STANDARDIAPINA

Kenen joukoissa seisot ja etenkin miksi ?

Erään teorian mukaan tullessamme alas puusta kyllästyimme kuluttamaan rystysiämme ja nousimme kulkemaan kahdella jalalla. Näin pääsimme pidemmälle ja ruuansaanti helpottui. Kehittyivät nuo ylivertaisiksi kehutut aivot. Vapaa-aika lisääntyi. Bikinirajat ja muut parranajot tulivat sitten myöhemmin.
On myös uskottava tarina puusta josta ei saanut syödä. Ja syötiin kuitenkin. Lopputuloksena huomattiin että alasti ollaan ja että käärmeitä tulisi siis pelätä. Tämäkin johti lopulta bikinirajoihin ja parranajoon.
Ottamatta kenenkään karvoihin sen enempää kantaa kiinnostukseni suuntaakiin noihin ylivertaisiksi mainittuihin aivoihin. Ja aivoituksiin. Oikeammin aikaansaannoksiin.
Tällä hetkellä huudetaan kurkku suorana että pitäisi ponnistella hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseksi. Siis tämän yhteiskunnan ja etenkin sen arvojen ? Minkä yhteiskunnan ja minkä arvojen ?
Kylällä juostessa joka toinen lamppu on pimeänä routareikäisten teiden varsilla. Jos kaadun saatan joskus kuukauden päästä päästä julkisen puolen lääkäriin. Tätä ennen arvaillaan ja syön buranaa.
Yöhoitajia on kaksi ja osastoja kohta kolme näille molemmille. Voi olla että kun vanhenen odotan pitkään, jopa aamuun asti - märissä vaipoissa. 
Pisatutkimus kertoo että ainakin yksi ässä pitäisi lisätä kuvaamaan tasoa. Tietotekniikan arvellaan vievän tulevaisuudessa puolet työpaikoista mutta säästää pitäisi julkisissa menoissa. 
Jos kokee turvattomuutta niin varsinkin pohjois-suomessa poliisi tulee viiden tunnin ajomatkan päästä jos ehtii.
Ja arvot ? Meidänkö pitäisi ponnistella että harvat ja valitut rikastuvat ja pääsevät uutisiin selittämään mitä pitäisi tehdä jotta he rikastuisivat vielä enemmän.
Meillähän ei tavallista ihmistä kuunnella eikä etenkään uskota. On mielenkiintoista että henkilön pitää omata tietyntyyppiset akateemiset tai ideologiset kahleet ennenkuin hänen ajatuksiaan pohditaan tai niihin reagoidaan.
Ja jos uusia ajatuksia syntyykin niin usein on jo on myöhäistä. Ajatukset ovat jo valmiiksi kahlittuja. Loputon vaatimusten paine hiljentää yksilön ikeensä alle. Syntyy standardiapina.

Miten pääset pidemmälle ?

Ultrajuoksussa pyritään tavanomaista pidemmälle. Standardiapina ei koskaan pääse pidemmälle. Syykin on selvä. Hän ei kykene irtautumaan tavanomaisesta ajattelusta. Hän ei kykene rikkomaan rajoja. Hän ei kykene ylittämään itseään. Eikä tekemään toisin kuin muut. Ei kykene valitsemaan toisin.
Ennenkuin kykenin juoksemaan yhtämittaa pidemmälle kuin edes itse uskoin oli minun lakattava olemasta standardiapina. Ajatus piti ylittää. Piti kyetä hiljentämään mieli. Piti jatkaa kivun kanssa. Kivun oppi työntämään pois etualalta. Ja matka piteni. Syntyi siis ero masokismiin. Syntyi uusi kevyt ajatus ja askel. Matala ja vaivalloinen mutta tarpeen vaatiessa pitkälle vievä. 
Syntyi kokemus omasta onnellisuudesta. Tasapainosta ja kohtuullisuudesta. Syntyi oma valinta omalle polulle.

Nyt jos koskaan on siis harkittava kenen joukoissa seisoo ja etenkin miksi. Kas kun täällä eletään vain kerran.
Kenen eteen teet työtä ja millä arvoilla ?

HARJOITUSVIIKKO 2.

Ma-Aamupäivällä 12 km - 1.20.
       Iltapäivällä 24 km - 2.44.
Ti- Päivällä 42,5 km - 5.00. Juoksurepulla.
Ke- Aamulla 20 km - 2.26.
       Ilalla kävelyä 20 minuuttia Kirsin kanssa metsässä.
To- Päivällä 21 km - 2.30, osin poluilla.
Pe- Lepo juoksusta mutta metsätöitä 5 tuntia.
La- 25,5 km - 2.52, erittäin raskaalla ja ylämäkivoittoisella reitillä osittain maastossa.
Su- Erittäin raskas ja haastava metsätyö 5 tuntia.
       Illalla 10 km - 1.05. Tiellä tasaista.

yhteensä 155 km -  juoksua 17 tuntia ja 57 minuuttia.

Hyvä ja fyysinen viikko. Talvikin tuli pakkasineen. Enemmänkin olisi voinut juosta mutta kärsin hieman alavatsa- ja nivusvaivoista jotka tosin ovat jo ohi menossa. Juokseminen liukkaalla aiheuttaa kireyksiä eikä vanha leikkaushaavakaan ainakaan elastisuutta lisää.
Toisaalta juoksun ja metsätöiden kombinaatio sopii minulle ja pitää lihakset kunnossa. Samalla tulen kohtuullistaneeksi juoksun määrää. Näin liikarasitus estyy. 
Mitään tarvetta ei siis ole esitellä teille huimaavia määriä vaan päinvastoin myöntää että kyllä - väsyttää. Mutta tarpeeeksi ja terveesti.

Maanantai-ilta 13.1.2014. -18 astetta pakkasta.

YKKÖSVIIKKO

HARJOITUSVIIKKO 1.

Ma- Hiihtoa 2 tuntia Kirsin kanssa. Hiihdimme Iso-Syötteen kansallispuistoon päivätuvalle makkaranpaistoon. Läsnä luminen erämaa, hiljaisuus ja me kaksi.

