Yksitoista vuotta sitten katsoin ensimmäisen kerran ultrajuoksija Geoff Roesista kertovan filmin nimeltä Slogging to the Top. Dokumentissa Geoff juoksi AK Juneaun vuorilla ja Coloradossa, palasi lenkiltä kotiin ja alkoi laittamaan ruokaa perheelleen haastattelun ohessa kuin kuka tahansa perheenisä työpäivän jälkeen. Hän oli juuri tehnyt Western Statesin satamailisella reittiennätyksen. Ihailin Geoffin tapaa suhtautua elämään ja ultrajuoksuun. Sittemmin Geoff sairastui vaikeaan ylirasitustilaan ja joutui lopettamaan kilpailemisen. Ajattelin tuolloin, että olisi joskus hienoa elää samantyylistä elämää, tehdä täysillä sitä mistä nauttii, elää unelmaansa.
Tullessani tänään lenkiltä sateisilta Nellimin harjanteilta märkänä kotiin, kävin suihkussa ja ryhdyin laittamaan ruokaa Kirsin kanssa. Yhtäkkiä keittiössä tajusin, että olen elänyt unelmaani jo kauan. Tehnyt juuri sitä mistä nautin. Yli viisi vuotta olen pääosin juossut ja kirjoittanut.
Luonnollisesti elämääni on kuulunut paljon muutakin puuhastelua. Jos hidastaa ja hyppää pois kiireestä, niin pienentynyt tulovirta täytyy jotenkin kompensoida. Minun tapauksessani se on merkinnyt lukuisten asioiden tekemistä itse, esimerkkeinä polttopuut, kalastus, leipominen, marjastus, erilaisten koneiden remontointi ja muu asumiseen liittyvä kunnossapitotoiminta. Mutta unelmaani - kyllä.
Kolmenkymmenen vuoden aikana juoksemisen kautta oppimani asiat realisoituivat Kauhajoen kuudessa päivässä lähes täydellisesti. Kohtasin Kauhajoella myös ultrajuoksuni pahimman uhan. Tämän uhan olen kohdannut ultravuosieni varrella tasaisesti, enkä usko koskaan pääseväni siitä täysin eroon. Tästä syystä harjoitusta on jatkettava. Mielellään päivästä toiseen, mutta kuitenkin itseään kunnellen, pyrkien välttämään Geoff Roesin kohtalon. Mies juoksee edelleen mutta ei kilpaile, järjestää Juneaussa ultrajuoksuleirejä ja elää ilmeisen onnellisena hienosta Alaskan luonnosta nauttien.
Ultrajuoksuni pahin uhka sotkee mieleni ja läsnäolon. Uhka työntää esille ajatusmalleja ja vääriä mielikuvia, erityisesti houkuttelee ahneuteen ja fantasioi tulevaisuutta. Minä en ole yhtä kuin mieleni, mutta uhan kohtaaminen on aina välillä minulle hyvin tuskallista.
Olen itse pahin uhka ultrajuoksulleni.
Kauhajoen kuuden päivän kilpailun maaliintulosta on tätä kirjoittaessani kulunut 25 päivää. Palautuminen on alkanut ja keho vastaa hämmästyttävän hyvin juoksuun. Tunnetila juostessa on hyvin vahva ja itseluottamus korkealla. Jossakin pohjalla vuosien kokemuksen mukanaan tuoma rutiini kestää edelleen.
Mutta.
Kuinka pitkälle uskallan mennä.
Kolmenkymmenen vuoden kokemuksellakaan en pysty vastaamaan.
Kysytään eikö mikään riitä. Eikö jo riitä?
Miten niin jo.
On harjoiteltava. Päivästä toiseen. Loppuun asti.
"Viisaus ei ole jotain opittavaa. Viisaus syntyy valppaudesta. Olennaista on valmius tarkkailla asioita ja valmius ajatella. Sitä sanotaan mielen tyhjyydeksi. Juuri tyhjyys on zazen-harjoitusta." -Shunryu Suzuki
Linkki You Tubeen tekstissä mainittuun Slogging to the Top-dokumenttiin.
MUUTA
Minulta on kysytty monta kertaa mitä syön arjessani tai palautuakseni kilpailuista. Ohessa kolme esimerkkiä kuvina selityksineen.
Kirkas kalakeitto hauesta. Lisäksi tummaa leipää, leivälle pestoa. Juomana maito tai piimä. |
Paistettua kesäkurpitsaa, savukalaa, paistettua sipulia, salaattia fetalla. Vaaleaa leipää, juomaksi mehu. |
Keitettyjä uusia perunoita, Kylmäsen pinaattipyöryköitä höystettynä purjolla, salaattia. Majoneesia, leipää, silliä pari palaa. Juomaksi maito ja piimä. |
Jossain vaiheessa paistoimme munakoisoa, keitimme kukkakaalia ja söimme pelkkää salaattia niiden kanssa. Raparperikeittoa.
Toki olen syönyt myös pastaa, kassler-pihviä, lihapiirakkaa, jauhelihapihvejä burgerissa bataattiranskalaisilla ja paistanut makkaraa. Syön paljon makeaa, pullaa, suklaata ja karkkeja. Punainen liha on vähemmistössä jatkuvasti.
Jonkin verran olen ottanut magnesiumia ja b-vitamiinia. Alkoholi ei ole juurikaan maistunut valkoviiniä, Sangriaa ja muutamaa Camparia tuoremehulla lukuunottamatta.
NISSAN PRIMERA VUOSIMALLIA 2005, AJETTU 212 000 KILOMETRIÄ
Kuten edellisessä postauksessa mainitsin olen ryhtynyt sähköautohypetyksen vastaiseen projektiin mielenkiinnosta. En oikeastaan tarvitse autoa, tämä on eräänlainen perheemme vara-auto. Ostin Nissanin erittäin edullisesti kylästämme. En kerro mitä auto maksoi, mutta kerron myöhemmin kokonaissumman sen ajokuntoon saattamiseksi. Näissä summissa on auton hinta mukana.
Katsastettuani auton laadin siitä erillisen postauksen remonttikuvineen. Tässä hiukan esimakua Koskisen korjaamolta.
HARJOITTELU VIIKOLLA 30.
Ma- Lepo
Ti- Kirsin kanssa kävelyä sieniretkellä 5,12 km - 1.20.
Ke- Lepo
To- 9,36 km juoksua osittain poluttomassa umpimetsässä, mäkinen reitti 9,36 km - 1.18.
Pe- Lepo
La- 7,65 km Nellimin Arkivaaralle - 1.03.
Su- Lepo
Juoksua 17,01 km.
HEINÄKUUN SUMMAUS
Juoksua 645,50 km.
Ajatukseksi lukijalle: tämä tekee 20 km päivässä kuukauden ajalla tasattuna - minä pistin sen 11 päivään.
Kuva on kalareissulta. Kirsin selän takana on Venäjän raja noin viiden kilometrin päässä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti