EI ERIKOISTA

 

Syyskuun auringonlasku kultaa Talvitupalompolon. Kuvan otti Kirsi erämökin kuistilta.

 

---

Korona-aika opettaa osalle ihmisistä uutta normaalia. Erilaiset rajoitukset purevat kipeimmin juuri niihin, joiden elämän sisältö on perustunut kokemuksesta kokemukseen liitämiseen. Ostettujen kokemusten hankinta vaikeutuu maarajojen sulkeutuessa ja kun lisäksi kotimaan seuraelämä näivettyy, kaikki on peruttu. Tai ainakin niin luullaan.

   Ultrajuoksijana olen kokenut elämäni varrella paljon sellaista, mitä ei voi ostaa ja jonka saavuttamiseksi olen joutunut luopumaan paljosta muusta. Vapaa-ajan matkustamista en ole aina voinut harrastaa, koska se sotkee kurinalaisen ja päivästä toiseen kovana jatkuvan harjoittelun rytmin. Lisäksi kilometrien myötä kasvanut levontarve estää monen muun asian harrastamisen juoksun ohella. 

   En valita, enkä tekisi mitään toisin. Kilpailumatkojen matkustuskokemukset ovat korvanneet moninverroin tavanomaisen turismin ja levontarve on opettanut arvostamaan tavallisia arjen pieniä asioita. Ihmisiä olen pystynyt tapaamaan ilman kapakoita ja turhien asioiden ostaminen ei muutenkaan ole koskaan kuulunut elämääni. Pitkien lenkkien jälkeen kotisohva on paras ja pakoton paikka.

   Vastaan usein kysyttäessä mitä kuuluu, että ei erikoista. Ultrasuoritusten yli-inhimilliset, lyhyesti ohikiitävät hetket ovat opettaneet arvostamaan kotiaskareita ja jonkun mielestä hiljaista elämää. Iisalmelainen, syvästi uskova ystäväni Ari opetti minulle kerran kultaista keskitietä elämässä. Ultrajuoksijalle, joka jatkuvasti elämäntavassaan etsii mahdottoman ja mahdollisen rajaa, tekee hyvää opetella keinot palata normaaliin huippusuoritusten jälkeen. Tällä estetään kilpailujen jälkeiset masennukset ja harmauden tunne siitä, että mikään ei tunnu enää miltään.

   Valitettavan nuoret eivät jaksa elämää ja hakevat apua lääkäriltä masennukseen tai paniikkihäiriöön. Osa näistä nuorista ei ole kokenut milloinkaan aitoa hyväksyntää tai konkreettia inhimillistä läheisyyttä. Ruutuaika ja peukutukset, seuraajien miellyttäminen omassa sosiaalisen median kuplassa ei ollutkaan sitä oikeaa elämää, yhtäkkiä huomataan perustusten pettävän alta. Jää yksinäisyys ja tyhjiö vailla värejä eikä normaaliin voi palata, kun sitä ei koskaan ole ollutkaan.

   Korona-ajan uudessa normaalissa ollaan yhdessä vailla pakomahdollisuutta. Vastakkainasettelu ja kieltäminen tietenkin lisääntyvät mutta aika tuo tullessaan hyvääkin, esimerkkinä vapaaehtoistyötä tekevien määrän lisääntyminen. Kohdata toinen ihminen aidosti ja jakaa hetki elämäänsä muille on sitä aitoa elämää parhaimmillaan, ilman sinisenä hohtavaa ruutua.

   Kaikkea ei ole suinkaan peruttu. Toistaiseksi metsäpolkuja ei ole suljettu eikä luontoa rajoitettu. Ulkoilun jälkeen kotisohvalla kirjan tai elokuvan kanssa ei ole maskipakkoa. Talvi tulee ja saattaa tulla myös lunta, hiihtämistäkään ei toistaiseksi ole kielletty. Lapin Sallasta löydetty Suomen vanhin suksi on 5200 vuotias - kestävätkö nykyihmisen elämän välineet yhtä hyvin aikaa?

 

---

 

 

Varaston jatkeeksi integroitu kelkkakatos ja pienvarasto odottavat paitsi käyttöä, myös ensi kesää ja maalausta. Jos joku ihmettelee miksi tein pienen varstokopin on syy siihen selvä: ei ollut enempää puutavaraa. Tarkoituksena oli käyttää viimeiset isäni jäämistöstä löytyneet paneelit ja sekalainen muu puutavara pois. Tässä onnistuin, paneelia jäi kaksi metriä palasina.

   Katoksen runkopalkit ja katttotuolit jouduin ostamaan, kattopelti on ystäviltä lahjoituksena saadusta erästä. Kelkkojen alla ritilä on vaihtolavoista ja maantienojiin hylätyistä kakkosnelosista, juostessa löytää muutakin kuin tyhjiä kaljatölkkejä. Valot minivarastoon saatiin pari vuotta sitten pihaan kaivamastani maakaapelin varauksesta, joka sisätää hämärätunnistimen perässä olevan ulkovalojohdon. Edessä oleva porrasaskelma on kierrätetty talomme vanhasta takakuistin askelmasta, jonka tilalle tein terassin viime vuonna.

Pyhävaaralle johtavan mönkijäuran kaunista maaruskaa. Sateisena päivänä juoksu tuntui sairastelujen ja tauon jälkeen ensi kertaa helpommalta.

Ennen Keskimöjärveä kelkkaura on varsin kivikkoinen. Sääli voitti lopulta ja tavarat veneenkääntöoperaatioon kannettiin perille rantaan mönkijän kyydistä.

VIIKKO 39.

Ma-Ti- Lepo

Ke- 8 km poluilla Palo-Pyhävaaralle.

To- Lepo

Pe- 11,1 km - 1.25. Pyhävaara, osin kuraista polkua.

La-Su -Lepo

Yhteensä 19,1 km.

Heikko viikko muiden töiden väsyttämänä mutta olen sentään liikkeellä.