Ti - 19 km - 2.04. Lähdin caravanalueelta nastakengillä ilman juomavyötä tarkoituksena juosta helppo kymppi. Palatessani 6 km kiemuralta poikkesin uteliaisuudesta luontokeskukselle ja koska keli oli kantava lähdin lumiseen metsään pitkin Naavaparran polkua. Yllätyksekseni tulinkin ensimmäiselle päivätuvalle kairaan ja lähdin siitä suon yli moottorikelkkajälkeä pitkin tutkimaan metsäsaareketta, jonka olimme Kirsin kanssa hiihtäessä bonganneet. Saarekkeesta lähti kutsuva kiemurainen tie. Jossain vaiheessa totesin juoksevani väärään suuntaan vaarojen väliin ja lisäsin vauhtia kunnes saavutin ensimmäisen tienristeyksen opastauluineen. Oli nöyrryttävä ja palattava illan hämyssä omia jälkiä takaisin sillä muuten lenkistä olisi tullut aivan liian pitkä. Mahtavat maisemat ja polkujuoksun riemua.

Illalla/yöllä kävelimme vielä tunnin raketteja katsellen.

Ke- Aamupäivä kävelyä tunti Kirsin kanssa.
Iltapäivällä 10 km - 1.04. Helppo lenkki tiellä nastoilla.

To- Hiihtoa tunti Kirsin kanssa.

Pe- Aamupäivällä Kontiomäellä 10 km - 1.03. Lenkin varressa oli huvittavasti merkattu 7 % nousu. Paljon pahempia ovat kotipuolessa nuo normaalit reittini - tai parempia.
Iltapäivällä Ari Timosen kanssa Iisalmessa 8 km - 1.03. Upea seurustelulenkki henkisen veljeni kanssa. Ari on valtavan tärkeä ihminen juoksuni taustalla, sillä hän on yksi niistä harvoista joka pitää minut järjissäni.

La- Ajomatkan jälkeen ravistelua myöhään illalla kotona 15 km - 1.37. Suuri kontrasti tulla pohjoisen valkeilta lumilta tähän ruskeaan kuraan ja sumuun. Yök sanoi pikku-Ykä.

Su- Aamupäivällä 20 km - 2.17. Yöllinen räntä muutti maisemaa valoisemmaksi. Juoksin Kaitajärventien umpiperän hiljaisuuteen. Pahainen metsätienpätkä normilenkin keskellä lataa korvienväliä täydellisellä hiljaisuudellaan.
Ilta otsavalolla 10 km - 1.04. Jalat hyväntuntuiset aamun hiippailusta. Yritän saada boostia harjoitusmäärän nostoon. Aion todellakin juosta sen 1000 mailia.

yhteensä juoksua 92 km - 12 tuntia ja 14 minuuttia. 
(Lisäksi siis hiihtoa 3 tuntia ja 9 minuuttia sekä kävelyä pari tuntia)

Kelvollinen viikko varsinkin kun oli tarkoitus hieman jarrutella. 
Sunnuntain lenkkien välissä suoritin matkailuauton pesun käsin. Sitten kun piti siirtää matkailuauton katoksessa viikon seissyt 1,9 pyörrekammiodiesel bongorumpu (Citroen Berlingo, ajomäärä 300000 km) olikin edessä pyllistys. Auto kyllä käynnistyi mutta oikea takajarru oli jumittunut eli vaati pyörän irrotuksen ja moskaa (keskikokoinen leka). Ja voimasanoja.
Ylläkerrottu tiedoksi ihan vaan siksi että aina kahden harjoituksen välissä ei suinkaan lepäillä harppujen soidessa ja neidon kantaessa viinirypäleitä suuren atleetin divaanin viereen.
Polkimet ovat työasennossa joten ensiviikolla mennään hieman perusteellisemmin.
Annan sen soida.

PIIMÄLETUT KIRSIN TAPAAN

2 kkp piimää
1 kkp sokeria
2 munaa
2-3kkp vehnäjauhoja
2 tl soodaa
vaniljasokeria maun mukaan

Sekoita lettutaikina ja anna sen turvota hetki. Paista pienellä pannulla voilla paksuiksi letuiksi. Päälle hilloa ja tee oikeutta.

