ITSEÄÄN ETSIMÄSSÄ

Prologi 26.1. kello 18.00 :

Juoksen kotitietä otsalampun valokeilassa. Samaa kotitietä jota ajoin tunti sitten kotiin yhdeksäntuntisen työpäivän päätteeksi.
Saavuttuani kotiin join kahvit. Söin karjalanpiirakan ja puolikkaan kampaviinerin. Sitten puin lenkkivaatteet päälle ja niiden päälle haalarin. Kiipesin katolle vesisateeseen otsalamppu päässä ja pudotin lumet terassin valokatteelta pitkällä harjalla.
Katolla huusin pimeyteen että ei näitä vanhoja taloja maaseudulta kukaan osta. Että täällä saa hillua vielä yhdeksänkymppisenä ja lopulta pudota katolta kuten se japanilainen. Ei tartte auttaa ! 
Kirsi kysyi alhaalta että helpottiko ? Vastasin että ei juurikaan. Kirsi on mahdottoman viisas ihminen. Ja nauraa aina. Kirsillä on mahdollisuuksia yhdeksänkymppiseksi.
Juoksen siis pimeydessä jota lamppu valaisee. Ja vasen kenkä kastuu sohjossa. Samalla tunnen hennon värähdyksen vasemmassa ranteessani. Garmin Forerunner XT 310 kysyy että olenko sisätiloissa ?
Pysähdyn metsätielle. Sisätiloissa ? Vastaan että en tietääkseni ja painan enteriä. Sitten se kysyy että olenko liikkunut satoja maileja / kilometrejä. Siis viime käynnistyksen jälkeen. 
Satoja kilometrejä ? Tottakai olen liikkunut. Olenhan ultrajuoksija. Painan enteriä ja jatkan juoksua...

---

Yli kahdenviikon päivitysväli johtuu juoksublogeissa yleensä sairaudesta, matkustamisesta tai vitutuksesta. Vähäiseen juoksun määrään voi olla myös harkittuja muita syitä kuten minun tapauksessani mutta kirjoittamista vähäinen juoksumäärä ei estä. Tai sen ei pitäisi estää. 
Ellei sitten ole niin onnettomasti että kirjoittajalla ei ole paljon sanottavaa ilman juoksua. Minulla on paljonkin sanottavaa mutta joskus on hyvä olla sanomatta. Ja jakamatta.
Olen tässä viime aikoina etsinyt itseäni. Viikon 2. metsätöiden uuvuttamana tavoitin vihdoin saunassa ajatuksen. Se on sama kuin ultrajuostessa väsyneenä. Turha valuu pois ja keskityt vain eteenpäinmenemiseen eli hengissä selviämiseen. Jos tähän terveesti loppuunväsyneeseen tilaan joku ajatus tulee pysymään on se yleensä tärkeä. Niin kävi minullekin.
Jotenkin olen jo vuosia sitten suunnitellut tietyt asiat elämässäni. Nyt sitten kun ne toteutuvat niin huomaan vasta jälkeenpäin että näin tämän piti mennäkin. Ikäänkuin alitajuisesti tulee puskettua suunnitelmat huomaamattaan läpi ja sitten oikein pelästyy että kävipä tämä helposti.
Omalle ajattelulleen tulee ikäänkuin sokeaksi ja ihmettelee että mistä minä tuonkin asian keksin. Todellisuudessa asia on ollut valmista kauraa toteutettavaksi jo pitkään ja sitten kun se realisoituu niin kestää hetki huomata että onkin päässyt maaliin ja on aika huokaista ponnistelujensa tuloksista nauttien.
Viikolla 1. juoksu kulki oikein hyvin. Jos ei olisi ollut näitä metsätöitä ja pakkasia niin olisin saattanut juosta enemmänkin viikoilla 2 ja 3. Onneksi oli muuta. Viikon 3. pidin vapaata metsätöistä. Aika kului erinäisiä huoltoja matkailuautoon ja mönkijään tehden sekä lunta auraten. Ehdittiin käydä myös viikonloppureissussa matkailuautolla. Rentouttavaa luonnossa liikkumista.
Sieltä luonnosta ja hiljaisuudesta löytyi paljon vastauksia. Kysyin myös vielä julkaisemattomassa blogivieraskeskustelussa ystävältäni Timosen Arilta neuvoa juoksemisen kohtuullistamisesta. Ikäänkuin määritän asioiden tärkeysjärjestystä taustalla. Tätä kutsun itseni etsimiseksi.
Jos joku lukijoista luulee olevansa aina sama ihminen läpi vuosien hän erehtyy pahan kerran. Tai ainakin valehtelee itselleen. Omia haaveita tulisi rohkeasti toteututtaa ja myös siinä sivussa myöntää muuttumisen tarve. Elämän eri asioiden todellista tärkeysjärjestystä ei koskaan tule pohtineeksi liikaa. Enemminkin tulisi yrittää nähdä se mitä jo on eikä se mitä ei ole mutta pitäisi olla. Niin pitäisikö olla ? Vai riittääkö tämä jo mitä on.
Minulla on hetkiä joista en luovu enkä myös niitä jaa kenenkään kanssa. On turha yrittää selittää riemullista tunnetta Yläinen Torisevan kalliota ylös juostessa kun polulla hyppää niin jos nasta ei pidä ja sitten luiskahtaa kyljelleen. Alas on matkaa Kurjenkalliolta kolmekymmentä metriä. Kun vuosien työ kantaa sittenkin ja lihasmuisti toimii. Pysyy pystyssä. Henki kulkee ja matka jatkuu kellosta ja muista mittauksista välittämättä.
Yhtä turha on yrittää selittää tunnetta kun avaa mustan kirjan jonka kannessa on risti. Tunne siitä että lukee jotain sellaisesta joka on kestänyt aikaa. Tunne siitä että lukee sellaista kirjaa jonka avulla ihmiset ovat löytäneet valon tai toisaalta vajonneet yhä syvemmälle pimeyteen kirjan epäuskoisina käsistään pois sysäten.
Kysymys pysyvyydestä kaiken alati muuttuvan maailman myllerryksessä vaatii ennenpitkää vastauksen. Vastauksen vaatii jokainen ihminen elämässään jollain tavoin. Vastaus ei välttämättä löydy palkkatöistä eikä katolla harja kädessä huutaen. Moottorisahatessakin on turha odottaa vastauksia kuulevansa. Eittämättä vaikka olenkin parhaat rukoukseni lukenut juostessani keskellä ei mitään jossakin Norjan tuntureilla tai kotipoluilla niin sittenkään täydellistä vastausta ei niinkään tavoita. 
Vastaus on paljon lähempänä.

