ENSIKERTALAISEN KOKEMUKSIA ISO-SYDÄNMAAN REITILTÄ.
I-Sr:llä on kotisivut joten en yksityiskohtaisesti esittele reittiä. Kotisivuilta löytyy kartat, historiaa ja tapahtumia reitillä. Linkit blogini lopussa.
Kokonaisuutena reitti tarjoaa erämään rauhaa ja hiljaisuutta kaikentasoisille kulkijoille. Varsinkin järvet ja kauniit kankaat jäivät mieleen. Suot tarjoavat perspektiiviä ja kenkiä voi kuivata taukopaikoilla jos on astunut onnensa ohi.
Tähän alkuun nostan valtaisan talkootyön merkityksen. Onni ja Nivalan Keijo ja lukuisat muut ovat talkootyönä raivanneet ja merkinneet uraa maastoon. Pahimpien ojien yli on siltoja tai riukuja ja erinomaisen reittimerkinnän ansiosta laajoillakin suopätkillä hahmottaa hyvin minne pitäisi mennä.
Polku on valmis ja paranee kuljettaessa mutta sitä on huollettava. Lisäksi ne sankarit jotka ajelevat maastoautolla tai traktorilla pitkospuut palasiksi pitäisikin viedä Pesänevalle ja kävellen ilman kenkiä.
Eli annetaanpa arvo niille jotka ovat reitin raivanneet ja palkitaan heidät reittiä lihasvoimin kulkien.
Lähdimme viisimiehisenä partiona reitille juoksemaan Pyssymäeltä lauantaina kello kymmenen. Meitä ennen oli lähtenyt yksi ryhmä jo aamuseitsemältä, heillä oli tavoitteena 13 tuntia ja meillä suunnitelma 10 tunnin juoksuun. Myöhemmin selvisi että myös pari kauniimman sukupuolen edustajaa olivat liikkeellä salaa koko reitin kierrolla kävellen ripeää vauhtia.
Sain kunnian juosta kärjessä eli pääsin vanhempana teuraana sopivasti jarruttelemaan nuorempien tai kovakuntoisempien säntäilyä. Lisäksi kun reittiä juoksee ensikertaa niin kärjessä saa parhaan käsityksen maisemasta.
Nivalan Keijo oli Onnille sanonut että Pasikin saa juosta siihen kymmeneen tuntiin. Tämä kerrottiin minulle jossain 35 km vaiheilla.
Arvostan kovasti Keijoa, etenkin kun pikkuhiljaa jaamme samaa valitettavaa asiaa mistä nuoremmat kollipojat eivät ymmärrä mitään - nimittäin vanhenemista ja elastisuuden katoamista. Nimenomaan elastisuuden katoaminen rassaa paikkoja maastojuoksussa.
Lisäksi Keijo seuraa blogiani ja on varmasti pannut merkille alavireisyyden ja kehnon syyskuun harjoituksellisesti joten arvio oli napakymppi.
Lähdin kuitenkin avoimin mielin matkaan. Harjoittelen kotona suhteellisen paljon teknisillä poluilla joissa on korkeuseroa huomattavasti enemmän kuin Keskipohjanmaalla edes osataan kuvitella. Lisäksi juoksupohjani kestää kyllä hieman äkkinäisempiäkin liikkeitä mutta siinä Keijon kanssa jaan saman ajatuksen, että näin vanhemmiten ei saisi yhtään olla juoksematta vaan pitäisi juosta päivästä päivään mikäli aikoo säilyttää helppouden tunteen.
Tiesin että reitin alku on helpompaa joten aloitin kuuden ja puolen minuutin kahtapuolta olevaa alkuvauhtia. Koska reitillä järjestettiin PEP-polkujuoksu kesällä olin kisassa toiseksi tulleen Marko Mattilan kanssa puhelimessa keskustellessa saanut hyvän käsityksen mitä jumppaa on odotettavissa. Hevosteluun alussa tällä reitillä ei ole varaa.