AINA ENSIMMÄINEN PÄIVÄ

Tuli sitten tämäkin. Vuosi 2014. Vuosi jonka aikana täytän 50 vuotta ja juoksen 1000 mailia elämälle. Jos Jumala suo.
On sanottu että olen onnekas. Kahdesta syystä. Ensiksi että paranin syövästä. Toiseksi että nykyisin saan tehdä elämässäni sitä mitä haluan - juosta, päivästä päivään. Totuus on kuitenkin osittain toisenlainen.
Paranemiseen tarvittiin hyvää hoitoa. Ja rautaista itsekuria hallita ajatuksensa. Kun vastustajana on vakava ja henkeä uhkaava sairaus on annettava kaikkensa. On kyettävä luopumaan turhasta ja keskityttävä vain henkiinjäämiseen. Tulevaisuuden haaveilun aika on myöhemmin - jos koskaan.
On nautittava jokaisesta päivästä. Ei niinkuin viimeisestä vaan ensimmäisestä. Jokainen päivä on alku uudelle ja ennenkokemattomalle. On aikaa ja tilaa. Millä ne täyttää on oma valinta.
Velvollisuuksista vapaa en ihan vielä ole. Nykyisin saan tehdä mitä haluan vain osittain. Yrittäjän arki on aina läsnä. Eikä nykyisenkaltainen kehitys yhteiskunnassa sitä ainakaan tulevaisuudessa helpota. Illuusio arjen vapaudesta lähenee omien valintojen myötä silti vuosi vuodelta. 
Juostakin siis saa mutta välillä suitset suussa - kärryä ei tarvitse tosin vetää. Kuten Joukon.
- Mennähän joukolla !
- Jouko on meirän hevoonen.
Onnekkuus. Siis minä olen sen sukupolven poika joka sai risua paljaalle pyllylle ja jonka oli pakko maistaa ja syödäkin kaikkea eteen tarjottua ruokaa - tykkäsi tai ei. Opin olemaan lyömättä kun tiedän itse miltä se tuntuu ja ruokaakin arvostan.
Kannan ruumiissani arpia onnekkuudesta. Vasemmassa jalan nilkassa on leveä vaalea jälki. Jalka jäi kuorma-auton perälaudan lukon väliin kun leikittiin maassa olevalla lavalla. Oikeassa polvessa on jälki mopoilusta. Vasemmassa kaatumisesta polkupyörällä. On puukon ja kirurgin veitsen jälkiä. Ja muutakin löytyy. Pleomysiini-nimisen syöpälääkkeen jättämät tummat viirut käsivarsien taipeisiin. Niinkuin muistoksi. Tai muistutukseksi. 
Että olen saanut kokea. Tai on ollut pakko. Eli minua ei ole yritetty varjella kaikelta pahalta. Ei pelätty että saisin traumoja kuten nykyisten lasten pelätään saavan. Lopputuloksen nykymenosta voi nähdä katselemalla ympärilleen. Vastuuttomuutta. Ei kiinnosta. Ei huvita.
Sensijaan minua huvittaa ja kiinnostaa. Voin vakuuttaa että tähän kuntoon pääseminen on ollut välillä yhtä perkelettä. Onnella tässä ei ole ollut paljon sijaa. Sensijaan preussilaisella kurilla omaa kehoa kohtaan on tullut lähdettyä ulos hikoilemaan silloinkin kun ei aina ole huvittanut.
Takaisin olen aina tullut lenkiltä tyytyväisenä. Ollakin olen osannut. Väliin oppii jättämään kun ei enää vanhempana teuraana pysty.
Viime vuonna taakseni jäi 4722 kilometriä. Liikkeellä juosten olin 621 ja puoli tuntia. 87 päivää jäi juoksematta. Metsätöitä, kävelyä ja hiihtoa en laske harjoitteluksi. Ne ovat oikeaa elämää. Joskus mainitsen ne harjoitusviikkojen yhteydessä. Ikäänkuin lukijalle selvennykseksi. Että miksi ei aina pysty.
Vuoden vaihtuessa usein ynnätään mennyttä ja suunnitellaan tulevaa. Haaveillaan paremmasta. Ehkä. Ehkäpä ensi vuonna. 
Tehkääpä vaihteeksi koe. Laittakaa mediat kiinni ja hakeutukaa hiljaiseen paikkaan yksin. Ottakaa herätyskello. Laittakaa se soimaan viiden minuutin päästä ja kääntäkää se niin ettette näe ajan kulua. Istukaa. Antakaa ajan kulua.
Jos aika ennen soittoa tuntui pitkältä olisi hiljakseen istahtamista harjoiteltava enemmän. Jos ette pystyneet istumaan paikallanne vaan teidän oli välillä tarkistettava aika, sähköpostinne ja facebook tai jokin muu virtuaali niin hakeutukaa hoitoon. 
Jos kello ei soinut lainkaan niin kaiken pitäisi olla hyvin ja uskonne kestää. Jatkakaa valitsemallanne tiellä. Sanotaan että portilla kysytään vain yksi kysymys : " Oliko kivaa ? " Vastatkaa rehellisesti. Ilman uskoa johonkin ei löydy rehellisyyttä.
Kun kirjoitan tätä on Lapin sininen hämärä vaihtunut pimeydeksi. Vaaramaisemasta eivät enää erotu lumiset kynttiläkuuset tai laajat lakimaat. Matkailuauton pöydällä palaa kynttilä. Ulkona on kolme astetta pakkasta. On täysin hiljaista.
Hiljaisuudesta läpi pimeyden kumpuaa tänäänkin esiin rakkaus elämään. Rakkaus juuri tähän päivään. Kiitollisuus eilisestä. Usko huomisesta. Haaveita tarvitaan mutta tärkeintä on osata elää tässä ja nyt.

JOULUKUUN 2013 HARJOITTELU

Juoksua 437 kilometriä - 48 tuntia ja 8 minuuttia - 3 päivää ilman juoksua.

VUOSI 2013

Juoksua 4722 km - 621 tuntia ja 30 minuuttia - 87 päivää ilman juoksua.

Juostun lenkin keskiarvo noin 17 km.
 

Liikkeellä tänäänkin.

KEVYESTI KOSTEUTTAVAA

Lähdössä lenkille Iso-Syötteellä. On se vain hyvä tuo pyörämökki kun maisema vaihtuu.

VIIKKO 52. HARJOITTELU

Ma- ilta 14 km - 1.30.
Ti- Jouluaattona maastossa 10 km - 1.07.
Ke- osittain poluilla 12 km - 1.18.
To- Lepo.
Pe- Kävelyä Kirsin kanssa Iso-Syötteellä 1,5 tuntia.
       Illalla 8 km ylös Iso-Syötteen huipulle ja takaisin, ei nastoja; luminen kävelytie.
La- Hiihtoa 1,2 tuntia.
       Illalla 10 km nastoilla sohjossa - 1.10.
Su- 18 km Pikku-Syötteen huipulle, nastat - aivan jäiset tiet - 2.00.
       Illalla kävelyä 2 tuntia Kirsin kanssa, käynti voimajuomalla huipulla.

yhteensä 72 kilometriä juoksua - 8 tuntia ja 3 minuuttia

Erämaassa.

 

KEVYESTI KOSTEUTTAVAA

Jo vain sattaa...

