Sisälläolo sairaana on pitkälti juuri sitä. Etäinen mielikuvallinen yhteys huonoon vanhuuteen. Attendo tappaa talossa ja puutarhassa. Toivon että keksin oman ratkaisun ennen tuota.
Heräsin melko tukkoisessa olotilassa. Minä en ole vanha - vielä, onneksi. Täytyy koittaa välttää.
Iätön? Paskat.
Aamukahvi ja ohrapuuro lakkojen kera. Tai hillojen. Hilloilla ei. Ihan miten haluatte. Ulkona föhn ja kaksi lämmintä - aurinkoa.
Päivääni toi riemua ystävän sähköposti. Pielaveden onkimestari oli kiireiltään ehtinyt kirjoittaa. Hän oli valitettavasti kokenut menetyksen. On koskettavaa kun voi yrittää tukea ystävää kirjoittamalla. Lohdun sanojen äärellä kokee kömpelyytensä.
Jatkoin näppäimistöllä romaanini parissa. Viimeiset viilaukset on tehty. Sunnuntaina istumme alas loppupalaveriin S:n kanssa. Pitkä tuska alkaa vihdoin täyttyä, sanat ovat ilmestyneet liuskoille - on aika mitata niitä tosissaan kevään mittaan.
Kävin kolmannen kahvin jälkeen ulkona pudistelemassa lumet moottorikelkkojen peitteiltä. Toiveajattelua tulevaisuuteen. Samalla kiinnitin Summitin korkeamman tuulilasin kahdella poraruuvilla edestä kiinni. Brp-konserni on lievästi sanottuna epäonnistunut lasin kiinnikkeissä, se tulee syliin siinä hiukan 100km/h jälkeen, tai jo hieman aiemmin.
Hutera olo pakotti takaisin sohvalle. Riipaisin tulet takkaan ja luin Arne Dahlin Sydänmaan loppuun. Herää kysymys mikä tuollaisissa kirjoissa ihmisiä kiehtoo? Että leikataan naisen pakara irti veitsellä ja piirretään siihen neliapila kuulakärkikynällä. Eikä siinä vielä kaikki.
Teksti on mestarillisesti rytmitettyä ja välillä tulee hiki lukiessa. Ajoitus on aivan kohdallaan mutta on tuossakin copypastattu, niin kuin kaikissa. Vääntämistä se on, kirjoittaminen, joskus ja osittain mutta ei onneksi aina. Ainakaan silloin kun sanoihin pistää syränvertaan. (syrän, tietenkin, ei siis sydän)
”Korvessa
jyllään ja rankoja hakkaan,
kantoja
teuron roihuvaan takkaan.”
(Viidan tekstistä
Korpijoiku, kirjoitettu Pispalan
Tarmon lehteen n. 1945)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti