Katselin tässä eräänä iltana hiipuvia kekäleitä ja mieleeni juolahti että juoksuni muistuttaa niitä tällä hetkellä. Lisänä on pelko siitä että tulta ei saa enää palamaan jos sen päästää sammumaan.
Vuosiin 2011 - 2014 ajoittuvalla jaksolla olen juossut 17689 kilometriä. Tuon jakson aikana olen juossut kaikilla ultramatkoilla kilpaa alkaen 50 kilometristä päätyen 6-päivään. Kruununa on tietenkin "Tuhat Mailia Elämälle" eikä vähiten siksi että se ei ollut kilpailu.
Tajusin vasta äskettäin että edellämainittu jakso päättyi vuoden 2014 joulukuun sairastumiseen ja mystiseen mykoplasmaan. Tätä seurasi liian nopeasti kasattu harjoittelu keväällä 2015 ja Unkarin 6-päivän tasapaksu vääntö.
Nyt olen sitten tässä. On lenkkejä jolloin tekee mieli pysähtyä ja pistää kävelyksi. Toisaalta on lenkkejä jotka sujuvat erinomaisesti.
Eräs erittäin huolestuttava piirre kuitenkin on ja pysyy. Jos juoksen hiukankin enemmän kahden tai kolmen peräkkäisen viikon aikana väsymys tulee välittömästi takaisin. Olo on kuin ylensyöneellä. Voimaton ja askel ponneton.
Näitä miettiessäni muistutan itselleni että vaikka olenkin kokenut ja juossut useita vuosia, niin yli neljäntuhannen vuosikilometrin vuosia on historiassani vain kolme. Kahdenkymmenenkolmen vuoden keskiarvo on "vain" 2856 juoksukilometriä.
Keskiarvoon täytyy huomioida syöpävuosi jolloin juoksin 402 km. Seuraavana vuonna 1994 määrää tuli jo 2634 km ja heti perään vuonna 1994 sain kasaan 3683 km.
Muutakin liikuntaa noissa kaikissa kahdessakymmenessäkolmessa vuodessa on mukana. Mutta vain juoksu lasketaan - näinhän se oli ?
Ystäväni Onnin kanssa naurettiin puhelimessa. Onni kysyi juoksustani ja sanoin että tulevia pyöräilijöitä me olemme kaikki. Ironiana tässä oli lopputulos. Auto, polkupyörä, rollaattori ja sairaalasänky. Ja sitten lopulta...
Kuka tietää ?
Onni käytti hauskaa kielikuvaa. Olen kuulemma sissi Anttalan kirjassa. Istun panostetun rautatien vieressä piilossa tarkkaillen. Voisin räjäyttää rautatien mutta en halua juuri nyt. Aika tulee ja sitten räjähtää.
Todellisuudessa en ole harjoitellut vuosieni varrella mitenkään hirvittäviä kilometrimääriä. Moni on juossut paljon enemmän. Mutta kuinka moni näistä juoksee edelleen ?
Nautin juoksusta vuodesta toiseen. Kirsi tekee aivan liian hyvää ruokaa jotta pystyisin lopettamaan juoksemisen. Jos lopetan niin minusta tulee iso ja alan hikoamaan. Siis vielä enemmän kuin nyt. Hiki nimittäin laiskan syödessä.
Suomessa on tällähetkellä erittäin negatiivinen ilmapiiri. Joudun yrittäjänä seuraamaan asioita työni puolesta. On pakko jos aikoo tehdä liiketoimintasuunnitelmaa tulevaisuuteen. Vaikka olen peruspositiivinen niin tämä jatkuva julkinen vääntäminen talouden kanssa pistää mielen mustaksi.
Pelko siitä että ei saa liekkiä palamaan onkin pelkoa tasapäistymisestä. Taantumisesta harmaaseen massaan. Lyödyksi tulemisesta. Pelosta että unohtaa inhimillisyyden.
Hyvinvointi on ehkä turvattava mutta keskiössä on aina ihminen. Elämä on ihmistä varten - ei kasvua tai kvartaalia eikä kilpailukykyä varten.
Juokseminen ja ultrajuokseminen onkin todellinen kontaktipinta omaan mieleen. Näköalapaikka arvojen punnitsemiseen. Missään tapauksessa en aio luovuttaa. Päinvastoin 2016 tuokin aivan uusia ulottuvuuksia. On valintojen aika. On jälleen aika toteuttaa haaveitaan elämässä.
Juoksu seuraa mukana kuuliaisesti. Tavalla tai toisella liekki palaa.
