Ultrajuoksijan ja kirjailijan ajatuksia matkan varrelta. Perspektiivinä sairastettu syöpä vuosimallia 1993 ja 32 vuotta kestävyysjuoksua. Lukijalta toivotaan kommentteja, vuoropuhelu on rikkaus. Kansikuva Jani Rautonen, Norja/Barraś
maanantai 24. syyskuuta 2018
PUF 2018 - SIELUNPESU
VIIKKO 38.
Ma- Lepo
Ti- Haapakurussa 9,1 km - 1.01.
Ke- Nellimin kylällä tietä 6 km - 0.37.
To- Lepo
Pe- Kisareitillä Nivalassa 6,7 km - 49:33.
La-Su- PUF; Pyssymäki Ultra Festival 116,2 km - 21.31. (19:33 liikkeellä) Sija 3. mutta DNF koska vain kaksi kierrosta.
Yhteensä 138,1 km - 22 tuntia ja 2 minuuttia - 619 metriä vertikaalista nousua.
Kirjoitan tätä Tuurin Onnelassa (karavaanialue Keskisen kyläkaupalla). Onnelasta on monenlaista käsitystä, tämä se ei ainakaan ole sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta täällä saa kilpailuvarusteet pestyä, käytyä kaupassa isolla koolla ja sitten matka jatkuu eteläsuomeen.
Onnelan hinta-laatusuhde on kyllä kohdallaan. 20 eurolla saa matkailuautolle pittoreskin pistorasian asvaltoidulla paikalla, hiukan omaa rauhaa puskien välissä, saunan, makkaranpaistopaikan ja normaalit auton tarvitsemat vesihuoltopalvelut. Plussaa on että alue on riittävän iso ja voi pysyä kaukana sf-alue- ja kausipaikkakarvanaamareiden hömpötyksistä.
---
Minä olen juuri tullut onnelasta. Reilu 19 tuntia ultrajuoksua metsässä reitillä jonka jokaiseen askeleeseen on keskityttävä, reitillä joka milloinkaan ei ole samanlainen, ei edes peräkkäisinä päivinä, reitillä joka on parempi kuin minä - toistaiseksi. Vieläkin.
Hyvä niin, elämä on kasvua varten.
PUF taustaa
Lähdin harjoittelemaan PUFFIA varten erinomaisesti menneen Unkarin kuuden päivän juoksun jälkeen. Ja aivan liian kovaa ja aivan liian nopeasti. Syynä oli New Ease. Uskomaton juoksun helppous jo heti kisan jälkeen paluumatkalla Virossa huolimatta sairastelusta.
Kesän mittaan väsyin ja polku alkoi nousta pystyyn heti onnistuneen heinäkuun ja Norjan jakson jälkeen. Palautuminen heikentyi ja vitutus isolla veellä kasvoi sfääreihin. Akilles sekä pohje muistaakseni vasemmalla vaivasivat. Tämä kuvaa hyvin ajatteluani - en edes muista kumpi jalka oli kipeä.
Elokuun lopussa sain juonen päästä uudelleen kiinni. Tajusin kuinka väsynyt olen mutta etenkin tajusin kuinka raskasta harjoitteluni on Nellimin maastoissa verrattuna maantieharjoitukseen. Kevensin määrää ja juoksin loppujakson ennen kilpailua joka toinen päivä.
Takaraivossa jyskytti ajatus siitä että en ehdi PUFFIIN riittävän suorituskykyisenä ja näin osittain kävikin. New Ease oli läsnä voimakkaana mutta sekään ei pelkästään auta, jos kapulat (jalat) eivät ole riittävän tuoreet. Painoin kuitenkin kaikki turhat ajatukset taka-alalle ja lähdimme Kirsin kanssa reissuun hyvällä mielellä.
PUF
Lähdin seitsemän muun urhoollisen kanssa lauantaina kello 9.00 ISR:n hellään ja joskus hieman kosteaan syleilyyn. Tiesin erittäin tarkkaan mitä on tulossa joten oli helppo jäädä heti alussa joukon viimeiseksi.
Juoksin ensimmäisen kierroksen erittäin hiljaa, aivan tyhjäkaynnillä. 57 kilometrin väliaika oli 8:47 mutta sykkeet olivat melko korkealla. Epäilin sykevyön lukemia heti alussa ja kastelin vyön uudelleen jossain järvessä ennen 40 kilometriä mutta lukemat eivät vielä silloinkaan heti oleellisesti muuttuneet.