Vaikka olen ulkoilmaihminen ytimiä myöten niin alkaa minullekin riittämään - vesisade nimittäin. 
Lähes lumettoman joulun jälkeen lähdimme lunta etsimään ja myös löysimme.
Viikko on ollut kevyt. Keveydestä johtuen sunnuntaina juoksu oli jo älyttömän helpon tuntuista noustessani pitkää ja hivuttavaa Pikku-Syötteen huipun tietä. Olen kuitenkin edelleen jotenkin kropasta väsynyt ja päätin jatkaa kevyempää jaksoa vielä tovin. 
Kelit eivät suosi juoksua pohjoisessa joten olen siis oikeassa paikassa koska lepääminen on ollut viimeisen parin kuukauden aikana henkisesti jotenkin yllättävän vaikeaa. Katkaisuhoito juoksusta suksilla ja muutenkin kevyesti ulkoillen tekee tähän väliin hyvää.
Vuosi vaihtuu kohta ja kun taakse jää ennätyksellinen määrä kilometrejä niin mitään tarvetta ylilyönteihin ei juuri nyt ole. 
Jossain vaiheessa Tammikuuta on sitten aika ottaa ensimmäinen
"erikoisharjoitusviikko" 1000 mailin juoksua varten. Mitä se tuo tullessaan jää nähtäväksi.
Hyvää vuodenvaihdetta kaikille !

Matalan torpan hiilloksella...

Harvinaisen lauhaa pohjoisessakin.

LAISKAN MIEHEN VIIKKO - Viikko 51.

"Viisas ihminen ei voi touhuta liikaa, eikä se, joka aina touhuaa jotakin, voi olla viisas."
                                       - Lin Yutang (Jutang) The Importance of Living ; 1937

 

Ma- 14 km - 1.36.
Herään aamulla päänsärkyyn. Koska en ole ryypännyt on kyse muusta. Makaan sängyssä ja katselen mäntyisen katon oksia ilman vähäisintäkään aietta nousta ylös.
Lin Jutang sanoisi että olen rehellinen ihminen. Hän nimittäin totesi että sellaiset ihmiset jotka eivät muka osaa sängyssä loikoilemisen taitoa eivät voi olla rehellisiä. On siis typerää yrittää esittää kaikkivoimaista ja loputonta energiapakkausta. Olen väsynyt. Piste.
Kirsi on noussut aiemmin ja pyytää kahville. Katsoo pitkään kun kankeasti kävelen vessaan. Kirsi tietää mitä edellinen 120 km harjoitusviikko vaati.

Seison Intersportissa Footbalancen tyynyllä paljain jaloin. Tehdään parit pohjalliset. Jalat ovat vuosien saatossa muuttuneet ja vanhat ortopedin kohta 20 vuotta sitten tekemät alkoivat tuntua epämukavilta. "On sinulla ihan juoksijan jalat" toteaa myyjä. "Jalat ovat juoksijan työkalut eivätkä työkalujen pidä olla kauniita vaan tarkoituksenmukaisia" totean minä.
Huomioitavaa on että kengänkoko on ultrissa kasvanut. (Jalat siis turpoavat kun juostaan pitkään; pitkään = monta päivää.)  Jos isoon kenkään laittaa liian pienen pojallisen niin on vaara että se liikkuu ja on lopulta väärässä kohdassa suhteessa holvikaareen. Näin minullakin. Ja jalkapohjan jänne ei tykkää.

Lähden lenkille. Koossa on taas kaikki mitä ihminen tarvitsee viihtyäkseen. Pimeys, vesisade ja täysin jäiset tiet ja polut. Onpa kulttuuria !
Juoksen jalkojen hermotuksen vaihteluksi metsässä. Sarvojen Xero-mallin kantapää soutaa jäänystyröillä. Nämä eivät pidä kuten Icebugit. Nastat eivät ole mukavat - eivät minkään merkkiset. Mutta pakko on käyttää. Julkujärvellä hiihtolatujen pohjat on ajettu kelkalla ja nyt ne ovat osittain jäässä ja täynnä myrskyjen alastuomaa roskaa.
Juoksen sumuisessa sateessa. Mieli on tyyni - lähes tyhjä. Harjoitus täyttyy.

Imuroin illalla matkailuautoa. Olen syönyt kanttarellipastaa ja pizzaa liikaa ja maha on kipeä. Sienisokeri jälleen kerran. Lyön autossa pääni yläkaapin kulmaan railakkaasti. Istun sivusohvalla ja tuijotan verenhimoisesti imuria ja pitelen päätäni.
Taitaa riittää tältäpäivältä toteaa Kirsi, kun tulen sisälle...

Ti- 11 km 1.22.
Juoksen aamulla kotona ennen lähtöä Helsinkiin. Edelleen liukasta vaikka yöllinen sade osittain sulattikin. Taas vaihteluksi maastossa.
Tulen metsien läpi kotitielle. Kohdalle pysähtyy mersu jonka kojelaudan päällä on grillimakkara. He hakevat jotakin kadonnutta koiraa. Toimin navigaattorina. He jatkavat. Niin minäkin. Makkaraa ei tarjottu.

Ke- 15 km - 1.37.
Kävellään Kirsin kanssa Ramsinniemessä. On paljon kaatuneita ja osittain raivattuja puita maassa. Aivan upea auringonpaiste eikä pisaraakaan lunta.
Luemme mielenosoituskutsua. Siinä vastustetaan länsirannan kaavoitusta. Siis tämäkin Vuosaaren rantako tuhotaan ? Kaupunkimetsät pitäisi säilyttää. Kaupungin keuhkot.
On tietenkin paljon halua rakentaa luksustaloja rannoille. Toisaalta olisi kohtuullista säilyttää pala luontoa kaikkien käyttöön, myös rantaa.
Kaupunkimetsiä tulisi kuitenkin hoitaa. Ryteikössä kukaan ei pääse minnekään. Edes täällä Mogadishu Avenuen kupeessa.

Juoksen kohti Talosaarta. Onpa upea keli ja pitävä pohja. Olen aina nauttinut juoksemisesta Helsingissä. Raateleva merituulikaan ei nyt tee kiusaa.
Harmi kun Viljasen Jukka ei ehtinyt lenkille. Juteltiin kuitenkin pitkään puhelimessa. Jukka on innostava persoona. Oman tiensä kulkija kuten minäkin, meillä olisi ollut yhteistä tarinaa. Joku toinen kerta.

