli krampannut hiukan pohkeesta sekä takareidestä ja vielä aamullakin pohkeet olivat hieman saaneen oloiset mutta muuten tuntemukset kehossa olivat hyvät.
Verryttelyn aikana aurinko alkoi paistamaan. Koin jonkinmoista liikutuksen tunnetta juostessani pururataa hiljaa. Alavireinen mieli on alkanut kohentua eikä vähiten juoksun ansiosta. Ultrajuoksu ystävineen on siis se jänne joka kantaa vaikeidenkin aikojen yli ja antaa uskoa tulevaisuuteen.
Toisaalta tässä on tuli taas todistettua että syyttömän ei tarvitsisi juosta mutta syyllisen on syötävä jaksaakseen juosta. En nyt viitsi tänään sunnuntaina heti lähteä uudestaan Iso-Sydänmaan reitille vaikka siihen pystyisinkin.
Kokemattoman ultrajuoksukokemukseen kuuluu usein katkeaminen ja loputon väsymys. Jossain Iso-Sydänmaan hiljaisessa rauhassa saattaa noviisi itkeä tirauttaa kun voimat loppuvat, tavoite karkaa ja kaikki on kaukana. Silti rohkaisen kokeilemaan ja kehittämään itseään. Erämaan rauhassa tehty kestävyyssuoritus avaa aistit ja opettaa elämisen riemua - aina uudestaan ja uudestaan - myös minulle.


VIIKON 41. HARJOITTELU

Ma- maastossa 11,5 km - 1.17. Pitkästä aikaa hyvää juoksua.
Ti- Lepo
Ke- maastossa 14 km - 1.35.
To- Lepo
Pe- Onnin kanssa Nivalassa tiellä 10 km - 1.00.
La- Iso-Sydänmaan reitillä 57 km - 8.59.
Su- Pyssymäen Tissilenkillä verryttelyä 11,5 km - 1.19. (sis. 1 km kävelyä luuri korvalla.)

yhteensä 103 km - 14 tuntia ja 10 minuuttia

Alla kuvia jotka suurenevat klikattaessa. Kuvissa allekirjoittanut syö lähes jatkuvasti, olen pahoillani.

-Ensimmäisessä kuvassa Nivalan Noppanapa ja Hämeen Kohtuullinen lounaalla Nivalassa; paikan nimi meni ohi mutta hyvää oli - Onni voi kommenteissa mainita paikan nimeltä ?
-Toinen kuva on 57000 metrin esteiltä.
-Kolmas kuva on tauko Syyryllä. Tauko sisältyi kilometriin jonka aika oli noin 13 minuuttia eli liikkumaan oli tultu.)
-Viimeisessä kuvassa vanhempi teuras syö ja nuoret urheilijat venyttelevät. Onni kuvasi ja söi.

Iso-Sydänmaan vaellusreitti

Onnin blogi

Uikko liikuntapalvelut

BLOGIVIERAANA ONNI VÄHÄAHO

Blogivieras on uusi sarja blogissani. Sarja kertoo sähköpostikeskusteluista minulle tärkeiden ihmisten kanssa. Aiheet vaihtelevat mutta sivuavat ultrajuoksua ja menevät joskus jopa sen edelle. Eli ovat elävää elämää.
Sarjan aloittaa Nivalalainen ystäväni Onni Vähäaho. Perheenisä, hoitaja, ultrajuoksija, blogikirjoittaja, NHL-seuraaja ja etenkin pidetty liikuntamotivaattori. Kotiseudullaan Onni on ideoinut monenlaista tapahtumaa liikunnan ilon pilke silmäkulmassa ja saanut ihmiset hikoilemaan.

     

Kuvassa Onni oikealla nauttimassa Heinäkuun 2015 säästä Hämeenkyrössä luonani.

Tervehdys Onni. Väsyttääkö ?

Terve vaan, Pasi! Kiitos ensinnäkin kutsusta blogivieraaksi.