Huollossa söin lihakeittoa ja join pullakahvit sekä otin palautusjuomaa ja muutakin nestettä hieman runsaammin. Vaihdoin paidan ja lakin sekä puin yötä varten Ledlenserin otsavalon sekä Salomonin vedenpitävän takin. Matka jatkui toiselle kierrokselle.
Juoksussa kierroksella mukana oli Nathanin liivi johon meni kaksi puolen litran pulloa eteen ja kaksi selkäosaan. Mukana oli geeliä ja patukoita karkeasti arvioiden yksi per tunti, voileipiä kaksi, suolatabletteja ja suolasalmiakkia, kevyt ensiapu, pakattuna nyrkinkokoinen Haltin Windbreaker takki, nitriilikumihanskat ja pipo sekä varalamppu ja varaparistot siihen.
Mukana oli luonnollisesti myös puhelin ja napit korvissa. Kuuntelin välillä musiikkia ja välillä myrskytuulta tai yöllistä kurkien konserttia tai muita metsän ääniä mielentilasta riippuen.
Luurit korvissa juokseminen on sikälikin hyödyllistä että huollosta Kirsi voi soittaa koska tahansa, vastaaminen käy kätevästi nappia painamalla eikä puhelinta tarvitse kaivaa mistään esille. Myös järjestäjät voivat soittaa jos huomaavat juoksijan eksyneen reitiltä gps-seurannan näyttämän perusteella.
Toisella kierroksella pimeyden myötä alkoivat vaikeudet hahmottaa juoksuaskelta rennosti alustaan. Tänä vuonna näin oleellisesti paremmin, kiitos fotokromaattisten lasien, mutta vieläkin on kehitettävää pimeydessä tarpomisessa. Rentous kärsii ja jalat alkavat väsyä turhaan kompuroidessa.
Sykkeet putosivat jossakin 67 km tietämillä mutta niin putosi vauhtikin.
97 km huoltoon tullessa sielu oli sitten pesty. Kaikki negatiivinen oli tullut ulos ja olin löysässä hirressä kolmannelle kierrokselle lähtemisen motivaation kanssa. Olin ollut Unkarissa kuuden päivän kilpailussa henkisesti erittäin kovilla ja nyt kyse oli halusta puristaa. Kuinka paljon löytyy piiskaa itseä kohtaan varsinkin kun olen väsynyt kilpailemiseen.
PUFFISSA on 57 kilometrin kierroksella metsässä kaksi huoltopistettä joista saa nestettä ja purtavaa, yöllä valmiiksi paistettua makkaraa ja kahviakin. Pitkien pimeyden tuntien jälkeen on mukavaa välillä tavata ihmisiä jotka pitävät sinusta huolta.
Mieleen jäi 97 km huollossa se blogiani lukeva eläkeläismies (anteeksi, en muista nimeäsi), joka sanoi että ei sitä joka päivä viitsisi tuttua kaveria kiusata, kun pohdin motivaatiotani kolmannelle kierrokselle avoimesti. Kiitos hänelle ja kaikille muille talkoolaisille NIPO-yhteisössä. Erityiskiitos ystävälleni, kovalle kuuden päivän kävelijälle J. Kukkolalle (J. Cuccola); kyllä sinun pitäisi vittuilla minulle enemmän vanhaan malliin niin ehkä se auttaisi kolmannelle kierrokselle ?
Kirsi soitti aamuneljältä jolloin olin alkanut väsyä todella. Sovimme tulevan aamiaisen yksityiskohdista, jätin nyt kolmen minuutin munan pois mutta tilasin ruisleipää suolalihalla ja pikkelsillä sekä Presidentti tummaa paahtoa. Sininen lautasliina. Ja niin edelleen - tiedättehän, näin meillä aina ultrajuoksuissa.
Tuolloin olin jo tehnyt päätöksen että jatkan ehdottomasti kolmannelle kierrokselle jos vain jalat antavat myöden. Saapuessani toisen kierroksen lopuksi lähtöpaikalle olin oivaltanut että en ole enää siinä kunnossa että ehtisin kiertää kolmatta kierrosta turvallisesti ennen maalin sulkeutumista sunnuntai iltaan kello 21 mennessä.
Oli pakko antaa periksi.
Lopputulemaksi jäi siis 114 km eli 21:30 ja kolmas tila mutta DNF 171 kilometrin suhteen. Onneksi saatiin PUFFIN historian ensimmäinen finisher, Mika Leppälä Kokkolasta ajalla 27:14. Tämä on urheilullinen suoritus tuolla reitilla, onnea vielä kerran insinöörille ! Toivottavasti hän tietää mikä on insinöörin ja diplomi-insinöörin ero.