Nämä joulunalusajat ovat aina samanlaisia - tahtoo monelta unohtua nuo perushyveet : laiskottelun arvo, joutilaisuuden palvonta ja vuoteessa loikominen.
Yritämme Kirsin kanssa löytää paikkaa missä syödä. Helsingin keskusta kuhisee ihmisiä. Kaikilla on kiire jonnekin, mutta veikkaanpa että kysyttäessä minne kiire on, vastausta joutuisi moni hieman pohtimaan. Massa on jouluostoksilla ja pikkujouluissa.
Päädymme La Famiglian alakertaan. Italialaistyyppinen joulubufee. Aivan loistavaa ruokaa ja loistavan lämminhenkistä palvelua. Ekstaasi syvenee toisen Uruquellin tullessa. Juustokakkuakin. Pasi syö ja Pasilta loppuu vyö.
Siis joulu on mielentila. Se ei tule ostamalla. Poikkeamme senaatintorin Tuomaanmarkkinoilla ja ajaudumme hetkeksi kuuntelemaan Nicholas Singers- kuoroa kirkkoon.
Our Father, which art in heaven, hallowed be thy name; thy kingdom come, thy will be done; in earth as it is in heaven. Give us this day our daily bread, and forgive us our trespasses, as we forgive them that trespass against us; and lead us not into temptation; but deliver us from evil, for thine is the kingdom, the power and the glory, for ever and ever. Amen.

To- 28 km - 3.13.
Kulutan päivää matkailuautossa. Luen kirjaa, lepään, teen ruokaa, tiskaan ja vien roskat. Olen kuten kotona mutta siis Rastilassa.
Neljän aikaan haalin juoksuvarusteet kasaan ja pukeudun. Valmistaudun pitkään lenkkiin. Tarkoitus on mennä metrolla rautatieasemalle josta Jukka Järvelän kanssa lähdetään oikomaan koipia.
Matkalla metrolle poikkean ensin Rastilan huoltorakennuksen vessassa. Istun eriössä, lattialla on juomavyö, pipo ja hanskat. Tulee pyyhkimisen aika - paperia on kaksi palaa. Ei vararullaa. No niin ! Minähän en housujani sotke. Housut kintuissa vaihdan eriötä. Samalla kuulen että ulko-ovi käy. Samanaikaisesti vielä tulee minulle tekstiviesti puhelimeen joka on taskussa. Ehdin sekunnin muto-osassa koppiin. Tulija menikin suihkun puolelle. Helpotus - olisin ollut näky...
Metroasemalla ihmettelen lippuautomaattia tai tarkemmin kertalipun hintaa. Jätin silmälasit pois koska en juokse ne päässä mielelläni. Minullahan on tasaraha 2.20 € ? Ei mutta painoin väärää nappia ! Lastenlippu. Tämäkin vielä. Onneksi en ehtinyt aloittaa rahojen syöttöä... Lopulta istun metrossa onnellisesti.
Juostaan Jukan kanssa keskuspuistoa. Jutellaan monenlaista. Mukavaa. On aina hedelmällistä tavata muita saman lajin harrastajia kuten edustajiakin. Juoksu on joskus yksinäistä puuhaa ja Jukka on hyvä tyyppi eli piristää.
Jukan mielestä minun pitäisi kirjoittaa nettiin että olen juossut vajaa kaksikymmentä vuotta sitten 3000 metriä 10 minuuttia ja 8 sekuntia Ja 5000 metriä 17 minuuttia 40 sekuntia. Tai Pyynikkijuoksun vajaan kympin 34 minuuttiin kuten puolimaratonin 1 tunti ja 21 minuuttia.
Jukka siis tarkoittaa että tulee lukijoille selväksi että on (ollut ?) muutakin kuin kuuden minuutin Koskinen. Oikeasti Jukka tarkoittaa että juoksua tulisi kokea monelta kantilta. Tai kokeilla. Lopulta saattaa löytyä oma laji kuten minulla nyt monipäiväjuoksut tai etappijuoksut tulevaisuudessa.
Puhutaan motivaatiosta. Oikeasti jos notkut omissa nurkissasi ja tapaat aina samoja ihmisiä motivaatiosi näivettyy. Kehittyäkseen on pakko matkustaa ja tavata muita juoksijoita. On aistittava positiivista meininkiä, eri tapoja tehdä asioita. Vertailu ja jopa kansainväliset kontaktit avartavat.
Motivaatio on aivan eri asia minulla 20 vuoden juoksun jälkeen kuin jollakin muutaman vuoden harrastaneella. Liekki palaa meillä eri korkeudella ja kokemus vaatii joskus veronsa korkeudesta.
Jukka saattaa minua Koskelantielle paluumatkalla. Toivotetaan hyvät joulut ja lähdetään eri suuntiin. Juoksen läpi pimeän Wiikin arboretumin kunnes pelloilla metsänrajassa on valot. Suunnistan itäkeskukselle Kurkimäen alapuolelta ja siitä Rastilaan. Lenkistä tulee vähän lyhyempi kuin olin suunnitellut mutta mitä sitten.

Pe- 13 km - 1.27.
Tämä on yksitoikkoista. Väsyttää. Juoksen Vuosaaren huipulle. Huipulta on upeat näköalat satamaan ja miksei myös kantakaupunkiinkin päin.
Juostessani alas huipulta tajuan äkkiä mitä harjoittelun pohjavireen löytyminen minulle oikeasti tarkoittaa. Siis en todellakaan voi harjoitella 1000 mailin juoksemista etukäteen. Tosi moni kokematon juoksee harjoitellessaan kunnioitettavia kilometrimääriä ja vauhteja. Sitten kun on tavoitteen toteuttamisen aika onkin suorittaminen jo suoritettu. Harjoittelusta on tullut suorittamista. Ei ole mitään jäljellä millä pääsisi perille. Ei mitään millä kävisi käsiksi tavoitteeseen ja sen toteuttamiseen.
Minun on siis vain yritettävä harjoitella normaalisti. Olla mahdollisimman terve ja hyvällä mielellä. Henkisesti ehjä. Mahdollisimman suurella itsehankitulla juoksurutiinilla varustettu. Mahdollisimman hyvässä kunnossa mutta järkevällä, itse ymmärtämälläni mitalla mitattuna. Tiedän mitä kuuden päivän 545 km vaatii. Voin vain kuvitella mitä tarkoittaa sen kertominen kolmella...
Palaan Rastilaan kummallisen tyynenä ja kiitollisena. Käydään Kirsin kanssa lounaalla kartanossa ja lähdetään kotia kohti. Matkalla poiketaan vielä kylässä Hyvinkäällä.