Ensimmäinen yllätys porukalle tuli siitä kuinka kovaa maasto oli. Yöpakkanen oli kovettanut uran hämmästyttävän kantavaksi joten päästiin huomattavan helpolla soilla. Onni sanoikin että kosteus oli tasoa 2 kun asteikko on kymppiin.
Reitti on rakennettu traditionaalisen vaelluspolun haamulle joten se kulkee niin kuivalla maalla kuin noissa oloissa yleensä mahdollista on. Toki ura on paikka paikoin suopursujen ja heinän reunustamaa, peitteistä ja kapeaa mutta levenee tulevaisuudessa huomattavasti.
Toinen yllätys oli että Valio-myrsky ei ollut kovin pahasti osunut reitille. Toki näin pitkän ja monen kunnan alueella puikkelehtivan reitin varteen mahtuu jatkuvaa muutosta esimerkiksi tuulenkaatojen ja metsätöiden osalta mutta aika vähän oli moton jäljiltä olevaa raiskattua lohduttomuutta, jossa tunnelmaa lisäävät poikittaiset risut jalkovälissä kun rallatetaan menemään.
Reitille kertyy nousumetrejä vain reilu 200. Tästä joku äkkinäinen voisi kuvitella helpoksikin taipaleeksi mutta erehtyy nautinnollisen raskaasti. Reitin haastavuus tulee yksitoikkoisuudesta. Tekninen polku, suo, kangaspolku, harvat kalliot, sammaleinen louhikko, ojanpenkka ja rantapöpelikkö.
Yhtään ei voi rentoutua jos vauhti kasvaa vaan on keskityttävä jalansijaan. Harvoissa paikoissa kuten tienylityksissä tai rantapenkoilla voi hieman löysätä. Muuten herpaantumisesta seuraa katolleenmeno välittömästi. Pysyin pystyssä mutta viittä vaille tilanteita oli jokunen.
Ympärillä hiljainen erämää. Jäätyviä järviä. Kanervikkokankaita ja jäkälää. Aurinko paistaa naavaisen metsikön läpi. Viisi miestä, juoksu ja hyvää huumoria. Voisiko päiväänsä enää paremmin viettää.
Nautin kärjessä maisemista tietäen kuitenkin että lunta tulee henkilökohtaiseen tupaan jossain vaiheessa. Teknisillä osuuksilla vauhti painui helposti kahdeksan minuutin tuntumaan. Kun vauhti alkoi olla yhdeksän kantimissa tiesin että näin pitkän yhtämittaisen maastorymyn rutiinin puute alkaa vaatimaan veronsa. Jossakin 45 kilometrin kohdalla oli selvää että lopussa hidastuu entisestään.
Olen viimeisinä vuosina tottunut monipäiväjuoksuissa syömään päivän kuluessa enemmän. Nyt juoksurepussa oli kolmen litran säiliö vettä imuletkulla, Pullo mehua ja ruisleivät paksuun folioon käärittynä. Lisäksi neljä geeliä ja Leaderin Barebar energiapatukoita muutama.
Viimeisillä kilometreillä alkoi energiavaje painamaan joten tultiin Onnin kanssa loppu kaksin nippa nappa alle yhdeksän tunnin. Tuomas, Sauli ja Erkki juoksivat lopun noin viisi kilometriä hieman ripeämmin, joten saivat parikymmentä minuuttia paremman ajan.
Pakkanen hellitti päiväksi hiukan mutta kiristyi sitten illalla taas. Pääsimme sopivasti pois metsästä eikä otsavaloa tarvinnut. Lopussa astuin harhaan ja pääsin tunnelmaan kun meni polvea myöten kuraan. Voinkin hyvin ymmärtää reitin suo-osuuksilla kesän kilpailussa koettua tuskaa. Lämpöä ja paarmoja sekä genitaaleja myöten suossa. Kivaa ja tehokasta !
Juoksin reitin Salomonin Speedcrosseilla. Ne ovat kannasta hieman korkeat eli kiikkerät mutta pitävät penkoilla ja juurilla kohtuullisesti ja vesi tulee ulos hyvin. On parempiakin kenkiä, mielestäni ei ole Inovin voittanutta näissä leikeissä. Suunnistusnastariakin olisi voinut koittaa mutta ainahan sen tietää vasta jälkeenpäin näissä koitoksissa.