VIIKON 38. JUOKSUT
Ma- 8 km tiellä - 52 min.
Ti- 14 km - 1.26.
Ke- 8 km tiellä 54 min.
To 10 km - 1.07.
Pe- 10,5 km - 1.18. Osin maastossa: sisältää kilometrin kävelyä luuri korvalla.
La- Lepo / Erittäin raskas mönkijäsiltojen purku ja uudelleenrakennus. Lekaa, lapiota ja rautakankea- osastoa.
Su- Ap. metsätyö ja puunajo kolme tuntia.
Ip. 12,5 km maastojuoksua teknisillä poluilla ja umpimetsässä - 1.30.
yhteensä 63 km - 7 tuntia ja 7 minuuttia
Alla olevan siltamallin saa kopioida vapaasti. Puut eivät ole kiinni toisissaan vaan päät upotettuna maan tasalle. Molemmille sivuille on lyöty puolimetriset tuoreesta kuusesta tehdyt maakiilat tueksi ja keskellä olevat poikittaiset pöllit lukitsevat rakenteen pitäväksi. Kestää taatusti helposti 2 tonnin kuormaa.
Syksyinen metsä on kaunis hauraassa valossa.
Kuvat suurenevat klikkaamalla.
Mukavan näköistä mettää sulla.
VastaaPoistaOn täällä Suomessa eräässä tunnetussa firmassa ihan positiivista dynamiikkaa; ensi vuosi tosin tuo haasteita. Julkinen talous vaatii isoja muutoksia mutta negatiivisuus tulee myös muutosvastarinnan kautta.
Väsymys. Kroppa ilmeisesti menee johonkin säästömoodiin, ilman hyvää selitystä. Peruskuntoa on enemmän kuin antaa käyttää. Ehkä pitää varioida, herätellä ja levätä silloin kuin väsyttää. Luulen että se on jotenkin kestävyysurheilijan vanhenemiseen liittyvä hermostollinen juttu.
-- X.
MIetin vielä lisää äskeistä; liittynee parasympaattiseen ylikuntoon. Vanheneminen ei sinänsä aiheuta sitä, mutta vaikuttaa negatiivisesti hermoston toipumiseen. Luultavasti juoksu läpi Suomen aiheutti sen verran suurta epätasapainoa, että täydellinen palautuminen ei ole onnistunut vieläkään, sympaattinen ja parasympaattinen eivät ole normaalissa tasapainossa.
VastaaPoistaKiitos asiantuntevista kommenteista.
VastaaPoistaMetsä ei ole minun vaan Kirsin...
On vaikea myöntää parasympaattisen ja sympaattisen epätasapainoa itselleen vaikka se juurikin on totta.
Jalkojen hermotus ei toimi ja väsyneenä uppoaa askeleensa kanssa toivottomuuteen.
Olin ylikunnossa oikein roimasti tuhannen mailin jälkeen mutta luulin selviytyneeni kunnes mykoplasma löi maan tasalle.
Todellisuudessa kärsin molemmista yhtäaikaa viime vuoden lopulla.
Varsin tiukalla rutiinilla sain sitten tyydyttävän 6-päivän juoksun mutta tiesin jo Unkarissa mitä siitä seuraa.
Mieli on kuitenkin hyvä.
Aikaa on jos sitä annetaan...
Asiantuntevuudesta en tiedä, lähinnä omaa pohdintaa. Oma poika on harjoitusmääriltään huippu-urheilija palloilulajissa. 3-4 vuotta sitten uuden valmentajan myötä syntyi salakavalasti ylikuntotilanne, ja seuraavana talvena sitten mykoplasman kaltainen sairausoireyhtymä. Muistuttaa kovin sinun kokemustasi, ja näillä kahdella voi hyvinkin olla tekemistä toistensa kanssa.
VastaaPoistaPoika on alaikäiseksi hirvittävän pitkäjänteinen harjoittelussaan, on systemaattisesti parantanut heikkoja osa-alueitaan ja vähitellen opetellut myös lepäämistä. Vaikka tie huipulle on kivikkoinen, niin se on mahdollinen tuon oman päämäärätietoisuuden vuoksi.
Sama kohdallasi, tämän vuoden harjoittelussasi ei välttämättä ole taustoihin nähden mitään vikaa, mutta ehkäpä juuri rutiini estää täyden toipumisen. Lähtisin hakemaan hermostollista virikettä varioimalla hiukan lisää harjoittelua ja lepoa.