La- Lepo
Vuoden pimein päivä. Lyhin siis.
Palaveeraan työntekijäni kanssa meillä kotona. Syödään joulukakkua. Jyrki toi hienon kukan ja saa matkaansa lahjan minulta.
Kerron kuulumisia taksiliitosta. Maan hallituksen rakennepoliittisessa selonteossa on esitetty muutoksia taksiliikenteeseen. Lähellä on kevät 2015 ja sääntelyn mahdollinen purkaminen sen jälkeen. Muutoksia autoveroihin ja tietenkin kohta dieselin valmisteveron korotus 3 senttiä litralta.
On mahdollisesti tulossa siis varsin isoja muutoksia. Valitettavasti harva asiakas ymmärtää mihin ne johtavat...Aivan kuten linja-autoliikenteen puolella. Nythän siellä syrjäseudulla on yksi vuoro ajossa entisen kolmen sijaan...vapaa kilpailu - se parhaiten kävelee joka pystyy yleensä kävelemään.
Vastuu työnantajana painaa. On yritettävä vaan. Ikinä ei saa luovuttaa.

Olen aamusta asti harkinnut lepopäivän pitämistä. Illalla seitsemältä saan asian sovittua itseni kanssa. Juhlin päätöstä syömällä kabanossin sinapilla kylmänä.

Su - 23 km - 2.33.
Juoksu tuntuu nihkeältä. Hermoni alkavat kiristyä osin jäisellä tiellä. Kolmen kilometrin kohdalla olen täynnä negatiivisuutta. Alan mielessäni käymään läpi koko vuoden negatiivisempia asioita. Lista on lyhyt.
Poikkean Julkujärven hiljaisille poluille. Musta mieli velloo. Olo on tekohengitetty mutta juoksu sujuu automaattisen helposti..
Äkkiä pysähdyn polulle. Otan hanskat pois ja laitan käteni ristiin. Kiitän omasta terveydestäni kuten myös läheisten ja ystävien terveydestä. Kiitän että loppujen lopuksi asiat ovat hyvin. Kysyn myös mistä kaikki negatiivisuus oikein tulee. Tuleeko se ulkoa vai sisältä ihmisen sydämeen.
Koin Unkarin kuuden päivän kilpailussa vahvaa rinnalla kulkemista. Tunsin että minusta pidettiin huolta ja askeleeni turvattiin. Tiedän myös että vastauksia kysymyksiin tulee sitten kun on vastauksen aika. Juoksukin usein ottaa ensin ja sitten vasta antaa.
Puen hanskat takaisin ja jatkan matkaa. Kohta mutkassa tulee juoksija vastaan. Vanhempi mies ja tervehdin. Hän vastaa. Loittonemme. En katso taakseni. Alkaa vesisade.

Kun kirjoitan näitä rivejä ulvoo myrsky ulkona. Olemme tulleet Kirsin kanssa Vesa-Matti Loirin upean koskettavasta joulukonsertista; Sydämeeni joulun teen. Tein takkaan tulet ja Kirsi toi minulle tähän työpöydälle glögiä ja kuorrutettua suklaakakkua vaniljakastikkeella. On ollut hyvä viikko - sittenkin.

yhteensä 104 km - 11 tuntia ja 48 minuuttia

On tullut aika toivottaa kaikille lukijoille Hyvää ja merkitykseltään valoista joulua sekä elämänmyönteistä uutta vuotta. Kiitos että jaatte kanssani aikaanne.

Merry and Meaningful Christmas and Happy New Year. I thank everybody sharing my writings. 
My next goal is run 1000 miles. I start nothern Finland 12.5. 2014. It takes at least four weeks through my homecountry.
I know that I have not write so often anything on english though I have so many readers from USA and Europe too. I´m sorry...You know lack of time and so on...
But anyway, Let the Force be with You.

KLIKKAAMALLA KUVAA SAAT NE JONOON ISOMMAKSI KATSELUUN.

Luonnonsuojelulla on rajansa. Hieman aiemmin voisi puunkin kärsimyksen lopettaa ettei se kaadu kenenkään päälle. (Ramsinniemi)

Kaupunkimetsille on tilaus. (Ramsinniemi)

Järvelä ja Koskinen valmistautuvat jalkamatkaan alkaen pääkaupungin keskustassa.

 Aihetta sivuttu myös täällä.

