Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

maanantai 14. syyskuuta 2015

PÄÄSTÄ IRTI



Kun kirjoitan tätä kello on jo melko paljon. Kolme eri ihmistä on tänään eri yhteyksissä todennut että et ole vielä päivittänyt blogia. Puhelimessa, sähköpostitse ja sattumalta livenäkin. On valtavan kannustavaa saada palautetta noin. Se ei silti aiheuta paineita kirjoittamiseen - pikemminkin päinvastoin.
Vaikka kello onkin jo paljon niin venyn hiukan. Teille ja itselleni jäsennän.

Pyrin kehittämään mieltäni jatkuvasti. Päinvastoin kun luullaan se ei aina minun tapauksessani tapahdu juoksemalla. Joskus on päästettävä irti. Oltava juoksemattakin. Vaikka väkisin.
Irti päästäminen on mielenkiintoista. Kristillisessä uskossa jättää elämänsä Jumalan käsiin. Budhalaisuudessa välttää takertumista. Minun käsitykseni mukaan ultrajuoksussa luopuu tavoitteen tavoittelemisesta väkisin ja saavuttaa sen vapautuneesti. Luopuu keinotekoisesti itse itselleen asettamista rajoista ja saa sen mistä luopuu. Eli menee rajan yli.
Tapasin sattumalta Kilpisjärvellä budhalaisen munkin Markuksen, jonka kanssa kävin englanniksi yli kolmetuntisen keskustelun. Osaan saksaa vähän ja sveitsiläisenä englanti ei ollut Markuksenkaan äidinkieli mutta ei saksakaan vaikka hän sitä ymmärsikin. Totesimme keskustelun jälkeen huvittuneina että molempien englanti joutui koville mutta päämäärä ei. 
Loppujen lopuksi oli vapauttavaa todeta että pyrkimys pois itsekeskeisyydestä rauhalliseen harmoniaan oli yhteneväinen. Todellinen suuruus syntyy vain nöyrästä kulkemisesta samaan suuntaan riittävän kauan. Mikä on riittävää jää nähtäväksi.
Nykyihminen pyrkii hallitsemaan kaikkea. Onkin puhdistavaa tajuta että itse ei suinkaan voi vaikuttaa kaikkeen vaikka illuusio siitä elää vahvana. Vaatii uskoa jättää elämänsä omien käsiensä ulkopuolelle. Noin kuvainnollisesti sanoen.
Olen aloittanut irtipäästämisen mentaalisen harjoituksen pikkuhiljaa. Ajatus alkaa siitä että jokainen terveytensä ja kykynsä mukaan pyyhkii pyllynsä itse ja ilmaiseksi. Hyvinvointiaan ei voi ostaa eikä edes oppia maksullisesti vaan se on opittava itse. Opettaja voi opettaa ja teksti puhutella mutta valinnat ja usko niihin jäävät itselle. Ja etenkin rohkeus toteuttaa ne.
Pyllyn pyyhkiminen- terminä liittyy myös tähän suureen uutiseen jonkinasteisesta yleislakosta perjantaina. Asia on kesken vielä tätä kirjoitettaessa. Minulta ette saa suoraa mielipidettä vaan kysymyksen että mikä ihmeen herrakansa suomalaisista on tullut ? 
Euroopassa on paljon maita jossa kesäloma on kaksi viikkoa. Saksalaiset ilmoittivat jo vuosia sitten tekevänsä pidempää päivää jos työpaikat säilyvät. Ja mitä tekee idiootti suomalainen ? Hinnoittelee itsensä pihalle. Lopullisesti.
Minua ei oikeasti kiinnosta. Minä olen päästänyt irti työn oravanpyörästä niin pitkälle kuin mahdollista tässä vaiheessa. Minulle on turha vittuilla. Tienasin tänään 50 euroa käteen yhdeksän tunnin työpäivässä. Tervetuloa yrittämään. Ja kyselemään palkallisesta ruokatunnista ja muista lisistä.
Silti en anna päivääkään pois. Sillä sitten kun aika on oikea niin lähden juoksemaan. Ja voi olla etten pysähdy ennenkuin ruoho on vihreämpää. Ja sitä ennen on kiivettävä.



FIAT DUCATON KAASULÄPPÄKOTELO JA JOHTOSARJA PLUS MUUTA HUOLTOA

Otsikko on omituinen koska haluan että googlettamalla kokemukset leviävät. Tieto ei siis lisää tuskaa paitsi mersun ostaneilla jotka saavat samat viat kalliimmalla.
Kun matkailuautoa huolletaan täytyy ymmärtää jakaa asia erikseen kahtia, asuinosan huoltoon ja auton huoltoon. Meillä asuinosan huolsi Caravan Erälaukko ja auton korjasi Elovainion autohuolto ja allekirjoittanut.
Wc:n magneettiventtiili vuosi pyttyyn vettä hiukan. Koska meillä on uppopumppu ei vesivahinkoa synny sillä jokaisen hanan yhteydessä on kytkin. Eli painetta on vain tarvittaessa. Magneettiventtiili vuosi silti jäljelle jäänyttä verkostopainetta ja se vaihdettiin. Joskus auttaa puhdistus mutta meillä se oli rikki.
Keittiönhana uusittiin. Jääkaapin poltin puhdistettiin, suutin vaihdettiin ja tarkistettiin sytytyskärjet. Kaasulaitteet koeponnistettiin ja lieden kolmen levyn polttimet putsattiin ja yhteen vaihdettiin liekinvarmistin.
Asiantuntevaa ja luotettavaa palvelua sai jälleen kerran Erälaukolta Tampereen Hervannasta.