Väsyttää ja ei väsytä. Uni on hyvä mittari, ja mieliala.
On hyvä, että väsyttää - saa unen. Eli juuri nyt ei väsytä ei-toivotulla-tavalla. Olen koittanut myös arvioida ja ennakoida väsymyksen tilaa.. mm. jos olen lisäämässä harjoitusmäärää, pyrin ottamaan sen 24/7h suunnitelmassa huomioon.

Tietysti ultrajuoksijana on tilanteita, jolloin laittaa itsensä alttiiksi tiedostetulle

väsymykselle. <-  "Karkkipäiviä" ei sovi olla kuitenkaan liikaa, jotta väsymys pysyy hallinnassa.

Perheenisän roolin, vuorotyön ja oman harjoittelun yhteensovittaminen on hankalaa. Lisäksi tapahtumien järjestäminen ja muu normaali sosiaalinen elämä. Kellossa Nivalassa on todennäköisesti myös vain 24 tuntia. Ihmiset ruikuttavat että ei ehdi tai ei jaksa.
Miten sinä ehdit ja mistä joudut luopumaan ? Vai joudutko luopumaan ollenkaan ?

Aikaa ystävien tapaamiseen on liian vähän.
Ystävien tapaamista ja yhteydenpitoa olen pyrkinyt pitämään yllä yhteislenkkien muodossa, koska lähes kaikki muu aika menee muihin asioihin.

Kuitenkin työ on välttämätön aikasyöppö, harjoittelu (harrastus) on oma valinta ja perhe terveyden ohella se kaikkein tärkein, jonka kanssa vietettyä aikaa tarvitsen jaksaakseni elää ja harjoitella täydellä teholla.

Luonnollisesti muut harrastukset (mm. nhl-seuranta) ovat tällä haavaa sivussa, mutta henkisesti mukana.

Eli minun näkövinkkelistä 24h/vuorokausi on aika pieni osa siitä, mitä haluaisin. Toisaalta on kurjaa, kun on ihmisiä, jotka eivät keksi edes täyttöä annetuille tunneille. Sillä tavalla koen olevani hyvässä asemassa. :)

Me molemmat saamme, emme siis joudu, kohdata töissämme sairaita ja vanhuksia. Onkin usein mieltäliikuttavaa kun vaikean sairauden keskellä tai elämän loppusuoralla elämän ilo on rehellinen ja jokapäiväinen.
Olet varmasti ihmetellyt miksi niin monet masentuvat eivätkä löydä väriä päiviinsä vaikka kaikki on periaatteessa hyvin. Polku on auki mihin vaan jos itse tekisi.
Itse saan voimaa uskonnollisuudesta, mietiskelystä ja tasapainoisesta elämästä Kirsin kanssa.
Mihin käännyt kun voimasi loppuvat ?

Aina on vara hiljentää tai vaikka vallan pysähtyä. Voimat vähenee joskus liian kiivaan tahdin vuoksi. Ultrajuoksu on tuonut henkistä vahvuutta myös ihmisenä, ja ennen kaikkea sen kautta on oppinut tunnistamaan omia tarpeita, myös hiljentämisen taidon ennen väsymistä.

Varmasti voi elämässä tulla myös tilanteita, jolloin jotakin asiaa varten saattaa tarvita ammattiapua, mutta onneksi sitä ei ole vielä tarvinnut.

Nivala on pieni mutta viihtyisä. Teillä on käsittääkseni hyvää yhteisöllisyyttä - myös urheilun ympärillä. Se on voimavara mutta kaipaatko joskus isompiin ympyröihin ? Tarkoitan tällä virikkeiden hakemista niin elämään kuin juoksuunkin. Matkustaminen avartaa.

En kaipaa isompiin ympyröihin noiden syiden vuoksi. Joskus olisi muutoin mukava olla tuntematon - monestakin syystä. Sen sijaan esim. Lappi kiinnostaa loppuelämän mittaisena tavoitteena päästä tutustumaan ja kokemaan. Kenties sekä lomaillen, että harjoitellen. Ehkä osin polkujuoksukisojen kautta Lappiin. Viihdyn hyvin Nivalassa, ja täällä tuntuu edelleen löytyvän paljon juoksemattomia polkujakin. :)

Olet juossut ultria monipuolisesti mutta minun näkövinkkelistäni kovin lyhyen ajan. Olet päässyt kokemaan jo jopa kuuden vuorokauden yhtämittaista askellusta Unkarissa.
Mitä haaveita sinulla juoksun suhteen vielä on ? Kilpailu tai tavoitteellinen harjoittelu ei liene kaikki tai edes tärkeintä sinulle(kaan) ?

Tavoitteena on edelleen etsiä omia rajoja. Enempi haaveena pidän osallistua joskus pitkään polkujuoksukilpailuun, monipäiväiseen. Mutta kuten monien muidenkin haaveiden, sen ei ole ollenkaan pakko toteutua, jotta se säilyy haaveena. :) ...Kilpailu eikä tavoitteellinen harjoittelu ole tärkeintä. Tärkeintä on itsestä oppiminen, kokeminen, juoksun kautta voimaantuminen ja hyvänolon tunne, mikä juoksemisesta tulee. Toki suhteellisen nuorena ultrajuoksijana minulla on puolivakavia tavoitteitakin, toki tunnistaen oman rajallisuuden vanhana keihäänheittäjänä ja painonnostajana. :)

Tässähän on kulunut miltei neljän päivän tauko edellisestä viestistä. Tauko johtuu viikonlopusta ja siitä että itse nykyisin rentoudun sekä töistä että osittain jopa juoksustakin viikonloppuisin. Voitko itse kuvitella tilannetta että kaipaat juoksemattomuutta ?

Asia (juokseminen) ei ole minulle niin isossa roolissa kuin sitä voisi esim. blogiani seuratessa ajatella. Toisaalta en kaipaa juoksemattomuutta, mutta elämä ilman juoksua olisi myös täyttä elämää. Eli olen joutunut siirtämään juoksun tieltä paljon itselle mieluisia asioita syrjään. Näin on juuri nyt hyvä. Mielestäni on tärkeää olla elämän täytettä esim. loukkaantumisten tai muiden syiden katkaistessa juoksut joksikin aikaa tai kokonaan.

Hoitajana sinulle on tärkeätä että saat ilta- ja yövuoroista tervetullutta palkanlisää. Uskotko ollenkaan nykyisen hallituksen linjaan ja uskotko että he oikeasti ovat kansan asialla.
Minä en usko että hyvinvointi säilyy ilman amerikan mallia jossa vakuutukset hoitavat kustannukset. Minusta maailma ei voi olla demokraattinen tai tasapäinen sillä joukossa on aina niitä jotka haluavat enemmän tai eivät halua tehdä mitään muiden hyväksi.

Asia on sen verran kimurantti ja siten kovin vähän mustavalkoinen. Sipilän johtaman hallituksen lähtölaukaus leikkausehdotuksineen oli suorastaan järkyttävä. Nyt on menty parempaan, tasapuolisempaan suuntaan. Toivotaan, että kilpailuhypyt ja ketterät loikat osuvat sopivasti lankulle kaikille aloille. Edellinen lause alleviivatkoon minun suhtautumista politiikkaan. Kunhan eivät bensaa ja tulta heitä nuotioon niin siinähän pyörittelevät taikinaa. Yksikään heistä ei söisi kotona sen taikinan pullaa hyvällä omallatunnolla.

Keskustelu on ollut antoisa kuten keskustelut aina silloin kun ne tapahtuvat syvästi tuntevien ihmisten kanssa. Olet harvinaislaatuinen persoona koska empatia on sinuun sisäänrakennettu. Kysyn tähän loppuun että miten tästä maailmasta sinun mielestäsi tulisi parempi paikka ?

Jos jokainen kohtelisi lähimmäistä kuten haluaisi itseään kohdeltavan.

Et ole kysynyt minulta mitään vielä eli nyt olisi siihenkin tilaisuus.

Onko sinulla jokin kiinnostuksen kohde elämässä josta blogisi lukijat eivät vielä
ole kuulleet?