---

Epilogi 26.1. kello 18.55 :

Saavun lenkiltä kotiin. Aikaa on kulunut 55 minuuttia. Garmin väittää minun juosseen kuusi kilometriä. Niin hidas en ole. Sensijaan yllättävää oli että tutulla reitillä kolmen kilometrin kohdalla garmin väitti minun juosseen kilometrin. Olen siis oikeasti juossut sohjossa ja vesisateessa 8 km - 55 minuuttia. Olen siis kuitenkin hidas. 
Salaharjoittelua ilman satelliitteja ? Harkitsen oikeustoimia. Märissä tossuissa mutta onnellisena.



VIIKOT 2. - 3.

Ma- Metsätöitä.
Ti- Metsätöitä.
Ke- Metsätöitä ja päälle poluilla 10 km - 1.13.
To- Metsätöitä ja päälle 8 km - 56 min.
Pe- Lepo.
La- Metsätöitä ja päälle 7 km - 56 min. Poikki.
Su- Metsätöitä.

Ma- Lepo
Ti- 10 km - 1.11.
Ke- Lepo
To- Lepo / Kävelyä tunti.
Pe- Lepo
La- Vaellusta Seitsemisen hangessa 2 tuntia. 
Su - Kävelyä tunti ja päälle polkujuoksua Torisevalla 9 km - 1.06.

Yhteensä juoksua kahdessa viikossa - 44 km - 5 tuntia ja 22 minuuttia.

KUVIA JA NIIDEN SELITYKSIÄ

Kuva kertoo allekirjoittaneen ylävartalon pukeutumisesta tienauraukseen. Kuva on vastaus edellistä blogikirjoitusta kommentoineelle anonyymille mutta tuskin kotikiusatulle. Varusteeni eivät siis ole mitenkään hienoja niiden käyttötunteihin suhteutettuna. Esimerkiksi viikolla 2. vietin aikaa urheilualusasuissa, merinovilloissa ja niiden yhdistelmissä noin 56 tuntia. Olen aikoinani juossut menokkailla jotka värjäsivät valkoiset urheilusukat punaisiksi ja yllä kahisi silloin ihan oikea tuulipuku. Epämukavuuden aika on ohi - minulla on vain yksi keho suojattavaksi.

Tukintekijän näkökulmasta pinot kertyvät hitaasti. Vasemmalla mäntyä ja oikealla kuusta. Jäljellä ainakin viisitoista runkoa pystyssä.

Vielä juoksenkin ainakin sammakkoperspektiivistä tarkasteltuna.
 

Majava asuu Seitsemisessä Liesijoella. Metsuri sekin.

Seitsemisen Liesijoen Myllyllä asuu saukko.
 

Kahdenlaista talvikaravaania. Puskassa vapaasti Seitsemisen Soljosilla.
 

Ja Sf-Vankkurimännikössä. Huomatkaa Kirsin tekemä talvipeite päiväasennossa. Tuulilasi ja etuikkunat ovat yksinkertaiset joten kovemmilla (yli 5 asteen) pakkasilla lisäeristys on mukavuustekijä. Yöksi kärsä laitetaan ylös asti kiinni kuten yläkuvassa.
 

---


Niille jotka eivät ymmärtäneet mitään siitä mistä kirjoitin annan yksinkertaisen ohjeen :

Huomio suunnataan sisäiseen kokemiseen, mikä edellyttää hiljentymistä ja toimintavauhdin hidastamista.