UUSI POHJAVIRE

Leivoin keskiviikkona kaksi tiikerikakkua ja kaksi piimäkakkua. Kirsi leipoi välillä leipää. Lämpöisestä ja tuoksujen täyttämästä kodista tuntui jotenkin erityisen vaikealta lähteä illalla 30 km reppujuoksulle. 
Ilta oli pimeä ja sumuinen. Tiet kostean liukkaita. Oli kuitenkin sovittu että menemme kyläilemään, joten pistin kamat niskaan ja suunnistin juosten kohti Hämeenkyrön keskustaa, Kirsi tulisi autolla perässä.
Hiukan ennen Sasin kylää totesin otsavalon turhaksi. Lunta oli senverran että oikeastaan näki paljon enemmän ilman lamppua. Silmät tottuivat pimeään ja luonnon yksityiskohdat alkoivat näkyä hienovaraisesti. Luonto lepää pimeässä. Hiljaisuuden rikkoivat vain harvat ohiajavat autot.
Yksin pimeydessä väsymyksen kanssa. Repussa pari pulloa nestettä, pari geeliä ja kuiva takki sekä pipo ja hanskat. Väkisinkin mieleen hiipii kysymys homman mielekkyydestä. On vuoden pimein aika. Täytyykö minun todella rämpiä täällä ?
Vastauksen arvaatte. Kun tavoite on asetettu ja paperille piirrelty hataraa suunnitelmaa sen saavuttamiseksi ei voi olla rämpimättä. Jo vuosia erilaisiin kilpailuihin ja omiin haasteisiin olen valmistautunut samalla tavalla - asettanut tavoitteen ja analysoinut itseni mitä tällä kertaa itseltäni vaadin. Sitten olen lähtenyt vaatimaan, kuten nytkin.
Kokemus yksin pimeässä antaa paljon. Hiljaisuudessa omien askelten äänen lisäksi ei juuri muuta kuulu. Mitä nyt piru istuu pientareella ja hokee : enemmän, enemmän kilometrejä, enemmän... Vaistoni kuitenkin käskee tiukasti juoksemaan juuri senverran että viikko täyttyy sopivalla rasituksella. Jos määrä tulee liian helposti niin sitten lisään määrää. Piruja en kuuntele.
Seitsemän viikkoa olen mennyt kohti kevättä. Tällä viikolla kaksi tuplaa (kaksi pitkää lenkkiä peräkkäisinä päivinä), vaati maratonviikon jälkeen hieman keskittymistä. Sunnuntaina nojasin polviin pitkään lenkin jälkeen. Lauhtunut lumipöperö vaatii veronsa. 
Oikeastaan nojasin polviin myös helpottuneena. Nautin ilosta, joka tulee syvältä sisältäni. Harjoittelun uusi pohjavire on löytymässä. Minä käsken ja keho vastaa. Keho ja mieli toipuvat lepopäivänä jo kohtuullisesti. Jalat sensijaan - niiden ei tarvitsekaan toipua. Niille opetetaan nyt että toivoa ei ole - ei sitä ole 1000 mailinkaan aikana.
Vaikka vaadin itseltäni paljon ei ylpeyteen ole varaa. Ei yhtään. Nukun 10 tuntia yössä ja syön hyvin. Elämä pistetään palvelemaan tavoitetta. Kaikki turha raivataan pois häiritsemästä. Tämä on melkein kuin uskontoa. Epäilyille ei ole sijaa. On uskottava itseensä ja myös hoidettava itseään. On muistettava kiittää että saa mahdollisuuden. Ja on juostava. Paljon. Joka päivä.
Pohjavire on mielentila, joka antaa valoa pimeyteen. Se antaa voimaa väsyneimpiinkin hetkiin. Se antaa pilkahduksen tulevasta. Että voi olla mahdollisuus. Kehittyä vieläkin. Ja päästä perille.

VIIKON 50. HARJOITTELU

Ma-10 km - 1.05.
Ti- 20 km - 2.11.
Ke- ilta 30 km - 3.13. Juoksurepulla.
To 10 km - 1.10
Pe- Lepo (edellisestä kulunut 24 päivää)
La- 22 km - 2.22.
Su- 28 km - 3.12.
yhteensä 120 km - 13 tuntia ja 13 minuuttia

Lähes kokonaan maantiellä. Vaihtelevat kelit.

Viikolla luettua :

Luiron laulu - Lauri Hihnavaara
Merkintöjä Jerusalemista - Guy Delisle (tämä on siis sarjakuvakirja, suosittelen)

Viikon puujalka :

Mitä ruokaa voi syödä sekä kuussa että maassa ?
Kuumaa ruokaa. 

Viikolla 51. jossain vaiheessa piipahdan Helsingissä. Jos haluat lenkille kanssani niin meilaa ja sovitaan jotakin itäpuolelle kaupunkia.

ITSENÄISYYDEN ASIALLA - REISSUSSA RÄHJÄÄNTYY

Juoksin Kuopiossa Itsenäisyysmaratonin lenkiksi - pelkkänä "helppona" harjoituksena. Pelkällä "helpolla" juoksulla eivät sensijaan sotiemme veteraanit itsenäisyyttämme turvanneet.
Nämä todelliset suurmiehet antoivat kaikkensa jotta me saamme elää elämämme ainutkertaisesti juuri niin kuin haluamme. Heiltä ei kysytty - oli juostava henkensä edestä.
Jos nämä miehet ja naiset eivät olisi aikanaan toimineet saattaisimme elää toisenlaisessa maassa vailla vapautta edes ajatella toisin.
Maraton Maamme-lauluineen usein kylmällä ja tuulisella Väinölänniemellä on muodostunut minulle jo eräänlaiseksi perinteeksi viettää itsenäisyyspäivää. 
Omalla kohdallani jokainen askel kunnioitti Mauno Henrik Koskista ja Armas Alfred Koskista sekä monia heidän kohtalotovereitaan. 
Kiitos isoisät ja muut että kestitte.

Ennen lähtöä numeroituun harjoitukseen.

VIIKON 49. HARJOITTELU

Ma- 8 km - 51 min. Pitkän työpäivän jälkeen tämä riitti.
Ti- 16 km - 1.46. Väsyneen väkinäistä osittain poluilla.
Ke-Aamu 6 km - 38 min. Verryttelyä tiellä. Ilta : Harjoitus jäi tekemättä huonon olon
      ja muiden ongelmien takia. (ks. tämän postauksen loppu)
To- 15,5 km - 1.35. Kuopion Rauhalahdesta nastoilla kävelytietä. Erittäin hyvää juoksua.
Pe- Itsenäisyysmaraton Kuopio 42 km - 4.11. Aste pakkasta ja pieni tuuli, hyvä keli.
       2 geeliä.
La- Aamulla Kirsin kanssa perinteistä hiihtoa latuja tehden hiljaa tunti.
       Päivällä 21,5 km - 2.29. Lumipyry ja pöperöä osittain. 1 geeli.
Su- Aamulla Kirsin kanssa hiihtoa kevyesti tunti, -5 pakkasta.
      Päivällä 5 km kevyttä ravistelua - 35 min.

yhteensä 114 km juoksua -  12 tuntia ja 5 minuuttia. Lisäksi hiihtoa 2 tuntia.

