-Åsa Larsson - Musta Polku
Imuroin taksin takapenkkiä kotipihassa. Penkin ja selkänojan välissä on ranskanperuna. Mutta ei makkaraa. Ei siis makkaraperunoita. Urani huippu. Kuusitoista vuotta yrittäjänä ja peruna pölypussiin. Jumaliste. Ja kumimattoja saa raaputtaa ruuvimeisselillä ennen pesua. Ultrajuoksija raaputtaa kumimattoa ruuvimeisselillä. Tämä ei ole todellista. Itseään ei tarvitse nipistää. On hyttysiä riittämiin tunteakseen että on tämä sittenkin totta.
Ihmiset eivät ymmärrä. Että jos halpuutetaan kaksi prosenttia niin tuottajan päässä se on jo kymmenen. Tästä seuraa että maaseudulla ollaan tiukoilla. Kotimaisuus ei useinkaan ostotilanteessa marketissa paina mitään. Tuijotetaan hintaa ei alkuperää. Ei siis enää makkaraa penkille. Pelkkää perunaa jos sitäkään. Mietityttää tulevaisuudessa onko ruokatuotantoa enää lainkaan kotimaassa. Tai ylipäätään mitään kotimaista yrittäjyyttä.
Yrittäjyys kun on harha. Jollain kylällä lyövät käsiä ihastuksesta yhteen että saatiin uusi yrittäjä, nyt meillä menee hyvin. Mutta ei se yrittäjä siellä kauan yksin pärjää. Se kun tarvitsee asiakkaita. Myös niitä jotka jättävät perunan penkille ja sanonko mitä matolle. Siitä perunasta ja ruuvimeisselistä on konsulttien positiivinen pöhinä kaukana. Se on arkea. Kädet paskassa ja aivot kevyen juoksuviikon alun kohinassa.
Juoksen kivistä polkua huipulle. Salomonin siniset Fellraiserit pitävät hyvin. Huipulta näkyy Sastamalan Pyhän Marian kirkko veden toisella puolella kaukana. Sykkeet säilyvät korkeana liian kauan. Tästä ei tule mitään tänään. Kirkon pääoven yläpuolella molemmin puolin on seinässä kaksi kivihyllyä. Niillä istutettiin huonomaineisia naisia miettimässä tekosiaan jumalanpalveluksen aikana joskus kauan sitten. Alas juostessani mietin miltä tuntuisi istua tuntikausia jääkylmällä kivellä ja katsella alla veisaavaa seurakuntaa ja alttaritaulua. Ja samalla kuunnella papin hirveitä uhkauksia pahan esimerkkinä olemisesta. Kaikkien silmien katsottavana.
Kevyt viikko tulee tarpeen tullen. Kukaan ei jaksa aina mutta silti pitäisi jaksaa. Tuntuu kuin yhteiskuntakin olisi loputon lypsykone. Perustelut yhteisen hyvän rakentamisesta ontuvat jos ponnisteluistaan ei hyödy itse mitään.
Tuntuu että mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän kaipaan ulkopuolisena olemisen tunnetta. Tunnetta jolloin lakkaa olemasta näkyvä. Jossain jäkäläpolun mutkassa sen voi aistia. Että kun ottaa askeleen niin katoaa hetkeksi. Jos oikein onnistaa niin tunne säilyy seuraavaankin askeleeseen.
Sinne lenkeille ne jäävät. Imuroidut perunat ja muu paska. Kaikki karisee ja haihtuu pois. Hiestä märkä paita suodattaa loput uupumukseen. Saunan jälkeen istun matkailuauton edessä hiljaisessa illassa. Lehtokurppa lentää ympyrää metsänrajaa mukaillen.
Hymyilen hiljaa. Ristitissiä kun ei voi konelypsää.
VIIKKO 26.
Ma- 11 km - 1.11. Vatsavaivaa
Ti- 7 km - 0:47. Pitkän työpäivän päälle horjuntaa.
Ke- Lepo - Migreeni.
To- 10 km - 1.11. Ei mitään vikaa missään.
Pe- 8 km - 0:49. Ellivuori Pirun Lenkkkki; mäkiä.
La- Ap. polkupyörällä pari tuntia Kirsin kannssa.
Ip. 8 km - 1.05. Maastojuoksua Ellivuoressa.
Su- Ap. kävelyä maastossa Kirsin kanssa tunti.
Myöhään illalla 8 km - 0:51. Kotona tiellä.
Yhteensä juoksua 52 km - 5 tuntia ja 54 minuuttia, kevyt viikko tarpeen tullen.
KESÄKUUN SUMMAUS
Juoksua 350 km - 39 tuntia ja 18 minuuttia. Hyvä kuukausi.
KUVAT SUURENEVAT KLIKATTAESSA
( Ristitissi on nimitys lehmälle jota ei voi konelypsää utareiden sijainnin vuoksi.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti