LIIKE EI LAKKAA

Taustaksi :

Urheilijansydän

Urheilijansydämellä tarkoitetaan pitkäaikaisen fyysisen harjoittelun aiheuttamia muutoksia sydämen rakenteessa ja sähköisessä toiminnassa. Urheilijansydämen tärkein kliininen merkitys on siinä, että monissa sydämen rakennetta ja toimintaa kuvaavissa tutkimuksissa todetaan muutoksia, jotka tavanomaisten tulkintakriteerien mukaan olisivat selvästi poikkeavia ja siis elimelliseen vikaan tai sairauteen viittaavia. Toisaalta on suuri haaste todeta sydänsairaus urheilijalla. Urheilijansydämeen liittyvät, fyysisen harjoittelun myötäsyntyneet muutokset sydämen rakenteessa ja sähköisessä toiminnassa voivat aiheuttaa erotusdiagnostisia ongelmia. Erityisesti tulee huomioida hypertrofinen kardiomyopatia, oikean kammion arytmogeeninen dysplasia, myokardiitti, sepelvaltimotauti ja sepelvaltimoiden poikkeavuudet, jotka ovat yleisimpiä urheilijoiden kardiovaskulaarisen äkkikuoleman syitä. Asian tärkeyttä korostaa lisäksi se, että valtaosa urheilijoiden äkkikuolemista liittyy fyysiseen rasitukseen. Euroopan kardiologiseuran tuoretta suositusta urheilijoiden terveystarkastusohjelmaksi tulisi noudattaa myös Suomessa.

Lainaus Risto Kalan tekstistä. Linkki alkuperäiseen tekstiin blogin lopussa.


Vuonna 1984 kävin kutsunnassa armeijaa varten. Tuolloin olin harrastanut pitkänmatkanhiihtoa ja -pyöräilyä. Olin viettänyt kesät maalla raskaita maataloustöitä tehden. Sanalla sanoen olin erittäin hyväkuntoinen nuori mies. Suorastaan oivaa tykinruokaa sotaväkeen siis.
Kutsunnan lääkärintarkistuksessa minulla todettiin lievä sivuääni sydämessä. Eräänlainen pyörre. Lääkäri teki diagnoosin pelkästään stetoskooppikuuntelun perusteella. Tilanne vielä minua jännittikin ja oli kuulemma verenpainettakin. Niinsanottua mittauspainetta. 
Tuomio oli tyly. Palveluskelpoisuusluokka A2.
Varsinaisessa varusmiespalveluksessa sain sitten haukut kun juoksin cooperissa 3600 metriä ja olin koko komppanian kärkeä erilaisissa pitkissä marsseissa ja muissa kestävyyssuorituksissa. Miten oli mahdollista että näin hyväkuntoinen mies oli A2 ? Selkeää petosta tai yritys päästä helpommalla. 
Koitin selittää asiaa komppanian vääpelille Vekaranjärvellä mutta hän siirsi minut kadettikoulun esikuntakomppaniaan Helsinkiin. Minusta tuli urheilu-upseerin apulainen. Loppuaika armeijassa meni suunnistusratoja kadeteille tehden ja erilaisissa urheilupaikkojen huollossa. Pääsin myös treenaamaan kadettien kanssa. Viimeinen en ollut koskaan. Pikemminkin päinvastoin.
Sydämeni ei ole minua koskaan mitenkään vaivannut kaikkien näiden vuosien ja koettelemusten aikana. Ei syöpätaudin aikana eikä ultrissa. Ei koskaan.

VIIKKO 2.

Eikä vaivaa nytkään.
Mutta silti lääkäri soitti. Olivat tutkineet minusta viimeviikolla otettua lepo-ekg:tä ja konsultoitu sydänlääkäri määräsi minut sydämen ultraäänikuvaan ja rasitustestiin. 
Lisäksi minulle määrättiin suoraan yksi 100 milligrammainen Primaspan päivässä syötäväksi. Kyseinen lääke ehkäisee verisuonitukosten syntyä. Tosin korvasin sen Aspirin-Kardiolla koska Primaspanissa on laktoosia.

Kuluneella viikolla olin maanantain ja tiistain töissä. Sitten lähdin matkailuautolla Turkuun.
Matkailuauto oli launtaihin asti Ruissalon erinomaisella talvialueella. Torstaina sain toivotun vieraan. Juoksimme Jarin kanssa jäisillä poluilla ja kävelyteillä 23 kilometriä aikaan 2 tuntia ja 19 minuuttia. Paremmilla pätkillä vauhti nousi seurustelun lomassa 5.35 tuntumaan ja välillä taiteiltiin kallioilla hiljaisemmin. Olipa oikein mukava ja hyväkulkuinen lenkki.
Perjantaina kävin karavaanimessuilla katselemassa isoja autoja ja tapaamassa tuttuja. Perjantaina illalla poikkesivat Maria ja Hannu (Tähkävuoria molemmat) kahvilla ja sain tuliaisiksi erinomaista Marian leipomaa limppua. Juttua riitti Unkarin ohella minun sydämestäni. Totesimmekin erään lääkärin todenneen että kaikkien yli 50-vuotiaiden tulisi syödä 100 mg asetyylisalisyyliä päivässä jotta ei tuntuisi tukkoiselta. Ultraperheessä kun melkein kaikki on koettu laskimotukoksen ja syövän väliltä. Ja silti juostaan. Ja paljon. Koko ajan aina vaan.
Lauantaina sain vahingossa lenkilleni erinomaista seuraa paikallisista juoksijoista. Ruissalossa kun ei ainakaan sunnuntaisin tarvitse ulkoilla yksin. Harmi että kaverien nimet eivät pysyneet päässäni mutta kiitokset sekä meno että paluumatkan kanssajuoksijoille. 20 kilometriä taittui reiluun pariin tuntiin. Oikea juoksuaika oli tuolla lenkillä tosin oli 1.55 kun kävin välillä juomassa leirintäalueella.

Sunnuntai meni sekä taksia että mönkijää ajaessa. Oli satanut lunta ja kotitie vaati aurausta, raikasta kyytiä reilussa kymmenessä pakkasasteessa.

Ma-8 km - 51 minuuttia.
Ti - Ke - Lepo / Ke kävelyä 30 minuuttia.
To- Ruissalossa Jarin kanssa jäisillä poluilla ja kävelyteillä vesisateessa 23 km - 2.19.
Pe- Lepo / Kävelyä yhteensä noin 5 km, ei aikaa.
La- Ruissalossa 20 km - 2.03.
Su- Lepo
Juoksua 51 km - 5 tuntia ja 13 minuuttia

Jos suoraan sanon niin en tiedä itkisikö vai nauraisi.
Voin siis nyt erinomaisesti ja olen toipumassa joulukuun sairasteluista. Kuten näette ylläkerrotusta ei juoksukuntokaan ole tarpeen tullen mitenkään huono. Palautuminen on hieman parantunut eli lepo tekee tehtävänsä.
Siksi koenkin varsin erikoisena että minulle on määrätty verisuonitukosta estävää lääkitystä. Hyvä asia on että tutkitaan, sydänasioissa ei voi olla koskaan tarpeeksi huolellinen.
Tietääkseni en ole harjoitellut kuumeessa. Voihan tietysti olla että jokin virusinfektio on jossain vaiheessa myllännyt myös sydämessäni mutta en usko että minulla tietämättäni olisi voinut olla sydänlihastulehdusta. Sen luulisi vaikuttavan oloon todella dramaattisesti, jopa peruuttamattomasti. Näin olen kuullut.
Tilaan testeihin ajat huomenna maanantaina. Juoksukieltoa en saanut. Päinvastoin kehoitettiin jatkamaan itseä kuunnellen. No niinhän tässä on tehty jo yli 23 vuotta.

Minun sanottiin olleen kova jätkä kun juoksin tuhat mailia. En ollut.
Sensijaan nyt olen kova jätkä. On aivan sama mitkä ovat testien tulokset. Jatkan samanlailla kuin tähänkin asti olen tehnyt.
En koskaan näinä vuosina ole olettanutkaan olevani murtumaton. Olen valmistautunut henkisesti siihen jo kauan sitten että syöpähoitojen pitkäaikaisvaikutukset voivat tulla joskus eteeni tai sitten jotakin muuta.
Voin jopa lopettaa ultrien juoksemisenkin jos se hyvin minulle perustellaan. Eikä ole tarvetta masentua tai ruveta juomaan lopettamisen jälkeen. Elämässä on muutakin. 
Sensijaan juoksua en lopeta koskaan. Enkä liikkumista luonnossa. Isoisän sanonnan mukaan maailma pysähtyy vasta sitten kun myllyt lakkaavat pyörimästä, paska lakkaa haisemasta ja kulli seisomasta. Mitään näistä ei ole näköpiirissä vielä toistaiseksi.
Kuitenkin minä olen ainoa ihminen maailmassa joka pystyy kertomaan kuinka paljon kestän kilometrejä. Ja etenkin mikä on noiden kilometrien arvo.
Ja jos joskus juostessani teen virhearvioinnin ja kaikki loppuu kerrasta niin voin vakuuttaa että se on ollut sen arvoista. Olennaista ei siis ole matkan pituus tai se kuka pääsi pisimmälle.
Olennaista on Voima. Elämänvoima päivästä päivään.


KUVAT SUURENEVAT NIITÄ KLIKATTAESSA

Ruissalon alueen vanha idyllinen puusauna. Olipa myrskyistä uida keskiviikkona illalla meressä.

Märät sankarit lenkin jälkeen - oikea urheilu näyttää rankalta ?

 


Risto Kalan katsaus kestävyysurheilijan sydämestä