Mukana repussa oli kuiva paita, pipo, hanskat ja sukat mutta niitä ei tarvittu. Tälle reitille kylmemmällä kelillä kalvosukka on paras. Neopreenistä tulee rakkoja mutta kalvosukka pitää lämmön paremmin. Minulla oli tavalliset coolmax-sukat eikä varpaita paleltanut paitsi aivan viime metreillä.
Olen kokemukseeni kovin tyytyväinen. Hieno reitti. Reittiennätys on hiukan yli seitsemän tuntia. Kokemuksellani sanon että täytyy olla erittäin juoksuvoimainen yksilö joka tulee keskiarvokosteudella läpi hiukan yli kuudessa tunnissa. Alle kuuden tunnin aika vaatii mestarin.
Sensijaan kaikki ne jotka selviytyvät liikkuen alle kahteentoista tuntiin voivat olla ylpeitä suorituksestaan. Itse en nykytilassa pysty juoksemaan reittiä kovin helposti alle kahdeksaan tuntiin joka kertoo maastoharjoittelun rutiinin kapeudesta.
Jokainen kerta maastossa on yksilöllinen johtuen juuri märkyydestä tai vuodenajasta mutta sehän on juuri se polkujuoksun salaisuus. Meitä on moneksi mutta ei ole mitään järkeä juosta jatkuvasti asvaltilla kun tarjolla on näin hienoa luontoa koettavaksi.
JÄLKEENPÄIN
Tiedän että blogiani lukee moni harrastaja joka miettii omalle kohdalleen erilaisia ultrahaasteita. Usein kysytään palautumisesta. Millä perkeleellä ne aina vaan vetää ?
Kerronkin tässä hieman I-Sr:n kierron jälkeisistä toimista.
Matkailuauto odotti lämpimänä parkkipaikalla. Muut ulkona vetivät pakkasessa kuivaa niskaan. Minä menin suihkuun mutta ennen sitä kippasin palautusjuoman ja vissyä. Onni tuli autoon vaihtamaan kuivat vaatteet ylleen.
Tämän jälkeen pidettiin loppupalaveria makkaranpaiston kera pimenevässä illassa. Osa porukasta oli jo lähtenyt ja emme mekään kauan istuneet kylmässä vaikka lämmintä olikin päällä. Söin kaksi makkaraa ohimennen ja toivotettiin hyvät jatkot.
Palasin autolle ja keitin kahvit. Tein pari voileipää joiden päällä oli mätitahnaa ja kippari-juustoa sekä tomaattia. Lisäksi muromysliä tyrnimarjakeitolla sekä maustekakkua siivu.
Tässä yhteydessä en malta olla lohkaisematta että Härmän Jätkän evästyksiin ei Rehellisten Lapinmiesten puheet vaikuta. Sami Jauhojärvi oli todennut Juoksija-lehdessä että kolme pahinta piilosokerin lähdettä ovat mysli, murot ja jogurtti.
Huippu-urheilussa ehkä tekee jotakin viidellätoista sekunnilla jotka saattaa säästää kun välttää piilosokeria. Sensijaan olisin enemmän huolissani trans-rasvoista ja proteiinihypetyksestä tavallisen mutta paljon harjoittelevan kilpakuntoilijan kohdalla.
Yleensä syön näiden juoksujen jälkeen mielelläni kunnon ruokaa, esimerkiksi keittoa mutta nyt oli niin myöhäinen ilta että en viitsinyt kokata. Nautin nestettä lisää, katselin uutiset ja menin nukkumaan.
Heräsin sunnuntaina yhdeksän jälkeen. Oli viikon ensimmäinen päivä kun ei ollut mitään sovittua. Keitin kahvit, tein puuroa johon lisäsin mustaherukkahilloa, paistoin ruisleivän oheen pari kananmunaa ja söin siivun maustekakkua.
