AINA PAIKALLA

Kyky pitää mielensä kirkkaana ja seurata tunteitaan johtaa väistämättä ennen pitkää muiden ihmisten kunnioittamiseen. Pidemmälle vietynä se johtaa kaiken elämän kunnioittamiseen. Lopulta se johtaa myös ajoittaiseen yksinäisyyteen.

Elämäntapajuoksijaksi juoksulla on hämmästyttävän vähän itseisarvoa elämässäni. Ulospäin voi näyttää siltä että kipuilen juoksuni kanssa jatkuvasti. Eräs tulkinta juoksustani on että se on muodostunut minulle oravanpyöräksi - asiaksi josta en pääse irti vaikka haluaisin.

Juoksu on minulle eräänlaista mietiskelyä. Siis puhtaimmillaan. Minua ärsyttää suunnattomasti ihmisen määrittäminen pelkän juoksun kautta. Olen kiinnostunut elämässä läsnäolosta, haluaisin olla aina paikalla. Aika juoksee - kaikille, ilman tuloksia tai kilometrivauhteja mittaamattakin.

Taannoin Rovaniemellä minut pysäytti mormonikaksikko. Päälläni oli jokin vanha Unkarin kuuden päivän juoksun paita kävellessäni lähikauppaan. Kaksikko tarjosi ensin uskontoaan sekä kirjaansa. He menivät täysin lukkoon kun siteerasin raamattua. Sitten he kysyivät olenko juoksija. Toinen heistä kertoi itsekin olevansa juoksija. Juttelimme hetken ja erosimme. Satunnainen kohtaaminen.
Kun käyttää voimaa kohtaamisessa muiden ihmisten kanssa huomaa helposti ovatko he paikalla ja mistä syystä. Miksi ylipäätään ketään pitää yrittää käännyttää mihinkään uskontoon. Kaksikolle jäi illuusio että he kohtasivat uskovan kristityn ja juoksijan. En edes kuulu kirkkoon. Saatan johonkin uskoa, mutta olen paljon muuta kuin juoksija.
Ennen edellämainittua kohtaamista olin juuri tullut lenkiltä, käynyt suihkussa ja lähtenyt sitten kauppaan hakemaan iltapalaa. Harjoituksen jälkeinen mietiskelyn voima väreili vielä ympärilläni. Kunnioitin heidän uskontoaan ja työtään sen hyväksi mutta en muuta. Olisin voinut keskustella heidän kanssaan vaikka koko illan, vaikkapa jälleensyntymisen ongelmasta, mutta he eivät kohdanneet minua halutakseen kohdata ihmisen vaan halutakseen kohdata käännytettävän ihmisen, potentiaalisen uhrin, mahdollisen uuden maksavan jäsenen kirkkokunnalleen.

Aina paikalla oleminen vaatii voimaa. Kyse kohdallani on kaikesta muusta kuin pelkästä jostakin kaavamaisesta uskonnosta, ajassa käytännössä alati muuttuvasta muka pysyvästä pyhästä. Ajattelumaailmani on vahva sekoitus jatkuvaa kyseenalaistamista. Määrittelyn tueksi ulkopuoliset käyttäisivät budhalaisuutta, kristinuskoa ja filosofiaa. Irvileuat tähtien sotaa ja jeesustelua. Minua määrittelyä lähinnä huvittaa. Minä olen paikalla. Joskus se onnistuu ja joskus ei.

Juoksu vie hetkeksi jonnekin. Rasittavaa siinä on olemisen puute. Liike on pysäytettävä välillä.

Taannoin istuin yksin tulilla Sulkusjärven Aittasaaressa ja katselin tyyntyvää järveä. Kontospään seutuvilla idässä oli mustia, paksuja pilviä. Heitto-onki nojasi puuhun siima kuivana. Olin tullut rantaan mönkijällä ja remontoinut perämoottorin kiinnityslaudat. Urakan jälkeen lähdin hetken mielijohteesta kahville saareen. Mukana oli tavanomainen repertuaari erärepussa ja veneilyliivit.
Aikani istuttuani otin vavan ja laskeuduin matalan lahdenpoukaman rantakivelle. Kolme systemaattista heittoa ja yksi kaunis harjus. Perkasin kalan heti ja laitoin sen suolaan. Palasin nuotiolle. Istuin hetken kahvilla tuleen tuijottaen ja palasin sitten rantaan kun tuntui oikealta. Neljä systemaattista heittoa lisää ja vieläkin komeampi harjus. Perkasin kalan ja laitoin sen suolaan edellisen kaveriksi. Palasin taas nuotiolle.
Meitä on Kirsin kanssa kaksi, ajattelin nuotiolla. Siima saa siis kuivaa. Idästä pilvet olivat tulleet järven rajavyöhykkeen puoleisen lahden päälle. Pakkasin kamat ja käynnistin moottorin. Paluumatkalla rantaan alkoi sataa hiljaa ja tuuli nousi jälleen. Vedin veneen telalle ja pakkasin kamat mönkijään. Kotimatkalla tapasin vanhan tutun saamelaismiehen kesätuvan risteyksessä. Vaihdoin kuulumiset rauhassa ajan kanssa. Kohtaamisessa erämaan rauha taustoitti väreilevää voimaa. Aika juoksi - me emme.