Hieno viikko vaikkakin olin suunnitellut vieläkin enemmän. Hieman alkuviikosta olo vaihteli, taisi olla edellisellä viikolla jokin virus. Eli järjenkäyttö voitti määrän keräyksen.
To -La vaatiikin sitten tällaiselle vanhemmalle teuraalle korkealaatuista rehua ja pehmeitä pahnoja. Maratonia en juossut ihan hitaalla ultravauhdillani ja sen kyllä huomasi sitten lauantaina. Hiihto palautti ja lisäsi harjoittelun määrää helpolla jalkoja kuormittamattomalla tavalla.

Harjoitus päättyi, se siitä.

REISSUSSA RÄHJÄÄNTYY

Lähdimme Kirsin kanssa kaikessa rauhassa kohti Kuopiota keskiviikkona päivällä. Matkailuautomme on aina huollettu, pesty ja tarkistettu tarpeen mukaan ennen reissuja. Kelikin oli mukavasti kuivahtanut ja tarkoitukseni oli juosta Kuopiossa iltalenkki, toisin kuitenkin kävi.
Ajelimme 9-tietä Onkijärven jälkeen ja yhtäkkiä vastaantulevasta autosta lensi noin tennispallon kokoinen kivi tuulilasin alalaitaan. Meillä kuten toivottavasti kaikilla muillakin valveutuneilla karavaanareilla on tuulilasivakuutus joten emme tästä masentuneet. 
Kivi osui lasin alalaitaan hieman rasteroinnin yläpuolelle jättäen murhaavan jäljen. Lasin käyn ensi viikolla porauttamassa korjaajalla ja jos se halkeaa myöhemmin niin vakuutus hoitaa uuden - onneksi. Uusi maksaa ainakin 2500 euroa asennettuna...
Jatkoimme matkaa. Kun olin Matalajärven kohdalla ohituskaistoilla ohittanut matelevan rekan olin kuullut kolauksen auton takaosasta. Ääni ei ollut mitenkään huomiota herättävä ja kun isosta matkailuautosta kuuluu joskus kolahduksia esimerkiksi kaapeista kun jokin tavara siirtyy niin emme asiaan kiinnittäneet isompaa huomiota.
Jatkoimme siis edelleen rauhallisesti matkaa ja keskustelimme tulevasta 1000 mailin juoksusta kun sitten soi puhelin. Takana olevasta autosta oli rekisterinumeron perusteella selvitetty omistaja ja meille ilmoitettiin että automme katolta lensi jotakin muovista osuen heidän keulaansa. 
Olen tieliikenteessä kokenut lähes kaiken joten ajoin rauhallisesti eteenpäin ja käännyin Oriveden rampille. Pysäköin sitten ennen keskustaa olevalla parkkipaikalle. Leveätä matkailuautoa kun ei mihin tahansa tienposken pientareelle pysäytetä - etenkään turvallisesti. Musta Audi oli tullut perässämme ja nousimme tutkimaan vahinkoja.
Autoilija kertoi että jotakin muovisilppua levisi keulalle. Audi oli pikaisesti katsottuna vahingoittumaton joten kiitin infosta ja annoin yhteystietoni jos myöhemmin jotakin ilmenee.
Suureksi ihmetykseksemme totesimme että matkailuautomme kylpyhuoneen tuuletusta oli rajusti tehostettu - kattoluukusta puuttui kansi. Vain rikkinäiset avausmekanismin rippeet olivat suihkun lattialla muistona hyvinpalvelleesta muovisesta kattoluukusta. Tiedän haisevani pahalle joskus mutta tämä on selkeästi liioittelua.
Katsoin kelloa ja soitin samantien Caravan Erälaukkoon Tampereelle suoraan Olli Erälaukolle antaen raportin. Teippasimme luukun sisäpuolelta umpeen ja käänsimme nokan kohti Hervantaa. Paluumatkalla koitimme tähyillä ohituskaistoilla olisiko luukun romuja näkyvissä mutta turhaan.
Erälaukolla Olli nousi autoomme akkuporakoneen kanssa ja totesi että tämä on noin neljän minuutin juttu. Caravan Erälaukon tasoa kuvaa hyvin että heillä sattui olemaan kolme luukkua juuri oikeilla mitoilla (sisämitta 28 cm X 28 cm) valmiina hyllyssä. Olli nousi tikkailla auton katolle ja purettuaan vanhan nostomekanismin pois hän heitti uuden luukun paikalleen ja kiinnitti sen sisäpuolelta. Varaosiksi jäivät uudesta integroitu hyttysverkko ja asennuskaulus. Neljä minuuttia - todellakin loistavaa ja asiantuntevaa palvelua kohtuullisella hinnalla !!!
Ajoimme Hervannan Shellille tankkaamaan ja siitä Kaukajärven leipomoon leivoskahville. Totesimme että luukun läpinäkyvä kaksinkertainen kansi, jossa on jatkuva virtaustuuletus, on voinut saada iskun joskus jostakin puunoksasta tai sitten se oli vaan hapertunut uv-säteilystä. Autoa ovat meidänkin käytössämme riepotelleet sekä Norjalainen että Unkarilainen myrsky eli hajoaa se hyväkin joskus. Yleensähän luukku lentää siksi että se on unohtunut auki - näin ei nyt meille käynyt koska itse ennen lähtöä asensin sisäpuolelle ns. talvisuojan ja luukku oli varmasti kiinni ja mielestäni myös ehjä.
Ja jälleen kohti Kuopiota. Matkalla oli jossain vaiheessa 10 astetta pakkasta joten katon on oltava ehjä näissä harrasteissa kuten auton muutenkin. Iltalenkki jäi väliin mutta se on pienempi murhe kuin jäädyttää etu- tai takapuolensa auton vessassa, jossa lumi sataa suoraan reisille katosta.

Siis lintulauta sen piti olla...

 KLIKKAAMALLA KUVAA SAAT NE JONOON ISOMPINA KATSOTTAVIKSI.