Itse Fiat Ducaton 2,3 litraisen vuosimallia 2008 ahdetun commonrailin huolto onkin sitten toinen tarina. Pohjoisen reissulla moottorin vikavalo syttyi. Kävin Rovaniemellä testerissä eli ajoin yli 600 kilometriä ylimääräistä. Samalla ostin paikallisesta Motonetistä OBD-koodinlukijan, jolla vikakoodit saa myös poistettua. Automme kun menee varatilaan vian ollessa aktiivinen ja sitten se ei kulje kunnolla. Hädin tuskin 70 km/h pahimmissa Norjan ylämäissä kaasu pohjassa.
Olin jo autoa ostaessani tietoinen että Fiatin moottorin johtosarja aiheuttaa vanhemmiten ongelmia. Johdot haurastuvat ja antavat aiheettomia vikakoodeja kuten meillä katkonainen egr ja katkonainen kaasuläppäkotelo jne. Ongelmasta pääsee sarjan vaihtamalla.
Sensijaan tämän blogin sivumäärä ei anna mahdollisuutta selvittää näiden commonrailien imupuolen ongelmia tyhjentävästi. Totean että pakokaasujen takaisinkierrätyksen tuloksena egr-venttiili syöttää kaasuläppäkoteloon tavaraa joka rappeuttaa läpän akselin tiivisteen ja kulkeutuu siitä elektroniikkaan. Maailma kenties pelastuu eli päästöt laskevat mutta omistajan rahapussi laihtuu kun osia uusitaan.
Itse osallistuin operaatioon purkamalla LMC:n etupuskurin, konepellin ja pohjapanssarin pois tieltä säästääkseni kustannuksia. Sitten purimme yhdessä asentajan kanssa niinsanotun lukkopellin pois ja sen jälkeen ammattilainen sai yksin hoitaa loput. Eli vaihtaa kaasuläppäkotelon ja johtosarjan. Tämän jälkeen taas kasattiin keula ja samalla korjasin maailmalla kolhittua pohjapanssaria hiukan ehommaksi.
Kehotan tee se itsemiehiä harkitsemaan kahdesti ennen piharemonttia. Egr:n putken pultit ovat usein ruosteessa eli niitä joutuu lämmittämään jotta ne saa irti. Kaasuliekkiä ei enää tämänpäivän moottoritilaan laiteta eli täytyy olla sähköinen pultinlämmitin. Ja myös momenttiavain kun uusi kotelo kiristetään. Ja ne tiivisteet...
Nyt se toimii taas tasaisesti, nykimättä ja heijaamatta. Ja opin minäkin uusia asioita vaikka minulla ammattiautoilijana on ollut viimeisen reilun viidentoista vuoden aikana kahdeksan hiukkasdieseliä. Samanlaisia ne ovat kaikki merkistä riippumatta kunhan niillä tarpeeksi ajetaan.
Alla kuvia tekniikasta kiinnostuneille.

Vanha johtosarja purettuna.

Kaasuläppäkotelo moottorin etupuolella. Johtosarjan pahimmat viat tulevat juuri punaisen öljytikun takana olevaan poikittaisen muovikuoren sisällä kulkeviin johtoihin tärinän ja lämmönvaihteluiden seurauksena.

Kuvassa musta osa pitää sisällään sähkömoottorin ja elektroniikan joka säätää läppää. Kuva kertoo hyvin kuinka likaisia nämä takaisinkierrättävien moottoreiden imupuolet ovat sisältä. Varsinkin peltinokkaisissa Fiateissa tuohon mustaan elektroniikkaosaan menee vielä vesikin kaupanpäälle ajanmittaan.

Matkailu avartaa...vasemmalla lattialla etualalla lukkopelti ja takana puskuri ja konepelti tukineen irtipurettuina.

VIIKON 37. JUOKSENTELUT JA MUUT LIIKKEET

Ma- 5 verryttelyä tiellä - 37 min.
Ti- Asvaltilla Hervannasta  Tampereen Hämeenpuistoon 12 km - 1.12.
Ke - Lepo / Kävelyä Kirsin kanssa puoli tuntia.
To- Tiellä 8 km - 48 min.
Pe- Lepo.
La- Kävelyä metsässä Pirunvuorella (Ellivuori)  2 tuntia ja päälle juosten Pirun lenkkiä 8,5 km - 48 min.
Su-  Ap. Pyöräilyä Kirsin kanssa 25 km Kärppälä - Kutala maisemissa.
        Ip. Pirun lenkkiä 6,5 km - 45 min.

Yhteensä juoksua 40 km - 4 tuntia ja 10 min. Muuta ei lasketa.

Urjalan poika kävi kylässä Vuoricaravanissa.

Live outside is life.

Kuvat suurenevat klikattaessa, caravaninfoa sähköpostilla tarvittaessa; osoite blogissa oikella sivupalkissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti