JALKARUNKKU

Jos on estoja niin ei useinkaan saa mitä haluaa. Estoja on ihmiseen sisäänrakennettuna mutta on myös ympäröivän yhteiskunnan luomia keinotekoisia arvoja joiden perusteella ei muka voisi poiketa keskiverrosta. Me jalkarunkut vähät välitämme moisista. Vetelemme menemään kohti kliimaksia ja sitten uudestaan, kykyjemme ylärajoilla.

Suhdetta ultrajuoksuun elämäntapana voisi rinnastaa ihmissuhteeseen. Suhde vaatii huolenpitoa ja keskusteluja yhteisistä päämääristä kuten myös haluista. Tässäkin tapauksessa molempien, juoksijan ja juoksun. Jos suhde muuttuu velvollisuudeksi kukaan ei nauti eikä mitään kehitystä enää synny.
Päivittäisessä juoksemisessa motivaatio hiipuu helposti jos aina tuntuu että lenkille on pakko mennä. Toisaalta itsekin teen joskus pakonomaisia verryttelyjä ja varsin päämäärättömiä tasavauhtisia rauhallisia lenkkejä joiden kuluessa vasta määritän rasitustason lenkin pituuden kautta. Joku ymmärtämätön kutsuu näitä roskakilometreiksi mutta tosiasiassa ilman näitä ei juoksija yksinkertaisesti pysy harjoitettavassa kunnossa viikosta toiseen.

Viikolla muutin rytmitystä osittain testatakseni itseäni ja palutumistani ja osittain vain pelkän mielenkiinnon vuoksi. Viikko oli samaa tasoa määriltään kuin kaksi edellistä mutta huomattavasti rasittavampi. Juoksin kaksi kertaa hieman reippaammin, torstaina ja sunnuntaina. Kaksi kahden harjoituksen peräkkäistä päivää antoi tuntuvampaa harjoitusvaikutusta. Juoksin myös hymyssä suin maastossa varsin paljon.

"Polkujuoksu on kasvattamassa nopeasti suosiota ympäri maailman. Mutta miksi ihmiset juoksevat poluilla, mitä he saavat siitä? Miten he kokevat ympäristön juostessaan? Näihin kysymyksiin vastaaminen on olennaista, jotta ymmärtäisimme kuinka liikunta, viherympäristöt ja henkinen ja fyysinen hyvinvointi nivoutuvat toisiinsa. Aiempi tutkimus kertoo jo vakuuttavasti, että liikunta viherympäristöissä on terveyden ja hyvinvoinnin kannalta myönteistä. Aiempi tutkimus on kuitenkin ollut pääasiassa kyselyihin, mittauksiin ja koeasetelmiin perustuvaa, ja sen avulla ei olla päästy kiinni päivittäisiin kokemuksiin liikunnasta viherympäristöissä. Siksi tässä tutkimuksessa tarkastellaan polkujuoksua kehollisena, aistien välittämänä käytäntönä, jonka kautta muodostuu ja ylläpidetään affektiivisia vuorovaikutussuhteita kehon, itsen ja ympäristön välillä."

Ylläoleva lainaus on Suomen Akatemian rahoituspäätöksen kuvaus. Kyseessä on arvoltaan 270.103 € rahoitus tutkimukseen. Toivottavasti se toteutetan niin että kaikkia niitä haastatellaan jotka ovat kyenneet juoksemaan yli sata kilometriä jossakin kisassa ja todistettavasti juoksevat myös maastossa läpi vuoden edes osan harjoittelustaan. Lopuksi rahasumma jaetaan haastateltujen lukumäärällä ja rahat tilitetään haastatelluille. Tutkija velvoitetaan juoksemaan yksi polkujuoksukisa, matka voisi olla sata kilometriä ja vertikaalista nousua matkalla mielellään ainakin neljä kilometriä.

Juoksemisen motiivina on usein voittaminen. Minulle itseni voittaminen ei ole riittänyt enää vuosiin. Lähinnä se on selviö että kehittyäkseen niin henkisesti kuin fyysisesti on otettava itsestään irti vuosittain aina enemmän. Toisten voittamista voi aina suunnitella mutta vanhempana teuraana realismi kummasti lisääntyy kilometrien myötä. Miksi siis ? Miksi poluilla tai tiellä vuodesta toiseen ?

Tämän vuoden Hardrock-ultrassa juoksivat Killian Jornet ja Jason Schlarb yli 23 tuntia yhdessä. Killian kirjoittaa blogissaan että tämän jälkeen he päättivät tulla yhtäaikaa maaliin, ei ollut enää järkeä juosta kilpaa ja voittaa tai hävitä esimerkiksi viisi minuuttia.
Edelläkerrottu ei aukene vaikkapa perinteisestä yleisurheilunäkökulmasta jossa vain voitolla on merkitystä ja niinpä perkeleillä ratkotaan sentit ja minuutit keskenään samankaltaisilla suorituspaikoilla. Ja jos ei pelkillä perkeleillä niin sitten vaikkapa astmalääkkeellä. Tai jollain muulla yhtään välittämättä muusta kuin voitosta.

Juoksen ultria ja pitkiä matkoja juurikin siksi että voin aina katsoa itseäni silmiin peilistä ja todeta kuuluvani jalkarunkkuihin. Vain itse ultrasuorituksia tehneet tai niitä sivusta seuranneet voivat ymmärtää edes osittain suoritukset ja niiden sekä harjoittelun henkiset ja fyysiset vaatimukset.

Tällä viikolla nostelin kotipihassa pikku sammakkoja ruohonleikkurin tieltä syrjään. Viime viikolla potkin koiria pois tieltä. Ei tulisi mieleenkään kerätä Pokemon hahmoja kännykällä vaan mieluummin kerään aitoja tunteita metsästä ja tieltä. Märkiä lenkkikenkiä ja hien valumista silmiin.
Jalkarunkku nauttii elämästään ja arvostaa kaikkea rehellistä elämää.


VIIKON 29. JUOKSUT

Ma- Lepo.
Ti- Lepo.
Ke-Aamupäivä 21 km osin maastossa - 2:20.
      Ilta 8 km tiellä - 0:53.
To- Aamupäivä 20 km - 2:08.
      Ilta 8 km - 0:52.
Pe- 11 km - 1:11.
La- Illalla myöhään 6 km verryttelyä -0:39.
Su- 75 % maastojuoksua 17 km - 1.50.

Yhteensä 91 km - 9 tuntia ja 53 minuuttia

KUVAT SUURENEVAT NIITÄ KLIKATTAESSA.