Oravanpyörästä poishyppäämisen kateelliset vastustajat kyseenalaistavat perämottorit ja mönkijät. He kuvittelevat romanttisesti kävelevänsä kasvimaaltaan joka paikkaan tai soutelevansa alati tyynellä järven pinnalla hakattuaan ensin talviset halot puuvartisella perinnekirveellä ansa- tai kalanpyynnin ohessa. Tuo onnistuu toki noinkin mutta voi olla että sitten aikaa ei jää muuhun, edes siihen juoksemiseen.
Kaupungissa asuvien perspektiivi on täältä Nellimistä käsin katsottuna varsin kaukana ja varsin naiivi. Täältä kun lähimmät liikennevalot ovat yli 200 kilometrin päässä. Tai ei nyt kun Nellimin tie on uudelleen rakennuksen alla. Tietyömaalla on kahdet valot risteävälle dumpperiliikenteelle uuden ja vanhan tien risteyskohdissa aina tarpeen mukaan.
Erämaa on laaja. Kirsin kanssa sienestäessä tai marjareissuilla ämpäri alkaa kummasti painamaan autolle tai mönkijälle takaisin kävellessä. Leivänlisää näin hankittaessa alkaa kummasti unohtamaan cityvihreät hassut ajatukset. Toki nekin kaikille suomme, täytyyhän olla jotakin puitavaa siellä kasvukeskuksissakin.
Naiiviksi perspektiivin tekevät kaupunkilaisten oudot kysymykset. "Kannattaako tänne muuttaa kun täällä ei ole mitään - tyhjä kylä ? " 66 asukkaan kylässä ei hirveää ruuhkaa raitille saada edes tekemälläkään. Poimimalla tunnissa 20 litraa mustikkaa, puolukkaa, kaarnikkaa ja satunnaista juolukkaa saa vihjauksen kannattavuudesta kuin myös kalastaen. Japanilaiset antaisivat oikean kätensä näistä meidän matsutake-sienten määrästä kuin myös tattien mausta, puhtaasta ilmasta ja hiljaisuudesta. 
Silti valinnan mielekkyys Lappiin muuttamisesta vaatii mielenrauhaa. Valintana se lisää paikalla oloa ja siihen tässä juuri pyritään. Elohopeakerhoon (eläkeläisten kerho) kuuluvien bussituristien kysymykset antavat vastauksen vain siihen, että vanhempikin ihminen voi olla tyhmä. Tätä ei julkisesti saisi sanoa sillä maan tapa on mollata nuoria. Ajatus että yli 70-vuotias kansanedustaja "jo" jättää politiikan. Siis "jo" niinkin varhaisella iällä ! Mitään ajatusta ei siis heillä ole - ei ole ollut enään pitkään aikaan.