Ylläolevassa kuvassa olen tulossa 97 km huoltoon. Lukija saa hennon käsityksen pimeyden tasosta ja kapeasta polusta. Polun kivet ja juuret jauhavat yhdessä upottavien soiden kanssa voimat jaloista sileäksi. Suomen Barkley, näin reitistä on sanottu. Minä sanon että edes Norjan tunturissa en saa itseäni niin huonoon kuntoon kuin Iso-Sydänmaalla.
Lukija ei saa käsitystä siitä mittavasta työstä mitä nykyisen NIPO:n porukat ovat polun hyväksi tehneet. Reitillä on jopa pieniä heijastimia maalimerkintöjen tueksi. Tänä vuonna reitin alku, noin kolme kilometriä on helppoa kun alustaa on kunnostettu kankain ja purua ajamalla. Pitkoksia on myös parannettu. Illuusio loppuu sitten viimeistään 17 km jälkeen pikkuhiljaa ja helvetti alkaa. En kerro enempää.
Sensijaan kerron miten yö kietoo vaippaansa. Tuuli tyyntyy myrskystä pikkusateen kautta tähtikirkkaaksi yöksi. On täysikuu ja hennot revontulet. Kurjet konsertoivat. Jossakin ryskää hirvi. Kuun valo kuvastuu lukuisten erämaisten järvien pinnoista. Otsalampun valossa syksyn kangistama sammakko ryömii polulta piiloon, pieniä valkoisia yöperhosia ja joku pikkulintu pelmahtaa pusikkoon.
Tunnen kuinka askel askeleelta voima pakenee jaloista, kaikki negatiivinen valuu kosteaan metsään ja vaikka kuinka haluaisi jatkaa kolmannelle kierrokselle ei yksinkertaisesti jaksa. Juuri siksi tämä on niin mukavaa. Todellinen elämä alkaa hetkestä jolloin olen polvillani ojanpenkalla sormet kurassa, hiestä märkänä ja loppuunväsyneenä mutta varmana siitä että kehityn ihmisenä paremmaksi - jokaisella askeleella luonnon keskellä.
DETALJIT :
Kengät Hoka One Torrent, on ihan siinä ja siinä riittääkö päkiän vaimennus näin pitkälle matkalle.
Sukat Sealskinz vedenpitävät kalvosukat, en ottanut kenkiä pois koko aikana, on ihan siinä ja siinä kannattaisiko vaihtaa sukat ainakin kolmannelle kierrokselle eli reilun 21 tunnin käytön jälkeen. Oikeassa sukassa oli elävä hirvikärpänen ja vasemmassa sukassa oli kuollut hirvikärpänen.
Nathanin liivi on hyvä mutta turhan pieni. Salomonin isossa liivissä on parempi alempi selkätasku lisäpulloille ja sivussa paremmat taskut geeleille. Myös gps-seurantalaitteen saa Salomoniin paremmin sisään.
Ledlenser H7r on hyvä mutta ehkä sittenkin Lumoniten valon väri ja tehoalueet ovat parempia.
Varalamppuna oli Silvan pieni Intelligent Light, en käyttänyt.
Latasin Garmin 910 XT:tä huollossa. Sykevyö hiersi selkää mutta mikä vyö ei sitten hiertäisi.
Kisan järjestelyt 10 +, huolto laadukas minimi, enempää ei tarvita, hyvät sauna-ja pukutilat ja erittäin lämminhenkinen vastaanotto paitsi Pesänevalla, joka sekin oli aika kuiva tänä vuonna.
Pesäneva ? Mitäkö tarkoitan ? Tule mukaan tutkimaan !
---
Kiitos Onnille erityisesti - ilman Sinua tätä ei olisi tapahtunut.
Aiheesta muualla, ultrajuoksussa myös tilastot ja kp24-lehdessä muuta :
ultrajuoksu
kp24
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Itken. Ja vain positiivisesti. Olen niin onnellinen, että koit tämän näin. En voi uskoa tätä todeksi. Olen myyty. Olen ensi vuonna viivalla. Ja vain siksi, miksi juuri kirjoitit meidän olevan. Kiitos, ystävä! 😊🙏
VastaaPoistaKuulostaa sen verran hauskalta, että tohtiskohan tuota kokeilla.. vaikka jotain jo itselleni lupasin pari vuotta sitten :D
VastaaPoista