Levättyäni tovin lähdin Pyssymäen Tissilenkille verryttelemään. Juoksin reilun kympin etsien jälkiä eilisestä itsestäni. Illalla vasen jalka oli krampannut hiukan pohkeesta sekä takareidestä ja vielä aamullakin pohkeet olivat hieman saaneen oloiset mutta muuten tuntemukset kehossa olivat hyvät.
Verryttelyn aikana aurinko alkoi paistamaan. Koin jonkinmoista liikutuksen tunnetta juostessani pururataa hiljaa. Alavireinen mieli on alkanut kohentua eikä vähiten juoksun ansiosta. Ultrajuoksu ystävineen on siis se jänne joka kantaa vaikeidenkin aikojen yli ja antaa uskoa tulevaisuuteen.
Toisaalta tässä on tuli taas todistettua että syyttömän ei tarvitsisi juosta mutta syyllisen on syötävä jaksaakseen juosta. En nyt viitsi tänään sunnuntaina heti lähteä uudestaan Iso-Sydänmaan reitille vaikka siihen pystyisinkin.
Kokemattoman ultrajuoksukokemukseen kuuluu usein katkeaminen ja loputon väsymys. Jossain Iso-Sydänmaan hiljaisessa rauhassa saattaa noviisi itkeä tirauttaa kun voimat loppuvat, tavoite karkaa ja kaikki on kaukana. Silti rohkaisen kokeilemaan ja kehittämään itseään. Erämaan rauhassa tehty kestävyyssuoritus avaa aistit ja opettaa elämisen riemua - aina uudestaan ja uudestaan - myös minulle.
VIIKON 41. HARJOITTELU
Ma- maastossa 11,5 km - 1.17. Pitkästä aikaa hyvää juoksua.
Ti- Lepo
Ke- maastossa 14 km - 1.35.
To- Lepo
Pe- Onnin kanssa Nivalassa tiellä 10 km - 1.00.
La- Iso-Sydänmaan reitillä 57 km - 8.59.
Su- Pyssymäen Tissilenkillä verryttelyä 11,5 km - 1.19. (sis. 1 km kävelyä luuri korvalla.)
yhteensä 103 km - 14 tuntia ja 10 minuuttia
Alla kuvia jotka suurenevat klikattaessa. Kuvissa allekirjoittanut syö lähes jatkuvasti, olen pahoillani.
-Ensimmäisessä kuvassa Nivalan Noppanapa ja Hämeen Kohtuullinen lounaalla Nivalassa; paikan nimi meni ohi mutta hyvää oli - Onni voi kommenteissa mainita paikan nimeltä ?
-Toinen kuva on 57000 metrin esteiltä.
-Kolmas kuva on tauko Syyryllä. Tauko sisältyi kilometriin jonka aika oli noin 13 minuuttia eli liikkumaan oli tultu.)
-Viimeisessä kuvassa vanhempi teuras syö ja nuoret urheilijat venyttelevät. Onni kuvasi ja söi.
Iso-Sydänmaan vaellusreitti
Onnin blogi
Uikko liikuntapalvelut
Hyvää vauhtia olitte pitäneet, tuolla reitillä joutuu nosteleen jalkoja ylöspäinkin, ei voi kaikkea energiaa käyttää eteenpäin siirtelyyn vaikka korkeuseroja ei paljon löydykään.
VastaaPoistaKiitos. Köpöttelimme...
PoistaReippaan näköistä oli meno myös sunnuntai-aamuna Pyssymäellä! :)
VastaaPoistaKuin myös sinulla itselläsi ja oli paljon porukkaa selän takana !
PoistaMukavan näköinen reissu. Toimiiko palautuminen taas..?
VastaaPoista-X.
Palautuminen saattaa joskus tulevaisuudessa parantua oikeanlaisen harjoittelun myötä eli merkkejä paremmasta on.
PoistaTämä ei tapahdu yhtäkkiä...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOlisit antanut kommentin näkyä - en kerro kenelläkään mitä siinä luki. ;)
PoistaEi saa katua !
Hyvää tosi-tarinaa pukkaa. :) ... Ruokapaikan nimi: Saimi. En kaupungin asukkaana ollut itsekään siellä aikaisemmin käynyt, joten kokemus oli sekä upea että neitseellinen.
VastaaPoista