Pitkään blogiani lukeneet muistavat että olen myös radioamatööri mutta se(kin) voi olla uusi asia joillekin. Kuulun niihin ihmisiin joilla on harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita tauolla pahojen päivien varalle. Oikeastaan aika ei riitä kaikkeen mukavaan ollenkaan.
Mitä todella haluaisin on lukea enemmän sekä kirjoittaa sen keskeneräisen kirjani - aika näyttää mitä jälkeeni jää.
Ai niin, vastaus kysymykseen on siis : Ei mitään sellaista mikä kaipaisi julkistamista.

Laitatko tähän linkin mielimusiikistasi you tubessa niin laitetaan videokin jatkoksi lukijoiden riemuksi.
(ps. Beatleseja en suosittele...)

On niin paljon hyvää mielimusiikkia... voisin hieman yllättää?

 

Olin onnekas saadessani tavata mestarin.


Kiitos Onni vierailusta ja nähdään taas.

   VIIKKO 40. HARJOITTELUNI

Ma-Lepo.
Ti-Maastossa, osa ryteikköä 13 km - 1.33.
Ke-6 km otsalampulla maastossa pimeässä - 44 min.
To-11 km väkinäistä tiellä - 1.09.
Pe-Lepo.
La-Kaitajärven lenkki 19 km - 2.00.
Su-Julkujärven tienoilla 18 km - 2.02.

Yhteensä 67 km, 7 tuntia ja 28 minuuttia.

Alavireisyys jatkuu. Viikonloppuna juoksin pari standardiani saadakseni aerobisen sysäyksen koska ensi lauantaina on Nivalan porukoiden kanssa tarkoitus juosta noin 57 km vaellusreitillä.
Alavireisyys ei parane idiootin roolia vetämällä eikä suomen kansalaisena, sensijaan juosten aikanaan varmasti kyllä.
Idiootti tässä tarkoittaa vastuunsa kantavaa, työllistävää yrittäjää jolle jää omaksi hyödyksi kasa maksettuja laskuja ja tekemisen ilo.
Tekemisen ilokin on tavallisena suomen kansalaisena kyseenalainen. Mielenosoittajat osoittavat maahanmuuttajia vastaan ja puolesta. Tällä välin poliittinen eliitti eli broilerit jatkavat räpistelyään ja ovat onnellisia että huomio on muualla.
Kevan johtaja eroaa ja saa 200000 tuhatta lähtiäisiksi. Samaan aikaan valitetaan että eläkerahat loppuvat. Kuntien eläkevakuutus olisi tuollakin rahalla maksanut eläkkeitä pitkän pennin.
Paras ilo on kuitenkin vahingonilo. Pirkanmaalle perustettiin 2000-luvun alussa rahasto nimeltä Tamseed. Pääomasijoitukseen tarkoitettuun rahastoon osallistuivat myös kunnat. Lopputuloksena Tampere ja ympäristökunnat menettivät kolme miljoonaa. Koko rahaston yli 8 miljoonan sijoitukselle tuli tuottoa 1589 euron korkotulot, ei muuta.
Joku konsultti ottaa nyt Pina Coladaa palmun alla tyytyväisten bisneskumppanien kanssa lämmöstä nauttien. Täällä syksy saa mutta kunnallispoliitikko ei, hän löysää kravattia ja miettii mikä meni vikaan. Rahasto purettiin kesäkuun lopulla.
Kunnat saivat kokea konkreettisesti pääomasijoittamisen nurjat puolet. Tämä on lopputulos kun irti todellisesta elämästä olevat poliittiset broilerit räpistelevät hyväuskoisuuttaan.
Näitäkö varten suomalainen pidentää päiväänsä ja luopuu lomapalkastaan, näitäkö varten yrittäjä yrittää ja hoitaja valvoo yönsä osastolla ?

SYYSKUUN SUMMAUS

Juoksua 207 km, 22 tuntia ja 14 minuuttia.

Ihan helvetin säälittävä kuukausi mutta ei masennuta.