Ajattelustani voi halutessaan löytää ylimielisyyttä. Tasapainon ja rauhan mielen näkökulmasta on kuitenkin huvittavaa seurata ajankohtaisia keskustelunaiheita. Opettaja myöntää televisiossa että opettajankoulutuksessa ei mitenkään opeteta puuttumista seksuaaliseen häirintään. "Jos pitää mielensä kirkkaana ja seuraa tunteitaan." Voi jollekin tarkoittaa käden tunkemista toisen haaroihin ? On jotenkin raskassoutuista seurata tällaisia keskusteluja. Aivan kuin lapset olisivat alasti hiekkalaatikolla ihastelemassa toistensa erinäköisiä vehkeitä. Onhan selvää että kaikki kaikessa lopulta johtaa panemiseen. Kyse on siitä kuka panee ketä ja kuinka ja missä ja missä asennossa ja niin edelleen.
Tai sitten ei pane. Pidättäytyy. Istuu risti-istunnassa ja meditoi. Selvinpäin pelkillä kasviksilla. Ehkäpä minulla entisenä taksiyrittäjänä on värittynyt kuva. Saattaa olla totuudenmukainenkin - mene ja tiedä.
Pitäisikö esimerkissä olleelle kostean ajokoiran katseen omaavalle opettajalle opettaa toisten ihmisten kunnioittamista, jota hän sitten voisi opettaa edelleen ? Ylimielisyys ajattelussani johtuu siitä että elämä ei aina voi olla hyvää viihdettä. Ei edes ajankohtaisohjelma-sloganin alla. 
Minä en ole parempi saati valaistunut. Sensijaan odotan mielenkiinnolla mikä on seuraava niin sanottu vuoden aihe. Tai kahden vuoden. Sukupuoliasiat alkavat olla kohta loppuunkaluttuja. Vai olisiko mahdollisesti neljäskin sukupuoli ?
Seksuaalisessa häirinnässä pätevät hiukan samat lait kuin ison palveluskoiran kouluttamisessa. Pelkkä makupala taskussa ei välttämättä aina riitä. Joskus tarvitaan marssikenkää ja remmiä. Tämä taas tuomitaan oitis eläinrääkkäykseksi aivan kuten naisen potku häiritsevän miehen munille tarvittaessa. Mutta menepä miehenä estelemään edes kauniisti muniasi kourivaa petolintua. Olet heti naisenhakkaaja ja enemmänkin. Tätäkään ei saisi sanoa mutta ehkä entisenä taksiyrittäjänä minulla on tästäkin värittynyt näkemys.
Mihin maailma siis on menossa kun tunnettu kirjailija uskalsi vihdoin kirjoittaa mustalaisista eli romaaneista tai toisinpäin vai oliko se sittenkin romaneista. Entisenä taksiyrittäjänä voisin kertoa puukkohippasista ja maksamatta jättämisistä mutta säästän sen myöhemmäksi. Ehkä. Ja tämä muidenkin kuin romaanien osalta. Saamelaisista sensijaan kukaan ei ole uskaltanut vielä kirjoittaa mitään. He kun usein ovat kuten minä - yksin kaikkea vastaan. Tämä saattoi olla vitsi. Sole mikhän totuus.

Vastaus : Maailma ei ole menossa minnekään. Se on paikallaan !

Entisenä taksiyrittäjänä minulla on paikalla olemisesta yli kuudentoista vuoden kokemus. Puhelin tai kaksi puhelinta oikeammin, olivat auki aina. Ainakin toinen oli päällä kokoajan ja toisessa vastaaja. 
Ihmisillä voi olla vaikeuksia käsittää että täällä Lapissa on edelleen alueita missä puhelimella ei ole kenttää ja että meidän mielestämme 4G on ihan nopea yhteys - hyvä kun on edes se. Se että puhelin menee vastaajalle tai että siihen ei saada yhteyttä ei siis täällä merkitse sitä että joku ei ole työpaikallaan tai ei hoida asioitaan. Kyse on rauhasta. Onnekkuudesta olla kantaman ulkopuolella.

Ajoittainen yksinäisyys on itse valittu. Minun tapauksessani välttämättömyys. Voimaa ei tavoita mielen kaaoksessa ja jatkuvassa ulkoisten ärsykkeiden kohinassa. Riisumalla pois normaalin tavoittaa läsnäolon ja voi olla paikalla - aina.

VIIKKO 36.

Ma- Lepo
Ti- 8 km Palo-Pyhävaaralle - 1.00
Ke- Lepo
To- 17 km Pahtalammelle - 2.34.
Pe - La - Lepo
Su - 8 km Paltsoille mökillä  - 51.30

yhteensä 33,2 km - 4 :26 - vertikaalia 594 m

Totuuden nimessä on paljastettava että vaikka harjoituspäiväkirjassa lukee lepo niin sinä päivänä on voitu tehdä metsätöitä, kaivaa lapiolla tai kävellä metsässä kuten muinakin päivinä. Harjoitusta on monenlaista ja kun siihen yhdistetään juoksu kurinalaisesti niin kukapa tietää ?
Viimeksi kirjoitin että vituttaa ja että elokuu oli paska kuukausi juoksun osalta. Tämä ei ole oman tekemisen arvostuksen puutetta vaan oman vaatimustason rehellistä esittelyä. 
Silti voin hyvin - mainiosti ilman juoksuakin. Mutta viimeaikoina olen lukenyt Lee Childia sekä Pahkasian parhaimmistoa Liimatan toimittamasta kirjasta. Miten tämä liittyy juoksuun ? No ei mitenkään kuten ei Beatleseiden musiikkikaan mutta aiemmin kirjoitin siitä juoksun kautta määrittelystä. Osa tästä ultrajuoksuporukasta on kyllä ihan saatanan yksisilmäistä sakkia ! Nöyrin anteeksipyyntöni jo tässä vaiheessa. Mitäs jos välillä otettaisiin 5,3 % Karjalaa tai  VS Planattia (köyhän valinnat). Ja naurettaisiin vähän koko touhulle.